Harris Lee (leeharrisenergy.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Harris Lee (leeharrisenergy.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 09.11.2013 12:39

ELOKUUN ENERGIARAPORTTI: PAINE NOUSEE, RAUHA NOUSEE …

Kirjoittanut Lee Harris ( www.leeharrisenergy.com)
5.8.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Enää ei tarvita yrittämistä sinussa tai maailmassamme. Niissä muutoksissa, joissa olemme, olemme saavuttaneet nyt vuoden 2011 yksinkertaisen antautumiskohdan.

Antautuminen sille, mitä on, voi olla mahtava haaste, jos se mitä tapahtuu meissä ja ympärillämme, ei tunnu tai näytä hyvältä. Niinpä jos huomaat liikkuvasi menneisyyteen liittyvien tunteiden läpi, tuo itsesi läsnä olevaan hetkeen parhaan kykysi mukaan.

Keskittyminen positiivisen aikomuksen ja rukouksen voimaan nykyhetken ja tulevaisuuden osalta, auttaa myös kohottamaan sinua tässä kuussa. Suru huuhtoo ihmisten läpi suurempina aaltoina, mitä olemme vielä nähneet vuonna 2011. Paljon tästä on karmallista, vanhojen muistojen pelosta ja tuhoutumisesta noustessa pintaan ihmisten unissa, sekä päivällä että päiväunissa. Ajatusten ja tunteiden vanha tiheys on lähtemässä meistä. Vain salli vapautuminen, tunnista aikamme intensiivisyys ja hoivaa ja tyynnytä itseäsi parhaan kykysi mukaan näiden hetkien aikana.

Maailmamme on muuttumassa - kirjaimellisesti, vertauskuvallisesti, energeettisesti. Paine nousee ja kaikki voivat tuntea sen. Monet teistä ovat tunteneet tämän tunneintensiivisyyden nousemisen heinäkuun puolestavälistä saakka, ja kun kuljemme elokuun läpi, sen odotetaan jatkavan rakentumistaan kuukauden 3. tai 4. viikolle saakka. Silloin tapahtuu paineen vapautuminen. Siihen saakka odota tiettyjen vanhan elämäsi kuolemaoireiden jatkuvan, kun siirrymme uuteen elämään.

Hämmennystä, tylsyyttä, ahdistusta, huolta, turhautumista, apatiaa. Nämä ovat läpikulkevia oireita ja ne liikkuvat kaikkien läpi eri aikoina. Silloin kun pelko saavuttaa kiehumispisteen ihmisissä, kummallisia asioita alkaa sattua. Jotkut toimivat kohteenaan te tai toiset. Sillä jos he eivät pysty löytämään rauhaa itsessään eivätkä voi tai valitse muuntaa tunnetta itsensä kautta, se kimpoaa.

Vuoden 2011 valaistumisviestissä ja -videossa jotka toimitettiin tammikuussa, elokuu mainittiin tämän vuoden toisena kolmesta porttikuukaudesta (maaliskuu oli ensimmäinen, marraskuu kolmas).

Olen tuntenut elokuuhun liittyvän energian nousevan nyt jonkin aikaa. Olen käynyt läpi monia omia tunteita itsessäni ja tuntenut maailmamme energian ja maaperän muuttuvan jalkojemme alla. Joka tilanteessa antautuminen on ainoa paikka, mihin palata ja missä löytää rauha.

Antaudu siis tässä kuussa. Elämä muuttuu nopeammin, kuin monet kykenevät käsittelemään, ja haasteita nousee - ja se jatkuu.

Muista, että olemme heräävä planeetta, ja joskus kun herää, ei tunne olevansa valmis edessään olevaan päivään. Sieluna kehossa jolla on ihmiskokemus, olemme ilmoittautuneet tälle jaksolle. Avaimena on hengittää tiesi irtipäästämishetkiesi läpi ja sallia itsesi tasapainottua taas hengessäsi. Tähän keskittyminen puhdistaa sinut nopeammin kuin pelkoon keskittyminen.

Ihmiset ovat kuolinvuoteellaan huolissaan vain rakkaudesta. Rakkauden selvittäminen niiden kanssa, joiden kanssa on ehkä ollut ristiriitaa, tai sisällään paikoissa, missä he eivät sallineet sydämensä avautua.

Meillä ei ole koskaan ollut elokuuta voimallisempaa kuukautta avata sydämemme ja mielemme toisille ja antautua sille, mitä on. Elämää ei ole luvattu meille ja voimme lähteä koska tahansa.

Nauti joka hetkestä ja ylläpidä aikomusta kirkkaasta maailmanlaajuisesta tulevaisuudesta.

Tämä on se aika.

Yksi kansa. Yksi sydän. Yksi rakkaus.

Rauhassa ja rakkaudessa kaikille
Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.9.2011 UNELMAOVEN AVAAMINEN … JA SEN PITÄMINEN AUKI

ViestiKirjoittaja hammer » 05.12.2013 19:05

UNELMAOVEN AVAAMINEN … JA SEN PITÄMINEN AUKI

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
5.9.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miksi olet täällä?

Syyskyy voi olla uuden tarkoituksen tuntemista elämässä, erityisesti niillä jotka ovat olleet intohimottomia jonkin aikaa. Tämä on avautumisten, tilaisuuksien ja uusien alkujen kuukausi, kun elämä alkaa palata moniin ihmisiin pitkän "kuolleen" energiajakson jälkeen. Tämä on ensimmäinen kerta noin neljään kuukauteen, kun näin paljon positiivista energiaa tulee hyvin monien meidän ulottuville. Ja tarvitsemme sitä selviytyäksemme ja navigoidaksemme uuden ja muuttuvan maailmamme luomisessa. Uskaltakaa tässä kuussa uneksia ja sallikaa itsenne nähdä jatkuvasti toiset selvästi, pitääksenne oman tilan elämässä ja seurataksenne omaa polkuanne.

Kollektiivisesti olemme unohtaneet uneksia ja visioida kirkkaampaa tulevaisuutta. Kaikessa menetyksessä, järkytyksessä ja huolessa tästä hetkestä ja tulevaisuudesta, hyvin monet ihmiset ovat olleet syöksykierteessä, vaikka teistä lukijoista vain 20-30% on nyt syvässä suremisprosessissa. Mitä enemmän heräämme itsellemme ja planeetallemme, sitä enemmän tätä murhetta kohdataan. Sureminen vie pois halun ja kyvyn uneksia ja uskoa elämään. Ja jos olet käynyt läpi heräämistä tai henkilökohtaista surua noin viimeisen vuoden, syyskuu on energeettinen äkkilähtö paluussa elämään. Syyskuu tarjoaa tätä, mutta se kutsuu myös rajoja.

Suru on suuri muutos. Murheen jälkeen täytyy kasata itsensä ja rajansa uudestaan ja on tyypillistä, että sen seurauksena tietyt suhteet muuttuvat. Tämä oli oma tarinani muutama vuosi sitten, kun (heräämisen jälkeisen) elämäni pahimman vuoden aikana hyvin paljon siitä, mitä tunsin, rakastin ja mihin luotin, putosi pois - mikä on tavallinen herääjän tarina. Se jätti minut vereslihalle ja haavoittuvaksi elämälle aivan uudella tasolla enkä ollut yhteydessä elämään samalla tavalla moniin, moniin kuukausiin. Tämä oli lahja, kun olin toipunut, sillä se antoi minulle aidomman perspektiivin siihen, mistä olla kiitollinen elämässä ja miten nähdä asiat. Se teki minusta vahvemman ja myötätuntoisemman ihmisen ja kun nämä palat olivat kohdallaan minussa, pystyin taas kerran uneksimaan.

Mutta suurempi sydän kutsui myös näkemään toiset ja toimimaan heidän kanssaan uudella tasolla.

Ollakseen myötätuntoinen ja avoin sydän TARVITSEE rajoja, lujuutta ja tiedostamista. Kaikki ihmiset eivät ole suopeita ja vastaanottavaisia teille ja sydämellenne ja tämä on syyskuun oppi monille teistä - rajojenne tietäminen ihmisten kanssa ja sen ilmaiseminen, kun ne ylitetään.

Kun nuorempana miehenä tapasin tai näin ympäristöaktivisteja, jotka olivat vihaisia ihmisille maailman tilasta, en koskaan ymmärtänyt tuota kiukkua. Ymmärsin heidän surunsa asioiden tilasta ja tiesin, että heidän viestinsä oli tärkeä. Mutta heidän vihansa ja katkeruutensa ihmisiä kohtaan ei saanut minua avautumaan heille, koska heidän vihansa työnsi minua poispäin.

Näette tätä usein elämässä. Ihmisiä joilla on henkilökohtainen tunneagenda, mikä ylittää sen, mitä he sanovat tai mihin he pyytävät uskomaan. Olen oppinut (pitkällä ja vaikealla tavalla) lähtemään nopeasti niiden luota, jotka projisoivat omia tunteitaan minuun. Nuo tyynet olennot joilla on rauha silmissään ja jotka tekevät hyvää maailmalle, ovat niitä, joiden kanssa resonoin ja joita ymmärrän - vaikka he turhautuvatkin toisinaan siihen, mitä he yrittävät tehdä, mikä on pelkästään inhimillistä. Mutta ne jatkuvasti vihaiset toiset ihmiset, joita näen, pelaavat eri peliä. Syyttelypeliä.

Syyttely on turhaa eikä voimaannuta ketään. Olkaa hyvän epäluuloinen jokaista kohtaan, joka syyttää teitä, että "saatte hänet tuntemaan" tietyllä tavalla, tai niitä jotka syyttävät ihmisiä maailmantilasta. Tämä on kuin huutamista lapselle, että sen täytyy tulla halaamaan teitä juuri nyt.

Ihmisten negatiiviset tunteet puhuvat hyvin äänekkäästi maailmassa tällä hetkellä ja täyttävät heidän elämäntarinansa. Syyskuu on siis tilaisuus olla HYVIN selkeä siinä, millaisten tunteiden lähellä haluatte olla.

Tämän tunnepuhdistuksen ja niiden kamppailujen kääntöpuoli, joita olemme käyneet läpi kollektiivisesti viime aikoina (käytännölliset, tunteelliset ja energeettiset), on sydämen, vahvuuden ja yhteisöllisyyden kasvaminen maailmassamme.

Eri aikoina eri paikoissa sydämiä avautuu ja uutta energiaa virtaa sisään. Sen lähellä on kaunista olla, sitä on kaunista katsoa ja se kasvaa joka päivä. Tämä henki ruokkii lisää positiivisuuden kasvua.

Mitä siis haluat henkilökohtaisessa tulevaisuudessasi? Oletko kysynyt itseltäsi sitä viime aikoina?

On tärkeää uneksia, aikoa ja visioida. Vastaukset ja ideat joita tulee lävitsesi, on vähemmän tärkeää kuin se. Luomme unelmiemme ja visioidemme kautta ja näin pitkän menetys- tai tuhoutumisjakson jälkeen luojaosamme tarvitsee herättämistä ja innostamista.

Jos tämä on sinusta liian vaikeaa, ole vain kiitollinen päivittäin siitä, mitä sinulla on, ja kokemuksista elämässäsi. Ruuasta mitä sinulla on, kun monet ovat ilman, ilmasta mitä hengität, mikä sallii sinun jatkaa elämistä, rakastamisesta ja oppimisesta tai pelkästään siitä, että huominen on eri päivä ja voit luoda uusia asioita itsellesi ja elämällesi jokainen uusi päivä. Yksinkertaisesta syvälliseen, kiitollisuus ja sen voima on rakettipolttoainetta uusien unelmien luomiselle.

Elämää tapahtuu kaikkialla ja ihmiset elävät täydemmin ja totuudellisemmin kuin aiemmin. Te jotka olette "odottaneet" muutoksen tapahtumista maailmassa, miksi odottaa? Yhtä viisaimmista esi-isistämme lainatakseni: "Ole se muutos, minkä haluat nähdä maailmassa."

Visiosi on ainutlaatuinen, joten älä odota muiden tekevän niin, kuin haluaisit nähdä tapahtuvan. Se on sinun roolisi tässä keskenään yhdistyneiden ihmisten kudoksessa.

"Maailma on täynnä nojatuolikriitikkoja", sanoi eräs ystäväni minulle syyksi olla menemättä maailmaan visioidensa kanssa.

Päätin kauan sitten, ettei nojatuoli ollut minun paikkani ja että kun kohtaan noita ihmisiä, voin antaa heidän mielipiteidensä estää minua tai voin vain jatkaa elämääni.

Ole rohkea syyskuussa.

Miksi odottaa?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.10.2011 LEVOLLISUUDEN, KAAOKSEN JA MUUTOKSEN TUULIA …

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 09.02.2014 12:40

LEVOLLISUUDEN, KAAOKSEN JA MUUTOKSEN TUULIA …

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
5.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lokakuu on energeettisesti "sisäänastumiskuukausi". Tässä kuussa astumme vuoteen 2012 energeettisesti ja näin uuden alun energia on vahva ja se tukee uusia alkuja monilla.

Meillä on 2000-luvun ihmisinä taipumus katsoa päivämääriä ja aikoja lineaarisesti, mikä tieteellisissä ja älyllisissä tarkoituksissa on hyödyllinen ja sopiva mitta. Mutta energeettisesti tämä kuukausi aloittaa 2012-jakson ja 15-16 kuukauden puhdistumis-, uudistumis-, transformoitumis- ja voimajakson. Sen seurauksena näitä neljää asiaa koetaan tässä kuussa jatkuvasti lisääntyen. Tyyneyden tuulet ja muutoksen tuulet puhaltavat maan päällä ja elämässämme ja uudistuminen ja transformaatio ovat korkealla tavoiteohjelmassa.

Äärienergioita on taas läsnä lokakuussa ja tämä näkyy henkilökohtaisesti ja maailmanlaajuisesti, vaikka sen voi valita, yhdistyykö noihin äärimmäisyyksiin vai ei. Kokemuksena tämä kaksinaisuus on tuskin yhtä kaoottista tai surun murtamaa kuin tämän vuoden aiempina kuukausina, kun äärimmäisyyksiä tapahtuu. Vuoden 2011 muutokset ovat nyt juurtuneet meihin ja olemme sopeutuneet niihin. Niinpä tuskin mikään voi enää yllättää tässä kohtaa, vaikka lakaisisitkin edelleen roskaa elämästäsi tai olisit onneton nykyiseen elämäntilanteeseesi.

Siksi meille kaikille on yllätyksiä varastossa lokakuussa, kun Maa muuttuu taas kerran ja tämä muuttaa peliä kaikkien osalta. Ja meitä pyydetään näkemään elämämme, maailmamme ja itsemme eri tavalla taas kerran.

Tämä muutos on jatkuvaa pari seuraavaa vuotta, minkä vuoksi ei kannata joutua paniikkiin mistään tietyistä muutosyksityiskohdista, joita näkee nyt. Muutamme elämäämme ja maailmaamme pidemmällä aikajaksolla, mitä esimerkiksi uutiset haluaisivat meidän uskovan. Mitä uutisiin tulee, on niin monia muitakin tekijöitä kuin kamppaileva talous, että keskittyminen yhteen asiaan maailmanloppuna, kadottaa suuremman kuvan. Suurempi kuva paljastuu vuosien kuluessa ja käymme läpi ja käsittelemme jokaisen uuden muutoksen tietoisuudessa, kun se tulee. Taas kerran, tämä on sekä henkilökohtaista että maailmanlaajuista.

Mutta pelkoa prosessoidaan edelleen niiden läpi, joiden täytyy herätä todelliseen elämään vähän lisää, ja tämä pitää hyvin paikkansa niillä, jotka nähdään valtarooleissa. Rooleissa joiden mieli on uskonut suojaavan mahdollisilta haasteilta tai siltä ihmisen haavoittuvuudelta. Sitä jokainen meistä kantaa sisällään ja se on taustatotuus syntymästämme, elämästämme ja kuolemastamme ihmisinä.

Monet teistä käyttävät tämän kuukauden pysähtyäkseen ja levätäkseen mahdollisimman paljon. Oleskelemalla tyyneydessä joka on ulottuvilla ja tunnistamalla, että ulkoisesta maailmastasi huolimatta tyyneys voidaan ja täytyy luoda henkilökohtaisesti. Tyyneyden ja tilan luominen itsellesi on hyvin voimallista sinussa ja sitten muutamien positiivisten muutosten tekeminen siinä, miten teet asioita. Pohdiskelu on oleellista muutokselle. Jos haluat tietoisesti muuttaa malleja, kokemuksia tai suhteita elämässäsi, pohdi niitä hetki ja katso, mitä tietoisuutesi osoittaa sinulle. Esimerkiksi jos olet jatkuvasti onneton suhteissa, kysy itseltäsi, mikä se mallisi on, mistä et voi päästää irti? Älä tee tätä tuomiten, vaan uteliaana. Sillä olemme ainoa pysyvä voima toistuvissa kokemuksissamme, joten niiden muuttamiseksi katso, mitä teet luodaksesi sitä, mitä et enää halua. Näe se täysin, jotta voit päästää siitä irti täysin.

Nopea ulkoinen maailmamme voi jättää vain vähän aikaa pohdiskeluun ja tiedostamiseen. Kuitenkin ilman tätä muutoksen tuulet ilmentyvät lokakuussa kaaoksen tuulina joillekin teistä. Kaoottiset tapahtumat saavat sinut pysähtymään. Jos kaaosta syntyy, astu taaksepäin ja näe se maastopalona. Voit päättää juosta siihen, polttaaksesi lisää omia tunneankkureitasi ja menneitä kokemuksiasi, mutta voit myös päättää astua siitä poispäin. Kumpikin valinta on mahdollinen tiedostamalla. Kumpikaan ei ole väärin, mutta jos kaaos tuntuu pakahduttavan sinut, pyydä itseäsi pysähtymään joksikin aikaa ja astumaan taaksepäin. Silloin kun olet fyysisesti sairas, astut pois maailmastasi parantumaan ja kaikki ymmärtävät sen ja asiat muuttuvat. Voit tehdä saman pakahtuessasi energeettisesti. Meidät on vain vähemmän ohjelmoitu sallimaan itsellemme tämä, joten ole oma vartijasi tässä suhteessa.

Lopuksi, suurta toivoa ilmestyy tässä kuussa. Sitä ei ilmesty kaikissa tai kaikille, mutta jotkut teistä jotka alkavat "nähdä" uuden tulevaisuuden ja tapoja, joilla voimme siirtyä eteenpäin ihmisinä tukien planeettamme ja sen tarpeita, tuntevat uuttaa latausta sisällään. Uusien energioiden ja uuden teknologian luojakipinä vahvistuu, koska astumme tähän uuteen ja nopeaan vaiheeseen.

Luota luomustesi täydelliseen ajoitukseen. Jotkut vauvat syntyvät aikaisessa, jotkut myöhässä. Luonnolla on omat tapansa eikä se ole erossa maailmamme energiasta. Innovaation syntymisen energiat nopeutuvat ja nopeutuvat nyt, mutta kuten heräävän ihmisenkin osalta, asioiden maadoittuminen vaatii aikaa, jotta ne ovat valmiita olemaan fyysisesti maan päällä.

Luota sen ajoitukseen, mitä luot, ja luota visioihisi. Monet teistä ovat nyt vahvoja näkemään aivan uudella tasolla. Vaikka voit nähdä nyt uusia teitä, se ei merkitse, että sinun on välittömästi ajettava niillä. Tarkkailemalla niitä vähän pidempään ennen lähtemistä saatat löytää halutumpia reittejä, joten salli ajoituksen tulla lävitsesi sen sijaan, että yrität kontrolloida tai kiirehtiä sitä.

Vanhat ja uudet energiat vaihtuvat edelleen ihmisissä - tapahtuu vahdinvaihto. Kun tätä tapahtuu, luultavasti osut sisäisiin ristiriitahetkiin. Monille käveleminen on juoksemista suositeltavampaa tässä vaiheessa ja se merkitsee eroa tyyneyden ja kaoottisen muutoksen välillä.

Ole kärsivällinen itsesi kanssa ja ystävällinen itsellesi. Kaikki alkaa sinusta.

Rakkaudessa ja rauhassa teille kaikille.

Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.11.2011 PORTTI RATKAISUIHIN …

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:37

PORTTI RATKAISUIHIN …

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
12.11.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energiat jatkavat kasvamistaan maan päällä. Tämä tuo enemmän ja enemmän herättävää energiaa ihmisten elämään, tunteisiin ja havaintotapaan. Lisää ihmisiä alkaa avata sydäntään, tunteitaan ja nähdä rakkauden merkityksen. Lisää ihmisiä avautuu totuudelle elämästä tunteidensa kautta ja he päästävät irti vanhoista ankkureista sydämessään tai mielessään. On voimakasta muutosaikaa ihmisissä ja vaikkei se ole ilmeistä ihmissilmälle, sitä tapahtuu nyt suurella nopeudella.

Rauhalliset mielenosoitukset ympäri maailmaa ovat todiste ennustetusta "kansanvallan" noususta. Tämä ryhmäenergia on voimakasta ja monille teistä se vaikuttaa omassa jokapäiväisessä elämässänne. Itsensä hiljentäminen ei ole enää vaihtoehto. Jotkut teistä palavat niistä totuuksista, joita teidät täytyy ilmaista ihmisille elämässänne. Jotkut teistä ovat tehneet tätä ja sopeudutte totuuden puhumisen jälkiseuraamuksiin elämässänne, sillä totuuden puhuminen saa aikaan muutoksia.

Olette yhdessä niiden ryhmien kanssa, jotka "valtaavat" tällä hetkellä. Ihmisten on aika puhua ja puhua kovaa. Muistakaa, että vaikka ilmaiseminen voi joskus olla pelottavaa, tukahduttaminen on tuskallista ja vahingollisempaa pitkässä juoksussa. Sitten kun tunnette olevanne valmis ilmaisemaan, ottakaa riski ja tehkää se. Tämä ei ole kompromissien aikaa.

Marraskuu on tuonut myös psyykkisen tai mielen hämmennyksen voimakkaita aaltoja ja erillisyyden tai eksymisen tunteita monille. Tämä ei ole jatkuvaa, mutta voi olla hyvin voimakasta ilmestyessään. Jos sitä tapahtuu sinulle, hyväksy vain tämä tila ilman paniikkia parhaan kykysi mukaan. Paniikki tai huoli siitä, miksi tunnet tätä, vahvistaa vain kokemusta. Sano tai toista mielellesi "kaikki on hyvin" ja laita toinen kämmenesi sydänkeskukseen (rinnan keskellä) ja toinen vatsan keskelle (napa). Hengitä jonkin aikaa ja anna käsiesi tyynnyttää sinut.

Sinä, kuten me kaikki, tunnet vain "irtoamisen" planeettakeskuksessamme. Kaikki muuttuu maan päällä, koska maan ydin kuumenee ja sen vanha akseli on myös muuttunut. Sopeudumme jatkuvasti näihin muutoksiin ja ne vaikuttavat kaikkiin. Olemme planeetta nopeammassa muutoksessa kuin koskaan ennen. On vain loogista, että tämä ulkoisten muutosten vauhti irrottaisi meidät sisäisesti, ja meiltä kaikilta vie aikaa sopeutua siihen.

Älä siis ole ankara itsellesi, jos tunnet olevasi pois keskuksesta tai tarvetta lepoon. Tämä on maailmanlaajuinen kokemus. Siis hengitä ja tue ja rakasta itsesi takaisin hyvinvointiin tai keskukseen, kun näitä hetkiä nousee. Muista, että olet itsesi jatkuva suojelija ja vanhempi, joten ole rakastava sellainen. Ole vanhempi itsellesi niin, kuin olisit vanhempi lapsellesi. Ja jos huomaat olevasi kova itsellesi, työstä ensin sen merkille panemista ja sitten muuttamista. Se vaatii tiedostamista ja itsensä rakastamista ja on välttämätöntä tehdä tämä tullakseen rakastavammaksi itselleen ja toisille.

Energeettisesti marraskuun alku on ollut intensiivinen monille. Tämä intensiivisyys jatkuu noin 15.11. saakka. 11-11-11-portti tuntuu enemmän 14. päivästä eteenpäin, koska kyse ei ole vain yhdestä päivästä. Sen sijaan tämä portti edustaa vaihtamista maan ja ihmisten ratkaisujen ja uusien tulevaisuudentapojen tulemisaikaan.

Puolenvälin jälkeen näemme edelleen hajoamista elämän eri alueilla ja myös henkilökohtaisessa elämässänne. Mutta tästä on tullut nyt hyväksytympää "normina" ja näin ratkaisuja haasteisiimme maailmana alkaa ilmestyä nopeammin ja vakaammin. Kun suru ja shokki ovat vähemmän ilmeisiä ihmisille, sallitaan tämän luomisenergian elämänvoima-aallon palata. Tästä syystä marraskuun toisella puoliskolla monilla on enemmän tunne tulevaisuuden impulsseista. Vaikka eläisitkin hyvin nykyhetkessä, tulevaisuus esittäytyy runsaasti sinulle monin tavoin muutaman seuraavan viikon aikana.

Elämme nopeita aikoja ja ne vain nopeutuvat. Niinpä taas kerran on tarve muistaa, että henkilökohtainen vauhti ei ehkä ole sama kuin kaikilla muilla. Ja tarve luoda rauhaa ja hiljaisuutta vauhdin keskelle on elintärkeää tasapainon kannalta. Lisää ihmisiä väsyy nykymaailmamme tahtiin ja ylistimulointiin. Tämä alkaa saada otteen monien mielessä ja sydämessä. On ryhmäyhteisymmärrys, mikä saa otteen ja tukee hiljaisuutta ja hidastamista.

Joulukuun energia sisältää lupauksen hyvin yhdistyneestä ajasta rakkaidenne kanssa, enemmän kuin viime vuosina. Kun virityn tuohon kuukauteen, sen ympärillä on hehkua.

Käyttäkää siis tätä marraskuun porttia tarkoituksellisena kuukautena itsellenne. Ottakaa aikaa vain hyväksyä, missä olette nyt elämässänne ja missä olette olleet hiljattain, vaikka ilmaisisittekin hyvin erilaisen aikomuksen tulevaisuudellenne. Kaikki on yhteydessä - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat vain yksi elämänsäie. Yhteydettömyys tähän totuuteen on suuren ihmisen mentaalisen ja tunteellisen kärsimyksen ydin. Niinpä yhdistyminen ja aikominen omalla tavallanne, omana aikananne maksaa osinkoa teille.

Kunnioituksena 11-11-11-porttia kohtaan annan teille uudelleenyhdistymisaffirmaation. Sanokaa vapaasti se ääneen niin monta kertaa, kuin siltä tuntuu.

Rakkaudessa ja rauhassa kaikille
Lee

Uudelleenyhdistymisaffirmaatio

Olen täällä. Olen läsnä. Olen elossa. Olen intohimoinen. Olen vapaa.
Nämä energiat ovat muistettavakseni ja koettavakseni.
Olen kaikki ja elämällä täysin itsenäni muistan tämän yhteyden päivittäin.

Tämä maailma on yhdistyttäväkseni niin, kuin valitsen.
Tämä maailma on koettavakseni.
Tämä maailma on rakastettavakseni.

Luonto on voima ja kutsun itseni liittymään siihen ja vastaanottamaan sen voiman.
Luonto on voima ja kutsun itseni rakastamaan sitä ja näkemään sen vanhempanani - siinä se antaa minulle elämän joka päivä.

Hengitän luonnon kanssa, hengitän ihmiskunnan kanssa, hengitän itseni kanssa -
en ole koskaan todellisuudessa yksin, en koskaan vain ihminen ja kunnioittaen sen elämän hengitystä, minkä osa olen.

Voin olla rauha itselleni ja tälle maailmalle.
Kasvan rauhassa.
Kasvan rakkaudessa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.12.2011 2012 JA KIITOLLISUUS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:38

2012 JA KIITOLLISUUS

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
6.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun olemme vuoden 2011 viimeisessä kuukaudessa, vuosi 2012 ja kaikki sen symboliikka hivuttautuu lähemmäs todellisuuttamme. 2012 - uusi alku ja käännekohdan keskipistevuosi tietoisuudessa ja todellisuudessa.

Vuoden 2012 lähestymisen rinnalla ympärillämme on nyt alkujen ja loppujen, kuoleman ja syntymän energiateema enemmän kuin koskaan. Tämä johtuu siitä, että puhdistuminen jatkuu ihmispsyykessämme ja tunteissamme. Tämä puhdistus on suora reaktio niihin planetaarisiin ja maan muutoksiin, joissa olemme.

Niinpä riippumatta siitä, koetko kuolemaenergian rakkaiden menettämisen tai vakavan sairauden kautta vai kohtaatko suhteissasi paikan, missä et pysty enää yhdistymään samalla tavalla kuin ennen, niin tiedä, että tätä aaltoa käsittelemme tällä hetkellä. Tälle aallolle voimme antautua tai vastustaa sitä. Antautuminen epämukavuudelle kuljettaa meidät sen läpi nopeammin joka kerta, kun taas vastustaminen voi saada tunteet tiivistymään ja vääntelemään sisällämme.

Osana tätä aaltoa henkilökohtaisissa suhteissa kiukku ja toteutumattomat odotukset nousevat pintaan monilla. Voit muuttaa tapaasi nähdä jonkun tai suhteesi yleisesti ottaen. Tämä on kaikki luonnollista kasvuprosessia, mutta voi saada monet taistelemaan tapahtuvaa vastaan sen sijaan, että antaa vain luonnon kulkea omaa kulkuaan. Oikea ja väärä on aina subjektiivista keskustelua ja taisteleminen on heikentävää parhaimmillaankin. Mutta joulukuussa ei kannata kehittää konfliktia minkään tai kenenkään kanssa. Energiat ovat kaoottisia eivätkä perustelut ole "huippuja" ihmisillä, joiden tunteet ovat pinnassa, joten kaikki tappelut joihin menet, voivat olla sotkuisempia kuin odotat. Ja konfliktiin tulee kutsuja, joten tiedosta vaihtoehtosi, ennen kuin toimit tai kommunikoit.

Kaikki taistelu suhteissa tällä hetkellä on reagointia tämän ajan stressiin ja haasteisiin ja se puhuu vaikeista sisäisistä tunteista, jotka heittelehtivät ratkaisun etsintäyrityksessä. Konflikti syntyy impulssista tai ajatuksesta, että taistelun kautta vaikeat tunteet voivat mennä pois. Kun maailmanlaajuinen tsunami tuo jatkuvasti vanhoja ja menneitä tunteita esiin monilla, mieli ei voi saada riittävän nopeasti tolkkua tästä irtipäästämisprosessista, minkä vuoksi sanat, joita monet puhuvat nyt, eivät ole aina loogisia.

Jos löydät itsesi riidasta, yksinoleminen tunteidesi kanssa niiden ollessa voimakkaita tai kehosi tai hengityksesi liikuttaminen on tapa antaa vapautumisen tapahtua, ilman tunteidesi sinkoilua toisten kanssa. Tämä sinkoilu on suosittua riidassa, vaikka sen antama alkuvapautus ei kestä.

Henkiset ja meditatiiviset harjoitukset - mitä se onkin sinulla - ovat tapa siirtyä yli ihmiskunnan ja lähelläsi olevien kasvavasta melusta ja jännitteestä, kun tämä siirtymä/puhdistus jatkaa kulkemista lävitsemme.

Joulukuussa, erityisesti 10. päivästä eteenpäin, meidän nähdään "puhaltavan" kovasti tämän kuolemaenergian läpi (mikä voimistui 11.11.11 paikkeilla). Joulukuun toisella puoliskolla kiitollisuus elämää kohtaan alkaa monilla meistä aivan uudella tasolla. Ja vastapainona joidenkin henkilökohtaisten suhteiden kitkaenergialle on paljon kiitollisuutta ja jakaminen toisten kanssa värittää monien meidän elämää.

Silloin kun voit, ole kiitollinen vain siitä, että olet elossa, tai suhteista, joita sinulla on ollut tai on nyt. Tämä on tärkeää niitä ylösnousemuksen seuraavia tasoja varten, jotka ovat ulottuvilla joulukuussa. Sen kommunikoiminen, miten paljon tai miksi rakastat toista ihmistä, on korkealla tavoitteissa monilla teistä, ja tämä rakastavan kommunikoinnin aalto helpottaa monien ahdistusta ja edistää yhteenkuuluvuutta.

Monet teistä ovat kokeneet tätä olemistapaa muutaman vuoden, mutta joulukuu tuo voimakkaampaa kiitollisuus- ja arvostusenergiaa ja meidän nähdään saavuttavan siinä uudet korkeudet. Tätä korostavat myös kamppailut, joita näemme ympärillämme, ja se sallii meidän olla kiitollinen siitä, mitä meillä on, samalla kun tarkkailemme, mitä meillä oli tai mitä olimme ennen epävarmuudessa tai muutoksessa.

Kiitollisuusenergia on voimakas energia valjastettavaksi ja leikittäväksi, jos päätät keskittyä siihen, ja se antaa tässä kuussa suurimmat avautumisen ja mahdollisuuksien kokemukset.

Jos et ole kiitollisessa paikassa, koska kamppailet, niin keskity ensin päivittäin näkemään, mistä olet kiitollinen - vaikka kuinka pienestä - mutta salli itsesi olla myös kamppailussa, jos siinä olet. Älä tuomitse itseäsi siitä tai kiellä mitään tunteita tai ilmaisuja, joita nousee sen vuoksi. Ole lempeämpi ja rakasta itsesi sen läpi. Muista, että nämä haastavat ajat tapahtuvat jokaiselle tavalla tai toisella ja nekin jotka pärjäävät hyvin omassa sisäisessä tasapainossaan, sopeutuvat ja säätävät jatkuvasti pysyäkseen keskittyneenä.

Me lännessä joilla on etuoikeutettu elämä verrattuna hyvin moniin, voimme joskus unohtaa yksinkertaisen kiitollisuuden ruuasta ja suojasta, kun toisilla ympäri maailmaa ei ole mitään. Olemme heräämässä uuteen maailman tietoisuuteen tällä hetkellä. Oivallus on, ettei luontomme ole loputtoman runsas ilman hoitoamme ja sen tiedostamista, mitä se tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa. Tämä näkemys tulee kaikille eri tasoilla ja sen tuloksena tuleviin vuosiin liittyy positiivisempaa yhteisötoimintaa ja toistensa tukemista.

Tuloksena siintävästä tulevaisuudestamme vanhat muistot ja uskomukset sulavat parhaillaan sisällämme, jotta voimme luoda tilaa uudelle näkemykselle. Kaikissa näissä muutoksissa yritämme tasapainottua jokapäiväisessä todellisuudessamme ja jatkaa "eteenpäin jatkamista". Tämä vaatii paljon energiaa ja monet huomaavat toisinaan vaikeaksi pysymisen normaalitoimintansa tai vanhojen tapojensa perässä. Älä siis huolehdi tästä - olet aivan raiteilla siinä, mitä kaikki muutkin kokevat.

Tee siis niin paljon, kuin pystyt ja haluat, mutta tunne rajasi ja paikat, missä sinun tarvitsee levätä, ja ole selkeä noiden paikkojen suhteen. Olet yhtä tärkeä kuin kaikki muutkin.

Joulukuulla on monille voimakas terveysmuutosenergia, jolloin sinun on helpompaa haluta ja saavuttaa parempi terveys itsellesi kuin aiempina kuukausina. Päätät ja haluat kuunnella kehoasi ja sen hyvinvointitarpeita entistä enemmän ja joulukuu tukee tuota päätöstä, kun yleismaailmallinen "sopimusaalto" terveyden kehittämiseen alkaa kasvaa ihmisten keskuudessa. Joulukuu aloittaa monien kuukausien keskittymisen terveyteen.

Vuoden 2012 muutama ensimmäinen kuukausi ovat hyvin voimakkaita sekä vakaiden että äkillisten muutosten kuukausia ja pohjustavat meille maan päällä muutaman vuoden, jotka ovat fokukseltaan ja kokemuksiltaan hyvin erilaisia.

Hyvin hitaasti mutta varmasti - ja valmistautumisena - muistetaan elämän kalleus ja sitä juhlitaan maailmanlaajuisesti. Olet osa tätä liikettä ja kun vanhat muistot tulevat esiin vapautettavaksi, anna niille niiden tarvitsema hetki. Anna itsellesi aikaa pohtia ja tarkkailla.

Pohtiminen ja taaksepäin astuminen on tärkeää näinä "tekemisen" aikoina ja se luo tasapainoa henkilökohtaisesti ja yleismaailmallisesti.

Lopuksi, varo ylistimulointia tässä kuussa. Maailmanlaajuisen tunnepuhdistuksen kaoottisuus ei tiedä hyvää niille, jotka juoksevat liian lujaa yhdistyäkseen keskukseensa ainakin kerran päivässä. Voit joko liittyä mukaan vauhtiin tai tarkkailla sitä. Tiedä vain, että siihen liittyminen ulkoisesti (esim. vuorovaikutus toisten kansa, jotka ovat jatkuvasti kireitä) osoittautuu liialliseksi useimpien herkkyydelle.

Jos sinusta on siis tuntunut ylistimuloidulta tai kiivastahtiselta jonkin aikaa, yritä hidastaa ja nähdä, mitä erilaisia näkemyksiä saat sen tuloksena. Se on hyvin tuettua, kun tällaisena kuukautena etsit säännöllisesti keskuksesi tai hidastat, koska joulukuu haluaa tuoda hoivaa.

Jos et pysty helposti hidastamaan, ota säännöllisesti päivittäin hetkiä tarkkailla maailmaa ja ihmisiä ympärilläsi, sillä siitä löytyy suuri kiitollisuus ja hiljaisuus.

Ja se haluaa löytyä, joten etsi … :)

Rakkaudella ja kiitollisuudella teille kaikille.

Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

2.1.2012 2012 - VOIMAN VUOSI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:39

2012 - VOIMAN VUOSI

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
2.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Voima on tulevan vuoden sana. Vuoteen 2012 on keskitytty pitkään. Muinaiskulttuurit ja -sivilisaatiot profetoivat tästä ajasta - mitä itse vuosi toisi ja mitä porttia vuosi edustaisi. Tämä on käännekohta meille ihmisinä. Kuitenkin aikamme ja tämän tulevan vuoden vauhdista huolimatta se on käännekohta eikä loppupiste tai selvä alku. Olemme olleet nyt monta vuotta tässä kehittyvän tietoisuuden myrskynsilmässä. Ja me yksinkertaisina ihmisinä teemme parhaamme kulkeaksemme aikojen mukana, kulkeaksemme niiden haasteiden mukana, joita meille tarjoaa ja antaa tämä planeetta, omat ihmisemme ja me itse.

Vuonna 2012 nähdään monia läpimurtoja voimassa. Ei ainoastaan kestävän kehityksen voimalähteissä tulevaisuutta varten, vaan ihmisten voimassa. Voimasuhteessa sinun ja elämässäsi olevien ihmisten tai hallitusten, rakanteiden, työnantajien välillä. Vanhat tavat joiden olemme nähneet hajoavan monta vuotta, jatkavat hajoamistaan, mutta vähemmän järkytyksen ja trauman kera. Murhe joka on pyyhkäissyt monien yli viime vuosina, on edelleen läsnä joillain. Mutta murheesta tulee opittu lihas. Tämä ei merkitse, ettet sure tulevaisuudessa menetyksiä elämässäsi, mutta kun olet käynyt läpi suuren sururomahduksen, sinä, kehosi ja henkesi alatte ymmärtää elämän kiertojen loputtomuuden.

Tämä planeetta jolla elämme, on astumassa elämänsä eri kauteen. Se ei ole enää nuoruusjaksossa. Se on astumassa elämässään vaiheeseen, missä meidän on ajateltava eri tavalla, käyttäydyttävä eri tavalla ja kuljettava sen kanssa. Monet ihmiset kantavat huolta tästä ja siitä, mitä se tuo. Mutta 2012 on liikevoimaa tulevien muutosten ympärillä. On liikevoimaa planeettaratkaisujen ympärillä ja on kiireisyyttä, mitä planeetta ohjaa. Niinpä kaikki inhimillinen kiireisyys, jota tunnet sisälläsi tai jota lähetetään toisten suunnasta, ei palvele sinua, ellei tunnu hyvältä olla pelossa tai ahdistuksessa.

Joskus pelossa tai ahdistuksessa oleminen on täydellistä, jotta siitä voi päästää irti. Mutta usein yksilö "sovittaa" itselleen sitä hysteriaa, mikä liikkuu ryhmän läpi. Vaikutamme toinen toisiimme. Miten voisimme olla vaikuttamatta? Ole siis hyvin selkeä itsessäsi tulevana vuonna siinä, mitä tunnet totuudeksesi elämästä, planeetasta, syystäsi olla tällä tai olla olematta.

Perimmäinen totuus elämästä on puhtaasti hetkellistä. Hetki on paikka, mihin voimme luottaa, missä voimme olla. Menneisyys on usein paikka, mihin viittaamme yrittäen nähdä eteenpäin menneisyyden silmin, jottemme toistaisi ns. virheitä, jotta loisimme jotain erilaista kuin ennen. Niinpä tulevaisuuden visiomme ja aikomuksemme ovat usein sidottuja menneisyyteen.

Mutta kun siirrymme kuluneelta vuosikymmeneltä hyvin erilaiseen aikaan, se sallii meidän päästää irti menneisyydestä paremmin. Se sallii meidän tunnistaa, että nyt ja tulevaisuus ovat paikkoja, missä olemme ja minne olemme menossa - ainoita paikkoja keskittyä. Ja 2012 tuo jatkuvasti tuon totuuden elämääsi, sillä tämä on se tietoisuuskäännekohta, jonka läpi kaikki menemme. Tämä ei ole aina kaunista, tämä ei ole aina nautittavaa. Mutta tämä on totuus elämästä. Elämme parhaamme mukaan ja annamme ympärillämme oleville sen, mitä voimme, silloin kun voimme. Ja saamme sen, mitä tarvitsemme, silloin kun muistamme vastaanottaa sen.

2012 on pioneerien ja vallankumouksellisten vuosi. Jollain tapaa viimeiset 5-10 vuotta ovat lähettäneet shokkiaaltoja niin monien ihmisten läpi, että on ollut jossain määrin "korkki" siinä, mitä voidaan saavuttaa. 2012 räjäyttää tämän korkin pois monilla. Olemme varmempia siitä, mitä teemme, kuka olemme, miksi olemme täällä, vaikka hetkellisesti täytyykin antautua täydelliselle epävarmuudelle kaikesta ja itse elämästä päästäkseen siihen. Vapautuakseen takaisin tähän hetkeen, kiitollisuuteen tästä hetkestä.

Jotkut kokemukset joita olemme nähneet kuluneina vuosina - rakenteiden romahdukset, luonnonkatastrofit - jatkuvat vuonna 2012. Meillä on edelleen shokkihetkiä näillä alueilla. Mutta kun murhelihas on "näkyy" nyt monilla, tästä voiman vuodesta tulee toimintavuosi sekä yksilöille että kollektiiville. Teknologiasaavutustemme mielessä meidän täytyy jossain määrin iskeä päämme nyt kattoon. Emme etsi edistymistä teknologiasta, paitsi ratkaisuissa jotka yhdistävät meidät maahan - mikä elättää ja hoivaa meitä.

Ihmisten voiman kohoamiseksi vaaditaan aina sydäntä. Hyvin monet yhdistyvät syvästi sydämeensä ja itseensä tavoilla, mitä heillä ei ole ollut vuosiin. Jos olet elänyt eristyksissä jonkin aikaa, et pysty jatkamaan tätä 2012. Tunnet tarvetta olla yhteisön, ihmisten kanssa.

Esi-isämestareidemme henkiset totuudet, ne jotka jätettiin niihin kalenterimalleihin, jotka puhuivat tästä ajasta tietoisuusmuutoksena, tulevat todeksi kehossamme. Tunnemme ja puhumme tästä totuudesta koko ajan. Luomme tästä totuudesta koko ajan.

Olet kasvattanut sisälläsi jo sen luottamuksen, mitä tarvitset navigoidaksesi kohtaamiesi haasteiden läpi 2012. Se tuen ja positiivisuuden aalto joka on virrannut internetin kautta, toisten sanojen kautta ja monien inspiroivien kirjojen ja viestien kautta, on upea tuki kaikkiin niihin haasteisiin, joita olemme kohdanneet. Mutta tulevana vuonna henki esittää voimakkainta rooliaan siinä, mitä voimme maadoittaa ihmisenä käyttäen henkiaistejamme, henkimieltämme ja korkeinta sydäntämme. Miten paljon voimme avautua ja antaa toisillemme ja tälle maailmalle, sillä rakennamme uudelleen. Rakennamme aina uudelleen.

Aistimielessä, sydämen, kurkun ja kolmannen silmän energiat yhdistyvät tänä vuonna. Hyvin monet teistä havaitsevat paljon helpommaksi kuin koskaan ennen puhua sydämestä ja nähdä hengellä. Mutta monien teidän on muistettava perusenergianne tänä vuonna - se mikä pitää teidät maadoittuneena, mikä ankkuroi teidät maan energiaan. Kaikkien planeetan sisäisten ja yläpuolisten vaihtelujen myötä monet ovat lähteneet perustastaan viime vuosina. Niinpä fyysinen aktiivisuus, fyysinen liikunta ja meneminen kehon alempiin osiin on erittäin tärkeää ja sallii teidän, jotka olette monta vuotta avanneet korkeampia aspekteja, kulkea ympäri maailmaa luoden valokieltä luomuksiinne, tekemisiinne ja kommunikointiinne toisten kanssa.

Useammat teistä kokevat henkisiä näkyjä, enkelikohtaamisia ja näkevät verhon läpi niihin, jotka ovat kuolleet. Tästä tulee normaalimpaa. Älkää pelätkö puhua kokemuksistanne, sillä tämä normalisoi sitä massoille. Niinpä silloin kun siltä tuntuu, jakaa rohkeasti - mutta tekemättä oloanne epämukavaksi. Monet ihmiset ovat kyllästyneet vanhaan malliin, vanhaan olemistapaan. Siinä ei ole enää entistä ihmetystä ja tämä on täydellistä.

Tämä on evoluutiota. Tämä on myös todiste yhteydettömyydestä hyvin monissa vanhoissa tavoissa ja kokemuksissa, joita olemme käyneet läpi. Aikanaan ne yhdistivät meitä, mutta nyt tarvitsemme jotain erilaista tätä erilaista aikaa varten, jotain enemmän. Monet teistä muistavat 1960- ja 1970-luvun olleen vallankumouksen ja kehityksen aikaa. Tulevina 2-3 vuotena nähdään nopealla tahdilla yhtä monia muutoksia kuin noina vuosikymmeninä. Olkaa tietoinen, että tapanne pysyä maadoittunena ja keskittyneenä siihen, mitä teette, nojaa kokonaan itsenne ylläpitämiseen, kun ajatellaan vauhtia.

Meillä kaikilla on täysin erilainen vauhti. Jotkut meistä ovat hyvin nopeita tietyillä alueilla ja saatamme olla hitaita toisilla. Älä antako mielesi vietellä sinua ajattelemaan, että toinen tapa on parempi sinulle. Elä vain tuntemustesi mukaan mahdollisimman paljon ja luota valintoihisi. Luota, kun kehosi johtaa sinua eri tietä, minkä mielesi halusi valita. Älä välttämättä heti tuomitse mielelläsi suunnitellun tien ohittamista. Ole sen sijaan utelias, mihin tämä luontaisesti älykäs kehosi on vienyt sinut ja miksi.

Kauneus siinä, että hyvin monet meistä yhdistyvät korkeampaan itseemme ja kuuntelevat henkeä hyvin syvästi, on, että se sallii meidän mallintaa kehon uudelleen hyvin eri tavalla. Kun vain sallit ja luotat kehoon uteliaana ja avoimena siinä, mitä se haluaa tai mitä sen tarvitsee tehdä, voit oppia jotain erilaista. Voit tehdä jotain erilaista. Tästä elämässä on kyse: katsoa, mitä ja miten paljon voit kokea elämässäsi.

Rohkeus mitä monet teistä tuntevat tulevana vuonna, on ainutlaatuista edellisiin 4-5 kokemusvuoteen verrattuna. Kokemuksenne kuluneina vuosina ovat pohjustaneet teitä vain elämään, sillä olette muistaneet, että tämä elämänvirta ei ole luvattu tai taattu. Kyse on yksinkertaisesti kokemisesta kauniilla planeetalla eikä katsomisesta taaksepäin tuomiten tai häveten sitä, mitä uskotte meidän ihmisenä ehkä luoneen. Katsokaa sen sijaan nyt-hetkeen ja tulevaisuuteen siinä, mitä planeetta ja ihmiset tarvitsevat seuraavaksi. Näin pidätte henkilökohtaisen voimanne tänä vuonna, sillä tuomitseminen, häpeä ja syyttely eivät vie ketään meitä pitkälle - aivan päinvastoin.

Jos et jo tee sitä, odota keskittyväsi voimakkaammin fyysiseen terveyteesi ja hyvinvointiisi 2012. Alkaa tulla vaikeammaksi sopeutua toimiin tai ravintoon, mikä ei sovi keholle, sillä ihmisen herkkyys kasvaa. Ja tuon herkkyyden lisääntymisen myötä tulee ymmärrys siitä, mitä keho tarvitsee. Keho ja planeetta - peili, peili. Palvelet niitä kumpaakin. Älä unohda luontoa. Se on ovellasi. Se on äänekäs. Se puhuu. Se on lahja meille kaikille. Ja voimme arvostaa sitä tai olla piittaamatta siitä. Avaa silmäsi sen kauneudelle.

Tunnista, että eri paikoissa - hallinnossa ja muualla - on monia, jotka todella haluavat tehdä parhaansa meidän ja maailman eteen. Niinpä sitten kun taisteleminen on ohi, hallinnon ja ihmisten välinen taistelu, ole valmis löytämään välimaasto. Hallinnon ihmiset ovat ihmisiä, aivan kuin sinä ja minä.

Miten loisit maailman, jos voisit olla muiden edustaja? Kuuntelisit, etsisit mielipiteitä. Tätä tulee tapahtumaan enemmän ja enemmän. Mutta jos huomaat tänä vuonna tuomitsevasi tai syyttäväsi toisia, sinulla on erittäin epämiellyttävää hyvin intensiivisellä tavalla. Sillä tämän planeetan energiat eivät enää tue näitä värähtelyjä. Ne tukevat näitä värähtelyjä irtipäästämisen hetkellä, mutteivät elämäntapana.

Kuuntele itseäsi, päivittäin. Tunnista tässä ylistimuloidussa maailmassa, että sinä olet se henkilö, joka voi palauttaa tasapainosi. Kuunteletko itseäsi päivittäin? Vai valitatko, miten paljon melua maailmassa on? Mitä enemmän sinusta tulee rakastavan hiljaisuuden ja tilan lähettiläs, sitä enemmän toiset tuntevat sen mallin, jonka luot sisällesi. Mitä enemmän toiset tuntevat tietyn olemistavan, sitä enemmän se jaetaan ihmisten kesken. Jaamme kaikki toistemme kanssa. Tämä on jakava planeetta.

Voit valita, miten haluat olla maan päällä. Et voi aina valita olosuhteistasi tai muuttaa asioita, joita sinulle on tapahtunut, mutta voit valita, miten haluat olla. Jos olet syvässä masennuksessa tai hyvin irrallaan elämästä ja mietit, miksi olet edelleen täällä, tiedä, että tämä on ollut yleinen kokemus monilla vuosien saatossa. Ja tiedä, että olet edelleen täällä, koska valitset olla. Ole siis utelias miksi. Tältä planeetalta ei ole vaikea lähteä. Voimme tehdä sen monilla tavoilla. Joko omien toimiemme kautta tai "onnettomuutena" - sana, jonka haluamme antaa näille asioille ihmisinä.

Tästä syystä eläminen on hyvin tärkeää ja mielen johtamassa olemistavassamme olemme unohtaneet, että olemme elämänkipinä, joka elävöittää lihan ja luut. Ja tuo elämänkipinä pitää meidät täällä. Ja liha ja luut ja näiden ylläpitäminen ja tukeminen sallii meidän tehdä enemmän. Elämme kauniilla planeetalla, joka tukee ja hoivaa kasvuamme. Se haluaa meidän kuuntelevan ja työskentelevän kanssaan. Ja teemme sen, sillä meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.

2012 on suuri voiman vuosi. Tämä sana heijastuu yli maailman ja elämämme eri suunnista ja eri perspektiiveistä. Löydä siis sydämesi voima, äänesi voima, henkesi voima ja käytä näitä toimintasi voimassa. Näin luomme uuden ihmistietoisuuden planeetalle. Voimme jatkaa siitä puhumista tai voimme aloittaa sen, tulla siksi ja tehdä sen.

2012 - voiman vuosi, sinun vuotesi.

Rauhassa ja rakkaudessa kaikille.

Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

5.1.2012 TAMMIKUUN MUUTOSAALLOILLA KULKEMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:40

TAMMIKUUN MUUTOSAALLOILLA KULKEMINEN

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
5.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet teistä ovat tunteneet uutta energiaa saapuvan tammikuun 1. päivän paikkeilla. Kouriintuntuva tunne päättymisestä vuonna 2011 ja voimakas tunne uudistumisesta tulevana vuonna ovat värittäneet vuoden 2012 muutamia ensipäiviä.

Tämä oli täydellinen energiamuutos, koska tänä vuonna on todella voimakasta kyytiä, vielä enemmän kuin kuluneina 3-4 vuotena. Te jotka tunnette pientä paniikkia kuullessanne tämän, muistakaa, että jos teillä on ollut intensiivistä viime vuosina, vakautumiskyky on ulottuvillanne enemmän kuin koskaan ennen. Useimmilla tätä lukevilla on vielä jotain henkilökohtaisia haasteita, mutta ympärillänne olevat tarvitsevat eniten tukea. Monilla teistä on tunne suuremmasta vaivattomuudesta ja vapaudesta elämässä kuin koskaan ennen, huolimatta tapahtumista ympärillänne.

Lue yksityiskohtaisemmin tulevan vuoden energiasta sitä koskevasta viestistäni.

Tammikuu aloittaa vuoden 2012 energiapamausten sarjalla. Energiat liikkuvat tässä kuussa äärimäisestä rauhasta ja hyvinvoinnista yhtäkkiseen kaaokseen tai outoihin ja odottamattomiin tapahtumiin. Kuvittele sitä kuukautena, joka on kuin rauhallista kulkemista näkymättömässä asteroidikentässä. Kaikki saattaa näyttää tyyneltä ja selvältä yhtenä hetkeä, sitten yhtäkkiä osut odottamatta johonkin. Tätä tulee esiin toisinaan käytännön asioissa elämässäsi, mutta enimmäkseen kommunikoinnissa ja ihmisten välisissä suhteissa. Tietoisuus tästä auttaa järkytyksen minimoimisessa ja pysymisessä keskittyneenä, kun kutsuja omasta keskuksesta irrottautumiseen satelee.

Tunteiden nouseminen ihmisissä jatkuu massaheräämisen myötä. Kuitenkin kollektiivina kommunikointikykymme eivät ole vielä parantuneet kohtaamaan tätä uutta tunneintensiivisyyden kasvua. Niinpä suuret tunteet antavat voimaa keskusteluille näennäisen triviaaleista asioista. Monien ihmisten täytyy nyt ilmaista tunteitaan säännöllisesti vapautuakseen ahdistuksesta ja alkukantaisesta pelosta, mitä he tuntevat. Tämä on osa vapautumisprosessia, mitä käymme läpi maailmana transformoituaksemme. Mutta monet ovat vielä tietämättömiä tästä tai siitä, miten kommunikoida tunteita. Niinpä nähdään suuria tunnetasoja työnnettävän näennäisen triviaalien keskustelualueiden läpi ja ihmisten räjähtäminen on tavallinen kokemus tammikuussa.

Jotkut teistä jotka eivät enää samaistu vanhoihin olemis- ja kommunikoimistapoihin, huomaavat ehkä tulevansa vedetyksi tähän dynamiikkaan hetkittäin. Ja sitten tarkkaillessanne käyttäytymistänne jälkeenpäin, yllätytte ehkä joitain sanojanne tai tekojanne. Vaikka voi tuntua siltä, että olette taantuneet joksikin aikaa, luottakaa tähän: se on osa menneisyytenne irtipäästämistä, kun saavutatte korkeampia tuntemis- ja kommunikoimistasoja. Mutta tunnistakaa myös, että liittyessänne tällaiseen dynamiikkaan ystävän, rakkaan tai vieraan ihmisen kanssa, ette ainoastaan puhdista omaa tunnehistoriaanne, vaan olette siinä mukana myös luodaksenne nopeamman muutoksen teille kahdelle. Kyse on siis kumppanuudesta teidän kummankin siirtymisessä ylöspäin eikä sitä tarvitse tuomita tapahtuman jälkeen.

Kuten kaikessa kaksinaisuuden planeetalla, yllä olevan kääntöpuolena on, että monet kumppanuudet ja "työliitot" kulkevat vahvuudesta vahvuuteen tässä kuussa. Joskus yllä mainitun intensiivisyyden tuloksena tai vain siksi, että vakiinnutte korkeammille rauhan ja yhteenkuuluvuuden tasoille itsessänne nyt. Niinpä tämän yhtenäisyyden mallintaminen ja kokeminen suhteissa on paljon helpompaa kuin ennen.

Tammikuu on historiallisesti kuukausi, jolloin ylläpidämme kollektiivimallia. Kaksi ensimmäistä viikkoa sisältävät usein aimo annoksen positiivista ja vapautunutta energiaa, kun ihmiset keskittyvät aikomuksiin ja uudenvuoden lupauksiin. Mutta se ei yleensä jatku, joten kolmannella ja neljännellä viikoilla voi näkyä masennusta tai pettymystä joissain, kun kollektiivinen positiivisuusaalto alkaa "vetäytyä".

Jos sinusta siis tuntuu positiiviselta nyt, voit valjastaa ja vahvistaa sen pitkäikäisyyden pitämällä vahvaa rutiinia itselläsi tammikuussa. Tämä auttaa vakauttamaan oman energiasi etkä vain ratsasta maailman kollektiiviaalloilla, mitkä muuttuvat kuukauden toisella puoliskolla.

Maadoitu toimiisi, terveyteesi ja säännölliseen liikuntaasi. Muista, että pelkkä kävely liikuttaa energiaasi, joten jos et tunne oloasi riittävän vahvaksi nyt liikuntaan, luota siihen, mutta sitoudu säännölliseen kävelyyn tai vastaavaan liikemeditaatioon.

Lopuksi, lepää niin paljon kuin voit tässä kuussa. Joulunaika on aina väsyttävää ihmisille tavalla, mitä he eivät usein huomaa, mutta tänä vuonna oli erityisen voimakasta energiaintensiivisyyttä.

Jos et siis saanut paljon taukoa ihmisistä, ota yksinäistä aikaa tulevilla viikoilla latautuaksesi ja nollautuaksesi. Energia on hyvin erilaista tässä kuussa ja vuodessa 2012 on erilainen vauhti ja tunne, kuin missään mitä olemme käyneet läpi aiemmin. On tärkeää sallia kehon, tunteiden ja mielen nähdä ja tuntea tämä. Aivan kuin eläin joka astuu uudelle alueelle ja käyttää aistejaan arvioidakseen uutta paikkaa ennen sisäänastumistaan, on tärkeää, että tunnistamme kaikki tänä vuonna sen voiman, mihin olemme kulkemassa. Ja vain hiljaisuus itsen kanssa voi mahdollistaa tämän ja sallia aistien todella tuntea, mikä uusi alue on.

Niinpä vaikka onnistuisit vain 5-10 minuuttiin hiljaisuutta itsesi kanssa joka päivä, anna itsellesi tämä tila tulevina viikkoina. Se maksaa osinkoa tasapainoosi ja kykyysi mennä korkeimpiin mahdollisuuksiisi.

Rakkaudessa ja rauhassa teille kaikille ja olkoon vuosi upea teille.

Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.2.2012 RATKAISUJA JA SOLAR-TASAPAINOA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:41

RATKAISUJA JA SOLAR-TASAPAINOA

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
6.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Luottamusteema juoksee helmikuun läpi. Kun et rakenna ainoastaan suurempaa vaan myös uutta luottamusta itseesi, maailmaan ja elämään, menneisyys nostaa päätään ajoittain, jotta voit siirtyä taas kerran eteenpäin. Monet teistä käyvät uudestaan entisissä paikoissa ja suhteissa, jolloin teidät paremminkin haastetaan luottamuksen laajentumiseen kuin hoivataan siihen.

Tämä voi tapahtua todellisuudessa ja huomaatte ottavanne yhteyttä ihmisiin menneisyydestänne (tai teihin otetaan yhteyttä). Mutta enimmäkseen sitä tapahtuu unissa ja päiväunissa, kun suodatatte asioita mielenne, sydämenne ja energiakehonne läpi. Tämä suodattamisprosessi sallii sinun tunnistaa ja sitten parantaa mustelmia lisää, jotta voit siirtyä eteenpäin kevyemmän painon kera.

Tämä menneiden kokemusten ratkaiseminen alkoi tammikuun puolivälissä ja se jatkuu helmikuun ajan. Siirtyminen entisten haavojesi syvempien kerrosten läpi (aikoja tai suhteita jolloin koit syvää pelkoa tai kärsit itsessäsi) ilmestyy kehoosi ja mieleesi nopeilla ja odottamattomilla tavoilla. Raha ja terveys (selviytyminen) ja suhteet toisiin ovat myös pelkojen ja ratkaisujen polttopisteessä helmikuussa.

Kun tämä ratkaisuenergia liikkuu sinussa, tunnista mielen taipumus yliaktivoitua, silloin kun olemme piittaamatta tunteistamme tai taistelemme niiden suuruutta vastaan. Päätä keskittyä yksinomaan tunteisiin, kun niitä nousee, ja anna niiden tulla lävitsesi vain tarkkaillen kaikkia vanhoja tai hämmentyneitä ajatuksia, joita nousee, uskomatta niihin tai menemättä niitä kohti.

Jos tiedostat olevasi rauhaton tai onneton, istu tuolille tai lattialle, laita toinen käsi vatsalle ja toinen sydämelle ja vain hengitä tunteiden läpi, kunnes ne selviävät ja vapautuvat. Sano itsellesi, että kaikki on hyvin, ja luota, että kehosi ja sydämesi osaavat käsitellä tunteidesi koon ja että voit ohjata tätä prosessiasi.

Tukahduttaminen nousee esiin maailmassa joka tasolla. Se on osa voiman nousemista, minkä vuosi 2012 tuo jokaiselle meistä, yksilöinä ja kollektiivisesti. Tämä nostaa sen kattoa, mikä voidaan kokea ja mistä päästää irti. Monet teistä tuntevat pakkoa sanoa toisille sen, mitä olette aiemmin tukahduttaneet, ja päästää irti kehon riippuvuuksista tai malleista, jotka sallivat teidän tukahduttaa tai turruttaa itsenne tuntemasta ja näkemästä selkeästi.

Usein ihmiset uskovat, että tukahduttamisen lopettaminen on pelkästään ihanaa, mutta oman kokemukseni mukaan tämä matka on kuin lapsen synnyttämistä ja siinä on synnytystuskia ennen uuden tulokkaan saapumista. Olkaa siis tukeva ja lempeä itsellenne, jos päästätte joistain kainalosauvoista irti tässä kuussa.

Te jotka olette laittaneet pitkään itsenne toiseksi muiden jälkeen, tunnette hyvin äärimmäistä pakkoa ravistaa itsenne "elämään". Ja usein teillä alemmat tunnetilat ilmenevät suruna, joten voitte odottaa sen sijaan vihan ja turhautumisen nousevan itsessänne toisinaan. Tämä johtuu siitä, että päästätte läpi kaiken tukahdutetun tulenne (luovuus, ilmaiseminen, elämänvoima). Tämä on tuli, jonka tukahdutitte ollessanne toisten tulen palveluksessa sen sijaan, että toitte oman tulenne bileisiin mukaan.

Ja vastakkaiset tunnekokemukset ovat myös totta. Ne jotka yleensä pitävät itseään sotureina tai vahvoina ja tulisina, pääsevät kosketukseen syvän haavoittuvuuden ja surun kanssa tässä kuussa, kun planeetan herkkyysvaihtelut huuhtovat järjestelmänne läpi.

Tämä tasapainottuminen on tärkeää keskittymiselle ja helmikuun viimeiseen viikkoon mennessä tilaisuus keskittyä enemmän on ilmeinen, tehtyään tämän "tulimatkan". Sallikaa siis vain se, mitä tunnette, ja jos teitä hermostuttaa ilmaista tultanne muiden lähellä, ottakaa aikaa yksin.

Huomatkaa, että tuntiessamme ärsytystä toisten kanssa tämä on pienten vihataskujen vapautumista. Jos siis olet vihainen, mene paikkaan, missä voit vain olla omien tunteidesi kanssa, koska monille teistä herkistä ihmisistä toisten tunteet ovat klaustrofobisia toisinaan tässä kuussa. Tarvitsette henkilökohtaista tilaa omaa vapautumistanne varten.

Jotkut teistä "laukaistaan" myös maailman ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyen. Sillä vaikka et olisikaan suostunut tukemaan yhteiskuntamme järjestelmää, niin pitkään tuo järjestelmä on ollut kietoutuneena ympärillemme ja meitä on pidetty sen sisällä. Nyt kun siirrymme tulevaan vuosikymmeneen, tuon järjestelmän vallankumous on hyvin matkassa, mukaan luettuna "rahaturvallisuus". Tämä poistaa aiemmat muurit, joiden sisällä meitä on pidetty, ja päästää vapaaksi kollektiivipelkoa ja -ahdistusta tuohon järjestelmään liittyen. Vaikket olisikaan harmoniassa joidenkin pelkopohjaisten uskomusten kanssa, toisten ihmisten vapauttamat tunteet voidaan tuntea energeettisesti aaltoina.

Te jotka muistatte sen, kun muutitte pois syntymäkodistanne, niin tämä vaihe (ja 2012 kokonaisuutena) on samanlaista kuin "kasvaminen ja muuttaminen pois kotoa". Sitä tapahtuu energeettisesti kollektiivissamme ja se voidaan tuntea konkreettisesti. On jännitystä uusista mahdollisuuksista ja uusista aluista, mutta myös pelkoa tuntemattomasta ja vanhojen rajojen ja elämänsääntöjen poistamisesta.

Jatkakaa hengittämistä kaiken tämän läpi, ottakaa oma aikanne älkääkä rynnätkö mihinkään, mistä olette jotenkin epävarma. Tässä kuussa eteenne tulee joitain suuria tilaisuuksia sen tilan tuloksena, mikä on luotu kaikesta ratkaisemisesta ja energeettisestä siivouksesta. Monissa tapauksissa nämä tilaisuudet ovat osoittamassa teille ne korkeudet, jotka ovat ulottuvillanne, mutta muistakaa, ettei ensimmäinen esitetty vaihtoehto ole välttämättä paras teille.

On tarvetta kunnioittaa ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Jos se mitä tarjotaan, on totta sinulle, niin muista, että se on ulottuvilla vielä muutaman viikon kuluttuakin, jos et tunne 100%:n varmasti, että voit tuoda energiasi siihen nyt.

Siis kuten tavallista, kunnioita omaa henkilökohtaista tasapainoasi ja tarpeitasi ennen kaikkea. Tämä on aikaa, jolloin omilla tarpeillasi on äärimmäinen merkitys, jotta voit saada takaisin aidon voimasi, kun tarvitset sitä tulevina vuosina palvellaksesi parhaiten itseäsi ja toisia.

Lopuksi, muistakaa aikomusten voima. Sanat muuttavat taianomaisesti ihmisen ja tilan energiaa. Siis esimerkiksi, jos haluat luoda rakastavampia ja tukevampia suhteita elämääsi, niin kirjoita muistiin yksinkertainen lause kuten "Kutsun rakastavampia ja tukevampia ihmisiä ja suhteita elämääni". Valitse sanat, jotka tuntuvat oikeilta sinulle, ja sitten laita tuo aikomus seinään tai johonkin muuhun näkyvään paikkaan kodissasi. Tämä luo voimakkaan muutoksen sinulle näissä vuoden 2012 nopeasti ilmentävissä energioissa. Sanoilla on värähtelyvaikutus koko ympäristöösi, jos teet niistä näkyviä, ja aina kun näet nämä sanat tai kuljet niiden vaikutusympäristön läpi, niillä on vaikutusta harmonisoitumisessasi ja ohjaamisessasi.

Kokeile ja näe. Et ansaitse mitään vähempää.

Ja teille jotka työskentelette tietoisesti chakrojen kanssa, aktiivinen chakra tässä kuussa on solar plexus, mikä sijaitsee tuuman tai pari navan yläpuolella. Niinpä kämmenen tai valitsemanne kristallin laittaminen tälle alueelle päivittäisenä harjoituksena auttaa tämän keskuksen ja perimmiltään kaikkien omien energialiikkeidenne tasapainottamisessa helmikuussa.

Paljon rakkautta kaikille,

Lee

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.3.2012 JOHDA, HOIVAA, RAKASTA …

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:42

JOHDA, HOIVAA, RAKASTA …

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
6.3.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyrkimyksenäni on julkaista nämä energiaennusteet viidenteen päivään mennessä. Kun istuuduin kolmena viime päivänä tietokoneeni ääreen katsomaan, tulisiko se lävitseni, "Ei. Lepää." oli toistuvasti kuulemani ohje. Noudatin tyytyväisenä tätä ohjetta ja kuitenkin toinen osani pani merkille tietoisuuteni niistä, jotka ehkä odottaisivat tätä ennustetta, ja tunsin pientä vetoa suunnastanne.

Näin ollen ensimmäinen maaliskuun isoista teemoista on: kuka tulee ensin? Sinä vai ne joiden kanssa olet jossain suhteessa? Maaliskuussa sinun täytyy esittää itsellesi tämä kysymys monta kertaa. Voitko luottaa, että se mikä on oikein sinulle, on ehdottomasti täydellistä myös ympärilläsi oleville?

Maaliskuussa on kyse itsensä johtamisen, itsensä rakastamisen ja itsensä hoivaamisen vaalimisesta. Näihin alueisiin keskittyminen itsessäsi tarjoaa parempaa rakkautta, hoivaa ja johtajuutta toisille. Voitko sallia itsesi johtaa riippumatta siitä, seuraavatko toiset?

Elämme heimona, joka reagoi toisiinsa yhtä paljon kuin omiin sisäisiin impulsseihinsa. Estämme itseämme sanomasta jotain siitä pelosta, mitä toiset ehkä tuntevat sanojemme vuoksi. Estämme itseämme toimimasta siitä pelosta, että tekomme voisivat järkyttää tai saada toiset tuomitsemaan.

Kuka siis johtaa maailmamme transformoitumista, jos käyttäydymme näin? Kuka johtaa meidät uuteen olemistapaan, jos me ja ystävämme pelaamme vanhaa "turvallisuuspeliä" suhteissamme? Tämä turvallisuuspeli on hyvin erilaista kuin myötätuntoisuus toisia kohtaan. Voit silti olla myötätuntoinen toisia kohtaan, vaikka johdatkin itsesi ja kumppanisi pois tästä pelistä, uusiin ja aidompiin sanoihin ja tekoihin. On aikoja, jolloin turvallisuuspeli voi toimia upeasti sinulla, ja aikoja jolloin se on liian tiukka sille, kuka sinusta on tulossa.

Maaliskuu tuo tämän pelin voimakkaammin huomiosi piiriin. Maaliskuu pyytää sinua elämään ja rakastamaan rohkeasti, ei turvallisesti. Haasteena on tulla tietoiseksi siitä, kummassa moodissa olet ja milloin. Tämä turvallisuuspeli toimii kuin kätketty käsikirjoitus sisällämme - se on voimakkaana ihmispsyykessä, tunteissa ja geeneissä. Meitä pyydetään nyt näkemään ja sitten päästämään irti tästä ohjelmoinnista syvemmillä tasoilla kuin ennen.

Vaatii energiaa tottua ensin näkemään ja sitten tekemään näitä muutoksia. Voi olla järkytys, kun saat oivalluksen itsestäsi ja/tai suhteistasi. Tämä järkytys vaatii sitten tunnesopeutumista, ennen kuin toimintaa voi tapahtua. Tämä on maaliskuun tanssia ja sen tuloksena voimakas väsymys voi vallata sinut toisinaan. Tämä väsymys on tullut viime viikkoina toisinaan kuin äkillinen aalto. Tämä jatkuu monilla huhtikuun alkupuoleen saakka, vaikkakin vähäisemmän virus- ja muun fyysisen sairauden kera, mikä on ollut tuon väsymyksen katalyytti ("energiasopeutumista") kuluneet kahdeksan viikkoa.

Nämä ovat energeettisesti vaativia aikoja, myös kaikkien niiden huippujen ja oivallusten kera, joita ehkä koet. Kunnioita siis tarvettasi lepoon ja jos sinua yhtäkkiä väsyttää, älä huolestu tai yritä jouduttaa itseäsi, vaan kuuntele kehoasi ja hidasta tai pysähdy noina hetkinä. "2012-väsymys" on suunnatonta toisinaan.

Useat muutkin tekijät aiheuttavat väsymystä - auringonpurkaustoiminta ja astrologinen paikkamme, kun planeetta on voimakas tekijä. Vuoden 2012 galaktinen harmonisoituminen tapahtuu vain joka 26000. vuosi. Niinpä kehomme ja sen muistikoodit käyvät läpi nopeaa muutosta, koska siitä on pitkän aikaa, kun geneettinen esi-isäkehomme on käynyt maan päällä läpi sellaisia vaikutuksia. Tietoisuuskeho meissä jokaisessa herää nopeasti ottaakseen vastaan muutokset. Tämä tuo mukanaan kieltämisen ja tukahduttamisen kollektiivisen poistumisen maailmastamme ja sen tuloksena seuraa suuri voiman kohoaminen henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti.

Tähän tietoisuustransformaatioon (minkä keskikohta on 2012) liittyy monia piirteitä ja meitä pommitetaan sen tuloksena informaatiolla. Mihin keskityt? Keskityt sitten ennusteisiin Maya-kalenterin loppuun liittyen, huolestut taas yhden sodan käymisestä, monista ekologisista kriiseistä tai käsittelet ystäväsi surua, jonka mies on juuri kuollut syöpään, niin kukaan meistä ei voi paeta lisääntyvää intensiivisyyttä.

Kuitenkin totuus on, että tällaisen intensiivisyyden kokeminen voi tuoda meidät takaisin suurempaan rauhaan herättämällä meidät nopeammin kuin koskaan ja tätä tapahtuu nyt. Meitä muistutetaan siitä, että oikeasti meillä on vain tämä hetki ja siihen meidän on keskityttävä. Tämä voi olla ärsyttävä toteamus niille, jotka ovat tottuneet elämään mielessään tai enimmäkseen menneisyydessä ja tulevaisuudessa, ja hämmentävä käsitys niille, jotka kasvatettiin lapsena olemaan elämättä hetkessä vanhetessaan.

Ja kuitenkin tämä hetki on elämän selkäranka ja mitä enemmän pääset siihen, sitä enemmän siitä tulee turvallisin ja aidoin paikka olla. Miten paljon hetkessä elämäsi sallii sinun olla nyt? Mitä se vaatisi, että pysähtyisit raiteillasi ja hengittäisit ilmaa, katselisit puita, hymyilisit vieraalle ja ihmettelisit fyysistä kehoasi ja tätä kaunista planeettaa? Mitä se vaatisi? Jos olet juossut täyttä vauhtia jonkin aikaa, odota, että vaaditaan muutama viikko lempeää hidastamista rentoutuaksesi takaisin elämään enemmän hetkessä. Mutta pääset siihen, jos aloitat matkasi nyt.

Aina kun puhun hetkessä elämisestä, ajattelen usein äitejä ja kaikkea, mitä heidän päivittäiseen elämäänsä sisältyy. Oman havaintoni mukaan äideillä on taipumusta olla planeetan kiireisimpiä ihmisiä. Miten äidit elävät hetkessä ja ottavat tuon ajan, kun niin monet ovat riippuvaisia heistä? (Lisäsin ennusteen loppuun yksityiskohtaisempaa opastusta äideille.)

Naiset ja äidit ovat hyvin tärkeitä tänä feminiinisyyden esiinilmestymisaikana maan päällä. Jos äitimme ovat stressaantuneita ja yliväsyneitä, niin on myös hoivaamiskykymme itseämme ja planeettaa kohtaan. Me ihmiset olemme luonnon peili ja tällä hetkellä luonto haluaa meidän heräävän ja alkavan kohdella sitä eri tavalla ja huolehtia sen palautumisesta. Sillä myös se on ylityöllistetty ja se kaipaa tasapainoa. Tuo alkuperäinen äitimme.

Voimme tarttua tähän epätasapainoon itsessämme ihmisinä sekä ohjata panoksemme positiivisia ratkaisuja kohti. Toiminta ja energeettinen keskittyminen ovat yhdessä kaunis yhdistelmä ja antavat ihmisille elävimmän kokemuksen tulevina vuosina. Maadoittunut toiminta mihin monet teistä ryhtyvät työssään ja elämässään, liikuttaa energiaa voimakkaasti maailmassamme ja luo positiivisia muutoksia ihmisille. Seuraavien kolmen, neljän vuoden kollektiivinen muutos on voimakasta ja nopeaa ja tuntuu hyvältä olla mukana siinä.

Mutta tässä muutoksessa on monia erilaisia rooleja ihmisillä. On niitä, jotka ovat halukkaita vain luottamaan, että "kaikki on hyvin", ja vain olemaan tuossa tilassa meditoiden ja pitäen tuota taajuutta toisille ja planeetalle energiatyöllä ja meditoimalla. Heillä on roolinsa energian tasapainottamisessa, aivan kuten on niitä, joilla on käytännöllisempi ja toiminnallisempi rooli esitettävänä. Luota siihen, missä olet tuolla asteikolla, ja tee sitten työtä vahvuutesi ja läsnäolosi vahvistamiseksi ja kehittämiseksi tuolla alueella.

Kun tammikuun puolivälistä saakka on ollut lukkiutumisen ja voimakkaan energiapuhdistumisen jakso, energiataivas avautuu taas 6.-8.3. eteenpäin liikkumiselle ja tyyneydelle. Nähdään "eteenpäin hyökkäämisen" ja vapaaksi murtautumisen kokemuksia kahdella ensimmäisellä viikolla sen tuloksena, joten odota muutosta tapahtuvan nopeasti ja vaivattomammin kuin ennen. Mutta tyyneys on läsnä taustaliikkeenä ja sen tuntevat ne, jotka huolehtivat kehotasapainosta.

Maaliskuun 16. päivän jälkeen tapahtuu hidastumista muutoksissa, jotta lisää intensiivisyyttä vapautetaan sisältä, mikä taas kerran luo tilaa muutokselle. Tämä intensiivisyys koetaan tunteina sisällä ja monet teistä menevät syvälle juurichakraan selvittämään vanhoja vihaan ja turhautumiseen tai alkukantaiseen pelkoon liittyviä kysymyksiä. Voima- ja heikkouskysymykset ja muistot heikkoudesta suhteissa tai vallan väärinkäytöstä ovat kuukauden jälkimmäisen puolikkaan teema.

Energian säilyttäminen on jatkuvasti kriittistä tasapainon ylläpitämiseksi - huolehtien kehosta hyvällä ravinnolla ja säännöllisellä liikunnalla ja ottaen säännöllisesti aikaa yksin, olla luova ja meditoida. Näistä tarpeista huolehtiminen antaa enemmän iloa ja rauhaa kuin, jos sivuutat nämä sielun ja kehon vaatimukset.

Tasapainoon liittyen annan usein sellaisen neuvon, että jos olet kotona ja tunnet olevasi pois keskuksestasi etkä tiedä miksi, niin lähde kotoa ja tee pieni kävely korttelin tai asuinalueen ympäri. Kotimme seinät luovat harhan, että olemme yksin ja irti niistä, jotka asuvat naapurissamme tai ympärillämme. Kuitenkaan tämä ei ole totta, koska seinät eivät pidättele energiaa, joten usein ollessasi pois keskuksesta nappaat energiaa naapureilta ja yhteisöstä. Näillä hetkillä naapurustosi ympäri kulkeminen antaa kehollesi energiatunnun siitä, mitä ympärilläsi on. Tämä voi lievittää tuntemaasi intensiivisyyttä antamalla asteillesi tilaisuuden kulkea sinua ympäröivän energian läpi ja näin paremmin integroida sen.

Paljon rakkautta ja rauhaa teille kaikille

Lee
x

Maaliskuun affirmaatio

Rakastan ja hoivaan itseäni, kehoani ja sieluani.
Kunnioitan itseäni, kehoani ja sieluani ja nautin niistä.
Rakastan ja muistan ympärilläni olevia, sillä olemme kaikki veljiä ja sisaria.
Rakastan ja hoivaan alkuperäistä äitiäni, maata, aivan kuten se hoivaa minun elämääni.

Viestejä äideille

Muista, että äitinä voit kutsua lapsesi kokemaan hetken kanssasi. Älä erota omaa henkistä heräämistäsi heistä, vaikka he näyttävät alussa kiinnostumattomilta. Nuoremmat lapset ovat tavallisesti innokkaita meditoimaan, joogaamaan, istumaan puutarhassa, puhumaan tunteistaan, intuitiostaan ja asioiden energiasta. Teini-ikäiset näyttävät ehkä vähemmän innokkailta, mutta muista, että teini-ikäisetkin etsivät syvempää merkitystä ja käsittelevät lisääntyvien hormonien intensiivisyyttä. Tilaisuuden tarjoamien olla mukana näissä harjoituksissa tai keskusteluissa voi näyttää aluksi vähemmän tervetulleelta heille kuin nuoremmille lapsille, mutta voit yllättyä, miten avoimia he ovat.

Päästä siis lastesi kanssa irti tavallisesta rutiinista joksikin aikaa ja katso elämää henkisellä tai intuitiivisella tavalla heidän kanssaan. Lapset janoavat tätä nyt ja se yhdistää sinut enemmän heihin ja itseesi, jos liityt heihin tässä.

Kannustan sinua mahdollisesti ylityöllistettynä äitinä löytämään tasapainon itsellesi kaiken keskellä delegoimalla. Jos perheesi vaatimukset ovat liian suuria saadaksesi tilaa ja aikaa, niin delegoi ja jaa taakkaa kumppanisi, sukulaistesi, ystäviesi tai lastesi kanssa. Kaiken ei tarvitse olla sinun hartioillasi ja jos on, niin sinun täytyy ottaa vastaan enemmän apua.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

4.4.2012 PIMEYDEN KUOLEMA, ANTEEKSIANTO VAPAUTEEN …

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.02.2014 10:46

PIMEYDEN KUOLEMA, ANTEEKSIANTO VAPAUTEEN …

Kirjoittanut Lee Harris (www.leeharrisenergy.com)
4.4.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Huhtikuu merkitsee jakson loppua ja vuoden 2012 ensimmäisen luvun loppua energeettisesti sanottuna. Toukokuu aloittaa meille uuden jakson, joten tämä kuukausi tuo lopun niille kuolemakierroksille, joita hyvin monet ovat käyneet läpi viime kuukaudet. Menneisyyden sirpaleet selviävät lopultakin, fyysinen energia alkaa kohota ja horroskausi lähestyy loppua useimmilla teistä.

Minun ei tarvitse toistaa, että elämme intensiivisiä aikoja, sillä olemme hyvin tietoisia tästä. Mutta se minun on toistettava, että matkasi vaikeat oireet epäilemättä paranevat suuremmalla keskittymisellä fyysiseen ja tunnehyvinvointiisi. Huhtikuussa tunnehyvinvointi pyörii anteeksiantoteemojen ja sen muistamisen ympärillä, että olet henkisesti turvassa maailmassamme, vaikka turvallisuuden tunne haastetaankin. Fyysinen hyvinvointi pyörii sen ympärillä, miten hyvin päätämme kohdella ja rakastaa kehoamme, ja monet teistä päästävät edelleen irti fyysisistä vaivoista tai viruksista, jotka osoittavat teille tarpeen hidastaa ja antaa itsellenne enemmän tilaa harmonisoitua tämän uuden 2012-energian kanssa.

Oletko ollut fyysisessä tai tunneurassa hyvin pitkään ilman muutosta? Voitko rehellisesti sanoa, että olet tehnyt kaiken voitavasi päästäksesi ulos tuosta urasta? Muutos on aina mahdollinen - vaikka kuinka pieni - ja kuitenkin löydämme usein monia syitä olla muuttumatta pelon vuoksi. Tässä jujuna on olla tuomitsematta itseäsi vastustuksen tai muutospelon kokemisesta. Tule sen sijaan tietoiseksi ja myös uteliaaksi tuosta vastustuksesta. Tämä havainto sallii tukoksen sijasta virtauksen alkamisen. Jos tunnet olevasi jumissa, keskity aikomukseen luoda muutos tässä kuussa.

Jos kamppailet hyvin vaikeissa fyysisissä tai käytännön olosuhteissa, tunnista, että lääkkeesi tarvitsee aloittaa pienesti, kun olet jo stressin alla. Ole siis kärsivällinen ja rakastava itsellesi käydessäsi läpi painostavia olosuhteita. Olet "kuilun pohjalla" - vaihe minkä monet meistä ovat käyneet läpi. Jos olet tuossa paikassa, jatka vain muuttumisen aikomista ja tue itseäsi rakastavasti, sillä tuo kuilu - niin helvetilliseltä kuin se joskus voi näyttääkin - on suunniteltu palauttamaan sinut korkeammalle vahvempana. Hyväksy, että energiasi on matala nyt, mutta aio, että saat sen takaisin. Ruoki sitten itseäsi päivittäin niin positiivisella energialla, kuin pystyt, sillä energia on tarttuvaa. Tätä positiivista energiaa tulee monissa muodoissa. Se voi olla henkinen kirja tai video, komedia tai pelkästään (mutta ei vähemmän tehokkaasti) päivittäinen yhteys rakastavaan ja tukea antavaan ystävään. Ole lempeä itsellesi, mutta tunnista, että myös kuilun pohjalla on tahto elää (muuten et olisi lukemassa tätä). Valjasta siis se, mitä on tuossa tahdossa - vaikka miten pientä - ja anna tuon kipinän alkaa kasvaa.

Teille muille - jos pystyt näkemään tilaisuuden hyvinvointisi kohottamiseen huhtikuussa, nyt on se aika enemmän kuin koskaan. Uusi sitoutuminen itseesi parantaa kokemustasi tulevista kuukausista mittaamattomasti ja nostaa sinut korkeammalle sen kautta. Jos ei päätä "valjastaa kohotusta" tästä lähtien, tulevista kuukausista tulee paljon rankempia, koska huhtikuun jälkeen asiat nopeutuvat lisää. Jos haluat saada aikaan muutoksen, muttet tiedä miten, aloita aikomuksella. Sano vain ääneen: "Suostun rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni ja kehoani tulevina päivinä ja kuukausina enemmän kuin koskaan ennen. Suostun aloittamaan nyt. Rakastan itseäni enemmän kuin koskaan ennen. Olen valmis."

Tämä ilmaisee aikomuksen ja sitten energia mitä luot näillä sanoilla, tukee omaa jumalaista älykkyyttäsi vetämään puoleen ja näkemään sen käytännön tuen, mitä ulottuvillasi on. Jos olet lähestymistavassasi loogisempi ja vähemmän "aikomiseen taipuvainen", tee saavutettavissa olevia käytännön tavoitteita. Kirjoita ne muistiin, jotta niistä tulee konkreettisempia sinulle ja aloita niiden toteuttaminen vakaasti.

Fyysisellä puolella hyödyt tuntuvat jo muutamassa päivässä - on kyse sitten vain 10 tai 20 minuutin päivittäisen harjoituksen aloittamisesta (muista, että vain kävely riittää), sellaisen harjoituksen aloittamisesta (tai palauttamisesta), kuin jooga tai meditointi, mikä harjoittaa kehoa ja tasapainoa, tai ruokavaliosi parantamisesta ja muuttamisesta.

Syynä tähän sitoutumiseen nyt on, että energiat ovat tällä hetkellä epävakaita ja liikkuvat hyvin nopeasti pimeyden ja valon välillä. Niinpä jonkinlainen tavoite tai vakaa harjoitus elämässäsi sallii sinun paremmin muuntaa tiheämpiä ja pimeämpiä tunteita, kun niitä tulee, ja ylläpitää korkeampia tunteita.

Olemme energiahississä tällä hetkellä. Menemme muutaman kerroksen ylöspäin ja sitten muutaman alaspäin. Ihmistasolla tuntuu siltä, että joku toinen ikään kuin kutsuu hissiä ja olemme vain kyydissä - ainakin siltä se näyttää toisinaan. Mutta sielutasolla päätimme mennä tähän hissikyytiin ja kanssaohjaamme sitä. Planeetta ja ihmiset muuttuvat parempaan tulevina vuosina, muttei ilman tiettyä määrää järkytystä ja tuhoa. Olemme jaksossa, missä päivittäin heitetään noppaa siitä, miten järkyttävää tai tuhoisaa täytyy olla. Enkelit ja olennot toisista maailmoista tekevät henkisesti päivittäin työtä maan ja sen ihmisten nostamiseksi. Se on nopeaa ja raivokasta työtä ihmisen "vauhtiperspektiivistä", minkä vuoksi se voi olla myös hyvin turbulenttia. Mutta tietäkää, että meiltä on käännetty pois jo hyvin monia tuhoisia tapahtumia ja energioita.

Huomaat jonkin muutoksen juuri tapahtuneen maan päällä, koska alat kokea suurempia rauhan ja yhteyden hetkiä kuin koskaan (erityisesti luonnossa) ja suurempaa vaivattomuutta ja virtausta suhteissa. Tiedät kamppailua tapahtuvan, koska tunnet itsessäsi matalaa energiaa, koska resonoit tuon kamppailun kanssa.

Te jotka tunnette voimakkaasti nämä matalan energian syöksyt, kun niitä tulee, sallikaa niiden katalysoida teidät tunteellisesti, jos täytyy, mutta älkää "ostako" noita tunteita puhtaasti omaksenne. Käymme kaikki yhdessä läpi tätä ja tämän yhteenkuuluvuuden muistaminen auttaa, jos tunnet itsesi eristyneeksi.

Tämän muistaminen auttaa myös heikentämään kaiken negatiivisen "sisäisen äänen", mitä ehkä kuulet ja mikä syyttää tai tuomitsee sinut siitä, mitä tunnet. Hyväksy vain, että olet tässä kohtaa nyt. Tämän tekeminen siirtää sinut nopeasti korkeampiin tunne- ja ajatusulottuvuuksiin - korkeampaan tietoisuuteen. Monet teistä tuntevat ikään kuin taantuvansa toisinaan. Muistakaa, että elämä vain on ja meidän on tarkoitus rullata sen kanssa - mitä tahansa tuleekin eteen. Tämä taantuma hämmentää meidän yhteiskunnallisesti koulutettua "saavuttajamieltämme" ja vanhaa lineaarista aikatunnettamme, koska ne ovat edelleen läsnä meissä, vaikkakin aina vähenevässä määrin.

Tunnet myös enemmän yhteyttä psyykkisiin valtateihin. Ajattelet jotakuta, sitten hän soittaa sinulle tai saat häneltä sähköpostin. Ajatuksesi avautuvat enemmän ja enemmän kolmannelle silmälle, joten salli itsesi nauttia ja pane merkille tapahtuva synkronismi. Keskinäiset suhteemme ja kommunikointimme telepaattisella tasolla kasvaa nyt päivittäin. Lähetä ystävälle rakkautta ajatuksissasi ja voit olla varma, että hän tuntee sen.

Turvallisuuteen liittyvät pelot jatkavat aktivoitumista tässä kuussa ja varo negatiivispainotteisia kuvia, joita maalaavat media ja ne ihmiset ympärilläsi, jotka ovat yhdistyneet pelkoon, mikä on tiheämpää kuin omasi. Kutsuja pelkoon on kaikkialla ja näin aktivoitumisesi lisääntyy. Ole siis tietoinen sisäisistä tunteista/kuvista, mitä sinulla ehkä liittyy turvallisuuteen tulevassa kuussa, mutta älä kiinnity niihin. Vain tarkkaile ajatuksia ja hengitä noiden tunteiden läpi, kunnes kehon hermojärjestelmä rauhoittuu taas kerran. Pimeys kokee kirjaimellisesti kulissien takaista taistelua ja se on kuolemantaistelua. On se sitten taistelua yksilössä, hallituksessa tai koko planeetalla. Sillä ei ole merkitystä, missä se tapahtuu, sillä olemme kaikki yhteydessä.

Kuvittele krokotiili, joka pieksee saalistaan vedessä. Tämä pitäisi antaa sinulle kuva siitä väkivallan tasosta, mitä tapahtuu tällä hetkellä energeettisesti. Se on voimakasta energiaa ja se heijastuu maailmaan. Anna itsesi muistaa tämä kuva päivinä, jolloin ihmettelet, mitä ihmettä lävitsesi kulkee. Vastaus on, että Maa kulkee lävitsesi. Ja te herkät ihmiset jotka ette pidä tämäntyyppisten kuvien katselusta tai tuntemisesta, ymmärrän teitä. Mutta käytän tätä esimerkkiä tarkoituksella, sillä meidän on aika olla vahvoja eikä ahdasmielisiä siinä, mitä tapahtuu.

Yritä kuolemaa pelätessä nähdä ero kahden osasi välillä - sen joka on sielu eikä välitä fyysisestä kuolemasta, sillä se on vain siirtymistä toiselle tasolle, ja sen joka on ihminen kehossa ja joka on geneettisesti viritetty taistelemaan elämänsä puolesta ja on täynnä esi-isien genetiikkaa, mikä kantaa selviytymishaavoja ja -pelkoja. Tämä on silta - paikka mistä löydät turvallisuuteen liittyvän ristiriitasi. Olet turvassa, sillä olet sielu. Hengitä ulos pelko ihmiskehosta, kun sitä tulee. Istu alas ja hiero lempeästi vatsaasi pyörivin liikkein ja hengitä ulos ahdistusta. Tee tämä tietoisesti ja alat helpottaa ihmistraumaa tässä ristiriidassa.

Lopuksi, tässä kuussa anteeksianto on avain onnellisuuteen ihmissuhteissa. Kyse on uuden tulevaisuuden luomisen seuraavasta vaiheesta, joten kutsu itsesi antamaan anteeksi niille, jotka ovat aiemmin laukaisseet tuskaa, syyttelyä tai vihaa sinussa. Kukaan ihminen joka on täysin yhteydessä rakkauteen itsessään, ei tee rakkaudetonta tekoa toista kohtaan. Jos koet näitä tunteita toisten käsissä, jokin sinussa tarvitsi ja halusi sitä, jotta tasapainottuisit ja oppisit. Luota tähän ja taaskin hiero vatsaasi ja hengitä, silloin kun muistat menneitä tapahtumia. Ja anna anteeksi itsellesi ne kerrat menneisyydessä, jolloin loukkasit toisia, tuotit pettymystä tai et kohdellut ihmisiä sellaisella rakkaudella tai ystävällisyydellä, kuin tekisit nyt. Menneisyys on ohi ja tämä anteeksiantaminen vapauttaa hyvin paljon energiaa sinulle ja niille, joille annat anteeksi, vaikket saisikaan ilmaista tätä heille muuten kuin sielu- tai telepaattisella tasolla.

Syvempi anteeksianto sallii sydämesi avautua paikoissa, jotka ovat olleet suljettuja tai "kaapattuja". Salli annettavan anteeksi itsellesi. Salli itsesi antaa anteeksi.

Avaudumme ja on aika avautua lisää. Maailmamme tarvitsee sitä ja sielumme haluaa sitä.

Rakkaudessa ja rauhassa kaikille,
Lee

Alla on mantra, mikä sallii tämän prosessin tapahtua syvemmällä tasolla. Sano jokainen lause hitaasti ja kun sanot sen, todella mieti sanojasi ja silloin se toimii lempeänä katalyyttinä sinulle.

Anteeksiantomantra:

Annan itselleni anteeksi kaiken.
Annan kaikille anteeksi kaiken.
Annan elämälleni anteeksi kaiken.
Annan pelolleni anteeksi kaiken.
Annan tuomitsemiselleni anteeksi kaiken.
Annan anteeksi minut tuominneille.
Annan anteeksi minua pelänneille.
Annan itselleni anteeksi rakkauden, mitä en ole vielä antanut itselleni.
Rakastan itseäni.
Olen vapaa.
Olen vapaa olemaan täysin minä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: erajixonovi ja 12 vierailijaa

cron