Young C. (thehairshaman.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Young C. (thehairshaman.com)

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.06.2015 10:59

TOTUUS HIUKSISTA JA MIKSI INTIAANIT PITIVÄT PITKÄT HIUKSET



Raportoinut C. Young (www.thehairshaman.com)

23.2.2012

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Tämä informaatio on salattu julkisuudelta Vietnamin sodasta saakka.



Kulttuuri johdattaa ihmiset uskomaan, että hiustyyli on henkilökohtainen mieltymysasia, muoti- ja/tai mukavuusasia ja ihmisten hiustyyli on pelkästään kosmeettinen asia. Kuitenkin Vietnamin sodan aikaan piirtyi täysin erilainen kuva, mikä on huolellisesti peitetty ja kätketty julkisuudelta.



1990-luvun alussa Sally [nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi] oli naimisissa laillistetun psykologin kanssa, joka työskenteli Virginian sairaalassa. Hän työskenteli sotaveteraanien kanssa, joilla oli traumaperäinen stressihäiriö. Useimmat heistä olivat palvelleet Vietnamissa.



Sally sanoi: "Muistan selvästi sen illan, kun mieheni tuli asunnollemme Lääkäripiirissä ja kantoi paksua viralliselta näyttävää kansiota käsissään. Sen sisällä oli satoja sivuja tietystä tutkimuksesta, jonka hallitus oli antanut tehtäväksi. Hän oli järkyttynyt sisällöstä. Noiden dokumenttien lukeminen muutti hänen elämänsä täysin. Tuosta hetkestä lähtien konservatiivinen keskitienkulkijamieheni alkoi kasvattaa hiuksiaan ja partaansa eikä koskaan enää leikannut niitä. Lisäksi Virginian terveyskeskus antoi hänen tehdä sen ja muut hyvin konservatiiviset miehet henkilökunnassa seurasivat hänen esimerkkiään.



Kun luin nuo dokumentit, ymmärsin miksi. Näytti siltä, että Vietnamin sodan aikana armeijan erikoisjoukot olivat lähettäneet salaisia asiantuntijoita haravoimaan Amerikan intiaanien reservaatteja ja etsimään lahjakkaita tiedustelijoita, sillä sitkeitä nuoria miehiä koulutettiin liikkumaan salavihkaa vaikeakulkuisella alueella. Etsittiin erityisesti miehiä, joilla oli huomattavat, lähes yliluonnolliset jäljittämiskyvyt. Ennen henkilöiden lähestymistä, nämä huolellisesti valitut miehet oli laajasti dokumentoitu eksperteiksi jäljittämisessä ja selviytymisessä.



Jotkut näistä jäljittäjäintiaaneista värvättiin tavanomaisilla houkuttimilla ja hyväksi osoittautuneilla fraaseilla, joita käytettiin uusien alokkaiden värväämiseen. Värväyksen jälkeen tapahtui hämmästyttävä asia. Ne taidot ja lahjat joita heillä oli reservaatissa, näyttivät mystisesti hävinneen, kun alokas toisensa jälkeen epäonnistui suoriutumaan odotetusti kentällä.



Vakavat haavoittumiset ja suoritusten epäonnistumiset saivat hallituksen sopimaan näiden alokkaiden laajoista testauksista, ja tämä havaittiin.



Kun kysyttiin heidän epäonnistumisestaan odotetussa suoriutumisessa, vanhemmat alokkaat vastasivat johdonmukaisesti, että kun heidän hiuksensa leikattiin armeijan tyyliin, he eivät enää pystyneet "tuntemaan" vihollista, he eivät päässeet enää käsiksi kuudenteen aistiinsa, heidän intuitionsa ei ollut enää luotettava ja he eivät pystyneet tulkitsemaan hienovaraisia merkkejä tai saamaan hienovaraista yliaistillista informaatiota.



Niinpä testausinstituutti värväsi lisää intiaanijäljittäjiä, antoi heidän pitää pitkät hiuksensa ja testasi heitä monilla alueilla. Sitten laitettiin pariksi kaksi miestä, jotka olivat kumpikin saaneet samat pisteet kaikissa testeissä. Toisen miehen annettiin pitää pitkät hiuksensa ja toisen hiukset leikattiin armeijan tyyliin. Sitten heidät testattiin uudestaan.



Kerta toisensa jälkeen mies jolla oli pitkät hiukset, sai korkeammat pisteet. Kerta toisensa jälkeen mies jolla oli lyhyet hiukset, epäonnistui testeissä, joista hän oli aiemmin saanut hyvät pisteet.



Tässä on tyypillinen testi:



Alokas nukkuu metsässä. Aseistautunut "vihollinen" lähestyy nukkuvaa miestä. Pitkähiuksinen mies herää unesta suureen vaaran tunteeseen ja pääsee kauas pois, ennen kuin vihollinen on lähellä, paljon ennen kuin lähestyvästä vihollisesta kuuluu mitään ääniä.



Toisessa testiversiossa pitkähiuksinen mies aistii lähestymisen ja vaistoaa jotenkin, että vihollinen tekee fyysisen hyökkäyksen. Hän seuraa kuudetta aistiaan ja pysyy hiljaa paikoillaan teeskennellen nukkuvaa, mutta tarttuu nopeasti hyökkääjää ja "tappaa" tämän, kun hyökkääjä kumartuu kuristamaan häntä.



Tälle samalle miehelle leikattiin sitten armeijahiukset – hänen läpäistyään nämä ja muut testit – ja hän epäonnistui johdonmukaisesti näissä testeissä, jotka hän oli aiemmin läpäissyt.



Niinpä dokumentti suositteli, että kaikki intiaanijäljittäjät saavat vapautuksen armeijan hiustyylistä. Itse asiassa se vaati, että he pitävät pitkät hiuksensa."



Kommentti:



Nisäkäskeho on kehittynyt miljoonien vuosien kuluessa. Ihmisen ja eläinten selviytymistaidot näyttävät joskus lähes yliluonnollisilta. Tiede tekee jatkuvasti lisää löytöjä ihmisen ja eläinten hämmästyttävistä selviytymiskyvyistä. Jokaisella keho-osalla on hyvin herkkä työ tehtävänä kehon selviytymisessä ja hyvinvoinnissa kokonaisuutena. Kehon joka osalla on syy.



Hiukset ovat hermoston laajentuma. Ne voidaan oikeutetusti nähdä ulkoisina hermoina, eräänlaisina hyvin kehittyneinä tuntosarvina tai antennina, mikä välittää valtavan määrän tärkeää informaatiota aivorunkoon, limbiseen järjestelmään ja neokorteksiin.



Ihmisen hiukset, myös miesten parta, eivät anna ainoastaan informaatioväylää aivoihin, vaan ne myös säteilevät energiaa ympäristöön – aivojen säteilemää sähkömagneettienergiaa. Tämä on nähty Kirlian-kuvassa, kun ihminen on kuvattu pitkissä hiuksissa ja sitten uudelleen hiustenleikkuun jälkeen.



Kun hiukset leikataan, lähetysten vastaanottaminen ja lähettäminen hankaloittuu kovasti. Tämä johtaa turtumiseen.



Hiustenleikkuu edistää tietämättömyyttä ympäristön hätätilasta paikallisissa ekosysteemeissä. Se edistää myös piittaamattomuutta kaikenlaisissa suhteissa. Se edistää seksuaalista turhautumista.



Johtopäätös:



Kun etsitään ratkaisuja maailmamme hätätilaan, meidän saattaa olla aika harkita, että monet perustavanlaatuisimmista todellisuusolettamuksistamme ovat virheellisiä. Saattaa olla niin, että merkittävä osa ratkaisua katsoo meitä joka aamu, kun näemme itsemme peilissä.



Raamatun tarinaan Simsonista ja Delilasta on koodattuna paljon totuutta meille. Kun Delila leikkasi Simsonin hiukset, kerran voittamaton Simson oli kukistettu.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron