Hoffman Brenda (lifetapestrycreations.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

9.10.2017 SISÄISET JA ULKOISET PALKKIOT

ViestiKirjoittaja hammer » 15.10.2017 09:38

SISÄISET JA ULKOISET PALKKIOT

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
9.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kukaan ei ole parempi toista tässä siirtymässä. Vaikka on totta, että olette universumien jumalia/jumalattaria, olette myös muutostaitelijoiden rakkaustiimin jäsen. Niin se on, ettei kenenkään taito ole suurempi tai parempi kuin toisen. Saatte/saavutatte ryhmäpalkkioita.
Tämä ajatusmalli on luultavasti vastoin sitä, mitä teidät on johdatettu uskomaan, sillä palkkiomallinne perustuvat 3D-palkintoihin ja -kunnianosoituksiin.

Esititte ainutlaatuisen voimakasta maaroolia edellisissä elämissä, joissa olitte tähti, globaali voimakeskus – miten tahansa suuri henkilökohtainen maailmanne olikin tuossa elämässä. Tämä on yksi syy siihen, että saavutatte tämän siirtymän suuruuden, sillä tuotte entisen elämän taidot ja monet muut nykyrooliinne Maan ja kaikkien maaolentojen muuttamisessa.

Mutta koska ns. elätte uudestaan osia entisistä tähtielämistänne, ihmettelette, missä loistonne on, sillä olette luopuneet paljosta ollaksenne siinä, missä olette tunteellisesti, fyysisesti ja henkisesti.

3D:ssä palkkionne merkitsivät massojen kunnianosoituksia tai ulkoa ohjatun statuksen taloudellista tai tunneiloa. Nuo palkkiot ovat edelleen saavutettavissa, mutta koska tämä on sisältä-ulospäin -siirtymä, palkkiot jotka annatte itsellenne, ovat tärkeimpiä ja helposti saavutettavia.

Tämä ei tarkoita, että kuolette nälkään tai elätte kadulla, vaan että ensisijainen palkkionne on se, mitä ajattelette itsestänne – ei se, mitä toiset ajattelevat teistä. Vaikea siirtymäosuus, sillä rakkaus- ja ilofilosofiaanne testaavat päivittäin ne, jotka pysyvät yksinomaan 3D:ssä.

Niin se on, että tunnette ihmisten ja universumien pettäneen teidät. Missä ovat palkkionne? Vaikka haluatte niitä palkkioita, joita saitte entisestä johtajuudestanne, tämä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta.

Saavutatte tunne- ja fyysisen vakauden, mitä seuraa voimanne henkinen hyväksyminen. Monille tämä viime toteamus vaikuttaa tarkoituksettomalta. Nimittäin miten voitte olla 5D:tä, jos teillä on vaikeuksia vuokran maksamisessa?

Tämä kaoottinen aika pakottaa teidät hyväksymään henkilökohtaisen voimanne ja uskomaan siihen enemmän kuin toisten teille antamaan voimaan. Kun hyväksytte voimanne, alatte luoda sitä, mikä on oikein ja totta teille.

Aiemmat voima/valtaelämänne – joita olette kaikki kokeneet – perustuivat valtaan, jonka toiset teille ANTOIVAT. Niin se on, että odotatte toisten antavan teille sen, mitä haluatte nykyelämässänne – ovat ne sitten ihmisiä, universumeja tai muita olentoja.

Tätä ei tapahdu, sillä tässä uudessa maailmassa teidän täytyy sisäistää voimanne, joten TE luotte sen, mikä on sopivaa teille.

Niin vaikealta kuin tämä ajatus ehkä tuntuukin nyt, ymmärrätte sen hyväksyttyänne täysin oman voimanne. Yritys ymmärtää se, mistä puhumme nyt, on samanlaista kuin selittää romanttinen 3D-rakkaus sellaiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä.

Niin se on, että siirrytte paikkaan, missä ette hyväksy ainoastaan voimaanne luoda oma elämänne alusta, vaan myös Maa. Ensin luotte uuden maaelämänne ja sitten sovellatte noita taitoja globaalisti.

Rakastamalla itseänne riittävästi luodaksenne oman iloelämänne, teillä on vapaus luoda yhdessä tiiminne kanssa iloa ja rakkautta, jotka ovat uudet hallitsevat maateemat.

Siksi olemme keskittyneet iloon muutaman viime kuukauden, kuten myös monet muut kanavat. Vähän kuin 3D-vanhempanne kertomassa teille, että löydätte romanttisen rakkauden, kun kehitytte fyysisesti ja tunteellisesti. Vaikka nuo astinkivet suututtavat teitä 12-vuotaana, niistä tulee ymmärrettäviä teini-iän lopussa ja myöhemmin.

Edelläkävijät haluavat hypätä eteenpäin ilman sitä kypsyyttä, jota vaaditaan ryhmätavoitteidenne toteuttamiseen. Se ei ole mahdollista. Teidän täytyy oppia elämään omaa elämäänne ilossa. Sitten – ja vasta sitten – olette tarpeeksi kypsä liittyäksenne tiimijäseniinne luomaan uusia maarakenteita.

Rakennatte tällä hetkellä uudelleen maaolemustanne. Ei ole mitään tarvetta hypätä eteenpäin ja liittyä kanssaluomistiiminne, ennen kuin olette oppineet, miten rakastetaan itseänne ja palkitaan itsenne. Aivan kuten teidän oli tarpeetonta 3D:ssä ikävöidä romanttista kiinnostuksen kohdetta, ennen kuin kypsyitte.

Muutama vuosi sitten kannustimme teitä luomaan mukavat olosuhteenne, täysin ymmärtämättä sitä, että te ette voineet tehdä niin, ennen kuin kypsyitte riittävästi romuttaaksenne ulkopuoliset palkkiot. Niin se on, että siirsimme fokuksenne sisäiseen iloonne.

Tietysti monet teistä uskovat, että "narutimme" teitä. Totuus on, että opimme koko tämän siirtymän ajan, aivan kuten te. Ette te, emmekä me ymmärtäneet niitä vaiheita, joita tarvitsitte, ennen kuin romutitte ulkoa ohjatut 3D-uskomuksenne ja -mallinne. Periaatteessa kerroimme teille alun perin, että kykenitte romanttiseen rakkauteen 12-vuotiaana. Niin se on, että meidän täytyi rukata informaatiotamme, aivan kuten teidän on täytynyt.

Tämä siirtymä on ainutlaatuinen universaali kokemus, joka on onnistunut teidän vuoksenne. Te edelläkävijät olette sallineet sekä itsenne että meidän kokeilla, kun määritämme tämän globaalin siirtymän vaatimuksia – jota ei ole koskaan koette massasiirtymänä.

Ennen kuin suututte tästä viestistä, ajatelkaa itseänne olympiamestarina, joka havaitsee, että pieni tuuli vaikuttaa laskettelutaitoihinne. Kenties olympiavoittajana olette voittaneet palkinnon toisensa jälkeen, joten laiminlöitte tuulennopeuden laskemisen uskoen, että voisitte torpata kaikki vaikeudet laskun aikana – kunnes ette voineet. Niin on nyt.

Olette tosiaan mestareita ja olette olleet 3D-johtajia, -liikuttajia ja -ravistajia monissa muissa maaelämissä. Tämä elämä on täysin erilainen, sillä luotte sisältä ulospäin, ei ulkoa sisäänpäin.

Vihanne tästä kanavoinnista on tarve saada joku tai jokin palkitsemaan itsenne. Teidän on aika luoda iloonne perustuvat unelmanne. Ette ole ryhmäpelaaja aivan vielä – aivan kuten 12-vuotias ei ole valmis romanttiseen rakkauteen. Mutta toisaalta, teiltä ei vaadi vuosia kypsyä riittävästi liittyäksenne ryhmäänne. Se voi tapahtua huomenna, ensi vuonna tai ei koskaan.

Teidän täytyy nyt vain tunnustaa voimanne, minkä voi saavuttaa vain rakastamalla itseänne riittävästi luodaksenne iloelämänne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.10.2017 KÄÄRMEITÄ JA TIKAPUITA*

ViestiKirjoittaja hammer » 26.10.2017 20:40

KÄÄRMEITÄ JA TIKAPUITA*

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
23.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Haluatte olla tai tehdä jotain uutta, mutta ette tiedä vielä, mitä tuo jokin on, joten päivänne tuntuvat matelevan ja olevan elottomia. Tämä tunne on samanlainen, mitä tunsitte varhaispuberteetissa, ennen kuin teidän annettiin käydä treffeillä tai ajaa autoa. Halusitte rynnätä aikuisuuteen, ennen kuin olitte fyysisesti valmis tekemään sen.

Niin on nyt. Noista "olen valmis, mikä kestää niin kauan?" -tunteista tulee melkein ylivoimaisia. Testaatte tätä tai tuota uutta aktiviteettia tai filosofiaa ja toivotte kaikesta huolimatta, että se siirtää teidät universaaliin kypsyyteen, jota kaipaatte.

Olette yhdessä noista turhauttavista "odota ja näe" -vaiheista – ette välttämättä nauti vanhasta elämästänne ettekä täysin luo uutta elämäänne. Tiedätte, että rakkautta ja iloa on määrä tulla, sillä olette nähneet ne usein sielunne silmin, mutta kumpikaan ei tunnu olevan suuri osa elämäänne nyt. Aivan kuten varhaispuberteettivaiheessa, kun kaipasitte kokea tuon romanttisen rakkauden, jota media mainosti.

Tiesitte puberteetissa, mitä halusitte, mutta ette, miten siihen päästään, sillä fysiikkanne ei pystynyt vielä yhdistämään asioita. Varhaispuberteetissanne oli aikoja, jolloin olitte varma, ettette koskaan kokisi mitään muuta, kuin tylsyyttä, pelkoa ja raadantaa – paljon samaa tunnette luultavasti nyt.

Vaikka varhaispuberteettinne vaati vuosia kärsivällisyyttä ja turhautumista, sama ei ole totta nyt, sillä ette te eikä universumit halua pohtia, uneksia, pelätä tai tuskailla vuosia. Kaikki muuttuu hujauksessa.

Aktivoitte sisällänne asioita, joita ette te, emmekä me, ajatelleet mahdollisiksi yhdessä elämässä. Niin se on, että nautitte uudesta "sinusta" uudessa Maassa tässä elämässä. Tämä uuden "sinun" varhaispuberteettivaihe loppuu päivissä tai viikoissa, vuosien sijasta.

Kehitytte nopeammin, mikä tahtinne on ollut tähän mennessä. Älkää siis hermoilko, jos teillä on pieniä kipuja ja särkyjä. Tai teitä ei kiinnosta elämä tai uusi "sinä". Tai olette vähän kireä rakkaillenne. Kehitytte niin nopeasti, että te ette ole enää ns. olemuksenne kontrollissa. Tämä eroaa vain vähän siitä, mitä tapahtui puberteetissa, erityisesti varhaisvaiheissa, jolloin ilmaisitte sekä lapsenomaisia että aikuispiirteitä – usein muutaman minuutin sisällä.

3D:ssä teille oli mukavaa itsekontrolli, jota teidät oli kasvatettu ilmaisemaan ja suojelemaan. Vaikka joku suututti teidät, hymyilitte ja sanoitte oikeita asioita. Tai jos olitte surullinen tai huolissanne, teeskentelitte, että te ette ole. Kontrolloitte tunteitanne suurimman osan 3D-elämästänne – poikkeuksena varhaislapsuus – mikä johti moniin 3D-sairauksiinne.

Tuo kontrolli putoaa nopeasti pois, mikä itsessään on pelottavaa, sillä kontrolli on 3D-maailmanne avaintekijä. Samaan aikaan nykyinen kyvyttömyytenne hillitä kieltänne tai tekojanne on kamalaa teille, sillä ette vielä ymmärrä, mitä henkilökohtainen vapaus merkitsee. Vaikka tuo ominaisuus – tuo henkilökohtainen vapaus – vie teitä harhaan 3D-maailmassanne, se kannustaa teitä olemaan uudessa 5D- tai ylemmässä maailmassanne.

"Kuka olet?" on päivän, viikon ja muutaman seuraavan kuukauden kysymys. Ja niin se on, että kokeilette useita "sinuja" määritellen, kuka uusi "sinä" on. Tämä eroaa vähän vauvoista ja leikki-ikäisistä, ennen kuin ne ovat oppineet tekemään ja sanomaan oikeita asioita.

Saatatte möläyttää jotain, minkä sanomisesta teillä ei ollut aavistustakaan. Tai päättää olla osallistumatta aktiviteettiin, jota ennen rakastitte. Tai teitä ei huvita tehdä mitään, sillä kaikki tuntuu tylsältä – ja kuitenkin olette pitkästynyt.

Taas kerran, tämä on lyhytaikainen edelläkävijöiden massavaihe. Ette ole yksin, ettekä hävitä kaikkia aiempia siteitä. Teistä luultavasti tuntuu äkäiseltä ja itsevarmalta ja käyttäydytte sen mukaisesti, mutta ette riittävästi eristäytyäksenne, kunnes tämä vaihe on ohi.

Sallikaa itsellenne tämä kasvupyrähdys, sillä sitä se on. Ei mitään elämää uhkaavaa toimintaa, vaan elämää kasvattavaa toimintaa. Jotain mihin viittaatte huumorilla lähitulevaisuudessa, vaikka teillä saattaa olla vähän epämukavaa muutaman seuraavan päivän tai viikon.

Kenties uskotte tietävänne tarpeeksi "feikataksenne" nämä muutamat päivät tai viikot. Valitettavasti niin ei ole, sillä jos kiellätte tämän uuden "sinun", teistä tuntuu äärettömän epämukavalta, kenties jopa siinä määrin, että jokin lyhytaikainen sairaus iskee, kuten vilustuminen tai flunssa.

Se ei ole rangaistus teille, vaan jatkuva muistutus, että testaatte uuden "sinun" eri muotoja löytääksenne paikan tai ryhmittymän, joka on mukavin.

Ajatelkaa tätä vaihetta samanlaisena kuin uuden mekon tai bisnespuvun etsiminen. Luultavasti kokeilisitte monia ennen oikean asun löytämistä. Näin on teillä nyt. Saatatte sanoa jotain, mikä tuntuu oikealta tänään, muttei huomenna. Tai saatatte suostua tänään innostuneena johonkin aktiviteettiin, jota kammoksutte huomenna.

Sallikaa itsenne pyrähdellä aktiviteetteihin, ääniin ja toimiin ja ulos niistä tietäen, että valitsette sopivimpia osia uudelle "sinulle" ja rooliinne uudessa Maassa. Ette ole sama olento, joka olitte viime kuussa, kun viimeistelette pääominaisuuksienne valikoimaa. Mutta toisaalta, ette tulleet Maahan tässä elämässä jäädäksenne siksi 3D-sinuksi, joka teidän oli kerran niin mukava olla.

Venytätte itseänne, kuten kaikki muutkin edelläkävijät. On persoonallisuusmuutosten aika, joita edelläkävijät mallintavat kaikille, jotka seuraavat. Niin olkoon. Aamen.

*viittaus lautapeliin

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

30.10.2017 RYHMÄNNE ON KULISSEISSA

ViestiKirjoittaja hammer » 31.10.2017 18:24

RYHMÄNNE ON KULISSEISSA

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
30.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä ovat huolissaan siitä, että te ette luo niin, kuin luulette, että teidän pitäisi. Että tämä siirtymä on jotenkin mennyt teidän ohitsenne. Että koska olette työmehiläinen, ette saa kunniaa tai palkkioita kaikesta, mitä olette tehneet ja teette.

Näin on, koska ette ole vielä saavuttaneet luovuushuippuanne. Te ja ryhmänne tai joukkonne odotatte näyttämön takana – hermostuneena taidoistanne ja peläten, että te ette suorita roolianne. Ei siksi, että te ette ole harjoitelleet riittävästi, vaan että te ette pysty säteilemään näyttämöllä tai missään. Paljon samaan tapaan, kun kerran uskoitte, ettei kukaan pitäisi teitä riittävän viehättävänä rakastettavaksi – kunnes piti. Huolenne ovat pelkästään esitystä edeltävää hermostuneisuutta, joka häviää heti, kun siirrytte paikallenne näyttämöllä.

Kenties ihmettelette, mikseivät kaikki tanssi näyttämöllä ainutlaatuista tanssiaan. Päätitte massana ennen tulemistanne maan päälle tässä elämässä, että heräämisenne 5D:hen tai sen yli tapahtuisi aaltoina, jotta toiset eivät pelästyisi äkillisen pelosta-rakkauteen-siirtymisen voimaa. Äkillinen siirtyminen rakkauteen olisi ylivoimainen niille, jotka haluavat jäädä pelkoon, sekä niille jotka kastavat pelkästään varpaansa rakkauden vapauteen.

Niin se on, että toiset ryhmät tai joukot ovat keskinäyttämöllä ennen omaanne. Olette kaikki parhaista parhaita omalla siirtymäasiantuntemusalueellanne. Mutta jos niin paljon rakkautta säteiltäisiin Maahan kerralla, rakkaudesta tulisi hallitseva valtapelin vuoksi, ei hyväksymällä ilo luonnolliseksi tavaksi olla.

Olette kaikki edelläkävijöitä, jotka ovat treenanneet aioneita Maan ja universumien muuttamista. Ja niin olette muuttaneet ja niin muutatte. Samaan aikaan olette kaikki ns. universaaleja voittajia, joten haluatte olla edelläkävijöiden eturintamassa suurimpina ja parhaimpina.

Se ei ole mahdollista useista syistä, joista vähäisin ei ole se, että valitsitte fyysisiä 3D-kehoja, joissa on vaihtelevassa määrin kestävyyttä. Joidenkin teistä täytyy levätä enemmän kuin toisten, ja joidenkin teistä täytyy edetä nopeammin kuin toisten. Ette voi pakottaa itseänne etenemään/siirtymään nopeammin, kuin on mahdollista fyysiselle olemuksellenne, jonka valitsitte ennen syntymäänne tähän elämään.

Nuo erilaiset tunteet tai teot eivät heikennä edelläkävijästatustanne – olette kaikki kurssissa, mutta eri siirtymävaiheessa, kuten suunnittelitte ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä.

Kun päätitte massana tulla Maahan käynnistämään tämän siirtymän, suostuitte kernaasti tekemään siirtymän aalloissa sekä yksilöinä että ryhminä. Niin se on, että ryhmänne tai joukkonne koostuu edelläkävijöistä, mutta tuossa ryhmässä teillä jokaisella on erilainen rooli. Tämä universaali siirtymäsuunnitelma on monimutkaisempi, kuin nyt voitte ymmärtää.

Haluatte olla luokan edessä – aina – vaikkei se ole mahdollista fyysisen olemuksenne ja suuren suunnitelman vuoksi.

Tämä siirtymä on samanlainen kun baletti, jossa saatatte kaikki olla näyttämöllä, mutta vain harvat ovat valokeilassa. Valokeila ei ole vielä kohdistunut teihin, eikä ryhmäänne ole kutsuttu huomion keskipisteeseen. Niin se on, että teistä tuntuu, että te ette tee riittävästi, ette tee oikein tai teitä ei palkita kaikesta työstänne niin, kuin pitäisi.

Tämän ei ole tarkoitus kertoa teille, että teidän täytyy tehdä enemmän, ennen kuin voitte olla valokeilassa, vaan että te ette ole alisuorittaja – prosessoitte pelkästään tahdilla, joka on oikea teille ja ryhmällenne. Tulette olemaan valokeilassa, kuten kaikki edelläkävijät ja kaikki jotka seuraavat – ette vain samaan aikaan.

Tämä on ryhmäproduktio, jossa esiintyy spesialisteja, ei ryhmätanssi ilman pääesiintyjiä. Teillä on jokin erityistaito, jonka ehkä olette löytäneet tai sitten ette. Taito joka on oma esittämänne tanssi.

Jotkut teistä alkavat kyseenalaistaa itsensä, sillä teillä ei ole aavistustakaan, mikä tuo erityistaito on. Tulee aika, jolloin TIEDÄTTE, että olette huomion keskipiste, että olette näyttämöllä esittämässä omaa asiantuntemustanne. Keskipiste joka on paljon syvällisempi kuin 15 minuuttia kuuluisuutta, jota jotkut 3D-ihmiset hakevat – keskipiste joka muuttaa Maata ja sen vuoksi universumeja. Vaikka ette luultavasti vielä tiedä tuota fokusta, tulette tietämään.

Siis ei ole mitään tarvetta olla huolissaan tai vihainen, että elämänne tuntuu olevan umpikujassa tai pelottavaa. Nimittäin yksi noista peloista, joista monet teistä pitävät kiinni, on, että te ette muutu yhtä nopeasti kuin muut.

Tämä tuo meidät toiseen asiaan, josta monet teistä ovat peloissaan tai vihainen. Jos olette mestariluoja, miksei peruselämänne ole muuttunut yrityksistänne tai toiveistanne huolimatta? Mitä vikaa luomistaidoissanne on? Miksi teidän täytyy olla kietoutunut 3D-pelkoihin, vaikka haluatte olla 5D:tä tai sen yli? Mitä teette väärin?

ETTE MITÄÄN. Ei ole teidän tai ryhmänne aika olla keskipisteessä näyttämöllä. Mutta niin on lähellä uutta vuotta. Te jotka luette kanavointejamme, ovat tanssijaryhmää tai -joukkoa, joka ei ole vielä siirtynyt keskipisteeseen. Sitten kun tanssiseurueenne on näyttämöllä, valo löytää jokaisen teistä oikeaan aikaan.

Tämä pitkähkö selitys ei välttämättä saa oloanne tuntumaan varmemmalta, sillä haluatte tietää nyt, että olette oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka voimme kertoa sen teille uudestaan ja uudestaan, teidän täytyy tuntea se olemuksessanne. Useimmille teistä tämä merkitsee, että teidän täytyy olla näyttämöllä valokeila kohdistuneena teihin.

Älkää haaskatko aikaanne toivoen tuota hetkeä. Kuunnelkaa sen sijaan sisäistä olemusta löytääksenne oman ilonne. Nimittäin mitä nopeammin löydätte ilonne, sitä nopeammin autatte ryhmäänne, joukkoanne, siirtymään näyttämölle. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.11.2017 HAAVEILUA VAI TODELLISUUTTANNE?

ViestiKirjoittaja hammer » 07.11.2017 16:21

HAAVEILUA VAI TODELLISUUTTANNE?

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
6.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Tämä päivä ei ole kuin useimmat muut päivät, koska käytte läpi syvää muutosta, joka puhdistaa tunnemakunne.

Kenties tiedätte, että viininmaistajat tai sommelierit pystyvät erottavamaan makuja, joita toiset eivät pysty. Niin on teillä nyt. Kiipesitte pelkovuorellenne ja puhdistitte nuo 3D-asiat, jotka estivät teiltä 5D-elämän ja sen yli. Jalostatte nyt olemustanne tavoilla, joita emme voi kuvata – yhtään sen enempää, kuin sommelier voi kuvata hienoa viiniä sellaiselle, joka ei ole kiinnostunut viineistä.

Luultavimmin ympärillänne on yksi tai useampi vastaanväittäjä. Niitä jotka julistavat, että vain 3D-kokemuset ovat olemassa. He latelevat, että tuuri, ei taito, määrää, kuka saa mitäkin maailmassa. Luultavasti he myös kertovat teille, että he ovat realisti ja te olette uneksija, jolla on mahdottomia haaveita.

Mikään ei voisi olla kauempana uudesta totuudestanne, sillä olette nyt luojia talossa. Noilla vastaanväittäjien ajatuksilla on vähän tekemistä uuden todellisuutenne kanssa. Te ette ole uneksija, he ovat.

Olette uudessa todellisuudessa, jolla on vähän yhteistä 3D-maailmanne kanssa. Tosiasiassa vähän yhteistä minkään kokemusten kanssa, joita teillä on ollut maan päällä tai taivaissa. Nimittäin menneisyydessä olitte joko Maata rukoillen ihmeitä tai taivaita tietäen, että voisitte luoda kaiken, mitä halusitte.

Niin se on, että ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä suostuitte vapaaehtoisesti yhdistämään "taivaalliset" taitonne Maan toiveisiin. Erona on, että te ette enää tarvitse ihmeitä tai toivoa, koska pystytte luomaan tietoisesti.

Kenties tämä ajatus on hämmentävä niille, jotka toivovat jotain, kuten suuren summan rahaa tai suhteen, eikä kumpikaan tunnu todennäköiseltä tänään. Tämä on kompastuskivenne, sillä kyse ei ole enää toivomisesta tai tuurista – kyse on nykytaitojenne käyttämisestä.

Teidän ei tarvitse toivoa, että luotte jotenkin sen, mitä haluatte. Teidän täytyy TIETÄÄ, että teette sen – kenties ette täsmälleen kuvittelemassanne muodossa, mutta aivan varmasti enemmän, mitä nyt uskallatte toivoa.

Puhumme "täsmällisestä muodosta" useista syistä – ei vähiten siksi, että unelmanne rajoittuvat 3D-kokemuksiinne, eikä taivaallisiin kykyihinne. Niin se on, että teidän on aika laittaa unelmanne suurempaan muotoon. Luokaa taloudellisen yltäkylläisyyden haaveilun sijasta rauhaa taloudelliseen maailmaanne. Tai luokaa pitkän, tumman ja komean ritarin sijasta, joka vie jalat altanne, rakastavia ja lämpimiä suhteita. Laajentakaa aikomustanne ja näin luomuksianne.

Useimmat viinintuntijat luodaan intensiivisellä opiskelulla, ei tulemalla maan päälle hienostuneen viinimaun kera. Taatusti heidän makunystyränsä voivat olla vähän jalostuneemmat kuin useimmilla, mutta se ei välttämättä merkitse, että he käyttävät niitä viinialalla.

Niin se on, ettei teillä ole ainoastaan uutta taitosettiä, vaan teidän täytyy myös määrittää, miten haluatte käyttää noita taitoja. Jotkut teistä käyttävät taitosettiään henkilökohtaiseen iloon ja toiset ryhmän mukavuudeksi. Mihin haluatte keskittyä henkilökohtaisessa tai ryhmätavoitteessanne? Nimittäin sommelier voisi helposti käyttää noita samoja makunystyröitä tullakseen tillipikkelsituntijaksi.

Määrittäkää suuntanne muutamalle tulevalle viikolle. Onko teidän tarkoituksenmukaisempaa keskittyä ryhmä- vai henkilökohtaisiin tavoitteisiin? Vastaatte tuohon kysymykseen sillä, mikä antaa teille iloa. Nimittäin kaikkien 3D-rakenteidenne luhistuessa, teillä on monta suuntaa valittavana henkilökohtaisesti tai ryhmän jäsenenä. Ei ole oikeaa tai väärä – pelkästään se, mikä antaa teille iloa.

Jos ajatus tiettyjen ryhmien auttamisesta tuo hymyä ja naurua koko olemukseenne, se on suuntanne. Jos muutaman viime päivän aikana etualalle on tullut jokin henkilökohtainen ongelma, joka tuntuu vaativan välitöntä huomiota, ja teille antaa iloa ajatella ratkaisua siihen, se on fokuksenne.

Olette inkarnoituneita luojia. Pianoihmelapsen tapaan olette huippulahjakas luoja – ette vain vielä hyväksy olevanne.

Jos päätätte olla luomatta sitä, mikä antaa teille iloa tällä hetkellä, ehkä kysytte itseltänne syytä – periaatteessa puhdistaen makuaistinne, kuten viinintuntija tai sommelier tekee ennen jokaisen viinin maistamista. Nimittäin teillä on monia alueita, joilla voitte käyttää luomistaitojanne.

Ensin teidän täytyy päättää, mikä luominen antaa teille eniten iloa. Ja mitä tuntuu noissa rajoissa puuttuvan henkilökohtaisesta ilokokemuksestanne? Tuo vastaus on fokusenne tänään, huomenna ja siihen saakka, kunnes luotte tuon asian. Nimittäin ennen kuin teette sen, teillä on vaikeuksia löytää todellinen sisäinen ilonne. Sitten ja vasta sitten, teidän on aika siirtyä uuteen luomukseen.

Tässä ei ole kyse maailman pelastamisesta. Mikä antaa teille iloa? Tai kenties paremmin tämän viestin teemaan liittyen, mikä vähentää iloanne? Se on tämänhetkinen luomistarpeenne.

Fokusoitukaa, odottakaa ja niin on. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.11.2017 SOTA ON OHI

ViestiKirjoittaja hammer » 17.11.2017 15:29

SOTA ON OHI

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
13.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kenties uskotte, että Maa jakautuu kahteen osaan – "hyvään" ja "pahaan" – ettekä tunne itseänne "hyvän" Maan arvoiseksi. Tuo Maan jakautuminen ei ole sellaista, kuin useimmat nyt kuvittelevat. On vain yksi Maan sijaintipaikka, jossa on useita ulottuvuuksia tai verhoja, ja ne avautuvat, kun yksilöstä tulee viidettä tai ylempää ulottuvuutta – mikä on vain vähän erilaisia, mitä nyt on.

Monet teistä tietävät, että enkelinne ja muut oppaanne ovat auttaneet teitä tässä siirtymässä, vaikka ne eivät ole näkyviä 3D-maailmassanne. Niin se on, että olette saaneet viestejä numerosarjoina, höyheninä, enteinä, musiikkina ja muina merkkeinä siitä, että te ette ole yksin. Joillekin tällaiset merkit riittävät oikeuttamaan kaiken, mitä olette kohdanneet tässä elämässä ja monessa muussa. Ette ole yksin – lohduttava lause todellakin.

Mutta teidän täytyy myös tietää, että ahkera "uusi sinä" -prosessinne luo jotain työläiden ponnistelujenne arvoista. Niin se on, että alatte kyseenalaistaa apunne verhon takaa. "Keksinkö tämän?" "Onko tämä upea uusi Maa totta, jota monet julistavat? Vai onko se fasadi pitämään minut kulkemassa tämän elämän läpi?"

Kyseenalaistatte viisauden matkastanne, koska ette voi vielä koskettaa tai tuntea sitä iloa, jota on julistettu uudestaan ja uudestaan. Anotte ulottuvuusverhojen avautumista ja uneksitte siitä, mikä eroaa vähän niistä tutkimusmatkailijoista, jotka vaativat nähdä maata kuukausien merellä purjehtimisen jälkeen.

Olette uuden Maan tutkimusmatkailijoista, jotka ovat uupuneet etsintäänsä. Vaikka olette saaneet positiivisia viestejä ja väitteitä koko vaikean matkanne ajan, ei ole uuden todellisuuden tuntua – ainakaan sellaista, minkä voitte nähdä, maistaa tai tuntea. Taatusti olette kokeneet iloja, jotka liittyvät uuteen maailmaanne, mutta paljon vähemmän kuin odotitte muutama vuosi sitten. Tunnette ikään kuin käyvän loputonta taistelu itsenne ja toisten kanssa. Missä on uusi todellisuutenne ja jatkuva ilonne?

Olette keskellä tuota uutta todellisuutta, mutta ette ole vielä myöntäneet olevanne. Samanlaista kuin virallisen taistelun viimeinen päivä missä tahansa sodassa. Rauhansopimus on allekirjoitettu ja ampuminen on lopetettu – muutamaa halutonta lukuun ottamatta – sodan lopettamiseksi. Kuitenkaan maat jotka osallistuivat tuohon sotaan, eivät näytä sopimuksen allekirjoituspäivänä yhtään erilaisilta kuin edellispäivänä. Tässä kohtaa olette nyt.

Maisemanne ei näytä kovin erilaiselta, sillä teidän täytyy rakentaa uudelleen se, mikä tuhoutui – ja luoteja lentää jatkuvasti siellä täällä. Vaikka kaikki eivät ole halukkaita lopettamaan sotaa, riittävä määrä on ja uuden "sinun" rauhansopimus allekirjoitettiin – tämä tapahtui 11.11.2017.

Sota on ohi, ja uudelleenrakennus alkaa – ei välttämättä tänään, mutta aivan varmasti huomenna, sillä myönnetään iloisesti, että valo hallitsee, ja sitten käydään yhtenä joukkona sanattomia keskusteluja siitä, miten rakennetaan uudelleen ilossa ja rakkaudessa.

Te jotka olette valoa, olette voittaneet sodan, joten globaali valo- ja rakkausroolinne siirtyy johtoasemaan. Mutta uusia taitojanne vaaditaan nopeammin, kuin nyt uskotte. Aivan kuten missä tahnansa sodassa, haluatte juhlia, ettekä ajatella muutoksia, joita tarvitaan taistelujen jälkeen.

Ette varmaan halua tietää, että toiset eivät ole yhtä iloisia kuin te sodan loppumisesta, sillä he uskovat edelleen, että he ovat oikeassa ja te väärässä. Tosiasiassa luultavasti alistutte synkkyyteen, mikä saa teidät miettimään tämän siirtymän viisautta. "Miten kukaan voi olla olematta tyytyväinen siitä, että sota on ohi?" on naiivi kysymyksenne.

Muistakaa, että ne jotka jatkavat sodan tuskan ja vihan seuraamista, ovat kontrastinne, siunauksenne. He ovat niitä, jotka kannustivat teitä aloittamaan tämän valon ja pimeyden sodan. Sekä pakottivat teidät menemään pidemmälle valoon, kuin te tai me pidimme mahdollisena ennen tulemistanne maan päälle tässä elämässä.

Ne jotka haluavat jatkaa taistelua, tekevät niin jonkin aikaa toivoen kiinnittävänsä taas teidän huomionne. Mutta tietenkään sitä ei voi tapahtua, sillä teillä on liian kiire iloelämänne luomisessa ollaksenne huolissanne noista pienistä elottoman pimeyden osista.

Taistelut ovat ohi. Tiedätte tämän, jos ja kun teidät kutsutaan pieneen yhteenottoon. Yhteenottoon joka tuntuu typerältä ja aikanne haaskaamiselta – ja niin se on. Vaikka pimeydellä on ollut aioneita suuri merkitys näköpiirissänne, se on nyt kuin ilmapallo, joka on puhjennut. Sota on ohi. Ei ole mitään tarvetta olla huolissaan pienistä yhteenotoista, sillä olette täysillä mukana elämänne rakentamisessa uudelleen ja jokaisessa muussa asiassa, joka on uuden "sinun" asiantuntemusta.

Älkää olko huolissanne, jos asiantuntemuksenne näyttää erilaiselta, mitä odotitte, sillä rakennatte uudelleen omaa ja niiden elämää, jotka haluavat elää valossa maan päällä, koskaan ennen kokemattomilla tavoilla. Jos tunnette kiinnostusta johonkuhun tai johonkin, joka ei tunnu loogiselta uudelleenrakennustoiminnalta, älkää olko huolissanne. Nimittäin tuo toiminta on juuri sitä, mitä te ja Maan asukkaat tarvitsette tällä hetkellä. Ei ole enää suoraa saavutusviivaa a:sta z:aan, sillä tämä on uusi Maa ja te olette uusia luojia.

Salli itsesi tanssia kuunsäteissä ja kikattaa luomakunnan tähtien kanssa tietäen, että säihkyt auringonpaisteessa ja kuunvalossa koko loppuelämäsi maan päällä. Sota on ohi, ja valo on vallitseva maateema ikuisesti. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

20.11.2017 LUOMISEPÄVARMUUS

ViestiKirjoittaja hammer » 21.11.2017 18:12

LUOMISEPÄVARMUUS

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
20.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Olette uudelleenrakennusvaiheessa. Vaikka teillä saattaa olla jokin suunnitelma lopputuotteesta, tunnette vain mullistusta ilman konkreettista ajatusta siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Tunnette luultavasti pakahtuvanne kaikesta, mikä näyttää tarvitsevan loppuunsaattamista, ennen kuin henkäisette helpotuksesta ja säkenöitte ilosta tietäen, että työ on hyvin tehty.

Totta puhuen, monet teistä tuntevat olevansa luusereita luomispelissä. Tiedätte, mitä ette halua. Ette kuitenkaan ole varma, mitä haluatte. Eikä teillä ole aavistustakaan, miten jotain luodaan – vielä vähemmän uusi elämä tai uusi maailma.

Niin se on, että kyseenalaistatte itsenne, tämän siirtymän ja kaiken. Vaikuttaa siltä, että uuttera työnne on ollut turhaa ja olette siinä, missä olitte, tai kenties vielä epävarmemmassa paikassa.

Lähiympäristönne ei ehkä ole sekasortoa, mutta ulkoinen maailmanne varmasti on. Miten ja milloin uudelleenrakennus alkaa? Tai onko uudelleenrakennus unelma, joka ei koskaan toteudu? Monet teistä ovat nyt liian uupuneita edes uneksimaan, mitä voisi olla.

Vaikka voimme kertoa teille, että kaikki on hyvin, lähiympäristönne ja ulkoinen maailmanne ei osoita sitä. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että tämä kaaos, tämä pelko, kestää vuosikymmeniä – paljon pidempään kuin tunnette itsellänne olevan voimaa kiertää sitä.

Olette unohtaneet – ja olosuhteenne huomioon ottaen kenties oikein niin – että uuden "sinun" luomisvoimat eivät ole samanlaisia kuin aiemmissa maaelämissä. Menneisyydessä toivoitte, uneksitte, rukoilitte ja meditoitte kannustaaksenne universumeja luomaan universaaliin aikaan sen, mikä oli parasta teille. Tunsitte, ettei teillä ollut kontrollia ajoitukseen tai luomiseen. Jotkut teistä siirtyivät 3D:ssä tuon kohdan ohi, mutta vasta otettuaan ne askeleet, joita vaadittiin oman uskomusjärjestelmänne tai niiden mukaan, jotka tuntuivat henkisemmiltä kuin te.

Siirrytte nyt yli noista 3D-uskomusjärjestelmistä. Sallitte itsenne muistaa, miten luodaan universaalien ehtojen mukaan, maatoiveiden sijasta. Aloitatte uutta opetussuunnitelmaa, joka ei ole vielä mukava teille. Samalla tavalla kuin ehkä tunsitte ensimmäisenä päivänä geometriaa. Opitte – tai kenties parempi termi olisi – muistatte luontaiset luomistaitonne.

Siinä välillä on kuilu, mitä oli ja mitä on. Ilmiselvä kysymyksenne on: "Mitä temppuja minun on tehtävä päästäkseni käsiksi universaaleihin luomistaitoihini?" Ei mitään. Teillä on aina ollut ne, vaikka sallittekin itsenne kieltää niiden olemassaolon ollessanne 3D-maassa. Kyse ei ole luomistaitojenne löytämisestä – kyse on uskomisesta, että teillä on luontaiset luomistaidot.

On aika uskoa itseenne yhtä paljon, kuin uskoitte jonkun ulkopuolellanne antavan teille, mitä toivotte – oli se sitten Jumala, enkelit, universaalit olennot tai joku 3D-elämässänne. Luotte omat ihmeenne, aivan kuten luotte elämänne. Ne ovat yksi ja sama asia. Kuitenkin useimmat teistä erottavat nämä kaksi. Uskotte lopultakin, että luotte oman elämänne, mutta huudatte edelleen taivaalle tai muille, kun ihmeenne, unelmanne, eivät ilmesty haluamassanne ajassa – tai koskaan.

Niin se on, että olette nyt luomisepävarmuudessa. Puolittain uskoen, että luotte unelmanne, ja puolittain uskoen, että teette sen vain universumien avulla ja erityisin kiitollisuus-, anteeksianto- ja siunausloitsuin universumeille.

Olette oma gurunne. Ette luo ainoastaan elämäänne – luotte myös ihmeenne ja unelmanne. Kenties ette usko tätä totuutta – tulette uskomaan – aivan kuten ette kerran uskoneet, että luotte oman elämänne. Kehittyminen uuteen "sinuun" on prosessi. Ja se prosessiosa jossa nyt olette, on uskoa, että te – ja vain te – luotte omat unelmanne.

Joillekin tämä ajatus on pelottava, sillä on paljon helpompaa, että on joku jolle huutaa, kun luomuksenne ei ilmesty. Kuitenkin olet vain sinä. Kenties tämä ajatus tuntuu ilkeältä niistä, jotka mieluummin syyttävät jotakuta tai jotain. Nimittäin jos olette luoja – ja te olette – ja olette taikahenki – ja te olette – ketä voitte syyttää, kun elämä ei mene odottamallanne tavalla? Nasevammin ilmaistuna, miten pelottavaa on niillä, jotka alkavat uskoa, että olette taikahenki, mutta mitään ei tule taikalampusta?

Mitä teette väärin? Mitä teidän täytyy tehdä muuttaaksenne elämäänne tai luodaksenne toiveenne ja unelmanne? Ei mitään. Sallikaa itsenne virrata uusiin uskomuksiinne sen sijaan, että pakotatte itsenne pelkonurkkaan. Sallikaa itsenne olla ja kehittyä hiljaa ja rauhallisesti.

Älkää hermoilko. Muistatte, miten luodaan, kun aika on oikea. Aivan varmasti ennen kuin "törmäätte ja palatte", mutta ei, ennen kuin lakkaatte syyttämästä koettelemuksistanne taivasta, muita maan asukkaita, Maata tai muita olentoja.

Sallikaa itsenne virrata ja kaikki tulee olemaan hyvin. Taistelkaa itseänne vastaan ja kaikki tulee olemaan hyvin, mutta teitä hakataan ja ruhjotaan tarpeettomasti prosessin aikana.

Kaikki on hyvin maailmassanne ja elämässänne – teidän on aika uskoa, että niin on. Aivan kuten oli totta tuona traumatisoivana ensimmäisenä päivänä geometriaa. Ette tietystikään ymmärtäneet geometriakäsitteitä ensimmäisenä päivänä, mutta opitte alkeet, kun teitte tehtävänne.

Niin se on teillä nyt. Ainoa tehtävänne on sallia itsenne muistaa luomistaitonne rauhallisesti ja tietävästi ymmärtäen, että olette kurssilla, jolle ette ole koskaan ennen osallistuneet – universaali luominen maan päällä ollessa.

Tehkää tehtävänne, ja muistatte. Taistelkaa tätä tehtävää vastaan, ja muistatte – mutta ilman rauhaa, joka on oikeutenne ja universaali ilonne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.12.2017 HURRAA-HUUTO!

ViestiKirjoittaja hammer » 05.12.2017 19:42

HURRAA-HUUTO!

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
4.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Huutakaa hurraa universumien kaikkiin kolkkiin voitettuanne valtavia esteitä uuden "sinun" tuomisessa. Vaikkei teistä ei tunnu kovin erilaiselta, niin alkaa tuntua, kun sopeudutte uuteen olemukseenne.

Teitte samanlaisia siirtymiä koko 3D-elämänne – lapsuudesta murrosikään ja siitä nuoreen aikuisuuteen jne. jne. – ja näiden aikana sopeuduitte ilman suura hössötystä tietäen, että te ette olleet enää lapsi tai nuori aikuinen jne.

Niin on nyt. Olette erilainen, mutta teillä ei ole ulkoista esimerkkiä osoittamassa, että olette suorittaneet ne vaiheet, joita vaaditaan tähän eroavuuteen. Niin se on, että te ette tunne sitä, minkä me tunnemme uudesta olemuksestanne. Näemme enkelinsiipienne hitaasti avautuvan, kun tartutte uusien taitojenne ja uuden suuntanne todellisuuteen.

Odotitte, että tietäisitte ja ymmärtäisitte täysin, kun olisitte siirtyisitte tähän vaiheeseen – että olisitte niin erilainen tai niin eri paikassa, että te ette voisi kieltää sitä, kuka olette. Se on totta. Mutta koska teillä ei ole mitään, mihin verrata, ette voi huomata tuota kasvua samalla tavalla kuin 3D:ssä. Koko 3D-elämänne teillä oli merkkejä siitä, kuka olitte tai kuka teistä tulisi kohta. Merkkejä jotka pysyivät aioni aionin jälkeen näkyvällä tavalla.

Ette vielä ymmärrä nykyisiä merkkejä siitä, että olette erilainen. Kenties ajatusmuutokset ovat tarpeeksi dramaattisia tietääksenne, että jotain on tapahtunut sisäisesti – kenties eivät. Nimittäin eronne on sisäisissä taajuuksissa, ei ulkoisissa rajaviivoissa jotka teille ovat mukavimpia.

Huolimatta jatkuvista väitteistämme, että olette 5D:tä tai sen yli, kyseenalaistatte jatkuvasti tuon viisauden sisäisesti ja ulkoisesti. Missä on valmistujaishattunne ja -viittanne? Missä on vihkisormuksenne? Missä on uusi kotinne?

Ei ole ulkoisia merkkejä – paitsi se, että valitsette monipuolisempia kokemuksia iloetsinnässänne. Olette erilainen, mutta ette vielä usko olevanne. Teette työtä ja olette vuorovaikutuksessa samojen ihmisten kanssa kuin ennen muutostanne. Asutte samassa yhteisössä ja kuitenkin tuntuu erilaiselta. Ei kuitenkaan tarpeeksi erilaiselta oikeuttamaan niitä hurraa-huutoja, joita lähetämme teille, mutta tuntuu vähän erilaiselta.

Se mikä ennen antoi teille iloa, ei anna enää. Se mikä ennen oli mukavaa, ei ole enää. Se mitä ette ymmärtäneet, on ymmärrettävää. Se mitä ette tienneet, on nyt osa tietopohjaanne. Kuitenkin jatkatte väittämistä, että te ette ole muuttunut.

Saanemme olla eri mieltä, sillä tunnemme eron aurassanne, olemuksessanne ja teoissanne. Alatte vaatia arvonne ja uuden taitosettinne tavoilla, joita emme kuvitelleet mahdollisiksi, ennen kuin tulitte Maahan tässä elämässä. Olette ikään kuin muuttuneet säyseästä Clark Kentistä Supermieheksi tarvitsematta muuttaa vaatteita tai käyttäytymistä.

Kenties huomaatte, että jotkut ihmiset eivät enää halua olla tekemisissä kanssanne. Ei siksi, että teillä on huono vaikutus, vaan koska olette liian voimakas, että teidän kanssanne tuntuisi mukavalta olla – kunnes hekin vaativat oman voimansa. Niin se on, että teistä tuntuu yksinäiseltä – ei siksi, kuka olitte, vaan kuka olette nyt. Tämä eroaa vain vähän lapsuus- tai aikuisuuskokemuksistanne.

Muistatteko, että kun tulitte murrosikään, nuoremmat serkkunne tai ystävänne eivät kovasti kiinnostaneet teitä? Tai kun kasvoitte aikuisena ystävistä yli, kun kiinnostuksenne tai aktiviteettinne eivät enää sopineet yhteen? Niin on nyt. Kehitytte nopeammin kuin useimmat ympärillänne, joten teistä he ovat ärsyttävä tai heistä te olette vähän pelottava.

Te olette muuttuneet, ja he eivät ole. Tämä ei tahdo sanoa, etteivät he saa kiinni teitä joskus myöhemmin, vaan että olette eri paikassa eri kiinnostusten kera. Aivan kuten toivoitte ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä.

Te olette edelläkävijä, ja koette siirtymänne ennen enemmistöä. Niin se on, että teistä tuntuu yksinäiseltä ja aliarvostetulta. Vaikka se muuttuu dramaattisesti muutaman kuukauden kuluessa, olette nyt kuin jugurttia, ennen kuin siitä tuli päivittäinen päätuote massoille.

Yksinäisyystunteenne eivät indikoi, että olette väärässä, vaan että olette ehdottomasti oikeassa paikassa. Teidät on juuri valittu olemaan tuossa paikassa toisten edessä. Te teitte sen. Vaaditte uuden olemuksenne ja nyt olette lähteneet turvallisesta kotelosta.

Tämä eroaa vähän 1800-luvun partionjohtajista, jotka kulkivat polkuja pitkin ympäri nykyistä USA:ta, vaikka heillä olisi ollut fyysisesti mukavampaa USA:n muissa osissa. Heidän tarpeensa tutkia ajoi heitä kauemmas ja kauemmas heidän silloin tuntemastaan länsimaisesta kulttuurista.

Teillä on sama henki, sillä teille olisi ollut helpompaa olla edelläkävijöiden seuraaja, kuin edelläkävijä. Sisäinen draivinne määritti suuntanne ja tahtinne, joista kumpikin työnsi teidät nykyiselle saavutushuipullenne.

Te teitte sen! Löysitte taianomaisen maan. Olette suurista suurimpia. Löydätte sen sisältänne, kun lepäätte äskettäisistä muutoksistanne. Ette löytäneet ainoastaan polkua, vaan avasitte sen massoille. Nyt – ja vasta nyt – massat seuraavat. Ensin ne jotka ovat melko rohkeita, ja sitten ne jotka eivät uskalla jättää turvaverkkojaan, ennen kuin TIETÄVÄT epäilyksettä, että heidän uudessa maailmassaan kaikki on turvallista.

Niin se on, että olette kruunattuja edelläkävijöitä – poikkeuksellisia uskalluksestanne mennä eteenpäin peloistanne, takaiskuistanne, vihastanne ja yksinäisyydestänne huolimatta. Sallikaa nyt itsenne levätä, ennen kuin avaatte siipenne ja lennätte uuteen maailmaanne huutaen Hoosiannaa massoille. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

11.12.2017 SILTÄ VÄLILTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 16.12.2017 23:10

SILTÄ VÄLILTÄ

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
11.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Teistä luultavasti tuntuu, ettei mikään ole enää oikein ja ehjää – elämänne on kuin pysähtynyt, unelmat toteutumatta ja maalima loputtomassa kaaoksessa. Vaikka alattekin tuntea uutta kehitystä sisällänne, tuo uutuus ei näytä muuttavan mitään maailmassanne.

Yhdistytte toisten tuskaan, koska teistä tuntuu samalta. Olette vihainen siitä, että luvattua iloelämäänne ei näytä koskaan tulevan. Eivätkä unelmanne materialisoidu riippumatta siitä, mitä sanotte, teette tai kuvittelette. Kuitenkin toiset, jotka eivät näytä olevan edelläkävijöitä, saavuttavat sen, mitä te toivotte, ja enemmän. Menetätte uskon ja toivon.

Missä on unelmanne, turvallisuutenne ja rauhanne? Niin se on, että alatte huutaa vihaa taivaille ja kaikille, jotka ovat valmiita kuuntelemaan. Sillä jonkun täytyy ottaa syy tästä 5D-hullutuksestanne.

Annoimme aiemmin ymmärtää, että äskettäiset universaalit energiakuurot muuttaisivat olemustanne monin tavoin. Se tapahtuu nyt. Olette "siinä välissä" – toisten syyttelemisen, kuten teitte 3D:ssä, ja uudesta "sinusta" ja uusista suunnistanne vastuun ottamisen välissä.

Kehitytte niin nopeasti itsessänne, ettei teillä ole enää lepoaikaa energiakuurojen tai siirtymien välillä – muututte ikään kuin leikki-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi muutamassa viikossa. Niin se on, että unelmanne kehittyvät sen mukaisesti, kuten myös tekonne ja uskomuksenne.

Olette henkilökohtaisen toimintaelokuvanne keskellä, jossa kaikki näyttää menetetyn. Kuitenkin monien elokuvien tapaan tiedätte syvällä sisällänne, että voitatte sen ja valo – erityisesti teidän valonne – vallitsee olemuksessanne ikuisesti.

Voitteko kuvitella sellaisen leikki-ikäisen ihmetyksen ja pelon, joka muuttuu nuoreksi aikuiseksi muutamassa päivässä tai viikossa? Niin on teillä nyt. Ette ole enää lapsi, mutta sitten ette ole ihan aikuinenkaan. Olette siltä väliltä, mikä saa teidät uskomaan, ettei mikään kaunis ja hyvä ole enää koskaan teidän.

Tuo tunne on pelkoa sekä sisäisistä muutoksistanne että ulkoisesta maailmasta. Nimittäin ette vielä usko olevanne erilainen. 3D:n merkkejä ei enää ole ja 5D-merkkeä ei ole vielä ilmestynyt.

Kuka olette? Te ette varmaan tiedä, emmekä tiedä mekään. Leikki-ikäiset leikkivät helposti toistensa kanssa, kunhan jokaisella on hiekkaämpäri, johon tarttua. Mutta kun nuo leikki-ikäiset alkavat kasvaa, heidän persoonallisuutensa muuttuu siitä, kuka on osa heidän sisäpiiriään, siihen mitä ja miten he haluavat elää.

Olette samanlaisessa paikassa, koska aikajananne on niin uusi ja tiivistynyt, että te ette ymmärrä itseänne eikä ymmärrä kukaan muukaan – vähiten me kaikki. Sillä teistä on tulossa uusi persoona, jolla on uudet tavoitteet, uudet ystävät ja uudet saavutukset. Tämä kaikki on lähitulevaisuudessa, kun vakiinnutatte enemmän uuden "sinun".

Maata takovat energiat ovat nyt riittävän voimakkaita muuttamaan teidät leikki-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi muutamassa viikossa.

Kuten usein tapahtuu elokuvissa, tyytyväisyystasonne ja suuntanne muuttuu tunneittain. Ajatelkaa elokuvia, joissa ajan kuluminen esitetään kalenterisivujen lentämisenä tuuleen. Käyttäkää tuota samaa kalenterikuvaa sisäiseen olemukseenne tietäen, että te ette ole vielä kiinteä olento, vaan nopeasti muuttumassa tuohon pisteeseen.

Niin se on, että vuorovaikutus ystävien, romanssien, työpaikkojen, paikkakuntien, koulun ja sukulaisten kanssa muuttuu tunneittain. Joinain tunteina teistä tuntuu tyytyväiseltä ja toisina siltä, että elämä on täyttä sekasortoja eikä siitä tule enää koskaan mukavaa.

Tällaista on myös monissa 3D-vaiheissanne. Erona on, että 3D:ssä teillä oli kuukausia tai vuosia aikaa sopeutua. Tämä ei päde nyt. Muuttuminen 5D-leikki-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi muutamassa viikossa antaa minuutteja tai enintään päiviä joka vaiheeseen. Se hämmentää teitä ja kaikkia ympärillänne.

"Haluan sitä. Ei, haluan tätä – kunnes en enää halua." Tämän tyyppinen käyttäytyminen on vaikeaa teille ja niille, joiden kanssa olette tekemisissä. Teinin tapaan mielialanne vaihtelee. Olette hilpeä yhtenä hetkenä ja äärimmäisen vihainen seuraavana ja ihmettelette kovasti, kun toiset eivät ymmärrä teitä.

Niin se on, että viiletätte tähän joulunaikaan sekaisten ajatusten ja tekojen kera. Ei lainkaan sitä, mitä odotitte tai halusitte, vaikka joukkona pyysittekin, että siirtymäprosessinne olisi nopeampi.

Unelmanne ovat paljon lähempänä kuin heinäkuussa, vaikkette voikaan uskoa sitä. Sen sijaan että annoitte siirtymänne nuoreen 5D-aikuisuuteen kestää kuukausia tai vuosia, päätitte joukkona, ettei teillä ollut kärsivällisyyttä odottaa.

Meidän ja toisten teitä tarkkailevien lupaus on, että kaikki kääntyy ihmeellisen hyväksi, päinvastaisista merkeistä huolimatta tällä hetkellä. Ja ajoitus on paljon nopeampi, kuin te tai me odotimme. Uuden vuotenne alkuun mennessä uusi "sinä" alkaa luoda sitä, mikä tuntuu mahdottomalta. Ja se mikä tuntuu saavuttamattomalta, tapahtuu.

Nimittäin vaikka emme voi antaa teille tarkkoja yksityiskohtia henkilökohtaisesta etenemisestänne, tiedämme tämän muutoksen lopun. Useimpien elokuvien tapaan, tämän vaiheen loppu on mahdottoman saavuttaminen. Olette jo tehneet niin, mukaan luettuna siirtyminen pidemmälle ja nopeammin kuin ajattelimme mahdolliseksi, ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä.

Tämä on elokuvanne keskiosa, jolloin kaikki näyttää mahdottomalta – ja havaitsette vain myöhemmin joitain nokkelia ja odottamattomia liikkeitä, joilla saavutetaan lopussa kaikki, mitä haluatte. Ja tämän vaiheen loppu on lähellä uuden vuotenne alkua.

Taatusti joulunaikanne saattaa tuntua vähän sekasotkulta tänä vuonna, mutta se on pieni myönnytys niistä tuloksista, joita tapahtuu pian sen jälkeen. Sallikaa itsenne olla sekä leikki-ikäinen että nuori aikuinen samanaikaisesti ja kuitenkin eri aikaan, kun testaatte uutta olemustanne ja uusia taitojanne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.12.2017 MENEKÄÄ VIRRAN MUKANA

ViestiKirjoittaja hammer » 21.12.2017 19:21

MENEKÄÄ VIRRAN MUKANA

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
18.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Tänään on luultavasti traumapäivä – ei siksi, että täytyy olla, vaan koska ette vielä ymmärrä ympärillänne olevien reaktioita tai toimia. Muutos aiheuttaa useimmiten pelkoa sisällenne, sillä olette penkoneet pelkoa niin syvältä, että te ette voi kuvitella muutoksen tuottavan iloa.

Niin se on, että hypitte sen tietämisen ilosta, että kaikki muuttuu millisekunnissa teillä ja niillä, jotka haluavat jatkaa edelläkävijäpolkua – ja sitten pelkäätte olevanne väärässä. Ja pelkäätte, että se mitä nyt koette, jatkuu ikuisesti tässä maaelämässä – tai pahempaa.

Horjutte tuntemattoman pelon ja sen ilon välillä, että jotain tapahtuu pian. Ja aiheutatte soutamista ja huopaamista itsenne ja niiden välillä, joiden kanssa olette tekemisissä.

Vaikka haluatte uskoa, että kaikki on hyvin, olette halunneet samaa aioneita, mikä saa aikaan pelkoa, jonka sekaan on siroteltu muutama ilontunne. Ennen kuin koette sen ilon, josta puhumme, ette täysin usko sen olevan mahdollista. Teidän on aika leijua ilman huolta menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta.

Monilla joulunaika on täynnä 3D-traditioita, joilla on vähän tekemistä uuden "sinun" kanssa. Toisilla se menetyksen ja sellaisten tunteiden aikaa, ettei ole kiintynyt kehenkään tai mihinkään. Vielä toiset haluavat eristäytyä tarkastelemaan vuotta ja irtipäästämään siitä. Älkää hermoilko, mistä tahansa löydätte itsenne, sillä tämä on viimeinen vuotenne juhlia maan päällä sitä, mikä luotiin 3D:ssä massojen tyynnyttämiseksi.

Juhlimisessa tai ilon ja rakkauden jakamisessa ei ole mitään väärää. Mutta teillä on vähän kiinnostusta siihen rakkauteen, jota odotetaan ja saadaan valheellisesti aikaan tänä joulunaikana. Se on pelkästään ennustus, joka saattaa saada sisällänne aikaan tarpeen juhlia henkilökohtaisella 3D-tavallanne viimeistä kertaa. Joulukuuhun 2018 mennessä ette ole enää sidottu maatraditioihin, sillä luotte uutta elämää, jolla on vähän tekemistä nykyisten pelkojenne, juhlienne tai tuntemustenne kanssa.

Niinpä ehdotamme, että juhlitte tavalla, joka tuntuu sopivimmalta teille tänä vuonna, koska uusi olemuksenne ilmaisee itseään ja tosiasiassa maailmanne ilmaisee itseään hyvin eri tavalla 2018.

Nyt haluamme puhua nykyolemuksestanne, joka muuttuu niin nopeasti, että teidän on vaikea ymmärtää uutta "sinua".

Olette jatkuvassa vaihtelutilassa. Ei ole standardeja, joista ammentaa tunteenne, tuntemuksenne tai edes fyysiset muutoksenne. Niinpä olette peloissanne. Ei siksi, että teidän täytyy olla – sillä olette astumassa Maan kultaiseen aikaan – vaan koska ette ymmärrä itseänne. Ainostaan ulkoinen maailmanne ei ole pelottava, sama pätee sisäiseen maailmaanne.

Haluamme teidän ymmärtävän, että muutoksenne on suunniteltu luomaan uusi ja universaalimpi olento ja kaikki on upean hyvin henkilökohtaisessa ja globaalissa maailmassanne. Mutta te ette usko tätä, ennen kuin tuosta maailmasta tulee todellisuutenne.

Ja vaikka uskotte toivovanne samaa iloa kaikille ympäri maailmaa, totuus 3D-olennostanne on, että olette eniten huolissaan itsestänne. Teillä on kiinnostusta ja energiaa ulottaa ilo ympäri maapalloa sitten, kun perustarpeenne ovat tyydytetty.

Tiedätte, mitä perustarpeenne ovat, niistä unelmista joita jatkuvasti pyörii päässänne. Sillä ei ole merkitystä, kuka presidenttinne, pääministerinne, kuninkaanne, kuningattarenne tai kuka tahansa muu on, sillä tämä transformaatio generoidaan sisältä.

Niin se on, että sitten kun olette täysin vaatineet itsenne, nuo asiat jotka tuntuvat epäreiluilta tai ei-oikeilta teille ja muille, putoavat kelkasta tai häviävät. Älkää kuluttako energiaanne vihaisena olemiseen toisten kanssa tai toisille, sillä se vain vähentää sitä energiaa, joka teillä on sisäisen maailmanne laajentamiseen. Keskittykää itseenne, ja loppu loksahtaa paikoilleen. Keskittykää toisiin tai maapallon ilmastoon ja pitkitätte tarvettanne pelätä menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Ette nimittäin voi liikkua eteenpäin uuden olemuksenne kanssa, jos jumitatte 3D:ssä. Ettekä voi liikkua eteenpäin, jos tuntemattomanpelkonne on suurempi tällä hetkellä kuin viihtyvyytenne – vaikka kuinka epämukava. "Vaadin itseni ja koko loistoni", on uusi sisäinen mantranne. Jos olette huolissanne ulkoisesta maailmasta, tuota sisäistä huutoa ei kuulla.

Sallikaa itsenne virrata tämän joulunajan läpi ilman huolta menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta ja löydätte uuden paikkanne. Pelätkää tätä joulunaikaa tai mitä tahansa 3D-elämänne aspektia ja pysähdytte paljon pidemmäksi aikaa, mitä teidän on tarvetta, ottaen huomioon Maata takovat energiat.

Kuten olemme sanoneet vuosikymmeniä, "menkää virran mukana", ja kaikki tulee olemaan hyvin elämässänne ja olemuksessanne. Taistelkaa virtaa vastaa pelolla, ahdistuksella, vihalla tai ennakkokäsityksillä siitä, miten pitäisi olla, ja jäätte pelkomaailmaan paljon pidemmäksi aikaa kuin tarpeellista.

Nauttikaa tästä joulunajasta ilman huolta menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Olkaa hetkessä siinä tuntemuksessa, joka on antoisin teille. On tietysti aikoja, jolloin ette nauti seurasta, toiminnasta tai yksinäisyydestä. Sallikaa sen olla tietäen, että se on osa hetkeänne, älkääkä yrittäkö saada noita tunteita pois.

On aina olla rehellinen itsellenne hetkessä – ei menneisyyden tai tulevaisuuden peloille. Sallien hetkien virrata ja sallien itsenne muuttua tavoilla, jotka tyydyttävät parhaiten entiset, nykyiset ja tulevat tarpeenne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.12.2017 KYLLÄ, TE PYSTYTTE

ViestiKirjoittaja hammer » 29.12.2017 10:55

KYLLÄ, TE PYSTYTTE

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
24.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Tämä viimeisin tyhjiövaihe on melkein valmis. Niin se on, että valmistaudutte seuraavaan vaiheeseen, joka on 3D-unelmienne luominen.

Useimmat jotka haluavat seurata teitä 5D:hen ja sen yli, eivät ole kiinnostuneita henkisistä tekijöistä tällä hetkellä, sillä he tuntevat sisäisen ja ulkoisen maailmansa kääntyneen nurinpäin. Niin se on, että he tarvitsevat jonkinlaisia raameja sille, miten ja miksi siirtyä eteenpäin. Raameja jotka te olette nyt valmiita näyttämään.

Vaikka luultavasti uskottekin, että te ette ole tehneet riittävästi, että teillä on varmaan lisää asioita puhdistettavana tai muita ihmisiä, joiden kanssa olla vuorovaikutuksessa, ennen kuin luotte 3D-unelmanne, mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Ainoa asia joka estää teitä liikkumasta eteenpäin, on "sinä".

Omasta mielestänne ette ole valmistuneet, mikä saa teidät uskomaan, että teidän täytyy tehdä enemmän ja kovemmin, antaa anteeksi toisille tai rakastaa itseänne enemmän – kaikkea mitä voitte ajatella poistamaan itsenne luomispenkiltä.

Mitä jos luomisyrityksenne epäonnistuvat taas? Mitä jos ette ole saattaneet loppuun kaikkea, mitä teidän täytyy ennen tämän luomisvaiheen yrittämistä?

Vaikka pyysitte joukkona yhden maavuoden lisää valmistautua tähän vaiheeseen, hyvin samalla tavalla kuin Dorothy Ihmemaa Ozissa, teillä on aina ollut kyky luoda, mitä halusitte – taito joka on nyt helpompi kuin koskaan. Useimmat teistä ovat kauhuissaan epäonnistumisesta, sillä mitä jos luomistaitonne eivät ole, mitä väitämme? Mitä jos keksitte tämän kaiken?

Ette onnistu ymmärtämään, että olette täysin valmistautunut olemaan 3D-mestari. Äskettäisissä energiakuuroissa ei ollut niinkään kyse lisäyksen tekemisestä taitosettiinne, kuin teidän auttamisestanne muistamaan, miten luodaan helposti ja vaivattomasti – kuten olette tehneet aioneita muissa ympäristöissä. Taatusti luominen on Maassa ollut vaikeampaa kuin muissa ympäristöissä, mutta nyt kuin Maa on astunut 5D:hen, samanlaista 3D-raskautta ei enää ole.

Osa teissä haluaa jäädä pelkoon ja 3D-luomisvaikeuksiin, jotta te ette erotu tai ettei teitä voi syyttää, jos toiset eivät luo teidän laillanne. Luotte tarpeettomasti pelkoa luontaisten luomistaitojenne ympärille. Vähän kuin pikkulapsi, joka kieltäytyy kävelemästä, koska hän saattaisi kaatua.

Kenties teidän on tarpeellista vähän harjoitella ymmärtääksenne, että olette luonnostaan luoja. Kenties ei. Mutta tietäkää olemuksenne joka solulla, että te ette voi enää viivytellä tai pelätä lopputulosta tai prosessia. Olette ottaneet lisämaavuoden selvittääksenne nuo pelot. Nyt on aika toimia.

Tietysti teitä pelottaa, aivan kuten teitä pelotti, kun teidän tarvitsi lukea ääneen luokassa. "Mitä jos en lue sanoja oikein ja luokkatoverini nauravat minulle?" Se voidaan nyt siirtää nykypelkoihinne: "Mitä jos universumit ja ryhmäni odottavat minulta sellaista, mihin en pysty?"

Lakatkaa viivyttelemästä. Lakatkaa murehtimasta. Ja alkakaa leikkiä luomistaidoillanne, vaikkei teidän tarvitsekaan, sillä olette täysin kykenevä luomaan sen, mitä haluatte. Aloittakaa pienestä, jos haluatte. Teidän täytyy vain uskoa, että pystytte.

Rakastakaa kokonaisuuttanne ja taitojanne, sillä ne muuttavat Maata ja universumeita. Lakatkaa pelaamasta pääpelejä itsenne kanssa, toivoen ilman toivoa, että voitte piiloutua itseltänne ja muilta, kuten olette tehneet maaelämä toisensa jälkeen. Vetäkää peitto pois luomistaitojenne päältä ja alkakaa luoda. Se on roolinne ja se hämmästyttävä taitosetti, jota olette hioneet aioneita.

Sallikaa itsenne uskoa itseenne, ja kaikki tulee olemaan niin, kuin uneksitte. Sallikaa itsenne pelotella itseänne ja saatte jatkuvasti tällaisia viestejä, jotka työntävät ehdottomasti eturiviin – sillä olette valmis ja on sen aika. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron