KUN TIETÄÄ KAARTANEENSA POIS KUTSUMUSKURSSISTAAN
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
17.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Seuraava on katkelma uudesta muistelmateoksestani The Anatomy of a Calling (= kutsumuksen anatomia). Siinä on kyse kutsumuksensa löytämisestä ja toteuttamisesta käyttäen Joseph Campbellin sankarin matkaa karttana siinä, mitä tapahtuu siitä hetkestä, kun kuulet kutsun seikkailuun, siihen hetkeen kun lopulta tuot graalin maljan kotiin ihmisille, jotka tarvitsevat sitä. Tämä katkelma kuvaa erityisen tuskallista osaa sankarimatkastani ja havainnollistaa, mitä tapahtuu, kun alamme kaartaa pois sielutinkimättömyydestämme.
Olin saanut kirjeen potilaaltani Fionalta työhuoneeni laatikkoon pitkän yön jälkeen, kun olin auttanut vauvoja maailmaan ja olin melkein voimaton. Kirjeessään Fiona selitti, että hänellä oli ollut miehensä kanssa ziljoona tappelua sitä, etteivät he olleet harrastaneet seksiä yli vuoteen, ja nyt mies uhkasi jättää hänet, ellei hän mennyt gynekologille selvittämään, mikä oli pielessä. Koska aikatauluni oli aivan täynnä, hän odotti kaksi kuukautta tavatakseen minut ja rukoili, että minulla olisi jokin taikaratkaisu, joka pelastaisi hänen avioliittonsa. Olin hoitanut häntä muutama vuosi takaperin ja hänen muistikuvansa minusta oli, että olin lähestyttävä, lempeä, hauska, myötätuntoinen ja rehellinen. Hän tunsi voivansa luottaa minuun.
Kirjeessään Fiona selitti, että tapaamisensa aamuna hän kävi suihkussa, ajoi häpykarvansa ja suihkautti suosikkiparfyymiään. Hän puki ylleen pitsisimmän alusasunsa ja suosikkimekkonsa. Kun hän saapui vastaanotolleni, hän seisoi jonossa neljän muun ihmisen takana, jotka ilmoittautuivat tiskillä, ja meni istumaan 20 muun naisen kanssa odotushuoneeseen. Hän odotti yli tunnin ja pitkään yli tapaamisaikansa. Lopulta assistenttini laittoi hänet huoneeseen, missä hänet määrättiin riisuutumaan, ja jätettiin yksin viileään huoneeseen 20 minuutiksi pelkkä paperikolttu päällään. Sitten hänen oli jo kylmä ja hänestä tuntui epämukavan haavoittuvalta ja hän alkoi itkeä.
Ilmeisesti – kuten hän kuvasi kirjeessään – en huomannut kyyneleitä tai edes pyytänyt anteeksi odotusta, kun tulin lopulta sisään. Fiona kirjoitti, että näytin väsyneeltä. Hiukseni olivat poninhännällä, silmäni olivat turvoksissa ja väsyneet eikä minulla ollut yhtään meikkiä. Minulla oli valkoinen takki venytettynä raskausvatsan yli, ryppyisten kirurgin vaatteiden päällä.
Hän kirjoitti, että jutustelin hänen kanssaan, kun täytin papereita ja valmistauduin suorittamaan vuositutkimuksen, mutta kun kysyin häneltä, oliko hänellä mitään ongelmia, Fiona epäröi. Seisoin selkä häneen päin enkä ottanut katsekontaktia. Koska olin niin muissa ajatuksissa, hän ei tuntenut turvalliseksi jakaa kanssani epämiellyttävää tarinaa epäonnistuneesta seksielämästään. Niinpä hän päätti pitää suunsa kiinni. Suoritin tutkimuksen, uusin hänen reseptinsä ja jätin hänet yksin huoneeseen suomimaan itseään.
Kun Fiona pääsi kotiin, hän riisui hienoimman mekkonsa ja laittoi pois pitsialusasunsa. Häneltä vaati kuukausia kerätä riittävästi rohkeutta tilatakseen ajan toiselta lääkäriltä, mutta hän oli löytänyt hyvän lääkärin, joka ei hyväksynyt hoitovakuutussuunnitelmia eikä tehnyt enää synnytyksiä, joten lääkäri oli voinut käyttää kokonaisen tunnin hänen kanssaan. Lääkäri auttoi häntä parantamaan hormonitasapainon ja sai hänet pois masennuslääkkeistä, ja hän ja hänen miehensä kävivät yhdessä terapiassa.
Hän kirjoitti, ettei hän aikonut tuomita minua tai häpäistä minua. Hänet oli kasvatettu uskomaan, että lääkäreitä kohdellaan kunnioittaen eikä kyseenalaisteta heidän neuvojaan tai käyttäytymistään. Mutta hän oli niin loukkaantunut tapaamisesta ja niin pettynyt toiminnastani, että hänestä tuntui, että hän halusi minun tietävän siltä varalta, että se auttaisi muita potilaita. Hän toivoi minulle hyvää, onnitteli raskaudestani ja ilmaisi myötätuntonsa siitä, miten kiireinen hän tiesi minun olevan. Hän allekirjoitti kirjeen: "Uskon, että olet edelleen siellä. Rakkautta, Fiona."
Itkin lukiessani Fionan kirjeen. Pahinta oli, etten edes muistanut tapaamista, enkä pystynyt loihtimaan mieleeni kuvaa hänen kasvoistaan. Fiona oli vain yksi kasvoton ja nimetön numero vastaanottoni lääketieteellisellä kokoonpanolinjalla.
Mitä minulle oli tapahtumassa? Miten olin antanut itseni tulla niin kiireiseksi, etten enää huomannut potilaani itkeneen? Minulla oli kutsumus terveydenhoitoon parantajaksi. Olinhan "Squirrel Girl" (=oravatyttö, sarjakuvan supersankarihahmo). Mutta millainen parantaja saa itkevän ja alastoman naisen, jolla on huoli terveydestä, tuntemaan Fionan lailla? Milloin olin lakannut välittämästä?
Kun luettuani kirjeen soitin kotoa Fionalle pyytääkseni anteeksi, hän kiitti minua soitosta ja kehotti olemaan murehtimatta tai pahoillaan. Olin sanoinkuvaamattoman häpeissäni.
***
Kun olin valmis töissä ja minua kirveli edelleen Fionan kirje ja uuvuttava iltavuoro, jonka olin juuri lopettanut, poikkesin ruokakaupassa. Ainoa asia joka pidätteli minua hyvin ansaituista unistani, oli finninaamainen teinipoika, joka ei näyttänyt saavan tavaroitani skannattuna. Seisoin siinä tunnilta tuntuvan ajan lopen väsyneenä, nälkäisenä ja pettyneenä itseeni. Lapsen kasvot olivat punaiset ja hänen otsansa alkoi hiota ja näin hänen katsovan avuttomasti muita myyjiä, jotka kaikki skannasivat vaivattomasti.
Sitten kuulin itseni sanovan jotain, jonka en vieläkään voi uskoa tulleen minusta.
"Jos tekisin työni niin kuin sinä omasi, kaikkialla olisi kuolleita ihmisiä."
Oikeasti. Sanoin todella niin.
Matkalla kaupasta kotiin orava syöksyi auton eteen ja tunsin auton tömähtävän sen yli. Ajattelin pysähtyä katsomaan, voisinko mitenkään pelastaa oravan, mutta jatkoin vain ajamista puutuneena ja lopen väsyneenä, katsomatta edes taakseni peruutuspelistä.
En pystynyt nukkumaan tuona yönä uupumuksestani huolimatta. Pyörin kyljeltä toiselle kuin tonnikala, selkää särki ja tunsin vauvan potkivan kylkiluita. Ajattelin isäni syöpää. Ajattelin pettymyksen aiheuttamista Fionalle ja ilkeyttäni tuolle poikaraujalle. Ja oravaa. Oravaa. Jokin tuntui puristavan rinnassani, kuin ruuvipuristin puristaisi sydäntäni. Kyyneleet olisivat tuntuneet tervetulleilta. Ne olisivat muistuttaneet minulle, että olin vielä elossa, mutta niitä ei koskaan tullut. Tunsin tuskan nousevan, mutta kuin ravistettu Coca Cola –pullo jossa on vielä korkki päällä, tuskalla ei ollut paikkaa minne mennä.
Se oli ensimmäinen kerta, kuin olin koskaan ajatellut itsemurhaa.
Juuri kun aloin ajatella, miten mieluiten kuolisin, jos tappaisin itseni, vauva potkaisi minua ja muistin, että jos tappaisin itseni, en tappaisi vain itseäni, vaan myös tyttövauvani.
Voi hyvä luoja, en onnistuisi edes tappamaan itseäni.
Tunsin raivotornadon kulkevan lävitseni. Etsin ympäriltä jotain rikottavaa – lautanen tai maljakko kenties. Mutta juuri kun pyörin ympyri löytämättä mitään, kuulin äänen.
Lempeä ja rakastava kuiskaus sanoi: "Rakas, he hajottavat sinut kohta. Sinun täytyy irtisanoutua työstäsi."
Sitä seuraavat hetket kylvettivät minua tavalla, jota voin kuvata vain ehdottoman rakkauden tulvaksi, millaista en ollut koskaan kokenut – armon vesiputous syöksyi ylitseni ja lävitseni ja täytti sydämen, kehon ja mielen toivolla ja rauhalla. Tunsin koko hermostoni rentoutuvan. Mieleni hiljeni ja tunsin ponnahtavani kehon ulkopuolelle enkä ollut enää Lissa – olin avautunut tietoisuus, joka katseli Lissaa tuskissaan rajattoman rakkauden, myötätunnon ja lempeyden kera. Tuolla hetkellä ajatus siitä, että elämä voisi olla tuskallista, tuntui melkein absurdilta. Katsoessani alas, näin itseni nauravan ääneen kuin hullu. Kenties tältä näytti, silloin kun menettää järkensä, mutta jos siltä tuntui tulla hulluksi, minulla ei ollut mitään halua palata mielenterveyden tuskaan. Tunsin itseni painottomaksi ja lieattomaksi, voisin olla ikään kuin kaikkialla yhtä aikaa ja myös ei missään – kotona valtavan laajassa tyhjyydessä, joka tuntui tyhjän sijasta epätavallisen täydeltä. Itsemurha-ajatus tuntui yhtäkkiä naurettavalta.
Minusta tuntui, että paisuin ilmapallon lailla ulos kehostani ja minusta tuli suurempi kuin sänky, jolla kehoni edelleen makasi. Laajenin suuremmaksi kuin makuuhuone, suuremmaksi kuin talo, suuremmaksi kuin koko San Diego, ikään kuin räjähdin ilmakehään ja sen yli ja tulin tähtien loisteeksi, puhtaaksi painottomuudeksi, ajattomaksi iloksi ja elävyydeksi ja katsoin maapalloa sanoinkuvaamattomalla kunnioituksella.
Vau, tämä on upeaa …
Mutta sitten yhtä nopeasti kuin olin poksahtanut tähän hurmiolliseen tietoisuustilaan, sujahdin pois siitä. Hytkähdin kehooni ja tunsin toisen äänen ahdistelevan minua – julman ja tuomitsevan äänen, joka sanoi: "Mitä oikein puhut? Et voi irtisanoutua työstäsi! Saat kohta vauvan. Sinulla on asuntolainaa. Lisäksi olet uhrannut 12 vuotta kaiken voidaksesi olla lääkäri. Olisit typerä ja holtiton, jos lähtisit työpaikastasi. Ja mitä kaikki ajattelisivat? Lääkärit eivät tuosta vain irtisanoudu työstään, erityisesti kun heillä on lääkäriopintojen lainat ja vastuut. Puhumattakaan siitä, että kuoleva isäsi olisi hyvin pettynyt sinuun. Älä ole typerä. Sinulla on upea työpaikka. Sinulla on mahtava aviomies. Elät upeassa talossa. Sinun pitäisi hyväksyä se ja olla kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Mene nyt takaisin nukkumaan ja lakkaa olemasta idiootti."
Mutta tuo lempeä ja tukeva ääni oli itsepintainen. "Sinun ei tarvitse tehdä sitä nyt, kulta. Mutta sinulle tulee aika irtisanoutua työstäsi, joten valmistaudu. Äläkä ole huolissasi. Kaikki tulee olemaan ok etkä ole koskaan yksin."
Ilkeä ääni piipitti: "Älä kuuntele tuota puppua!"
Rakastava ääni sanoi: "Isäsi on 59-vuotias lääkäri, joka kuolee kolmessa kuukaudessa. Se voisit olla sinä. Jos saisit tietää, että sinulla on vain kolme kuukautta elinaikaa, eläisitkö samaa elämää kuin nyt?"
Vastaukseni oli kuuluva: "En helvetissä."
Mutta miten voisin irtisanoutua työpaikastani? Ja olin luvannut maksaa meidän molempien laskut. Minun täytyisi myydä taloni. Ja miten minulla olisi mitenkään varaa 120000 dollarin "hoitovirhehäntään", joka minun täytyisi maksaa etuoikeudesta irtisanoutua työstäni? Miten minulla olisi varaa paikaan San Diegossa? Meidän täytyisi muuttaa. Työstä irtisanoutuminen vaatisi rukkaamaan elämän täysin. Jo sen ajatteleminen oli liikaa.
Lempeä ääni sanoi: "Sinun ei tarvitse tehdä mitään vielä. Tee vain rauha tuon totuuden kanssa." Tunsin tuon äänen lämmön ympäröivän minua kun halaus. Sykkeeni hidastui. Hengitykseni syveni. Tunsin näkymättömien käsivarsien pitävän minua, kun käperryin sänkyyn, ja seuraava asia jonka muistan, oli auringon nousemien San Diegon lahden ylle seuraavana aamuna.
***
Minusta ei tuntunut vähääkään sankarimaiselta tuona yönä. Olin edelleen sankari, joka oli juuttunut uhritarinaansa Tavallisessa Maailmassa. Mutta en tiennyt tuolloin, että sankarimatkani alkoi tuona yönä rakastavan ja lempeän äänen ilmestyttyä puhumaan totuuden, jonka olin ollut haluton myöntämään itselleni. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekemään minua kutsuttiin. Luulin, että lääketiede oli kutsumukseni, mutta vaistoni, krooninen vatsakipu, terveysongelmat, Fionan kirje tuntuivat kaikki universumin merkeiltä, että jokin ei ollut oikein. Minua kutsuttiin tekemään jotain muuta, mutta kun nostin luurin, viesti rätisi eikä ollut lainkaan selvä.
Kenties sinä rämmit edelleen Tavallisessa Maailmassa, niin kuin minä tein, ja vakuuttelet itsellesi, että asiat voisivat olla paljon pahemmin ja sinun pitäisi olla vain kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Saatat olla edelleen sokea edes sille mahdollisuudelle, että elämäsi voisi olla paljon enemmän. Et ehkä edes oivalla, miten jonain päivänä katsot taaksepäin tätä aikaa elämässäsi ja tunnistat, miten suhteellisen toimimaton, tylsä ja iloton Tavallinen Maailmasi oli verrattuna siihen, miltä sinusta tuntuu löytäessäsi rohkeuden sanoa "kyllä" sankarimatkallesi. Mutta yhtenä päivänä kun ajattelet taaksepäin, ymmärrät, että se kaikki oli tarpeellinen ja luonnollinen osa matkaa, aivan kuten jokaisella sankarilla. Ymmärrät, että kaikki tapahtui täydellisellä ajoituksella ja olit juuri siinä, missä sinun pitikin olla, kunnes oli se hetki, jolloin olit valmis nostamaan luurin.
Jos olet kuullut äänen varoittavan, että muutos valmisteilla, luultavasti et näe vielä, mitä edessä on, mutta sinulla on voimakas tunne, että on jotain muuta ja aikasi lähteä uuteen seikkailuun tulee pian. Tämä on sankarimatkasi ensimmäinen askel.
Tee ennakkotilaus kirjasta The Anatomy of a Calling oppiaksesi navigoimaan oman sankarimatkasi vaikeakulkuisia osia. Tämä kirja on minusta ja minun tarinani, mutta oikeastaan se on sinusta ja sinun tarinasi. Jokainen luku kertoo minun tarinani, mutta tarjoaa myös käytännöllisiä tienviittoja ja harjoituksia auttamaan siinä sankarimatkan osassa, joka on edessäsi nyt, löytääksesi ja toteuttaaksesi ainutlaatuisen sielutarkoituksesi.
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Rankin Lissa (lissarankin.com)
17.11.2015 KUN TIETÄÄ KAARTANEENSA POIS KUTSUMUSKURSSISTAAN
Kirjoittaja hammer » 24.11.2015 19:54
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
25.11.2015 VOITKO OLLA KIITOLLINEN SEKÄ SIUNAUKSISTA ETTÄ HA
Kirjoittaja hammer » 30.11.2015 22:21
VOITKO OLLA KIITOLLINEN SEKÄ SIUNAUKSISTA ETTÄ HAASTEISTA?
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
25.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Viime kiitospäivänä kirjoitin radikaalista kiitollisuudesta ja tämän vuoden kiitospäivänä tunnen kutsun siihen taas. Tavallisesti puhuessamme kiitollisuudesta, ilmaisemme sitä siunauksistamme. Olen kiitollinen kauniista tyttärestäni Sienasta. Olen kiitollinen asumisesta meren rannalla punapuiden keskellä maailman kauneimmassa paikassa. Olen kiitollinen kutsumukseni toteuttamisesta, olla pyhässä palveluksessa omilla ainutlaatuisilla tavoillani. Kiitollisuus siunauksista avaa sydäntä ja nostaa värähtelyämme, mikä kutsuu lisää siunauksia. Kiitollisuus siunauksistamme tuntuu hyvältä ja muistuttaa meitä arvostamaan sitä, mitä meillä jo on. Tällainen kiittäminen on helppoa, kun muistamme kiinnittää huomiota siihen.
Mutta voimmeko harjoittaa myös radikaalia kiitollisuutta? Voimmeko tuntea samaa kiitollisuutta kamppailuistamme – tuskallisista kokemuksistamme, kriiseistämme ja sielumme pimeistä öistä, joita koemme sekä yksilöinä että kollektiivina? Voinko päästä tietoisuustilaan, joka sallii minun tuntea kiitollisuutta siitä, että menetin viisi rakasta ihmistä tänä syksynä – useimmat heistä aivan liian nuorena ja traagisesti? Voinko olla kiitollinen siitä, että erosin juuri eräästä rakkaastani? Voinko olla kiitollinen siitä, että henkinen retriittikeskukseni Harbin Hot Springs – paikka johon menin parantumaan tällaisesta surusta – paloi maan tasalla maastopalossa?
Vielä radikaalimpaa, voimmeko kulttuurina tuntea kiitollisuutta siitä, mitä tapahtuu ISIS:n kanssa, kun viattomia ihmisiä murhataan ympäri maailmaa pyhän sodan nimissä? Voimmeko sydämessämme hyväksyä ja myös kiittää niitä kärsiviä sieluja, jotka luulevat, että heidän täytyy olla itsemurhapommittajia puolustaakseen sitä, mitä he pitävät oikeana?
Voimmeko olla kiitollinen ilmastomuutoksesta? Joidenkin eläin- ja kasvilajien sukupuuttoon kuolemisesta? Kansanmurhasta? Lasten ja naisten seksikaupasta? Voimmeko olla kiitollinen nälkäänäkevistä vauvoista, kärsivistä pakolaisista ja megamyrskyistä, jotka uhkaavat panna matalaksi kokonaisia kaupunkeja?
Erillisyystarina
Voimmeko olla kiitollinen kaikista näistä asioista, koska ne kaikki osoittavat, miten pitkälle olemme menneet siihen, mitä Charles Einstein (http://charleseisenstein.net/) kutsuu "erillisyystarinaksi" – maailmankatsomus joka pitää meitä erillisenä toisistamme, erillisenä luonnosta, erillisenä Jumalasta ja erillisenä siitä ykseydestä, johon mystikot osoittavat? Jos voimme löytää tavan tuntea kiitollisuutta niistä tavoista, joilla silmiämme avataan yksilöinä ja kulttuurina, jotta voimme olla radikaalin kiitollinen siitä, mitä käsitämme tämän ykseyden luonteesta, niin kenties … kenties … voimme lopultakin – nöyrtyneenä polvillemme tuskallisessa kehityskokeilussa länsimaisen kulttuurin nimissä – alkaa yhdistyä kirjoittamaan uutta tarinaa: jälleenyhdistymisen aika? Kenties jälleenyhdistymisen ajassa emme tuomitse kaikkea oikeaksi ja vääräksi, mustaksi ja valkoiseksi, hyväksi ja huonoksi? Kenties voimme olla vain kiitollinen kaikesta, joka sallii meidän kasvaa sieluina, olla täysin ruumiillistunut sielu ihmiskehossa ja avautua radikaalisti elossa olemisen syvälle kokemiselle.
Tuskan ja kiitollisuuden paradoksi
Muista, ettei tässä ole kyse terrorismin suvaitsemisesta tai niiden tapojen ylistämisestä, joilla ihmiset tekevät väkivaltaa toisilleen ja luonnolle. Siinä on kyse jonkinlaisen henkisen ohitustein käyttämisestä, mikä pyytää meitä hyppäämään yli järkytyksestä, kun menetämme rakkaita ihmisiä ja katselemme ihmisten tuhoavan toisiaan. Siinä ei ole kyse tuskan turruttamisesta tai jonkin mielen rakenteen käyttämisestä antamaan meille muuta ajateltavaa sen tuskan sijasta, jota erillisyystarina aiheuttaa sydämessämme.
Siinä on kyse paradoksin hyväksymiskyvyn kehittämisestä. Voimme sekä tuntea syvää tuskaa surusta, menetyksestä ja tragediasta että olla kiitollinen siitä, miten tuollaiset kokemukset avaavat meitä, pirstovat egon harhakuvia ja herättävät meitä totuuteen olemassaolosta, jotta pystymme viimeinkin NÄKEMÄÄN, TUNTEMAAN ja KOKEMAAN, että olemme kaikki yhtä ja olemme täällä vain rakastamassa toisiamme ja huolehtimassa toisistamme. Sanoisimme lopultakin "kyllä" tälle todelliselle kutsumukselle?
Voimme parkua sydämen särkymisen kauheutta ja voimme myös tuntea kiitollisuutta tilaisuudesta sukeltaa syvälle sen elävöittävään ihmiskokemukseen. Kumpikin voi olla totta samaan aikaan, hyppäämättä mistään yli. Voimme toivottaa tervetulleeksi kaiken – pettämisen, loukkaamisen, pettymyksen, kauheuden – mutta se tapa jolla tragedia tuo meidät yhteen, muistuttaa myös meille, keitä olemme, auttaa meitä muistamaan, mitä ydinarvomme ovat, ja tönäisee meidät pois jokapäiväisen elämän omahyväisyydestä.
Tapasin äskettäin Will Pyen, jolle tehtiin vuosi sitten aivoleikkaus. Hänen kirjansa "Blessed with Brain Tumor: Realizing It's All Gift and Learning to Receive" (= aivokasvaimella siunattu – kaiken sen oivaltaminen lahjaksi ja oppiminen vastaanottamaan) (https://www.youtube.com/watch?v=CLQypMYZ_DU) vie tämän radikaalin kiitollisuuden äärimmäisyyteen. Will on aidosti kiitollinen siitä, että häntä on siunattu aivokasvaimella, kaikkien niiden lahjojen vuoksi jotka tulivat sen rinnalla. Minäkin olen kiitollinen viiden rakastamani ihmisen menettämisestä. Näiden menetysten rinnalla oli yhtä monta ihmettä kuin kyyneltäkin. Ja … se myös sattuu, tuntuu pelottavalta, traagiselta, tuskalliselta ja järkyttävältä. Kumpikin on totta, jos pystymme hyväksymään paradoksin.
Hereille ravistaminen
Mitä enemmän tutkin tätä radikaalia kiitollisuutta, sitä uteliaampi olen siitä, mitä täysin "sieluuntunut" ihminen tuntee, on ja tekee. Muistelmissa jotka kirjoitin omasta matkastani "sieluuntumiseen" – The Anatomy of a Calling (= kutsumuksen anatomia) – aloin oivaltaa, että matkallani oli tarpeellisia kuoppia enkä olisi voinut hypätä vaikeiden osien yli hidastamatta heräämismatkaani. Olin tarvinnut näitä täydellisiä myrskyjä herätyksiksi, voidakseni antaa sieluni vaikuttaa lisää siihen, miten elän elämääni. Silloin kun minulla oli mukavasti asiat, oli helppoa palata uneen, mutta kun suru ravistelee minua, muistan, miksi olen täällä ja millä on oikeasti merkitystä. Uusi Martha Beckiltä lainattu mantrani on "kaiva luolia varhain". Jumala, anna minun valita armollisempi polku mahdollisimman usein, jottei minua tarvitse tönäistä taas hereille. Mutta jos minut tarvitsee ravistella hereille, niin anna palaa.
Sielun ruumiillistaminen
Viime kuussa, pian sen jälkeen kun viides rakas ihminen oli kuollut, istuin meditoimassa tanskalaisen tantrikan Aisha Salemin (http://aishasalem.com/) viiden päivän hiljaisuusretriitissä ja tulin todella kasvotusten sen oivalluksen kanssa, että syvälliseen sieluuntumisprosessiin sisältyy sekä ylösnousemus että rappio. Se on yhtä lailla hurmion ja tuskan todellista elävöittämistä, tuomitsematta hurmiota hyväksi ja tuskaa huonoksi. Myös syvimmässä surussani ja menetyksessäni tänä syksynä huomasin, että kun menin loppuun saakka surussani, vastustamatta elämää, vastustamatta tuskaa, löysin jotain, joka oli hyvin lähellä iloa, hyvin lähellä puhdasta ELOSSA olemisen tunnetta. Kenties hurmio ja tuska ovat vain yhden solukerroksen päässä toisistaan. Olihan ainoa syy siihen, että minuun sattui niin kovasti noiden ihmisten tehtyä siirtymän, että rakastin heitä niin syvästi. Ainoa syy siihen, että meihin sattuu niin kovasti, kun terroristit murhaavat viattomia ihmisiä on, että tunnemme erillisyystarinan tuskan ja kaipaamme jälleenyhdistymisaikaa. Sielumme kaipaa ykseyttä niin paljon, että kaikki mikä vie meitä pois siitä, viiltää meidät auki – paljaana haavoittumaan kaikista niistä tavoista, joilla edelleen uskomme erillisyysharhaan, alastomana ihmiskokemusten tuskalle.
Mutta kenties kaikki tämä tuska on vain kasvukipua, kun menemme kulttuurina kollektiivisen heräämisen synnytyskanavan läpi. Voimmeko löytää tavan olla kiitollinen sitä, että heräämme lopultakin yksilöinä ja kollektiivina?
Kuten Kahil Gibran kirjoittaa: "Tuska on sen kuoren rikkomista, joka sulkee sisäänsä ymmärryksen." Kirjassaan "Halfway up the Mountain" (= vuorelle kiipeämisen puolivälissä) Mariana Caplan kirjoittaa: "On aivan mahdollista, että tuska ei ole ainoastaan henkisen prosessin välttämätön osa, vaan että tietoinen astuminen kärsimyksen kokemiseen on ovi syvempään ymmärrykseen todellisuudesta, jopa jotain mihin pyrkiä."
Radikaalin kiitollisuuden harjoittaminen
Tänä sunnuntaina tanssin hurmiollisen tanssin "kirkossani" – Open Floor jota kutsuttiin ennen nimellä "hikoile rukouksesi". Opettajamme Claire kutsui meidät tanssimaan mantraa "Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos". Kiitos tanssista. Kiitos ihmisistä, joita rakastamme. Kiitos kodeistamme ja työpaikoistamme, punapuista ja merestä, mutta kiitos myös sodista ja terroristi-iskuista, kiitos pettämisistä ja rikkomuksista. Kiitos kaikesta, mikä kasvattaa meitä sieluina ja auttaa meitä riisumaan kaikki kerrokset, paitsi sen kuka oikeasti olemme. Kiitos elämästä. Kiitos rakkaudesta. Kun tanssimme tämän mantran tahtiin, huoneen tunnelma oli todella hurmiollinen.
Kokeile sitä itse. Tänä kiitospäivänä ja joka päivä – yritä tehdä tästä harjoitus.
Kulje elämän läpi "kiitos, kiitos, kiitos, kiitos" –mantran kera … Avaa sydämesi. Katso, mitä tapahtuu …
Suurin kiitoksin,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
25.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Viime kiitospäivänä kirjoitin radikaalista kiitollisuudesta ja tämän vuoden kiitospäivänä tunnen kutsun siihen taas. Tavallisesti puhuessamme kiitollisuudesta, ilmaisemme sitä siunauksistamme. Olen kiitollinen kauniista tyttärestäni Sienasta. Olen kiitollinen asumisesta meren rannalla punapuiden keskellä maailman kauneimmassa paikassa. Olen kiitollinen kutsumukseni toteuttamisesta, olla pyhässä palveluksessa omilla ainutlaatuisilla tavoillani. Kiitollisuus siunauksista avaa sydäntä ja nostaa värähtelyämme, mikä kutsuu lisää siunauksia. Kiitollisuus siunauksistamme tuntuu hyvältä ja muistuttaa meitä arvostamaan sitä, mitä meillä jo on. Tällainen kiittäminen on helppoa, kun muistamme kiinnittää huomiota siihen.
Mutta voimmeko harjoittaa myös radikaalia kiitollisuutta? Voimmeko tuntea samaa kiitollisuutta kamppailuistamme – tuskallisista kokemuksistamme, kriiseistämme ja sielumme pimeistä öistä, joita koemme sekä yksilöinä että kollektiivina? Voinko päästä tietoisuustilaan, joka sallii minun tuntea kiitollisuutta siitä, että menetin viisi rakasta ihmistä tänä syksynä – useimmat heistä aivan liian nuorena ja traagisesti? Voinko olla kiitollinen siitä, että erosin juuri eräästä rakkaastani? Voinko olla kiitollinen siitä, että henkinen retriittikeskukseni Harbin Hot Springs – paikka johon menin parantumaan tällaisesta surusta – paloi maan tasalla maastopalossa?
Vielä radikaalimpaa, voimmeko kulttuurina tuntea kiitollisuutta siitä, mitä tapahtuu ISIS:n kanssa, kun viattomia ihmisiä murhataan ympäri maailmaa pyhän sodan nimissä? Voimmeko sydämessämme hyväksyä ja myös kiittää niitä kärsiviä sieluja, jotka luulevat, että heidän täytyy olla itsemurhapommittajia puolustaakseen sitä, mitä he pitävät oikeana?
Voimmeko olla kiitollinen ilmastomuutoksesta? Joidenkin eläin- ja kasvilajien sukupuuttoon kuolemisesta? Kansanmurhasta? Lasten ja naisten seksikaupasta? Voimmeko olla kiitollinen nälkäänäkevistä vauvoista, kärsivistä pakolaisista ja megamyrskyistä, jotka uhkaavat panna matalaksi kokonaisia kaupunkeja?
Erillisyystarina
Voimmeko olla kiitollinen kaikista näistä asioista, koska ne kaikki osoittavat, miten pitkälle olemme menneet siihen, mitä Charles Einstein (http://charleseisenstein.net/) kutsuu "erillisyystarinaksi" – maailmankatsomus joka pitää meitä erillisenä toisistamme, erillisenä luonnosta, erillisenä Jumalasta ja erillisenä siitä ykseydestä, johon mystikot osoittavat? Jos voimme löytää tavan tuntea kiitollisuutta niistä tavoista, joilla silmiämme avataan yksilöinä ja kulttuurina, jotta voimme olla radikaalin kiitollinen siitä, mitä käsitämme tämän ykseyden luonteesta, niin kenties … kenties … voimme lopultakin – nöyrtyneenä polvillemme tuskallisessa kehityskokeilussa länsimaisen kulttuurin nimissä – alkaa yhdistyä kirjoittamaan uutta tarinaa: jälleenyhdistymisen aika? Kenties jälleenyhdistymisen ajassa emme tuomitse kaikkea oikeaksi ja vääräksi, mustaksi ja valkoiseksi, hyväksi ja huonoksi? Kenties voimme olla vain kiitollinen kaikesta, joka sallii meidän kasvaa sieluina, olla täysin ruumiillistunut sielu ihmiskehossa ja avautua radikaalisti elossa olemisen syvälle kokemiselle.
Tuskan ja kiitollisuuden paradoksi
Muista, ettei tässä ole kyse terrorismin suvaitsemisesta tai niiden tapojen ylistämisestä, joilla ihmiset tekevät väkivaltaa toisilleen ja luonnolle. Siinä on kyse jonkinlaisen henkisen ohitustein käyttämisestä, mikä pyytää meitä hyppäämään yli järkytyksestä, kun menetämme rakkaita ihmisiä ja katselemme ihmisten tuhoavan toisiaan. Siinä ei ole kyse tuskan turruttamisesta tai jonkin mielen rakenteen käyttämisestä antamaan meille muuta ajateltavaa sen tuskan sijasta, jota erillisyystarina aiheuttaa sydämessämme.
Siinä on kyse paradoksin hyväksymiskyvyn kehittämisestä. Voimme sekä tuntea syvää tuskaa surusta, menetyksestä ja tragediasta että olla kiitollinen siitä, miten tuollaiset kokemukset avaavat meitä, pirstovat egon harhakuvia ja herättävät meitä totuuteen olemassaolosta, jotta pystymme viimeinkin NÄKEMÄÄN, TUNTEMAAN ja KOKEMAAN, että olemme kaikki yhtä ja olemme täällä vain rakastamassa toisiamme ja huolehtimassa toisistamme. Sanoisimme lopultakin "kyllä" tälle todelliselle kutsumukselle?
Voimme parkua sydämen särkymisen kauheutta ja voimme myös tuntea kiitollisuutta tilaisuudesta sukeltaa syvälle sen elävöittävään ihmiskokemukseen. Kumpikin voi olla totta samaan aikaan, hyppäämättä mistään yli. Voimme toivottaa tervetulleeksi kaiken – pettämisen, loukkaamisen, pettymyksen, kauheuden – mutta se tapa jolla tragedia tuo meidät yhteen, muistuttaa myös meille, keitä olemme, auttaa meitä muistamaan, mitä ydinarvomme ovat, ja tönäisee meidät pois jokapäiväisen elämän omahyväisyydestä.
Tapasin äskettäin Will Pyen, jolle tehtiin vuosi sitten aivoleikkaus. Hänen kirjansa "Blessed with Brain Tumor: Realizing It's All Gift and Learning to Receive" (= aivokasvaimella siunattu – kaiken sen oivaltaminen lahjaksi ja oppiminen vastaanottamaan) (https://www.youtube.com/watch?v=CLQypMYZ_DU) vie tämän radikaalin kiitollisuuden äärimmäisyyteen. Will on aidosti kiitollinen siitä, että häntä on siunattu aivokasvaimella, kaikkien niiden lahjojen vuoksi jotka tulivat sen rinnalla. Minäkin olen kiitollinen viiden rakastamani ihmisen menettämisestä. Näiden menetysten rinnalla oli yhtä monta ihmettä kuin kyyneltäkin. Ja … se myös sattuu, tuntuu pelottavalta, traagiselta, tuskalliselta ja järkyttävältä. Kumpikin on totta, jos pystymme hyväksymään paradoksin.
Hereille ravistaminen
Mitä enemmän tutkin tätä radikaalia kiitollisuutta, sitä uteliaampi olen siitä, mitä täysin "sieluuntunut" ihminen tuntee, on ja tekee. Muistelmissa jotka kirjoitin omasta matkastani "sieluuntumiseen" – The Anatomy of a Calling (= kutsumuksen anatomia) – aloin oivaltaa, että matkallani oli tarpeellisia kuoppia enkä olisi voinut hypätä vaikeiden osien yli hidastamatta heräämismatkaani. Olin tarvinnut näitä täydellisiä myrskyjä herätyksiksi, voidakseni antaa sieluni vaikuttaa lisää siihen, miten elän elämääni. Silloin kun minulla oli mukavasti asiat, oli helppoa palata uneen, mutta kun suru ravistelee minua, muistan, miksi olen täällä ja millä on oikeasti merkitystä. Uusi Martha Beckiltä lainattu mantrani on "kaiva luolia varhain". Jumala, anna minun valita armollisempi polku mahdollisimman usein, jottei minua tarvitse tönäistä taas hereille. Mutta jos minut tarvitsee ravistella hereille, niin anna palaa.
Sielun ruumiillistaminen
Viime kuussa, pian sen jälkeen kun viides rakas ihminen oli kuollut, istuin meditoimassa tanskalaisen tantrikan Aisha Salemin (http://aishasalem.com/) viiden päivän hiljaisuusretriitissä ja tulin todella kasvotusten sen oivalluksen kanssa, että syvälliseen sieluuntumisprosessiin sisältyy sekä ylösnousemus että rappio. Se on yhtä lailla hurmion ja tuskan todellista elävöittämistä, tuomitsematta hurmiota hyväksi ja tuskaa huonoksi. Myös syvimmässä surussani ja menetyksessäni tänä syksynä huomasin, että kun menin loppuun saakka surussani, vastustamatta elämää, vastustamatta tuskaa, löysin jotain, joka oli hyvin lähellä iloa, hyvin lähellä puhdasta ELOSSA olemisen tunnetta. Kenties hurmio ja tuska ovat vain yhden solukerroksen päässä toisistaan. Olihan ainoa syy siihen, että minuun sattui niin kovasti noiden ihmisten tehtyä siirtymän, että rakastin heitä niin syvästi. Ainoa syy siihen, että meihin sattuu niin kovasti, kun terroristit murhaavat viattomia ihmisiä on, että tunnemme erillisyystarinan tuskan ja kaipaamme jälleenyhdistymisaikaa. Sielumme kaipaa ykseyttä niin paljon, että kaikki mikä vie meitä pois siitä, viiltää meidät auki – paljaana haavoittumaan kaikista niistä tavoista, joilla edelleen uskomme erillisyysharhaan, alastomana ihmiskokemusten tuskalle.
Mutta kenties kaikki tämä tuska on vain kasvukipua, kun menemme kulttuurina kollektiivisen heräämisen synnytyskanavan läpi. Voimmeko löytää tavan olla kiitollinen sitä, että heräämme lopultakin yksilöinä ja kollektiivina?
Kuten Kahil Gibran kirjoittaa: "Tuska on sen kuoren rikkomista, joka sulkee sisäänsä ymmärryksen." Kirjassaan "Halfway up the Mountain" (= vuorelle kiipeämisen puolivälissä) Mariana Caplan kirjoittaa: "On aivan mahdollista, että tuska ei ole ainoastaan henkisen prosessin välttämätön osa, vaan että tietoinen astuminen kärsimyksen kokemiseen on ovi syvempään ymmärrykseen todellisuudesta, jopa jotain mihin pyrkiä."
Radikaalin kiitollisuuden harjoittaminen
Tänä sunnuntaina tanssin hurmiollisen tanssin "kirkossani" – Open Floor jota kutsuttiin ennen nimellä "hikoile rukouksesi". Opettajamme Claire kutsui meidät tanssimaan mantraa "Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos". Kiitos tanssista. Kiitos ihmisistä, joita rakastamme. Kiitos kodeistamme ja työpaikoistamme, punapuista ja merestä, mutta kiitos myös sodista ja terroristi-iskuista, kiitos pettämisistä ja rikkomuksista. Kiitos kaikesta, mikä kasvattaa meitä sieluina ja auttaa meitä riisumaan kaikki kerrokset, paitsi sen kuka oikeasti olemme. Kiitos elämästä. Kiitos rakkaudesta. Kun tanssimme tämän mantran tahtiin, huoneen tunnelma oli todella hurmiollinen.
Kokeile sitä itse. Tänä kiitospäivänä ja joka päivä – yritä tehdä tästä harjoitus.
Kulje elämän läpi "kiitos, kiitos, kiitos, kiitos" –mantran kera … Avaa sydämesi. Katso, mitä tapahtuu …
Suurin kiitoksin,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
21.12.2015 OMAN KUTSUMUKSENSA LÖYTÄMISEN SANKARIMATKA
Kirjoittaja hammer » 30.12.2015 09:02
OMAN KUTSUMUKSENSA LÖYTÄMISEN SANKARIMATKA
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
21.12.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olemme kaikki sankareita, jokainen meistä. Elämä on kovaa, ja sen eläminen täysillä ja sielunsa ilmaiseminen aidosti vaatii soturin rohkeutta ja jumalattaren pehmeyttä, lempeyttä ja kimmoisaa joustavuutta. Henkisessä oma-apukirjassani joka on puettu muistelmateokseksi "The Anatomy of Calling" (http://theanatomyofacalling.com/), käytän mytologi Joseph Campbellin arkkityyppistä sankarimatkaa karttana kutsumukseni löytämiseen ja toteuttamiseen, koska kartta auttaa ryhdyttäessä johonkin pelottavaan ja riskialttiiseen. Tietysti jokaisen kartta on erilainen, mutta on polkuja, joita kaikki sankarit ennen sinua ovat kuluttaneet tasaiseksi kokemuksiensa avulla. Miksi siis et mallintaisi matkaasi Luke Skywalkerin, Äiti Teresan tai Martin Luther King juniorin mukaan?
Mikä siis on sankarin matka? Joseph Campbell kuvaa sitä parhaiten ensimmäisessä kirjassaan "A Hero with Thousand Faces" (= sankari jolla on tuhannet kasvot) ja sitten Bill Moyerin kuuluisassa haastattelussa "Myytin voima", joka lähetettiin PBS:llä. Hänen opetuksensa muutettiin Hollywood-kullaksi Christopher Volgerin kirjassa "The Writer's Journey" (= kirjailijan matka), joka käyttää Campbellin työtä opettamaan, miten kirjoitetaan upea näytelmä tai bestseller-romaani. Geroge Lucas antaa Campbellin työlle kunnian innoituksesta Star Warsiin. Luke Skywalker seuraa eeppistä sankarin matkaa klassisesti. Mutta niin teet sinäkin joka kerta, kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi.
Jotkut meistä tuntevat intohimon vetävän kohti tarkoitustamme, mutta monet muut tekevät matkan helvettiin ja takaisin, ja vasta sitten kun olemme selviytyneet jostain traumaattisesta, oivallamme, että olemme harjoitelleet palvellaksemme toisia, jotka ovat edelleen helvetissä. Joskus havaitsemme olevamme sankareita vasta, kun petymme riittävästi nykyolosuhteidemme toimimattomuuteen. Sitten kun meistä tuntuu tarpeeksi surulliselta, eksyneeltä ja toivottamalta, jollain on tilaisuus tulla esiin syvältä sisältämme – jollain voimakkaammalla ja viisaammalla, mitä olemme koskaan tienneet itsessämme olevan. Meillä kaikilla on tämä sankarikipinä, joka ei koskaan kuole, edes synkimpinä hetkinämme.
Kutsun tätä osaa "sisäiseksi luotsivaloksi", joka on sisäinen supersankarisi. Tätä sisäistä kipinää lietsoo painava tunne, että tuolla jossain on seikkailu, elämälläsi on tarkoitus, etsit jotain jota et ehkä vielä ymmärrä, pieni olemassaolosi tällä hyvin suurella planeetalla voi merkitä jotain, elämässä on enemmän kuin tavallinen toimimaton maailma ja maailman pelastamiseen vaaditaan ehkä vain viitta, naamio ja todella makeet saappaat.
Oman sankarimatkansa navigoiminen on yksi merkityksellisen, rikkaan, aidon ja täysin terveen elämän kulmakivistä. Mitä siis merkitsee olla sankarimatkalla? Mitä on sen kaari? Minäpä erittelen sen Volgerin tapaan – ei siksi, että olet välttämättä kirjoittamassa näytelmää tai romaania, vaan koska kirjoitat elämää ja sankarina matkalla voi olla hyödyllistä tietää, mitä edessä on.
(http://lissarankin.com/wp-content/uploa ... /12/hj.gif)
Tavallinen maailma
Useimmat meistä eivät oivalla, miten todella sankarillisia olemme, ennen kuin meidät kutsutaan tekemään jotain, mihin emme olisi koskaan uskoneet kykenevämme, ja kutsutaan pois mukavuusalueeltamme todistamaan oma potentiaalimme. Emme tiedä olevamme sankareita, koska oletamme sankareiden käyvän taisteluja, ylittävän esteitä, pelastavan neitosia ahdingosta ja näyttävän vielä häikäisevältä pelastaessaan maailmaa. Mutta sankarit aloittavat kuin kuka tahansa muu, elävät tavallista elämää Tavallisessa maailmassa, tekevät tavallisia asioitamme, rämpivät elämässä, reagoivat elämän tragedioihin, tuntevat olevansa olosuhteiden uhri ja polkevat paikallaan – kunnes oivallamme, että olemme hukkumassa ja ainoa tapa selviytyä on lakata taistelemasta niin kovasti ja vain luottaa, että meille heitetään pelastusliivit. Koska meille heitetään, muttei ehkä odottamallamme tavalla.
Kutsu seikkailuun
Juuri silloin kun alat kyseenalaistaa sisäisen supersankarisi ja tunnet houkutusta menettää toivon siitä, että pienellä elämälläsi tässä suuressa maailmassa voisi oikeasti olla maailmaa muuttava vaikutus, luultavasti kuulet puhelimen soivan. Se soi tavallisesti hyvin vaimeasti ensin, kenties niin vaimeasti, että äänettömällä olevan kännykän tapaan se menee sinulta täysin ohi. Mutta kun et vastaa, puhelin soi luultavasti kovempaa. Jokin jumalainen voima laittaa soittoäänen päälle.
Kutsun torjuminen
Koska sankarit ovat luonnostaan uteliaita, et pysty vastustamaan kilisevään puhelimeen vastaamista. Kuitenkin kuullessasi, mitä sinun on tarkoitus tehdä sankarimatkallasi, meidän muiden tapaan luultavasti vastaat kiivaasti "EI HELVETISSÄ". Se on liian pelottavaa, mitä sinua pyydetään tekemään. Vaarat ovat liian suuria. Mukavuusalueesi ei ole turvattu. Olisi paljon helpompaa pysyä Tavallisessa maailmassa, vaikka se on niin … no, tavallinen. Pelko raunioittaa sinut. On hyvin monia todella, todella hyviä syitä sulkea puhelin ja olla suostumatta kutsuun. Kukaan ei syyttäisi siitä. Olet vain inhimillinen. Sinun on luonnollista kääntää selkäsi jollekin niin pelottavalle. Niinpä kaikkien muiden sankarien tapaan jotka ovat koskaan kulkeneet sankaripolkua, kieltäydyt kutsusta. Näin me sanakarit esitämme vaikeasti tavoiteltavaa.
Kuitenkin riippumatta siitä, miten paljon teeskentelet, ettet ole käytettävissä tuohon perjantai-illan viime hetken tapaamiseen kohtalon kanssa, niin takaan, että silloin kun se on todellinen kutsumuksesi, tuo soitto vaivaa sinua jatkuvasti. Voit vastustaa kutsua, muttet saa valita kutsumustasi. Kutsumus valitsee sinut.
Taianomaisen mentorin tapaaminen
Koska on pelottavaa sanoa "kyllä" kutsumuksellesi, taianomainen mentori saapuu, joko sisäinen tai ulkoinen mentori – sellainen joka opastaa sanakaria, antaa suojelua ja vakuuttelua ja jakaa viisautta, jonka on tarkoitus auttaa sankaria navigoimaan edessä olevaa matkaa, joka on varmasti haastava. Tämä mentori kannustaa sinua sanomaan "kyllä", antaa sinulle siunausta ja nostaa itseluottamustasi.
Kynnyksen ylittäminen
Lopulta tämän mentorin avulla joko keräät innon ryhtyä tehtävään ja vastaat puhelimeen hymyillen tai olet niin väsynyt herpaantumattomaan soimiseen, että vastaat huokaisten ja silmiäsi pyörittäen. Sanakari jättää tutun maailman ja hyppää tuntemattomaan, mikä on merkki sankarin lopullisesta eroamisesta Tavallisesta maailmasta ja valmiudesta käydä läpi metamorfoosi. Tapahtuu usein jonkinlainen repeäminen, hajoaminen, kun sankari siirtyy toukasta "solujätteeksi" koteloon.
Sillä hetkellä kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi ja ylität kynnyksen Tavallisesta maailmasta Erityismaailmaan, elämästä tulee usein hyvin mielenkiintoista ja synkronismia tapahtuu vahvistamaan, että teit oikean päätöksen.
Koettelemusten tie (testit, viholliset ja liittolaiset)
Koska taianomaisia asioita alkaa tapahtua, kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi, tunnet ehkä houkutusta ajatella, että koko matka on helppo. Erityismaailmaan astumisesi kuherruskuukausi on vain yksi vaihe. Se on melkein kuin palkkio rohkeudesta hyväksyä kutsu. Tämä sanakarimatka on vihkimys, mikä merkitsee, ettei se ole aina ruusuilla tanssimista. Silloin oivallat olevasi koettelemusten tiellä. Se koostuu sarjasta testejä ja esteitä, jotka sankarin on voitettava, ja matkan varrella hän kohtaa liittolaisia ja vihollisia ja alkaa opetella sääntöjä maailmassa, joka on täysin poikkeava Tavallisesta maailmasta.
Tämä voi olla haastavaa aikaa. Kun huomaat kamppailevasi, jotta pääsisit esteitä täynnä olevan metsän läpi, voi olla hyvin vaikeaa sanoa, testataanko vain sitoutumistasi, kuten jokaiselle sankarille käy, vai oletko poikennut kurssista. Esteet voivat olla osa kasvuprosessia, sisäisen sankarin kehittämistä – välttämätön osa sankarimatkaa – mutta ne voivat olla myös merkkejä, että olet tehnyt väärän käännöksen.
Miten tiedät eron? Kirjani "The Anatomy of a Calling" on täynnä "sankarin tienviittoja" ja "sankarin harjoituksia" auttamaan matkan jokaista vaihetta. (Voit katsoa trailerin täältä: http://theanatomyofacalling.com/)
Sisimmän luolan lähestyminen
Kun koettelemusten tie tulee intensiivisemmäksi, sankari tulee vaarallisen paikan eteen – vihollisen päämaja tai uuden maailman pimeä luola tai pelottava sisäinen paikka – jossa on tapahduttava tilinteko osana sielun pimeää yötä.
Ordaali/koettelemus
Seuraa tavallisesti koettelemus, taistelu kuolemaan saakka pimeyden voimia vastaan, jolloin sankarilla on riskinä menettää kaikki. Koettelemuksesta selviytyminen on kulkulupa, vihkimys uuteen maailmaan, josta sanakari valmistuu viisaampaan ja valaistuneempaan olotilaan. Koettelemuksen aikana tapahtuu kuolema ja uudestisyntymä. Kuten entinen Cat Stevens – Yusuf Islam – laulaa: "Ollaksesi, mitä sinun täytyy olla, sinun täytyy luopua siitä, mitä olet."
Palkinto/graalinmalja
Koettelemuksesta selvittyään sankari palkitaan. Graalinmalja löytyy. Ansaitaan elämää muuttavaa viisautta. Voitetaan eliksiiriä, joka palvelee haavoittuneen kulttuurin balsamina, mutta sankari ei ole vielä selvillä vesillä.
Tie takaisin
Kun sankari löytää graalinmaljan, joka lupaa muuttaa Tavallisen maailman uuteen autuuteen, on houkuttelevaa pitää tuota tietoa rakkaana, suojella sitä ja sulkea se sydämeen, missä kukaan ei voi uhata sitä tai haastaa sitä tai ottaa sitä pois, mutta sankarit eivät tee niin. Sankarit löytävät aina rohkeuden tuoda graalinmaljan takaisin kotiin Tavalliseen maailmaan, jotta muutkin voivat hyötyä siitä.
Henkiinherääminen
Ennen kuin graali tulee kotiin, sankari käy läpi loppukokeen, viimeisen ojan, jolla pelon ja pimeyden voimat yrittävät estää sankaria tuomasta kovalla työllä voitetun palkkion Tavalliseen maailmaan, jottei siitä voi tulla luvattu maa. Tämä koettelemus melkein lannistaa sankarin – taas. Uusi kuoleman lähikokemus on seurauksena. Mutta taas kerran – puh! – sankari herää henkiin.
Henkiinherääminen tapahtuu, kun sankari jättää Erityismaailman ja palaa takaisin Tavalliseen maailmaan. Ilman tätä Tavallisen maailman ihmisten todistamaa kuolemaa ja uudestisyntymää, niillä jotka sankari jätti taakseen, saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, että Matti Meikäläinen joka oli ennen kuin yksi heistä, on nyt transformoitunut perhoseksi. Koska tämä henkiinherääminen usein nähdään, Tavallisen maailman ihmiset heräävät ja oivaltavat, että sankarilla on arvokas lahja tuotavana kotiin – jotain joka voisi muuttaa kaikki kotona perhoseksi.
Paluu graalinmaljan kanssa
Silloin sankari voi lopultakin tuoda graalin kotiin lopullisesti. Dorothy palaa Kansasiin kera tiedon, ettei ole kodin vertaista paikkaa. Luke Skywalker oppii liittoutumaan Voiman kanssa. Nelson Mandelasta tulee presidentti ja hän purkaa apartheidin, mikä tuo kaaosta siihen rauhaan, jonka hän löysi vankilassa ollessaan. Sitten kun löydät graalinmaljan, näet valon ja voit käyttää sitä toisten valaisemiseen.
Sankarittaren matka
Joseph Campbellin sankarin matka on linjassa hallitsevan maskuliinitoimintamallin kanssa, mutta syvyyspsykologi Anne Davin tekee siitä sankarittaren matkan (http://annedavin.com/imagine-create/are-you-a-heroine/). Anne kuvaa sankarittaren matkaa sarjana vaiheita, joiden läpi nainen kulkee tuoden jumaluutensa niihin yllätyksiin, pettymyksiin ja repeämiin, joita elämä voi tuoda – matkaa joka tapahtuu viidessä vaiheessa. Anne kuvaa sankarin ja sankarittaren välisiä eroja seuraavasti:
"Vaikka modernin ajan sankari on jykevä individualisti, sankaritar on riippuvainen toisista selviytymisessään. Sankari näkee ihmiset ja jumalan erillisinä; sankarittarella hengen ja aineen välillä ei ole erillisyyttä – kaikki on yhtä. Sankari uhraa itsensä; sankaritar ottaa vastaan muilta. Sankari selviytyy kaiken todennäköisyyden vastaisesti; sankaritar kuolee kaiken tapahtuvan täydellisyyteen ja pääsee sopimukseen sen kanssa, mitä on, pakottamatta omaa tahtoaan. Sankari hallitsee; sankaritar antautuu. Sankari kilpailee; sankaritar tekee yhteistyötä. Sankari nauttii rellestäen voitostaan, täynnä ylpeyttä; sankaritar pitää nöyryyttään jalokivikruununa. Sankari ei koskaan kyseenalaista arvoaan tai suuntaansa; sankaritar elää avoimena kysymyksenä. Sankari taistelee kuolemaa vastaan ja elää jatkuvassa "taistele tai pakene" –tilassa; sankaritar kuolee auliisti olemisen hiljaiseen pisteeseen. Sankari kysyy: "Mitä voin saada itselleni?"; sankaritar kysyy: "Miten voin palvella unelmaa?"
Vaihe 1 – tavallinen nainen
Nainen on tavallinen nainen, joka elää tavallista elämää. Hän ei oivalla, että hän kohtaa pian kokemuksen, joka luo kaaosta ja syvää sisäistä muutosta – jonka hänen sielunsa on kenties keksinyt edesauttamaan hänen kehittymistään jumalaisena feminiinisyyden kipinänä.
Vaihe 2 – repeämä
Toinen vaihe on "repeämä", jossa sankaritar kokee jonkin aktivoivan tapahtuman – avioero, rakkaan menettäminen, syöpä, irtisanominen töistä, väkivallan uhriksi joutuminen – joka luo havainnon menetyksestä tai pettymyksestä. Tämä repeämä saa hänet putoamaan suohon, mitä voi melkein kuvata "herkulliseksi suruksi". Repeämän aikana hän kieltäytyy olemasta uhri ja ottaa tragedian vastaan sujuvasti ja aistillisesti antautuen.
Vaihe 3 – läpinäkyvyys
Kolmannessa, läpinäkyvyysvaiheessa, sankaritar käyttää läpinäkyvyyden toimintaa ja voimaa ilmentääkseen eheyttään joka hetki. Hän ottaa rohkeasti vastaan feminiini-itsensä monet kasvot, myös ne jotka kulttuuri saattaa tuomita vastenmieliseksi tai pelottavaksi.
Vaihe 4 – vastaanottaminen
Neljännessä vaiheessa on kyse vastaanottamisesta, jonka aikana sankaritar pysyy avoimena, paljaana ja haavoittuvana vastaanottaessaan rauhoittavaa tukea ja apua toisilta, jotka hoitavat häntä. Hän tunnistaa tämän oleelliseksi ja sallii myötätuntoisesti itseään hoivattavan kriisin läpi.
Vaihe 5 – toiminta
Tämä rakkaus ja tuki jota hän saa neljännessä vaiheessa, johtaa viidenteen, toimintavaiheeseen, jonka aikana hän kokee syvällisen tunnepuolen ja henkisen palautumisen, joka energisoi uusia asenteita, perspektiivejä ja uutta toimintaa hänen elämässään.
Kutsumuksen anatomia
Uudessa kirjassani "The Anatomy of a Calling" (http://theanatomyofacalling.com/) kerron tarinan koko sankarin/sankarittaren matkastani, sydäntä särkevästä repeämästä aina graalinmaljaan ja inspiroituneeseen toimintaan saakka, joka syntyi kokemastani kuolemasta ja uudestisyntymästä. Mutta vaikka tämä kirja on minusta ja minun tarinani, se on oikeasti sinusta ja sinun tarinasi. Minun "täydellinen myrskyni" oli repeämä, joka käynnisti matkani. Läpinäkyvyys jota ilmaisin bloggaamalla, kirjoittamalla kirjoja ja puhumalla, avasi minut vastaanottamaan rakkautta ja tukea niiltä, jotka osasivat opastaa minua, mikä salli minun ryhtyä toimeen sieluani ravitsevalla tavalla. Sekä oleminen että tekeminen ovat olleet välttämättömiä, kun navigoin matkaani, ja koska olin valmis antamaan itseni palaa elämäni tuhkaksi, sisälläni on jotenkin armollisesti noussut feenix-lintu ja synnyn jatkuvasti aina vain taianomaisempaan, elävöityneempään ja sielukkaampaan elämään. Tämä ei merkitse, että kaikki on helppoa minulle. Se merkitsee vain, että pystyn lisääntyvässä määrin kohtaamaan voitot ja tragediat hiljaisuuden ytimestä – ei jonkinlaisena henkisenä ohikulkutienä, vaan täysin elävöityneenä kokemuksena kaikista elämän iloista ja suruista, jotka ovat täynnä yhtä lailla iloa ja vastustamattomuutta.
Se on jatkuva matka, ei määränpää johon lopulta saapuu – nöyräksi tekevä oivallus, että matka on sitoutuminen elämässä prosessiin, joka ei koskaan lopu. Vaikkei ole ollut helppoa, olen hyvin kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut. Vaikka olisin tiennyt silloin, kun hyväksyin kutsun koettelemusten tielle, mitä kohtaisin edessäni, tekisin kaiken uudestaan. Graalinmalja jonka olen saanut sydämeeni, on korvaamattoman tyydyttävä, ja haluan sinunkin tuntevan sen.
Tukea matkallesi
Jos olet omalla sankari/sankaritarmatkallasi … (tietoa kursseista)
Siunausta matkallesi
Tiedän pitkän ja mutkikkaan matkan jälkeen, että olemme täällä rakastaaksemme ja tullaksemme rakastetuksi, avataksemme sydämemme kokonaan ja antaaksemme rakkausimpulssin synnyttää vallankumouksen, joka auttaa meitä muistamaan, miksi olemme oikeasti täällä. Jokainen meistä osallistuu tähän rakkausvallankumoukseen omalla ainutlaatuisella tavallaan, kun navigoimme omaa sankarimatkaamme. Kun matkaamme yhdessä, heräämme totuuteen siitä, mikä on totta ja miksi sielumme päätti inkarnoitua tänä erityisaikana Maaplaneetalle. Olet täällä, jotta voimme luoda yhdessä kauniimman maailman, pieni ihme kerrallaan.
Jos sinulla soi puhelin, luota sydämeesi, jos se kehottaa sinua vastaamaan. Ohjeesi odottavat. Se aika on nyt. Siunausta matkallesi.
Rakkaudella ja luottaen prosessiisi,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
21.12.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olemme kaikki sankareita, jokainen meistä. Elämä on kovaa, ja sen eläminen täysillä ja sielunsa ilmaiseminen aidosti vaatii soturin rohkeutta ja jumalattaren pehmeyttä, lempeyttä ja kimmoisaa joustavuutta. Henkisessä oma-apukirjassani joka on puettu muistelmateokseksi "The Anatomy of Calling" (http://theanatomyofacalling.com/), käytän mytologi Joseph Campbellin arkkityyppistä sankarimatkaa karttana kutsumukseni löytämiseen ja toteuttamiseen, koska kartta auttaa ryhdyttäessä johonkin pelottavaan ja riskialttiiseen. Tietysti jokaisen kartta on erilainen, mutta on polkuja, joita kaikki sankarit ennen sinua ovat kuluttaneet tasaiseksi kokemuksiensa avulla. Miksi siis et mallintaisi matkaasi Luke Skywalkerin, Äiti Teresan tai Martin Luther King juniorin mukaan?
Mikä siis on sankarin matka? Joseph Campbell kuvaa sitä parhaiten ensimmäisessä kirjassaan "A Hero with Thousand Faces" (= sankari jolla on tuhannet kasvot) ja sitten Bill Moyerin kuuluisassa haastattelussa "Myytin voima", joka lähetettiin PBS:llä. Hänen opetuksensa muutettiin Hollywood-kullaksi Christopher Volgerin kirjassa "The Writer's Journey" (= kirjailijan matka), joka käyttää Campbellin työtä opettamaan, miten kirjoitetaan upea näytelmä tai bestseller-romaani. Geroge Lucas antaa Campbellin työlle kunnian innoituksesta Star Warsiin. Luke Skywalker seuraa eeppistä sankarin matkaa klassisesti. Mutta niin teet sinäkin joka kerta, kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi.
Jotkut meistä tuntevat intohimon vetävän kohti tarkoitustamme, mutta monet muut tekevät matkan helvettiin ja takaisin, ja vasta sitten kun olemme selviytyneet jostain traumaattisesta, oivallamme, että olemme harjoitelleet palvellaksemme toisia, jotka ovat edelleen helvetissä. Joskus havaitsemme olevamme sankareita vasta, kun petymme riittävästi nykyolosuhteidemme toimimattomuuteen. Sitten kun meistä tuntuu tarpeeksi surulliselta, eksyneeltä ja toivottamalta, jollain on tilaisuus tulla esiin syvältä sisältämme – jollain voimakkaammalla ja viisaammalla, mitä olemme koskaan tienneet itsessämme olevan. Meillä kaikilla on tämä sankarikipinä, joka ei koskaan kuole, edes synkimpinä hetkinämme.
Kutsun tätä osaa "sisäiseksi luotsivaloksi", joka on sisäinen supersankarisi. Tätä sisäistä kipinää lietsoo painava tunne, että tuolla jossain on seikkailu, elämälläsi on tarkoitus, etsit jotain jota et ehkä vielä ymmärrä, pieni olemassaolosi tällä hyvin suurella planeetalla voi merkitä jotain, elämässä on enemmän kuin tavallinen toimimaton maailma ja maailman pelastamiseen vaaditaan ehkä vain viitta, naamio ja todella makeet saappaat.
Oman sankarimatkansa navigoiminen on yksi merkityksellisen, rikkaan, aidon ja täysin terveen elämän kulmakivistä. Mitä siis merkitsee olla sankarimatkalla? Mitä on sen kaari? Minäpä erittelen sen Volgerin tapaan – ei siksi, että olet välttämättä kirjoittamassa näytelmää tai romaania, vaan koska kirjoitat elämää ja sankarina matkalla voi olla hyödyllistä tietää, mitä edessä on.
(http://lissarankin.com/wp-content/uploa ... /12/hj.gif)
Tavallinen maailma
Useimmat meistä eivät oivalla, miten todella sankarillisia olemme, ennen kuin meidät kutsutaan tekemään jotain, mihin emme olisi koskaan uskoneet kykenevämme, ja kutsutaan pois mukavuusalueeltamme todistamaan oma potentiaalimme. Emme tiedä olevamme sankareita, koska oletamme sankareiden käyvän taisteluja, ylittävän esteitä, pelastavan neitosia ahdingosta ja näyttävän vielä häikäisevältä pelastaessaan maailmaa. Mutta sankarit aloittavat kuin kuka tahansa muu, elävät tavallista elämää Tavallisessa maailmassa, tekevät tavallisia asioitamme, rämpivät elämässä, reagoivat elämän tragedioihin, tuntevat olevansa olosuhteiden uhri ja polkevat paikallaan – kunnes oivallamme, että olemme hukkumassa ja ainoa tapa selviytyä on lakata taistelemasta niin kovasti ja vain luottaa, että meille heitetään pelastusliivit. Koska meille heitetään, muttei ehkä odottamallamme tavalla.
Kutsu seikkailuun
Juuri silloin kun alat kyseenalaistaa sisäisen supersankarisi ja tunnet houkutusta menettää toivon siitä, että pienellä elämälläsi tässä suuressa maailmassa voisi oikeasti olla maailmaa muuttava vaikutus, luultavasti kuulet puhelimen soivan. Se soi tavallisesti hyvin vaimeasti ensin, kenties niin vaimeasti, että äänettömällä olevan kännykän tapaan se menee sinulta täysin ohi. Mutta kun et vastaa, puhelin soi luultavasti kovempaa. Jokin jumalainen voima laittaa soittoäänen päälle.
Kutsun torjuminen
Koska sankarit ovat luonnostaan uteliaita, et pysty vastustamaan kilisevään puhelimeen vastaamista. Kuitenkin kuullessasi, mitä sinun on tarkoitus tehdä sankarimatkallasi, meidän muiden tapaan luultavasti vastaat kiivaasti "EI HELVETISSÄ". Se on liian pelottavaa, mitä sinua pyydetään tekemään. Vaarat ovat liian suuria. Mukavuusalueesi ei ole turvattu. Olisi paljon helpompaa pysyä Tavallisessa maailmassa, vaikka se on niin … no, tavallinen. Pelko raunioittaa sinut. On hyvin monia todella, todella hyviä syitä sulkea puhelin ja olla suostumatta kutsuun. Kukaan ei syyttäisi siitä. Olet vain inhimillinen. Sinun on luonnollista kääntää selkäsi jollekin niin pelottavalle. Niinpä kaikkien muiden sankarien tapaan jotka ovat koskaan kulkeneet sankaripolkua, kieltäydyt kutsusta. Näin me sanakarit esitämme vaikeasti tavoiteltavaa.
Kuitenkin riippumatta siitä, miten paljon teeskentelet, ettet ole käytettävissä tuohon perjantai-illan viime hetken tapaamiseen kohtalon kanssa, niin takaan, että silloin kun se on todellinen kutsumuksesi, tuo soitto vaivaa sinua jatkuvasti. Voit vastustaa kutsua, muttet saa valita kutsumustasi. Kutsumus valitsee sinut.
Taianomaisen mentorin tapaaminen
Koska on pelottavaa sanoa "kyllä" kutsumuksellesi, taianomainen mentori saapuu, joko sisäinen tai ulkoinen mentori – sellainen joka opastaa sanakaria, antaa suojelua ja vakuuttelua ja jakaa viisautta, jonka on tarkoitus auttaa sankaria navigoimaan edessä olevaa matkaa, joka on varmasti haastava. Tämä mentori kannustaa sinua sanomaan "kyllä", antaa sinulle siunausta ja nostaa itseluottamustasi.
Kynnyksen ylittäminen
Lopulta tämän mentorin avulla joko keräät innon ryhtyä tehtävään ja vastaat puhelimeen hymyillen tai olet niin väsynyt herpaantumattomaan soimiseen, että vastaat huokaisten ja silmiäsi pyörittäen. Sanakari jättää tutun maailman ja hyppää tuntemattomaan, mikä on merkki sankarin lopullisesta eroamisesta Tavallisesta maailmasta ja valmiudesta käydä läpi metamorfoosi. Tapahtuu usein jonkinlainen repeäminen, hajoaminen, kun sankari siirtyy toukasta "solujätteeksi" koteloon.
Sillä hetkellä kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi ja ylität kynnyksen Tavallisesta maailmasta Erityismaailmaan, elämästä tulee usein hyvin mielenkiintoista ja synkronismia tapahtuu vahvistamaan, että teit oikean päätöksen.
Koettelemusten tie (testit, viholliset ja liittolaiset)
Koska taianomaisia asioita alkaa tapahtua, kun sanot "kyllä" kutsumuksellesi, tunnet ehkä houkutusta ajatella, että koko matka on helppo. Erityismaailmaan astumisesi kuherruskuukausi on vain yksi vaihe. Se on melkein kuin palkkio rohkeudesta hyväksyä kutsu. Tämä sanakarimatka on vihkimys, mikä merkitsee, ettei se ole aina ruusuilla tanssimista. Silloin oivallat olevasi koettelemusten tiellä. Se koostuu sarjasta testejä ja esteitä, jotka sankarin on voitettava, ja matkan varrella hän kohtaa liittolaisia ja vihollisia ja alkaa opetella sääntöjä maailmassa, joka on täysin poikkeava Tavallisesta maailmasta.
Tämä voi olla haastavaa aikaa. Kun huomaat kamppailevasi, jotta pääsisit esteitä täynnä olevan metsän läpi, voi olla hyvin vaikeaa sanoa, testataanko vain sitoutumistasi, kuten jokaiselle sankarille käy, vai oletko poikennut kurssista. Esteet voivat olla osa kasvuprosessia, sisäisen sankarin kehittämistä – välttämätön osa sankarimatkaa – mutta ne voivat olla myös merkkejä, että olet tehnyt väärän käännöksen.
Miten tiedät eron? Kirjani "The Anatomy of a Calling" on täynnä "sankarin tienviittoja" ja "sankarin harjoituksia" auttamaan matkan jokaista vaihetta. (Voit katsoa trailerin täältä: http://theanatomyofacalling.com/)
Sisimmän luolan lähestyminen
Kun koettelemusten tie tulee intensiivisemmäksi, sankari tulee vaarallisen paikan eteen – vihollisen päämaja tai uuden maailman pimeä luola tai pelottava sisäinen paikka – jossa on tapahduttava tilinteko osana sielun pimeää yötä.
Ordaali/koettelemus
Seuraa tavallisesti koettelemus, taistelu kuolemaan saakka pimeyden voimia vastaan, jolloin sankarilla on riskinä menettää kaikki. Koettelemuksesta selviytyminen on kulkulupa, vihkimys uuteen maailmaan, josta sanakari valmistuu viisaampaan ja valaistuneempaan olotilaan. Koettelemuksen aikana tapahtuu kuolema ja uudestisyntymä. Kuten entinen Cat Stevens – Yusuf Islam – laulaa: "Ollaksesi, mitä sinun täytyy olla, sinun täytyy luopua siitä, mitä olet."
Palkinto/graalinmalja
Koettelemuksesta selvittyään sankari palkitaan. Graalinmalja löytyy. Ansaitaan elämää muuttavaa viisautta. Voitetaan eliksiiriä, joka palvelee haavoittuneen kulttuurin balsamina, mutta sankari ei ole vielä selvillä vesillä.
Tie takaisin
Kun sankari löytää graalinmaljan, joka lupaa muuttaa Tavallisen maailman uuteen autuuteen, on houkuttelevaa pitää tuota tietoa rakkaana, suojella sitä ja sulkea se sydämeen, missä kukaan ei voi uhata sitä tai haastaa sitä tai ottaa sitä pois, mutta sankarit eivät tee niin. Sankarit löytävät aina rohkeuden tuoda graalinmaljan takaisin kotiin Tavalliseen maailmaan, jotta muutkin voivat hyötyä siitä.
Henkiinherääminen
Ennen kuin graali tulee kotiin, sankari käy läpi loppukokeen, viimeisen ojan, jolla pelon ja pimeyden voimat yrittävät estää sankaria tuomasta kovalla työllä voitetun palkkion Tavalliseen maailmaan, jottei siitä voi tulla luvattu maa. Tämä koettelemus melkein lannistaa sankarin – taas. Uusi kuoleman lähikokemus on seurauksena. Mutta taas kerran – puh! – sankari herää henkiin.
Henkiinherääminen tapahtuu, kun sankari jättää Erityismaailman ja palaa takaisin Tavalliseen maailmaan. Ilman tätä Tavallisen maailman ihmisten todistamaa kuolemaa ja uudestisyntymää, niillä jotka sankari jätti taakseen, saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, että Matti Meikäläinen joka oli ennen kuin yksi heistä, on nyt transformoitunut perhoseksi. Koska tämä henkiinherääminen usein nähdään, Tavallisen maailman ihmiset heräävät ja oivaltavat, että sankarilla on arvokas lahja tuotavana kotiin – jotain joka voisi muuttaa kaikki kotona perhoseksi.
Paluu graalinmaljan kanssa
Silloin sankari voi lopultakin tuoda graalin kotiin lopullisesti. Dorothy palaa Kansasiin kera tiedon, ettei ole kodin vertaista paikkaa. Luke Skywalker oppii liittoutumaan Voiman kanssa. Nelson Mandelasta tulee presidentti ja hän purkaa apartheidin, mikä tuo kaaosta siihen rauhaan, jonka hän löysi vankilassa ollessaan. Sitten kun löydät graalinmaljan, näet valon ja voit käyttää sitä toisten valaisemiseen.
Sankarittaren matka
Joseph Campbellin sankarin matka on linjassa hallitsevan maskuliinitoimintamallin kanssa, mutta syvyyspsykologi Anne Davin tekee siitä sankarittaren matkan (http://annedavin.com/imagine-create/are-you-a-heroine/). Anne kuvaa sankarittaren matkaa sarjana vaiheita, joiden läpi nainen kulkee tuoden jumaluutensa niihin yllätyksiin, pettymyksiin ja repeämiin, joita elämä voi tuoda – matkaa joka tapahtuu viidessä vaiheessa. Anne kuvaa sankarin ja sankarittaren välisiä eroja seuraavasti:
"Vaikka modernin ajan sankari on jykevä individualisti, sankaritar on riippuvainen toisista selviytymisessään. Sankari näkee ihmiset ja jumalan erillisinä; sankarittarella hengen ja aineen välillä ei ole erillisyyttä – kaikki on yhtä. Sankari uhraa itsensä; sankaritar ottaa vastaan muilta. Sankari selviytyy kaiken todennäköisyyden vastaisesti; sankaritar kuolee kaiken tapahtuvan täydellisyyteen ja pääsee sopimukseen sen kanssa, mitä on, pakottamatta omaa tahtoaan. Sankari hallitsee; sankaritar antautuu. Sankari kilpailee; sankaritar tekee yhteistyötä. Sankari nauttii rellestäen voitostaan, täynnä ylpeyttä; sankaritar pitää nöyryyttään jalokivikruununa. Sankari ei koskaan kyseenalaista arvoaan tai suuntaansa; sankaritar elää avoimena kysymyksenä. Sankari taistelee kuolemaa vastaan ja elää jatkuvassa "taistele tai pakene" –tilassa; sankaritar kuolee auliisti olemisen hiljaiseen pisteeseen. Sankari kysyy: "Mitä voin saada itselleni?"; sankaritar kysyy: "Miten voin palvella unelmaa?"
Vaihe 1 – tavallinen nainen
Nainen on tavallinen nainen, joka elää tavallista elämää. Hän ei oivalla, että hän kohtaa pian kokemuksen, joka luo kaaosta ja syvää sisäistä muutosta – jonka hänen sielunsa on kenties keksinyt edesauttamaan hänen kehittymistään jumalaisena feminiinisyyden kipinänä.
Vaihe 2 – repeämä
Toinen vaihe on "repeämä", jossa sankaritar kokee jonkin aktivoivan tapahtuman – avioero, rakkaan menettäminen, syöpä, irtisanominen töistä, väkivallan uhriksi joutuminen – joka luo havainnon menetyksestä tai pettymyksestä. Tämä repeämä saa hänet putoamaan suohon, mitä voi melkein kuvata "herkulliseksi suruksi". Repeämän aikana hän kieltäytyy olemasta uhri ja ottaa tragedian vastaan sujuvasti ja aistillisesti antautuen.
Vaihe 3 – läpinäkyvyys
Kolmannessa, läpinäkyvyysvaiheessa, sankaritar käyttää läpinäkyvyyden toimintaa ja voimaa ilmentääkseen eheyttään joka hetki. Hän ottaa rohkeasti vastaan feminiini-itsensä monet kasvot, myös ne jotka kulttuuri saattaa tuomita vastenmieliseksi tai pelottavaksi.
Vaihe 4 – vastaanottaminen
Neljännessä vaiheessa on kyse vastaanottamisesta, jonka aikana sankaritar pysyy avoimena, paljaana ja haavoittuvana vastaanottaessaan rauhoittavaa tukea ja apua toisilta, jotka hoitavat häntä. Hän tunnistaa tämän oleelliseksi ja sallii myötätuntoisesti itseään hoivattavan kriisin läpi.
Vaihe 5 – toiminta
Tämä rakkaus ja tuki jota hän saa neljännessä vaiheessa, johtaa viidenteen, toimintavaiheeseen, jonka aikana hän kokee syvällisen tunnepuolen ja henkisen palautumisen, joka energisoi uusia asenteita, perspektiivejä ja uutta toimintaa hänen elämässään.
Kutsumuksen anatomia
Uudessa kirjassani "The Anatomy of a Calling" (http://theanatomyofacalling.com/) kerron tarinan koko sankarin/sankarittaren matkastani, sydäntä särkevästä repeämästä aina graalinmaljaan ja inspiroituneeseen toimintaan saakka, joka syntyi kokemastani kuolemasta ja uudestisyntymästä. Mutta vaikka tämä kirja on minusta ja minun tarinani, se on oikeasti sinusta ja sinun tarinasi. Minun "täydellinen myrskyni" oli repeämä, joka käynnisti matkani. Läpinäkyvyys jota ilmaisin bloggaamalla, kirjoittamalla kirjoja ja puhumalla, avasi minut vastaanottamaan rakkautta ja tukea niiltä, jotka osasivat opastaa minua, mikä salli minun ryhtyä toimeen sieluani ravitsevalla tavalla. Sekä oleminen että tekeminen ovat olleet välttämättömiä, kun navigoin matkaani, ja koska olin valmis antamaan itseni palaa elämäni tuhkaksi, sisälläni on jotenkin armollisesti noussut feenix-lintu ja synnyn jatkuvasti aina vain taianomaisempaan, elävöityneempään ja sielukkaampaan elämään. Tämä ei merkitse, että kaikki on helppoa minulle. Se merkitsee vain, että pystyn lisääntyvässä määrin kohtaamaan voitot ja tragediat hiljaisuuden ytimestä – ei jonkinlaisena henkisenä ohikulkutienä, vaan täysin elävöityneenä kokemuksena kaikista elämän iloista ja suruista, jotka ovat täynnä yhtä lailla iloa ja vastustamattomuutta.
Se on jatkuva matka, ei määränpää johon lopulta saapuu – nöyräksi tekevä oivallus, että matka on sitoutuminen elämässä prosessiin, joka ei koskaan lopu. Vaikkei ole ollut helppoa, olen hyvin kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut. Vaikka olisin tiennyt silloin, kun hyväksyin kutsun koettelemusten tielle, mitä kohtaisin edessäni, tekisin kaiken uudestaan. Graalinmalja jonka olen saanut sydämeeni, on korvaamattoman tyydyttävä, ja haluan sinunkin tuntevan sen.
Tukea matkallesi
Jos olet omalla sankari/sankaritarmatkallasi … (tietoa kursseista)
Siunausta matkallesi
Tiedän pitkän ja mutkikkaan matkan jälkeen, että olemme täällä rakastaaksemme ja tullaksemme rakastetuksi, avataksemme sydämemme kokonaan ja antaaksemme rakkausimpulssin synnyttää vallankumouksen, joka auttaa meitä muistamaan, miksi olemme oikeasti täällä. Jokainen meistä osallistuu tähän rakkausvallankumoukseen omalla ainutlaatuisella tavallaan, kun navigoimme omaa sankarimatkaamme. Kun matkaamme yhdessä, heräämme totuuteen siitä, mikä on totta ja miksi sielumme päätti inkarnoitua tänä erityisaikana Maaplaneetalle. Olet täällä, jotta voimme luoda yhdessä kauniimman maailman, pieni ihme kerrallaan.
Jos sinulla soi puhelin, luota sydämeesi, jos se kehottaa sinua vastaamaan. Ohjeesi odottavat. Se aika on nyt. Siunausta matkallesi.
Rakkaudella ja luottaen prosessiisi,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
10.10.2016 RAKKAUSKIRJE IHMISILLE EPÄVARMOINA AIKOINA
Kirjoittaja hammer » 25.11.2016 16:12
RAKKAUSKIRJE IHMISILLE EPÄVARMOINA AIKOINA
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
10.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Sydäntä särkevän väittelyn jälkeisenä päivänä, monien globaalien kriisien keskellä, kun monet meistä huomaavat tuntevansa raivoa, avuttomuutta ja surua ja hukkuvansa varjoihin, halusin jakaa kanssasi rakkauskirjeen. Tämän ei ole tarkoitus ohittaa ihmistunteita, joita monet meistä tuntevat, tai vaientaa impulssia, joka sinussa syntyy palvella rakkautta aktivismin avulla. (Voit lukea Facebookista (https://business.facebook.com/lissarank ... 7033907047) omasta raivostani eilisillan väittelyssä.) Mutta joskus meille täytyy muistuttaa, että kaikki tämä mullistus on osa Lilaa, jumalaista leikkiä. Anna tämän muistutuksen tyynnyttää hermostosi ja herättää sielusi.
Rakas ihminen,
Olipa kerran … Valtavan runsaassa pimeyslammessa Tietoisuus tuli tietoiseksi itsestään rakkausenergiana. Jonkin aikaa riitti olla vain tietoinen tässä täysin pimeässä, valtavassa ja puhtaassa rakkaudessa. Tietoisuus oli itsessään henkeäsalpaava – tai olisi ollut, jos Tietoisuudella vain olisi hengitys. Mutta kun tämä keinotekoinen asia jota kutsutaan "ajaksi", kului, Tietoisuus janosi syvempää kokemusta itsestään. Niinpä Tietoisuus loi aineen ja syntyi kosmos.
Voi, miten suuri nautinto jumalaiselle Jumalatartietoisuudelle oli luoda rakkausenergia fyysiseen muotoon! Kuin haltiakummi jolla oli taikasauva, Tietoisuus loi kosmisesta keitosta Maan, joka puhkesi elämään sademetsinä, jotka tippuivat kastetta, merinä jotka kuhisivat meriotuksia, päivätaivaana joka oli pullollaan kumpupilviä ja jota koristivat kolibrit, ja yötaivaana kimaltavine tähtineen. Tietoisuus oli niin iloinen tästä leikkisästä luomisajanvietteestä, että se loi enemmän ja enemmän ainetta. Dinosauruksia! Pterodactylejä! Kärpäsloukkuja! Raitalevähevosia! Vau!
Kaikki nämä luomukset olivat pieniä Tietoisuuden osia, jotka leikkivät muodon kanssa ja tanssivat Tietoisuuden mielikuvituksen kosmista valssia. Koska Tietoisuus on ääretön, on paljon kierrettävää. Kaikki nämä luomukset syntyivät Tietoisuuden puhtaan potentiaalin siemenistä. Kuitenkaan niistä ei koskaan tule vähempää kuin itse Tietoisuus. Ne vaikuttavat erillisiltä, ja kuitenkaan ne eivät ole. Jakaranda ei ole vähäisempi osa Tietoisuutta kuin delfiini. Tietoisuus uneksii jotain ja sitten "abrakadabra!", kuin taiasta luodaan muoto. Kuin lapsi legojen kanssa, Tietoisuus jatkoi rajojen rikkomista siinä, mikä muu oli mahdollista. Toukkia jotka muuttuvat perhosiksi! Jääkarhuja Plumerioita! Miten siistiä!
Edes Tietoisuus ei osaa aina odottaa, mitä tapahtuu, kun se kokeilee. Tapahtuu onnellisia vahinkoja, ja Tietoisuus on ilahtunut. Siltä Tietoisuudesta ehkä ainakin tuntui, kun se kehittyi ihmismuodoksi.
Se vei muutaman vuosituhannen, mutta pienen värkkäämisen jälkeen Tietoisuus kuvitteli ihmiset ja sinä, rakkaani, synnyit. Sinä joka kykenet hyppäämän ja hiihtämään ja kiipeämään puuhun ja arvostamaan jaguaareja. Sinä joka kykenet tuijottamaan punapuumetsiä ja uimaan meressä ja tanssimaan tangoa ja rakastelemaan toisen ihmisen kanssa. Sinä joka kykenet nauttimaan suklaasta ja keksimään kieliä ja laulamaan musiikkia ja ratsastamaan hevosella ja kulkemaan lautalla jokia. Sinä joka kykenet olemaan tietoinen ja tiedoton valveajan ja unen aikana, mutta myös uneksimaan, aivan kuten Tietoisuus. Sinä joka kykenet kokemaan elämää tavoilla, joita Tietoisuus ei voinut kokea ollessaan yksin valtavassa pimeydessä.
Mitä muuta ihmiset voisivat tehdä? Voisivatko ne ajatella ja ratkaista ongelmia? Kyllä! Voisivatko ne kuvitella maalauksen ja sitten luoda sen tyhjästä, aivan kuten Tietoisuus luo? Kyllä! Voisivatko ne rakentaa pyramideja erämaahan ja suuria kivirakennelmia vuorten huipulle? Kyllä! Voisivatko ne luoda kauneutta ja sitten arvostaa sitä? Kyllä! Iloa! Voisivatko ne rakastua toisiinsa? Kyllä! Kuin lapsi joka rakentaa linnoja hiekkalaatikossa, Tietoisuus oli ilahtunut leikistä, jota se leikki.
Mutta mitä jos leikistä voisi tulla kiinnostavampi? Kenties Tietoisuus voisi leikkiä pientä leikkiä itsensä ja kaiken luomansa välillä – kosmista kuurupiiloa. Miten jännittävää. Olet yhtä Tietoisuuden kanssa, ja kuitenkin Tietoisuus leikkii kanssasi, etkä ehkä edes tiedä sitä. Miten hauska haaste antaa sinun kurkistaa totuutta ja sitten kätkeä se sinulta unohdusverhoilla. Olet universumi, ja kuitenkin saatat ajatella, että olet vain aivot, joissa on ajatuksia, ja olet vankina liharobotissa. Voi, miten hurmaavia ihmiset ovat. Miten hauskaa leikkiä tämä onkaan!
Mutta leikit ovat hauskempia silloin, kun voitetaan esteitä. Niinpä Tietoisuus alkoi kuvitella tapoja tehdä leikistä mielenkiintoisempi. Miten voit tuntea valon, ellet tunne pimeyttä? Miten voit juhlia hurmiota, ellei sinulla ole epätoivoa, mitä vasten mitata sitä? Miten voit tietää, miltä sieluyhteys tuntuu, ellet ole tuntenut yhteydettömyyden tuskaa? Tietoisuudesta tuli luovempi.
Voisivatko ihmiset lentää? Kyllä. Voisivatko ihmiset sairastua ja saada fyysistä kipua? Kyllä. Voisivatko ihmiset särkeä toistensa sydämen? Voisivatko ne muuttaa tietoisuuskokemustaan alkoholilla ja huumeilla? Kyllä, todellakin. Voisivatko ihmiset loukata toisiaan? Voisivatko ne pettää toisensa? Voisivatko ne valehdella, olla uskottomia, varastaa ja tulla mustasukkaisiksi? Voisivatko ne hyväksikäyttää omia lapsiaan? Voisiko niistä tulla addikteja? Voisivatko ne aloittaa sotia ja pitää toisia vihollisenaan? Voisivatko ne syytää vihaa kansallisessa televisiossa poliittisten väittelyjen aikana, ikään kuin olisivat unohtaneet, että olemme kaikki yhtä Tietoisuuden kanssa, ettemme voi vahingoittaa Tietoisuuskehon yhtään osaa vahingoittamatta erilliseltä näyttävää ihmisitseämme? Kyllä. Tietysti. Kaikki on mahdollista, kun Tietoisuus kuvittelee sen.
Voisivatko ihmiset kuolla? Voisivatko ne tappaa itsensä? Voisivatko ne tapaa toisiaan? Miten niin? Kyllä, sinä itse asiassa kuolet. Ei siksi, ettei Tietoisuus rakasta itseään, ettei se rakasta sinua. Vaan koska Tietoisuus oivalsi, että ihmisenä olemisen leikki, ihmiselämän täysi ja rikas kokemus maan päällä, voi olla uuvuttavaa jopa Tietoisuudelle. Aivan kuten urheilijan täytyy levätä oteltuaan olympialaisissa, ihmisten täytyy palata Tietoisuuden valtavaan pimeyteen, vapaana muodon rajoituksista, voidakseen latautua ja täyttyä, jotta Tietoisuus voi leikkiä ja oppia ja kasvaa vielä lisää ihmismuodossa.
Kun ihminen syntyy, muodon elävöittää Tietoisuuden kipinä, ja kun ihminen kuolee, Tietoisuuden elämänvoima yhdistyy kuin vesipisara Tietoisuusmereen, kaikkiin muihin Tietoisuuskipinöihin, kuitenkaan lakkaamatta koskaan olemasta vesipisara. Täällä muodottomassa puhtaassa Tietoisuusmeressä vesipisara voi levätä ja täydentyä ilman tarvetta syödä tai nukkua tai hengittää tai hiihtää tai tehdä mitään, mitä ihmiset voivat tehdä. Yhdessä kaikkien muiden Tietoisuusvesipisaroiden kanssa suuressa meressä, vesipisara voi taas yhdistyä ja kadottaa erillisyystunteensa, muistaen, että vesipisara on itse Tietoisuus, muistaen, että kaikki muut muodot – myös ihmismuodot – ovat itse Tietoisuus, muistaen, että kaikki mitä tapahtui maan päällä, on täydellistä ja luotu sellaiseksi, että Tietoisuus voi täysin kokea omat mahdollisuutensa, tuomitsematta mitään oikeaksi tai vääräksi, erottamatta maallista ja pyhää, tunnistaen, että se kaikki on Tietoisuus leikkimässä Tietoisuuden kanssa, Jumalaitse näkemässä Jumalaitsen kaikkina myriadeina kasvoinaan.
Rakas ja kallis ihminen, unohdat tämän, kun olet muodon maailmassa. Unohdat, että olet Tietoisuus, että Tietoisuus loi sinut voidakseen kokea itsensä täydemmin, leikkiä kosmisessa hiekkalaatikossa, luoda kaikkea. Mutta on ok, että unohdat. Se on tahallista! Uit sadepisarana Tietoisuusmeressä siihen hetkeen, kun otat muodon, ja sitten sinuun iskee paha muistinmenetys. Unohdat, millaista on olla tuossa meressä, olla itse meri. Palaat ajattelemaan, että olet vesipisara, yksinään ja pienenä vauvakehdossasi, ja itket, koska äiti on jättänyt sinut yksin. Itket sydämen särkymistä, ja kuitenkin tämä kaikki on osa leikkiä. Saat aloittaa leikin taas alusta. Mikä tämä leikki on? Oppia ja kasvaa ja rikastaa Tietoisuutta täydellä elämänvoimapotentiaaliulottuvuudella ja sitten muistaa taas kerran, että olet itse Tietoisuus, et koskaan erillään äidistä, et koskaan erillään siitä, joka loi sinut. Leikissä on kyse vain siitä, että olet rakkaus. Ei enempää, ei vähempää. Nauti siitä täysin siemauksin, rakas ihminen. Tietoisuus nauttii uudestaan joka kerta, kun uusi elämänmuoto syntyy. Tietoisuus hurraa pelkästään siksi, että olet olemassa, kaikessa täydellisen sotkuisessa ihmisyydessäsi.
Erään 3-vuotiaan ihmisen kuultiin itkuhälyttimessä kuiskaavan vauvaveljelleen: "Kerro minulle Jumalasta. Olen jo unohtanut."
On okei, että unohdat, rakas ihminen. Mutta tulee aika, jolloin sinun täytyy pysyä kehossa ja muistaa taas kerran. Olemme menneet jo tarpeeksi pitkälle tässä erillisyysleikissä. On aika muistaa, että olemme kaikki yhteydessä. Tämän vuoksi asiat näyttävät hyvin epätoivoisilta planeetallanne tällä hetkellä, koska sinä, rakas ihminen, olet valmis muistamaan. Olemme valmiita tulemaan taas yhdeksi. Nyt on se aika, rakas.
Olemme kaikki tässä yhdessä. Peruutetaanpa nyt unohdus, jotta voimme aloittaa uuden leikin.
Rakkaudella,
Tietoisuus
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
10.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Sydäntä särkevän väittelyn jälkeisenä päivänä, monien globaalien kriisien keskellä, kun monet meistä huomaavat tuntevansa raivoa, avuttomuutta ja surua ja hukkuvansa varjoihin, halusin jakaa kanssasi rakkauskirjeen. Tämän ei ole tarkoitus ohittaa ihmistunteita, joita monet meistä tuntevat, tai vaientaa impulssia, joka sinussa syntyy palvella rakkautta aktivismin avulla. (Voit lukea Facebookista (https://business.facebook.com/lissarank ... 7033907047) omasta raivostani eilisillan väittelyssä.) Mutta joskus meille täytyy muistuttaa, että kaikki tämä mullistus on osa Lilaa, jumalaista leikkiä. Anna tämän muistutuksen tyynnyttää hermostosi ja herättää sielusi.
Rakas ihminen,
Olipa kerran … Valtavan runsaassa pimeyslammessa Tietoisuus tuli tietoiseksi itsestään rakkausenergiana. Jonkin aikaa riitti olla vain tietoinen tässä täysin pimeässä, valtavassa ja puhtaassa rakkaudessa. Tietoisuus oli itsessään henkeäsalpaava – tai olisi ollut, jos Tietoisuudella vain olisi hengitys. Mutta kun tämä keinotekoinen asia jota kutsutaan "ajaksi", kului, Tietoisuus janosi syvempää kokemusta itsestään. Niinpä Tietoisuus loi aineen ja syntyi kosmos.
Voi, miten suuri nautinto jumalaiselle Jumalatartietoisuudelle oli luoda rakkausenergia fyysiseen muotoon! Kuin haltiakummi jolla oli taikasauva, Tietoisuus loi kosmisesta keitosta Maan, joka puhkesi elämään sademetsinä, jotka tippuivat kastetta, merinä jotka kuhisivat meriotuksia, päivätaivaana joka oli pullollaan kumpupilviä ja jota koristivat kolibrit, ja yötaivaana kimaltavine tähtineen. Tietoisuus oli niin iloinen tästä leikkisästä luomisajanvietteestä, että se loi enemmän ja enemmän ainetta. Dinosauruksia! Pterodactylejä! Kärpäsloukkuja! Raitalevähevosia! Vau!
Kaikki nämä luomukset olivat pieniä Tietoisuuden osia, jotka leikkivät muodon kanssa ja tanssivat Tietoisuuden mielikuvituksen kosmista valssia. Koska Tietoisuus on ääretön, on paljon kierrettävää. Kaikki nämä luomukset syntyivät Tietoisuuden puhtaan potentiaalin siemenistä. Kuitenkaan niistä ei koskaan tule vähempää kuin itse Tietoisuus. Ne vaikuttavat erillisiltä, ja kuitenkaan ne eivät ole. Jakaranda ei ole vähäisempi osa Tietoisuutta kuin delfiini. Tietoisuus uneksii jotain ja sitten "abrakadabra!", kuin taiasta luodaan muoto. Kuin lapsi legojen kanssa, Tietoisuus jatkoi rajojen rikkomista siinä, mikä muu oli mahdollista. Toukkia jotka muuttuvat perhosiksi! Jääkarhuja Plumerioita! Miten siistiä!
Edes Tietoisuus ei osaa aina odottaa, mitä tapahtuu, kun se kokeilee. Tapahtuu onnellisia vahinkoja, ja Tietoisuus on ilahtunut. Siltä Tietoisuudesta ehkä ainakin tuntui, kun se kehittyi ihmismuodoksi.
Se vei muutaman vuosituhannen, mutta pienen värkkäämisen jälkeen Tietoisuus kuvitteli ihmiset ja sinä, rakkaani, synnyit. Sinä joka kykenet hyppäämän ja hiihtämään ja kiipeämään puuhun ja arvostamaan jaguaareja. Sinä joka kykenet tuijottamaan punapuumetsiä ja uimaan meressä ja tanssimaan tangoa ja rakastelemaan toisen ihmisen kanssa. Sinä joka kykenet nauttimaan suklaasta ja keksimään kieliä ja laulamaan musiikkia ja ratsastamaan hevosella ja kulkemaan lautalla jokia. Sinä joka kykenet olemaan tietoinen ja tiedoton valveajan ja unen aikana, mutta myös uneksimaan, aivan kuten Tietoisuus. Sinä joka kykenet kokemaan elämää tavoilla, joita Tietoisuus ei voinut kokea ollessaan yksin valtavassa pimeydessä.
Mitä muuta ihmiset voisivat tehdä? Voisivatko ne ajatella ja ratkaista ongelmia? Kyllä! Voisivatko ne kuvitella maalauksen ja sitten luoda sen tyhjästä, aivan kuten Tietoisuus luo? Kyllä! Voisivatko ne rakentaa pyramideja erämaahan ja suuria kivirakennelmia vuorten huipulle? Kyllä! Voisivatko ne luoda kauneutta ja sitten arvostaa sitä? Kyllä! Iloa! Voisivatko ne rakastua toisiinsa? Kyllä! Kuin lapsi joka rakentaa linnoja hiekkalaatikossa, Tietoisuus oli ilahtunut leikistä, jota se leikki.
Mutta mitä jos leikistä voisi tulla kiinnostavampi? Kenties Tietoisuus voisi leikkiä pientä leikkiä itsensä ja kaiken luomansa välillä – kosmista kuurupiiloa. Miten jännittävää. Olet yhtä Tietoisuuden kanssa, ja kuitenkin Tietoisuus leikkii kanssasi, etkä ehkä edes tiedä sitä. Miten hauska haaste antaa sinun kurkistaa totuutta ja sitten kätkeä se sinulta unohdusverhoilla. Olet universumi, ja kuitenkin saatat ajatella, että olet vain aivot, joissa on ajatuksia, ja olet vankina liharobotissa. Voi, miten hurmaavia ihmiset ovat. Miten hauskaa leikkiä tämä onkaan!
Mutta leikit ovat hauskempia silloin, kun voitetaan esteitä. Niinpä Tietoisuus alkoi kuvitella tapoja tehdä leikistä mielenkiintoisempi. Miten voit tuntea valon, ellet tunne pimeyttä? Miten voit juhlia hurmiota, ellei sinulla ole epätoivoa, mitä vasten mitata sitä? Miten voit tietää, miltä sieluyhteys tuntuu, ellet ole tuntenut yhteydettömyyden tuskaa? Tietoisuudesta tuli luovempi.
Voisivatko ihmiset lentää? Kyllä. Voisivatko ihmiset sairastua ja saada fyysistä kipua? Kyllä. Voisivatko ihmiset särkeä toistensa sydämen? Voisivatko ne muuttaa tietoisuuskokemustaan alkoholilla ja huumeilla? Kyllä, todellakin. Voisivatko ihmiset loukata toisiaan? Voisivatko ne pettää toisensa? Voisivatko ne valehdella, olla uskottomia, varastaa ja tulla mustasukkaisiksi? Voisivatko ne hyväksikäyttää omia lapsiaan? Voisiko niistä tulla addikteja? Voisivatko ne aloittaa sotia ja pitää toisia vihollisenaan? Voisivatko ne syytää vihaa kansallisessa televisiossa poliittisten väittelyjen aikana, ikään kuin olisivat unohtaneet, että olemme kaikki yhtä Tietoisuuden kanssa, ettemme voi vahingoittaa Tietoisuuskehon yhtään osaa vahingoittamatta erilliseltä näyttävää ihmisitseämme? Kyllä. Tietysti. Kaikki on mahdollista, kun Tietoisuus kuvittelee sen.
Voisivatko ihmiset kuolla? Voisivatko ne tappaa itsensä? Voisivatko ne tapaa toisiaan? Miten niin? Kyllä, sinä itse asiassa kuolet. Ei siksi, ettei Tietoisuus rakasta itseään, ettei se rakasta sinua. Vaan koska Tietoisuus oivalsi, että ihmisenä olemisen leikki, ihmiselämän täysi ja rikas kokemus maan päällä, voi olla uuvuttavaa jopa Tietoisuudelle. Aivan kuten urheilijan täytyy levätä oteltuaan olympialaisissa, ihmisten täytyy palata Tietoisuuden valtavaan pimeyteen, vapaana muodon rajoituksista, voidakseen latautua ja täyttyä, jotta Tietoisuus voi leikkiä ja oppia ja kasvaa vielä lisää ihmismuodossa.
Kun ihminen syntyy, muodon elävöittää Tietoisuuden kipinä, ja kun ihminen kuolee, Tietoisuuden elämänvoima yhdistyy kuin vesipisara Tietoisuusmereen, kaikkiin muihin Tietoisuuskipinöihin, kuitenkaan lakkaamatta koskaan olemasta vesipisara. Täällä muodottomassa puhtaassa Tietoisuusmeressä vesipisara voi levätä ja täydentyä ilman tarvetta syödä tai nukkua tai hengittää tai hiihtää tai tehdä mitään, mitä ihmiset voivat tehdä. Yhdessä kaikkien muiden Tietoisuusvesipisaroiden kanssa suuressa meressä, vesipisara voi taas yhdistyä ja kadottaa erillisyystunteensa, muistaen, että vesipisara on itse Tietoisuus, muistaen, että kaikki muut muodot – myös ihmismuodot – ovat itse Tietoisuus, muistaen, että kaikki mitä tapahtui maan päällä, on täydellistä ja luotu sellaiseksi, että Tietoisuus voi täysin kokea omat mahdollisuutensa, tuomitsematta mitään oikeaksi tai vääräksi, erottamatta maallista ja pyhää, tunnistaen, että se kaikki on Tietoisuus leikkimässä Tietoisuuden kanssa, Jumalaitse näkemässä Jumalaitsen kaikkina myriadeina kasvoinaan.
Rakas ja kallis ihminen, unohdat tämän, kun olet muodon maailmassa. Unohdat, että olet Tietoisuus, että Tietoisuus loi sinut voidakseen kokea itsensä täydemmin, leikkiä kosmisessa hiekkalaatikossa, luoda kaikkea. Mutta on ok, että unohdat. Se on tahallista! Uit sadepisarana Tietoisuusmeressä siihen hetkeen, kun otat muodon, ja sitten sinuun iskee paha muistinmenetys. Unohdat, millaista on olla tuossa meressä, olla itse meri. Palaat ajattelemaan, että olet vesipisara, yksinään ja pienenä vauvakehdossasi, ja itket, koska äiti on jättänyt sinut yksin. Itket sydämen särkymistä, ja kuitenkin tämä kaikki on osa leikkiä. Saat aloittaa leikin taas alusta. Mikä tämä leikki on? Oppia ja kasvaa ja rikastaa Tietoisuutta täydellä elämänvoimapotentiaaliulottuvuudella ja sitten muistaa taas kerran, että olet itse Tietoisuus, et koskaan erillään äidistä, et koskaan erillään siitä, joka loi sinut. Leikissä on kyse vain siitä, että olet rakkaus. Ei enempää, ei vähempää. Nauti siitä täysin siemauksin, rakas ihminen. Tietoisuus nauttii uudestaan joka kerta, kun uusi elämänmuoto syntyy. Tietoisuus hurraa pelkästään siksi, että olet olemassa, kaikessa täydellisen sotkuisessa ihmisyydessäsi.
Erään 3-vuotiaan ihmisen kuultiin itkuhälyttimessä kuiskaavan vauvaveljelleen: "Kerro minulle Jumalasta. Olen jo unohtanut."
On okei, että unohdat, rakas ihminen. Mutta tulee aika, jolloin sinun täytyy pysyä kehossa ja muistaa taas kerran. Olemme menneet jo tarpeeksi pitkälle tässä erillisyysleikissä. On aika muistaa, että olemme kaikki yhteydessä. Tämän vuoksi asiat näyttävät hyvin epätoivoisilta planeetallanne tällä hetkellä, koska sinä, rakas ihminen, olet valmis muistamaan. Olemme valmiita tulemaan taas yhdeksi. Nyt on se aika, rakas.
Olemme kaikki tässä yhdessä. Peruutetaanpa nyt unohdus, jotta voimme aloittaa uuden leikin.
Rakkaudella,
Tietoisuus
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
27.4.2016 SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 1
Kirjoittaja hammer » 29.11.2016 19:21
SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 1: LOHTU, SIELUKASVU JA TUOMITSEMINEN
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yksi tavallisin aihe josta blogiani lukevat lähettävät minulle postia, on jokin muunnelma kysymyksestä: "Olen henkisellä polulla, ja se vaikuttaa lähimpiin suhteisiini. Miten navigoin tätä tietoisesti?" Vastauksena näihin kysymyksiin julkaisen sarjan blogeja aiheesta "suhteet henkisellä polulla".
Suurimman osan elämääni olen arvostanut helppoja suhteita. Nimittäin niitä, joissa joku sanoo loppuun lauseesi, ennakoi ja tyydyttää tarpeesi, ennen kuin sinulla on niitä, on kanssasi rauhassa ja sanattomasti, koska ei ole mitään "prosessoitavaa", ja antaa sinulle lohtua. Näillä ihmisillä on harvoin ristiriitaa kanssasi. He antavat sinulle vahvistusta ja arvostavat sinua. He ovat taustatukenasi. He tekevät kaikkensa välttääkseen loukkaamasta sinua. He säilyttävät oman kuvan itsestäsi tai jopa kohottavat sitä. He muistavat syntymäpäiväsi ja tuovat sinulle keittoa, kun olet sairas. Sinusta tuntuu, että lepäät höyhenpesässä, kun he tulevat huoneeseen. On vain helppoa olla heidän kanssaan.
Arvostan edelleen tällaisia suhteita – syvästi. Itse asiassa minusta tulee melkein nostalginen tuollaisista suhteista. Kuitenkin tällaisella suhteella on mahdollinen varjopuoli. Valitessamme ihmisiä, jotka vahvistavat omakuvaamme, saatamme etsiä ulkopuoleltamme todistetta arvokkuudestamme, eheydestämme ja riittävyydestämme.
Kyllä, olemme heimo-olentoja ja tarvitsemme toisiamme. Mutta tarvitsemme myös peilejä, jotka ovat valmiita heijastamaan meille sokeita pisteitä, jotka usein määräävät käyttäytymistämme tiedostamatta. Nämä rajoittavat uskomukset ja itseä sabotoiva käyttäytyminen jotka perimme lapsuudessa, saavat ehkä meidät luomaan oman kärsimyksemme – uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Tarvitsemme ihmisiä, jotka rakastavat meitä riittävästi sanoakseen: "Voitko nähdä, miten luot taas yhden sydämen särkymisen toisen rakastajan kanssa, joka luultavasti pettää sinua?" Tai "Voitko nähdä, miten pomosi kohtelee sinua samalla tavalla, kuin isäsi kohteli – ja annat hänen tehdä sen?" Nuo jotka ovat tarpeeksi rohkeita auttamaan meitä rakkaudella näkemään sokeat pisteemme, ovat kultahippuja, vaikka nuo suhteet eivät ehkä aina tunnu lämpimiltä ja pehmeiltä puputohveleilta.
Tietoisesta suhteesta tuomitsemiseen
Lisääntyvässä määrin suhteeni ovat nyt peilejä, jotka auttavat minua näkemään sen, mikä minun on vaikea nähdä yksin. Jos ärsyynnyn, on hyvä mahdollisuus, että se johtuu siitä, että näen rakastamassani ihmisessä jotain, mikä on kielletty varjo-osani. Jos olen taipuvainen tuomitsemaan, minun on parempi osoittaa tuolla sormella itseäni ja omistaa, että saatan olla itse juuri se asia, jonka tuomitsisin. Byron Katie sanoi: "Kukaan ei voi loukata minua. Se on minun tehtäväni." Hän sanoi myös: "Jos ajattelen, että sinä olet ongelmani, olen hullu." Saan viisautta tästä perspektiivistä, joka kehottaa meitä omistamaan oman osamme ristiriidassa, kuten kuvasin tässä. Tämä ajattelutapa vie meidät pois uhritarinastamme ja kehottaa kysymään henkisesti, miksi ärsyynnymme.
Mutta mielestäni voimme viedä tuon perspektiivin liian pitkälle. Kenties joskus ihmiset vain tekevät julmia tai loukkaavia asioita, ja on tarkoituksenmukaista olla vihainen ja loukkaantunut. Tuo loukkaus on kuin kipu, jota tunnet koskettaessasi kuumaa liettä. Loukkaus sanoo: "Ole varovainen tämän ihmisen lähellä. Tämä ihminen ei ehkä ole luotettava. Sinun ehkä täytyy pitää etäisyyttä – tai käyttää pannulappuja."
En osta sitä new age –jargonia, joka sanoo, että kaikki asiat jotka laukaisevat tunteemme, heijastavat omaa varjoamme, ja kaikki tuomitseminen täytyy poistaa. Olemme ihmisiä. Jos joku vie viidakkoveitsen lapselle, tuomitsemme. Jos paras ystäväsi makaa rakastajasi kanssa, saatat ymmärtää, mitä tapahtui, miten se tapahtui, ja saatat jopa tuntea myötätuntoa niitä kohtaan, jotka pettivät sinua, mutta ainakin jonkin aikaa luultavasti tuomitset. Tuomitsemisen tuomitseminen näyttää haaskatulta energialta. Kenties kehotuksena on tutkia tuomitsemista, olla tietoinen, että tuomitset, tuntea kokonaan se, mitä tunnet, ja välttää houkutusta käyttää tuomitsemattomuuden henkistä periaatetta jonkinlaisena henkisenä ohitustienä.
Kyseenalaista tuomitseminen, omista oma osuutesi siinä ja tee tarkoituksenmukaisia päätöksiä inspiroiduista teoista ja rajoista. Päästä sitten irti. Katkeruudesta kiinnipitäminen myrkyttää. Anteeksianto on lääke, jota sielu tarvitsee, mutta ennenaikainen anteeksianto on taas yksi henkinen ohitustie. Ensinnäkin sinun täytyy tuntea se, mitä tunnet – kokonaan. Aito anteeksianto tulee omana aikanaan, kun se on valmis, kun rakkaus pyyhkäisee läpi ja korvaa katkeruuden, vihan, loukkauksen ja tuomitsemisen. En usko, että tätä prosessia voi kiirehtiä. Ei voi vain avata sydäntään ja kutsua sitä sisään.
Sydänpanssarin uudelleentarkastelu
Kenties osa elämistä ja rakastamista tietoisessa suhteessa on kyky käsitellä lempeästi omia ja rakkaidemme haavoja. Maja Apolonia Rodé puolustaa myötätuntoisesti ja valaistuneesti niitä persoonallisuuden suojelevia osia, jotka auttavat meitä selviytymään. (Hän on myös yksi niistä ihmisistä, joiden luotan sekä kannattelevan minua, kun tarvitsen lohtua, että kasvattavan minua, kun tarvitse potkun persuuksille.) Maja kirjoittaa:
"Olin tehnyt yhtenä päivänä erään terapeutin avustuksella sisäistä työtä, jossa oli kyse jonkin nuoremman itseni kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Kun seuraavana aamuna kirjoitin hiljaa, mieleeni juolahti, että päästin irti suojakerroksesta sydämeni ympärillä. Ja tuossa irtipäästämisprosessissa sanottiin kuin hyvästi henkioppaalle, joka oli tullut auttamaan minua, kun koin lapsena trauman, jossa en saanut suojaa tai tukea aikuisilta ympärilläni. Kukaan ei puolustanut minua, kun tarvitsin sitä.
"Tuo opas oli jäänyt suojelemaan tuota viattomuutta 3-vuotiaasta saakka. Kun se lähti, se oli, kuin olisi sanonut hyvästi vanhalle ystävälle, joka oli tukenut ja rakastanut minua koko elämäni – kyyneleet silmissä ja syvää kiitollisuutta tuntien erotessa. Tuo opas oli sitoutunut olemaan siinä, kunnes olin todella kykenevä puolustamaan tätä viatonta osaani. Ja tuohon hetkeen saakka en ollut kyennyt. En ollut kyennyt kannattelemaan viattomuuttani ja aitouttani niin syvästi siihen mennessä.
"Arvostin tuossa kokemuksessa sitä syvenevää tiedostamista, että se minkä olemme ehkä nimittäneet "egosuojeluksi", on itse asiassa rakkausliike. Näin tuon suojakerroksen olentona/oppaana, ja vaikka oli vienyt energiaa isännöidä tuota opasta keho-mielessäni, se teki tärkeää palvelua minulle. Oli myös kaunista nähdä, että tuosta suojasta voitiin päästää irti vasta sitten, kun pystyin täysin kunnioittamaan ja puolustamaan tuota osaani. Se oli tuon olennon rakastavaa sitoutumista – antaa itsensä palvelukseen, kunnes pystyin tekemään tuon palveluksen itselleni. Sain nähdä, että mitä tahansa sisäistä suojelua tai puolustautumista onkin, se suojelee jotain syvää ja aitoa, joka minun täytyy hyväksyä, jota minun täytyy kunnioittaa ja josta minun täytyy huolehtia kunnolla sisälläni. Siihen saakka kunnes pystyn kunnioittamaan tuota osani ja hyväksymään sen, se pysyy tiedostamattomana."
Rakkauden määritelmä
Uusi rakkausmääritelmäni sisältää sekä sielukasvun että turvapaikan. "Rakkaudella on rohkeutta työntää sielukasvun rajoja itsessä ja toisessa ja samalla lohduttaa pelästynyttä ja järkyttynyttä lasta, jotta se tuntee olonsa riittävän turvalliseksi laskeakseen panssarinsa." Kutsutaanpa rakkaamme auttamaan meitä kasvamisessa niin paljon, mihin olemme valmis. Tehdään sama niille, joita rakastamme. Mutta meidän täytyy muistaa, kuten Rachel Naomi Remen sanoo: "Ruusunnuppua ei voi pakottaa puhkeamaan hakkaamalla sitä vasaralla." Jos meidät työnnetään liian pitkälle varjojemme tuskaan, siunattakoon meitä lohdulla ja hoivalla. Teemme kaikki parhaan voitavamme."
Rumi kirjoittaa: "Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta, vaan etsiä sisältäsi kaikki esteet, joita olet rakentanut sitä vastaan."
Olkaamme kaikki riittävän rohkeita jättääksemme sydämen vartioimatta oikeiden ihmisten kanssa, käyttäksemme erottelukykyä, jotta voimme suojella sisäistä lasta, joka pelkää liikaa ollakseen paljaana, ottaaksemme riskejä, jotka räjäyttävät sydämen auki niillä, jotka ovat ansainneet sisäänpääsyn haavoittuvimpiin paikkoihimme, ja kutsuaksemme kaikkia suhteitamme – myös haastavimpia – portaaleiksi heräämiseen, jotka murtavat meidät auki ja puhdistavat meistä kaiken, mikä ei ole rakkautta.
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yksi tavallisin aihe josta blogiani lukevat lähettävät minulle postia, on jokin muunnelma kysymyksestä: "Olen henkisellä polulla, ja se vaikuttaa lähimpiin suhteisiini. Miten navigoin tätä tietoisesti?" Vastauksena näihin kysymyksiin julkaisen sarjan blogeja aiheesta "suhteet henkisellä polulla".
Suurimman osan elämääni olen arvostanut helppoja suhteita. Nimittäin niitä, joissa joku sanoo loppuun lauseesi, ennakoi ja tyydyttää tarpeesi, ennen kuin sinulla on niitä, on kanssasi rauhassa ja sanattomasti, koska ei ole mitään "prosessoitavaa", ja antaa sinulle lohtua. Näillä ihmisillä on harvoin ristiriitaa kanssasi. He antavat sinulle vahvistusta ja arvostavat sinua. He ovat taustatukenasi. He tekevät kaikkensa välttääkseen loukkaamasta sinua. He säilyttävät oman kuvan itsestäsi tai jopa kohottavat sitä. He muistavat syntymäpäiväsi ja tuovat sinulle keittoa, kun olet sairas. Sinusta tuntuu, että lepäät höyhenpesässä, kun he tulevat huoneeseen. On vain helppoa olla heidän kanssaan.
Arvostan edelleen tällaisia suhteita – syvästi. Itse asiassa minusta tulee melkein nostalginen tuollaisista suhteista. Kuitenkin tällaisella suhteella on mahdollinen varjopuoli. Valitessamme ihmisiä, jotka vahvistavat omakuvaamme, saatamme etsiä ulkopuoleltamme todistetta arvokkuudestamme, eheydestämme ja riittävyydestämme.
Kyllä, olemme heimo-olentoja ja tarvitsemme toisiamme. Mutta tarvitsemme myös peilejä, jotka ovat valmiita heijastamaan meille sokeita pisteitä, jotka usein määräävät käyttäytymistämme tiedostamatta. Nämä rajoittavat uskomukset ja itseä sabotoiva käyttäytyminen jotka perimme lapsuudessa, saavat ehkä meidät luomaan oman kärsimyksemme – uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Tarvitsemme ihmisiä, jotka rakastavat meitä riittävästi sanoakseen: "Voitko nähdä, miten luot taas yhden sydämen särkymisen toisen rakastajan kanssa, joka luultavasti pettää sinua?" Tai "Voitko nähdä, miten pomosi kohtelee sinua samalla tavalla, kuin isäsi kohteli – ja annat hänen tehdä sen?" Nuo jotka ovat tarpeeksi rohkeita auttamaan meitä rakkaudella näkemään sokeat pisteemme, ovat kultahippuja, vaikka nuo suhteet eivät ehkä aina tunnu lämpimiltä ja pehmeiltä puputohveleilta.
Tietoisesta suhteesta tuomitsemiseen
Lisääntyvässä määrin suhteeni ovat nyt peilejä, jotka auttavat minua näkemään sen, mikä minun on vaikea nähdä yksin. Jos ärsyynnyn, on hyvä mahdollisuus, että se johtuu siitä, että näen rakastamassani ihmisessä jotain, mikä on kielletty varjo-osani. Jos olen taipuvainen tuomitsemaan, minun on parempi osoittaa tuolla sormella itseäni ja omistaa, että saatan olla itse juuri se asia, jonka tuomitsisin. Byron Katie sanoi: "Kukaan ei voi loukata minua. Se on minun tehtäväni." Hän sanoi myös: "Jos ajattelen, että sinä olet ongelmani, olen hullu." Saan viisautta tästä perspektiivistä, joka kehottaa meitä omistamaan oman osamme ristiriidassa, kuten kuvasin tässä. Tämä ajattelutapa vie meidät pois uhritarinastamme ja kehottaa kysymään henkisesti, miksi ärsyynnymme.
Mutta mielestäni voimme viedä tuon perspektiivin liian pitkälle. Kenties joskus ihmiset vain tekevät julmia tai loukkaavia asioita, ja on tarkoituksenmukaista olla vihainen ja loukkaantunut. Tuo loukkaus on kuin kipu, jota tunnet koskettaessasi kuumaa liettä. Loukkaus sanoo: "Ole varovainen tämän ihmisen lähellä. Tämä ihminen ei ehkä ole luotettava. Sinun ehkä täytyy pitää etäisyyttä – tai käyttää pannulappuja."
En osta sitä new age –jargonia, joka sanoo, että kaikki asiat jotka laukaisevat tunteemme, heijastavat omaa varjoamme, ja kaikki tuomitseminen täytyy poistaa. Olemme ihmisiä. Jos joku vie viidakkoveitsen lapselle, tuomitsemme. Jos paras ystäväsi makaa rakastajasi kanssa, saatat ymmärtää, mitä tapahtui, miten se tapahtui, ja saatat jopa tuntea myötätuntoa niitä kohtaan, jotka pettivät sinua, mutta ainakin jonkin aikaa luultavasti tuomitset. Tuomitsemisen tuomitseminen näyttää haaskatulta energialta. Kenties kehotuksena on tutkia tuomitsemista, olla tietoinen, että tuomitset, tuntea kokonaan se, mitä tunnet, ja välttää houkutusta käyttää tuomitsemattomuuden henkistä periaatetta jonkinlaisena henkisenä ohitustienä.
Kyseenalaista tuomitseminen, omista oma osuutesi siinä ja tee tarkoituksenmukaisia päätöksiä inspiroiduista teoista ja rajoista. Päästä sitten irti. Katkeruudesta kiinnipitäminen myrkyttää. Anteeksianto on lääke, jota sielu tarvitsee, mutta ennenaikainen anteeksianto on taas yksi henkinen ohitustie. Ensinnäkin sinun täytyy tuntea se, mitä tunnet – kokonaan. Aito anteeksianto tulee omana aikanaan, kun se on valmis, kun rakkaus pyyhkäisee läpi ja korvaa katkeruuden, vihan, loukkauksen ja tuomitsemisen. En usko, että tätä prosessia voi kiirehtiä. Ei voi vain avata sydäntään ja kutsua sitä sisään.
Sydänpanssarin uudelleentarkastelu
Kenties osa elämistä ja rakastamista tietoisessa suhteessa on kyky käsitellä lempeästi omia ja rakkaidemme haavoja. Maja Apolonia Rodé puolustaa myötätuntoisesti ja valaistuneesti niitä persoonallisuuden suojelevia osia, jotka auttavat meitä selviytymään. (Hän on myös yksi niistä ihmisistä, joiden luotan sekä kannattelevan minua, kun tarvitsen lohtua, että kasvattavan minua, kun tarvitse potkun persuuksille.) Maja kirjoittaa:
"Olin tehnyt yhtenä päivänä erään terapeutin avustuksella sisäistä työtä, jossa oli kyse jonkin nuoremman itseni kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Kun seuraavana aamuna kirjoitin hiljaa, mieleeni juolahti, että päästin irti suojakerroksesta sydämeni ympärillä. Ja tuossa irtipäästämisprosessissa sanottiin kuin hyvästi henkioppaalle, joka oli tullut auttamaan minua, kun koin lapsena trauman, jossa en saanut suojaa tai tukea aikuisilta ympärilläni. Kukaan ei puolustanut minua, kun tarvitsin sitä.
"Tuo opas oli jäänyt suojelemaan tuota viattomuutta 3-vuotiaasta saakka. Kun se lähti, se oli, kuin olisi sanonut hyvästi vanhalle ystävälle, joka oli tukenut ja rakastanut minua koko elämäni – kyyneleet silmissä ja syvää kiitollisuutta tuntien erotessa. Tuo opas oli sitoutunut olemaan siinä, kunnes olin todella kykenevä puolustamaan tätä viatonta osaani. Ja tuohon hetkeen saakka en ollut kyennyt. En ollut kyennyt kannattelemaan viattomuuttani ja aitouttani niin syvästi siihen mennessä.
"Arvostin tuossa kokemuksessa sitä syvenevää tiedostamista, että se minkä olemme ehkä nimittäneet "egosuojeluksi", on itse asiassa rakkausliike. Näin tuon suojakerroksen olentona/oppaana, ja vaikka oli vienyt energiaa isännöidä tuota opasta keho-mielessäni, se teki tärkeää palvelua minulle. Oli myös kaunista nähdä, että tuosta suojasta voitiin päästää irti vasta sitten, kun pystyin täysin kunnioittamaan ja puolustamaan tuota osaani. Se oli tuon olennon rakastavaa sitoutumista – antaa itsensä palvelukseen, kunnes pystyin tekemään tuon palveluksen itselleni. Sain nähdä, että mitä tahansa sisäistä suojelua tai puolustautumista onkin, se suojelee jotain syvää ja aitoa, joka minun täytyy hyväksyä, jota minun täytyy kunnioittaa ja josta minun täytyy huolehtia kunnolla sisälläni. Siihen saakka kunnes pystyn kunnioittamaan tuota osani ja hyväksymään sen, se pysyy tiedostamattomana."
Rakkauden määritelmä
Uusi rakkausmääritelmäni sisältää sekä sielukasvun että turvapaikan. "Rakkaudella on rohkeutta työntää sielukasvun rajoja itsessä ja toisessa ja samalla lohduttaa pelästynyttä ja järkyttynyttä lasta, jotta se tuntee olonsa riittävän turvalliseksi laskeakseen panssarinsa." Kutsutaanpa rakkaamme auttamaan meitä kasvamisessa niin paljon, mihin olemme valmis. Tehdään sama niille, joita rakastamme. Mutta meidän täytyy muistaa, kuten Rachel Naomi Remen sanoo: "Ruusunnuppua ei voi pakottaa puhkeamaan hakkaamalla sitä vasaralla." Jos meidät työnnetään liian pitkälle varjojemme tuskaan, siunattakoon meitä lohdulla ja hoivalla. Teemme kaikki parhaan voitavamme."
Rumi kirjoittaa: "Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta, vaan etsiä sisältäsi kaikki esteet, joita olet rakentanut sitä vastaan."
Olkaamme kaikki riittävän rohkeita jättääksemme sydämen vartioimatta oikeiden ihmisten kanssa, käyttäksemme erottelukykyä, jotta voimme suojella sisäistä lasta, joka pelkää liikaa ollakseen paljaana, ottaaksemme riskejä, jotka räjäyttävät sydämen auki niillä, jotka ovat ansainneet sisäänpääsyn haavoittuvimpiin paikkoihimme, ja kutsuaksemme kaikkia suhteitamme – myös haastavimpia – portaaleiksi heräämiseen, jotka murtavat meidät auki ja puhdistavat meistä kaiken, mikä ei ole rakkautta.
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
3.5.2016 SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 2
Kirjoittaja hammer » 29.11.2016 19:23
SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 2: ODOTUKSET, LÄHEISYYS, VAPAUS JA LUOTTAMUS
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
3.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
"Suhteet henkisellä polulla" –sarjan ensimmäisessä osassa tutkimme lohtua, sielukasvua, tuomitsemista ja sitä, miten arkojen kohtiemme täytyy tuntea olevansa turvassa, jotta sydän voi avautua täysin. Tämän päivän blogissa sukellamme mehukkaalle alueelle ja puhumme odotuksista, läheisyyden ja vapauden välisestä rajasta ja luottamuksen anatomiasta. Aloitetaanpa elefantilla huoneessa – odotuksilla.
Joskus kyllästyn niihin neuvoihin, että jos vain voisin päästää irti kaikista odotuksista ihmisten suhteen, olisin rauhassa. Tämä kuulostaa upealta teoriassa, mutta kuitenkin käytännössä se toimii vain silloin, kun olen tietyssä kohonneen tietoisuuden ei-pysyvässä tilassa. Sitten kun henkiset korkeudet haihtuvat, kuten väistämättä tapahtuu, olen taas kerran vaarassa loukkaantua ja pettyä, kun toiveeni ja haluni eivät täyty. Mutta minun on kysyttävä, onko meidän oikeasti tarkoitus luopua kaikista odotuksista. Miten tiedämme, voimmeko luottaa, ellemme laita sydäntämme peliin, ota riskejä, toivo, että joku ilmestyy, ja sitten rakenna luottamusta, kun näin tapahtuu? Tietysti jos en odota mitään jostakusta, en voi pettyä. Jos tavoitteeni on välttää pettymys, tämä saattaisi olla viisasta. Mutta en myöskään voi luottaa tuohon ihmiseen tarvittaessa. Shakespeare sanoo: "Odotukset ovat kaikkien sydänsärkyjen ydin." Mutta kun uskallamme ilmaista toiveita ja ne täytetään tai jopa ylitetään, eikö se ole kaiken luottamuksen ydin? Eikö todellinen läheisyys asu tässä?
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän arvossa ihmisiä, jotka ovat siinä – niitä jotka näyttävät toteen rakastavan toiminnan, niitä jotka ovat johdonmukaisia uskollisuudessaan ja rakkaudessaan. En arvostanut näitä ihmisiä yhtä paljon nuorempana. Minut vietteli karisma, lahjakkuus, älykkyys, kauneus tai julkisuus. Nykyään arvostan niitä hiljaa uskollisia, jotka eivät näytä koskaan hyväksyvän tai paheksuvan minua, jotka vain ilmestyvät jatkuvasti juhlimaan elämän voittoja, antamaan lohtua elämän tragedioissa, jakamaan teehetken täysikuun aikaan ja haaveilemaan kanssani. Haluan voida odottaa sitä muutamalta tarkkaan valitulta sisäpiirin ihmiseltä. Haluan toisten odottavan sitä minulta. Emme tietenkään saa siitä koskaan täydellistä, tästä rakkaus-asiasta. Epäonnistumme, epäonnistumme uudestaan ja epäonnistumme paremmin. Mutta eikö ole ok odottaa, että silloin kun olet vereslihalla ja otat riskin pyytää rakkautta, niin ne jotka ovat lähimpänä sinua, yrittävät pitää ojennetusta kädestäsi? Eikö ole ok odottaa, että luottamusta ei petetä, että ne jotka päästät lähimmäs, suojelevat haavoittuvuuttasi ja samalla auttavat myös kasvamaan tunnelaukaisijoidemme yli?
Odotukset isolla O:lla
Vastauksena johonkin mitä kirjoitin Facebookiin, Sally Wallach kirjoitti:
"Olen melkein 20 vuotta vanhempi kuin sinä, joten tarjoan joitain ajatuksia. On odotuksia, ja sitten on Odotuksia. Sinulla on oikeus odottaa, että sinua kohdellaan kunnioittavasti. Tällä tarkoitan, ettei sinun tarvitse antaa kenenkään ajaa hevosella ylitsesi. Mutta voit ojentaa kätesi rakkauden ja haavoittuvuuden kera odottamatta, että siitä otetaan kiinni ja siitä pidetään uskollisesti. Jotkut ihmiset pystyvät siihen, mutta jotkut eivät onnistu minkäänlaiseen uskollisuuteen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tietoisempi olen hetkistäni, jolloin jään uupumaan parhaasta itsestäni, ja sitä enemmän pystyn ymmärtämään, että kaikilla on sankaruuden ja roistomaisuuden aikoja. Toivon, että omat roistomaiset aikani ovat suurimmalta osin nyt takana, mutta ei koskaan tiedä. Tiedän kuitenkin, että pystyn olemaan – ja haluan olla – siinä vaatimatta vastavuoroisuutta."
Rakastan tätä. Hyvin lempeää, hyvin myötätuntoista sekä itsellemme että toisille.
Kenties kyse on oikeasti semantiikasta. Kenties meidän on tarkoitus toivoa, muttei odottaa.
Kenties toivo pitää sydämen kipinän elossa, kun taas odotukset ovat vain harkittua paheksuntaa.
Kun opimme ilmaisemaan toiveemme tästä laajentuvasta, haavoittuvasta ja sydänkeskeisestä paikasta, opetamme ihmisille, mitä sydämemme kaipaa, ja annamme heillä tilaisuuden olla siinä. Sitten meillä on tilaisuus antaa sama lahja vastineeksi. Läheisyys on sivutuote.
Luottamuksen anatomia
Kirjassaan Rising Strong ja Oprahin Super Soul Sundayssa (http://www.supersoul.tv/supersoul-sessi ... y-of-trust), Brené Brown kuvaa luottamuksen anatomiaa kirjainyhdistelmällä BRAVING (suom. huom. voi merkitä esim. rohkeaa kohtaamista, uhmaamista). Minusta tämä on hyödyllinen työkalu, kun arvioin, miten luotettava olen suhteissa toisiin. Se on myös hyvä erottelukykytyökalu, joka auttaa minua tietämään, kenet päästän sisimmän sydämeni pyhäkköön saakka.
B – rajat. Kunnioitat rajojani, ja kun ei ole selvää, mikä on ok ja mikä ei, kysyt. Olet valmis sanomaan "ei".
R – luotettavuus. Teet, mitä sanot tekeväsi. Työssä tämä merkitsee pysymistä tietoisena kompetenssistaan ja rajoituksistaan, jottet lupaa liikoja ja pystyt täytymään sitoumuksesi ja tasapainottamaan kilpailevat prioriteetit.
A – vastuu. Omistat virheesi, annat anteeksi ja teet parannuksia.
V – kassaholvi. Et jaa informaatiota tai kokemuksia, joiden jakaminen ei ole sinun tehtäväsi. Minun täytyy tietää, että luottamukseni säilytetään etkä jaa kanssani ihmisistä informaatiota, jonka pitäisi olla luottamuksellista.
I – tinkimättömyys. Valitset rohkeuden ennen mukavuutta. Valitset sen, mikä on oikein sinulle, ennen sitä, mikä on hauskaa, nopeaa tai helppoa. Ja toteutat omia arvojasi, etkä vain sano niitä.
N – tuomitsemattomuus. Minä voin pyytää, mitä tarvitsen, ja sinä voit pyytää, mitä tarvitset. Voimme puhua tuomitsematta siitä, miltä meistä tuntuu.
G- avokätisyys. Annat mahdollisimman avokätisen tulkinnan toisten aikomuksille, sanoille ja toimille.
Tuntuuko sinusta tarpeeksi turvalliselta olla BRAVE (suom. huom. rohkea)?
Kun luet BRAVINGIN läpi, miltä sinusta tuntuu? Jos tarkastelet tätä itsellesi myötätuntoisena ja käytät sitä merkkinä siitä, millainen olet suhteissa, oletko luottamuksen arvoinen? Kun käytät sitä lempeästi erottelutyökaluna ja arvioit ihmisiä sisäpiirissäsi, teetkö hyviä valintoja niissä, jotka päästät luottamuspiiriisi?
Tämä työkalun jakaminen toisten kanssa voi avata oven merkitykselliseen keskusteluun. Jos vain sanot jollekin: "En luota sinuun", saat hänet puolustautumaan, hämmentymään ja tuntemaan avuttomuutta. Mutta jos pystyt olemaan yksityiskohtainen: "En tunne turvaa, kun jaat sisimpiä salaisuuksiani toisten kanssa", annat rakkaillesi tavan rakentaa luottamusta kanssasi ja näyttää se toteen. Lopulta voimme luottaa, että ihmiset ovat, keitä ovat. Mitä enemmän voimme vain olla sen kanssa odottamatta erilaista, sitä enemmän voimme olla avoimessa totuudessa suhteissamme ja rentoutua rakkauteen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
----------------
Lisätty puuttuva linkki.
H
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
3.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
"Suhteet henkisellä polulla" –sarjan ensimmäisessä osassa tutkimme lohtua, sielukasvua, tuomitsemista ja sitä, miten arkojen kohtiemme täytyy tuntea olevansa turvassa, jotta sydän voi avautua täysin. Tämän päivän blogissa sukellamme mehukkaalle alueelle ja puhumme odotuksista, läheisyyden ja vapauden välisestä rajasta ja luottamuksen anatomiasta. Aloitetaanpa elefantilla huoneessa – odotuksilla.
Joskus kyllästyn niihin neuvoihin, että jos vain voisin päästää irti kaikista odotuksista ihmisten suhteen, olisin rauhassa. Tämä kuulostaa upealta teoriassa, mutta kuitenkin käytännössä se toimii vain silloin, kun olen tietyssä kohonneen tietoisuuden ei-pysyvässä tilassa. Sitten kun henkiset korkeudet haihtuvat, kuten väistämättä tapahtuu, olen taas kerran vaarassa loukkaantua ja pettyä, kun toiveeni ja haluni eivät täyty. Mutta minun on kysyttävä, onko meidän oikeasti tarkoitus luopua kaikista odotuksista. Miten tiedämme, voimmeko luottaa, ellemme laita sydäntämme peliin, ota riskejä, toivo, että joku ilmestyy, ja sitten rakenna luottamusta, kun näin tapahtuu? Tietysti jos en odota mitään jostakusta, en voi pettyä. Jos tavoitteeni on välttää pettymys, tämä saattaisi olla viisasta. Mutta en myöskään voi luottaa tuohon ihmiseen tarvittaessa. Shakespeare sanoo: "Odotukset ovat kaikkien sydänsärkyjen ydin." Mutta kun uskallamme ilmaista toiveita ja ne täytetään tai jopa ylitetään, eikö se ole kaiken luottamuksen ydin? Eikö todellinen läheisyys asu tässä?
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pidän arvossa ihmisiä, jotka ovat siinä – niitä jotka näyttävät toteen rakastavan toiminnan, niitä jotka ovat johdonmukaisia uskollisuudessaan ja rakkaudessaan. En arvostanut näitä ihmisiä yhtä paljon nuorempana. Minut vietteli karisma, lahjakkuus, älykkyys, kauneus tai julkisuus. Nykyään arvostan niitä hiljaa uskollisia, jotka eivät näytä koskaan hyväksyvän tai paheksuvan minua, jotka vain ilmestyvät jatkuvasti juhlimaan elämän voittoja, antamaan lohtua elämän tragedioissa, jakamaan teehetken täysikuun aikaan ja haaveilemaan kanssani. Haluan voida odottaa sitä muutamalta tarkkaan valitulta sisäpiirin ihmiseltä. Haluan toisten odottavan sitä minulta. Emme tietenkään saa siitä koskaan täydellistä, tästä rakkaus-asiasta. Epäonnistumme, epäonnistumme uudestaan ja epäonnistumme paremmin. Mutta eikö ole ok odottaa, että silloin kun olet vereslihalla ja otat riskin pyytää rakkautta, niin ne jotka ovat lähimpänä sinua, yrittävät pitää ojennetusta kädestäsi? Eikö ole ok odottaa, että luottamusta ei petetä, että ne jotka päästät lähimmäs, suojelevat haavoittuvuuttasi ja samalla auttavat myös kasvamaan tunnelaukaisijoidemme yli?
Odotukset isolla O:lla
Vastauksena johonkin mitä kirjoitin Facebookiin, Sally Wallach kirjoitti:
"Olen melkein 20 vuotta vanhempi kuin sinä, joten tarjoan joitain ajatuksia. On odotuksia, ja sitten on Odotuksia. Sinulla on oikeus odottaa, että sinua kohdellaan kunnioittavasti. Tällä tarkoitan, ettei sinun tarvitse antaa kenenkään ajaa hevosella ylitsesi. Mutta voit ojentaa kätesi rakkauden ja haavoittuvuuden kera odottamatta, että siitä otetaan kiinni ja siitä pidetään uskollisesti. Jotkut ihmiset pystyvät siihen, mutta jotkut eivät onnistu minkäänlaiseen uskollisuuteen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tietoisempi olen hetkistäni, jolloin jään uupumaan parhaasta itsestäni, ja sitä enemmän pystyn ymmärtämään, että kaikilla on sankaruuden ja roistomaisuuden aikoja. Toivon, että omat roistomaiset aikani ovat suurimmalta osin nyt takana, mutta ei koskaan tiedä. Tiedän kuitenkin, että pystyn olemaan – ja haluan olla – siinä vaatimatta vastavuoroisuutta."
Rakastan tätä. Hyvin lempeää, hyvin myötätuntoista sekä itsellemme että toisille.
Kenties kyse on oikeasti semantiikasta. Kenties meidän on tarkoitus toivoa, muttei odottaa.
Kenties toivo pitää sydämen kipinän elossa, kun taas odotukset ovat vain harkittua paheksuntaa.
Kun opimme ilmaisemaan toiveemme tästä laajentuvasta, haavoittuvasta ja sydänkeskeisestä paikasta, opetamme ihmisille, mitä sydämemme kaipaa, ja annamme heillä tilaisuuden olla siinä. Sitten meillä on tilaisuus antaa sama lahja vastineeksi. Läheisyys on sivutuote.
Luottamuksen anatomia
Kirjassaan Rising Strong ja Oprahin Super Soul Sundayssa (http://www.supersoul.tv/supersoul-sessi ... y-of-trust), Brené Brown kuvaa luottamuksen anatomiaa kirjainyhdistelmällä BRAVING (suom. huom. voi merkitä esim. rohkeaa kohtaamista, uhmaamista). Minusta tämä on hyödyllinen työkalu, kun arvioin, miten luotettava olen suhteissa toisiin. Se on myös hyvä erottelukykytyökalu, joka auttaa minua tietämään, kenet päästän sisimmän sydämeni pyhäkköön saakka.
B – rajat. Kunnioitat rajojani, ja kun ei ole selvää, mikä on ok ja mikä ei, kysyt. Olet valmis sanomaan "ei".
R – luotettavuus. Teet, mitä sanot tekeväsi. Työssä tämä merkitsee pysymistä tietoisena kompetenssistaan ja rajoituksistaan, jottet lupaa liikoja ja pystyt täytymään sitoumuksesi ja tasapainottamaan kilpailevat prioriteetit.
A – vastuu. Omistat virheesi, annat anteeksi ja teet parannuksia.
V – kassaholvi. Et jaa informaatiota tai kokemuksia, joiden jakaminen ei ole sinun tehtäväsi. Minun täytyy tietää, että luottamukseni säilytetään etkä jaa kanssani ihmisistä informaatiota, jonka pitäisi olla luottamuksellista.
I – tinkimättömyys. Valitset rohkeuden ennen mukavuutta. Valitset sen, mikä on oikein sinulle, ennen sitä, mikä on hauskaa, nopeaa tai helppoa. Ja toteutat omia arvojasi, etkä vain sano niitä.
N – tuomitsemattomuus. Minä voin pyytää, mitä tarvitsen, ja sinä voit pyytää, mitä tarvitset. Voimme puhua tuomitsematta siitä, miltä meistä tuntuu.
G- avokätisyys. Annat mahdollisimman avokätisen tulkinnan toisten aikomuksille, sanoille ja toimille.
Tuntuuko sinusta tarpeeksi turvalliselta olla BRAVE (suom. huom. rohkea)?
Kun luet BRAVINGIN läpi, miltä sinusta tuntuu? Jos tarkastelet tätä itsellesi myötätuntoisena ja käytät sitä merkkinä siitä, millainen olet suhteissa, oletko luottamuksen arvoinen? Kun käytät sitä lempeästi erottelutyökaluna ja arvioit ihmisiä sisäpiirissäsi, teetkö hyviä valintoja niissä, jotka päästät luottamuspiiriisi?
Tämä työkalun jakaminen toisten kanssa voi avata oven merkitykselliseen keskusteluun. Jos vain sanot jollekin: "En luota sinuun", saat hänet puolustautumaan, hämmentymään ja tuntemaan avuttomuutta. Mutta jos pystyt olemaan yksityiskohtainen: "En tunne turvaa, kun jaat sisimpiä salaisuuksiani toisten kanssa", annat rakkaillesi tavan rakentaa luottamusta kanssasi ja näyttää se toteen. Lopulta voimme luottaa, että ihmiset ovat, keitä ovat. Mitä enemmän voimme vain olla sen kanssa odottamatta erilaista, sitä enemmän voimme olla avoimessa totuudessa suhteissamme ja rentoutua rakkauteen.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
----------------
Lisätty puuttuva linkki.
H
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Re: Rankin Lissa (lissarankin.com)
Kirjoittaja hammer » 29.11.2016 19:26
SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 3: RAKKAUSTASO
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Suurimman osan elämääni rakkaus on sopinut laatikoihin. Oli perherakkaus, sellainen jota oli äitiään tai isäänsä tai lastaan kohtaan. Oli romanttinen rakkaus, sielukumppanin tai rakastajan rakkaus. Oli rakkaus eläimiä kohtaan, sellainen puhdas ja omistautunut rakkaus jota voi tuntea lemmikkiään kohtaan. Rakkaus sopi kivasti määriteltyihin lokeroihin vielä 8 vuotta sitten. Silloin aloin kokea rakkautta tavoilla, joita en pystynyt oikein selittämään. Se alkoi kokemuksilla luonnossa. Tuijotin vesiputousta, ja sitten pam! Sydän räjähti perhosista, ja olin tuo vesiputous ja rakastelin sen kanssa niin, kuin olisin juuri rakastunut. Kyynelet virtasivat poskia pitkin ja tunsin itseni niin paljaaksi, että tuskin kestin sitä. Tai kutsuin gepardia (http://lissarankin.com/how-to-call-in-a-cheetah-part-1) tai tapasin gepardin (http://lissarankin.com/how-to-call-in-a-cheetah-part-2) safarilla Afrikassa ja sydämeni murtui auki, kuin olisin ollut juuri sydänleikkauksessa. Rakkautta syöksyi minusta ja lävitseni, ja rakastin noita valaita tai tuota gepardia enemmän, kuin olin rakastanut mitään koko elämässäni. Koko kehoni kihisi rakkautta, värähtelevää lempeyttä joka ilmestyi sydänpyhäköstäni.
Mieleni ei tiennyt, mitä ajatella siitä.
Sitten sitä alkoi tapahtua ihmisten kanssa, joita en ollut tavannut koskaan. Tapasin vieraan ihmisen, tuijotin häntä silmiin ja pam! Sydämeni "sai sähköä" ja räjähti auki, ja se hämmensi minua. Mieli tuli mukaan. Olenko rakastunut tähän henkilöön? Odota, mutta se on nainen, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Olenko lesbo? Odota, se on naimisissa oleva mies, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Olenko kodin rikkoja? Se on homomies, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Onko minusta tarkoitus tulla hänen ensimmäinen naispuolinen rakastajattarensa? Hämmentävää!
Sitten sitä alkoi tapahtua potilaideni kanssa. Olimme arkaluontoisessa keskustelussa ja menimme hyvin henkilökohtaiselle, psyykkis-henkiselle alueelle osana parantumisprosessia, ja pum! Sydän räjähtää auki meillä kummallakin, ja yhtäkkiä jollain jolla pitäisi olla parantumaton sairaus, jollain jolla kaikki lääketieteelliset hoidot ovat epäonnistuneet, tapahtuu spontaani remissio ja sairaus häviää. Mitä hemmettiä se on? Nyt en enää ota potilaita, mutta tämä ilmiö tapahtuu joskus, kun opetan työpajoissa tai työskentelen kahden kesken mentoroitavien asiakkaideni kanssa. Mitä tapahtuu? Mitä se merkitsee?
Rakkaus voi olla hämmentävää
Vasta hiljattain olen oivaltanut, että nämä kokemukset tapahtuvat toisille ihmisille samaan aikaan kuin minulle. Joskus kun tunnen sydämeni räjähtävän auki, toinen ihminen kokee saman asian. Nainen jonka tapasin juuri, tuntee sydämensä räjähtävän auki, ja hän ihmettelee, onko hän lesbo. Naimisissa oleva mies ja homomies ovat hämmentyneitä tästä sydämen avautumiskokemuksesta, jonka he tuntevat kanssani. Asiakas jolle tapahtui juuri spontaani remissio, ajattelee "mitä vittua?" Työpajan ihminen on täynnä kysymysmerkkejä. Tämä rakkaus ei sovi perherakkauden tai romanttisen rakkauden tai lemmikkirakkauden kategoriaan. Mutta se on silti rakkautta, rakkautta joka saattaa olla syvempää kuin rakkaus vanhempaa tai rakastajaa kohtaan. Mitä se on? Mitä teemme sen kanssa?
Rakkaustaso
Puhuin tästä erään ystäväni kanssa, ja käytin sanaa "evoluutiorakkaus", koska en tiennyt, miksi kutsua sitä. Hän pyysi minua selittämään, mitä tarkoitin "evoluutiorakkaudella", joten yritin säälittävästi tulkita sanoinkuvaamattoman asian sanoiksi.
Sydän räjähtää auki ja rinta on täynnä perhosia ja tuntee niin ihastuttavan lempeyssyöksyn, että tuntuu melkein epämukavan paljaalta ja haavoittuvalta. Rakkautta vuotaa ulos, mutta se ei satu, koska vielä enemmän rakkautta tulvii sisään jostain näkymättömästä Lähteestä, joten tiedät, ettei sinulta lopu koskaan tällainen rakkaus. On ääretön varasto, ja se täyttää sinua kuin suihkulähde, joka suihkuaa sinusta niin nopeasti, että pystyt tuskin hengittämään. Kun tämä tapahtuu, rajat sinun ja rakastamasi olennon väliltä alkavat hävitä. Kalvo joka erottaa teidät, alkaa kadota, ja sinusta tuntuu siltä, että OLET tuo ihminen tai eläin tai vuori, kuin välillänne ei olisi rajoja. Kadotat itsesi tähän rakkauteen.
Kadota itsesi mihin? Ykseyteen? Sitä on vaikea kuvata. Se on samanaikaisesti kamalaa ja ihmeellistä ja se täyttää kunnioituksella ja valolla. Mieli putoaa pois jossain kohtaa ja tunnet vain sanoinkuvaamatonta kauneutta ja avoimuutta, suloisuutta joka kuplii lävitsesi ja syöksyy kehossasi kuin lämmin hunaja. Jos nojaat siihen täysin, tunnet eksyväsi siihen, kuin et palaisi enää koskaan, mutta jos voit vastustaa houkutusta suojautua sitä vastaan, niin tunnet syvän yhteyden ja läheisyyden. Jokainen aisti korostuu. Värit ovat kirkkaita. Tuuli ihollasi saa sinut kananlihalle. Läsnäolevassa hetkessä on eroottinen lataus ja kaikki tuntuu elävältä.
Ystäväni vastasi itsestäänselvyytenä, kuin olisi lukenut keittotölkin otsikkoa: "Ai, tarkoitat rakkaustasoa." Hän oli miehensä kanssa kokenut tämän yhdessä, tämän rakkaustason. Hän neuvoi: "Tuo kokemus on pyhä ja todellinen, mutta se ei merkitse, mitä luulet sen merkitsevän. Ota se kauniina kristallina, jonka laitat sydämeesi, ja päästä siitä sitten irti. Et ole mitenkään erityinen. Miehellä on tämä kokemus monien ihmisten kanssa." Hän jatkoi: "Kenties tähän olemme kaikki menossa ja elämme rakkaustasolla kaikkien muiden kanssa, mutta emme ole siinä vielä. Niinpä tällä erää vain arvostat tätä kokemusta etkä keksi mitään tarinaa siitä."
Hänen neuvonsa kuulosti todelta. Se tuntui selittävän sen, mitä olin kokenut kerta toisensa jälkeen – en vain rakkaiden perheenjäsenten ja romanttisten kumppaneiden kanssa, vaan myös luonnossa, ystävien ja ihmisten kanssa, joita en tuntenut lainkaan. Menen rakkaustasolle usein, joskus vieraiden ihmisten kanssa, ja se on hämmentävää sekä minulle että muille ihmisille.
Rakkaustason muunnelmat
Ihminen jonka kanssa olen käynyt rakkaustasolla useimmin ja ennustettavimmin, on mystinen sielukaksosveljeni Dennis. (Jotkut sanovat, että hän on kaksoisliekkini, vaikkemme ole oikein varmoja, mitä se merkitsee. Lue lisää kaksoisliekkisuhteestani Dennisin kanssa artikkelista "Miten koetaan poikkeuksellinen rakkaus? 9.12.2014.) Kun menemme rakkaustasolle yhdessä – usein hurmiollisella tanssimisella, yhteismeditaatiolla luonnossa tai silmiin tuijottamisella – meillä on hyvin erilaisia kokemuksia. Joogit sanovat, että Jumalan luo on neljä polkua. Jos tämä on totta, niin Dennis kokee jnana-polkua (tiedon tai totuuden polku) ja minä koen bhakti-polkua (omistautumisen polku). Ne voitaisiin muotoilla myös pyhän maskuliinisuuden ja jumalaisen feminiinisyyden poluiksi. (Lue näiden kahden polun erosta täältä (http://lissarankin.com/red-hot-holy)
Pyysin Dennisiä kuvaamaan kokemustaan rakkaustasosta, ja hän kirjoitti näin:
"Tunnen suurta vetoa kääntyä sisäänpäin ollessani kanssasi – se on avoin kutsu päästää irti. Päästää irti kaikesta, mitä tiedän olevani, ja pudota siihen sydämeen tai tuntemattomaan, joka tuijottaa minua sinun silmiesi kautta. Näen sen aivan kasvojesi ihon alla, suoraan katseesi takana. Vähennän fokusoitumistani vähän ja "näen" sinun sisällesi, näen itseni sisälle ja tunnen tätä vetoa päästää irti enemmän. Päästän irti tunteista, kehojännityksistä, kaikista aisteista, ja liu'un syvään rentoutumiseen, tuntien itseni rakastetuksi ja turvalliseksi enemmän kuin kenenkään muun kanssa. Tämä kokemus on syvempi, synkronisempi, harmonisempi, mikä sallii putoamisen syvemmälle.
"Pudottuani koen vapautta sisäisestä dialogista, vapautta itsetutkiskelusta, tunnen voimakasta ja äänekästä hiljaisuutta, rakkautta kaikkia olentoja ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Kohtaan syvän läsnäolon hetkessä. Käsitykset tai ajatukset eivät harhauta minua nyt-hetkestä. Tunnen syvää, lapsenomaista iloa leikkiä tässä kauniissa maailmassa ja näen maailman sädehtivän uutena – tuntematon ulottuvuus kaikkien ajatuskäsitteiden ulkopuolella, kuin näkisin maailman kauneuden ja pyhyyden vastasyntyneen vauvan silmin. Tällä tasolla oivallan, etteivät rajat ole todellisia, että voin saada kenet tahansa lähelle tekemättä myönnytyksiä omaan eheyteeni.
"Silloin kun en ole tällä rakkaustasolla, arvojärjestelmäni perustuu ajatuksiin ja käsityksiin, jotka menevät ehdottoman rakkauden tielle kaikkia olentoja kohtaan. Mutta rakkaustasolla voi antaa myös vieraiden tulla sydämeensä saakka. Voi pitää heitä mukavasti sylissään, kun nukkuu, koskettaa, hyväilee ja myös suutelee – nähden tuon olennon kauneuden ja ydinolemuksen ilman epäilyjä tai ajatuksia jälkiseuraamuksista rakkaustason ulkopuolella. Vain mieli kaikkine käsityksineen sanoo, ettet voi olla näin intiimisti vieraiden ihmisten kanssa. Rakkaustasolla olemme kaikki yhtä ja on vain rakkaus.
"Päästäkseni rakkaustasolle minun täytyy tuntea turvaa. Sinä saat minut tuntemaan turvaa. Kun olen siellä, en epäile, etten ole turvassa, eikä mikään saa minua tuntemaan turvattomuutta. Tunnen vain syvää rakkautta, yhteyttä ja ykseyttä. Mieleni on hiljaa, joten tiedän, kuka olen tai missä olen. Olen vain tämä hetki todellisessa autuudessa, kuin lapsi Eedenin puutarhassa. Se on todellinen vapauslahja – vapaus mielestä ja käsitteellisestä maailmasta, vapaus niistä tarinoista, mikä on oikein tai väärin, miten haluan tulla kohdelluksi … plaa-plaa – kaikki tämä ei päde sitten, kun näet totuuden siitä, kun näet rakkauden sen alla."
Korkeuksista putoaminen
Hämmentävin osa rakkaustasolla käymisessä on, että tapahtuu tavallisesti törmäys, kuten missä tahansa "humalassa". Ja tämä osa on vaikea arki-ihmiselle. Kun astut tuohon ehdottoman rakkauden tilaan, tapahtuu se sitten meditoimalla, kuoleman lähikokemuksena, mystisenä kokemuksena luonnossa tai toisen ihmisen silmien kautta, on helppoa tarttua tuohon syvän ja täydellisen rakkauden tunteeseen, ja se on vaikea menettää.
Jos pääset rakkaustasolle toisen ihmisen kautta, on myös houkuttelevaa antaa hänelle kunnia tuosta kokemuksesta tai tulla riippuvaiseksi hänestä. Mutta tuo ihminen ei vienyt sinua rakkaustasolle, vaan tietoisuus joka ruumiillistuu henkilöksi. Helppoa sanoa, vaikea käsitellä. Ihmisitsestä tuntuu siltä, että sinut kiedottiin tuohon mahtavaan rakkaussyliin, ja sitten tuo syli hylkäsi sinut. Kuin addikti joka haluaa uuden huumeannoksen, luulet virheellisesti tarvitsevasi tuota ihmistä, joka oli portaali rakkaustasolle. Tämä voi johtaa pakkomielteisiin ajatuksiin, häiritseviin uniin ja jopa tuon henkilön seuraamiseen.
Mutta ihmiset ovat heräämässä! Ja menemme rakkaustasolle ilman gurua tai transpersonaalipsykologia tai ketään, joka voi auttaa meitä saamaan tolkkua tästä kokemuksesta. Korkealta putoaminen on vääjäämätöntä, mutta voimme käsitellä sen olemalla lempeä itsellemme ja toisillemme. Kenties käymme tosiaan läpi tietoisuuskehitystä, ja vietämme kaikki suurimman osan ajastamme tällä alueella tulevaisuudessa, mutta ole tällä hetkellä kiitollinen siitä, että sait käydä rakkaustasolla, kiinnittymättä sen pitämiseen pysyvänä tilana. Jos huomaat kamppailevasi, harkitse transpersonaali- tai syväpsykologin tai jonkun kokeneen henkisen neuvonantajan tapaamista.
Hyvä uutinen on, että tällaista kokemusta ei ole enää varattu vain mystikoille, joogeille ja guruille. Jos et ole vielä kokenut tätä taajuutta, luultavasti törmäät siihen pian, ja kun olet siellä, tunnet sen ykseyden, joka on meidän kaikkien välillä tällä hetkellä.
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Suurimman osan elämääni rakkaus on sopinut laatikoihin. Oli perherakkaus, sellainen jota oli äitiään tai isäänsä tai lastaan kohtaan. Oli romanttinen rakkaus, sielukumppanin tai rakastajan rakkaus. Oli rakkaus eläimiä kohtaan, sellainen puhdas ja omistautunut rakkaus jota voi tuntea lemmikkiään kohtaan. Rakkaus sopi kivasti määriteltyihin lokeroihin vielä 8 vuotta sitten. Silloin aloin kokea rakkautta tavoilla, joita en pystynyt oikein selittämään. Se alkoi kokemuksilla luonnossa. Tuijotin vesiputousta, ja sitten pam! Sydän räjähti perhosista, ja olin tuo vesiputous ja rakastelin sen kanssa niin, kuin olisin juuri rakastunut. Kyynelet virtasivat poskia pitkin ja tunsin itseni niin paljaaksi, että tuskin kestin sitä. Tai kutsuin gepardia (http://lissarankin.com/how-to-call-in-a-cheetah-part-1) tai tapasin gepardin (http://lissarankin.com/how-to-call-in-a-cheetah-part-2) safarilla Afrikassa ja sydämeni murtui auki, kuin olisin ollut juuri sydänleikkauksessa. Rakkautta syöksyi minusta ja lävitseni, ja rakastin noita valaita tai tuota gepardia enemmän, kuin olin rakastanut mitään koko elämässäni. Koko kehoni kihisi rakkautta, värähtelevää lempeyttä joka ilmestyi sydänpyhäköstäni.
Mieleni ei tiennyt, mitä ajatella siitä.
Sitten sitä alkoi tapahtua ihmisten kanssa, joita en ollut tavannut koskaan. Tapasin vieraan ihmisen, tuijotin häntä silmiin ja pam! Sydämeni "sai sähköä" ja räjähti auki, ja se hämmensi minua. Mieli tuli mukaan. Olenko rakastunut tähän henkilöön? Odota, mutta se on nainen, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Olenko lesbo? Odota, se on naimisissa oleva mies, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Olenko kodin rikkoja? Se on homomies, joka juuri räjäytti sydämeni auki. Onko minusta tarkoitus tulla hänen ensimmäinen naispuolinen rakastajattarensa? Hämmentävää!
Sitten sitä alkoi tapahtua potilaideni kanssa. Olimme arkaluontoisessa keskustelussa ja menimme hyvin henkilökohtaiselle, psyykkis-henkiselle alueelle osana parantumisprosessia, ja pum! Sydän räjähtää auki meillä kummallakin, ja yhtäkkiä jollain jolla pitäisi olla parantumaton sairaus, jollain jolla kaikki lääketieteelliset hoidot ovat epäonnistuneet, tapahtuu spontaani remissio ja sairaus häviää. Mitä hemmettiä se on? Nyt en enää ota potilaita, mutta tämä ilmiö tapahtuu joskus, kun opetan työpajoissa tai työskentelen kahden kesken mentoroitavien asiakkaideni kanssa. Mitä tapahtuu? Mitä se merkitsee?
Rakkaus voi olla hämmentävää
Vasta hiljattain olen oivaltanut, että nämä kokemukset tapahtuvat toisille ihmisille samaan aikaan kuin minulle. Joskus kun tunnen sydämeni räjähtävän auki, toinen ihminen kokee saman asian. Nainen jonka tapasin juuri, tuntee sydämensä räjähtävän auki, ja hän ihmettelee, onko hän lesbo. Naimisissa oleva mies ja homomies ovat hämmentyneitä tästä sydämen avautumiskokemuksesta, jonka he tuntevat kanssani. Asiakas jolle tapahtui juuri spontaani remissio, ajattelee "mitä vittua?" Työpajan ihminen on täynnä kysymysmerkkejä. Tämä rakkaus ei sovi perherakkauden tai romanttisen rakkauden tai lemmikkirakkauden kategoriaan. Mutta se on silti rakkautta, rakkautta joka saattaa olla syvempää kuin rakkaus vanhempaa tai rakastajaa kohtaan. Mitä se on? Mitä teemme sen kanssa?
Rakkaustaso
Puhuin tästä erään ystäväni kanssa, ja käytin sanaa "evoluutiorakkaus", koska en tiennyt, miksi kutsua sitä. Hän pyysi minua selittämään, mitä tarkoitin "evoluutiorakkaudella", joten yritin säälittävästi tulkita sanoinkuvaamattoman asian sanoiksi.
Sydän räjähtää auki ja rinta on täynnä perhosia ja tuntee niin ihastuttavan lempeyssyöksyn, että tuntuu melkein epämukavan paljaalta ja haavoittuvalta. Rakkautta vuotaa ulos, mutta se ei satu, koska vielä enemmän rakkautta tulvii sisään jostain näkymättömästä Lähteestä, joten tiedät, ettei sinulta lopu koskaan tällainen rakkaus. On ääretön varasto, ja se täyttää sinua kuin suihkulähde, joka suihkuaa sinusta niin nopeasti, että pystyt tuskin hengittämään. Kun tämä tapahtuu, rajat sinun ja rakastamasi olennon väliltä alkavat hävitä. Kalvo joka erottaa teidät, alkaa kadota, ja sinusta tuntuu siltä, että OLET tuo ihminen tai eläin tai vuori, kuin välillänne ei olisi rajoja. Kadotat itsesi tähän rakkauteen.
Kadota itsesi mihin? Ykseyteen? Sitä on vaikea kuvata. Se on samanaikaisesti kamalaa ja ihmeellistä ja se täyttää kunnioituksella ja valolla. Mieli putoaa pois jossain kohtaa ja tunnet vain sanoinkuvaamatonta kauneutta ja avoimuutta, suloisuutta joka kuplii lävitsesi ja syöksyy kehossasi kuin lämmin hunaja. Jos nojaat siihen täysin, tunnet eksyväsi siihen, kuin et palaisi enää koskaan, mutta jos voit vastustaa houkutusta suojautua sitä vastaan, niin tunnet syvän yhteyden ja läheisyyden. Jokainen aisti korostuu. Värit ovat kirkkaita. Tuuli ihollasi saa sinut kananlihalle. Läsnäolevassa hetkessä on eroottinen lataus ja kaikki tuntuu elävältä.
Ystäväni vastasi itsestäänselvyytenä, kuin olisi lukenut keittotölkin otsikkoa: "Ai, tarkoitat rakkaustasoa." Hän oli miehensä kanssa kokenut tämän yhdessä, tämän rakkaustason. Hän neuvoi: "Tuo kokemus on pyhä ja todellinen, mutta se ei merkitse, mitä luulet sen merkitsevän. Ota se kauniina kristallina, jonka laitat sydämeesi, ja päästä siitä sitten irti. Et ole mitenkään erityinen. Miehellä on tämä kokemus monien ihmisten kanssa." Hän jatkoi: "Kenties tähän olemme kaikki menossa ja elämme rakkaustasolla kaikkien muiden kanssa, mutta emme ole siinä vielä. Niinpä tällä erää vain arvostat tätä kokemusta etkä keksi mitään tarinaa siitä."
Hänen neuvonsa kuulosti todelta. Se tuntui selittävän sen, mitä olin kokenut kerta toisensa jälkeen – en vain rakkaiden perheenjäsenten ja romanttisten kumppaneiden kanssa, vaan myös luonnossa, ystävien ja ihmisten kanssa, joita en tuntenut lainkaan. Menen rakkaustasolle usein, joskus vieraiden ihmisten kanssa, ja se on hämmentävää sekä minulle että muille ihmisille.
Rakkaustason muunnelmat
Ihminen jonka kanssa olen käynyt rakkaustasolla useimmin ja ennustettavimmin, on mystinen sielukaksosveljeni Dennis. (Jotkut sanovat, että hän on kaksoisliekkini, vaikkemme ole oikein varmoja, mitä se merkitsee. Lue lisää kaksoisliekkisuhteestani Dennisin kanssa artikkelista "Miten koetaan poikkeuksellinen rakkaus? 9.12.2014.) Kun menemme rakkaustasolle yhdessä – usein hurmiollisella tanssimisella, yhteismeditaatiolla luonnossa tai silmiin tuijottamisella – meillä on hyvin erilaisia kokemuksia. Joogit sanovat, että Jumalan luo on neljä polkua. Jos tämä on totta, niin Dennis kokee jnana-polkua (tiedon tai totuuden polku) ja minä koen bhakti-polkua (omistautumisen polku). Ne voitaisiin muotoilla myös pyhän maskuliinisuuden ja jumalaisen feminiinisyyden poluiksi. (Lue näiden kahden polun erosta täältä (http://lissarankin.com/red-hot-holy)
Pyysin Dennisiä kuvaamaan kokemustaan rakkaustasosta, ja hän kirjoitti näin:
"Tunnen suurta vetoa kääntyä sisäänpäin ollessani kanssasi – se on avoin kutsu päästää irti. Päästää irti kaikesta, mitä tiedän olevani, ja pudota siihen sydämeen tai tuntemattomaan, joka tuijottaa minua sinun silmiesi kautta. Näen sen aivan kasvojesi ihon alla, suoraan katseesi takana. Vähennän fokusoitumistani vähän ja "näen" sinun sisällesi, näen itseni sisälle ja tunnen tätä vetoa päästää irti enemmän. Päästän irti tunteista, kehojännityksistä, kaikista aisteista, ja liu'un syvään rentoutumiseen, tuntien itseni rakastetuksi ja turvalliseksi enemmän kuin kenenkään muun kanssa. Tämä kokemus on syvempi, synkronisempi, harmonisempi, mikä sallii putoamisen syvemmälle.
"Pudottuani koen vapautta sisäisestä dialogista, vapautta itsetutkiskelusta, tunnen voimakasta ja äänekästä hiljaisuutta, rakkautta kaikkia olentoja ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Kohtaan syvän läsnäolon hetkessä. Käsitykset tai ajatukset eivät harhauta minua nyt-hetkestä. Tunnen syvää, lapsenomaista iloa leikkiä tässä kauniissa maailmassa ja näen maailman sädehtivän uutena – tuntematon ulottuvuus kaikkien ajatuskäsitteiden ulkopuolella, kuin näkisin maailman kauneuden ja pyhyyden vastasyntyneen vauvan silmin. Tällä tasolla oivallan, etteivät rajat ole todellisia, että voin saada kenet tahansa lähelle tekemättä myönnytyksiä omaan eheyteeni.
"Silloin kun en ole tällä rakkaustasolla, arvojärjestelmäni perustuu ajatuksiin ja käsityksiin, jotka menevät ehdottoman rakkauden tielle kaikkia olentoja kohtaan. Mutta rakkaustasolla voi antaa myös vieraiden tulla sydämeensä saakka. Voi pitää heitä mukavasti sylissään, kun nukkuu, koskettaa, hyväilee ja myös suutelee – nähden tuon olennon kauneuden ja ydinolemuksen ilman epäilyjä tai ajatuksia jälkiseuraamuksista rakkaustason ulkopuolella. Vain mieli kaikkine käsityksineen sanoo, ettet voi olla näin intiimisti vieraiden ihmisten kanssa. Rakkaustasolla olemme kaikki yhtä ja on vain rakkaus.
"Päästäkseni rakkaustasolle minun täytyy tuntea turvaa. Sinä saat minut tuntemaan turvaa. Kun olen siellä, en epäile, etten ole turvassa, eikä mikään saa minua tuntemaan turvattomuutta. Tunnen vain syvää rakkautta, yhteyttä ja ykseyttä. Mieleni on hiljaa, joten tiedän, kuka olen tai missä olen. Olen vain tämä hetki todellisessa autuudessa, kuin lapsi Eedenin puutarhassa. Se on todellinen vapauslahja – vapaus mielestä ja käsitteellisestä maailmasta, vapaus niistä tarinoista, mikä on oikein tai väärin, miten haluan tulla kohdelluksi … plaa-plaa – kaikki tämä ei päde sitten, kun näet totuuden siitä, kun näet rakkauden sen alla."
Korkeuksista putoaminen
Hämmentävin osa rakkaustasolla käymisessä on, että tapahtuu tavallisesti törmäys, kuten missä tahansa "humalassa". Ja tämä osa on vaikea arki-ihmiselle. Kun astut tuohon ehdottoman rakkauden tilaan, tapahtuu se sitten meditoimalla, kuoleman lähikokemuksena, mystisenä kokemuksena luonnossa tai toisen ihmisen silmien kautta, on helppoa tarttua tuohon syvän ja täydellisen rakkauden tunteeseen, ja se on vaikea menettää.
Jos pääset rakkaustasolle toisen ihmisen kautta, on myös houkuttelevaa antaa hänelle kunnia tuosta kokemuksesta tai tulla riippuvaiseksi hänestä. Mutta tuo ihminen ei vienyt sinua rakkaustasolle, vaan tietoisuus joka ruumiillistuu henkilöksi. Helppoa sanoa, vaikea käsitellä. Ihmisitsestä tuntuu siltä, että sinut kiedottiin tuohon mahtavaan rakkaussyliin, ja sitten tuo syli hylkäsi sinut. Kuin addikti joka haluaa uuden huumeannoksen, luulet virheellisesti tarvitsevasi tuota ihmistä, joka oli portaali rakkaustasolle. Tämä voi johtaa pakkomielteisiin ajatuksiin, häiritseviin uniin ja jopa tuon henkilön seuraamiseen.
Mutta ihmiset ovat heräämässä! Ja menemme rakkaustasolle ilman gurua tai transpersonaalipsykologia tai ketään, joka voi auttaa meitä saamaan tolkkua tästä kokemuksesta. Korkealta putoaminen on vääjäämätöntä, mutta voimme käsitellä sen olemalla lempeä itsellemme ja toisillemme. Kenties käymme tosiaan läpi tietoisuuskehitystä, ja vietämme kaikki suurimman osan ajastamme tällä alueella tulevaisuudessa, mutta ole tällä hetkellä kiitollinen siitä, että sait käydä rakkaustasolla, kiinnittymättä sen pitämiseen pysyvänä tilana. Jos huomaat kamppailevasi, harkitse transpersonaali- tai syväpsykologin tai jonkun kokeneen henkisen neuvonantajan tapaamista.
Hyvä uutinen on, että tällaista kokemusta ei ole enää varattu vain mystikoille, joogeille ja guruille. Jos et ole vielä kokenut tätä taajuutta, luultavasti törmäät siihen pian, ja kun olet siellä, tunnet sen ykseyden, joka on meidän kaikkien välillä tällä hetkellä.
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
27.6.2016 SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 4
Kirjoittaja hammer » 30.11.2016 08:22
SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 4: EHDOTON RAKKAUS JA EHDOLLINEN SISÄÄNPÄÄSY
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakastan tätä Alanis Morissetten laulua "You Owe Me Nothing in Return" (https://www.youtube.com/watch?v=aeGFu05xB-8). Itse asiassa olen vähän ihastunut Alaniseen yleisesti ottaen, erityisesti kuultuani hänen puhuvan yhden henkisen vaikuttajani, Adyashantin, kanssa. Pitkään käytin tämän laulun sanoja (http://www.azlyrics.com/lyrics/alanismo ... eturn.html) ehdottomasta rakkaudesta eräänlaisena pyhänä sopimuksena, jota ehdotin ystäville, perheenjäsenille ja romanttisille kumppaneille. Se oli mittapuuni – ihanne täydellisestä rakkaudesta jonka pyrin saavuttamaan.
Nyt vuosien päästä haluaisin istua Alanisin kanssa teelle ja kysyä, vieläkö hän tuntee samalla tavalla ehdottomasta rakkaudesta, kuin kirjoittaessaan tämän laulun. Minä rakastan sitä edelleen ja resonoin paljon sen kanssa, mutta minusta tuntuu, että siinä voisi olla lisäsäkeistö. Kenties minun täytyy kirjoittaa oma lauluni joku päivä …
Etuoikeutettu läheisyys
Ei ole mikään pikku juttu, tämä sitoutuminen radikaaliin sielukasvuun suhteiden kautta. On etuoikeus tulla kutsutuksi jonkun intiimeimpään sydäntilaan. On kunnia, että omaa sydäntämme kosketetaan ja tutkitaan lempeästi ja uteliaasti. Se voi olla myös helvetin pelottavaa, erityisesti kun sydäntämme on loukattu, kuten useimmilla meistä on.
Olen läheisyysnarkkari. Se on osasyy, miksi menin lääketieteelliseen: voisin saada eturivin paikan ihmiskokemuksen intiimeimpinä ja haavoittuvimpina hetkinä – syntymä, sairaus ja kuolema. Pohdin, mitä merkitsee, että kutsutaan näihin intiimeihin paikkoihin – ei vain lääketieteellisesti, vaan kaikilla tavoilla joilla rakkaus ilmenee. Olen alkanut uskoa, että meidän täytyy olla varovainen siinä, kenet päästämme perille saakka. Riskien ottaminen on osa matkaa päästä sydämeen, muttei näytä olevan viisasta olla uhkarohkea jonkin niin haavoittuvan ja aran kanssa, kuin sydän. Ei kuitenkaan ole mitään vahvempaa kuin sydän. Tarvitseeko sitä oikeasti suojella?
Sydämen suojeleminen
Luulen, että pohdin näitä kysymyksiä istuessani vesiputouksella ja tuijottaessani tähtiä. Olen utelias siitä, miten suojelemme ja vartioimme sydäntä ja mikä saa meidät tuntemaan tarpeeksi turvaa laskeaksemme panssarimme. Olen utelias siitä, miten sydän pidetään auki silloin, kun tuntuu kilpikonnalta ilman kilpeä piikkipensaikkomaailmassa.
Mitä tapahtuu, kun rakkaudessa ei ole ehtoja? Varmasti meidän täytyy rajoittaa pääsyä sisimpään sydänpyhäkköömme ja kehottaa toisia ansaitsemaan luottamuksemme, vaikka rakkaus tulee ilman tarvetta ansaita se. Toisin sanoen:
Älä päästä puutarhaasi ketään, joka talloo kukkasi.
En tiedä, miten nämä asiat toimivat, mutta oletan, että meidän täytyy olla ihmisten kanssa, joihin oikeasti luotamme, jotta sydän voi tuntea riittävää turvaa ollakseen auki kokonaan. Kuten kirjoitin tämän blogisarjan toisessa osassa, luottamuksen rakentaminen jonkun kanssa mahdollistaa, että olemme riittävän rohkea sukeltamaan syvemmälle todelliseen läheisyyteen – ei ylipaljastamisen ja ennenaikaisen haavoittuvuuden valheelliseen läheisyyteen, vaan todelliseen läheisyyteen, joka tulee paljastamalla hitaasti arimmat paikkamme ja kokemalla niiden kohtaamisen lempeästi ja kunnioituksella.
Läheisyysvalitsin – työkalu
Minäpä jaan kanssasi työkalun, jonka opin henkiseltä neuvonantajalta, Ted Esseriltä (http://tedesser.com/bio/). Jos pääsy omaan sydämeen, sähköpostiin, puhelimeen ja kehoon on asteikolla 1-10, 10:n ollessa täysi pääsy sisäpiiriin, niiltä jotka ovat 10, vaaditaan ns. täysi purkki marmorikuulia, kuten Brene Brown kutsuu sitä. Toisin sanoen, heidän on tarvinnut ansaita luottamuksesi. Jos marmorikuulapurkki tulee puolilleen – tai tyhjenee – luottamuksen pettämisen vuoksi, sisäänpääsyn täytyy vähentyä, ei välttämättä 1:een, mutta kenties 3-5:een. Kenties hän ei saa soittoasi joka päivä tai nuku sängyssäsi tai vietä jouluaamua kanssasi. Jos vähennät sisäänpääsyä ja luottamus rakentuu taas, voit nostaa jonkun valitsinta taas ylöspäin. Valitsimesta tulee eräänlainen luottamusmittari, jota hallitsee intuitio, huomio rakastavaan toimintaan ja se, mikä tuntuu todelta ja resonoivalta tällä hetkellä, ja jota informoivat entiset valinnat, mutta joka on aina avoin anteeksiannolle ja vapahdukselle.
Tällä tavalla, jos joku ei kohtele sinua nuhteettoman kunnioittaen, rajoitat vain sisäänpääsyä keksimättä tarinaa siitä. Ei ole mitään itua tulla räjähteleväksi kynnysmatoksi. Sydämesi pysyy täysin auki. Kuitenkin portti sisimmän sydänpyhäkön arimmille alueille sulkeutuu. Ehdoton rakkaus, ehdoton vapaus, mutta ehdollinen sisäänpääsy haavoittuviin paikkoihisi.
Silloin ei ole jonkun toisen tehtävä kohdella sinua oikein. On sinun tehtäväsi kohdella itseäsi oikein asettaen sopivat rajat, jotka rajoittavat sisäänpääsyä sen perusteella, voiko jollekin uskoa täyden pääsyn sisäpiiriin.
Itserakkaus
Kun suhteita lähestytään näin, ne jotka kutsumme intiimeimpiin paikkoihimme, heijastavat itserakkauttamme. Hyväksikäyttävät suhteet putoavat pois itsemyötätunnon luonnollisena sivuvaikutuksena, kun taas kunnioittavia suhteita jotka rakentuvat ystävällisyydelle ja aidolle läheisyydelle, vedetään magneettisesti kenttääsi. Jos jatkat epäkunnioittavien ihmisten vetämistä puoleesi, voit olla varma, että jossain alla et kunnioita itseäsi. Silloin kun pystyt rakastamaan ja hoivaamaan herkkiä paikkojasi, opetat toisille, miten ansaitset tulla kohdelluksi, ja mallinnat sellaisen hoivaavan itsestä huolehtimisen, jota sinulla on oikeus pyytää sisäpiirissäsi olevilta. Tämä ei ole jonkinlainen oikeutettu vaatimus tulla kohdelluksi hyvin. Se on kutsu.
Kirjassaan "Awakening Shakti" joogajumalattarista, Sally Kempton puhuu raivoisista jumalattarista (ajattele Kalia) ja lempeistä jumalattarista (kuin Lakshmi). Jos et kunnioita raivoisia jumalattaria, he katkaisevat pääsi. Mutta jos et kunnioita lempeitä jumalattaria, he ottavat vain lahjansa, häipyvät ja jättävät epäkunnioittavan henkilön ihmettelemään, mihin kaikki yltäkylläisyys, siunaukset ja kauneus menivät. Läheisyysvalitsimen käyttäminen on tällaista. Sinun ei tarvitse katkaista kenenkään päätä havainnollistaaksesi, mikä toimii sinulla ja mikä ei. Kun tunnet kunnioitusta, siunaat jotakuta lahjoillasi. Kun luottamuksesi petetään, vetäydyt vain itsehoidon pesään ja ympäröit itsesi niillä, jotka osaavat pitää haavoittuvia ja loukattuja osiasi lempeästi. Kun toivut ja voit ottaa käyttöön henkiset harjoituksesi, huomaat luultavasti, että sinua tuetaan, pystyt palautumaan sisäisen työsi myötä, siirryt kaikkien uhritarinoiden yli ja ryhdyt inspiroituneeseen toimintaan kallistuaksesi eteenpäin tai taaksepäin, sydämesi, intuitiosi ja erottelukykysi sanelemana.
Olen paljastanut joitain sydämeni herkimpiä paikkoja julkisesti sen jälkeen, kun aloin kirjoittaa blogia 2009, joten olen leikkinyt tällä läheisyysasialla jo pitkään. Kuka saa pääsyn sisimpiin salaisuuksiini? Missä on turvallista paljastaa, mikä pelottaa minua ja mikä tuntuu haavoittuvalta? Tutkin edelleen tuota rajaa. Yli 100.000 ihmistä tilaa blogini, ja joskus se tuntuu liian monelta. Joskus toivon, että minulla olisi yksityinen blogi vain muutamalle ihmiselle. Yksi ystäväni tekee niin. Hän kirjoittaa uskomatonta blogia, mutta vain yhdeksän ihmistä saa lukea sen. Minä ja kämppikseni olemme onnekkaasti noiden yhdeksän joukossa, sellaisten kirjallisten nerojen rinnalla kuin Anne Lamott, Rachel Naomi Remen ja Wayne Muller. Ystäväni tuntee turvaa vain silloin, kun muutama ihminen joka osaa pitää hänen sydäntään, lukee hänen työtään. Minusta se on rohkeaa – ja arvostelukykyistä. Voisin oppia asian tai pari häneltä.
Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Meillä kaikilla on tilaisuus löytää oma tapamme harjoittaa ehdotonta rakkautta ja ehdollista sisäänpääsyä. Mitä sinulta vaatii avata sydämesi kokonaan?
Rakkauden ja rajojen kera,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
27.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakastan tätä Alanis Morissetten laulua "You Owe Me Nothing in Return" (https://www.youtube.com/watch?v=aeGFu05xB-8). Itse asiassa olen vähän ihastunut Alaniseen yleisesti ottaen, erityisesti kuultuani hänen puhuvan yhden henkisen vaikuttajani, Adyashantin, kanssa. Pitkään käytin tämän laulun sanoja (http://www.azlyrics.com/lyrics/alanismo ... eturn.html) ehdottomasta rakkaudesta eräänlaisena pyhänä sopimuksena, jota ehdotin ystäville, perheenjäsenille ja romanttisille kumppaneille. Se oli mittapuuni – ihanne täydellisestä rakkaudesta jonka pyrin saavuttamaan.
Nyt vuosien päästä haluaisin istua Alanisin kanssa teelle ja kysyä, vieläkö hän tuntee samalla tavalla ehdottomasta rakkaudesta, kuin kirjoittaessaan tämän laulun. Minä rakastan sitä edelleen ja resonoin paljon sen kanssa, mutta minusta tuntuu, että siinä voisi olla lisäsäkeistö. Kenties minun täytyy kirjoittaa oma lauluni joku päivä …
Etuoikeutettu läheisyys
Ei ole mikään pikku juttu, tämä sitoutuminen radikaaliin sielukasvuun suhteiden kautta. On etuoikeus tulla kutsutuksi jonkun intiimeimpään sydäntilaan. On kunnia, että omaa sydäntämme kosketetaan ja tutkitaan lempeästi ja uteliaasti. Se voi olla myös helvetin pelottavaa, erityisesti kun sydäntämme on loukattu, kuten useimmilla meistä on.
Olen läheisyysnarkkari. Se on osasyy, miksi menin lääketieteelliseen: voisin saada eturivin paikan ihmiskokemuksen intiimeimpinä ja haavoittuvimpina hetkinä – syntymä, sairaus ja kuolema. Pohdin, mitä merkitsee, että kutsutaan näihin intiimeihin paikkoihin – ei vain lääketieteellisesti, vaan kaikilla tavoilla joilla rakkaus ilmenee. Olen alkanut uskoa, että meidän täytyy olla varovainen siinä, kenet päästämme perille saakka. Riskien ottaminen on osa matkaa päästä sydämeen, muttei näytä olevan viisasta olla uhkarohkea jonkin niin haavoittuvan ja aran kanssa, kuin sydän. Ei kuitenkaan ole mitään vahvempaa kuin sydän. Tarvitseeko sitä oikeasti suojella?
Sydämen suojeleminen
Luulen, että pohdin näitä kysymyksiä istuessani vesiputouksella ja tuijottaessani tähtiä. Olen utelias siitä, miten suojelemme ja vartioimme sydäntä ja mikä saa meidät tuntemaan tarpeeksi turvaa laskeaksemme panssarimme. Olen utelias siitä, miten sydän pidetään auki silloin, kun tuntuu kilpikonnalta ilman kilpeä piikkipensaikkomaailmassa.
Mitä tapahtuu, kun rakkaudessa ei ole ehtoja? Varmasti meidän täytyy rajoittaa pääsyä sisimpään sydänpyhäkköömme ja kehottaa toisia ansaitsemaan luottamuksemme, vaikka rakkaus tulee ilman tarvetta ansaita se. Toisin sanoen:
Älä päästä puutarhaasi ketään, joka talloo kukkasi.
En tiedä, miten nämä asiat toimivat, mutta oletan, että meidän täytyy olla ihmisten kanssa, joihin oikeasti luotamme, jotta sydän voi tuntea riittävää turvaa ollakseen auki kokonaan. Kuten kirjoitin tämän blogisarjan toisessa osassa, luottamuksen rakentaminen jonkun kanssa mahdollistaa, että olemme riittävän rohkea sukeltamaan syvemmälle todelliseen läheisyyteen – ei ylipaljastamisen ja ennenaikaisen haavoittuvuuden valheelliseen läheisyyteen, vaan todelliseen läheisyyteen, joka tulee paljastamalla hitaasti arimmat paikkamme ja kokemalla niiden kohtaamisen lempeästi ja kunnioituksella.
Läheisyysvalitsin – työkalu
Minäpä jaan kanssasi työkalun, jonka opin henkiseltä neuvonantajalta, Ted Esseriltä (http://tedesser.com/bio/). Jos pääsy omaan sydämeen, sähköpostiin, puhelimeen ja kehoon on asteikolla 1-10, 10:n ollessa täysi pääsy sisäpiiriin, niiltä jotka ovat 10, vaaditaan ns. täysi purkki marmorikuulia, kuten Brene Brown kutsuu sitä. Toisin sanoen, heidän on tarvinnut ansaita luottamuksesi. Jos marmorikuulapurkki tulee puolilleen – tai tyhjenee – luottamuksen pettämisen vuoksi, sisäänpääsyn täytyy vähentyä, ei välttämättä 1:een, mutta kenties 3-5:een. Kenties hän ei saa soittoasi joka päivä tai nuku sängyssäsi tai vietä jouluaamua kanssasi. Jos vähennät sisäänpääsyä ja luottamus rakentuu taas, voit nostaa jonkun valitsinta taas ylöspäin. Valitsimesta tulee eräänlainen luottamusmittari, jota hallitsee intuitio, huomio rakastavaan toimintaan ja se, mikä tuntuu todelta ja resonoivalta tällä hetkellä, ja jota informoivat entiset valinnat, mutta joka on aina avoin anteeksiannolle ja vapahdukselle.
Tällä tavalla, jos joku ei kohtele sinua nuhteettoman kunnioittaen, rajoitat vain sisäänpääsyä keksimättä tarinaa siitä. Ei ole mitään itua tulla räjähteleväksi kynnysmatoksi. Sydämesi pysyy täysin auki. Kuitenkin portti sisimmän sydänpyhäkön arimmille alueille sulkeutuu. Ehdoton rakkaus, ehdoton vapaus, mutta ehdollinen sisäänpääsy haavoittuviin paikkoihisi.
Silloin ei ole jonkun toisen tehtävä kohdella sinua oikein. On sinun tehtäväsi kohdella itseäsi oikein asettaen sopivat rajat, jotka rajoittavat sisäänpääsyä sen perusteella, voiko jollekin uskoa täyden pääsyn sisäpiiriin.
Itserakkaus
Kun suhteita lähestytään näin, ne jotka kutsumme intiimeimpiin paikkoihimme, heijastavat itserakkauttamme. Hyväksikäyttävät suhteet putoavat pois itsemyötätunnon luonnollisena sivuvaikutuksena, kun taas kunnioittavia suhteita jotka rakentuvat ystävällisyydelle ja aidolle läheisyydelle, vedetään magneettisesti kenttääsi. Jos jatkat epäkunnioittavien ihmisten vetämistä puoleesi, voit olla varma, että jossain alla et kunnioita itseäsi. Silloin kun pystyt rakastamaan ja hoivaamaan herkkiä paikkojasi, opetat toisille, miten ansaitset tulla kohdelluksi, ja mallinnat sellaisen hoivaavan itsestä huolehtimisen, jota sinulla on oikeus pyytää sisäpiirissäsi olevilta. Tämä ei ole jonkinlainen oikeutettu vaatimus tulla kohdelluksi hyvin. Se on kutsu.
Kirjassaan "Awakening Shakti" joogajumalattarista, Sally Kempton puhuu raivoisista jumalattarista (ajattele Kalia) ja lempeistä jumalattarista (kuin Lakshmi). Jos et kunnioita raivoisia jumalattaria, he katkaisevat pääsi. Mutta jos et kunnioita lempeitä jumalattaria, he ottavat vain lahjansa, häipyvät ja jättävät epäkunnioittavan henkilön ihmettelemään, mihin kaikki yltäkylläisyys, siunaukset ja kauneus menivät. Läheisyysvalitsimen käyttäminen on tällaista. Sinun ei tarvitse katkaista kenenkään päätä havainnollistaaksesi, mikä toimii sinulla ja mikä ei. Kun tunnet kunnioitusta, siunaat jotakuta lahjoillasi. Kun luottamuksesi petetään, vetäydyt vain itsehoidon pesään ja ympäröit itsesi niillä, jotka osaavat pitää haavoittuvia ja loukattuja osiasi lempeästi. Kun toivut ja voit ottaa käyttöön henkiset harjoituksesi, huomaat luultavasti, että sinua tuetaan, pystyt palautumaan sisäisen työsi myötä, siirryt kaikkien uhritarinoiden yli ja ryhdyt inspiroituneeseen toimintaan kallistuaksesi eteenpäin tai taaksepäin, sydämesi, intuitiosi ja erottelukykysi sanelemana.
Olen paljastanut joitain sydämeni herkimpiä paikkoja julkisesti sen jälkeen, kun aloin kirjoittaa blogia 2009, joten olen leikkinyt tällä läheisyysasialla jo pitkään. Kuka saa pääsyn sisimpiin salaisuuksiini? Missä on turvallista paljastaa, mikä pelottaa minua ja mikä tuntuu haavoittuvalta? Tutkin edelleen tuota rajaa. Yli 100.000 ihmistä tilaa blogini, ja joskus se tuntuu liian monelta. Joskus toivon, että minulla olisi yksityinen blogi vain muutamalle ihmiselle. Yksi ystäväni tekee niin. Hän kirjoittaa uskomatonta blogia, mutta vain yhdeksän ihmistä saa lukea sen. Minä ja kämppikseni olemme onnekkaasti noiden yhdeksän joukossa, sellaisten kirjallisten nerojen rinnalla kuin Anne Lamott, Rachel Naomi Remen ja Wayne Muller. Ystäväni tuntee turvaa vain silloin, kun muutama ihminen joka osaa pitää hänen sydäntään, lukee hänen työtään. Minusta se on rohkeaa – ja arvostelukykyistä. Voisin oppia asian tai pari häneltä.
Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Meillä kaikilla on tilaisuus löytää oma tapamme harjoittaa ehdotonta rakkautta ja ehdollista sisäänpääsyä. Mitä sinulta vaatii avata sydämesi kokonaan?
Rakkauden ja rajojen kera,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
16.8.2016 SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 5
Kirjoittaja hammer » 02.12.2016 21:44
SUHTEET HENKISELLÄ POLULLA – OSA 5: PELASTAMISEN JA PALVELEMISEN ERO
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
16.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämä postaus on vaikea kirjoittaa, koska se loistaa valoa yhteen ydinmalliin, jota olen yrittänyt rikkoa käymällä vuosia terapiassa ja rukoilemalla – pelastajakompleksi. Te joille "kolmiodraama" (http://www.care2.com/greenliving/are-yo ... rator.html) on tuttu, tiedätte, että draamaa syntyy usein silloin, kun otamme jonkin kolmesta roolista – uhri, marttyyri ja pahantekijä. Näin kolmiodraama usein menee: joku hahmottaa itsensä uhriksi ja syyttää pahantekijää ahdingostaan, avuttomuudentunteestaan, voimattomuudestaan, loukkaamisestaan ja vihastaan. Sitten marttyyri pyyhkäisee paikalle pelastamaan hänet – tämä pelastamismalli kuitenkin kumpuaa säälistä uhria kohtaan, ei todellisesta myötätunnosta. Se vahvistaa marttyyrin egoa ja pönkittää hänen omanarvontunnettaan, koska marttyyri ei tunne ytimessään olevansa kokonainen ja arvokas, ellei hän pelasta. Ajan kuluessa marttyyri antaa ja antaa, kunnes valuu kuiviin ja sitten katkeroituu, koska hän on pelastanut toisia omasta itsestään huolehtimisen kustannuksella. Sitten hän hyökkää uhrin kimppuun ja hänestä tulee pahantekijä sille samalle uhrille, jota hän yritti auttaa. Tai hän sairastuu, masentuu tai köyhtyy taloudellisesti, mikä näyttää toteen, että hän on tuottanut vahinkoa omalle keholleen, mielenterveydelleen tai pankkitililleen. Marttyyristä on nyt tullut uhri.
Kukaan ei voita. Jos esität jotain tämän kolmiodraaman rooleista, esität vääjäämättä kaikkia kolmea.
Mutta kolmiodraama on hyvin erilaista kuin puhdas palvelu. Puhdas palvelu kumpuaa ykseyden tunnistamisesta meissä kaikissa ja syntyy myötätunnosta, ei säälistä. Se tunnistaa, että jos yksi ihmisperheen solu kärsii, koko keho on vaarassa. Se ei nouse taustalla olevista arvottomuudentunteista tai "ei riitä" –haavasta. Puhdas palvelu ei tuomitse ketään rikkinäiseksi tai näe ketään vähempiarvoisena. Puhdas palvelu tunnistaa eheyden kaikissa ja hoitaa sitä. Se nousee kuin shakti-syöksy (elämänvoimanergiaa) ja heittää pois tuolista palvelemaan kanssaihmisiään. Puhdas palvelu palvelee antajaa yhtä paljon kuin sen vastaanottajaa. Se siunaa antajaa syvän täyttymyksen tunteella, joka syntyy, kun tiedät, että sinua käytetään jumalaisen rakkauden astiana maailmassa. Uuvuttamisen ja katkeroittamisen sijasta, puhdas palvelu saattaa jopa energisoida sinua ja saada olosi tuntumaan vielä täydemmäksi, koska shakti joka on virrannut kauttasi siunaamaan palvelua, täyttää sinut samaan aikaan, kun palvelet muita.
Tämä ei merkitse, että sinun pitäisi sivuuttaa mitään impulssia palvella toisia. Puhdas palvelu on kaunis ja luonnollinen myötätunnon laajentuma, ja tarvitsemme nyt myötätuntoista palvelua tällä planeetalla enemmän kuin koskaan. Motivoipa myötätunto sinua sitten palvelemaan toista ihmistä, ihmisryhmää, uhanalaisia eläimiä tai sademetsää, puhdas palvelu on tapamme siunata elämää ja sallia sen siunata meitä. Mutta jos huomaat, että sinua motivoi usein tunne, että sinun tarvitsee pelastaa maailma tai kaikki menee päin helvettiä, tai jos ajattelet, että antaminen uupumukseen saakka on tapasi päästä taivaaseen ja elää moraalista elämää, tai jos et luota, että toiset osaavat käsitellä asiat itse, sinun ehkä täytyy pysähtyä.
Mikä motivoi palveluasi?
Jos tunnet pakkoa auttaa, korjata tai pelastaa, pysähdy, ennen kuin hyppäät automaattitoimintaan. Pane merkille, milloin auttamisimpulssi syntyy, ja huomaa sitten omat motiivisi. Jos jäät kiinni pelastajakompleksiin, kuten minä jäin, sinun ehkä täytyy vastustaa tarvetta laajentua ulospäin ja ottaa aikaa katsoa jonkin aikaa sisäänpäin. Voit lukea artikkelista "Are You a Skanky Ho?" (http://lissarankin.com/are-you-a-skanky-ho) lisää siitä, miten Martha Beck "haastoi" minut omassa pelastajakompleksissani ja miten erotat pelastajakompleksin ja puhtaan palvelun. Tai lue tästä (http://lissarankin.com/what-motivates-v ... -the-world) reaktiostani aktivistiryhmiin, jotka ovat sitoutuneet pelastamaan maailman.
Kysy itseltäsi: "Miksi tunnen tässä auttamispakkoa?" Katso, huomaatko yhtään seuraavista pelastajakompleksimotiiveista:
1. sääli toista kohtaan
2. pelko pettymyksen tuottamisesta jollekulle
3. hyväksynnän etsiminen
4. tunne, ettet ole riittävän hyvä, jollet auta
5. yritys manipuloida joku pitämään itsestäsi tekemällä itsestäsi korvaamattoman
6. pelko, ettet ole rakastettava, ellet auta jotakuta
7. luottamuksen puute toiseen ihmiseen (lähetätkö viestiä: "en luota, että osaat auttaa itseäsi"?).
Jos impulssisi juontuu jostain näistä motiiveista, se on egopohjainen eikä luultavasti kohota sinua tai häntä, jota luulet auttavasi. Jos huomaat säpsähtäväsi, kun luet tätä, ole lempeä. Varmista, ettet tuomitse tai kritisoi itseäsi. Älä traumatisoi sisälläsi tuota pientä lasta, joka haluaa vain tuntea olevansa riittävän hyvä. Rakasta häntä sen sijaan. Rakasta häntä kovasti ja kerro, että hän riittää juuri sellaisena, kuin on.
Rakasta haavoittunutta lasta
Tavallisesti pelastajakompleksi kumpuaa epätoivoisesta, pelästyneestä ja loukkaantuneesta lapsesta sisälläsi. Usein tuolle lapselle ohjelmoitiin pelastajakompleksi joko siksi, että hänen vanhemmillaankin oli se, tai siksi että lapsi kasvoi tuntien, ettei ole riittävän hyvä, ja se on yrittänyt koko elämänsä löytää tapaa tuntea lopultakin riittävyyttä. Jos voisit päästä käsiksi tuon loukatun lapsen tuskaan, se itkisi luultavasti sylissäsi, koska hän on hyvin turhautunut – vaikka kuinka yrittäisi olla arvokas, hänen auttamisyrityksensä eivät koskaan näytä riittävän. Hän antaa ja antaa jatkuvasti enemmän ja uhraa omat tarpeensa vielä lisää, kunnes hän on burnout, epätoivoinen, sairas, masentunut, yksinäinen ja epätoivoinen. Hän ei oivalla, että hänen täytyy vain lopettaa. Lopettaa. Levätä. Kääntyä sisäänpäin. Kiinnittää huomioita siihen osaansa, joka on pyörittänyt näitä pyöriä ja yrittänyt epätoivoisesti täyttää tuota ammottavaa "ei riitä" –haavaa.
Huomaa tämän osasi viattomuus. Ajattele niitä viestejä, joita sait kasvaessasi ja jotka opettivat tälle pienelle lapselle, että hän ei ollut riittävän hyvä, ellei hän antanut, kunnes oli valunut kuiviin. Muista ensimmäinen kerta, kun tunsit, että sinun täytyi uhrata omat tarpeesi laittaaksesi etusijalle jonkun muun tarpeet. Tunnista, että tämä lapsi ei tiedä paremmin. Hän tekee parhaansa, joten pahinta mitä voit tehdä, on tuomita tämä osa. Sen sijaan hoida tuota lasta äärimmäisellä rakkaudella ja pidä häntä myötätuntoisessa, hoivaavassa ja ehdottomasti rakastavassa sylissä. Vakuuta hänelle, että hän on ehjä ja arvokas, ettei hänen tarvitse tehdä mitään ansaitakseen arvoisuutensa eikä rakkaus ole mitenkään ehdollistettu siihen, että antaa, kunnes kuluu loppuun. (Oppaaksi tämän pienen lapsen hoivaamiseen voit ladata ilmaisen "Inner Child" -meditaation, jonka nauhoitin osana "Fulfill Your Calling" –pakettia (http://theanatomyofacalling.com/)
Mallin rikkominen
Pelastajakompleksin parantaminen on kuin mustekalan laittamista nukkumaan. Olen työstänyt tätä mallia kymmenen vuotta, ja alussa mustekalan kaikki kahdeksan lonkeroa olivat peiton päällä. Nyt kenties kuusi niistä on peiton alla, mutta ajoittain huomaan lonkeron tai pari tulevan esiin. Tämän tuomitsemisen sijasta minun täytyy vain tiedostaa, olla pehmeä ja rakastava itselleni. Itselleen nauraminen auttaa. "Voi, siinä sitä taas mennään!", kikatan usein. Ymmärrä, että jos tämä malli on ohjelmoitu syvälle – kuten minulla oli lääkäri- ja lähetyssaarnaajaperheen ja 12 vuoden lääketieteellisen koulutuksen vuoksi – sen rikkominen vaatii aikaa ja uutteruutta. Saatat huomata, että saat sen hallintaan työelämässä, mutta se räjähtää yksityiselämässä. Päädyt luultavasti henkilökohtaisiin suhteisiin ihmisten kanssa, joiden päätät tarvitsevan sinua. Sinulla on vaarana olla lukko heidän avaimiinsa.
Esimerkiksi, olen magneettimaisesti vetänyt puoleeni romanttisia suhteita miesten kanssa, jotka äiti on hylännyt. Ajaudun tuntemaan, että elämäni tarkoitus on todistaa heille, että ehdoton rakkaus on totta. Mutta motiivini olla noissa suhteissa eivät ole aina puhtaat. Minun täytyy muistuttaa itselleni, että olisi aivan yhtä ok rakastua mieheen, jolla on ollut terve lapsuus tai joka on parantanut jo lapsuushaavansa terapiassa. Minun on tarvinnut antaa potkut houkutukselle olla se ainoa ihminen, joka voi rakastaa myös niitä, joiden rakastaminen näyttää mahdottomalta. Se on ollut vaikeaa ja tuskallista työtä, ja on vaatinut jatkuvaa valppautta ja todellista antautumista jumalaiselle tahdolle voidakseen navigoida tällaista henkistä kasvua.
Puhtaan palvelun ihastuttava lahja
Tällainen sisäinen työ on arvokasta, koska silloin kun estät itseäsi osallistumasta kolmiodraamoihin ja vetäydyt kaikesta, mikä ei ole puhdasta palvelua, sinua siunataan tilaisuudella antaa jumaluuden käyttää sinua jonkun toisen ihmeenä – ja se tuntuu fantastiselta! Et uuvuta itseäsi. Sinusta ei tunnu marttyyriltä palvelun jälkeen. Et ole sairas, masentunut, rahaton tai katkera jälkeenpäin. Sinusta tuntuu kokonaiselta, tyydyttyneeltä ja olet hyvin kiitollinen tilaisuudesta palvella. Tiedät, että palvelu ei tule sinusta – että olet astia, jonka kautta rakkaus virtaa ja sekä antaja että vastaanottaja ovat kokonaisia koko prosessin ajan ja vuorovaikutuksen siunaamia. Et saa vaatia kunniaa palvelusta, koska kyse ei itse asiassa ole sinusta, siitä pienestä itsestä, joka hoitaa tekemisen. Paremminkin jokin suurempi "tekee sinua", ja tunnet kunnioitusta, et sääliä. Kuten Rachel Naomi Remen kirjoittaa (http://www.awakin.org/read/view.php?tid=940) : "Palveleminen on eri asia kuin auttaminen ja korjaaminen."
Tämä ei merkitse, ettet tee kovasti työtä. Se ei merkitse, ettet ole väsynyt täyden palvelupäivän jälkeen. Mutta täyttymyksen tunne tekee siitä kaiken sen arvoista, ilman mitään haitallisia seuraamuksia itsestäsi huolehtimiselle. Mikä ero on huolehtimisen ja palveluksessa olemisen välillä? Heather Ash Amara sanoo: "Huolehtiminen on tapa, joka on helppo omaksua ja joka näyttää pinnalta hyväntahtoiselta. Mutta totuus on, että huolehtiessamme toimimme tarpeesta olla tarvittu – uskomme, etteivät toiset pärjää ilman meitä. Huolehtimisessa on itse asiassa enemmän kyse omasta tärkeydestä kuin muiden voimaannuttamisesta. Palvelutaito tulee, kun kuuntelemme tarkkaan, laitamme oman mielipiteemme sivuun ja avaudumme sille, miten voimme tukea ja sytyttää toisen inspiraation ja intohimon."
Minäpä päätän tämän kutsumalla sinua elämään paradoksin. Maailma ei tarvitse sinua pelastamaan sitä. Kuitenkin planeetan parantaminen riippuu luontaisesta palveluimpulssistasi. Voit päästää pelastajan eläkkeelle tallomatta luontaista rakkausimpulssia palvella elämän kokonaisuutta. Oivalla, ettei pieni "sinä" tee palvelua – puhdas palvelu syntyy rakkaudesta, joka käyttää sinua astiana. Voit levätä olemisessa samaan aikaan, kun sallit jonkin suuremman käyttää sinua tekemiseen. Tässä on se paradoksi, joka parantaa pelastajakompleksin.
Tavataksesi yhteisössä toisia, joiden kanssa tutkia näitä ja muita suhteisiin liittyviä kysymyksiä henkisellä polulla, liity kanssamme suoraan "Suhteet henkisellä polulla" –nettiohjelmaan. Katso lisää täältä (http://lissarankin.com/pages/relationsh ... tual-path/).
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
16.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tämä postaus on vaikea kirjoittaa, koska se loistaa valoa yhteen ydinmalliin, jota olen yrittänyt rikkoa käymällä vuosia terapiassa ja rukoilemalla – pelastajakompleksi. Te joille "kolmiodraama" (http://www.care2.com/greenliving/are-yo ... rator.html) on tuttu, tiedätte, että draamaa syntyy usein silloin, kun otamme jonkin kolmesta roolista – uhri, marttyyri ja pahantekijä. Näin kolmiodraama usein menee: joku hahmottaa itsensä uhriksi ja syyttää pahantekijää ahdingostaan, avuttomuudentunteestaan, voimattomuudestaan, loukkaamisestaan ja vihastaan. Sitten marttyyri pyyhkäisee paikalle pelastamaan hänet – tämä pelastamismalli kuitenkin kumpuaa säälistä uhria kohtaan, ei todellisesta myötätunnosta. Se vahvistaa marttyyrin egoa ja pönkittää hänen omanarvontunnettaan, koska marttyyri ei tunne ytimessään olevansa kokonainen ja arvokas, ellei hän pelasta. Ajan kuluessa marttyyri antaa ja antaa, kunnes valuu kuiviin ja sitten katkeroituu, koska hän on pelastanut toisia omasta itsestään huolehtimisen kustannuksella. Sitten hän hyökkää uhrin kimppuun ja hänestä tulee pahantekijä sille samalle uhrille, jota hän yritti auttaa. Tai hän sairastuu, masentuu tai köyhtyy taloudellisesti, mikä näyttää toteen, että hän on tuottanut vahinkoa omalle keholleen, mielenterveydelleen tai pankkitililleen. Marttyyristä on nyt tullut uhri.
Kukaan ei voita. Jos esität jotain tämän kolmiodraaman rooleista, esität vääjäämättä kaikkia kolmea.
Mutta kolmiodraama on hyvin erilaista kuin puhdas palvelu. Puhdas palvelu kumpuaa ykseyden tunnistamisesta meissä kaikissa ja syntyy myötätunnosta, ei säälistä. Se tunnistaa, että jos yksi ihmisperheen solu kärsii, koko keho on vaarassa. Se ei nouse taustalla olevista arvottomuudentunteista tai "ei riitä" –haavasta. Puhdas palvelu ei tuomitse ketään rikkinäiseksi tai näe ketään vähempiarvoisena. Puhdas palvelu tunnistaa eheyden kaikissa ja hoitaa sitä. Se nousee kuin shakti-syöksy (elämänvoimanergiaa) ja heittää pois tuolista palvelemaan kanssaihmisiään. Puhdas palvelu palvelee antajaa yhtä paljon kuin sen vastaanottajaa. Se siunaa antajaa syvän täyttymyksen tunteella, joka syntyy, kun tiedät, että sinua käytetään jumalaisen rakkauden astiana maailmassa. Uuvuttamisen ja katkeroittamisen sijasta, puhdas palvelu saattaa jopa energisoida sinua ja saada olosi tuntumaan vielä täydemmäksi, koska shakti joka on virrannut kauttasi siunaamaan palvelua, täyttää sinut samaan aikaan, kun palvelet muita.
Tämä ei merkitse, että sinun pitäisi sivuuttaa mitään impulssia palvella toisia. Puhdas palvelu on kaunis ja luonnollinen myötätunnon laajentuma, ja tarvitsemme nyt myötätuntoista palvelua tällä planeetalla enemmän kuin koskaan. Motivoipa myötätunto sinua sitten palvelemaan toista ihmistä, ihmisryhmää, uhanalaisia eläimiä tai sademetsää, puhdas palvelu on tapamme siunata elämää ja sallia sen siunata meitä. Mutta jos huomaat, että sinua motivoi usein tunne, että sinun tarvitsee pelastaa maailma tai kaikki menee päin helvettiä, tai jos ajattelet, että antaminen uupumukseen saakka on tapasi päästä taivaaseen ja elää moraalista elämää, tai jos et luota, että toiset osaavat käsitellä asiat itse, sinun ehkä täytyy pysähtyä.
Mikä motivoi palveluasi?
Jos tunnet pakkoa auttaa, korjata tai pelastaa, pysähdy, ennen kuin hyppäät automaattitoimintaan. Pane merkille, milloin auttamisimpulssi syntyy, ja huomaa sitten omat motiivisi. Jos jäät kiinni pelastajakompleksiin, kuten minä jäin, sinun ehkä täytyy vastustaa tarvetta laajentua ulospäin ja ottaa aikaa katsoa jonkin aikaa sisäänpäin. Voit lukea artikkelista "Are You a Skanky Ho?" (http://lissarankin.com/are-you-a-skanky-ho) lisää siitä, miten Martha Beck "haastoi" minut omassa pelastajakompleksissani ja miten erotat pelastajakompleksin ja puhtaan palvelun. Tai lue tästä (http://lissarankin.com/what-motivates-v ... -the-world) reaktiostani aktivistiryhmiin, jotka ovat sitoutuneet pelastamaan maailman.
Kysy itseltäsi: "Miksi tunnen tässä auttamispakkoa?" Katso, huomaatko yhtään seuraavista pelastajakompleksimotiiveista:
1. sääli toista kohtaan
2. pelko pettymyksen tuottamisesta jollekulle
3. hyväksynnän etsiminen
4. tunne, ettet ole riittävän hyvä, jollet auta
5. yritys manipuloida joku pitämään itsestäsi tekemällä itsestäsi korvaamattoman
6. pelko, ettet ole rakastettava, ellet auta jotakuta
7. luottamuksen puute toiseen ihmiseen (lähetätkö viestiä: "en luota, että osaat auttaa itseäsi"?).
Jos impulssisi juontuu jostain näistä motiiveista, se on egopohjainen eikä luultavasti kohota sinua tai häntä, jota luulet auttavasi. Jos huomaat säpsähtäväsi, kun luet tätä, ole lempeä. Varmista, ettet tuomitse tai kritisoi itseäsi. Älä traumatisoi sisälläsi tuota pientä lasta, joka haluaa vain tuntea olevansa riittävän hyvä. Rakasta häntä sen sijaan. Rakasta häntä kovasti ja kerro, että hän riittää juuri sellaisena, kuin on.
Rakasta haavoittunutta lasta
Tavallisesti pelastajakompleksi kumpuaa epätoivoisesta, pelästyneestä ja loukkaantuneesta lapsesta sisälläsi. Usein tuolle lapselle ohjelmoitiin pelastajakompleksi joko siksi, että hänen vanhemmillaankin oli se, tai siksi että lapsi kasvoi tuntien, ettei ole riittävän hyvä, ja se on yrittänyt koko elämänsä löytää tapaa tuntea lopultakin riittävyyttä. Jos voisit päästä käsiksi tuon loukatun lapsen tuskaan, se itkisi luultavasti sylissäsi, koska hän on hyvin turhautunut – vaikka kuinka yrittäisi olla arvokas, hänen auttamisyrityksensä eivät koskaan näytä riittävän. Hän antaa ja antaa jatkuvasti enemmän ja uhraa omat tarpeensa vielä lisää, kunnes hän on burnout, epätoivoinen, sairas, masentunut, yksinäinen ja epätoivoinen. Hän ei oivalla, että hänen täytyy vain lopettaa. Lopettaa. Levätä. Kääntyä sisäänpäin. Kiinnittää huomioita siihen osaansa, joka on pyörittänyt näitä pyöriä ja yrittänyt epätoivoisesti täyttää tuota ammottavaa "ei riitä" –haavaa.
Huomaa tämän osasi viattomuus. Ajattele niitä viestejä, joita sait kasvaessasi ja jotka opettivat tälle pienelle lapselle, että hän ei ollut riittävän hyvä, ellei hän antanut, kunnes oli valunut kuiviin. Muista ensimmäinen kerta, kun tunsit, että sinun täytyi uhrata omat tarpeesi laittaaksesi etusijalle jonkun muun tarpeet. Tunnista, että tämä lapsi ei tiedä paremmin. Hän tekee parhaansa, joten pahinta mitä voit tehdä, on tuomita tämä osa. Sen sijaan hoida tuota lasta äärimmäisellä rakkaudella ja pidä häntä myötätuntoisessa, hoivaavassa ja ehdottomasti rakastavassa sylissä. Vakuuta hänelle, että hän on ehjä ja arvokas, ettei hänen tarvitse tehdä mitään ansaitakseen arvoisuutensa eikä rakkaus ole mitenkään ehdollistettu siihen, että antaa, kunnes kuluu loppuun. (Oppaaksi tämän pienen lapsen hoivaamiseen voit ladata ilmaisen "Inner Child" -meditaation, jonka nauhoitin osana "Fulfill Your Calling" –pakettia (http://theanatomyofacalling.com/)
Mallin rikkominen
Pelastajakompleksin parantaminen on kuin mustekalan laittamista nukkumaan. Olen työstänyt tätä mallia kymmenen vuotta, ja alussa mustekalan kaikki kahdeksan lonkeroa olivat peiton päällä. Nyt kenties kuusi niistä on peiton alla, mutta ajoittain huomaan lonkeron tai pari tulevan esiin. Tämän tuomitsemisen sijasta minun täytyy vain tiedostaa, olla pehmeä ja rakastava itselleni. Itselleen nauraminen auttaa. "Voi, siinä sitä taas mennään!", kikatan usein. Ymmärrä, että jos tämä malli on ohjelmoitu syvälle – kuten minulla oli lääkäri- ja lähetyssaarnaajaperheen ja 12 vuoden lääketieteellisen koulutuksen vuoksi – sen rikkominen vaatii aikaa ja uutteruutta. Saatat huomata, että saat sen hallintaan työelämässä, mutta se räjähtää yksityiselämässä. Päädyt luultavasti henkilökohtaisiin suhteisiin ihmisten kanssa, joiden päätät tarvitsevan sinua. Sinulla on vaarana olla lukko heidän avaimiinsa.
Esimerkiksi, olen magneettimaisesti vetänyt puoleeni romanttisia suhteita miesten kanssa, jotka äiti on hylännyt. Ajaudun tuntemaan, että elämäni tarkoitus on todistaa heille, että ehdoton rakkaus on totta. Mutta motiivini olla noissa suhteissa eivät ole aina puhtaat. Minun täytyy muistuttaa itselleni, että olisi aivan yhtä ok rakastua mieheen, jolla on ollut terve lapsuus tai joka on parantanut jo lapsuushaavansa terapiassa. Minun on tarvinnut antaa potkut houkutukselle olla se ainoa ihminen, joka voi rakastaa myös niitä, joiden rakastaminen näyttää mahdottomalta. Se on ollut vaikeaa ja tuskallista työtä, ja on vaatinut jatkuvaa valppautta ja todellista antautumista jumalaiselle tahdolle voidakseen navigoida tällaista henkistä kasvua.
Puhtaan palvelun ihastuttava lahja
Tällainen sisäinen työ on arvokasta, koska silloin kun estät itseäsi osallistumasta kolmiodraamoihin ja vetäydyt kaikesta, mikä ei ole puhdasta palvelua, sinua siunataan tilaisuudella antaa jumaluuden käyttää sinua jonkun toisen ihmeenä – ja se tuntuu fantastiselta! Et uuvuta itseäsi. Sinusta ei tunnu marttyyriltä palvelun jälkeen. Et ole sairas, masentunut, rahaton tai katkera jälkeenpäin. Sinusta tuntuu kokonaiselta, tyydyttyneeltä ja olet hyvin kiitollinen tilaisuudesta palvella. Tiedät, että palvelu ei tule sinusta – että olet astia, jonka kautta rakkaus virtaa ja sekä antaja että vastaanottaja ovat kokonaisia koko prosessin ajan ja vuorovaikutuksen siunaamia. Et saa vaatia kunniaa palvelusta, koska kyse ei itse asiassa ole sinusta, siitä pienestä itsestä, joka hoitaa tekemisen. Paremminkin jokin suurempi "tekee sinua", ja tunnet kunnioitusta, et sääliä. Kuten Rachel Naomi Remen kirjoittaa (http://www.awakin.org/read/view.php?tid=940) : "Palveleminen on eri asia kuin auttaminen ja korjaaminen."
Tämä ei merkitse, ettet tee kovasti työtä. Se ei merkitse, ettet ole väsynyt täyden palvelupäivän jälkeen. Mutta täyttymyksen tunne tekee siitä kaiken sen arvoista, ilman mitään haitallisia seuraamuksia itsestäsi huolehtimiselle. Mikä ero on huolehtimisen ja palveluksessa olemisen välillä? Heather Ash Amara sanoo: "Huolehtiminen on tapa, joka on helppo omaksua ja joka näyttää pinnalta hyväntahtoiselta. Mutta totuus on, että huolehtiessamme toimimme tarpeesta olla tarvittu – uskomme, etteivät toiset pärjää ilman meitä. Huolehtimisessa on itse asiassa enemmän kyse omasta tärkeydestä kuin muiden voimaannuttamisesta. Palvelutaito tulee, kun kuuntelemme tarkkaan, laitamme oman mielipiteemme sivuun ja avaudumme sille, miten voimme tukea ja sytyttää toisen inspiraation ja intohimon."
Minäpä päätän tämän kutsumalla sinua elämään paradoksin. Maailma ei tarvitse sinua pelastamaan sitä. Kuitenkin planeetan parantaminen riippuu luontaisesta palveluimpulssistasi. Voit päästää pelastajan eläkkeelle tallomatta luontaista rakkausimpulssia palvella elämän kokonaisuutta. Oivalla, ettei pieni "sinä" tee palvelua – puhdas palvelu syntyy rakkaudesta, joka käyttää sinua astiana. Voit levätä olemisessa samaan aikaan, kun sallit jonkin suuremman käyttää sinua tekemiseen. Tässä on se paradoksi, joka parantaa pelastajakompleksin.
Tavataksesi yhteisössä toisia, joiden kanssa tutkia näitä ja muita suhteisiin liittyviä kysymyksiä henkisellä polulla, liity kanssamme suoraan "Suhteet henkisellä polulla" –nettiohjelmaan. Katso lisää täältä (http://lissarankin.com/pages/relationsh ... tual-path/).
Rakkautta,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
13.3.2017 MITEN VOI TIETÄÄ, OPASTETAANKO HENKISESTI? 15 EROT
Kirjoittaja hammer » 21.04.2017 16:48
MITEN VOI TIETÄÄ, OPASTETAANKO HENKISESTI? 15 EROTTAMISTYÖKALUA
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
13.3.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen tällä hetkellä Trevor Hartin (http://lightbodyengineering.com/) kanssa Boulderissa, Coloradossa vetämässä Sounds True -tapahtumaa siihen luottamisessa, että näkymättömät rakkausvoimat opastavat elämässä. Eilen puhuimme koko päivän siitä, miten voimme kutsua henkistä opastusta, niistä työkaluista ja harjoituksista jotka voivat auttaa opastuksen saamisessa, ja siitä, mikä menee tielle tällaiselle opastukselle avautumissa. Tänään keskitymme konstikkaaseen aiheeseen: arvostelukyky.
Kuten Sounds Truen perustaja Tami Simon korosti eilen, ilman erottelukykyä meistä voi tulla täysin harhaisia yrittäessämme etsiä henkistä opastusta. "Mitä jos joku näkee seitsemän perhosta", hän kysyi, "ja olettaa sen merkitsevän, että hänen täytyy saada seitsemän vaimoa?" Nauroimme hänen esimerkilleen, mutta vakavasti sanottuna, Hitler ajatteli olevansa henkisesti opastettu puhdistamaan rotunsa. Arvostelukyky on avain. Ilman selkeitä erottelutyökaluja yrityksestä etsiä ja seurata henkistä opastusta voi tulla psykoottista. Lopulta, luuleehan skitsofreniaa sairastava television puhuvan hänelle. Ainoa asia joka erottaa mystikot sosiopaateista ja psykoottisista, on arvostelukyky.
Puhumme monista erottelutyökaluista tämän päivän Sounds True -ohjelmassa sekä siinä kymmenen kuukauden mysteerikoulukylvyssä, jota opetan Trevorin kanssa tänä vuonna. (Voit kuunnella meitä opettamassa ilmaista telekurssiamme täältä (http://lissarankin.com/pages/find-your- ... our-gifts/)
Lyhyesti sanottuna ei ole yksinkertaista vastausta siihen, miten voi tietää, että opastetaan henkisesti. Itse asiassa tämä kysymys tuo mieleen tarinan, jonka rabbi Reb Zalman kertoi valaistuneesta mestareista, jonka opetuslapset olivat huolissaan uuden henkisen opettajan valitsemisesta tämän kuoltua. Mestari kehotti heitä tekemään jokaiselle mahdolliselle opettajalle kysymyksen. "Kysykää häneltä, mitä meidän pitäisi tehdä ajatuksillemme, jotka häiritsevät meitä meditoidessa, jotka pakottavat meidät pois siitä. Jos hän vastaa teille, älkää ottako häntä opettajaksi. On liian yksinkertaistettua antaa sellaista vastusta." Jollain tavalla sen erottaminen, saatko oikeaa henkistä opastusta, on samanlaista. Jos joku yrittää kertoa sinulle tietävänsä varmasti, milloin hän saa selkeää opastusta, ole skeptinen.
Tuon vastuuvapauslausekkeen kera tässä on joitain avainkysymyksiä, joita voit käyttää tarkistamaan vielä itseltäsi, kun luulet ehkä saaneesi henkistä opastusta. Pidä mielessä, ettei yksinkään näistä kysymyksistä riitä erotteluun. Älä tulkitse vastauksiasi kaikkiin näihin kysymyksiin kirjaimellisesti. Käytä niitä yllykkeenä omalle intuitiollesi ja arvostelukyvyllesi.
15 erottamiskysymystä
– Tuntuuko kahlitulta vai kahleettomalta?
Saako se tuntumaan, että olet vankilassa vai kahleeton? Onko häkinovi auki vai kiinni? Tunnetko kahleiden raskautta vai sitä keveyttä, joka tulee vapauden kera. Martha Beck kirjoittaa: "Buddha sanoi usein, että aina kuin löytää vettä, osaa sanoa, onko se meri, koska meri maistuu aina suolaiselta. Yhtä lailla aina kun löydät valaistumista – missä tahansa epätodennäköisessä tai vieraassa muodossa sitä ehkä saadaankin – voi tietää sen olevan valaistumista, koska valaistuminen maistuu aina vapaudelta. Ei lohdulta. Ei helppoudelta. Vapaudelta." Jos tunnet, että sinua opastetaan, tuntuuko se vapaudelta?
– Onko se ystävällistä?
Jos sinua opastetaan tekemään jotain selvästi julmaa, piittaamatonta tai epäystävällistä, ajattele uudestaan. Älä kuitenkaan sekoita ystävällisyyttä ihmisten miellyttämiseen. Luotettava henkinen opastus on ytimeltään ystävällistä, mutta se voi olla myös kovaa rakkautta – tiukkojen rajojen asettamista ja hurjaa rakkautta. Sinua opastetaan ehkä rikkomaan ihmisiä miellyttävä läheisriippuvuuskuvio, mikä voi tuntua jostakusta siltä, ettei uusien rajojesi asettaminen ole yhtä ystävällistä kuin tavallisesti. Tarkista ystävällisyysmittari omassa sydämessäsi. Sydämesi tietää.
– Onko tässä elävyyttä?
Tämä on elinvoimatarkistus. Todellinen henkinen opastus kehottaa sinua harvoin tekemään sellaista, mikä saa olosi tuntumaan kuolleelta. Rationaalinen mieli, pelkopohjainen sisäinen kriitikko tai orjapiiskurisuperego saattaa määrätä sinut tekemään jotain, mikä tuntuu kuolettavalta, mutta henkinen opastus ei.
– Uuvuttaako se minut tai täyttää kauhulla?
Todellinen luontosi voi pyytää sinua tekemään asioita, jotka vaativat ryhtymään työhön ja keskittymään. Saatat myös tuntea tiettyä väsymystä sanottuasi "kyllä" kutsumukselle, joka laittaa sinut jonkin suuren ja pelottavan etulinjaan. Mutta vaikka kehosi on väsynyt, tunnet myös tiettyä innostusta, oikeutta, keveyttä ja positiivisen energiavirran kehossasi. Saatat myös tuntea pelkoa. Sinulla on ehkä perhosia vatsassa. Mutta jos tunnet kauhua, voit olla melko varma, ettei opastus ole puhdasta.
– Ravitseeko se minua vai kuluttaa sinut loppuun?
Silloinkin kun henkinen opastus pyytää sinua tekemään asioita, jotka vaativat paljon energiaa, todellinen opastus pyytää sinua tekemään vain asioita, jotka täyttävät sinut henkienergialla eivätkä vaadi antamaan pois kaikkea henkilökohtaista energiaasi.
– Tuntuuko se luonnolliselta, tehokkaalta, huolettomalta, rauhalliselta ja sujuvalta?
Tämä kysymys Joan Borysenkon ja Gordon Dveirinin upeasta kirjasta Your Soul's Compass auttaa minua aina hengittämään helpommin, kun yritän erottaa, onko opastus oikeaa. Kuten he havaitsivat haastattelemalla pappeja, rabbeja, sufi-mestareita, kristinuskon mystikkoja, viisaita, intuitiivisia ja guruja, henkinen opastus tuntuu tavallisesti luonnolliselta, tehokkaalta, huolettomalta, rauhalliselta ja sujuvalta.
– Onko siinä tolkkua?
Vaikka henkinen opastus voi usein pyytää tekemään asioita, jotka tuntuvat hulluilta, maalaisjärki on silti hyödyllinen arvostelutyökalu. Siinä ei taatusti ollut tolkkua, kun henkinen opastukseni kehotti minua lähtemään lääkärin ammatistani kymmenen vuotta sitten. Kuten mikään kysymys, tämäkään ei toimi yksinään. Mutta jos henkinen opastus pyytää tekemään jotain, joka loukkaa maalaisjärkeäsi, hidasta. Pyydä selvennystä ja vahvistusta. Jos et ole varma, on ok pyytää lisäopastusta.
– Satuttaako se ketään?
Aivan kuten "onko se ystävällistä" -kysymys, tämä ei merkitse, ettei 30-vuotiaan poikasi tunteita loukata, kun asetat rajat ja sanot hänelle, että hänen täytyy muuttaa pois kotoa, jos hän ei voi osallistua talouteen kypsänä aikuisena. Se ei myöskään merkitse, ettei sinua ehkä opasteta satuttamaan sellaista, joka murtautuu kotiisi ja uhkaa lapsiasi. Se pelkästään muistuttaa, että jos opastuksesi on mahdollisesti vaarallista tai loukkaavaa jollekin toiselle, tarkista se itseltäsi.
– Tekisikö rakkaus näin?
Tämä on yksi suosikkikysymykseni, koska se on niin laajentava. Mitä rakkaus tekisi? Joskus rakkaus antaa anteeksi anteeksiantamattomia tekoja. Joskus rakkaus lähtee. Mutta universumissa ei ole mitään voimakkaampaa.
– Miltä tämä tuntuu kehossani?
Tuntuuko kehosi supistuneelta vai laajentuneelta? Sanooko se "totta helvetissä" vai "ei helvetissä"? Kun mietit, mitä tunnet sinua opastettavan tekemään, saatko päänsärkyä tai voitko pahoin? Tunnetko uupumusta vai pirteyttä? Tarkista sisältä. Anna kehosi olla kompassi.
– Kiirehdinkö?
Oman kokemukseni mukaan luotettava henkinen opastus ei kiirehdi sinua, ellei jonkun elämä ole vaarassa. Saadaksesi selkeyttä voit aina pyytää näkymättömiltä rakkausvoimilta vahvistusta. Rukoile uutta merkkiä, unta, selkeää tietämistä tai näkemistä tai vaistoa. Hidasta ja hiljenny. Kuuntele syvältä. Kiinnitä huomiota. Saat vastauksesi. Et ehkä vain saa sitä jonkun toisen aikataulussa. Jos tunnet painetta kiirehtiä, vastaus on luultavasti "ei vielä". Kiire kumpuaa tavallisesti pelosta ja niukkuudesta, mutta todellinen opastus ei pelkää ja se on aina runsautta. On aina riittävästi.
– Onko se pakottavaa tai kontrolloivaa?
Jos se mitä tunnet opastettavan tekemään, on jonkun pakottamista tai kontrolloimista, pysähdy. Rakkaus ei pakota tai kontrolloi.
– Onko se eettistä ja harmoniassa ydinarvojeni kanssa?
Tämä on niin tärkeä kohta, että voisin kirjoittaa kokonaisen artikkelin pelkästään siitä. Tapasin erään shamaanin, joka puolusti asiakkaansa seksuaalista ahdistelua sanoen: "Minua opastettiin henkisesti antamaan hänelle seksuaalista parannusta." Ja paskat. En sano, että etiikka on mustavalkoista tai ettei sinua saatettaisi johtaa harmaalle alueelle aika ajoin, mutta jos luulet, että sinut opastetaan tekemään jotain, mikä on räikeää etiikan rikkomista, ajattele uudestaan.
– Vaaliiko tämä hiljaisuutta minussa?
Tämä on VALTAVA juttu eikä sitä usein korosteta kiireisessä ja ryntäilevässä kulttuurissamme. Hyvin monet asiat joista ehkä nautit, saavat olosi tuntumaan kiihtyneeltä, maaniselta ja kireältä. Kuten yksi kaveri joka asui luonnonsuojelualueella Afrikassa, kertoi minulle erotessaan tyttöystävästään: "Ajattelin aiemmin, että se kiihtyminen, jota tunsin ollessani hänen kanssaan, oli rakkautta. Mutta sitten oivalsin, että se on itse asiassa sama tunne, jonka saan ollessani arvaamattoman villieläimen kanssa." Joskus se minkä tulkitsemme innostukseksi, on todellisuudessa fysiologinen stressireaktio. Valitse ne ihmiset, työt ja kokemukset, jotka vaalivat hermostosi rentoutuneisuutta.
– Mikä on totta ja ei-totta tässä tilanteessa?
Joskus hämmennymme, koska luulemme etsivämme mustaa tai valkoista vastausta. Mutta kenties se on sekä-että. Joskus ratkaisu joka resonoi sydämessäsi, on paradoksi.
Opastetaanko sinua? Onko sinulla sitä, mitä kveekarit kutsuisivat "johtamiseksi"? Käy läpi nämä kysymykset ja katso, auttavatko ne. Lisäksi älä pelkää etsiä luotettavaa opastusta terapeuteilta, henkisiltä neuvonantajilta ja hyvämaineisilta intuitiivisilta ihmisiltä, energiaparantajilta ja shamaaneilta. Usein he voivat auttaa sen vahvistamisessa, minkä jo tiedät sydämesi ytimessä.
Luottaen arvostelukykyysi,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Lissa Rankin (lissarankin.com)
13.3.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen tällä hetkellä Trevor Hartin (http://lightbodyengineering.com/) kanssa Boulderissa, Coloradossa vetämässä Sounds True -tapahtumaa siihen luottamisessa, että näkymättömät rakkausvoimat opastavat elämässä. Eilen puhuimme koko päivän siitä, miten voimme kutsua henkistä opastusta, niistä työkaluista ja harjoituksista jotka voivat auttaa opastuksen saamisessa, ja siitä, mikä menee tielle tällaiselle opastukselle avautumissa. Tänään keskitymme konstikkaaseen aiheeseen: arvostelukyky.
Kuten Sounds Truen perustaja Tami Simon korosti eilen, ilman erottelukykyä meistä voi tulla täysin harhaisia yrittäessämme etsiä henkistä opastusta. "Mitä jos joku näkee seitsemän perhosta", hän kysyi, "ja olettaa sen merkitsevän, että hänen täytyy saada seitsemän vaimoa?" Nauroimme hänen esimerkilleen, mutta vakavasti sanottuna, Hitler ajatteli olevansa henkisesti opastettu puhdistamaan rotunsa. Arvostelukyky on avain. Ilman selkeitä erottelutyökaluja yrityksestä etsiä ja seurata henkistä opastusta voi tulla psykoottista. Lopulta, luuleehan skitsofreniaa sairastava television puhuvan hänelle. Ainoa asia joka erottaa mystikot sosiopaateista ja psykoottisista, on arvostelukyky.
Puhumme monista erottelutyökaluista tämän päivän Sounds True -ohjelmassa sekä siinä kymmenen kuukauden mysteerikoulukylvyssä, jota opetan Trevorin kanssa tänä vuonna. (Voit kuunnella meitä opettamassa ilmaista telekurssiamme täältä (http://lissarankin.com/pages/find-your- ... our-gifts/)
Lyhyesti sanottuna ei ole yksinkertaista vastausta siihen, miten voi tietää, että opastetaan henkisesti. Itse asiassa tämä kysymys tuo mieleen tarinan, jonka rabbi Reb Zalman kertoi valaistuneesta mestareista, jonka opetuslapset olivat huolissaan uuden henkisen opettajan valitsemisesta tämän kuoltua. Mestari kehotti heitä tekemään jokaiselle mahdolliselle opettajalle kysymyksen. "Kysykää häneltä, mitä meidän pitäisi tehdä ajatuksillemme, jotka häiritsevät meitä meditoidessa, jotka pakottavat meidät pois siitä. Jos hän vastaa teille, älkää ottako häntä opettajaksi. On liian yksinkertaistettua antaa sellaista vastusta." Jollain tavalla sen erottaminen, saatko oikeaa henkistä opastusta, on samanlaista. Jos joku yrittää kertoa sinulle tietävänsä varmasti, milloin hän saa selkeää opastusta, ole skeptinen.
Tuon vastuuvapauslausekkeen kera tässä on joitain avainkysymyksiä, joita voit käyttää tarkistamaan vielä itseltäsi, kun luulet ehkä saaneesi henkistä opastusta. Pidä mielessä, ettei yksinkään näistä kysymyksistä riitä erotteluun. Älä tulkitse vastauksiasi kaikkiin näihin kysymyksiin kirjaimellisesti. Käytä niitä yllykkeenä omalle intuitiollesi ja arvostelukyvyllesi.
15 erottamiskysymystä
– Tuntuuko kahlitulta vai kahleettomalta?
Saako se tuntumaan, että olet vankilassa vai kahleeton? Onko häkinovi auki vai kiinni? Tunnetko kahleiden raskautta vai sitä keveyttä, joka tulee vapauden kera. Martha Beck kirjoittaa: "Buddha sanoi usein, että aina kuin löytää vettä, osaa sanoa, onko se meri, koska meri maistuu aina suolaiselta. Yhtä lailla aina kun löydät valaistumista – missä tahansa epätodennäköisessä tai vieraassa muodossa sitä ehkä saadaankin – voi tietää sen olevan valaistumista, koska valaistuminen maistuu aina vapaudelta. Ei lohdulta. Ei helppoudelta. Vapaudelta." Jos tunnet, että sinua opastetaan, tuntuuko se vapaudelta?
– Onko se ystävällistä?
Jos sinua opastetaan tekemään jotain selvästi julmaa, piittaamatonta tai epäystävällistä, ajattele uudestaan. Älä kuitenkaan sekoita ystävällisyyttä ihmisten miellyttämiseen. Luotettava henkinen opastus on ytimeltään ystävällistä, mutta se voi olla myös kovaa rakkautta – tiukkojen rajojen asettamista ja hurjaa rakkautta. Sinua opastetaan ehkä rikkomaan ihmisiä miellyttävä läheisriippuvuuskuvio, mikä voi tuntua jostakusta siltä, ettei uusien rajojesi asettaminen ole yhtä ystävällistä kuin tavallisesti. Tarkista ystävällisyysmittari omassa sydämessäsi. Sydämesi tietää.
– Onko tässä elävyyttä?
Tämä on elinvoimatarkistus. Todellinen henkinen opastus kehottaa sinua harvoin tekemään sellaista, mikä saa olosi tuntumaan kuolleelta. Rationaalinen mieli, pelkopohjainen sisäinen kriitikko tai orjapiiskurisuperego saattaa määrätä sinut tekemään jotain, mikä tuntuu kuolettavalta, mutta henkinen opastus ei.
– Uuvuttaako se minut tai täyttää kauhulla?
Todellinen luontosi voi pyytää sinua tekemään asioita, jotka vaativat ryhtymään työhön ja keskittymään. Saatat myös tuntea tiettyä väsymystä sanottuasi "kyllä" kutsumukselle, joka laittaa sinut jonkin suuren ja pelottavan etulinjaan. Mutta vaikka kehosi on väsynyt, tunnet myös tiettyä innostusta, oikeutta, keveyttä ja positiivisen energiavirran kehossasi. Saatat myös tuntea pelkoa. Sinulla on ehkä perhosia vatsassa. Mutta jos tunnet kauhua, voit olla melko varma, ettei opastus ole puhdasta.
– Ravitseeko se minua vai kuluttaa sinut loppuun?
Silloinkin kun henkinen opastus pyytää sinua tekemään asioita, jotka vaativat paljon energiaa, todellinen opastus pyytää sinua tekemään vain asioita, jotka täyttävät sinut henkienergialla eivätkä vaadi antamaan pois kaikkea henkilökohtaista energiaasi.
– Tuntuuko se luonnolliselta, tehokkaalta, huolettomalta, rauhalliselta ja sujuvalta?
Tämä kysymys Joan Borysenkon ja Gordon Dveirinin upeasta kirjasta Your Soul's Compass auttaa minua aina hengittämään helpommin, kun yritän erottaa, onko opastus oikeaa. Kuten he havaitsivat haastattelemalla pappeja, rabbeja, sufi-mestareita, kristinuskon mystikkoja, viisaita, intuitiivisia ja guruja, henkinen opastus tuntuu tavallisesti luonnolliselta, tehokkaalta, huolettomalta, rauhalliselta ja sujuvalta.
– Onko siinä tolkkua?
Vaikka henkinen opastus voi usein pyytää tekemään asioita, jotka tuntuvat hulluilta, maalaisjärki on silti hyödyllinen arvostelutyökalu. Siinä ei taatusti ollut tolkkua, kun henkinen opastukseni kehotti minua lähtemään lääkärin ammatistani kymmenen vuotta sitten. Kuten mikään kysymys, tämäkään ei toimi yksinään. Mutta jos henkinen opastus pyytää tekemään jotain, joka loukkaa maalaisjärkeäsi, hidasta. Pyydä selvennystä ja vahvistusta. Jos et ole varma, on ok pyytää lisäopastusta.
– Satuttaako se ketään?
Aivan kuten "onko se ystävällistä" -kysymys, tämä ei merkitse, ettei 30-vuotiaan poikasi tunteita loukata, kun asetat rajat ja sanot hänelle, että hänen täytyy muuttaa pois kotoa, jos hän ei voi osallistua talouteen kypsänä aikuisena. Se ei myöskään merkitse, ettei sinua ehkä opasteta satuttamaan sellaista, joka murtautuu kotiisi ja uhkaa lapsiasi. Se pelkästään muistuttaa, että jos opastuksesi on mahdollisesti vaarallista tai loukkaavaa jollekin toiselle, tarkista se itseltäsi.
– Tekisikö rakkaus näin?
Tämä on yksi suosikkikysymykseni, koska se on niin laajentava. Mitä rakkaus tekisi? Joskus rakkaus antaa anteeksi anteeksiantamattomia tekoja. Joskus rakkaus lähtee. Mutta universumissa ei ole mitään voimakkaampaa.
– Miltä tämä tuntuu kehossani?
Tuntuuko kehosi supistuneelta vai laajentuneelta? Sanooko se "totta helvetissä" vai "ei helvetissä"? Kun mietit, mitä tunnet sinua opastettavan tekemään, saatko päänsärkyä tai voitko pahoin? Tunnetko uupumusta vai pirteyttä? Tarkista sisältä. Anna kehosi olla kompassi.
– Kiirehdinkö?
Oman kokemukseni mukaan luotettava henkinen opastus ei kiirehdi sinua, ellei jonkun elämä ole vaarassa. Saadaksesi selkeyttä voit aina pyytää näkymättömiltä rakkausvoimilta vahvistusta. Rukoile uutta merkkiä, unta, selkeää tietämistä tai näkemistä tai vaistoa. Hidasta ja hiljenny. Kuuntele syvältä. Kiinnitä huomiota. Saat vastauksesi. Et ehkä vain saa sitä jonkun toisen aikataulussa. Jos tunnet painetta kiirehtiä, vastaus on luultavasti "ei vielä". Kiire kumpuaa tavallisesti pelosta ja niukkuudesta, mutta todellinen opastus ei pelkää ja se on aina runsautta. On aina riittävästi.
– Onko se pakottavaa tai kontrolloivaa?
Jos se mitä tunnet opastettavan tekemään, on jonkun pakottamista tai kontrolloimista, pysähdy. Rakkaus ei pakota tai kontrolloi.
– Onko se eettistä ja harmoniassa ydinarvojeni kanssa?
Tämä on niin tärkeä kohta, että voisin kirjoittaa kokonaisen artikkelin pelkästään siitä. Tapasin erään shamaanin, joka puolusti asiakkaansa seksuaalista ahdistelua sanoen: "Minua opastettiin henkisesti antamaan hänelle seksuaalista parannusta." Ja paskat. En sano, että etiikka on mustavalkoista tai ettei sinua saatettaisi johtaa harmaalle alueelle aika ajoin, mutta jos luulet, että sinut opastetaan tekemään jotain, mikä on räikeää etiikan rikkomista, ajattele uudestaan.
– Vaaliiko tämä hiljaisuutta minussa?
Tämä on VALTAVA juttu eikä sitä usein korosteta kiireisessä ja ryntäilevässä kulttuurissamme. Hyvin monet asiat joista ehkä nautit, saavat olosi tuntumaan kiihtyneeltä, maaniselta ja kireältä. Kuten yksi kaveri joka asui luonnonsuojelualueella Afrikassa, kertoi minulle erotessaan tyttöystävästään: "Ajattelin aiemmin, että se kiihtyminen, jota tunsin ollessani hänen kanssaan, oli rakkautta. Mutta sitten oivalsin, että se on itse asiassa sama tunne, jonka saan ollessani arvaamattoman villieläimen kanssa." Joskus se minkä tulkitsemme innostukseksi, on todellisuudessa fysiologinen stressireaktio. Valitse ne ihmiset, työt ja kokemukset, jotka vaalivat hermostosi rentoutuneisuutta.
– Mikä on totta ja ei-totta tässä tilanteessa?
Joskus hämmennymme, koska luulemme etsivämme mustaa tai valkoista vastausta. Mutta kenties se on sekä-että. Joskus ratkaisu joka resonoi sydämessäsi, on paradoksi.
Opastetaanko sinua? Onko sinulla sitä, mitä kveekarit kutsuisivat "johtamiseksi"? Käy läpi nämä kysymykset ja katso, auttavatko ne. Lisäksi älä pelkää etsiä luotettavaa opastusta terapeuteilta, henkisiltä neuvonantajilta ja hyvämaineisilta intuitiivisilta ihmisiltä, energiaparantajilta ja shamaaneilta. Usein he voivat auttaa sen vahvistamisessa, minkä jo tiedät sydämesi ytimessä.
Luottaen arvostelukykyysi,
Lissa Rankin
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa