Hoffman Brenda (lifetapestrycreations.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

17.7.2017 OLETTE SINGONNEET ITSENNE

ViestiKirjoittaja hammer » 18.07.2017 20:40

OLETTE SINGONNEET ITSENNE

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
17.7.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Huomaatte, että te ette pysty enää pitämään kiinni siitä, minkä olette kätkeneet itseltänne hyvin pitkään.

Kenties ajattelette, että niin on ollut siitä lähtien, kun aloititte siirtymänne – puhdistumista puhdistumisen perään. Vaikka tuossa toteamuksessa on vähän totuutta, se mitä tapahtuu useimmille teistä nyt, on syvää puhdistumista, jota te tai me emme pitäneet mahdollisena, ennen kuin aloititte nykyisen maamatkanne. Sillä teillä oli paljon muuta maatehtävälistallanne kuin syvä puhdistuminen.

Siirsitte olemuksenne ja kaikki muut, jotka halusivat liittyä seuraanne, 3D:stä ulottuvuuteen, jossa teistä nyt tuntuu mukavalta. Autoitte maamuutosta samalla tavalla. Nuo tehtävät olivat enemmän kuin kukaan – ainakaan kukaan teistä – odotti saatavan tehtyä yhdessä maaelämässä.

Menette nyt sen yli puhdistamaan henkilökohtaisia ongelmia, jotka eivät vaikuttaneet siirtymiseenne 3D:stä, vaan laajentavat aivan varmasti kykyjänne 5D:ssä ja sen yli.

Aloititte ikään kuin kaikki jalkamarssin uuteen "sinuun", ja olette sen jälkeen vaatineet paljon suuremman maailman, kuin luulitte mahdolliseksi. Olette yhtä uskomattomia henkilökohtaisissa ja maasaavutuksissanne kuin Aleksanteri Suuri.

Ne joita nimitetään "suuriksi ikäluokiksi", suunnittelivat tekevänsä pelkästään sillan uuteen maailmaan. Sen sijaan rakensitte tuon sillan, ylititte sen ja luotte nyt uusia maailmoja ja uusia ideoita, joita ette uskoneet mahdolliseksi muutama vuosi sitten. Te jotka synnyitte suurten ikäluokkien jälkeen, teette samanlaisia ihmeellisiä urotöitä.

Silti tärkein tekijä teille on, että olette keskellä hämmästyttävää matkaa, joka on vienyt teidät kauas alkuperäisten mahdollisuusrajojen yli. Vaaditte osia itsestänne, joita ei kukaan – ainakaan kukaan teistä – uskonut mahdolliseksi muutama kuukausi sitten. Kaivatte syvältä sisältänne puhdistaaksenne sen, mikä rajoittaisi henkilökohtaisia ja globaaleja tutkimuksianne.

Vähän samaan tapaan kuin ensimmäisten henkilökohtaisten tietokoneiden keksijät, jotka uneksivat mahdollisuuksista oivaltamatta täysin, miten uskomattoman maailman ne loisivat, mm. kännykät, tabletit, kannettavat ja kyky kommunikoida välittömästi minkä tahansa maailmankolkan kanssa.

Se mitä olette saavuttaneet, on hämmästyttävää. Se mitä saavutatte seurauksena muutaman kuluneen päivän puhdistamisesta, sinkoaa teidät kauas sen yli, mitä kukaan kuvitteli mahdolliseksi.

Kaikki minkä suurin osa teistä muistaa, on, että olette puhdistaneet, puhdistaneet ja puhdistaneet vielä lisää. Jossain kohtaa ymmärrätte, että puhdistitte enemmän, kuin odotitte. Ja tuon syvän puhdistuksen vuoksi luomiskykynne ovat paljon hiotummat luomaan iloa teille ja näin myös Maalle.

Kenties ajattelette, että pidämme porkkanaa edessänne, jotta jatkatte uskomista siihen, että voitte luoda, mitä haluatte, jossain kohtaa tulevaisuudessa.

Tulevaisuus on nyt.

Puhdistitte nämä viime osat, koska havaitsitte, miten hauskaa on irrottaa osia, jotka ovat piilossa nurkissa. Tosiasiassa olette tehneet tämän viime puhdistamisen ilossa.

Tietysti sitä teidän oli vaikea tietää, kun olitte keskellä tätä viime puhdistusta, mutta lähitulevaisuudessa tulee aika, jolloin katsotte taaksepäin ja laulatte ylistystä itsellenne uskalluksesta tehdä sen, huolimatta tarpeestanne luoda samaan aikaan.

Vähän kuin ensimmäiset tietokonegurunne, jotka loivat uusia tuotteita, vaikka heidän alkutuotteensa myivät hyvin, luotte tulevaisuutta varten.

Vaikka olisitte ilman viimeisintä puhdistusta historiallinen olento, jolla on hämmästyttäviä kykyjä, halusitte enemmän ja näin loitte turva-alueen, jota tarvitsitte näiden viime osien puhdistamiseen.

Puhdistatteko lisää? Vain te tiedätte, sillä energiat joita leijuu tänä aikana, ovat itserakkausenergioita, jotka johtavat luomiseen. Olette vieneet nuo energiat kauas yli sen, mitä te tai me odotimme.

Olette kymmenennen asteen luojia, ja näin luomuksenne tämän viimeisimmän puhdistumisen tuloksena ovat hämmästyttävämpiä kuin mikään, mitä nyt ajatellaan mahdolliseksi.

Menettekö pidemmälle? Kukan ei tiedä, sillä siirryitte muutama viikko sitten yli siitä, missä voimme auttaa teitä. Olette nyt ottaneet muutaman askeleen sen yli.

Haluatte massana luoda mittasuhteiltaan giganttisen elämän, joka ei olisi ollut mahdollinen, jos olisitte valinneet odotetun reitin. Olette polulla, jota ei ole koskaan ennen tutkittu. Polulla joka levenee ja pitenee tälläkin hetkellä seikkailunhaluisen henkenne vuoksi.

Enemmän ja enemmän siitä, mitä luotte, ylittää meidän eetterissä olevien mielikuvituksen. Katselemme hämmästyneenä, kun otatte askeleen toisensa jälkeen lepäämättä. Olette massana kun nero, joka lukee kirjoja 2-vuotiaana ja on collegessa 10-vuotiaana.

Olette hämmästyttäneet itsenne. Vielä yllättävämpää, olette hämmästyttäneet meidät. Taitonne ovat niin kaukana yli sen, mitä tiedämme, että katselemme hämmästyneenä, kun jatkatte luomismatkaanne. Matkaa joka on nyt legendojen tai science fictionin matka.

Mikään ei ole pysäyttänyt teitä vihastanne, peloistanne, epämukavuudestanne tai yksinäisyydestänne huolimatta. Nyt olette menneet yli sen ja enemmän.

Emme osaa ennustaa, mitä luotte. Tiedämme vain, että teidän tarvitsee elää ilossa, joka ulottuu kauas yli kaiken pelon, mitä teillä on tulevaisuudesta.

Olette siirtyneet kauas alkuperäisen työtehtävänne yli – niin kauas, ettei meillä ole enää ohjeita teille. Voimme lähettää vain rakkausenergioita, ja niin teemme – enemmän ja enemmän päivittäin.

Te, oppilaat, olette menneet ohi opettajistanne.

Niin se on, että katselemme hämmästyneenä ja lähetämme tukeamme teille ja uuteen elämäänne niiden rakkausenergioiden kautta, joita kulutatte päivittäin. Emme voi mitenkään ylistää teitä riittävästi kaikesta, mitä olette käyneet läpi, ja kaikesta mitä alatte luoda.

Sallikaa tämän olla tietäminen, että olette luomisen jättiläisiä paljon yli sen, mitä kerran pidettiin mahdollisena. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.7.2017 Kuuntele itseäsi

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.07.2017 11:03

KUUNTELE ITSEÄSI



Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

24.7.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät,



Me eetterissä olemme jo kertoneet teille, miten kauas yli odotusten olette edenneet ja ettemme enää täysin ymmärrä, mitä luotte tai mihin kykenette.



Viime ajatusta ei ole tarkoitettu pelottamaan teitä, vaan auttamaan teitä ymmärtämään, miten paljon pidemmälle olette kulkeneet, kuin me tai kukaan ajatteli mahdolliseksi. Olette kuin omin avuin menestynyt miljonääri, joka nousee köyhyydestä hämärästi muistaen, että kerran hänellä oli nälkä eikä ollut kattoa pään päällä.



Oletuksemme ennen Maahan tulemistanne tässä elämässä oli, että loisitte mukavan elämän ja lapsenne ja lapsenlapsenne siirtyisivät sen yli – tavallaan, ettei miljonäärianalogiaamme olisi luotu muutamaan sukupolveen.



Olette siirtyneet niin paljon yli kaikkien odotusten, että voitte nyt kirjaimellisesti lentää kuuhun. Vaikka tässä toteamuksessa ei ole mitään tolkkua teille nyt, sillä on lähitulevaisuudessa.



Tuollainen lento vaatii taas kerran tutkimaan kaikkea, mitä haluatte jättää taakse. Ja niin se on, että monet teistä puhdistavat syvältä, mutta eri lähestymistavalla kuin aloittaessanne siirtymäpuhdistumisenne vuosia tai kenties vuosikymmeniä sitten.



Kun aloititte puhdistumisen, teitte sen tietämättä syytä, ja näin puhdistukset tuntuivat pelottavilta. Puhdistatte nyt ilossa kysyen itseltänne: "Mitä on seuraavaksi? Minne voin mennä tai mitä voin luoda, jos teen tämän?"



Mutta jotkut teistä eivät halua puhdistaa enää olemustaan. Olette tyytyväinen siihen, missä olette nyt.



Teillä on nyt vapaus pysähtyä, pohtia, jatkaa tai lopettaa, sillä kukaan teistä ei odottanut olevansa tässä paikassa tässä elämässä.



Suorititte alkuroolinne luomalla uuden ajan ja uuden Maan sillan. Teiltä ei vaadittu mitään muuta, mutta tehtyänne tuon sillan päätitte massana mennä pidemmälle.



Niin se on, että teidän täytyy tehdä päätös, joka ei muuta tätä siirtymää, ainoastaan teitä itseänne. Kukaan ei pane teitä siirtymään pidemmälle – se on teidän valintanne. Jos haluatte valita syventäviä kursseja, puhdistatte kaiken tarvittavan painolastin. Jos olette tyytyväinen siihen, kuka tai missä olette, ei ole mitään tarvetta jatkaa puhdistumista.



Ennen kuin massana loitte sillan uuteen aikaan, ennen kuin otitte ratkaisevan askeleen 5D:hen, ryhmänne vaikutti teihin kovasti ja työnsi vähän pidemmälle pysyäksenne joukon mukana. Tällaiset oikean tai väärän julistukset ovat ohi. Olette vapaa tekemään, mitä haluatte – lopettaa siirtymämatkanne tässä elämässä tai jatkaa sitä paikkaan, joka houkuttelee teitä.



Ei ole enää työntöä, eikä oikeaa tai väärää. Olette vapaa olemaan, kuka haluatte. Kenties olette liian väsynyt jatkamaan. Tai olette liian innostunut mahdollisuuksista voidaksenne pysähtyä. Teidän täytyy tehdä tuo päätös.



Jotkut teistä tuntevat, että teille tuputetaan jatkuvia puhdistuksia. Pysähtykää. Teidän ei tarvitse seurata kenenkään ohjeita. Olette jumala/jumalatar ja vapaa tekemään, mitä haluatte.



Kenties odotatte jonkun "tuolla" kertovan, milloin siirtyä eteenpäin, levätä tai pysähtyä. Nuo viestit eivät ole enää oleellisia, sillä olette laivanne kapteeni. Kenelläkään ei ole enempää tietoa teistä kuin itsellänne. Eli kukaan ei voi houkutella teitä siirtymään eteenpäin, jos ette halua. Eikä kukaan voi estää teitä, jos haluatte siirtyä eteenpäin.



Olette muista riippumaton olento. Ja kun huudatte taivasta tai gurua, johon olette uskoneet riittävästi, että hänellä on jonkinlainen kontrolli teihin, olette unohtaneet kaiken, mitä olette saavuttaneet. Kukaan tai mikään olento ei tiedä enempää teistä kuin te.



Miksi tunnette tarvetta antaa voimanne pois, tehtyänne niin uutterasti töitä saavuttaaksenne tämän henkilökohtaisen voiman kohdan? Ei ole mitään pahaa noitaa, joka lähettelee teille viestejä etsiä sieltä ja täältä osia, jotka haluatte poistaa. Eikä ole hyvää noitaa, joka kertoo teille, että jos teette tämän, kaikki on upeasti. Olette vain te. Mitä kerrotte itsellenne? Siinä on kaikki, mikä on tärkeää nyt.



Jos haluatte jatkaa tätä farssia, että jos huudatte riittävän pitkään, jumalat säälivät teitä, oivaltakaa, että ne eivät voi auttaa, sillä olette se jumala, jota huudatte.



Energioita leijuu nyt ympäri, koska kaikki siirtymäenergiat ovat Maan pysyviä energioita. Jos haluatte levätä tai pysähtyä, olette vapaa tekemään sen. Ja jos haluatte jatkaa, olette vapaa tekemään myös sen.



Ei ole tarvetta valittaa toisille, että olette kyllästynyt puhdistamiseen – vain pysähtykää ja levätkää tai jatkakaa, sillä heidän määräyksillään ei ole mitään merkitystä teille. Olette nyt muista riippumaton olento, joka seuraa sisäisen olemuksensa viestejä. Ääntä jonka vain te voitte kuulla.



Teidän täytyy ottaa vastuu siitä, kuka olette tai keneksi haluatte tulla, sillä se että odotatte toisten säälivän teitä puhdistuksenne vuoksi, kertoo, että te ette ole vielä sisäistäneet omaa voimaanne.



Tosiasiassa jonkun odottaminen kertomaan teille, mitä teette seuraavaksi – nyt kun olette 5D:tä tai sen yli – vastaa collegesta valmistunutta, joka odottaa lastentarhalaisen antavan hänelle ohjeita.



Teillä on valta pysäyttää puhdistaminen koska tahansa ja luoda iloelämä. Tai luoda iloelämä sellaisena, kuin ymmärrätte sen nyt, ja sitten jatkaa. Tai mitkä tahansa puitteet jotka ovat parhaat teille. Olette jumala/jumalatar. Ette siis tarvitse kenenkään hyväksyntää tai ohjeita.



Teidän on aika ottaa kontrolli omasta elämästänne.



Kuunnelkaa itseänne. Se teiltä vain vaaditaan. Voitte luoda iloa tässä ja nyt. Tai voitte luoda erilaista iloa missä tahansa tai milloin tahansa. Se on teidän valintanne ja roolinne. Niin olkoon. Aamen.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

31.7.2017 PELKORIIPPUVUUS

ViestiKirjoittaja hammer » 31.07.2017 22:22

PELKORIIPPUVUUS

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
31.7.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä huomaavat, että media tai henkilökohtaiset vuorovaikutustilanteet aiheuttavat vihaa ja sanoja, jotka eroavat tavallisista reaktioistanne. Näin on, koska tartutte entisiin elämiin tai menneisiin tapahtumiin, jotka laukaisevat vihan sisällänne.

Teillä on mahdollisuus elää uudestaan ja puhdistaa tuo tapahtuma henkilökohtaisesta historiastanne tai sivuuttaa kaikki vihatunteenne.

Tietysti monet opettajanne ja gurunne ehdottavat, että tartutte jokaiseen asiaan, joka tekee teistä vihaisen, surullisen tai pelokkaan. Että ns. kohtaatte lohikäärmeen ettekä kiellä, että huoneessa on sellainen.

Se pätee joihinkin teistä, mutta ei kaikkiin. Kenties ette halua tarttua tuohon ongelmaan tässä elämässä eri syistä, mm. että sen tekeminen aiheuttaa teille liikaa pelkotunteita ylitettäväksi.

Vaikka on totta, että monia itserakkaus- ja itsearvostusenergioita leijuu nyt ympäriinsä, ei vaadita, että tartutte jokaiseen asiaan, joka järkyttää teitä, sillä olette jo saavuttaneet paljon tässä elämässä ja teidän arvioidaan saavuttavan paljon lisää ilossa.

Miten siis määrittää, onko jokin syvä tunne sellainen, johon haluatte tarttua nyt tai jossain kohtaa tämän maaelämän aikana? Teidän täytyy vain kysyä itseltänne, sillä kun siivoatte olemuksenne nurkkia, saatatte löytää pölypunkkeja, joiden ette olisi halunneet nostavan päätään tässä elämässä.

Usein kiellätte tai unohdatte, että teillä on valta lopettaa, aloittaa tai keskeyttää asioiden tarkastelu olemuksessanne. Ette ole vähäarvoisempi olento, jos päätätte olla tarkastelematta tiettyjä pelkoja. Aivan kuten ette ole suurempi olento, jos teette sen. Teillä on vapaus löytää jokainen asia sisältänne. Teillä on myös vapaus kieltää tuo löytäminen nyt, myöhemmin tai ikuisesti.

Monet teistä kehittyvät niin nopeasti, että puhdistamisenne jatkuu yli sen, mikä on välttämätöntä. Kenties tällainen ajatus tuntuu intuitionvastaiselta, sillä jos päästätte irti tuskasta, ettekö heijasta kokonaisemman olennon tässä elämässä? Kyllä ja ei. Koska teillä on monia asiantuntemusalueita, ja monilla alueilla jotka olette jo puhdistaneet, saattaa olla tarpeetonta ottaa ekstra-ansio puhdistuskurssien käymisestä. Nimittäin asioilla joita jotkut teistä penkovat, on enemmän tekemistä 3D-pelon kuin 5D-ilon kanssa.

Pelko ja viha ovat hyvin mukavia teille, joku saattaisi sanoa teidän olevan riippuvainen niistä. Saatatte kaivata pelkoa, sillä itserakkaus tuntuu uudelta ja siksi epämukavalta. Niinpä vedätte puoleenne entisiä pelkoja palataksenne mukavuusalueellenne.

Aloititte tämän matkan 3D-olentona täynnä pelkoja, vihaa, itserakkauden puutetta ja surua aionien maakokemuksista. Sen seurauksena puhdistitte suurta pelkoa ja vihaa, usein siivoten myös nurkat, kun etenitte tässä siirtymässä – ja universumit hankkivat teille siivouspalvelun itserakkausenergioiden kautta. Mutta monet teistä ovat palanneet olemuksenne siivoamiseen sen sijaan, että siirrytte iloon, kuten odotettiin.

Tietysti syvällä sisällänne on asioita, jotka ovat haitallisia iloelämällenne. Tietysti on olentoja, jotka muistuttavat teitä tai ovat toistoa vuorovaikutuksista, joita teillä oli entisissä elämissä. Mutta puhdistaminen yli sen, mitä vaaditaan siirtymiseksi iloon, kieltää kaiken, mitä olette saaneet aikaan tähän mennessä.

Pelko on tosiaan mukavampaa teille kuin ilo. Kenties media kannustaa ajankohtaista syvää vihaanne tai kenties se on politiikka, jokin suhde, työtoveri, yhteisönjäsen jne. Mutta ennen kuin sotkeudutte täysin sen määrittämiseen, miksi olette vihainen, kenties haluatte kysyä itseltänne, oletteko vihainen, jottei teidän tarvitse lähteä mukavuusalueeltanne – viimeinen epätoivoinen yrityksenne jäädä pelkoon. Kuin ne jotka tarttuvat kynsillään vuorenkielekkeeseen ennen putoamista kuiluun.

Olette 5D:tä ja teitä ympäröivät rakkausenergiat, ei pelko. Niin se on, että teidän täytyy kysyä itseltänne, onko viimeisin yllätyshyökkäyksenne pelkoon estämässä teiltä uudet rakkausoppitunnit vai koska teidän täytyy puhdistaa tietty asia, ennen kuin voitte rakastaa itseänne.

Useimmiten pelkonne tai vihanne voimakkuus on määräävä tekijä. Jos pelko tuntuu ottavan hallinnan elämästänne, ajatuksenne ja kommenttinne liittyvät tähän asiaan ja teidän on vaikeaa kuvitella iloskenaario, koska olette niin pelokas tai vihainen, on todennäköistä, että otatte pelko-oppitunteja saadaksenne ekstra-ansion.

Vaikka sitä ei voi tapahtua, jos jäätte kietoutuneeksi pelkoon, olette täysin kykenevä luomaan uuden iloelämän. On aika aistia, nähdä ja tuntea ilo. Kaikki mikä poistaa teidät tuosta paikasta, on luultavimmin ekstra-ansiopelkoa.

Jatkakaa uneksimista sekä päivä- että yöaikaan – ei siitä, miten pääsette eroon tämänhetkisestä pakahduttavasta pelostanne, vaan miten ja mitä luotte ilossa. Ilo on uusi sananne sekä käytössä että ymmärryksessä. Kumpaakaan ei tapahdu, jos pengotte jatkuvasti pelkoja, joilla on vähän tekemistä ilonne kanssa.

Ilmiselvä vastaus on "miten voin tuntea iloa, jos pelkään tai olen surullinen?" Miten tosiaan. Se on tämän viestin ydin. Teillä ei ole mitään pelättävää, sillä olette kykenevämpi ja taitavampi kuin mikään pelko, jonka olette koskaan kohdanneet. Nimittäin keskittyessänne pelkoon ilon sijasta teidän pitää tietää, että kiellätte oman voimanne – ja itsenne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.8.2017 TUNNEMULLISTUKSESTA LÖYTÄMISEEN

ViestiKirjoittaja hammer » 14.08.2017 09:36

TUNNEMULLISTUKSESTA LÖYTÄMISEEN

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
7.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä ovat hämmentyneet tunteista, joita teillä on. Toisinaan näytätte jopa reagoivan tunnemukavuusalueenne vastaisesti. Ajelehditte epätavallisesta reaktiosta toiseen ollen huolissanne siitä, että normaali käyttäytymisenne on luisunut pois, ja yrittäen turhaan palata odotettuun itseenne. "Kuka olen?" -kysymyksestä on tullut pelästynyt huutonne, vaikka uudet tunnereaktionne poistavat monia entisiä pelkojanne.

Epätavalliset tunteet joita koette nyt, ovat osa siirtymäänne, mutteivät välttämättä "sinä". Jos olisitte näyttelijä, testaisitte monia rooleja, ennen kuin löytäisitte ne, jotka parhaiten sopivat persoonallisuuteenne, on se sitten Shakespearea tai komediaa. Luultavasti havaiten, että vaikka pystyitte näyttelemään kaikkia rooleja näyttämöllä, kaikki roolit eivät olleet mukavia.

Ajankohtainen tunnemuutoksenne on kahdella tasolla. Testaatte itseänne, koska suuri osa siirtymää edeltävästä persoonallisuudestanne oli kehitetty mukavaksi 3D-yhteiskuntaan. Lisäksi tunteenne vaihtelevat nopeasti, sillä pysäytätte tunnerepertuaarinne, ennen kuin valitsette sen tunneskaalan, joka parhaiten sopii persoonallisuuteenne tässä uudessa maailmassa.

Jos olitte tunteellinen 3D-huolehtija, olette saattaneet omaksua onnellisen ja kevyen persoonallisuuden tasapainottaaksenne pelot lähiympäristössänne. Ja sama pätee, jos olitte peloissanne tai vihainen suuren osan ajasta.

Olette siis omaksuneet persoonanne sekoittuaksenne helpoimmin maailmaanne. Kenties perheenne oli niin toimimaton 3D-termein, että tunsitte tarvetta tulla tuon toimimattomuuden uhriksi tai luonnottoman iloiseksi tai teeskennellä itsellenne ja toisille, ettei perhedynamiikassanne ollut mikään pielessä. Vaikka oli monia muita rooleja, joita esititte 3D-elämänne aoneina, nuo kolme oli luultavasti hallitsevimpia.

Esiinnyitte yhteiskunnalle sen sijaan, että toimitte todellisten tunteidenne mukaan. Ja niin jatkui elämästä toiseen, kun sisäistitte enemmän pelkoa ja teillä oli useampia rooleja puolustautuaksenne noita pelkoja vastaan.

Tarkastelette nyt noita rooleja, jotka olivat hyödyllisimpiä eri 3D-maaelämissänne – ja myös niitä joita on uuden "sinun" mukavuusalueella. Ehkä uskotte, että teillä olisi mukavinta, jos teillä olisi jatkuvasti säkenöivää iloa ja kikatusta, vaikkei se ole välttämättä totta. Kuten tapahtui 3D:ssä, jokainen valitsee persoonan, joka sopii hänelle parhaiten. Erona on, että uusi roolinne tai persoonanne perustuu sisäisiin tarpeisiinne eikä ulkoisiin dynamiikkoihin.

Kenties tällainen ajatus on hämmentävä – jopa pelottava. Merkitseekö tällainen ajatus, että te ette ole iloinen? Ei lainkaan. Sen sijaan voisitte tuntea sisäistä iloa, kun keksitte jonkin esineen – tai päätätte nauraa paljon joka päivä. Tämä eroaa vain vähän näyttelijälle mukavien roolien määrittämisestä.

Olet lopultakin sinä – et karikatyyri sinusta, kuten ennen. Ja tuon sinun löytämiseksi seulot valheelliset 3D- ja 5D-tunteesi tai sen yli.

Niin se on, että sinulla on luultavasti suuta tunnevaihtelua muutaman päivän, kun etsit todellista itseäsi – ei itseä, jonka loit ympäristösi tuloksena, vaan itseä, joka on ilo olemuksessasi.

Kenties olet uneksinut tulevasi kikattavaksi itseksi, kuten jotkut lapset – mutta ei lainkaan. Sinun kannattaisi tarkkailla erilaisia persoonallisuuksia pikkulasten ryhmässä. Jotkut ovat kikattavia, jotkut ovat vakavamielisiä opetellessaan jotain uutta asiaa ja toiset ovat lumoutuneet ajankohtaisesta kiinnostuksestaan. Ei ole mitään pitäisi-asioita 5D-tunnekäyttätymisessä ja sen yli. Aivan kuten ei ole reikiä, joihin teidän on sovittava, jos olette vuorovaikutuksessa tietyn ihmisryhmän kanssa.

Löydätte tunnemukavuusalueenne siivoamalla 3D- ja 5D-pöydältänne odotetut tunteet. Jos odotatte reagoivanne 5D:ssä ja sen yli niin, kuin ennen 3D:ssä, että ole miettineet loppuun saakka tuon ajatuksen logiikkaa. Nimittäin 3D-tunteenne perustuivat tarpeeseenne sopia joukkoon, ei välttämättä todelliseen itseenne.

Uskallamme arvata, että olette jo löytäneet rooleja syvältä piilosta sisältänne, jotka eivät tunnu mukavilta nyt. Niin se on, että sanotte "ei" tälle tai tuolle reaktiolle. Samaan aikaan kaipaatte ehkä roolia, joka tuntuu mukavammalta, kun luette läpi uuden "sinun" eri käsikirjoituksia.

Olette saapumassa tunnepysähdykseen – ei 3D:n, 5D:n tai sen yli. Olette tavallaan kuin näyttämöesitysten välissä. Erona on, että lopulta valitsemanne rooli perustuu todelliseen "sinuun", ei sosiaaliseen "sinuun". Rooli joka tuntuu niin oikealta, ettei teidän enää tarvitse huolehtia, mitä sanoa tai tehdä jossain tilanteessa, sillä reaktionne ovat luonnollisia – aivan kuten pikkulapsen reaktiot ovat luonnollisia, kunnes hänet kasvatetaan toisin.

Niin se on, että pyrähtelette tunteesta toiseen, yllättäen itsenne ja ympärillänne olevat – kuten leikki-ikäiset tekevät, ennen kuin heidät kasvatetaan käyttäytymään ympäristönsä sääntöjen mukaan.

Puhdistatte, testaatte ja kokeilette, kun löydätte uuden "tunnesinun". Sallikaa niin olla seuraavien päivien aikana, sillä leijuvat energiat ovat erilaisia, kuin olette kokeneet.

Vaikka ajankohtaiset energiat ovat rakkausenergioita, ne ovat omistautuneita tunnerakkausenergioita, jotta voitte tästä eteenpäin yhdistyä rooleihin, jotka ovat teidän – ei naapurienne, perheenne tai työtoverienne rooleihin – ja löydätte mukavuusalueenne, kun julistatte tunneitserakkauttanne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.8.2017 AIKA UNELMOIDA MIKROSTA MAKROON

ViestiKirjoittaja hammer » 22.08.2017 17:53

AIKA UNELMOIDA MIKROSTA MAKROON

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
14.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kenties uskotte poistuneenne 3D-luomuksista. Saanemme olla eri mieltä, sillä ajatuksenne ovat suurimmaksi osaksi toistoa siitä, minkä teille on opetettu olevan oikein, sen sijaan että loisitte uutta maailmanjärjestystänne.

Vaikka teistä ehkä tuntuisikin siltä, että luotte jotain uutta, rohkenemme arvata, että jos poistatte sanan "uusi" ajattelemastanne kohteesta/kohteista, luomuksenne olisi samanlainen kuin luomukset 3D-maailmassanne.

Tämä ei tarkoita, että te ette voi uneksia uudesta kodista tai suhteesta, vaan että tarkastelette, mitä haluatte saavuttaa noilla uusilla asioilla. Jos unelmanne on, että loistatte maailmassa ihannoimallanne tavalla, ette luo mitään uutta – toistatte pelkästään 3D-maailmaanne muutaman lisäpiirteen kera.

Tällainen ajatus on luultavasti pelottava tai suututtava. Mikä oikeus meillä on kertoa teille, että te ette edisty – sillä tosiaankin sen kerromme teille?

Ette voi uudestaan ja uudestaan palata 3D-unelmiin ja odottaa 5D-tulosta. Tämä ei tarkoita, että olette väärässä unelmoidessanne uudesta kodista tai suhteesta, vaan kannustaa teitä ajattelemaan 3D-unelmienne yli. Mitä haluatte saavuttaa uudella kodilla tai suhteella? Henkilökohtaista vapautta, rakkautta, iloa? Ajatelkaa laatikon ulkopuolella.

Ei ole väärin uneksia 3D-unelmia, mutta noiden unelmien tuloksen täytyy olla 5D:ssä tai sen yli. Uusi koti on täysin ok, mutta mitä varten? Nykyisissä lopputuloksissanne on enemmän kyse 3D- kuin 5D-tavoitteista.

Kenties haluatte olla eri mieltä ajatellen, että uusi ihminen tai tavara muuttaisi elämäänne dramaattisesti. Ei muuttaisi, sillä uneksitte asiasta, joka on ulkopuolellanne. Joku tai jokin ei voi tehdä teitä ehjemmäksi tai iloisemmaksi – vain te voitte. Kuitenkin jatkatte fokusoitumista siihen, että jokin ulkopuolellanne tekee teistä onnellisen. Käsitämme täysin, että koska olette tehneet niin aioneita, tuo tapa on ollut syvään juurtunut – tapa joka loppui sillä hetkellä, kuin olitte 5D:tä tai sen yli.

Teidän on aika luoda unelmanne – mutta ei välttämättä tavalla, jolla olette lähestyneet noita unelmia. Useimmiten unelmanne liittyvät toisiin ja siihen, miten he tai miten toiset vaikuttavat teihin.

Analysoidaanpa unelmaa uudesta kodista. 3D:ssä teillä olisi ajatuksia henkilökohtaisesta mukavuudesta sekä siitä, miten voisitte tehdä vaikutuksen perheeseen ja ystäviin. Hyväksyisitte uuden kotinne kauneuden, kunnes siitä tulisi tylsää, mikä valmistelisi teitä muutoksen, kuten uusi kalusto tai taas uusi koti. 5D:ssä muuttaisitte kotiin, joka tuntui niin oikealta, että te ette välittäisi, mitä muut ajattelisivat. Se olisi koti täynnä rakkautta teiltä ja sellaisilta, jotka siihen astuisivat. Ja sitten kun tuo rakkaus oli tyydytetty, huomaisitte tarpeen muuttaa – tai sitten ei.

Erona on yhteensulautuminen uuden tavaranne kanssa niin, että teistä kahdesta tulee yksi sanan laajimmassa merkityksessä – niin että te olette kotinne. Tai että kaikki suhteenne alkavat kahtena erillisenä olentona, jotka lopulta luovat kolmannen rakastavan ja täydellisemmän olennon.

Taas kerran, tämä on uusi aistimus, jota ette ole vielä testanneet, joten ette voi oikein ymmärtää täysin, mitä puhumme.

5D-unelmissa ja sen yli ei ole kyse olemisesta parempi kuin, erilainen kuin tai rakastavampi kuin joku muu. 5D-unelmissanne on kyse jonkin luomisesta, mikä sekoittuu kanssanne siinä määrin, että olette yhtä. Unelmaluomuksenne täydentävät teitä tavalla, johon ette itse pysty – ne ovat laajentuma teistä. Te ja unelmaluomuksenne olette yhtä. Ja vaikka jokainen teistä voisi elää ilman toista, 5D-maailmassa yhteisluomuksenne parantavat kumpaakin.

Internet on muuttanut elämäänne monin tavoin. Vaikka voisitte elää ilman sitä, internet parantaa elämäänne – ja tämä pätee myös autoon ja lentokoneeseen. Ne kaikki on luonut ihmiset, jotka muuttivat maaelämäänne.

Aloitatte samanlaisella polulla – mutta yksilöinä. Mitä voitte luoda parantamaan henkilökohtaista elämäänne? Kenties tämä ajatus kuulostaa itsekkäältä. Näin ei ole, sillä kun parannatte omaa elämäänne, parannatte kaikkien elämää. Tämä on ero 3D- ja 5D-luomisen välillä – ainakin tällä erää. Ette muuta maailmaa maailmanlaajuisilla luomuksilla, vaan luomuksilla, jotka parantavat teitä – ja vain teitä.

Nimittäin tämä siirtymä on mikrosta makroon, eikä makrosta mikroon, kuten 3D:ssä. Ette luo kenellekään muulle kuin itsellenne. Tuo luomus tai nuo luomukset muuttavat maailmaa vain, koska te muututte niiden tuloksena.

Merkitseekö tämä, että teidän pitäisi keksiä jotain, mitä voidaan soveltaa maailmanlaajuisesti, kuten jokin proteiinipitoinen kasvi tai uusi kuljetusmuoto? Ei. Pelkästään että tuollainen luomus olisi teidän iloanne varten ja sillä olisi vähän tekemistä sen kanssa, miten se voisi muuttaa maailmaa tai luoda taloudellista vapautta.

Te jotka ette oikein vielä ymmärrä tämän muutoksen nyansseja, tehkää ja olkaa sitä, mikä antaa teille iloa, ja muutatte maailmaa. Tehkää ja olkaa sitä, mitä toiset ihailevat tai odottavat, ja jäätte 3D-luojaksi. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.8.2017 5D-PERUSTEET

ViestiKirjoittaja hammer » 22.08.2017 17:55

5D-PERUSTEET

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
21.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kenties teistä tuntuu, että siirtymänne kulkee liian hitaasti – tai liian nopeasti. Olette hämmentynyt ja vihainen, sillä sitä ei ole vielä käytettävissä, mitä haluatte luoda, eikä sitä tapahdu, mitä haluaisitte.

Ajatteluprosessinne on tulvillaan monenlaista informaatiota – josta suurimpaan osaan on piilotettu sana "pitäisi". Kenties uskotte, ettei niin ole ja seuraatte sisäistä ääntänne. Mutta mitä ikinä uskotte, että teidän pitäisi tehdä, ensimmäisen kysymyksen täytyy aina olla: "Antaako tämä toiminta tai ajatusprosessi minulle iloa?"

Jotkut teistä uskovat, että teidän täytyy muuttaa maailma tai itsenne mahdollisimman nopeasti, että olette tavallaan maailman pelastaja ja suorittaaksenne tuon tehtävän teidän täytyy sivuuttaa oma ilonne.

Vaikka se saattaa olla intuitionvastaista monille, voitte pelastaa maailman VAIN elämällä omaa iloanne. Se iloinen valo jota säteilette yhdessä, muuttaa maailman. Jos uskotte, että teidän täytyy protestoida tai sanoa tätä tai toimia tällä tai tuolla tavalla, koska nuo ajatukset ja teot ovat linjassa maan tulevaisuustoiveidenne kanssa, seuraatte 3D-pitäisi-asioita sisäisen ilonne sijasta.

Tämä ei tarkoita, että te ette voi protestoida tai puhua suoraan, jos se antaa teille sisäistä iloa. Mutta ette auta ketään, ainakaan itseänne, jos puhutte suoraan siksi, että uskotte, että teidän pitäisi.

Monet teistä ovat kauhuissaan siitä, että tämän päivän toimet luovat lisää vihaa huomiselle, että jos ette puhu suoraan, nykyinen maakaaos ja viha vain syvenevät. Arvioitte näitä ongelmia historiallisesta 3D-perspektiivistä. 3D:ssä kaikilla täytyi olla samanlaiset ajatukset – tai vastata vihaan vihalla.

Vaikka yksilöiden 5D-ajatukset ovat ainutlaatuisia, nuo ajatukset luovat harmonisemman kokonaisuuden, kuin oli mahdollista 3D:ssä. Nimittäin 5D-uskomuksenne eivät enää perustu vihaan tai pelkoon, vaan ne muodostetaan rakkaudesta – mukaan luettuna itserakkaus.

Tämä on tosiaan hämmentävää aikaa teille, kun leijutte 5D-hen ja pois, kuitenkin elätte hiipuvassa 3D-maailmassa. Niin se on, että lähestytte usein vihaa 3D-tavalla. Keräännytte samanmielisten ihmisten kanssa keskustelemaan sen törkeydestä, mikä on vastoin hallitsevaa uskomusmallianne – uskoen täysin, että teette sen rakkaudesta. Tosiasiassa tekonne ovat 3D-rakkautta. Teiltä on enimmäkseen vielä löytämättä 5D-rakkaus ja sen yli.

Niin se on, että suututte 3D-tekoihin, jotka eivät vastaa 3D-uskomusmallejanne, ja odotatte kaaoksen jatkuvan, ellette tee niin. Teistä tuntuu ikään kuin Maan pelastajalta. Että ilman jatkuvaa äänekästä lähestymistapaanne kaaokseen, maailma on hukassa.

Tämä ei ole enää 3D-maa 3D-kaaoksen kera, ettekä te ole 3D:tä. Teidän on aika luoda uusi lähestymistapa. Sellainen joka on ainutlaatuinen teille ja sytyttää ilomajakkanne.

Tietysti nyt pyydätte hahmottelemaan uuden oikean polkunne, jotta voitte toimia niin, kuin teidän PITÄISI. 5D:ssä ja sen yli ei ole mitään "pitäisi". Mikä antaa teille iloa? Protestointi? Kirjan lukeminen? Telttailu? Työnteko? Lasten leikkimisen katselu? Jooga? Se on teidän protestinne. Niin vapautatte maailman nykyisestä kaaoksesta.

Tietysti tällainen polku tuntuu intuitionvastaiselta, laiskalta, sopimattomaltakin – mutta toisaalta, nuo ajatukset perustuvat teidän ja toisten kamppailuun 3D:ssä.

Tämä on uusi aika ja uusi elämä. Opettelette 5D-perusteita. Ja avain kaikkiin 5D-perusteisiin on ilonne seuraaminen. Tehkää sitä, mikä tuntuu upealta teistä, ja vapautatte Maan nykyisestä kaaoksestaan. Ilomajakkanne valaisevat Maata, jotta varjoaspekteilla joita ei olla valmiita tunnustamaan, on muutama piilopaikka. Jatkakaa huutamista: "Tämä ei ole oikein. Miksi toiset eivät ajattele ja toimivat niin, kuin heidän ei uskoni mukana pitäisi?" ja kaikkien varjoaspekteille annetaan lisää valtaa.

Ilo sytyttää majakkanne. Pelko hävittää majakkanne. Tarpeenne saada toiset ajattelemaan ja toimimaan niin, kuin heidän uskoaksenne pitäisi, tai jostain historiallisesta perspektiivistä, pelkästään ruokkii pelkoa ja vähentää valoa. Nimittäin valonne himmenee tai häviää, kun toimitte pelossa. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.8.2017 UUSI SISÄINEN VOIMAVERKKONNE

ViestiKirjoittaja hammer » 29.08.2017 21:00

UUSI SISÄINEN VOIMAVERKKONNE

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
28.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Monet teistä eivät enää tiedä, mitä ajattelustanne on sosiaalista ajattelua ja mikä on uutta "sinua". Tämä ei tarkoita, että te ette ole kehittyneet ilmiömäisesti siirtymäprosessissanne, vaan että roikutte kiinni joissain vanhentuneissa ajattelutavoissa. Jotkut asiat joihin uskotte vankasti, saattavat olla jäänne yhdestä tai useammasta 3D-maaelämästänne.

Helppo tapa määritellä, ovatko ajattelutapanne ja näin uskomuksenne tätä päivää tai eilistä, on tarkastella noita ajatuksia suhteessa iloon. Jos ajatuksenne tai uskomuksenne saavat teidät tolaltaan, ne ovat vanhentuneita.

Merkitseekö tämä, että teidän ei pitäisi välittää siitä, miten toisia kohdellaan, tai jatkaa vuorovaikutusta niiden kanssa, jotka kohtelevat teitä sopimattomasti hymy huulilla? Ei lainkaan. Tässä kohtaa siirtymäänne olette täysin kykenevä muuttamaan perspektiiviänne ja näkemään iloa tai hyvää joka tilanteessa tai poistumaan tuosta tilanteesta.

Tämä viime toteamus suututtaa monia teistä, koska työskentelette epämiellyttävässä ympäristössä tai olette niin kietoutuneet tilanteisiin, että te ette pysty tuntemaan eri perspektiiviä. Tämä on vinkkinne siitä, että jonkin on muututtava. Joko ihmisen tai tilanteen täytyy parantua tai teidän täytyy muuttaa perspektiiviänne. Ja koska ette voi muuttaa ketään muuta kuin itsenne, teidän on aika muuttaa perspektiiviänne tai poistua tilanteesta.

Monet teistä huutavat nyt, että te ette voi muuttaa mitään ja vaikka yritätte muuttaa perspektiiviänne, olette niin läheisesti sidottu tuohon ihmiseen tai tilanteeseen, että te ette voi paeta aiheutuvaa pelkoa ja tuskaa.

Tuo viime lause ei ole enää totta. Se oli totta vain uskoessanne, että olitte niin voimaton, että teidän täytyi seurata toisten johtoa, vaikka se tekisi teistä fyysisesti tai tunteellisesti sairaan. Se oli eilen.

Koko uuden voimanne tajuaminen erottaa monet teistä 3D-uskomuksista ja -peloista. Uskomuksesta, että se mitä on tänä päivänä, on sama huomenna ja ikuisesti. Vaikka olette riittävän voimakas ollaksenne heittäytymättä jonkun eteen toivoen, että hän arvostaa tai rakastaa teitä, ahdistuksenne tuntuu lisääntyvän päivittäin.

Mitä ovat voimajuttunne noissa tilanteissa, jotka jatkavat pelkouskomuksianne? Mitä voitte tehdä rikkoaksenne tuon pelkokierteen? Se on voimakohtanne. Se suunta teidän täytyy valita.

Jotkut teistä havaitsevat, että niiden sivuuttaminen, jotka aiheuttavat teille tuskaa, tai sen hyväksyminen, että heillä on vaikeuksia, joita te ette voi parantaa, tai poistuminen tilanteesta fyysisesti, siirtää teidät ilotunteisiin, joita olette etsineet.

Sallikaa itsenne kokeilla tekoja, jotka voivat tuntua sopimattomilta, mutta joihin tunnette vetoa. Kenties ette enää halua vastata puhelinviesteihin. Kenties on aika etsiä eri työpaikka tai uusi yhteisö. Ottaa takaisin voimanne luoda elämä, joka on oikea teille. Ei elämää joka on ollut oikea ennen, vaan elämä joka on oikea teille nyt. Ensimmäinen askel on vaatia oikeutenne olla erityistilanteissa. Tiedätte vaatineenne tuon oikeuden, kun tunnette iloa.

Emme huijaa teitä toteamalla, että teistä tuntuu välittömästi upealta. Nimittäin olette ensin luultavasti täynnä pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos ihmiset joiden osalta olette muuttaneet käyttäytymistänne, eivät enää halua olla tekemisissä kanssanne? Mitä jos menetätte työpaikkanne? Mitä jos teitä rangaistaan tai vahingoitetaan muilla 3D-tavoilla? Kyllä, mitä jos? Onko teillä rohkeutta vaatia itsenne ja oma voimanne?

Se on ahdistuksenne nyt, sillä tunnette sisäisten voimalihastenne venyvän, vaikka ulkoinen maailmanne on sellainen, kuin se on ollut. Niinpä tunnette olevanne kuin häkissä miettien: "Jos teen näin, saatan tuhota elämäni, ja jos en tee näin, elämäni on täynnä pelkoa." Kumpikin vaihtoehto tuntuu liian vaikealta pohtia. Kuitenkin on aika vaatia uusi olemuksenne, sillä siihen saakka kunnes teette sen, tunnette ahdistusta, vihaa, pelkoa tai mitä tahansa muuta, joka sanelee, että te ette toimi uutena olemuksena, vaan poljette vettä 3D-maailmassa, huolimatta tarpeestanne venyttää uuden "sinun" lihaksia.

Teillä ei ole vanhempia pitämässä teitä paikoillanne. Teillä ei ole yhteiskuntasääntöjä, joita teidän täytyy seurata. Teidän täytyy vastata vain itsellenne. Ja vaikka teillä olisi muita – lapsia, puoliso, vanhemmat jne. – jotka ovat riippuvaisia teoistanne, kenties teidän täytyy tarkastella, miten tuosta vuorovaikutuksesta on tullut vähemmän rakastavaa ja enemmän vihaa, koska pidätte huolta heistä oman olemuksenne kadottamisen riskillä. Ette voi enää saada kumpaakin – esittää hyvää 3D-ihmistä sisäisen 5D-voiman kera. Jokin täytyy uhrata. Ja on teidän päätöksenne, mitä tuo jokin on.

Jos pelkäätte liikaa vaatiaksenne itsenne, teillä on vihaa ja pelkoa, ei vain itseänne kohtaan, vaan myös niitä toisia, joita rakastatte tai joista pidätte huolta. Jos vaaditte uudet rakkaus- ja ilovoimanne, luultavimmin pelästytte ensin, sillä tuollainen toiminta on täysin vastakohta sille, mitä olette tottuneet tekemään tai olemaan. Se on teidän valintanne. Siirtyä iloon, vaikka se on pelottavaa. Tai jäädä ahdistuksen ja vihan tunteeseen, kuin olisitte voimaton.

Viimeaikaiset energiat ovat kasvattaneet sisäistä voimaverkkoanne. On aika testata noita verkkoja joko muuttamalla perspektiiviä tai siirtymällä fyysisesti ja tunteellisesti pois niiden luota, jotka haluavat teidän pysyvän pelossa tai sidottuna itseensä teidän elämäänne kuormittavalla tavalla.

Vaikka se on teidän valintanne, niin jos päätätte jäädä 3D-pelkoihin ja -uskomuksiin, uusi voimaverkkonne tekee sen teille aina vain vaikeammaksi. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.9.2017 UUSIA VOIMIA VAI TEHOTONTA TOIMINTAA?

ViestiKirjoittaja hammer » 04.09.2017 21:20

UUSIA VOIMIA VAI TEHOTONTA TOIMINTAA?

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
4.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Ei ole oikeaa tai väärää toimintaa, pelkästään se, kuka olette – kuten myös toisilla.

Monet teistä uskovat, että on väärin, ettei pidä joistain ryhmistä tai kulttuureista. Ennen kuin leimaatte jonkin oikeaksi tai vääräksi, teidän täytyy tarkastella suurempaa kuvaa, miksi noita nimilappuja käytetään.

Joku saattaa ilmaista kaukaista muistoa. Tai hänen ehkä tarvitsee tarttua henkilökohtaisiin pelkoihin, jotka liittyvät toiseen kulttuuriin, ennen kuin hän tuntee kaikkien ykseyden.

Kenties kyseenalaistatte tuollaiset motiivit ja tunnette syvällä sisällänne, että toisten pitäisi tietää, miten kamalaa on, että he leimaavat toiset huonoiksi, pahoiksi tai väärässä oleviksi. Ettekö tekin tee samaa? Nimittäin haluatte toisten ajattelevan ja toimivan niin, kuin te, ja näin kerrotte niiden olevan väärässä, jotka eivät tee niin.

On aika lähestyä laajemmin henkilökohtaisia uskomuksianne. Niin se on, että alatte ymmärtää, että vaikka ette ole samaa mieltä jonkun toisen uskomusten kanssa, annatte hänelle oikeuden pitää nuo uskomukset. Näin ennakkoluulot toisia kohtaan joita näette mediaruuduillanne, häviävät.

Tällainen ajatus on intuitionvastainen sille, mitä olette oppineet, sillä opetuksissanne on ollut kyse joko toisille alistumisesta tai heidän kimppuunsa hyökkäämisestä – olla holhooja tai uhri. Kumpikaan näistä ei ole sovellettavissa niihin, jotka ovat 4D:tä tai sen yli.

Kenties uskotte edelleen, että te olette oikeassa ja toiset väärässä ja että teillä on oikeat vastaukset eikä maailmassa ole rauhaa ja rakkautta, ennen kuin kaikki jakavat teidän uskomuksenne.

Koko tämän siirtymän ajan olemme kertoneet teille, että olette ainutlaatuinen, kuten ovat kaikki muutkin olennot. Ajatus ainutlaatuisuudesta ja väärässä olemisesta eivät sovi yhteen. Nimittäin sitten kun hyväksytte rakkauden olemuksessanne, hyväksytte, että toisten ehkä tarvitsee vielä tutkia asioita, joita te ette halua enää tutkia.

Tietysti tuollainen toiminta merkitsee, että toisia saatetaan vahingoittaa fyysisesti, henkisesti tai tunteellisesti. Näin on, koska kumpikin osapuoli jatkaa uhri- tai holhoojaroolin esittämistä. Te ette ole osa noita puhdistuksia – ellei teitä kutsuta sisältänne toimimaan.

Kenties teitä kutsutaan protestoimaan – tai sitten ei. Sallikaa niin olla, sillä itsenne tuominen tilanteeseen, joka ei ole osa prosessianne, vie teidät pois raiteilta, kuten myös muut osalliset.

Tämä ajatus on monien vaikea ymmärtää, kun näette vihaa ja väkivaltaa mediaruuduillanne tai naapurustossanne. Mitä sydämenne kehottaa teitä tekemään? Se on ohjeenne.

Kenties sydämenne, sisäinen olemuksenne, kutsuu teitä toimimaan, koska teistä on tuntunut uhrilta tässä elämässä tai muissa. Kenties holhoojalaulunne soi päässä.

Jos toiminta tulee sisäisestä olemuksestanne, on aika ujuttaa itsenne tohinaan mukaan. Mutta jos kyse on pitäisi-ajatuksesta – "minun pitäisi huolehtia tästä ihmisryhmästä" – teidän ei tarvitse toimia sen mukaan 5D:ssä tai sen yli. Tuollaisessa kutsussa on enemmän kyse 3D-roolipelistä.

Uskotte edelleen siihen, että teidän täytyy pelastaa toiset, vaikka heidän saattaisi olla aika pelastaa itsensä. Tietysti tällainen ajatus tuntuu intuitionvastaiselta, sillä uskotte, että toiset eivät ole riittävän vahvoja tai heitä ei ole riittävää määrää pelastamaan itsensä. Että vain suurella lukumäärällä syrjintä ja viha (niin kuin te näette vihan) voidaan muuttaa rakkaudeksi.

Tällaiset ajatukset antavat ymmärtää, että uskotte edelleen olevanne pelastaja toisille, jotka ovat vähemmän viisaita tai vahvoja kuin te.

Tämä ei merkitse, että jos sydämenne kutsuu teitä menemään tohinaan mukaan, teidän on väärin tehdä niin. Mutta teidän täytyy esittää ajatus menemisestänne siihen omalle olemuksellenne, sydämellenne, jotta voitte määrittää, onko sen tekeminen oikein teille vai pelkästään jatkoa holhoojaroolillenne.

Kenties ajatuksenne on, että ilman tukeanne tavalla, mikä tuntuu oikeimmalta teistä, toiset eivät pysty poistamaan kahleitaan. Meidän täytyy muistuttaa teille, että te poistitte kahleenne ilman toisten maaolentojen tukea, tullaksenne tämän siirtymän edelläkävijöiksi.

Tämä ei tarkoita, että te ette voi tukea toisia fyysisesti, vaan muistuttaa teitä suurimmasta tukimekanismistanne – sisäisestä olemuksestanne. Jos jatkatte uskomista siihen, että teidän täytyy tukea muita, koska he ovat liian heikkoja tekemään sen itse, kannustatte heitä olemaan heikkoja. Jos lähetätte rakastavia ajatuksia noille samoille olennoille, he löytävät sisäisen vahvuutensa ja rakkautensa – jos haluavat.

Roolinne muuttui dramaattisesti otettuanne ratkaisevan 5D-askeleen. 3D:ssä teidän täytyi kontrolloida toisia tai itseänne. 5D:ssä toimitte hyvin samaan tapaan kuin me alkusiirtymänne aikana, kun annoimme teille sisäisiä viestejä teidän vahvuudestanne ja meidän rakkaudestamme.

Vaikka olette erilaisia kuin 3D:ssä, tarvitsette muistutuksia elämänne joistain aspekteista, mm. toisten auttaminen ilkeiden ihmisten kynsistä, kuten tunnette tilanteen. Lähettäkää heille vahvuutta sisäisillä ajatuksillanne ja autatte heitä rikkomaan oman uhri- tai holhoojakuvionsa.

Olette vahvempia, kuin olette koskaan olleet. Tuon vahvuuden vuoksi teillä on paljon enemmän voimaa auttaa itseänne ja toisianne rakkausajatuksilla, kuin olette auttaneet marssimalla tai protestoimalla fyysisesti.

Lähettäkää rakkautta ja autatte synnyttämään rakkaudellisen elämän itsellenne ja toisille. Lähettäkää pelkoa ja vihaa ja toistatte sitä, mitä on tapahtunut aionien elämien ajan maan päällä. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.9.2017 ROHKEUS JA ILO KEHITTYVÄT

ViestiKirjoittaja hammer » 20.09.2017 21:33

ROHKEUS JA ILO KEHITTYVÄT

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
18.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

On aika puhua tarpeestanne lohduttaa toisia omasta epämukavuudestanne huolimatta silloin, kun teette sen. Kenties lokeroitte sellaisen toiminnan huolehtimiseksi. Vaikka se on totta tietyssä määrin, tärkeämpää on, että sen tekeminen on merkki siitä, miten sivuutatte omat tarpeenne suhteissa.

Teille opetettiin 3D:ssä, että rakkaus, myötätunto ja toisten hoivaaminen olivat tarpeellisia yhteisö- tai perheroolinne jatkamiseksi. Olette vieneet tuon roolin pitkälle yli sen, mitä tarkoitettiin lauseella: "Tee toisille, mitä haluaisit heidän tekevän sinulle". Monille tämä lause merkitsee nyt: "Tee toisille enemmän, kuin teet itsellesi."

Tämä ajatus itsenne kieltämisestä ei ole uusi – olemme puhuneet siitä monin tavoin koko tämän siirtymän ajan. Erona on, että te ette ole enää ihminen. Niinpä teidän on aika arvioida uudelleen uskomuksenne, tavoitteenne ja saavutuksenne.

Ennen kuin aloititte tämän siirtymän, toisen pelastaminen vaarantaen oman henkensä olisi kerännyt kunniaa ihmisiltä ja itseltänne – olisitte taputtaneet itseänne selkään rohkeudesta. Ette ole enää tuo ihminen.

Olette nyt universumien jumala/jumalatar/johtaja. Niin se on, että teidän täytyy suojella itseänne sekä toisia. Monet rohkeat 3D-teot olivat 3D-karman tulosta. Ette tehneet, mitä teitte, ainoastaan kunnian vuoksi, vaan myös ns. maksaaksenne takaisin jonkin asian, joka kummitteli teillä aiemmasta 3D-elämästänne. Teillä jotka olette 5D:tä ja sen yli, ei ole jäljellä 3D-karmaa. Uudet ratkaisevat roolinne eivät liity mitenkään entisiin 3D-elämiin.

Olette uuden Maan peruskulmakivi, ja olette valmistautuneet tähän aioneita. Varhainen siirtymä tai kuolema, kuten useimmat luultavasti kutsuisivat sitä, ennen 5D- tai "ylemmän" roolinne loppuunsaattamista on paljon häiritsevämpää kaikille uuden Maan olennoille, kuin juoksemisenne palavaan rakennukseen pelastamaan joku pelkästään siksi, että ajattelette, että teidän pitäisi.

Kuten on totta paljossa uuden Maan filosofiassa, tuollainen sydämen tai rohkeuden puute vaikuttaa intuition vastaiselta. Ja se on, jos noudatatte 3D-määräyksiä. Mutta teille jotka olette yli sen ja kiivenneet puhdistamisvuorellenne ja ottaneet ratkaisevan askeleen, se ei ole. Nimittäin uusi "sinä" on samanlainen kuin jonkin maan johtaja siinä mielessä, että ilman panostanne ja ohjeitanne taistelu saatetaan voittaa, mutta sotaa ei lähimainkaan tai se ei ole koskaan ohi.

Olette eliittiolento – tällä erää. Sillä kun seuraatte enemmän ja enemmän valaistua polkuanne, toisista tulee luojia niin, kuin te olette nyt. Mutta tällä hetkellä yhtäkään teistä ei ole varaa menettää sen tuloksena, että välitätte toisesta enemmän kuin itsestänne.

Kenties tämä ajatus järkyttää teitä, sillä tunnette, että teidän täytyy huolehtia tästä ihmisestä tai tuosta filosofiasta. Ja kenties teidän täytyy – mutta vain, jos sen tekeminen tuo teille iloa.

Rohkeudesta on nopeasti tulossa vähemmän palkitseva kuin ilosta – ja te aloitatte muutosrummutuksen tuolla alueella.

Niin se on, että juoksette palavaan taloon, jos teidän täytyy. Mutta tehkää se ilossa sen palkkion sijasta, jonka saatte yhteiskunnalta rohkeudestanne.

Luultavimmin kyseenalaistatte ajatusjuoksumme, sillä ette pysty kuvittelemaan aikaa, jolloin tunne- tai fyysisen elämänne vaarantamista toisen pelastamiseksi ei palkittaisi. Mutta toisaalta, ette koskaan kuvitelleet yhteiskunnan monia muutoksia. Valaanrasvalla lämmittämisestä sähköön. Tai miten lentokoneen, auton ja henkilökohtaisen tietokoneen keksiminen muuttaisi Maata.

Kenties hitaasti omasta mielestänne, mutta ehdottomasti nopeasti meidän mielestämme, muutatte asioita, jotka näyttivät kerran kiveen kaiverretuilta.

Niin se on, että ilo palkitaan nyt, aivan kuten toisesta välittäminen itseänne enemmän palkittiin ennen.

Mutta entä lapset, vammaiset aikuiset, köyhät ja tarvitsevat? Jos teille antaa iloa heistä huolehtiminen, se on roolinne tai osa sitä. Jos teette niin, koska tunnette, että teidän pitäisi, se ei ole roolinne.

Monet 3D-yhteiskunnassa suorittavat ne pakolliset kuviot, mitä he tuntevat, että heidän pitäisi tehdä ja olla, vaikkei heillä ole henkilökohtaista oikeuden tunnetta tehdessään niin. Teidän on aika muuttaa se. Ja niin muutatte – yksi iloinen kokemus toisensa jälkeen.

Kenties ajattelette, ettei kukaan halua mennä palavaan taloon, mutta he tekevät niin rakkaudesta toista ihmistä kohtaan. Vai onko näin? Onko tarve huolehtia jostakusta muusta kuin itsestänne suurempi 3D:ssä yhteiskunnan ehdollistamisen vai henkilökohtaisen ilon vuoksi? Se teidän täytyy selkeyttää itsellenne. Kuka olette? Oletteko yhteiskunnallisen ehdollistumisen tulosta vai 5D-olento, joka hyväksyy uuden Maan luojan kruunun?

Monet teistä miettivät nyt, miten tämä informaatio sopii yhteen "olemme kaikki yhtä" -käsityksen kanssa. Miten tosiaankin? Se teidän täytyy löytää itse. Mutta kun teette sen, teidän täytyy sisällyttää itsenne osaksi tuota yhtälöä – jotain mikä teidät on kasvatettu kieltämään aioneita.

Se mikä antaa teille iloa, on alku- ja loppukohta, sillä ilosta on tullut huipentumanne ja tavoitteenne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.9.2017 VALORÄJÄHDYS

ViestiKirjoittaja hammer » 26.09.2017 07:11

VALORÄJÄHDYS

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
25.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Pelkäättekö, että te olette väärässä ja maailma oikeassa? Että unelma rakastavasta maailmasta ei koskaan toteudu elämässänne? Ette ole yksin. On miljoonia, joilla on samanlaisia pelkoja.

Jokin aika sitten opitte, että ne jotka halusivat jäädä pelkoon tässä elämässä – tai pidempään kuin te – tekisivät sen edistääkseen toisten pelkoja. Että he yrittäisivät saada olonne tuntumaan vähäpätöisemmältä, kuin olette. Että teistä tuntuisi, että kaikki on menetetty. Luultavasti teillä on nyt noita tunteita.

Kuten normaalijakaumassa, jotkut ovat onnistuneet siirtymään sen pelon ulkopuolelle, että kaikki on menetetty. He tarkkailevat rohkeasti paikasta, jota te ette ehkä vielä oikein ymmärrä. On toisia, jotka haluavat pysyä pelossa ja vihassa – he eivät puhu kysymyksistä tuntemansa 3D-maailman ulkopuolella. Mutta valtava enemmistö, johon saatatte kuulua, pysyy siinä pelossa, ettei se suorita tehtäväänsä tuoda valoa maan päälle tässä elämässä.

Ette todellakaan ole yksin. Päivittäin on miljoonia maaolentoja ja muita, jotka kiipeävät valolaivaan ja jotka ovat kyllästyneet pelkoon ja tuskaan. Vaikka hiljattain kyytiin tulleet eivät aivan ymmärrä, mitä he etsivät, he tulevat ymmärtämään.

Ja olette te. Tiedätte tarkkaan, mitä haluatte saavuttaa, ja olette keskittyneet siihen vuosia, kenties vuosikymmeniä. Joten ette voi ymmärtää, mikseivät kaikki kurkota kohti valoaan tai jaa sitä. Te tunnistitte ensimmäisinä roolinne tässä uskomattomassa siirtymässä, ja olette kyllästyneet loistamaan majakkana, josta harvat tuntuvat välittävän.

Huolenne eivät ole oikeita, sillä valoa etsivien lukumäärä lisääntyy päivittäin ja niin myös niiden, jotka ovat maailmansa valaisemisen eri vaiheissa. Mutta noiden eri vaiheiden vuoksi tunnette sitä yksinäisyyttä, ettei mikään näytä muuttuvan ulkoisessa maailmassanne.

Olette vihainen, turhautunut ja peloissanne. Mitä jos meidän viestimme ja hyvin monien muiden kanavien viestit ovat valhetta? Mitä jos elämänne on tätä – muutama ripaus iloa siellä täällä? Ennen kaikkea, pelkäätte epäonnistuneenne siirtymäroolissanne uutterista ponnisteluista huolimatta.

Näin ei ole, sillä käynnistämänne tyytymättömyysaalto saavuttaa täyden syvyytensä muutamassa seuraavassa kuussa.

Olitte riittävän rohkeita käynnistääksenne tämän siirtymän, ennen kuin kukaan uskoi sitä mahdolliseksi. Peloista huolimatta loitte uuden sisäisen maailman itsellenne, ja sen tekemällä kosketitte niitä, jotka kyseenalaistivat sisäisen työnne viisauden.

Niin se on, että käynnistitte ketjureaktion, hyvin samanlaisen kuin dynamiittipötkön sytytyslanka, joka on sytytetty, ja liekki palaa johtaen räjähdykseen. Te jotka olette eturintamassa, olette tehneet niin ympäri maapalloa ja aiheuttaneet henkilökohtaisia maaräjähdyksiä ja näin universumien räjähdyksiä.

Samaan aikaan me universumeista olevat vakuutimme, että liekkinne eivät sammuneet ja te siirryitte pidemmälle ja nopeammin, kuin kuvittelitte. Nuo liekit ovat nyt riittävän suuria räjähdysten alkamiseksi viikkojen kuluessa tavoilla, joita ette ole odottaneet.

Saitte aikaan enemmän, kuin odotitte. Ponnistus joka säteilee ja osoittaa oikeaksi, että te ette ole yksin ja olette suorittaneet alkusiirtymänne loistavasti (suom. huom. sanatarkka käännös "lentävin värein"), sillä värit ovat tärkeä osa tätä siirtymää.

Maan värisävyt kehittyvät kylmästä sinisestä lämpimään keltaiseen. Ne jotka eivät voi hyväksyä tai hyväksy tätä uutta valoa, joko kokevat Maan kuolemasiirtymän tai jäävät PIENIIN pelkosaarekkeisiin. Aivan kuten pelon ollessa hallitseva tunne, oli pieniä saarekkeita, jotka pitivät ilon elossa.

Kenties ihmettelette, miksi pelon täytyy jäädä maan päälle. Vaikka pelko on osa maakokemuksenne tunnepakettia, se ei ole enää hallitseva tunne teillä tai muilla samassa siirtymäpaikassa.

Aivan kuten koko väriasteikko on osa uuden "sinun" näköhavaintoa, sama pätee tunteisiin. Vaikka ette ehkä pitäisikään lämpimästä ruskeasta yhtä paljon kuin voimakkaasta punaisesta, nautitte siitä ajatuksesta, että voitte valita värit, jotka sopivat parhaiten teille, että teillä on valinnanvapaus. Näin on tunteissanne. Jos ette sisällyttäisi pelkoa osaksi repertuaarianne – vaikka pieneksi osaksi – teillä olisi vaikeuksia ymmärtää iloa. Teillä on aina ollut ja tulee aina olemaan valinnanvapaus.

Oli teidän valintanne olla maan päällä tällä hetkellä. Ja on teidän valintanne jatkaa pelkotunteita. Olette nyt turhautunut – kenties vihainen. Missä on ilonne?

Ilonne on sisällä, kun muistatte, miten kauas olette päässeet. Ilo joka leviää ympäri maapalloa tavoilla, joita ette voi nyt ymmärtää, kun enemmän ja enemmän valoja alkaa loistaa ja luoda valon Maata, jossa on muutama pimeä nurkka siellä täällä. Ette pysty vielä kuvittelemaan, miltä sellainen valomassa tuntuu, mutta pystytte sitten, kun siitä tulee todellisuuttanne.

Ette muista, miltä syvä pelko tuntuu, sitten kun ilo on hallitsevaa, aivan kuten te jotka koette puiden lehtien putoamisen vuodenajan, ette tarkkaan muista lehdetöntä puuta, kun lehdet ovat tulleet takaisin.

Ette ole yksin – fraasi joka tulee joka päivä todemmaksi. Olette pelkästään globaalien pelko-oppituntienne lopussa, ja kuten on totta useimmilla opiskelijoilla, siirrytte innoissanne seuraavaan asiaan tai oppituntiin. Niinpä tämä pelko tuntuu liian uuvuttavalta, vaikka nykyinen pelkonne on vähemmän häiritsevää kuin vain muutama kuukausi sitten.

Ette ole enää yksi muutamasta maamajakasta. Olette nyt osa monista, jotka ovat saavuttamassa räjähdyksen valotason. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: ijxegpak, ixgikoveza ja 8 vierailijaa

cron