Hoffman Brenda (lifetapestrycreations.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

31.12.2018 UUDEN SINUN HUUMORI

ViestiKirjoittaja hammer » 02.01.2019 16:36

UUDEN SINUN HUUMORI

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
31.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Valmistaudutte uuteen vuoteen ja uuteen "sinuun". Uskotte, että te ette ole yhtään erilainen, kuin ennen siirtymänne aloittamista. Kuitenkin teistä on tullut riidanhaluinen silloin, kun tunnette, että teitä työnnetään, vähätellään tai teidät sivuutetaan. Tunnette myös enemmän iloa, kuin odotitte vain muutama päivä sitten. Tietysti jotkut teistä jatkavat jumittamista eilisessä – mutta entistä vähemmän sekä tunteissa että teoissa.

Niin se on, että vaaditte uutta olemustanne päivä päivältä, kun kikatuksenne lipuu pintaan ja ilostanne tulee tarttuvaa. Tämä ei tarkoita, että teistä on tullut uusi "sinä" täysin, vaan että pystytte tuntemaan, kuka teistä on tulossa, tavalla jota ette uskoneet mahdolliseksi muutama viikko sitten. Se raskaus jota tunsitte aloittaessanne tämän siirtymän, näyttää olevan enemmän muisto kuin nykyelämäänne.

Tietysti voitte tuoda tuskallisia muistoja esiin, jos haluatte. Kyse on siitä, että haluatte vain tehdä sitä vähemmän ja vähemmän. Tuskallisista muistoistanne on tulossa enemmän kuin jokin kouluaine, josta ette pitäneet, eikä teillä ole nykykäyttöä sille tietoiselle ja alitajuiselle traumalle, josta olette pitäneet kiinni elämästä toiseen.

Toiset alkavat huomata ilonne ja naurunne. Ei niin, etteivät he olisi huomanneet sitä aiemmin, mutta ennen käytitte iloa ja naurua kätkemään joitain todellisia tunteitanne, sillä entiset tekonne oli usein päällystetty prosessoimattomalla pelolla ja ahdistuksella. Ennen käytitte usein iloa tullaksenne sellaiseksi, joka ette olleet – kuin koomikko joka on surullinen, kun hän ei esiinny. Ilmaisemanne ilo ei ollut todennäköisesti totta teille, vaan jotain, mitä odotettiin teiltä.

Vaikka jotkut teistä eivät ole koskaan olleet hauskuuttajia, onnistuitte nauramaan tai hymyilemään sosiaalisesti tarkoituksenmukaisissa paikoissa. Nyt havaitsette, että teillä on vähän tarvetta hymyillä tai nauraa, ellette tunne jonkin olevan hauskaa teidän mielestänne – ei kenenkään muun. Näin on myös niillä, jotka ovat olleet hauskuuttajia. Ilofokuksenne on paljon keskittyneempi omaan olemukseenne, kuin toisten miellyttämiseen.

Kenties tiedätte ihmisiä, jotka ovat tuoneet iloa toisille pelkillä kommenteillaan tai teoillaan. Kuitenkin nuo ihmiset toimivat 3D:ssä useimmiten toisten odottamalla tavalla – melkein kuin palkattomana koomikkona.

Niin se on, että noiden palkattomien koomikkojen ja teidän, jotka hymyilitte ja nauroitte, koska ajattelitte pitävän tehdä niin, julistatte vapautenne noista rajoituksista. Uuden vapauden joka luo todellista iloa sisällenne, tarvitsematta saada toisia nauramaan tai tarvitsematta hymyillä sosiaalisesti hyväksytyissä paikoissa. Se ei tietenkään tunnu kovin vaikealta, ennen kuin testaatte sitä, kuten monet ovat tehneet kuukausia.

Olette muuttaneet huumori-itseänne tavalla, jota ette odottaneet muutama kuukausi sitten. Ne ihmiset jotka tekevät pilaa teistä oletettavasti rakastavalla tavalla, eivät ole enää hauskoja. Ja ne jotka tekevät pilaa toisista samalla tavalla, ovat vähemmän hauskoja uudelle "sinulle".

Siitä huolimatta teillä on huumorintajua, mutta uudella huumorintajulla on vähän tekemistä 3D-itsenne tai toisten kanssa. Entinen huumori oli usein pilan tekemistä teistä tai toisista. Kannustamista arvosteleviin huomautuksiin, jotka kävivät huumorista pelkopohjaisessa maailmassa. Siinä ei ole eroa, perustuuko huumori teidän, jonkun toisen olennon tai ryhmän arvostelemiseen, sillä kaikessa on kyse yrityksestä tehdä jostakusta vähemmän, kuin hän on.

Niin se on, että olette ylittäneet huumorisillan ilman tuskaa tai pelkoa. Nimittäin huomaatte nyt sanovanne toisille, ettei jokin ole hauskaa, tai lähtevänne tilanteesta siitä huolimatta, mitä toiset ajattelevat tai sanovat siitä, että teette niin. Olette vahvempi ja viisaampi kuin vasta muutama viikko sitten.

Lähestytte uutta vuotta eri olentona, joka on näyttänyt livahtavan fyysiseen kehoonne tietämättänne. Tosiasiassa taistelitte uuden olemuksenne puolesta "kynsin hampain", vaikka sen tekeminen tuntui helpolta. Ette ole enää 3D:tä. Suurin todisteenne tästä on, että olette muuttaneet olemuksenne ilman nyrkkejä, aseita tai muita pelkoa aiheuttavia toimia. Päätitte pelkästään, mitä hyväksytte ja mitä ette.

Niin se on, että olette toivon ja rakkauden majakka niille, jotka haluavat seurata. Nimittäin huomaatte, että uusi "sinä" on enemmän kuin riittävä ollakseen taivaasta ja maasta, että todellinen "sinä" kaikessa viisaudessaan on riittävä.

Teidän ei tarvitse oppia, miten toimitaan jossain yhteiskunnassa – mukaan luettuna se, missä olette parhaillaan. Te olette te, ettekä tarvitse muuta, kuin tuon tiedon nyt ja ikuisesti. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.1.2019 AHDISTUSTA TUNTEMATTOMASTA

ViestiKirjoittaja hammer » 15.01.2019 18:58

AHDISTUSTA TUNTEMATTOMASTA

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
14.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Entiset 3D-pelkonne ovat olleet ymmärrettäviä, sillä olette joko itse kokeneet samanlaisia asioita tai joku muu on. 3D-pelot rajoittuivat tunnettuihin asioihin. Sellainen ei ole enää totta, koska astutte uuteen elämään uutena olentona.

Niinpä aktivoidessanne uusia taitojanne, pelot saattavat vallata olemuksenne. Ei siksi, että se on tarpeellista, vaan koska teillä ei ole tietoa uudesta normaalistanne. Kaikki on uutta, ja siksi vähän pelottavaa.

Murrosikä oli turhauttavaa ja pelottavaa aikaa monille siitä huolimatta, että aikuiset kertoivat teille, että ailahtelevia tunteita ja fyysisiä muutoksia oli odotettavissa ja kaikki oli hyvin elämässänne. Mutta kukaan 3D-maassa ei voi vakuuttaa "oikeuttanne" nyt, sillä ette enää toimi niin, kun te tai he odottivat.

Tietysti viime lause aiheuttaa pelonväristyksiä monissa edelläkävijöissä, sillä olette nyt huolissanne siitä, että saatatte kasvattaa hännän tai käyttäytyä niin eri tavalla, että teidät suljetaan yhteisönne ulkopuolelle. Niin ei tapahdu, sillä tiedätte, mitä teidän täytyy tehdä ollaksenne osa yhteiskuntaa. Erona on, että luultavasti ette enää halua esittää monia noista rooleista.

Ajatelkaa perhosta, kun se lähtee kotelostaan. Ettekö oleta, että tuo perhonen on vähän peloissaan, kun se tekee ensimmäisen lentotestinsä? Niin on teillä nyt. Aktivoitte luontaisesti ne taidot, jotka loitte tätä siirtymää varten. Mutta ensimmäinen yritys tehdä se tuntuu luultavasti vähän pelottavalta tai kömpelöltä, sillä teillä ei ole ketään meidän tai siirtymäyhteisönne lisäksi kertomassa "oikeudestanne".

Erityistaitonne ovat nyt tuossa esiin – ja ne ilmestyvät ilman ponnistelujanne. Mutta kun niitä ilmestyy, ihmettelette, oletteko normaali – asia jonka puolesta teitä on opetettu aioneita taistelemaan.

Olette harvoin, jos koskaan, kertoneet erityistaidoistanne toisille maan päällä ollessanne. Niin se on, että teitä pelottaa se mahdollisuus, että sen tekeminen laittaa teidät normin ulkopuolelle, siitä luontaisesta tiedostanne huolimatta, että se on teidän roolinne.

Ette tietenkään välttämättä pysty katsomaan perhosen ajatuksia, mutta kerromme teille, että jokaisessa uudessa vaiheessa se kyseenalaistaa tapojensa viisauden, kunnes se aloittaa seuraavan vaiheen. Perhoselle on hämmentävää siirtyä toukasta koteloon. Ja yhtä hämmentävää lähteä kotelosta ja lentää pois.

Monet teistä väittävät, että se on niin luonnollista, ettei perhonen ole huolissaan jokaisesta siirtymästä. Se on totta tietyssä määrin, mutta aivan kuten kasvi työntyy maasta läpi sen vaatimasta ponnistuksesta huolimatta, perhonenkin tietää luonnostaan, mitä sen täytyy tehdä, muttei se tiedä miksi. Niinpä joka vaihe aiheuttaa hämmennystä ja vähän pelkoa, kunnes se on perhonen.

Näin on teillä nyt. Olette luultavasti vähän hämmentynyt, sillä tiedätte muuttuvanne, mutta teillä on vähän aavistusta, miten teette sen. Heräättekö joku päivä taikasauva kädessänne? Tunnetteko tarvetta istua luolassa vuosikausia? Onko naapurinne kateellinen teille, kun luotte lelun toisensa jälkeen?

Kuka tietää? Kaikkein varmimmin ette te. Ja se on pelkonne. Miksi tämä antaa minulle iloa eikä tuo? Miksi muutun? Miksi en muutu? Eikö minun pitäisi olla jo taitavampi? Niin se menee, kun vaihdatte pelkonne 3D-muistoista edelläkävijän taitosettiin.

Ette enää täysin ymmärrä itseänne, eikä kukaan voi selittää teitä teille, sillä universumit eivät ole niin informoituja uusista taidoistanne, kuin haluaisitte. Olemme enemmän kuin vanhempanne, jotka tietävät teidän muuttuvan murrosiän aikana, mutta eivät tiedä milloin tai välttämättä miten. Milloin ääneni madaltuu? Tuleeko rinnoistani suuret, keskikokoiset vai pienet? Kaikki samanlaisia kuin ne kysymykset, joita teillä on nyt.

Kehitytte tunteellisesti, henkisesti ja fyysisesti tyydyttämään tarpeet, joita te edelläkävijät loitte aionien saatossa, käynnistääksenne ja saattaaksenne loppuun tämän siirtymän. Niin se on, että aloititte tämän siirtymän nopeammin, kuin luulimme mahdolliseksi, ja saatatte sen loppuun samalla tavalla. Kyse on vain siitä, että haluatte tänään vastaukset, vaikka kukaan – mukaan luettuna te – ei tiedä, mitä nuo vastaukset ovat.

Riittää, kun tiedätte olevanne äärimmäisen taitavia. Saatatte loppuun siirtymäroolinne. Ja taidot joita tarvitsette sen tekemiseen, ilmestyvät, kun se on tarkoituksenmukaista. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.1.2019 OLETTE OTTANEET RATKAISEVIA LUOMISASKELIA

ViestiKirjoittaja hammer » 23.01.2019 20:14

OLETTE OTTANEET RATKAISEVIA LUOMISASKELIA

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
21.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Tänään (20.1.19) on teidän päivänne, sillä monia muutoksia joita haikailette, tulee nyt toteutukseen. Kenties odotatte jonkinlaista taikasauvaa, joka antaa kaipaamaanne iloa ja taikaa. Niin ei ole, sillä teidän täytyy osallistua aktiivisesti tähän luomisprosessiin.

Nyt voivottelette ja vaikeroitte ajatellen, että tarjoamme pelkästään uutta porkkanaa. Sen sijaan, niin kuin teidän täytyi opetella ajamaan autoa, ennen kuin teidän annettiin ajaa, sama pätee nyt luomistaitoihinne. Tämä on aikaa, jolloin monia pieniä luomuksia, joista olette uneksineet, toteutuu, mikä vastaa tasapainon opettelua pyöräillessä apupyöriä käyttäen.

Vaikka kuljitte nopeammin pyörällä apupyörien kanssa, kuin kävellessä, luultavimmin olitte vanhempienne näköpiirissä tai pienessä naapurustossa, kun teitte sen. Mutta kun nuo apupyörät poistettiin, suuremmasta maailmasta tuli leikkikenttänne.

Monet teistä aloittivat pienistä luomistaidosta valmisteluna tähän aikaan. Julistatte kenties, ettei se ole totta, sillä ette muista niitä kertoja, kun löysitte täydellisen parkkipaikan tai jonkin haluamanne tavaran odotettua halvemmalla tai saitte jotain, mitä olitte unohtaneet haluavanne. Ja luultavasti unohditte ne kerrat, jolloin luomianne lahjoja nimitettiin tuuriksi tai ajoitukseksi luomisen sijasta.

Niin se on, että puhumme tänään kahden tason luojista. Niistä jotka ovat harjoitelleet ja niistä, joilta se on vielä tekemättä. Olette kaikki luomisjättiläisiä – on pelkästään oma päätöksenne, missä vaiheessa olette. Aivan kuten joiltain naapurinlapsilta otetaan apupyörät nopeammin kuin toisilta. Osa luomisajoitustanne on usko itseenne. Taaskin kuin ne lapset, jotka ovat riittävän rohkeita apupyörien poistamiseen luottaen omaan tasapainoonsa ajaessa.

Niin se on, että olette ottaneet ratkaisevia luomisaskeleita tästä pimennysenergiaryöpystä lähtien. On nyt teidän päätöksenne, milloin haluatte poistettavan luomisapupyöränne. Älkää olko huolissanne. Te ette kaadu ettekä epäonnistu, sillä hyväksytte lopultakin nuo kätketyt osanne kokonaisuuteenne.

Loitte joukkona tämän muutoksen, ja nyt otatte joukkona pois apupyörät ja projisoitte taitonne eetteriin luodaksenne, mitä haluatte. Monet haluavat luoda taloudellisen vapauden, ja niin saatatte tehdä. Mutta sitten kun tuo turva on luotu, löydätte nykymaaelämästänne muita aspekteja, jotka kielsitte itseltänne pelosta tai sitä epäuskosta, että voisitte luoda ne ilman jonkun viisaamman apua. Kielsitte todellisen olemuksenne ollaksenne 3D-maata. Nyt saatte takaisin itsenne koko loistossaan.

Älkää pelätkö. Ette jää ilman tavoitetta, tee virhettä tai vahingoita jotakuta. Olette luojajumalia, jotka odottivat noiden henkilökohtaisten luomustensa projisoimista Maahan, kunnes aika oli oikea. Tuo aika on nyt.

Sallikaa itsenne uskoa, että viimeaikaiset mukavuudet joita löysitte, eivät ole ihmeitä, vaan pelkästään te luomassa parempaa elämää itsellenne, mihin olitte aina kykenevä. Vähän kuin Ihmemaa Ozin Dorothy, joka huomasi, että hänen taikakenkänsä voivat viedä hänet kotiin, koska tahansa hän halusi.

Ette ole enää ihmeisiin uskojia. Sen sijaan siirrätte tuon uskon omiin kykyihinne. Olette aina kyenneet siihen, mutta pelänneet tehdä sen 3D-maailmassa. Tämä ei ole enää 3D-maailma.

Teidän on aika poistaa silmälaput, nähdä taitonne ja vaatia olemuksenne kokonaisuudessaan oletetuista seuraamuksista huolimatta. Seuraamuksista jotka loitte itsessänne, kätkettyänne aioneita nuo luovat elementit, jotka voisivat muuttaa maailman.

Piilottelupäivänne ovat ohi. Olette vapaa poistamaan apupyöränne koska tahansa, kun tunnette tarvetta. Ja kun teette sen, lennätte uusiin tiloihin ja uusiin luomuksiin, kun kiidätte elämänne läpi ilossa, löytämisen- ja tuntemattomanpelon sijasta. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.1.2019 LEVÄTKÄÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 29.01.2019 15:22

LEVÄTKÄÄ

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
28.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Vaikka olette muuttuneet monta kertaa tämän siirtymän aikana, ette ole koskaan ennen tehneet sitä uudessa fyysisyydessä sekä uuden henkisen ja tunnepuolen tietämisen kera. Tämä muutos oli monille teistä vaikeampi kuin useimmat.

Tämä on pelkästään muistutus, että nyt tapahtuvat muutokset eivät ole sellaisia, joihin olette tottuneet. Ennen olitte kenties vähän väsynyt, vihainen tai teillä oli jokin muu tuntemus, jonka käsittelitte melko helposti.

Äskettäiset energiat kannustivat liikkumaan eteenpäin olemuksenne kaikissa osissa. Se pakotti teidät keskittymään enemmän, kuin koskaan. Vähän kuin menettäisi raajan ja opettelisi nostamaan tavaroita tai kävelemään proteesin kanssa. Hankalaa, epämukavaa, oppimiskäyrä – luultavasti sanoja ja fraaseja, joita pyörisi olemuksessanne, jos näin olisi. Ja niin on nyt, kun yhdistätte olemuksenne kaikki kolme aspektia – mukaan luettuna uudet osat – liikkumaan eteenpäin ainutlaatuisella polullanne.

Muutama viime päivä ovat olleet ensimmäinen kokeilunne ainutlaatuisessa, yksilöllisessä liikkumisessanne. Vaikka teillä olisi ystäviä tai tuttuja kannustamassa liikkumistanne eteenpäin, teillä ei ole enää polullanne kaveria tai kavereita käsikynkässä kanssanne.

Ehkä sellainen tuntuu yksinäiseltä ponnistukselta. Oivaltakaa sen sijaan, miten pitkälle ja nopeasti olette kypsyneet uuteen "sinuun". Vasta kuukausia sitten kannustimme teitä siivoamaan nurkkanne ja avaamaan olemuksenne uusille uskomuksille. Kun teitte sen, kutsuitte uutta fyysisyyttä olemukseenne.

Jotkut teistä ovat huomanneet uusia ruokamieltymyksiä ja -inhokkeja. Tai kiinnostuksen olla joidenkin, muttei kaikkien niiden kanssa, joita ennen piditte ystävinä. Tai kodistanne tai työpaikastanne on kadonnut kipinä. Kaikki merkkejä, että te ette ole enää se, kuka olitte 3D:ssä.

Kuljette eteenpäin ainutlaatuisella polullanne vähän huolestuneena, sillä ette ole varma, minne olette menossa tai tunnetteko uuden olemuksenne jatkossa mukavaksi. Vastaus on "kyllä". Löydätte, miksi ja minne olette menossa – ja tunnette olevanne siunattu siitä, että uusi fyysisyytenne on erityisesti suunniteltu viemään teidät sinne.

Kenties muistatte myyttejä ja satuja jostakusta, josta tuli jotain tai joku, mitä hän ei odottanut, kuten Tuhkimo, Odysseus tai Prinsessa Ruusunen. Kaikki merkkejä, että se kuka olitte, ei ollut ns. sopiva uuteen rooliinne.

Viimeaikaiset sisäiset muutoksenne olivat dramaattisia, mikä kannustaa teitä lepäämään. Muutos joka aiheutti sekasortoa niiden elämään, jotka tarvitsivat lepoa, mutta eivät levänneet. "Pääflunssa", nyrjähdykset, taloudellinen mullistus, työpaikasta, kodista tai yhteisöstä lähteminen varoittamatta tai pienellä varoitusajalla – kaikki merkkejä, että lepoa tarvittiin, mutta sitä ei tunnustettu.

Tietysti teistä saattaa tuntua, että edellinen kappale on jonkinlainen rangaistus lepäämisvetoomuksemme noudattamattomuudesta. Olemme kertoneet teille uudestaan ja uudestaan, ettei teillä ole enää mitään pitäisi-asioita tai määräyksiä, joita vastaan taistella. Mutta käsittäkää kuitenkin, että tiesimme, miten hämmentyneeksi sisäinen olemuksenne tulisi, vaikkemme ymmärtäneetkään tuon hämmennyksen kaikkia seuraamuksia. Ymmärsimme vain, että muutos oli niin suuri, että lepoa luultavasti tarvittaisiin.

Niin se on, että olemme yhtä yllättyneitä kuin te niistä valtavista energiakuuroista, jotka juuri sisäistitte anomatta armoa tai taipumatta 3D-avunhuutoihin. Olette tosiaankin vahvoja ja kyvykkäitä luojia.

Mutta ennen kuin pystyitte täysin hyväksymään uuden polkunne, teidän tarvitsi sisäistää uusia fyysisiä energioita. Sitä monet teistä tekivät muutaman viime päivän, epämukavuudestanne ja levonpuutteestanne huolimatta. Teitte sen vaikeimmalla mahdollisella tavalla.

Sallikaa itsenne nyt levätä, sillä olette äskettäin hypänneet tulimuurien läpi yhdistääksenne sisäisen kasvupyrähdyksenne 3D-elämäänne. Se ei enää toimi, kuten huomasitte tavalla, jolla ette välttämättä halunneet huomata sitä.

Monet teistä miettivät nyt, teittekö jonkin virheen. Ette lainkaan, sillä yhdistitte uudet energiat juuri niin, kuin suunnittelitte ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä. Teitte sen vain epämiellyttävämmin, kuin oli tarpeellista.

Jos ja kun teidän täytyy rentoutua muutama päivä tulevaisuudessa, tämä muisto kantaa teitä eteenpäin. Nimittäin nyt tiedätte, miten epämukavaa on yrittää olla kaikkea kaikille, mukaan luettuna itsenne, itseltä saamistanne lepäämisviesteistä huolimatta.

Sallikaa niin olla. Ja sitten sallikaa itsenne tietää, että kehitytte nopeasti – nopeammin, kuin te tai me ajattelimme mahdolliseksi. Vaikka olette superihmisluoja ja olette muuttaneet universumeja aikomuksellanne ja teoillanne, olette fyysinen olento, jonka täytyy kunnioittaa tuota fyysisyyttä, kun siirrytte ulottuvuudesta toiseen.

Tietäkää, että myös muutama seuraava päivä vaatii lepoa, kunnes uudet taitonne ja uusi fyysisyytenne ovat vaivattomia teille. Sallikaa niin olla, sillä kukaan teitä lukuun ottamatta ei huomaa, että lepäätte. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.2.2019 TEIDÄN LUOMUKSENNE – MAKROSTA MIKROON

ViestiKirjoittaja hammer » 23.02.2019 08:26

TEIDÄN LUOMUKSENNE – MAKROSTA MIKROON

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
18.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Haluatte muiden kertovan teille, miten elätte elämäänne. Aa, tällainen kommentti suututtaa teidät, sillä teitä ei näytä kiinnostavan kukaan, joka kertoo, miten teidän pitäisi olla. Kuitenkin unelmaluomuksienne osalta juoksette sinne tänne hyväksyen tämän ja tuon neuvon. Teette niin, koska ette usko, että luominen voi olla yhtä helppoa kuin hauskanpitäminen. Niin se on, että te ette ole vielä vaatineet täysin omaa olemustanne.

Kukaan ei voi auttaa teitä löytämään tai luomaan unelmianne, sillä nuo unelmat ovat teidän. Ei ole väärin opetella toisten luomistekniikkoja, pelkästään tehotonta. Nimittäin silloin työstätte jotain vain mahdollisesti ilon ja leikin kautta. Riippumatta siitä, miten tarkkaan seuraatte toisten luomisohjeita, ette saa aikaan, mitä toivotte, sillä te ette ole he.

Monet teistä rukoilevat tai pyytävät universumeja auttamaan unelmienne luomisessa. Meillä ei ole enää tuota voimaa. 3D-menneisyydessänne pystyimme tönimään teitä tarvittaville alueille luodaksenne omat unelmanne, kun teitte ahkerasti töitä niiden aikaansaamiseksi. Vähän kuin: "Mene tuolla bussilla tämän junan sijasta, ja kaikki on niin, kuin haluat." Nyt kun olette yhtä taitavia kuin useimmat meistä universumeissa, emme enää tiedä, miten ja milloin tönäistä teitä haluamaanne suuntaan.

Vain te tiedätte, kuka olette ja mikä antaa teille eniten iloa. Emme ole viisaita vanhempianne tai opettajianne. Olemme pelkästään universaaleja kanssaluojia, jotka tarkkailevat uusia taitojanne ja tekojanne.

Ei ole ketään tai mitään estämässä teitä toteuttamasta unelmienne, paitsi tuo tarve saada joku kertomaan, miten se tehdään. Vaikka te loitte liikevoiman siirtämään Maan ja itsenne uuteen, katsotte toisiin maassa tai taivaassa luomisguruinanne. Ei siksi, että teidän täytyy, vaan koska teidät oli 3D:ssä niin iskostettu näennäiseen taidottomuuteenne, että te ette pysty kuvittelemaan sen luomista, mitä haluatte.

Jos sattumalta seuraatte jonkun luomistekniikkoja, aikaansaamianne luomuksia sävyttävät heidän kiinnostuksensa ja tarpeensa, eivät teidän. Vähän kuin antaisitte urakoitsijalle rajattoman määrän rahaa rakentaa unelmienne talon ilman mitään teidän ohjeitanne. Sellainen talo toteuttaisi urakoitsijan unelman täydellisestä talosta, ei teidän.

Teidän on aika vaatia täysin luomiskykynne – tai vähän eri tavalla muotoiltuna, vaatia täysin ilonne. Luultavasti olette kyllästynyt lukiessanne taas kerran, että teidän tarvitsee vain vaatia ilonne, sillä olette olleet ilossanne eivätkä unelmanne ole kuitenkaan saapuneet.

Luultavasti sivuutatte ne elämänne pienet osat, jotka ovat tulleet helpommiksi, kun vaaditte iloanne. Kenties jokin kotitalousprojekti joka tuntui pelottavalta, on odotettua helpompi. Tai olette luoneet tyydyttävämmän suhteen johonkin sukulaiseen. Tai olette voittaneet jotain, mikä saa aikaan naurua sisällänne. Kaikki ovat harjoittelusessioita, ennen kuin sallitte itsenne hypätä täysin luomispeliin tässä elämässä.

Useimmat teistä toivovat nopeampaa kehitystä. Sen tekemällä julistatte pienemmät luomuksenne pelkästään tuuriksi ja että jollakin "tuolla ulkona" on avain luomisprosessinne nopeuttamiseen. Niin ei ole, sillä aivan kuten oppiessanne rakastamaan itseänne ja/tai sisällyttäessänne uudet osanne kokonaisuuteenne, luomistaitonne ovat oppimisprosessi.

Monet teistä tuntevat harjoitelleensa jonkin aikaa ja olevansa siksi täysin pätevä olemaan suurimpien unelmienne luoja. Vähän kuin 12-vuotias, joka ei ymmärrä, miksi hän ei voi ajaa autoa.

Ette ole luomistaidoissanne kuin 12-vuotias – olette enemmänkin kuin 16-vuotias, jolla on ajolupa. Vaikka osaatte operoida autoa, esteet aiheuttavat edelleen päivittäin pelkoa. 16-vuotaana ette olleet valmis ajamaan kovassa liikenteessä radio päällä ja autossa olevien ystävien puhuessa teille. Mutta olitte sitä harjoittelun myötä, mikä pätee kehen tahansa ajajaan.

Teidän ei tarvitse seurata kenenkään luomisohjeita, ettekä te ole epäpätevä luoja. Olette pelkästään harjoitteluvaiheessa ja tunnustelette tietänne kykyjenne läpi. Olette poikkeuksellinen luoja – minkä alatte hitaasti hyväksyä. Ei siksi, että siirsitte Maan yhdessä elämässä uuteen, vaan koska alatte hyväksyä, että teitte sen. Kun hyväksytte sen koko olemuksessanne, tiedätte voivanne luoda, mitä haluatte.

Tiedätte myös, että enää ette halua pelätä sen tekemistä. Nimittäin toisten ohjeiden seuraaminen tai sen uskominen, että teidän täytyy anoa universumeja auttamaan teitä, ovat pelkästään pelkoliikkeitä.

Olette poikkeuksellinen luoja, joka harjoittelee henkilökohtaisia luomistaitojaan. Ja siirrytte Maan siirtämisen makrotasolta oman ilonne luomisen mikrotasolle, ollen sitä uutta Maata, jonka autoitte luomaan. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.2.2019 TE ETTE KONTROLLOI YSTÄVÄÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 26.02.2019 21:06

TE ETTE KONTROLLOI YSTÄVÄÄ

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
25.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kenties tuntuu siltä, ettei teillä ole todellisia ystäviä, sillä ne joita ennen piditte ystävinä, ovat eri siirtymävaiheessa. Niin se on, että te ette pysty ymmärtämään heitä eivätkä he teitä. Näin on, koska te olette saattaneet loppuun monia vaiheita, joita he vasta aloittavat. Se ei ole hyvä eikä huono, pelkästään erilaista. Eroavuus jota ilmaistaan tavoilla, joita ette odottaneet.

Uskoitte, että teistä tulisi enemmän kuin vanhempi, joka ohjaa lempeästi tietylle henkisyys- ja uskomusalueelle niitä, joita rakastaa. Sen sijaan huomaatte, että yhteensopivuudesta on tullut melkein ystävyysrasite.

Pitäisikö teidän jatkaa ystävyyttä toivoen, että hän hyväksyy lopultakin teidän näkökulmanne, vai lopettaa se, kuten olette tehneet muiden kanssa? Useimmat teistä haluavat meidän kehottavan jatkamaan tuota ystävyyttä, sillä teistä tuntuu jo yksinäiseltä uudessa maailmassanne.

Mutta emme voi kertoa teille, mitä tehdä tai milloin, koska meillä ei ole sitä tietoa, jota teillä on. Kenties tämänhetkinen vuorovaikutuksenne perustuu vaikeuksiin, joita teillä oli hänen kanssaan aiemmissa elämissä, tai se indikoi, että te ette ole enää samassa taajuudessa ettekä ole ehkä koskaan enää. Ainoastaan te tiedätte. Mitä sydämenne kehottaa teitä tekemään?

Jotkut teistä ovat pitkäaikaisissa suhteissa rakastuneet kumppaniinsa useita kertoja vuosikymmenten yhdessäolon aikana, aivan kuten olette ehkä lakanneet rakastamasta. Sydämenne opasti teitä silloin, ja sydämenne opastaa teitä nyt.

Jotkut ystävänne lopettavat evoluutiokehityksensä pelosta. Toiset tekevät niin, koska heidän täytyy tarkastella nykyasemaansa, ja vielä toiset koska he ovat väsyneet kiipeämään puhdistusvuorelleen. Kaikki ovat tarkoituksenmukaisia toimia heille. Teidän päätöksenne on, ovatko he siirtyneet niin kauas teistä tai värähtelystänne, ettei teillä ole enää kiinnostusta ylläpitää tuota ystävyyssuhdetta.

Pelkäätte tuota päätöstä, sillä nykyinen ystäväpiirinne on pienempi, kuin haluaisitte, ja kuitenkin tunnette, että teidän täytyy tehdä tuskallisia ystävyyspäätöksiä, jos haluatte olla ilossa.

Tämä ei ole lopullisten päätösten aikaa, sillä monet kehittyvät niin moniin eri suuntiin, että se mikä oli totta heille eilen, ei ehkä ole enää huomenna. Samaan aikaan teillä ei ole energiaa odottaa, kunnes he sopivat täydellisesti kanssanne yhteen, kuten ennen. Päätöksenne on olla uskollinen itsellenne, mitä se ikinä merkitseekin teille. Kenties haluatte harventaa yhteyksiä. Tai karsia niitä. Tai valita erilaisia yhteyksiä. Kaikki on mahdollista – päättävä tekijä olette te.

Edelläkävijänä ajatuksenne ja uskomuksenne eivät ole enää 3D-pelkoa. Vaikka ajatus ystävän menettämisestä ehkä aiheuttaisikin pelkoa, ette enää perusta päätöksiänne sille. Niin se on, että jos vuorovaikutus jonkun kanssa saa teidät tolaltanne tai pelkäämään, tiedätte syvällä sisällänne, ettei se ole, mitä haluatte.

Mutta sitten toisaalta, onko tuo vuorovaikutus pysyvää vai väliaikaista? Vain sisäinen olemuksenne voi informoida teitä niistä eduista, joita päätöksenne viivyttämisellä tai suhteen lopettamisella on.

Päätökset joita teette nyt, ovat teidän päätöksiänne. Eivät meidän universumeissa, eivätkä kenenkään maan päällä. Aivan kuten me emme voi pakottaa teitä tekemään mitään, te ette voi pakottaa itseänne. Ja läheisen suhteen jatkaminen suuresta epämukavuudesta huolimatta pakottaa teidät kieltämislaatikkoon, mikä ei ole enää sopivaa.

Tietysti mietitte, missä yksinäisyyden ilo on. Eturintamaroolinne loi sen itsestäänselvyyden, että olisitte yksinäinen toisinaan, erityisesti alussa. Kun teistä tulee vahvempi itsessänne, löydätte toisia, jotka ymmärtävät paremmin teitä tai sopivat paremmin taajuuteenne.

Ette voi pakottaa ketään sopimaan taajuuteenne, ettekä voi sallia itsenne tehdä päätöksiä pienten makupalojen perusteella, kuten teitte ennen. On aika tarkastella kokonaisuutta, mukaan luettuna te. Oletteko herkempi vai vähemmän herkkä kuin ennen? Hyväksyttekö, että ne jotka vasta aloittavat siirtymäänsä uuteen "sinuun", saattavat vaatia vielä vähän hiomista? Vai oletteko kyllästynyt olemaan niiden seurassa, jotka eivät ymmärrä, miksi he muuttuvat?

Teillä on valta päättää, miten haluatte jatkaa suhteita, jos mitenkään. Ei ole muuta oikeaa vastausta kuin se, minkä löydätte sisältänne. Ja tuo vastaus saattaa muuttua päivästä toiseen, mikä hämmentää teitä lisää. Nimittäin olette tottuneet siihen, että joku kertoo teille, että tuollainen ihminen on väärä teille, tai luovutte ystävyydestä sanojen perusteella, jotka ovat mielestänne vääriä.

Muistutamme teille, että luultavasti 99 % Maan asukkaista ei vielä ajattele tai toimi niin, kuin te. Ja nuo 99 % on kehittyessään pois tolaltaan päivittäin, niin kuin te aikoinaan. Muistatteko, miten nopeasti tarpeenne ja makunne muuttuivat sielun pimeän yön aikana? Niin on nyt monilla – mukaan luettuna nuo lähimpänne.

Teidän muutoksenne kannusti noita lähimpiänne muuttumaan myös. Erona on, että teidät melkein pakotettiin muuttumaan niillä päätöksillänne, jotka tehtiin ennen Maahan tulemista. Ne jotka muuttuvat nyt, tekevät sen teidän vuoksenne.

Kun säteilette enemmän, ne jotka seuraavat, ns. nappaavat teidän valonne, mikä saa heidätkin haluamaan muutosta. Mutta heidän muutoksensa on enemmän hetkessä, kuin teillä oli, joten he kangertelevat vähän enemmän kuin te. Te teitte niin, koska teidän täytyi. Ne jotka seuraavat, tekevät niin, koska he haluavat.

Kun rakkaanne muuttavat uskomuksiaan ja ajattelutapojaan, he palaavat jatkuvasti 3D-pelkoihin – ei siksi, että heidän täytyy, vaan koska se on heille mukavampaa. Sallikaa sen olla. He päättävät, mikä on parasta heille tässä elämässä. Teidän täytyy kunnioittaa heidän päätöksiään, vaikka haluaisitte hypätä mukaan ja kantaa heidät prosessista läpi, jotta yhteydet ystävienne kanssa olisivat yhtä ilahduttavia kuin ennen.

Te edelläkävijät olette nyt maan päällä ainoita, joiden täytyi kehittyä uuteen "sinuun". Antakaa toisille vapaus valita, aivan kuten me annoimme teille tuon vapauden aioneita sitten.

Jos ystävänne päättävät olla kehittymättä samanlaiseen taajuuteen kuin teillä, kunnioittakaa sitä tai lopettakaa ystävyys. Ja jos he päättävät jatkaa sitä suhdetaajuutta, joka pitää heidät rakkaana sydämessänne, antakaa heille aikaa tehdä se. Te ette kontrolloi heitä, aivan kuten he eivät enää kontrolloi teitä. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.3.2019 SOLUSONTA ON POISSA TÄÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 10.03.2019 09:01

SOLUSONTA ON POISSA TÄÄLTÄ

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
4.3.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Kenties on vähän sumuista tai tulee olemaan tulevina päivinä, kun puhdistatte solumuistoja kaikesta, mikä on häirinnyt teitä 3D-aioneita. Monet teistä parkuvat, että olette puhdistaneet ja puhdistaneet. Niin olettekin. Tosiasiassa olette puhdistaneet enemmän, mitä te tai me uskoimme mahdolliseksi ennen tulemistanne Maahan tässä elämässä.

Tämä on fyysistä puhdistusta tunteaksenne paremmin itsenne. Kuvitelkaa solujenne sädehtivän sonta- ja mutakerroksien alla – hyvin sama tilanne kuin timantilla luonnossa. Nimittäin timantti on timantti riippumatta siitä, onko se sonnan peitossa vai kiillotettu kirkkaasti säteileväksi.

Näin on ollut soluillanne aioneita. Kun yksi solu sai työnsä valmiiksi, uudet solut päätyivät samaan sontaan, kunnes sisuksestanne tuli harmaanruskeaa massaa, jossa oli sähkettä siellä täällä silloin, kun sallitte itsenne olla täysin valoa.

Joukkona päätitte puhdistaa yhden tason lisää olemuksestanne – sisimmät solunne. Niin se on, että olemuksenne on tai tulee olemaan lepovaiheessa muutaman seuraavan päivän tai viikon. Tuona aikana luultavasti unohdatte päivämääriä, tekemisiä ja motiiveja, kun kuljette päivänne läpi. Tämä ei tarkoita, että olette onnettomuusaltis tai aiheutatte onnettomuuksia, vaan huomaatte mielenne valetavan aikoina, jolloin olette tavallisesti keskittynyt. Unohdatte nimiä, päivämääriä, paikkoja, ja kuitenkin se on teistä jokseenkin huvittavaa.

Timanttiolemuksenne vaatii koko loistossaan oman olemisensa niin sisällä kuin ulkona. Jotain mitä olette kaivanneet, mutta ette ole olleet varma, miten sen saavuttaa. Nimittäin miten voisitte louhia henkilökohtaisia timanttisolujanne, jos ette tietäisi niitä olevan sonnan alla?

Niin se on, että viimeistelette uuden "sinun" osia fyysisessä maailmassanne. Jotain mitä ette voineet tehdä ollessanne 3D:tä tai ennen tätä, kun universumien tarvitsi lähettää energioita vastaamaan joukkopyyntöänne.

Tuloksena on nopeampi fyysinen parantuminen, kuin aiemmin, koska saatte selkeitä viestejä soluolemukseltanne aina halutessanne. Mikä tärkeintä tässä universaalissa siirtymässä, olemuksenne sädehtii sisältä ja ulkoa.

Monta kuukautta sitten kerroimme teille, että teillä oli ympärillänne hehku, joka joko veti puoleensa tai pelotti niitä, joiden kanssa olitte tekemisissä. Nyt hehkutte sekä sisältä että ulkoa. Enää teidän ei tarvitse pyytää solujanne ilmoittamaan tarpeistaan tai statuksestaan. Enää ette pelkää, että sisäiset toimintonne ylittävät kykynne.

Vaikka teidän oli mahdollista olla 5D:tä ja sen yli solusonnasta huolimatta, pyysitte joukkona läpikotaista puhdistusta. Niin se on, että pelkomuistonne ovat joko menneisyyttä tai häviämässä. Ja niin tulee olemaan, etteivät sisäiset toimintonne ole enää mysteeri teille, sillä pian teistä tulee ns. selkeä radiosignaali sisällä ja ulkona.

Olette tehneet uutterasti työtä puhdistaaksenne tunne- ja henkiolemuksenne, mikä on avannut teille näkymiä, joita ette koskaan uskoneet mahdolliseksi. Niin tulee olemaan sisäisellä solurakenteellanne. Erona on, että tämän puhdistuminen on lempeää, jopa hauskaa.

Luultavasti unohdatte tämän ja tuon ja nauratte itsellenne sen vuoksi. Nimittäin ette ole puhdistustenne alussa, vaan lopussa. Ja aiemmat puhdistuksenne ovat puskureita tämän puhdistuksen aikana.

Ehkä haluatte tuomita itsenne siitä, ettei päänne ole yhtä selkeä, kuin haluaisitte, mutta sen tekeminen on luultavasti merkityksetöntä, kun tajuatte automaattisesti huumorin tuossa tilanteessa.

Jos olisitte puhdistaneet solurakenteenne alussa tai kuukausia sitten, 3D-tuomitsemisenne olisi hypännyt tohinaan mukaan ja aiheuttanut pelkoa tai vihaa teissä. Nyt kun rakastatte täysin itseänne, niin vaikka yrittäisitte olla pitämättä itsestänne epäselvyytenne vuoksi, huomaatte sen vaikeaksi. Aivan kuten on vaikeaa olla pitämättä pikkulapsesta sen vuoksi, että se on oma itsensä. Saatatte huomata olevanne huvittunut ja yllättynyt, mutta ette väärässä tai huono.

Niin se on, että tämä solupuhdistus sallii teidän avata kommunikoinnin kaikkien olemuksenne osien kanssa. Tämän solupuhdistuksen sivuvaikutus on vielä suurempi valo. Valo joka yhdistää ulkoisen olemuksen, tunnetietämisen, henkisen ilon ja nyt timanttisolurakenteen. Olette tosiaankin universumien valo.

Jotkut teistä tätä lukevista väittävät, että te ette ole vielä 5D:tä tai sen yli. Se on teidän oikeutenne. Voitte mutristella, itkeä tai tuomita itsenne niin paljon, kuin haluatte. Silloinkin loistonne näkyy läpi, huolimatta 3D-tarpeestanne piiloutua ja juosta suojaan aina, kun joku lähestyy teitä kunnioittavan ihmeissään tai rakkaudessa.

Ette voi piiloutua enää. Olette paljastaneet itsenne. Teidän on aika hyväksyä täysin itsenne ja voimanne, koska uskaltamattomuus vaatia itsenne ei enää muuta säteilevää ja rakastavaa loistoanne. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.3.2019 Valomajakkavaiheenne on valmis

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 22.03.2019 11:34

VALOMAJAKKAVAIHEENNE ON VALMIS



Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

18.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät,



Hei teille, jotka tuntevat itsensä virkistyneeksi ja uudeksi. Tietysti monet teistä vastaavat, ettei teistä tunnu yhtään erilaiselta. Ja tämä saattaa olla totta, vaikka useimmat tätä viestiä lukevista ovat käyneet läpi massiivisia sisäisiä muutoksia.



Tällaisen henkilökohtaista tunnistamista on, että näette hyvää tai auringonpaistetta elämässänne median ja niiden vastakkaisista merkeistä huolimatta, joiden kanssa olette tekemisissä.



Kenties vuorovaikutuksenne näyttää samalta, paitsi että teistä tuntuu epämukavalta, kun toiset kertovat negatiivisia ajatuksiaan tai tekojaan. Sen kuuntelemisesta, miten kamalaa elämä on, tai kun he käyttävät negatiivisia termejä, on tullut samanlaista, kuin kynsien kirskuttaminen liitutaululle. Jotain mitä ette ole välttämättä kokeneet ennen muutaman viime viikon energioita ja muutoksia.



Kyse ei ole siitä, että olette haluton hyväksymään negatiivisuutta, vaan että te ette enää halua jumittaa noissa ajatuksissa. Samanlaista miltä teistä tuntui, kun teininne toitotti tuhannetta kertaa, mitä hän ei voinut tehdä. Ettekö halunnut juosta talosta huutaen tai teipata teinin suun, vaikka rakastittekin häntä?



Näin on teillä nyt. Olette osa kaikkea, mikä on Maata ja universumeja, mutta ette enää halua kyyristyä pelosta ja alistumisesta pelkästään, koska muut tekevät niin. Teistä on tullut oma persoonanne. Sellainen joka ei ole vastuussa kenellekään ja on kuitenkin tietoinen kaikista.



Täysin erilainen asenne, jonka olette koskaan kokeneet Maassa ollessanne. Teidät nimittäin koulutettiin ajattelemaan ensin itseänne ja vasta sen jälkeen toisia. Merkki tästä on jatkuva, vastakkainen 3D-koulutus, joka luokittelee ne, jotka palvelevat toisia ennen itseään, sankareiksi tai ainutlaatuisiksi.



Havaitsette, että te ette voi palvella toisia, ellette rakasta itseänne. Ei "olen parempi" tai "kaikki jahtaavat minua, joten minun täytyy suojella itseäni" -moodeissa, jotka ovat olleet maanormeja aioneita. Vaan "koska rakastan itseäni sellaisena, kuin olen, minulla on energia ja tarve kokea, että olemme yhtä".



Ennen tätä siirtymää itsesuojelumoodi oli, että kaikki ovat vihollisia, kunnes toisin todistetaan. Uusi toimintamoodinne on, että kaikki ovat osa teitä mielipide- tai toimintaeroista huolimatta. Uskomuksia ja tunteita, jotka ovat mahdottomia, ennen kuin rakastatte itseänne.



Monet teistä vastaavat, että te ette tunne tuollaista toisten hyväksyntää. Älkää huoliko – tunnette vielä. "Testaatte vesiä" nyt hyväksymällä sisäpiirissänne ne, joilla on eroavia mielipiteitä tai tekoja.



Kenties jollakin sisäpiirissänne on hyvin erilainen näkemys uskonnosta, politiikasta, itseavusta, lastenkasvatuksesta tai rahasta. Vaikka ette ole samaa mieltä hänen kaikista uskomuksistaan, rakastatte häntä silti. Puhumme sellaisesta.



Ette näe elämää enää mustavalkoisena, oikeana ja vääränä. Sen sijaan näette suuremman kuvan siitä, mitä toisilla on sydämessään. Näkemys joka laajenee päivittäin vastakkaisista väitteistänne huolimatta. Nimittäin sitten kun olette täysin hyväksyneet, että olette elämänne kontrollissa, teillä ei ole mitään tarvetta erottaa itseänne toisista. Vain silloin kun pelkäätte, että toiset saattaisivat tahrata ajatuksenne tai kontrolloida massoja, teidän täytyy parjata niitä, jotka ovat erilaisia kuin te.



Sitten kun todella rakastatte itseänne, teillä ei ole mitään tarvetta erottaa itseänne kenestäkään peläten, että hänen vahvuutensa tai ideansa ottavat teidät hallintaansa. Sellainen loi alkuperäisen 3D-pelon. Kätkitte todellisen voimanne ollaksenne 3D-maata. Kun teitte niin elämästä toiseen, unohditte, että olitte elämänne kontrollissa jonkinlaisten sätkynukkeisäntien sijasta tuolla jossain.



Jotkut teistä vastaavat, että vaikka te olette elämänne kontrollissa, suurin osa Maan asukkaista jatkaa tanssimista jonkin sätkynukkeisännän tahtiin, joka ei ole rakastava eikä kunnioittava. Aa, nuo ajatukset kertovat, että te ette vielä täysin rakasta itseänne. Nimittäin jos rakastaisitte, se ei olisi huolenne, sillä tietäisitte, että kaikki tekevät siirtymän aikanaan. Aivan kuten tiesitte epäilyksettä, että poikanne tai tyttärenne kasvaisi yli lapsellisista leluistaan.



Ajankohtainen pelkonne on, että te olette uusi "sinä", mutta se ei päde useimpiin, mikä merkitsee, että tämän päivän maapelot jatkuvat ikuisuuden. Ja että vaikka te olette viisas ja rakastava, teidän kaltaisianne ei ole riittävästi siirtämään Maa pelosta rakkauteen. Muistutamme teille, että jokainen 3D-sukupolvi on tuntenut samalla tavalla seuraavasta sukupolvesta, sillä katseltuaan näiden pelaavan lapsellisia pelejään heillä oli vaikeuksia kuvitella nuorukaisten kasvavan lapsellisuutensa yli. Niin on nyt.



Kuvanne teistä on rakastavampi joka päivä. Tiedätte, että aikuistutte 5D:hen ja sen yli ajatuksissanne ja teoissanne. Mutta ette vielä luota siihen, että ne jotka seuraavat, ottavat oman siirtymänsä vakavasti tai edes pystyvät tekemään sen.



Älkää hermoilko. Ajatelkaa tätä siirtymää majakkana, joka herää henkiin – hitaasti teidän mielestänne ja nopeasti meidän mielestämme. Sytytitte oman valomajakkanne kuukausia tai vuosia sitten, mikä alkoi valaista osia vedestä, kunnes tuo toiminta lisääntyi sisältämään suurempia osia pidemmän aikaa.



Kun jokin alue on täysin valaistu, ei tarvita enää ulkopuolista majakkaa, sillä siitä tulee oma majakkansa. Niin tapahtuu nyt maan päällä. Yhden valomajakan sijasta on miljoonia majakoita levittämässä enemmän ja enemmän valoa.



Niin se on, että te ette ole enää vastuussa Maan valaisemisesta. Saitte valmiiksi tuon vaiheen jokin aika sitten, vaikka teidän on vaikea hyväksyä sitä todeksi. Aivan kuten valmistuitte lukiosta ja kieltäydyitte tunnustamasta, että te ette olleet enää lukiolainen.



Ette ole enää vastuussa maailman valaisemisesta. Tuon vastuun ovat ottaneet ne, jotka seuraavat. Teidän ainoa vastuunne on rakastaa itseänne – toiminta jota kiihdytitte muutaman kuluneen viikon. Niin se on, että niistä jotka ovat erilaisia kuin te, tulee vähemmän uhkaavia ja rakastettavampia – jos ei tänään, niin huomenna. Niin olkoon. Aamen.



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

25.3.2019 Itseinhohaavan paljastaminen

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.03.2019 21:39

ITSEINHOHAAVAN PALJASTAMINEN



Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

25.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät,



Teidän on aika hyväksyä ne, jotka ovat toisenlaisia kuin te. Tietysti vastaatte, että hyväksytte jo ja rakastatte niitä, jotka ovat erilaisia kuin te, vastakkaisesta retoriikasta huolimatta. Saanemme olla eri mieltä. Nimittäin syvällä sisällänne on tunne, että olette edelleen parempi tai huonompi kuin toiset. Että rotunne, seksuaalinen identiteettinne, taloudellinen statuksenne tai uskomusmallinne on oikea tai väärä omassa näkemyksessänne yhteiskunnasta.



Vaikkette voi muuttaa tuollaisia tunteita toivomalla, voitte tehdä sen avaamalla sydämenne eroavuuksille. Sen sijaan, että määrittelette toisenlaiset joko paremmiksi tai huonommiksi, pyydämme teitä olemaan tekemisissä jonkun kanssa, joka on erilainen kuin te, määrittääksenne, sopiiko hän kuvaanne oikeasta tai väärästä.



Kenties tuo viime ajatus ei tunnu mahdolliselta, koska uskotte, että ne jotka ovat toisenlaisia sukupuoleltaan, iältään, rodultaan, seksuaaliselta suuntautumiseltaan, poliittiselta, taloudelliselta tai uskonnolliselta uskomukseltaan jne., eivät halua olla tekemisissä kanssanne. Se on odotettavaa ottaen huomioon sen pelon ja vihan, mitä edistetään maayhteiskunnissanne. Mutta nyt teillä on tilaisuus, kenties myös tarve, kokea noita eroavuuksia.



Olette kokeneet maaelämiä joka rodussa, iässä, seksuaalisessa suuntautumisessa, uskonnossa jne., mitä maan päällä on, sillä ennen jumalatar/jumalaroolinne vaatimista teidän tarvitsi kokea maaelämän kaikki pääaspektit.



Noissa maaihmisyyden aspekteissa jotka nyt vaivaavat teitä, on enemmän kyse teistä kuin toisista. Nimittäin nuo aspektit ovat niitä, joista ette ole vielä vaatineet tai tunnustaneet. Niin se on noissa dramaattisissa inhoissanne tai peloissanne, jotka ovat hiljattain tulleet pintaan.



Nimittäin tarkastelette nyt yhdestä tai useammasta maaelämästänne niitä aspekteja, joita ette ole hyväksyneet tai jotka olette kieltäneet. Vähän kuin leikkisitte kurkistusleikkiä itsenne kanssa. Sitten kun hyväksytte tuon osan maahistoriaanne, se ei enää vaikuta uskomuksiinne tai elämäänne.



Kyvyttömyys hyväksyä jotakuta on itsenne paljastamisen pelkoa, ei heidän pelkäämistään, vaikka hän näyttäisi olevan erilainen kuin te. Miten alatte rakastaa sellaista, mitä nyt pelkäätte? Meillä ei ole teille muuta vastausta kuin ehdotus, että tutkitte informaatiota tuosta pelosta tai ryhmästä. Kenties haluatte lukea jotain tuosta ryhmästä tai ymmärtää heidän perustelujaan vuorovaikutuksen tai tarkkailun avulla. Käytössänne on lukuisia resursseja internetissä, kirjastossa, yhteiskunnassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.



Kyse ei ole siitä, että teidän täytyy tuoda jokainen kotiinne, vaan teidän on aika parantaa nuo haavat, jotka kannustavat teitä pelkäämään tiettyjä tekoja tai uskomuksia. Minkä osan valmistautumisestanne nykyelämään olette sivuuttaneet, tai teeskentelette, ettei sitä ollut olemassa?



Se ei ole epäonnistumista, vaan opetushetki itsellenne ja kaikille maaolennoille. Mikä osa teistä pelkää tiettyä ryhmää ja miksi? Ja sitten, miten neutralisoitte tuon pelon? Tätä vaihetta koette parhaillaan.



Niin se on, että monet osat jotka eivät ole välttämättä mukavia teille, alkavat esittäytyä. Kuin joku joka koputtaa etuovellenne – kovempaa ja kovempaa, kunnes avaatte.



Monet teistä kysyvät, miten saavutitte 5D:n tämän syvälle piilotetun totuuden kera. Tämä osa on tuo kätketty mysteeri, jota välttelitte aioneita kaikissa ulottuvuuksissa ja taajuuksissa, koska olitte täynnä syvää häpeää tästä osasta, jota ette pystyneet puhdistamaan ennen kuin nyt.



Mutta se tarutteko tähän osaan, ei muuta kehityskaartanne eikä tarvetta rakastaa itseänne. Kenties tunnette, mikä tämä osa on, tutkimalla, miksi ette pidä tietystä ryhmästä. Tai saatte viestejä uni- tai valvetilassa.



Kaikkien rakastaminen ei merkitse vain kaikkien niiden rakastamista, jotka näyttävät teiltä tai uskovat ja toimivat niin, kuin te. Vaikka olette aina tienneet sen, tunsitte, että olitte jotenkin tuon osan yläpuolella. Että se häviäisi ilman tarttumistanne siihen.



Vaikka tämä itseinhopuhdistus on paljon helpompi kuin mitkään muut puhdistuksenne, ensimmäinen askel on tunnustaa, ettei teidän tapanne ole ainoa tai oikea tapa. Toinen askel on oppia enemmän vastakkaisesta näkökulmasta. Ja kolmas askel on tietää syvällä sisällään, ettei se ole enää "kuuma nappula" teille.



Jotkut teistä julistavat, että olette lähteneet yhteiskunnasta, joten sillä ei ole merkitystä. Vaikka olette päättäneet lähteä yhteiskunnasta, tuon pienen viha- tai inhosiemenen pitäminen hidastaa löytöretkeänne 5D:ssä ja sen yli.



Muutama seuraava päivä tuo luultavasti tilanteita auttamaan syvimmän sosiaalisen pelkonne tai tarpeenne löytämisessä. On teidän valintanne, haluatteko tarttua siihen ja miten. Te ette palaa 3D:hen, jos ette tee sitä – pelkästään vähennätte itserakkauttanne, sillä tämä on se itseinho-osanne, jonka olette kätkeneet itseltänne.



Kenties haluaisitte meidän antavan teille taikasauvan poistamaan tuon osan. Sen sijaan kannustamme, ettei tämän itseinho-osan tutkiminen tuhoa teitä, vaan vapauttaa teidät peloista, jotka edistävät rakkausrajoituksia, kaiken hyväksymisen sijasta. Jotain mitä haluatte kokea nyt epätoivoisesti, kun olette ottaneet ratkaisevan 5D-askeleen.



Nimittäin tiedätte syvällä sisällä, että te ette voi tuntea itserakkautta, ennen kuin hyväksytte, että pelkäätte tiettyjä ihmiskunnan osia omien tekojenne vuoksi, ette toisten ihmisten tekojen vuoksi. Niin olkoon. Aamen.



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

1.4.2019 SARJAKUVAHAHMOJA

ViestiKirjoittaja hammer » 07.04.2019 08:08

SARJAKUVAHAHMOJA

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
1.4.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

Luultavasti teistä tuntuu siltä, että kaikki ovat vihaisia kaikille, paitsi muutamat median raportit rakastavista teoista. Mutta nuokin rakastavat teot pilaa se tunne, ettei mikään muutu. Todellisuudessa Maa näyttää pahemmalta, mitä se oli, ennen kuin aloititte tämän viimeisen siirtymätyönnön.

Kenties voitte ymmärtää nykyistä siirtymävaihettanne kuvittelemalla, miten pelottavaa oli syntyä tähän tai mihin tahansa maaelämään. Ennen syntymää olemuksenne oli lämpimässä ja kodikkaassa ympäristössä, jossa voitte kellua vavattomasti. Syntymäprosessi muutti sen kivuksi, puristukseksi ja kylmyydeksi. Eri ulottuvuuksista ja aiemmista rakkauden ja lämmön paikoista siirryitte Maahan – paikkaan joka tuntui kylmältä ja anteeksiantamattomalta, ettekä kyenneet huolehtimaan itsestänne eikä teillä ollut kielitaitoa.

Sellaiselta maailma tuntuu joillekin teistä nyt – kylmältä ja anteeksiantamattomalta. Ihmiset eivät tunnu kovin tärkeiltä useimmille, kun eri yhteiskuntien taloudelliset junailut ovat etusijalla. Jotkut teistä väittävät, että se johtuu joidenkin tuntemattomien pimeiden voimien ottamista valtaansa. Toiset sanovat, että sellainen yhteiskunta vain on. Ja vielä toiset ovat vihaisia, että te ette osallistu erilaisiin taloudellisiin toimiin. Erittäin harvat näkevät sen yli, mitä esitetään.

Tämä on pelkästään yksi vaihe. Sen sijaan, että teistä tulee osa julmaa perhettä, kuten usein tapahtui 3D:ssä, synnytte rakastavaan maailmaan. Jotain mitä ette pysty vielä tuntemaan tai aistimaan. Nimittäin olette muukalainen tässä uudessa maailmassa. Ainoat tekijät jotka aistitte, ovat siitä maailmasta, josta olette kehittyneet.

Ennen syntymistänne Maahan olitte innostunut kokemaan Maan kaikkine tunteineen ja aistimuksineen. Niin se on, että maaelämä oli ja on kaunista fyysisesti, mutta tunteellisesti kuluttavaa. Nyt kun olette uudestisyntynyt, teidän on vaikea uskoa, että Maa on muuttunut. Niinpä jatkatte maaelämän kokemista sellaisena, kuin se oli 3D:ssä, ette sellaisena mitä se on teillä nyt. Toistatte muistojanne siitä, mitä oli – minkä media vahvistaa aivan liian tyytyväisenä.

Teillä ei ole vielä sanoja tai tunteita tutkia uutta Maata, kuten oli totta kaikille, jotka syntyivät Maahan ennen tätä. Tunnekokemuslaboratorion sijasta Maa on nyt universumeita. Ja ympäri universumeita rakkaus on avainelementti.

Se ajatus, että Maa on epämiellyttävämpi kuin ennen siirtymäänne, on pelkästään tarpeenne saada tolkkua tästä uudesta maaperästä, josta löydätte itsenne. Koska ette ole koskaan kokeneet universaalia rakkautta Maassa ollessanne, jatkatte sen pelon korostamista, joka on teille vaivatonta.

Olette vasta alkamassa poistaa pelkosilmälappujanne, kuten myös miljoonat muut. Niin se on, että kun sopeudutte uuteen Maahan ja uuteen "sinuun", ette enää välitä mediasta tai mistään muista raporteista, ainoastaan siitä mitä itse koette.

Kenties tuntuu siltä, että Maan asukkaat yrittävät luoda uudelleen jotain hyvin epämiellyttävää maahistoriaa. "Yrittäminen" on avainsana. Nimittäin kun teistä tulee rennompi uudessa Maassa, havaitsette, että noilla entisillä historioilla on vähän tekemistä teidän kanssanne tai kenenkään kanssa, joka ei enää halua fokusoitua pelkoon.

Erona nyt kokemassanne syntymässä ja aiemmissa maasyntymissä on se, että vaikka odotatte syntyvänne tuskaan, kuten olette syntyneet jokaisessa aiemmassa maasyntymässänne, synnytte rakkauteen.

Tuollainen rakkaus on hämmentävää, sillä vaikka Maa oli tuskaa, olitte tarpeeksi voimakas kiertääksenne paljon siitä sisäisellä tietämyksellänne, että valmistauduitte tähän siirtymään. Nyt kuin olette saavuttaneet sekä henkilökohtaiset että globaalit odotukset, unohdatte, että "te ette ole enää Kansasissa". Tämä on uusi rakkausmaa. Te olette uusia rakkausolentoja. Sitä ei ole enää, mitä oli ennen.

Monet teistä viittaavat johtajien epäinhimillisiin ja Maan vastaisiin toimiin kaikissa maaelämän aspekteissa. Ne tuntuvat olevan suurempia ja ilkeämpiä kuin koskaan. Tosiasiassa he vain mahtailevat, mikä auttaa teitä ja muita siirtymään rakkauteen. Nimittäin ilman heidän liioiteltuja toimiaan uusi "sinä" kenties sallisi niin olla, sillä suurin osa niistä ei suoraan vaikuta teihin. Mutta median kertoessa jatkuvasti monien johtajienne julmista teoista, olette vähemmän ja vähemmän ihastunut mihinkään toimintaan, jota ei tehdä rakkaudessa. Tämä on teidän ja Maan syntymisprosessia universaaliin rakkauteen. Ja muutamien teot eivät ole kaikkien tekoja – epäinhimilliset johtajat ovat vähemmistö.

Menneisyydessä annoitte enemmän valtaa johtajillenne, kuin itsellenne. Ette tarvitse enää ketään kertomaan, miten toimia tai kuka olette. Tosiasiassa opitte, miten toimitaan tässä uudessa Massa uudessa olemuksessanne, kun jätätte omaan arvoonsa ns. johtajienne filosofiat ja teot.

Uutta "sinua" synnytetään koko rakastavassa komeudessaan tähän uuteen rakkausmaahan. Synnytys joka muuttaa kaikkien muiden maasyntymienne epämukavuuden upeaksi ilo- ja rakkauslauluksi. Kyse on vain siitä, että unohdatte uudet taitonne, kun teitä työnnetään uuden Maan synnytyskanavan läpi, mikä palauttaa muistot siitä, mitä oli ennen. Sellaista ei ole nyt, kuten te ja miljoonat maaolennot todistatte, sitten kun oivallatte, miten erilainen olette.

Johtajat jotka pelottavat ja suututtavat teitä, pelkästään pullistelevat omaa tärkeyttään, mihin he suostuivat ennen syntymistä tähän elämään. He ovat enemmän sarjakuvamaisia kuin rakastavia yksilöjä. Paljon helpompia teidän huomata ja sivuuttaa, sillä tässä elämässä ei ole kyse kenenkään muun seuraamisesta, kuin oman itsenne.

Se ei merkitse anarkiaa, vaan vapautta rakastaa ja olla rakastava – tämä oli rajoittunutta maan päällä sen kokeilustatuksen aikana. Maa on nyt universaalia rakkautta, ja vastaavasti sarjakuvajohtajanne kaatuvat tai epäonnistuvat nopeasti.

Aivan kuten vastasyntynyt kehittyy nopeasti totaalisesta hoitotarpeesta kävelemään ja puhumaan, niin on teillä nyt. Olette syntyneet tai synnytte pian – ei tuskaan, mikä on ollut maatapanne, vaan rakkauteen. Ja kun useammat ja useammat teistä tekevät sen, johtajanne häipyvät taustalle, sillä he eivät ole enää maanelämän tärkeitä elementtejä. Niin olkoon. Aamen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron