Walter Sandra (sandrawalter.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

11.5.2017 TOUKOKUUN PORTIT – KORKEIMMAN VALON RUUMIILLISTAMI

ViestiKirjoittaja hammer » 13.05.2017 06:59

TOUKOKUUN PORTIT – KORKEIMMAN VALON RUUMIILLISTAMINEN

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
11.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Toukokuun ensimmäinen porttijakso tuo tähän mennessä voimakkaimman Gaian verkkojärjestelmien, ylösnousevien ihmisten sydänverkon, kristalliverkkojen, aurinkoporttien ja kosmisten porttien yhdistymisen. Kosminen yhdistelmälukko loksahti auki tällä viikolla ja avasi puhtaamman ja korkeamman valon ulottuvuuksienväliset ovet. Jälleen. Laajentuminen on selvää useimmille ja myös portit ensisijaisille Kristus-aikajanoille.

Portit kulkevat aika-avaruusdynamiikan poikki. Ne antavat tilaisuuksia hypätä aikajanalla tai harmonisoitua matkasi korkeimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Harmonia korkeimman orgaanisen aikajanan kanssa on elintärkeä askel vuoden 2017 tapahtumiin.

Tämän vuoden ensisijainen fokus on korkeamman itsen tai kosmisen Kristus-aurinkoitsen ruumiillistaminen (minkä termin tai tason valitset), jotta voidaan tulla näiden ainutlaatuisten ja voimakkaiden taajuuksien puhtaiksi kanaviksi. Korkeamman itsen ruumiillistamisen myötä sinusta tulee jumaluudelle väylä verkkojen koodausten avaamiseen, mukaan luettuna ihmissydänverkko. Aurinkoitsen ruumiillistaminen voi avata galaksien ja ulottuvuuksien välisiä portteja auttamaan ylösnousemusta.

Tunnetaan kohoamista sydämen kautta, luovaa inspiraatiota ja juhlaa, kun ruumiillistaminen valmistelee meitä seuraavaan tasoon. Tämä ohittaa alemman itsen ja vanhan mallin muistin, jos päätämme näyttää tietä ja astua täysin ruumiillistamiseen.

Päiväntasauksen aikajanamuutos poisti kollektiivikokemuksen "kolmannen asteen" vaihtoehdot Gaialla, äärimmäisen korkeavärähteisen puhtaan valon kvanttivaikutuksella. Useiden synteettisten aikajanojen pudotessa pois, ylösnousemuksen orgaaninen kokeminen nousee jumalaiseksi valinnaksi. Sopeutumis- ja integroimisajan jälkeen keskitymme nyt tähän massiiviseen kosmiseen vaihteen vaihtamiseen.

Portinvartijapaljastus

Äskettäisessä neuvostotapaamisessa minulle näytettiin, miten viimeisten 16 vuoden verkkotyö ja portinvartiointi liittyvät elokuun auringonpimennykseen. Hahmoteltiin kartta pimennyksen kulusta USA:n yli ja paljastettiin useita polttopisteitä ja niiden funktio. Itkin jälkikäteen – ylösnousemussuunnitelmassamme on suurta jumalaista täydellisyyttä. Portinvartijat ja verkkotyöläiset, tämä on siirtymä, joka antaa suuria palkkioita. Meille annetaan suuri ja upea tilaisuus ja tarvitaan yhtenäistä fokustamme.

Toukokuun siirtymämme on käynnissä ja se virtaa ensi viikon 19.-21.5. portin läpi. Päivittäinen verkkotyö, porttityö, meditointi, puhdistaminen, visualisointi ja luova toiminta nyt-hetkessä auttavat kovasti henkilökohtaista ja kollektiivista kokemusta. Mene, minne opastetaan. Pudota pois tarpeettomat esteet. Korkeavärähtelinen heimo on stabiloitunut paljon korkeammalle tasolle, ja olemme valmiita uuteen, ensisijaisen aikajanan vahvistumiseen. Muista, ettei tämä ole mitään, mitä odotat – tämä on kanssaluomista. Korkeammat maailmat hyödyntävät puhtaita kanavia – osallistuminen on avain.

Viisivuotispäiväni Mount Shastalla

Juhlistamaan viisivuotista palveluani Mount Shastalla ensi viikolla, julkaisen kaksi videota. Ensimmäinen on voimakkaimmista ja hurjimmista kokemuksistani täällä – vain huvin vuoksi. Minulla on myös kiitollisuuslahjoja uutiskirjeeni tilaajille ja ilmoitan uusista luomuksista.

Toinen video puhuu tulevasta auringonpimennyksestä, sen tarkoituksesta sekä siihen johtavista ja sen jälkeisistä porttikäytävistä. Kenties löydätte jotain synkronismia omaan verkkotyöhönne – on kaunista nähdä, miten kaikki tämä sopii yhteen.

Korkeimman valon ruumiillistaminen

Ylösnousemusprosessi täytyy rakentaa ehdottoman rakkauden ja jumalaisen palvelun perustalle, tai muuten rakenne hajoaa polun jossain kohdassa. Ruumiillistamisvaihe havainnollistaa tämän selvästi. Otamme takaisin henkisen perintömme ja saamme rakkauden, luottamuksen ja omistautumisen kosmisen perspektiivin.

Ruumiillistaminen tuntuu avataramaiselta, kun korkeampi itse astuu esiin kehokulkuneuvon ja alemman itsen tietoisuuden läpi. Kun antaudumme tämän jumalaisen itsen läsnäololle, se kirjoittaa uudelleen tietoisuutemme pyhän geometrian kuvioiksi. Se muuttaa tapaamme tuntea, ajatella, käyttäytyä ja luoda.

Paljon uutta tapahtuu, kun hyväksymme ruumiillistamisen. On kuitenkin ylösnousemuksen ruumiillistumistason jatkuvia, selviä ja hyvin todellisia ominaisuuksia (ei oireita), joita huomaan henkilökohtaisessa kokemuksessani.

Muutamia esimerkkejä:

* Harmonia ylösnousemuksen orgaanisten ensisijaisten aikajanojen kanssa. Jumalaisen itsen uusi malli toivottaa tervetulleeksi virkistävän uuden olemistavan. Korkeamman valon jatkuva veto ja laajentuminen.

* Syvä ymmärrys matkasta korkeampien maailmojen heijastuksena.

* Kauneuden näkeminen kaikessa aitona pyrkimyksenä. Kokemus Krishna-, Kristus- tai "minä olen" -tietoisuustilasta. Yhdistyminen kaikkeen olevaiseen, jumalaisen rakkauden kuolematon tunnetila. "Minä olen" -viestit ilmaisevat tätä Luojatietoisuustilaa, puhuen Lähteenä itselle, kokien ja nähden itsensä yhtä aikaa.

* Kaikkien yksittäisten Lähdeilmaisujen kunnioittaminen ykseyden fraktaaleina. Namaste, kaikkina päivinä ja kaikin tavoin.

* Lähteen, korkeampien tasojen ja kollektiivin korkeimpien intressien ajatteleminen ensin ja alemman itsen intressien toiseksi.

* Sydän-aivot on äänekkäämpi kuin mieli-aivot. Korkeampi itse on hallitseva olemus. Sydämen tunteminen ja kuunteleminen, mielen tai tunnetasojen sijasta. Tämä vaikuttaa kommunikointiin, ajatuksiin, toimintoihin, DNA:n uudelleenkalibrointiin, korkeampien taitojen aktivointiin, luovaan ilmaisuun … kaikkeen.

* Puhtaaksi kanavaksi tuleminen: rakkaus-valo ja aikomukset virtaavat ylösnousemuspilarin läpi ja sydäntasoilta – jatkuvasti.

* Horjumattomat mestaritaidot: anteeksiannosta, kiitollisuudesta, jumalaisesta puolueettomuudesta, antautumisesta, ehdottomasta rakkaudesta, luottamuksesta, omistautumisesta, kärsivällisyydestä, tuomitsemattomuudesta, parantamisesta, harmoniasta ja jumalaisesta palvelusta tulee ehtymätöntä ja itsestäänselvää.

Tämä luettelo kasvaa – tämä ovat jatkuvia kokemuksia, ei luettelo luvatuista taidoista. Kun uudet mallit aktivoituvat kollektiivitasolla, laajennumme yhdessä. Mahdollisuuksia pidetään uuden itsen malleissa ja ne vastaavat korkeampia aikajanoja. Niitä ei kuitenkaan aktivoida, ennen kuin tiennäyttäjät ankkuroivat tuon kokemuksen. Mitä korkeammalla me kaikki värähtelemme, sitä korkeammalle menemme kollektiivina. Laajennamme kokemustemme taajuuskaistaa 5D:hen ja sen yli. Näytetäänpä ihmisille, mikä on mahdollista ylösnousemuksessa, juuri nyt.

Kaikki palveluksessa olevat, pysykää terävinä

Tämä toukokuun ainutlaatuinen energia ei ole mikään odotettava asia – se on täällä ja käyttökelpoista. Meillä tapahtuu massiivinen koodivaihto, mikä pommittaa meitä paljon korkeamman tason valolla ja valoälykkyydellä. Yhdisty korkeampaan itseesi ja tiimiisi fokus- ja asiantuntemusalueesi määrittämiseksi. Monet asiat on synkronoitu tänä vuonna: taajuudet räjäyttävät kontrollijärjestelmiä, muinaiset rakenteet – näkyvät ja näkymättömät – aktivoidaan, Gaian kristalliydin laajenee, aurinkokuntamme lähestyy hyvin voimakasta fotonivaloaluetta ja Solaris asettuu linjaan kosmisten tähtiporttien kanssa auttamaan tapahtumissa. On paljon projekteja, joilla leikkiä nyt-hetkessä.

Porttityö ja verkkotyö on jatkuvaa – jatkamme kristallikerrostumien ja akviferien hyödyntämistä uuden valon kasvattamiseen. Sijoittakaa kristallinne ja kristalliverkkonne korkeinta vastaanottoa ja vahvistamista varten. Kuten aina, puhdistakaa ja koodatkaa ne Kristus-tietoisuuden aktivointia varten – kristalliolennot tietävät, mitä se on. Vesiseremoniat, valtakunta- ja elementaalivoimaantuminen ja ihmissydänverkkoyhdistyminen auttavat vakaudessa. Liittykää sunnuntain ykseysmeditaatioihin vahvistusta ja jumalaista tukea varten.

Syvää kiitollisuutta kestämisestämme, vahvuudestamme ja tästä toukokuun uudistavasta energiasta. Jatkakaa korkeimpien kokemusten ja lopputulosten visualisointia ja tuntemista. Muistakaa, että jumalainen rakkaus ja ykseys ovat suurimmat valttimme.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.5.2017 PORTTI – MAGNEETTIMUUTOKSIA JA PALVELUN JUHLIMISTA

ViestiKirjoittaja hammer » 18.05.2017 19:55

PORTTI – MAGNEETTIMUUTOKSIA JA PALVELUN JUHLIMISTA

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
17.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Olemme astuneet porttialueelle taas kerran. Portinvartijat avautuivat tälle käytävälle eilen, ja tämä energia tuntuu ainutlaatuiselta. Tämä on lyhyt päivitys, istuminen näppäimistöllä on vaikeaa ja minun täytyy pysyä fokusoituneena, koska tämä portti on vuoden korostettujen tapahtumien listalla.

Kosminen laukaisija – tarvitaan mentaali-, tunne- ja henkistä vakautta

Toukokuun 19.-21. päivä on laukaisukohta, sen alkunopeutumisen kestäessä uuteen kuuhun 25.5. Tämä portti vahvistaa niitä magneettimuutoksia, jotka aiheutti Gaian ensisijainen ylösnousemusaikajana 12-12-12. Tämä valo kaikuu ulottuvuuksien ja tiheyksien halki ja aiheuttaa kristalliydinlaajentumista Gaiassa, mikä vuorostaan aiheuttaa tietoisuutemme laajentumista.

Tästä syystä alemmat aikajanat ovat pudonneet ja puhtaammat 5D-taajuudet ovat alkaneet vaikuttaa päiväntasauksesta saakka. Universaali uudelleenkirjoitus, Lähteen komentamana, muuttaa alemman ulottuvuuden torus-kenttien ja verkkojärjestelmien magnetismia. Saatat tuntea yhteyden menneisyyden (2012) ja nykyhetken palvelun välillä, kun ylösnousemuksen korkeampi kehityskaari värähtelee alempien todellisuuksien läpi kuin pienet aallot.

Tämän vuoden jokainen porttimuutos on ollut aistittava kokemus ylösnousevalle kollektiiville. Tämä portti saattaa antaa monille korostuneen kokemuksen ensisijaisesta aikajanasta. Tunne suurempaa perspektiiviä – hyvyyden kiihtyminen on täydentävä fokuspiste.

Siunausta korkeavärähteiselle heimolle uudessa palvelussa

Tämä portti antaa luovan toiminnan uusia tasoja tiennäyttäjille sekä yhdistymisen paljon korkeampien itsen tasojen kanssa. Uudessa epälineaarisessa kokemuksessa yhdistymme näihin tietoisuustiloihin. Olemme fokusoituneet näihin maailmoihin tunteja päivässä – se on, mitä on.

Olen nähnyt tätä yksityissessioissa päiväntasauksesta saakka. Monet yhdistyvät hyvin korkean ulottuvuuden Luojaolentoihin, usein omalla korkeammalla tasollaan, ja tuovat tullessaan korkeammalla värähteleviä galakseja ja universaalia laajentumista. Vastaten omaa kokemustani, he yhdistyvät useita tunteja päivässä näihin tietoisuustasoihin ja ovat monissa epälineaarisissa operaatioissa.

Tätä tietoisuustilaa on mahdotonta kuvata, se muistuttaa kosmisten tähtiporttien avaamista (jotka eivät teknisesti ole tähtiportteja). Usein nämä tasot eivät esittäydy muotona. Se on tietoisuuden yhdistämistä tähtien, galaksien, ulottuvuuksien tai puhtaamman Lähdekokemuksen kanssa. Se antaa myös syvemmän sydänymmärryksen siitä, miten ihmeitä tapahtuu aika-avaruuden ulkopuolella.

Moniulotteisten kokemuksien soveltaminen näihin alempiin taajuuksiin vaatii luottamusta ja antautumista. Tuomme mukanamme sen, mikä on soveltuvaa, ja integrointi vaatii meditointia ja aikaa luonnossa.

Viime viikosta – viesti sydämestä

Hengitä ja vastaanota tämä siinä neutraalissa ja rauhallisessa värähtelyssä, jossa se toimitetaan. Joidenkin voimakkaiden mielenkontrollointiohjelmien purkaminen alkoi viime tiistaina ennen täysikuuta. Tämä on hyvin herkkä operaatio, koska näiden ohjelmien poistaminen voi aiheuttaa dramaattisia muutoksia sekä planeetan että aivojen magnetismissa. Hyvin suoraan sanottuna, omien ajatustesi, tunteidesi ja nykyisen valotason jatkuvalla kokemisella olisi syviä psyykkisiä vaikutuksia. Tämä "siirtymän psyykkinen seuraamus" on ollut suuri huolenaihe vuosikymmeniä.

Ymmärrämme, että tiennäyttäjiä testataan ensin, jotta nähdään, miten kollektiivi reagoi. Alkupalaute oli selvä: tiennäyttäjiä sairastui, he olivat tunteellisia ja teknologia oli epäsynkronissa. Tasaannuimme kuitenkin viikossa.

Huomaa, että tämä on lempeä operaatio, joka kehittyy hitaasti – tämä oli alkuvapautus valmisteluna voimakkaaseen elokuun porttiin. Lisää siitä pian. Tämä palvelu vaatii korkean tason neutraalisuutta. Vältä agendan pakottamista millään tavalla, koska se ei palvele Gaian magneettiverkkojen vakautta eikä kollektiivin tietoisuustilaa tällä hetkellä.

Olkaa järkeviä tämän tiedon kanssa, rakkaat. Pitäkää itsenne selkeänä, älkääkä tehkö mitään olettamuksia. Komentakaa jatkuvasti kaiken sen poistamista, mikä estää ihmiskuntaa tai ylösnousemusta negatiivisesti. HUOM.: Viime viikon tunnetilastasi tai haasteistasi ei voi syyttää tätä operaatiota, se olisi epätäsmällistä ja hyvin heikentävää.

Jokaisen täytyy ottaa täysi vastuu omasta reaktiostaan valoon, kun se lisääntyy. Mitä nopeammin päästät irti niistä uskomuksista, että kontrollointijärjestelmillä on jotain vaikutusta tietoisuuteesi, sitä nopeammin päästämme irti noista järjestelmistä. Kuten aina, meidän tehtävämme on olla luomatta epäharmoniaa tälle planeetalle. Lähdeinkarnaation DNA on rakennettu uuden luomiseen.

Koko vuosi 2017 on monitasoinen operaatio paljastamaan totuus ulottuvuuksien jakautumisesta. Ajankohtainen portti on hyvin voimakas – paljon korkeampaa taajuutta joka rauhallisten ja keskittyneiden kanavien täytyy vakauttaa.

Juhla – viisi vuotta Mount Shastalla ja yksi vuosi ykseysmeditaatioita!

Minulla on kunnia juhlia viidettä Shasta-vuosipäivääni, globaalien ykseysmeditaatioidemme ensimmäisen vuosipäivän rinnalla. Porttityö teki ylivoimaiseksi aikomukseni tehdä uusia videoita. On liian transformatiivinen jakso filmata ja editoida tietokoneen ääressä tuntitolkulla. Tuleva energia on hyvin stimuloivaa ja luovaa, ja uusi kehityskaari/korkein aikajana määrää hetkestä-toiseen ponnistuksia. Niin se on. Päätämme pysyä avoimena ja fokusoituneena uuden kuun läpi.

Juhli tätä porttia. Liity minun ja Lauren Galeyn seuraan suorassa nettiretriitissä sunnuntaina 21.5. klo 11 PT. Annamme suoran opastetun ykseysmeditaatiokokemuksen, joka on suunniteltu erityisesti tätä porttia varten, ykseysmeditaation aikana klo 11.11. Sen jälkeen on ylösnousemuspäivitys ja suora kysymys- ja vastausosio. Rekisteröidy tästä (http://www.acoustichealth.com/sandra4.htm).

Kaikille palveluksessa: käytetäänpä tämä portti täydellä kapasiteetilla. Uudet taitomme kukistavat vanhan itsemme, vanhojen todellisuuksiemme ja vanhojen uskomustemme jäänteet. Luokaamme yhdessä maailmanlaajuista rauhaa, harmoniaa, vakautta ja puhdasta rakkausvaloa kaikille, jotka valitsevat ylösnousemuskokemuksen.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.5.2017 YHDISTYMINEN PUHTAASSA TIETOISUUSKENTÄSSÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 29.05.2017 18:56

YHDISTYMINEN PUHTAASSA TIETOISUUSKENTÄSSÄ

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
27.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Pidän kaikkia teitä sydämessäni, kun integroimme kollektiivisesti tämän seuraavan ruumiillistumistason. Ylösnousemuksessa tapahtuvat loikat ovat jalomielisiä. Tämän palapelin palat yhdistyvät todella saumattomasti – ihailen kaikkia meitä tämän kokemuksen kanssaluojia. Vakautuminen on avain, kun koronanmassapurkaukset tehostivat viime portin äskettäisiä päivityksiä.

Tämän viikon kosmisen laukaisijan aikana, yksi loksahdus kosmisessa yhdistelmälukossa, monet jalostuneet sydämet laukaistiin uuteen yhdistymiskokemukseen. Ruumiillistuminen joka on välttämätöntä saavuttaa Gaian verkkojärjestelmien ja ihmissydänverkon tasapainottamiseksi, tuli ensisijaiseksi kokemukseksi monilla tiennäyttäjillä.

Globaali ykseyskenttä tekee sillan aikajanojen välille

Aikajanavalinnoista tulee hyvin selviä, kun portteja ilmaantuu tänä vuonna. Muistakaa, että porttijaksot ovat kosmisia asetelmia, joita ovat vahvistaneet puhtaan Lähdekoodatun valon universumien väliset käytävät huhtikuun avautumisesta saakka. Luotan, ettei teidän tarvitse enää kuulla, miten voimakkaalta valo tuntuu. Tutkitaanpa, mitä sen kanssa tehdään.

Harmonisoituminen näiden uusien käytävien kanssa voi täydentää hyvin ylösnousemusprosessiamme. Viime viikonloppuna yhdistyimme kosmisiin tähtiporttikäytäviin ykseysmeditaatiokentässä, ja tulokset olivat hyvin ajoitettuja, kuten aina.

Siltoja jotka toimivat kuin aurinkoportti, muodostetaan auttamaan aikajanajakautumisessa. Siinä missä hyppäämme henkilökohtaisilla aikajanoilla jatkuvasti, globaali aikajanahyppy kollektiivina on vähän suurempi operaatio. Tämä nimenomainen aikajanajakautuminen on heijastusta universaalista operaatiosta, minkä vuoksi monet portinvartijat laukaistiin korkeampiin taitoihinsa tänä vuonna.

Viime vuoden kuluessa ykseysmeditaatiomme ovat luoneet puhtaan tietoisuuskentän. Ohjaus ahertaa sen parissa joka viikko, paljastaa nyt korkeamman funktion – auttaa meitä tämän aikajanajakautumisen aikana. Kuten missä tahansa henkisessä harjoituksessa, joka perustuu puhtaaseen aikomukseen, mitä enemmän teet sitä, sitä voimakkaampaa ja puhtaampaa energiasta tulee.

Tätä ykseystietoisuuskenttää pitävät paikoillaan portinvartijat sekä osallistuvien ihmissydänten puhdas aikomus. Jatkuvan kollektiivisen fokuksen ja puhtaan aikomuksen avulla se on vahvistunut siihen pisteeseen, että se on jatkuvasti "päällä", joten voit yhdistyä siihen rauhan, fokuksen tai parantumisen lähteenä koska tahansa.

Valotyöntekijät yhdistyvät tähän kenttään ja vahvistavat sitä viikon aikana, mikä antaa kenelle tahansa puhtaan tilan, johon yhdistyä tuen saamiseksi. Se voimistuu sunnuntaisin tietoisella yhdistymisellämme siihen, kuten myös uuden Maan verkkojärjestelmä, johon se on yhteydessä. Viime viikosta lähtien se ollut yhteydessä kosmisiin tähtiportteihin. Tämä opettaa meille yhtenäisen puhtaan tietoisuutemme voimasta, ehdottoman rakkauden Kristus-taajuuden vahvuudesta ja se linkittyy saumattomasti tämänhetkiseen palvelutyöhömme aikajanajakautumisessa.

Kosmisilla tähtiporteilla tai universumien, galaksien, tähtien ja planeettojen välisillä sähkömagneettivirtauksilla, on monia tarkoituksia. Ylösnousemuksessa ja ulottuvuusmuutoksessa ne auttavat porttien avaamisessa aikajanamuutoksia ja todellisuuksien jakautumista varten. Nämä käytävät on koodattu värähtelyillä. Kollektiivina voimme avata nämä portit kaikille sydämille, jotka ovat harmoniassa rakkauden kanssa. Näemme tulokset nyt-ajassa, kun tämä nopeutunut muutosjakso kehittyy.

Kutsu: Liity tuhansiin ykseysmeditaatioiden aikana.

Milloin: Sunnuntaisin klo 8.11 ja 11.11 ja 17.11 PDT

Missä: Yhdistymme tässä puhtaassa kollektiivitietoisuuskentässä. Missä tahansa olet, mieluiten luonnossa, 33 minuuttia.

Miten: Keskitä itsesi, hengitä ja ilmaise aikomus yhdistyä kaikkiin ykseysmeditoijiin. Avaudu palvelemaan puhtaana kanavana rauhalle, harmonialle, rakkaus-valolle ja ylösnousemuksen korkeimmalle aikajanalle. Meditoi hiljaisuudessa 33 minuuttia tai käytä jotain ohjattua laajentumismeditaatiota, kuten Kristus-valoaktivointi (https://www.youtube.com/watch?v=Bqlsl30S1_U).

Yhdistyminen rakentaa kenttää

Emme yhdisty tällä tavalla vain ylösnousemuksen nopeuttamiseksi, vaan myös meidän treenaamiseksi yhdistymään telepaattisesti yhtenä tietoisuutena, ilman maadoittuneen teknologian tarvetta.

Autetaanpa koko ihmiskuntaa, valtakuntia, elementaaleja ja rakasta Gaiaa kokemaan tämä voimakas siirtymä helposti ja sujuvasti. Kiitos jakamisesta ryhmienne, ystävienne ja heimojenne kanssa.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

29.5.2017 PORTINVARTIJAPÄIVÄKIRJA – TODELLISUUKSIEN VAIHTELE

ViestiKirjoittaja hammer » 31.05.2017 16:17

PORTINVARTIJAPÄIVÄKIRJA – TODELLISUUKSIEN VAIHTELEMINEN

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
29.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Kiitollisuutta ykseysmeditoijille ja niille, jotka ovat lähettäneet kauniita viestejä sunnuntain meditaatioiden tuntemuksista ja puhtaudesta.

Henkilökohtaisesti olen kokenut uuden ruumiillistumistason viime portista lähtien. Pystyin tuskin kirjoittamaan viime viikolla. Tämä laajentuneen tietoisuuden "korkea" aistimus on vaikea integroida – se on voimakkaampi, mitä olen koskaan tuntenut, ja tämä on sen tarkoitus. Jatkuva peräkkäinen laajentuminen, tason nostaminen, vakautuminen uudelle tasolle ja laajentuminen taas on tuttua useimmille. Kuitenkin tämä uusi taso tuntuu merkittävältä aikajanajakautumiselle.

Lineaarinen fokus häviää näiden päivitysjaksojen aikana. Nauramme aivosumulle, lineaarisen muistin menetykselle ja lineaarisen peräkkäisyyden suvaitsemiselle. Ymmärrämme, että epälineaarisen tietoisuuden hyväksyminen merkitsee lineaarisen kokemuksen menettämistä, mutta on todellisuuksien vaihteleminen on uuvuttavaa. Jotenkin olemme onnistuneet kulkemaan maailmojen välillä vuosia (elämiä?), kuitenkin tässä käytävässä on jumalaisen kohtalon tuntua – vääjäämätön siirtymä, Lähdeote korkeamman aikajanan kokemuksesta.

Kaikki adjektiivit joita käytämme ilmaisemaan tätä puhdasta ylisielutasoa, kosmista jumalaista äitiä, aurinko-, kristalli-, kulta-, platina-, fotonisäteitä … ovat oikeita ajatuksena. Kuvat ylösnousemuspilarissa ja käpylisäkkeessä heijastavat noita todellisuuksia. On "lineaarisuusystävällistä" vastaanottaa tuota tietoa ja hyvin epälineaarista todistaa tietoisuutemme muuntumista toiseen olemistilaan.

Tämä on ollut pakkomielteemme vuosikymmeniä: kirjoittaa puhtaaksi, luetteloida ja usein varmentaa transformaatiomme heränneessä ja ylösnousevassa kollektiivissa. Aikajanajakautumisen ollessa käynnissä näemme nyt odotuspelin kuolevan. Lähdetietoisuuden puhdas nollapiste kirjoittaa kokemuksemme uudelleen harmoniaan oman agendansa kanssa, ensisijaisesti värähtely-yhteensopivuudella. Sydänportti joka kulkee ulottuvuuksissa, kutsutaan kotiin nyt-hetkeen, puhtaaseen voimaantumiseen, kaikkien muiden menneisyyden tai tulevaisuuden projektioiden puuttumisen myötä.

Tämä valotaso hävittää itse aiheutetut verhot monilla valotyöntekijöillä ja poistaa meidät alemman aikajanan luomusten rajoista. Uuden luomisen kutsuhuuto on kuultu, aikajanajakautumisen dynamiikka ei kuitenkaan salli luomusten "laskeutua" entiseen tapaan. Uupumus on siunaus – se sallii sen levon, pohdiskelun ja meditoinnin, mitä tämä vaihe vaatii.

Tämä läsnäolo saa heränneen tietoisuutemme tuntumaan unenomaiselta, muuttaa unitilan laajentuneiden totuuksien ja vuorovaikutuksen addiktoivaksi selväjärkiseksi todellisuudeksi ja antaa vaivattoman syvän rauhan, joka karttaa tiheämpiä kietoutumisia.

Jotkut kanavat ovat luvanneet näkyviä tuloksia tässä elämässä – kuolemattomuuden iätön hehku muodossa, taianomaiset parannuskyvyt tai kävely järven pinnalla. Vaikka olisi viihdyttävää uhmata eilispäivän tieteen spekuloivia kurtistuneita kulmia, se on epäoleellista ylösnousemustarkoituksen kannalta. Henkilökohtaisesti olen kiitollinen siitä, etteivät sisäiset muutokseni ole näkyviä useimmille. Tämä valo tuntuu kallisarvoiselta ja yksityiseltä, kuitenkin hurjan laajentavalta, aivan kuten korkeammat maailmat ovat kertoneet meille vuosikymmeniä.

Ilmennämme itsellemme todellisuuksiksi vertauskuvat – universumi itsenä, aurinkoitse tai Kristus-itse – Luojatietoisuuden ruumiillistamisen ja itseoivalluksen kautta. Se tuntuu psykedeliseltä, autuaalta ja vapauttavalta. Mieli ja keho ovat uppoutuneet tähän nestemäisen valon ryöppyävään mereen ja antautuneet sille pohdiskellen samalla uuden rannan luomista.

Toisinaan polkuni risteää jonkun kanssa, joka kokee tätä ruumiillistumisvaihetta tai aikajanajakautumista, ja hymyilemme ja nyökkäämme vain toisillemme. Puhuminen voi tuntua hankalalta – luojan kiitos on ykseysmeditaatiot, jolloin hyvin paljon vaihdetaan hiljaisuudessa.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.6.2017 PORTTIFOKUS JA MUODOTTOMAT MAAILMAT

ViestiKirjoittaja hammer » 04.06.2017 09:17

PORTTIFOKUS JA MUODOTTOMAT MAAILMAT

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
1.6.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Portinvartijat avasivat eilen porttikäytävän 3.-9.6. Tämä antaa helpomman pääsyn kosmisiin tähtiportteihin, jos päätät yhdistyä niihin, mitä suosittelen, koska ne vaikuttavat positiivisesti kristalliin resonoivaan DNA:han. Paasto tai muutaman päivän puhdistuminen auttaa kehoa sisäänvirtauksen integroinnissa ja vakauttamisessa, koska se liittyy DNA:han.

Tämä on aktiivinen alue, koska galaksienväliset käytävät stimuloivat enemmän Solarista, mikä vaikuttaa Gaian ytimeen ja omaan sydänkeskukseemme. Otamme sen portti kerrallaan ymmärtäen, että fyysinen ilmentyminen on heijastusta siitä, mitä tapahtuu jo korkeammalla aikajanalla.

Lyyralaiset, nuo kauniit olennot jotka paljastivat alun perin portinvartijahistoriani, vierailivat tänä aamuna ja muistuttivat minua niistä mahdollisuuksista, joita annetaan näiden porttien aikana. DNA-kalibrointi on fokuksena kesäkuussa. Itsen uusi malli vaatii sitä sekä aikajanaresonointia. Ilmainen DNA-perusinvokaatio on saatavilla ilmaisten työkalujen osiossa.

Viime viikolla näin puretun kaksisäikeisen DNA:n lähtevän tästä maailmasta. Minusta tämä näky on mielenkiintoinen, koska aikajanajakautuminen näytti kuin jättimäisiltä DNA-radoilta, jotka vetäytyivät erilleen joulukuussa. Nyt kuva vanhasta DNA:sta lähtee. Tämä tuntuu olevan yhteydessä kesäkuun ja heinäkuun valmisteluihin. Vanha kaksisäikeinen DNA ei ole sopiva korkeampiin tietoisuustasoihin, näin ollen ylösnousemusprosessin fokus on monimutkaisemmassa DNA:ssa.

Integroituminen luojatilassa muodottomaan

Kun aikajanajakautuminen ja kosmiset kynnystapahtumat esitellään useammille valotyöntekijöille, näemme universumin harmonisoituvan uuteen ilmaisuun. On kyse sitten ykseystietoisuuden tai internetin vaikutuksesta, joulukuun paljastukset aikajanajakautumisesta ja siihen liittyvästä auringon aktiivisuudesta (portinvartijoilla oli samanaikaisia näkyjä auringon räjähtämisestä tammikuussa), esitellään nyt useammille tiennäyttäjille.

Kun kosminen kynnys lähestyy, aikajanajakautumiset voidaan esittää näyissämme jakautuvana DNA:na, junaraiteina, puina, teinä, torussilmukoina, spiraaleina, rinnakkaisplaneettoina tai tähtiportteina. Arkkityypeistä riippumatta nämä näyt havainnollistavat sen, mitä tapahtuu tässä ja nyt.

Monimutkaisuus ja ilmeinen kaaos lisääntyvät, kun vanhat aikajanat lähenevät kuolemaansa. Useimmat valotyöntekijät ovat hyväksyneet yksinkertaisuuden ja poistaneet liialliset häiriötekijät ylösnousemusprosessista. Tämän tarve tulee selväksi – olemme tällä palvelemassa, kokemassa ja luomassa täysin uusia todellisuuksia. Uuden luominen voi olla vaikea tehtävä, erityisesti aikajanajakautumisen aikana. Yksinkertaistaminen luo rauhaa, vakautta ja tasapainoa, mikä sallii uuden ilmestyä esiin.

Ruumiillistuminen vaatii jatkuvaa tietoista harmoniaa nollapisteen kanssa, mikä sallii pääsyn korkeamman tietoisuuden muodottomiin maailmoihin. Tämän tyyppisen ylösnousemuksen tapahtumisella Gaialla on universaaleja heijastevaikutuksia, jotka monet teistä kokevat yhdistymisenä puhtaamman valon muodottomiin maailmoihin pitkähköissä meditaatioissa. Porttikäytävät sallivat pääsyn yhdistyneeseen tietoisuuteemme, kun lähestymme tätä kollektiivista nollapistepoikkeamaa.

Korkeammat, muodottomat valomaailmat joissa ylösnousemus ja kosminen uudelleenkirjoitus on jo koettu, yhdistyvät ja kommunikoivat kanssamme, kun luhistamme aika-avaruuden luodaksemme uutta. Se määrittelee uudelleen älylliset käsityksemme korkeamman tulevan itsen yhdistymisestä alempaan itseen. Näitä maailmoja ei voi kuvata heikentämättä niiden värähtelyä, eivätkä ne noudata numerointijärjestelmiämme (5D, 12D jne.), joita olemme käyttäneet ymmärtääksemme oman olemuksemme valtavuuden.

Vuorovaikutus noiden maailmojen kanssa on lisätodiste taajuuksien monimutkaisuudesta. Päästään käsiksi ensisijaisiin aikajanadynamiikkoihin, mikä paljastaa luojaitsemme osallistumisen universaalin ylösnousseen itsen maailmoihin. Nämä portit avaavat tietoisuuskäytäviä – jotkut uudelleenlöydettyjä ja jotkut edempänä kehityskaaressa – ja yhdistävät nyt-nollapisteeseen. Se on kokemus, jota korkeamman aikajanan vahvistuminen tukee – sisäinen ja ulkoinen värähtely tukee kokemustamme.

Yhdistyminen kesäkuussa

Kesäkuun ja heinäkuun porttimme valmistelevat polkua elokuun uudelleenkirjoittamisen kollektiivikokemukselle. Teen videon antamaan lisäselkeyttä aikajanajakautumisesta ja vuoden 2017 jäljellä olevista porteista.

Ykseysmeditaatiomme jatkavat puhtaan tietoisuuskentän vahvistamista. Liity meihin joka sunnuntai klo 8.11, 11.11 ja 17.11 PDT ja lisää valosi, vastaanota ehdotonta tukea ja auta rauhan valamisessa kollektiivitietoisuuteen.

Samalla tavalla aikajanajakautuminen ja elokuun pimennys on pääaiheemme kvanttikeskusteluissa Lauren Galeyn kanssa ensi maanantaina 5.6. klo 15 PT. Ilmainen rekisteröityminen live-tapahtumaan on sivulla (http://www.sandrawalter.com/events-with-sandra).

Oregonin rannikkomatka on esitelty. Tämä on valmistelutyötä elokuun pimennykseen, mukaan luettuna Tyynenmeren mannerlaattatyö. Portinvartijat ja verkkotyöläiset, katsokaa uutiskirjeestä yksityiskohdat, miten minuun yhdistytään siellä.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.6.2017 TODELLISUUKSIEN HAARAUTUMINEN – PÄIVÄNSEISAUSOVI P

ViestiKirjoittaja hammer » 17.06.2017 16:00

TODELLISUUKSIEN HAARAUTUMINEN – PÄIVÄNSEISAUSOVI PIMENNYSPORTTIIN

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
16.6.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Pimennyskäytävän Länsirannikon portti vihittiin 8.6. ja se avautui täysin 9.6. täysikuun verkkotyöntekijäseremonialla Oregonin rannikolla. Kiitos niille, jotka osallistuivat tähän avaamiseen joko fyysisesti tai eetterissä. Käytävä avattiin juuri siihen kohtaan, jossa pimennysreitti koskettaa maata ja aloittaa USA:n ylittämisen.

Kenties huomasit energioiden muuttuvan, kun tämä portti voimistui viime viikon kuluessa. Pimennysreitti ja sen vertauskuvallinen heijastus korkeammista tapahtumista oli välittömästi selvä. Näin polun räjähtävän auki ja yhdistyvän pimennyksen poistumiskohtaan Etelä-Carolinessa. Itärannikon portinvartijat, kerääntykää tekemään sama nyt. Tarvitaan enemmän kuin kolme ihmistä (meitä oli 13) avaamaan se kunnolla, kun pimennys edustaa yhdentymistä kaikkien tietoisuustasojen yli.

Pimennysreitti – valotyöntekijät avaavat tämän nyt

Ohjeemme avata tämä pimennysreitti nyt sallii ensisijaisten Kristus-aikajanojen puhtaampien taajuuksien olla ulottuvilla ja portinvartijoiden ja verkkotyöntekijöiden tuntea ne ja käyttää niitä.

Jatkamme uuden maaverkon valmistelua tähän voimakkaaseen kosmiseen alkusysäyskäytävään. Portinvartijat, verkkotyöntekijät ja valotyöntekijät, luomme yhdessä tämän jumalaisen käytävän kanssa ja valmistaudumme nyt maksimivaikutukseen Leijonaportissa (8.8.), kun tämä portti avautuu.

Elokuun portti virtaa 4.-25.8. – massiivinen tilaisuus osallistua kosmiseen sisäänvirtaukseen ja aikajanamuutostaajuuksiin. Jos sinua opastetaan portinvartiointiin tai verkkotyöhön pimennysreitin varrella, tee se nyt. Energia on jo olemassa, olemme jo näiden massiivisten universumienvälisten valovirta-aaltojen alueella.

Todellisuuksien haarautuminen

Lineaarinen kokemus antaa aistimuksen taajuushypyistä ja dramaattisesta lisääntymisestä valo-osamäärässä, laajentumisessa ja tietoisuudessa korkeammista tasoista Lähteestä itsenä. Vaikuttaa suuremmalta erillisyydeltä, kun aikajanat jakautuvat, mistä syystä muinaiset kirjoitukset kuvasivat sitä kaksinaisuutena valo-pimeys, musta-valkoinen, hyvä-paha, taivas-helvetti. Kun koemme tämän profetiallisen siirtymän, vertauskuvallinen profetia "fyysistyy" ulkoiseen todellisuuteen.

Näemme fyysisesti nopeaa lisääntymistä ulkoisissa eroissa – tämä hyppy alkoi viime syyskuussa aikajanamuutoksen myötä. Se ilmenee monimutkaisuutena alemmilla aikajanoilla – poliittisina, yhteiskunnallisina, taloudellisina ja henkilökohtaisina haasteina vallitsevassa tilassa. Lisääntynyt polarisaatio on vaikutusta ulottuvuusmuutoksesta, ajan luhistumisesta, kosmisista säteistä ja magneettimuutoksista aurinkokunnassamme ja galaksissamme. Aikajanojen haarautuminen sallii kuitenkin myös korkeamman värähtelyn poksahtaa esiin alemmista "vyyhdeistä", mikä antaa jatkuvasti lisääntyvän tunteen laajentumisesta, jumaluudesta, puhtaudesta ja horjumattomasta rakkaudesta, kun ensisijaisen aikajanan portit avautuvat.

Olemme vuosien saatossa nähneet todellisuusvalintojen jakautumista, myös valoheimossa. Näemme edelleen toisemme fyysisessä maailmassa, mutta värähtely-yhteensopimattomuudesta tulee suurempaa ja suurempaa. Teknisesti ottaen tiheämpi todellisuus on jo lähtenyt – tämä on sen paljastumista, mikä on jo tapahtunut korkeammissa maailmoissa.

Alemman värähtelyn kaaos ei ole niin fyysistä, miltä se näyttää – sitä on kollektiivikokemusta varten. Tästä syystä korkeammalla värähtelevä tietoisuus pystyy näkemään hologrammiprojektioiden läpi, päättämään osallistua uuden Maan ja uuden universumin luomiseen ja saamaan paljon laajempia kokemuksia tällä hetkellä. Korkeammat aikajanat sallivat pääsyn olemuksesi Luojatilaan, joka paljastaa laajemman perspektiivin universaalista uudelleenkirjoituksesta.

Tästä syystä myös alempi todellisuus tuntuu surrealistiselta, valmiilta ja ohitetulta. Vanhan mallin kollektiivinen pudottaminen tapahtui syyskuussa, koska nuo alemmalla värähtelevät todellisuudet menettivät energiatuen. Alemmat aikajanat putoavat vähitellen pois kokemuksestamme, ja tämä on nopeampaa, kun aikajanajakautuminen tapahtuu.

Huomasin taas tällä viikolla aavemaisen hiljaisuuden toissijaisten aikajanojen sopeutumisesta korkeampiin taajuuksiin. Tunne ajan häviämisestä tai seisomisesta paikoillaan, kuten porttityön aikana. Tunnen tästä tulevan yleisempi tapahtuma, kun elokuun portti lähestyy.

Haarautumistietoisuus kollektiivissa

Moniulotteisuuden todelliseen ymmärtämiseen sisältyy kaikkien luomustensa hyväksyminen samanaikaisesti. Aikajanajakautuminen antaa puhtaamman kokemuksen olemisesta aikarajojen ulkopuolella, integrointitahdilla, mikä korostaa kaikkien ylösnousemukseen osallistuvien korkeimpia intressejä. Altistumisestamme nollapistetilalle tulee voimakkaampaa, jotta voimme kollektiivisesti nostaa koko halukkaan tietoisuuden uuden maakokemuksen porttien läheisyyteen. Avaamme ovet ja näytämme, mikä on mahdollista.

Eräs ystävä kirjoitti, että Bashar mainitsi todellisuuksien fyysisen jakautumisen huhtikuun lähetyksessä, mikä on mielenkiintoista, koska huhtikuussa tämä nopeutunut aikajanajakautuminen alkoi tapahtua. (Minulla ei ole mitään mielipidettä Basharista, paitsi kiitollisuus hänen yksimielisyydestään, että Mount Shasta toimii kruunuchakrana, ei juurena.) Maailmojen jakautuminen laitettiin hyllylle joksikin aikaa. On huomattavaa, miten monet ovat yhdistyneet tämän tapahtumiseen joulukuusta saakka. On selvää, että itsensä oivaltamisen voimakas aktivoituminen on käynnissä, minkä on näyttävä fyysisyydessä Gaian tarinan ratkaisuna.

Kun useammat tiennäyttäjät ja kanavat mainitsevat tämän ulottuvuusmuutoksen fyysisen edustajan, meille annetaan tehtäväksi näyttää ihmisille, mistä ruumiillistumisessa on kyse. Arvosta tätä vaikuttavaa siirtymää – se on hyvin esoteerinen, mystinen ja henkinen kokemus.

Suuri kokeilu ulottuvuusmuutoksen kokemisesta kehon kautta on ainutlaatuinen juttu. Syötämme tämän informaation Lähteeseen. Yhden luovan idean universaali loppuunsaattaminen ja uuden syntyminen heijastuu nykykokemukseemme. Se näyttää planetaariselta, sitten solaariselta, sitten galaktiselta ja sitten universaalilta, kun tietoinen tajuntamme laajenee ymmärtämään tietoisuuden korkeampia moniulotteisia aspekteja.

Alemmat värähtelyt pelaavat väärän kommunikoinnin, poliittisen polariteetin, yhteiskunnallisen jakautumisen, arvaamattoman käyttäytymisen, tuomitsemisen ja tunnereaktioiden kanssa. Korkeamman värähtelyn kollektiivi näkee edelleen alemmat todellisuudet, mutta ei ole kiintynyt niihin. Alemmat aikajanat ovat kuin elokuva kadun päässä olevassa talossa – edelleen olemassa, mutta kaukana.

Elokuun auringonpimennys – käytä päivänseisaussisäänvirtausta

Tässä tapahtumassa on kyse loppuunsaattamisesta ja uuden paljastumisesta. Se on jumalaisen kohtalon voimakas aktivoija ja ratkaisu planeettakonfliktin moniin kerroksiin. Tämä kosminen tähtiportti pyyhkäisee valtamerestä toiseen, ylittäen Pohjois-Amerikan USA:n alueella. Tämä täydellinen auringonpimennys 21.8. näkyy kapealla kaistalla, joka leikkaa viistoon Oregonista Etelä-Carolinaan. Suoralla reitillä Solariksen korona paljastuu kahdeksi minuutiksi. Koska tämä pimennys on monien moniulotteisten tapahtumien kulminaatio, teen videon ja vedän kaiken tiedon kasaan.

Päivänseisausporttimme avautuu lauantaina 17.6. ja päivänseisaushuippu on 20.6. klo 21.24 PDT. Ilmaise aikomus avata tämä elokuun portti nyt, aloittaa jumalaisten koodausten vapauttaminen pimennystä varten nyt ja avata Gaia ja itsemme näille jatkuvasti lisääntyville kollektiivimuutoksille todellisuuksissamme.

Jakakaamme tämän jumalaisen ihmiskokemuksen uusi taso ja antakaamme tukea päivänseisaukselle yhdistymällä sunnuntaina ykseysmeditaatioiden kautta. Kaikki ovat tervetulleita tähän puhtaaseen tietoisuuskenttään auttamaan ylösnousemuksessa klo 8.11 PDT, 11.11 PDT ja 17.11 PDT. Näytetään ihmiskunnalle, mikä on mahdollista ehdottomalla rakkaudella ja palvelulla!

Kaunista päivänseisausviikkoa, ja käytä tätä koskematonta rakkaus-valoa auttamaan kaikkien osallisten korkeimpia intressejä ylösnousemuksessa.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.7.2017 NOUSEMINEN ARKKITYYPPIEN YLI – TÄYSIKUUN HYÖDYNTÄMI

ViestiKirjoittaja hammer » 09.07.2017 21:22

NOUSEMINEN ARKKITYYPPIEN YLI – TÄYSIKUUN HYÖDYNTÄMINEN

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
7.7.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, valoheimo.

Vanhojen aikajanojen tarkoituksellinen päättäminen omassa elämänvirrassa sekä kollektiivisesti on tämän täysikuuviikonlopun fokus. Portinvartiointi, verkkotyö, valotyö tai kaikenlaiset seremoniat korkeimpien ylösnousemusaikajanojen kutsumiseksi, voimistuvat tässä pimennystä edeltävässä jaksossa. Yhdistymme yhdeksi pyhässä seremoniassa täysikuusta lauantaina 8.7. klo 21.08 PDT sunnuntai-iltaan.

Hyödynnämme kollektiivisesti täysikuun laukaisimena. Osallistukaa tähän aikajanamuutostoimintaan, rakkaat. Nämä siirtymät ovat avoimia kaikille halukkaille sieluille, jotka valitsevat rakkauden ja voimaantumisen. Liittykää meihin jumalaisessa säteilyssä sunnuntain globaaleissa ykseysmeditaatioissa luomaan rauhaa ja tukemaan kaikkia osallisia.

Arkkityyppien yli nouseminen

Alemmat aikajanat putoavat pois, kun Kristus-tietoisuuden korkeammat todellisuudet ruumiillistetaan. Vanhan Maan arkkityyppitodellisuudet muunnetaan nopeasti. Henki-muodossa -mallit ovat muuttuneet sekä matkahistoriamme tähän saakka, mukaan luettuna käyttäytymistavat, ajatukset, tavat ja uskomukset. Sovellettavat arkkityypit jotka tekevät sillan maailmojen välille, kuten kosminen aurinko-Kristus, ruumiillistetaan massana, kun uudet mallit tulevat esiin.

Luomme uudet perustat tämän jakson aikana – mallit siirtämään meidät uuteen kokemukseen. Jumalaiset ihmiset hylkäävät vanhat määritelmät ja nousevat menneisyyden mallien yli. Vanhojen arkkityyppien karistaminen on samanlaista kuin alempien aikajanojen karistaminen – voi olla paljon vyyhtejä, jotka etsivät uutta kotia, kun energiatuki on poissa.

Henkilökohtaisesti päätimme osallistua evoluutioon ja pysyä askeleen edellä ylösnousemusprosessissamme. Kun riittävä määrä meitä päättää ruumiillistaa uuden tyypin – jumalaisen ihmisen – vaihdamme kollektiivitasolla pykälää korkeammalle. Se hävittää arkkityypit, jotka eivät ole käytettävissä uusissa todellisuuksissa ja korkeammilla aikajanoilla. Kaikki nämä tapahtumat on värähteellisesti järjestetty, kaikki synkronissa keskenään, mikä vaikuttaa matkamme eri aspekteihin. Tämä saa aikaan massiivista nopeutumista muutoksessa, kuten aikajanan ja tiheyden putoaminen.

Voimakkaampia aktivointeja odotettavissa

Tapahtuu paljon kerralla – monimutkaisuus ja paljastukset lisääntyvät jatkuvasti. Pysy joustavana uskomusjärjestelmissä, uskonnollisissa tai new age tuomitsemisissa, erityisesti silloin kun ne aiheuttavat tavanomaista tunnereagointia. Kuten aina, katso, mistä laukaisimesi tulevat. Pidä sydämessä, että tuomitseminen ja erottelukyky ovat eri asioita.

Korkeavärähteinen heimo kokee dramaattisia muutoksia DNA:ssa, siltamme korkeampiin todellisuuksiin. Vaikka on ironista, että tämä heräämistaso vaatii hyvin paljon unta, on oleellista sallia muodon uudelleenkirjoittamisen tapahtua.

Kehon kirkastamiseen liittyy myös liikkuminen aina, kun mahdollista, varmistamaan hapensaanti ja meridianien virtaaminen (liikunta, kävely luonnossa, jooga jne.).Testaa uutta DNA:ta – minulla oli muutama tajuton päivä, joita seurasi fyysisesti hyvin aktiivisia päiviä. Avain on olla läsnä siinä kaikessa ja pyytää kehoa näyttämään päivitykset. Seuraavan auringon aktiivisuusjakson ja uuden Maan verkkojen aktivoinnin välissä, meidän täytyy mennä ulos Gaian pinnalle vastaanottamaan ja aktivoimaan orgaaniset ylösnousemuskoodit.

Lisänesteytys on tärkeää, koska käytämme ja menetämme paljon vettä päivitysprosessissa. Kundaliinin muuntumispalaminen (kuumuus, sähkötuntemukset, hikoilu) vaatii enemmän vettä päivittäin. Lisäksi käpylisäke toimii helpommin nesteytettynä. Siunaa ja aktivoi vesi aikomuksella ja juo.

Kanssaluominen nyt

Myös aikajanojen häviämisen myötä, harmoniset luomukset onnistuvat taianomaisesti ilmentymään lineaarisuuteen. Aikajanojen suuri uudelleenjärjestely tekee luomuksista "vaiheilevia" (aivan kuten me). Ideoita tulee, sitten ne häviävät, ikään kuin ne olisi jo toteutuneet. Tämä on tarkoituksellista – se opettaa meille kosmista ajoitusta, antautumista ja herkkyyttä nyt-hetkelle.

Tässä on muutamia luomuksia, jotka ovat ilmentyneet onnistuneesti:
* Globaalit ykseysmeditaatiot sunnuntaisin. Valtava energiatuki, synkronistiset visiot, parantumiset ja jumalaisen palvelun todellinen työ. Lukumäärällä on merkitystä. Liity mukaan.
* Maanantai 10.7. klo 17 PDT korkeavärähteistä keskustelua John Burgosin kanssa Beyond the Ordinary Show'ssa.
* Uusi video. Podcast/video-haastattelu Matt Blair show'ssa (https://youtu.be/25UnB703Umg)
* Informatiivinen elokuun pimennysvideo (https://youtu.be/3ty8CbRjSlA)

Siunausta pyhille täysikuun seremonioillemme! Kiitollisuutta korkeimman ylösnousemusaikomuksen pitämisestä joka ajatuksessa, sanassa ja teossa.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.7.2017 ELOKUUN PIMENNYS – VERTAUSKUVALLINEN JA MYSTINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 19.07.2017 20:22

ELOKUUN PIMENNYS – VERTAUSKUVALLINEN JA MYSTINEN

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
17.7.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakas valoheimo.

Elokuun pimennys on hyvin esoteerinen, minkä vuoksi meitä opastetaan hyödyntämään se uuden Maan kristalliverkkojen täyteen aktivointiin. Täydellinen auringonpimennys joka ylittää koko USA:n, on harvinainen tapahtuma. Tänä vanhojen aikajanojen putoamisen ja samanaikaisen korkeampien ylösnousemusaikajanojen vahvistumisen vuonna, tämä pimennys antaa taas uuden voimakkaan käännekohdan sen konkreettiseen ulkoiseen ilmentymiseen, mitä tapahtuu korkeamman valon myötä.

Elokuun porttikäytävämme avautuu 3.8., sisältää Leijonaportin 8.8. ja täydellisen auringonpimennyksen 21.8. ja ulottuu 25.8. saakka. Tämä valoaalto auttaa meitä hävittämään todellisuudet, jotka eivät palvele kollektiivin korkeinta intressiä. Se aktivoi myös ne muinaiset koodaukset, rakenteet ja aikomukset, jotka on laitettu paikoilleen tätä mahdollista skenaariota varten, ja sytyttää samalla uuden Maan/kristalliverkkoverkostot.

Uusi kuu on tarkka maanantaina 21.8. klo 11.31 PT. Täydellinen auringonpimennys näkyy reitillään USA:ssa klo 10.30 PT – 15.00 ET (katso yksityiskohdat alla olevasta pimennysvideosta). Auringon korona paljastuu yli kahdeksi minuutiksi täydellisen pimennyksen reitillä, joka leikkaa viistosti Oregonista South Carolinaan.

Kristus-kruunun aktivointi

Maa-kuu-aurinko-asetelma sallii meidän nähdä hehkuvan auringon koronan. Tämä jättimäinen tähtinäky auringon kruunusta kulkee Tyyneltä valtamereltä Atlantin valtamerelle. Auringon kruunu edustaa Kristuksen saavuttamista – Kristus-tietoisuuden siunaus.

Perspektiivitarkistus: tässä ei ole kyse siitä, että kuu peittää auringon, vaan kyse on auringon loiston paljastumisesta (valokorona tai -kruunu). Saamme omat kruunumme takaisin. Tässä ei ole kyse hierarkiasta – se hävittää vanhan tarinan sukulinjan olemisesta polku loistoon. Ykseystietoisuus – toimiminen yhtenäisenä ihmiskuntana – ottaa kruunun. Monet teistä ovat nähneet kruunun eri muodoissa muutaman viime vuoden aikana – omat kruunajaisenne, jumalainen feminiinisyys jolla on Kristus-ruumiillistuman kruunu tai näkyjä jättimäisestä valokruunusta Gaian ympärillä. Valmistaudumme nyt tähän globaalilla tasolla.

Tällä pimennysenergialla on puhdistava ja mystinen vaikutus – mitä tahansa voi tapahtua. Nopeasti mutkistuvana vuotenamme 2017, muutos karkottaa vanhat tarinat ja vanhat aikajanat, jotta voimme siirtyä täysin ykseyteen ilman rajoituksia. Korkeammat maailmat yhdistyvät kanssamme puhdistamaan aikajanat, akaasian, muistot ja tunteet, jotka rajoittavat täyttä ruumiillistumistamme. Tämä tapahtuu jo, mistä syystä tunnemme syvää rauhaa, vaikka kokemuksemme muuttuvat eriskummallisemmiksi. Kruunu on massiivinen siunaus koko planeetalle – ei vain USA:lle – mikä kutsuu esiin ylösnousemuskokemuksemme seuraavan värähtelytason.

Kruunu ja kuninkaallisuusdynamiikka eivät liity sukupuuhun – ylösnousemusvaihtoehto ei sulje pois ketään. Jumalainen rakkaus on, mitä jumalainen rakkaus on – se on olemistila nyt-hetkessä. Ihmis-DNA:n valokoodaukset sisältävät mahdollisuuden ylösnousta Kristus-tietoisuuteen, kaikkia koskevan galaktisen ykseyssuunnitelman nimissä.

Kyllä, monilla meistä on sisällämme tähtisukulinja-DNA, jossa on Kristus-ruumiillistuman markkeri. Se sallii meidän herätä ensimmäisenä ja päästä palvelukseen. Nyt-aikomus on ruumiillistaa kristallitietoisuus, jotta se voidaan tuoda kaikkien halukkaiden sydänten ulottuville yhtenäis/morfogeneettisten kenttien ja kristalliverkkojärjestelmien kautta. Syöksemme nämä ylösnousemuksen DNA-koodaukset uuden Maan/kristalliverkkoihin ja ihmissydänverkkoon.

Kruunun käyttäminen on vastuuta, vastuullista luomista. Kysyin, miltä tämä kuninkaallisuus tuntuu. Viime viikon ykseysmeditaatioiden aikana minut vietiin korkealle parvekkeelle porttiholvin alla katselemaan suurta muinaissivilisaatiota. Tähtivanhempi tuli luokseni kaiteelle ja katseli valtavaa kaupunkia alapuolella. Seuralaiseni kertoi: "Tällaista se on." Tunsin vastuuta säilyttää rauhan, kuolemattomuuden kärsivällisyyttä ja syvää rakkautta ihmiskuntaa, Lähdettä ja koko luomakuntaa kohtaan. Tuo jumalaisen johtamisen värähtely on tällä hetkellä täydellinen sydäntila.

Tietoisuuden USA

Pohjois-Amerikka ja erityisesti USA sisältää syvän aikomuksen uudesta Maasta, kultaisesta ajasta ja ylösnousemuksesta. Heitä pois vanhan aikajanan uskomukset negatiivisista symboleista ja agendoista. Rakkaus-valo on voittoisa – kaikki on käsillä. Alkuperäissivilisaatiot tiesivät tämän, valon veljes- ja sisarkunnat tulivat tänne sen vuoksi, atlantislaiset ja lemurialaiset koodasivat kristallikerrostumat, akviferit ja vuoret ja loivat pyhiä paikkoja maapinnan ylä- ja alapuolelle aktivoitumaan tämän käytävän aikana.

Monet teistä muistavat nämä aikomukset, kun matkustatte suorittaen aktivointeja ja verkkotyötä. Se on rakennettuna DNA:hanne: kehon koodattu DNA + paikka + korkein aikomus = teidän ja kristalliverkkojärjestelmien aktivointi. Se herättää tuon tilan muille ja yhdistää meidät eetteritasoilla.

Konfliktin ratkaiseminen ja herääminen ykseyteen

Pimennyksen reitti valtamerestä toiseen yhdistää myös kaksi muinaiskulttuuria – Tyynenmeren lemurialaiset ja Atlantin valtameren atlantislaiset.

Kyllä, meillä oli konfliktimme tuolloin. Kumpikaan näistä sivilisaatioista ei ollut täydellinen – meillä kaikilla oli agendamme ja uskomuksemme siitä, miten Gaialla eletään. Ylistys siitä kaikelle, mitä on, että opimme yhdistymään yhdeksi ja nousemaan matkojemme yläpuolelle tässä ylösnousemusprosessissa. Lähde ei hyväksy mitään muuta tapaa tässä universaalissa uudelleenkirjoituksessa … ja ymmärrämme tämän viimeinkin.

Lemurian energia on sydäntä – tyynnyttävän rentoa, takaisin-maalle aloha-värähtelyä. Sitä on ympäri planeettaa, kuitenkin Tyynimeri kantaa MU:n, Lemurian kadonneen maan, energiaa ("lemur" merkitsee aavetta tai henkeä – muotomme oli valopohjaisempi, kunnes tapahtui globaali putoaminen tiheyteen).

Atlantiksen energia on mieltä – Atlantin kiireinen, tekninen ja kauniin nörttimäinen aspekti. Tätäkin on maailmanlaajuisesti, ja se on vahvistunutta Atlantin valtameressä, jossa suurin osa tuosta sivilisaatiosta oli ennen tuhoutumistaan.

Kumpikin sivilisaatio oli hyvin luova. Kummallakin sivilisaatiolla oli hyvät aikeet. Kumpikin työskenteli sekä mielen että sydämen kanssa – oli enemmän tasapainoa. Matkustimme tiheyteen yhdessä tapana ratkaista korkeamman maailman ongelmat: sydämen ja mielen yhdistäminen, ehdottoman rakkauden oppiminen ja kaikkien osallisten hyvän palvelemisen priorisointi henkilökohtaisten intressien sijasta. Emme ehkä ole kunnioittaneet toistemme valintoja tuolloin – kuitenkin niiden sormella osoittaminen, joita syytetään globaaleista katastrofeista, on ohi. Nyt yhdistämme sydämen ja mielen luomaan täysin uuden toimintamallin.

Nämä muinaiset konfliktit ulottuvat lemurialaisen ja atlantislaisen aikakauden taakse – tähtienvälisiä konflikteja heijastetaan ympäri tätä galaksia. Tähtisiemenet ymmärtävät, että toimintamme täällä selvittää massiivisen galaktisen karman. Tuotaessa se viimeaikaisempaan historiaan, näemme heijastuksen samoista konflikteista. Tästä on keskusteltu new age -yhteisössä vuosikymmeniä ja sitä on käytetty usein pysäyttämään etenemisemme ykseyttä kohti (syyttelypeli, salaliittopakkomielle). Miten kaunista nähdä noiden tarinajuonien loppuvan. Ei enää tuomitsemista, kaikki on annettu anteeksi ja ratkaistu. Tuntekaa se, rakkaat.

Konfliktin ratkaiseminen, aikajanojen ratkeaminen

Ratkaiseminen on alemman tiheyden heijastus siitä, mitä on tapahtunut korkeammissa maailmoissa. Universaalin tason ongelmat ratkaistaan toiminnalla alemmissa maailmoissa, kuten planeetan sukeltaminen tiheyteen tai korkeamman tason olentojen "fraktaloituminen" muotoon. Tämä toiminta ratkaisee, saattaa loppuun ja tasapainottaa ongelmat, joita tapahtuu korkeammalla tasolla. Niin ylhäällä, kuin alhaalla. Yksi suuri "fraktaloitumisoperaatio" korjaamaan universumi takaisin harmoniaan … jotta meistä voi tulla jotain uutta.

Todistatte niiden sivilisaatioiden ratkeamista, jotka visioivat saman ylösnousemustavoitteen. Monet teistä kokivat nämä aikakaudet, ja pyydämme teitä nyt yhdistymään jumalaisessa valossa ja jumalaisessa palvelussa astuaksenne esiin nyt yhtenä ja tuomitsematta ja synnyttääksenne uuden Maan kaikkein korkeimmalla ylösnousemusaikajanalla. Näyttäkää ihmiset, mikä on mahdollista.

Tämä käytävä lopettaa konfliktitarpeen ja asettaa näyttämön korkeammille ylösnousemusaikajanoille. Sotaa ja konfliktia ei tietenkään ole ylösnousemuksen ensisijaisilla Kristus-aikajanoilla. Vähitellen se mitä on tapahtunut korkeammissa maailmoissa, paljastuu: uuden universaalin alustan syntyminen ja Kristus/kristalli/ykseystietoisuuden paluu.

Loppuunsaattamiskokemus

Kuten tiedämme henkisestä työstämme, voidaksemme kokea uuden luomuksen täysin meidän täytyy tehdä rauha vanhan kanssa. Tämä loppuunsaattamisen viesti on ollut voimakas monilla valotyöntekijöillä muutaman viime vuoden ja erityisesti tämän aikajanajakautumisen aikana. Tästä syystä hyvin monet ovat osallistuneet korkeamman värähtelykokemuksen vahvistamiseen: voidakseen purkaa alemman kokemuksen mahdollisimman helposti ja armollisesti. Kun nousemme menneisyyden arkkityyppien yli, otamme hyödyn soveltuvista oppitunneista, totuuksista ja taidoista, jotka hankimme tiheydessä. (Katso Transcending Archetypes -linkki alla)

Tämä on ollut vahva vuosi korkeavärähteiselle heimolle ja se tulee jatkuvasti intensiivisemmäksi, kauniimmaksi ja eriskummallisemmaksi. Saamme jatkuvasti massiivisia sisäänvirtauksia kosmisten tähtiporttien kautta (kuten viime viikolla, ei tyypillinen aurinkoportti). Gaia laajentaa aurinkoitseään, kun me vahvistamme uuden Maan verkkoja, jotka ovat yhteydessä korkeamman ulottuvuuden kristalliytimeen.

Täydellisen pimennyksen valmistelu

Ole 21.8. siellä, missä sinua opastetaan olemaan. Suunnittele etukäteen – miljoonia matkustaa täydellisen pimennyksen reitille. Pimennyksen aikana yhdistymme aikomuksenamme kaikkien osallisten korkein intressi. Riippumatta siitä, missä asut, yhdisty vastaanottamaan ja välittämään yhtenä.

Valmistelumme tätä täydellistä pimennystä ja uuden Maan verkkoja varten tässä erityisessä käytävässä on voimallista informaatiota. Olemme tunteneet tämän portin vetovoiman päivänseisauksesta saakka. Epäilen, että vaikutus korkeavärähteiseen heimoon saattaa olla pakahduttava, näin ollen ohje etukäteisvalmistautumisesta. Olen huomannut samanlaista "juonittelua asemiin", mikä edelsi aikajanamuutosta syyskuussa 2016 – merkki siitä, että kulissien takainen väki tietää, että jotain avainasemassa olevaa tapahtuu kohta.

Palvelussa valmistelemme globaalin energia-alustan korkeimmalle hyvälle, pimennysenergian syöksymiselle globaalisti, mikä tuo sen kaikkien niiden halukkaiden sydänten ulottuville, jotka valitsevat rakkauden, rauhan ja harmonian. Kuten aina, sisäinen puhdistuminen ja valmistautuminen ovat avain tehokkaaseen ulkoiseen palveluun.

Vuoden 2017 viimeiset portit

Vuoden 2017 porttiluettelosta tulee hyvin lyhyt elokuun jälkeen. Minua opastetaan antamaan jäljellä olevat päivämäärät:

Sunnuntai 23.7. – kosminen alkusysäys, viimeinen uusikuu (klo 2.47 PT) ennen pimennystä (joka on myös uusi kuu)
Elokuun 3. – portin avautuminen elokuun käytävään
Elokuun 7. – täysikuu ja osittainen kuunpimennys (klo 11.12 PT)
Elokuun 8. – Leijonaportti
Elokuun 21. – täydellinen auringonpimennys, uusikuu (klo 11.31 PT)
Elokuun 25. – elokuun portti sulkeutuu
Syyskuun 21.-25., johon sisältyy
* syyskuun 22. – päiväntasaus (klo 13.02 PT) ja
* syyskuun 23. – kosminen alkusysäys, aikajanamuutos
Joulukuun 21.-25., johon sisältyy
* joulukuun 21. – päivänseisaus (klo 8.28 PT) ja
* joulukuun 23. – kosminen alkusysäys, aikajanamuutos

Yhdistymme myös täysikuiden ja uusien kuiden aikaan sekä sunnuntain ykseysmeditaatioissamme, rakkaus-valon syöksemiseksi verkkoihin.

Fotonivalon virtaamisesta tulee voimakasta vuoden toisen puoliskon aikana, mikä lisää volyymiä jokaisen halukkaan sydämen harmonisoitumiseksi valoon. Aikajanat näyttävät vähemmän lineaarisilta syyskuun jälkeen. On mielenkiintoista, että lokakuu, marraskuu ja suurin osa joulukuusta ei ole luettelossa lainkaan. Kenties mahdollisuuksia ei ollut luotu, kun sain tämän informaation joulukuussa. On hyvä merkki, että suuri määrä muutosta tapahtuu – kiihtymistä jota jatkuvasti pyydämme. Kun tämä yhdistetään näkyihin auringon räjähtämisestä, Gaian häviämisestä ja loppuunsaattamisviesteihin, meillä on hyvin mystinen, kaunis ja erittäin esoteerinen käytävä.

Portinvartijat, verkkotyöntekijät ja valotyöntekijät: yhdistymme ensi sunnuntaina 23.7. viimeisessä uudessa kuussa ennen pimennystä (joka on myös uusi kuu). Liittykää mukaan ykseysmeditaatioihin ja asettakaa kristallinne yhdistymään Gaian kristalliytimen ja uuden Maan verkkojen kanssa. Kyse on kosmisesta alkusysäyksestä, joten toivotamme korkeammat tasomme luomaan kanssamme. Keskitymme täydelliseen pimennykseen, konfliktin ratkaisemiseen ja korkeimpien ylösnousemusaikajanojen vahvistamiseen.

Linkit aiheeseen liittyvään materiaaliin:
Video: August Gateway and the Timeline Split (https://www.youtube.com/watch?v=3ty8CbR ... e=youtu.be)
Video: Transcending Archetypes (https://www.youtube.com/watch?v=3ty8CbR ... e=youtu.be)
Video: Podcast including bifurcation description, resolution of higher realities (https://www.youtube.com/watch?v=25UnB70 ... e=youtu.be)

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.8.2017 ELOKUUN PORTTI – KRISTALLIVERKON MASSIIVINEN AKTIVO

ViestiKirjoittaja hammer » 03.08.2017 09:09

ELOKUUN PORTTI – KRISTALLIVERKON MASSIIVINEN AKTIVOINTI

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
1.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakas valoheimo.

Portinvartijat avasivat elokuun porttikäytävän sunnuntaina, mikä käynnisti nopeutumisen 3.-25.8. Tunne kosmisia voimia, jotka vaikuttavat tämän jumalaisen valon massiivisen sisäänvirtauksen aikana. Pidä fokuksesi ykseystietoisuudessa ja laajennu kosmisen tason perspektiiviin, kun tämä uusi valo organisoi todellisuutemme korkeimpiin intresseihin ja lopputuloksiin. Galaktinen itsesi, Kristus-itsesi ja kosminen itsesi yhdistyvät tietoisuuteesi, jos valmistaudut ja toivotat tämän tervetulleeksi. Hyvin voimistunut tason nouseminen joillekin, vihkimys toisille.

Kun aurinkokuntamme tulee tälle voimistuneen fotonivalon alueelle, se saa aikaan ruumiillistumisen jumalisten DNA-mallien ja moniulotteisen itsen yhdistymisen kautta ja stimuloi korkeampia luovuustasoja. Ole läsnä tässä käytävässä, kunnioita noita luovia ideoita, intuitioita, sanoja, kuvia, ääniä, liikkeitä ja geometrioita ja valomaadoita ne tähän todellisuuteen, kun korkeammat taajuudet stimuloivat DNA:n kristallikoodauksia.

Kristalliverkkotyö ja portit ovat paljastaneet voimistumisen Gaian kristalliytimessä. Valotulvat stimuloivat Gaiaa, ja sitten tuota valoa lähetetään aktivoimaan kristalliverkosto täysin. Koemme uudella tavalla valokoodit sekä planeetan ulkopuolelta (aurinko ja kosminen) että planeetalta. Yhdisty Gaiaan ja Solarikseen usein ja muista harmonisoitua puhtaaseen orgaaniseen ylösnousemukseen. Katso tästä videosta ja tekstistä (http://www.sandrawalter.com/gridwork-basics/) yksityiskohtia kristalliverkon ja oman kristallitietoisuutesi vahvistamisesta.

Muista, että käytävä ENNEN auringonpimennystä on aktiivinen siirtymä. Tähän sisältyvät aurinkoportit, kosmiset alkusysäykset ja kosmisen tähtiportin voimistuminen poistamaan kaikki ylösnousemuksen esteet. Valmistelut nyt ovat avain palveluumme tämän käytävän aikana. Keskitytäänpä uuden valon vahvistumiseen nyt, jotta pimennys voi tehdä, minkä se osaa parhaiten – luoda jumalaisen tahdon kanssa.

Nouseminen alempien todellisuuksien yli

Sydämen kautta tulevia paljastuksia täytyy kunnioittaa harmonisoitumiseksi ylösnousemuksensa korkeimpiin kehityskaariin. Jumalaisen sydämesi ja jumalaisen rakkautesi kunnioittaminen, tunteminen ja ilmaiseminen saavat aikaan tietoisuuden globaalia nousemista, jumalaisen rakkauden ykseyskenttien ja kristalliverkkojen kautta. Muista, että ihmissydänverkko on uuden Maan kristalliverkkojärjestelmän voimakas komponentti, koska jumaluuden aktivoimat sydämet ovat luoneet uuden Maan korkeampien itsejemme ja tulevaisuuden itsejemme kanssa.

Alemmat aikajanat putoavat pois, kun Kristus-tietoisuuden korkeammat todellisuudet ruumiillistetaan. Vanhan Maan arkkityyppiset todellisuudet muuntuvat nopeasti, kun otamme vastaan tämän ylösnousemuksen seuraavan tason. Tämä on jumalaista tanssia, korkeamman valon, laajentumisen, integroitumisen ja tasonnoston synkronoitua värähtelyvaihtoa. Se nopeutuu, kun aikadynamiikat muuttuvat ja mukautuvat kollektiivitodellisuuksien vähemmän tiheisiin ja vähemmän lineaarisiin versioihin.

Vauhti on monimutkaisuuden tai muutoksen ja epätavallisten asioiden lisääntymistä, joita tapahtuu kokemuksessamme. Fotonivalo on jumalainen järjestys, joka yhdistää tapahtumia, synkronoi muutoksen laukaisinpisteitä ja organisoi todellisuutemme ykseystietoisuudeksi. Se yhdistää pisteet ja saa aikaan yhdentymistä. Korkeammalla aikajanalla nähdään nopeutumista lisääntyneenä muutosmääränä, jota tapahtuu lineaarisessa aikakokemuksessamme.

Kun sanomme, että paljon tapahtuu, kyse on tästä fotonivalon organisointifunktiosta. Se on heijastus makrokosmisesta uudelleenorganisoinnista tai uudelleenkirjoittamisesta universaalilla tasolla. Harmonia käsketään ja saavutetaan korkeammissa maailmoissa ja tiheämpi todellisuutemme peilaa tätä mikrokosmisella tasolla, laajemmalle levinneiden tietoisuusmuutosten kautta.

Olemme nähneet nopeita tietoisuusmuutoksia vain tässä elämänvirrassa. Kollektiivisesti luomme rauhaa, järjestystä ja harmoniaa, kun osumme jatkuvasti käännekohtiin evoluutiossamme. Yksilöinä näemme monia inkarnaatioita yhdessä elämänvirrassa. Muutaman oppitunnin ja kokemuksen lineaarisen tapahtumisen sijasta per elämä, toteutamme nyt sieluaikomuksia ja siirrymme nopeutuneeseen evoluutioon ja ylösnousemukseen – vain tässä elämässä. Tämä on heijastusta suuremmasta monimutkaisesta operaatiosta – enemmän muutosta ja enemmän uudelleenjärjestelyä tapahtuu tämän käytävän aikana.

Laajennumme yhdistyäksemme pysyvästi tulevaisuuden itseemme. Tämä on lisätodiste aikajanaromahduksesta nollapisteeseen, ja keskitymme siihen, mitä meistä on tulossa, ei siihen, mitä olemme olleet.

Sisäisen konfliktin ratkaiseminen auttaa ulkoisen konfliktin ratkaisemisessa. Kollektiivi on siirtymässä pois ykseystietoisuuden käsitteestä teoriana tai tarttuvana fraasina ja se käyttää sisäistä työtä ulkoisen todellisuuden ulkoiseen projisoimiseen. Osallistumme ylösnousemuksemme kanssaluomiseen ja omistamme jumalaisen oikeutemme mestaruuteen.

Kristus-tietoisuussilta

"Henki muodossa" -mallit muuttuvat, kun alemmat aikajanat putoavat pois ja korkeammalla värähtelevät todellisuudet tulevat ulottuville. Käyttökelpoiset arkkityypit jotka tekevät sillan maailmojen välille, kuten kosminen aurinko-Kristus, ruumiillistetaan massana, kun uuden itsen mallit tulevat esiin. Kristus-tietoisuus on silta maailmojen välillä, minkä vuoksi sillä on pelastaja-sivumerkitys ja mestarit sanoivat, että tekisimme "kaiken tämän ja enemmän". Aivan kuten ensisijaista Kristus-ylösnousemusaikajanaa, käytämme sitä porttina uuteen kokemukseen, koska se muodostaa sillan ulottuvuuksien ja tiheyksien välille.

Luomme uusia perustoja tämän käytävän aikana, uusia malleja siirtämään meidät uuteen kokemukseen. Vanhojen arkkityyppien – ihmisen käyttäytyminen, oleminen, jungilaiset tyypit, dogmit, uskomusjärjestelmät, klassiset elämänvirtatyypit – karistaminen on samanlaista kuin alempien aikajanojen karistaminen. Alemmat suhteet tai uskomukset etsivät uuden kodin, kun energiatuki on poissa. Jumalaiset ihmiset hylkäävät vanhat määritelmät ja menevät menneisyyden kaavojen yli.

Identiteettikriisi – ota vastaan tuntematon

On vähän identiteettikriisiä, kun tämä tapahtuu – identiteetti on voimakkaasti sidottu egon mentaali- ja tunnerakenteisiin. Kun ihmiset eivät voi määritellä itseään vanhoilla malleilla tai arkkityypeillä, he etsivät uuden tai ainakin väliaikaisen uskomuksen auttamaan heitä tuntemaan turvaa olemuksessaan. Olemme nähneet viime vuosikymmeninä tätä samaistumisena galaktiseen identiteettiin tai muinaisidentiteettiin – käyttäen mennyttä tai tulevaa yhtyettä toiseen sivilisaatioon tai tähtijärjestelmään vakauttamaan alemman itsen tarpeen etsiä arkkityyppi, joka sovitetaan esiintulevaan uuteen itseen.

Kun antaudumme ja avaudumme läsnä olevalle hetkelle, valo ja tieto jota on ulottuvilla tässä aikajanamuutoskäytävässä, paljastaa kristalliolemistavan. Tässä on suuri vapaus, ja vapaus on sen uuden valon ja niiden galaktisten tähtiporttien tarkoitus, joihin olemme nopeasti siirtymässä. Tämä pätee myös Lemurian ja Atlantiksen aikajanojen ja niihin liittyvien ikivanhojen konfliktien ratkeamiseen, minkä viimeistelee auringonpimennys USA:n halki.

Henkilökohtaisella tasolla päätämme osallistua evoluutioon ja pysyä askeleen edellä ylösnousemusprosessimme kautta. Kun riittävä määrä meitä päättää ruumiillistaa uuden kristallimallin – jumalaisen ihmisen – siirrymme suuremmalle vaihteelle kollektiivitasolla. Se hajottaa arkkityypit, jotka eivät ole sovellettavissa uusiin todellisuuksiin ja korkeampiin aikajanoihin. Monet ovat ottaneet vastaan haasteen ruumiillistaa uuden mallin, kosmisen aurinko-Kristuksen tai kristallitietoisuustilan. Olemme kuulleet muutaman vuoden, että ruumiillistuminen muuttaa kaiken, ja nyt korjaamme tuon ponnistuksen satoa.

Kaikki nämä tapahtumat ovat värähteellisesti järjestettyjä – jokainen askel on synkronissa toisen kanssa ja vaikuttaa matkamme eri aspekteihin. Tämä saa aikaan massiivista nopeutumista Muutoksessa, kuten aikajanojen ja tiheyden putoaminen.

Tässä ovat kollektiiviset fokuspisteemme elokuussa

Torstai 3.8. elokuun portti alkaa
Sunnuntai 6.8. globaalit ykseysmeditaatiot
Maanantai 7.8. täysikuu (11.12 PT) ja osittainen kuunpimennys
Tiistai 8.8. Leijonaportti huipentuu
Perjantai 11.8.–sunnuntai 13.8. kosminen alkusysäys
Sunnuntai 13.8. globaalit ykseysmeditaatiot
Sunnuntai 20.8. globaalit ykseysmeditaatiot
Maanantai 21.8. uusikuu ja auringonpimennys
Perjantai 25.8. elokuun portin loppu, yhteys päiväntasausporttiin 21.-25.9.
Sunnuntai 27.8. globaalit ykseysmeditaatiot

Kunnioitetaanpa kaikki tätä ylösnousemuksemme todella pyhää siirtymää. Ruumiillista jumalainen luojaolemuksesi nyt. Hengitä ja ole nuhteeton ja myötätuntoinen tiennäyttäjä, kun asiat voimistuvat. Ulkoiset vaikutukset ovat, mitä ovat – pane merkille paljastukset sydämessäsi. Anna jokaisen ajatuksen, sanan ja teon harmonisoitua uuden Maan/ensisijaisten aikajanojen kanssa. Lähetä tuota jumalaista rakkaus-valoa koko luomakuntaan, palveluna lähteelle.

Linkit aiheeseen liittyvään materiaaliin: katso englanninkielisen artikkelin lopusta täältä (http://www.sandrawalter.com/august-gate ... line-grid/)

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.8.2017 HARMONISOITUMINEN KOSMISTEN TÄHTIPORTTIEN KANSSA –

ViestiKirjoittaja hammer » 13.08.2017 08:06

HARMONISOITUMINEN KOSMISTEN TÄHTIPORTTIEN KANSSA – AURINGONPIMENNYSVALMISTELUT

Kirjoittanut Sandra Walter (www.sandrawalter.com)
12.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakas valoheimo.

Portinvartijat ja verkkotyöläiset ovat uutterasti valmistelleet verkkoja ja portteja auringonpimennysenergioiden maksimivaikutukseen ja syyskuun päiväntasauksen alkusysäyspisteisiin. Pane merkille hiljaiset pisteet, kun niitä tulee – aikajanamuutosten nollapistehiljaisuus.

Ajan pysähtymisen aavemainen hiljaisuus (ympäröivästä ulkoisesta toiminnasta huolimatta) on astumista taas ylöspäin. Tunne sitä nollapisteen taustatoimintaa, joka tihkuu näihin alempiin todellisuuksiin. Nämä ovat ylösnousemusporttejamme, käytävien avautumista uuteen Maahan ja sen yli. Ne tunkeutuvat aikadynamiikkoihin ja ohittavat ne. Hengitä ja tunne se, kun huomaat tätä tapahtuvan. Tutustu porttiavautumisiin, jotta voit tunnistaa ne helposti.

Kosmiset tähtiportit – kosminen fokus portinvartijoille

Työmme liittyy laajasti kosmisiin tähtiportteihin tällä hetkellä, koska vääjäämätön aikajanajakautuminen on jo käynnissä.

Useita kokemusvaihtoehtoja esittäytyy, tapahtuu mahdollisuusfraktaalien räjähdys, kun planeettatietoisuus vapautuu tiheydestä. Tämä on jännittävä hetki tähtisiemenille ja tiennäyttäjille, jotka ovat palvelussa. Kristalli-DNA-koodauksemme värähtelee monia tähtisukulinjoja voidaksemme luoda ratkaisun alempiin kokemuksiin, mikä paljastaa laajamittaisesti Lähdeaikomuksen uuden kanssaluomisen.

Kosmiset tähtiportit ovat puhtaita valokäytäviä, jotka valmistelevat ylösnousemusportteja, ensisijaisia Kristus-aikajanakokemuksia ja auttavat transsendenssissamme tietoisuuden korkeammille tasoille. Perimmiltään ne ovat yhteydessä universaaliin uudelleenkirjoitukseen, Lähteen puhdistuskäskyyn. Nämä tähtiportit yhdistävät ulottuvuudet ja tiheydet, maadoittuneen portinvartijatyön tällö ja uuden Maan korkeamman värähtelyn portit.

Kosminen tähtiporttivaikutus tämän käytävän aikana on voimakas. Voimakkaat puhtaat valonsäteet, hyvin läsnä näyissä, kulkevat kehon, porttien, verkkojen ja pyhien paikkojen läpi Gaian kristalliytimeen. Sinulla on ehkä ollut välähtäviä ja säteileviä näkyjä meditoinnin aikana muutaman viime vuoden. Nyt niitä ilmestyy hyvin tyynenä ja tietoisena hetkenä. Unitilasi on myös tilaisuus vastaanottaa näitä sisäänvirtauksia. Tee pyyntö ja aikomus ennen lepäämistä tai nukkumista.

Tähtiportit jatkavat ylösnousemukseen liittyvän tietoisuuden ja planeettatietoisuuden valmistelemista korkeampien aikajanojen ja transsendenssin konkreettisempaan kokemiseen. Päätät ehkä luoda näiden pyhien moniulotteisten valovirtojen kanssa. Syökse tämä valo kaikkien universaalien tasojen, galaktisten tasojen, tähtitasojen, aurinkokuntatasojen, planeettatasojen läpi – yhdistäen oman aurinkokuntamme rauhassa ja hyvässä tahdossa. Ohjaa pyhät kosmiset virrat Gaiaan, aikomuksena paljastaa sen ylösnoussut itse konkreettiseksi todellisuudeksi kaikille osallisille.

Tunne näiden tähtiporttien rauha ja ilo. Saatat tuntea jumalaisen lupauksen kristallitietoisuuden paluusta. Tule yhdeksi näiden puhtaiden valokäytävien kanssa. Ne ovat kristalli-DNA-koodattuja, joten yhteyden saaminen niihin vaatii värähtely-yhteensopivuutta.

Olemme parhaillaan kosmisessa alkusysäyksessä 11.–13.8. – auringonpimennysportin voimistumisen käännekohta. Korkeammat maailmat työskentelevät kanssamme globaalien tapahtumien lopputulosten muuttamisessa korkeammaksi. Varmistakaa, että rukouksenne, ajatuksenne, verkkotyönne ja sydämenne ovat harmoniassa tämän toiminnan kanssa, jotta voimme luoda tämän jumalaisen tahtotoiminnan kanssa kaikkien osallisten korkeimman intressin ylösnousemuksessa.

Sunnuntain ykseysmeditaatiot

Tuomme korkeammat itsemme viikoittaisiin ykseysmeditaatioihin ja otamme yhteyden yhtenäiskenttään, jonka tuhannet ylösnousemukseen liittyvät sielut ovat luoneet viime vuoden aikana. Tämä kenttä sisältää aikomuksen rauhaan, harmoniaan, tasapainoon, parantumiseen ja ylösnousemukseen. Se tukee kollektiivista ihmissydänverkkoa ja antaa jumalaisen ihmisen puhtaan värähtelyn kaikkien osallistujien ulottuville sekä syöksee ylösnousemuskoodeja verkkojen, Gaian ja koko luomakunnan läpi.

Monet portinvartijat, tässä maailmassa ja sen ulkopuolella, avaavat puhtaan valon käytäviä näiden yhteyksien aikana ja vahvistavat aikajanamuutosdynamiikkoja ja ylösnousemusportteja.

Salli tämän toiminnan avata sydämesi, nostaa valo-osuuttasi sekä tukea ja valmistella sinua. Visualisoi ja tunne kaikki rakkaat valotyöntekijät, jotka osallistuvat näihin globaaleihin meditaatioihin. Usein ilmestymme korkeimpina itseinämme jättimäiseksi ympyräksi planeetan ympärille. Tunne ykseys sydämen, parantumisen, tuen, rakkauden ja kiitollisuuden kautta. Kunnioita jumalaisen palvelun puhdasta aikomusta.

Yhdistymme yhdeksi sydämeksi, puhtaan Lähdetietoisuuden yhdeksi voimaksi. Lähetämme tätä puhdasta valosubstanssia Gaian kristalliytimeen, henkistä aurinkoa joka säteilee nyt puhdasta valoa kaikkien ilmaisujensa kautta. Kosketa sitä tietoisuudellasi. Ulota tämä valo Gaian kaikkien ilmaisujen läpi – valtakunnat, elementaalit, verkkojärjestelmät, ihmissydänverkko ja kaikki valotyöntekijät palvelussa. Luomme massiivisen puhtaan ja kirkkaan valokentän ja säteilemme sitä. Käske ja säteile rauhaa, rakkautta, valoa, harmoniaa, tasapainoa, vakautta ja ylösnousemusta.

Aikomus

Aseta ja uudelleenaseta aikomuksesi usein. Aio avata sisäiset Kristus-portit, palvella puhtaana ylösnousemuskanavana ja näyttää ihmisille, mikä ylösnousemuksessa on mahdollista. Ryhdy sitten toimeen ja havainnollista rauha, rakkaus, Kristus-tietoisuus ja puhtaan valon voimistuminen kaikkien maailmojen läpi.

Aiomme kerätä mahdollisimman monia halukkaita sieluja tämän kiehtovan aikajanamuutoksen, poikkeuksellisen vuoden 2017, aikana. Useimmat teistä ymmärtävät päivittäisen rukouksen merkityksen sekö energiakenttien ja aikomusten uudelleenasettamisen joka päivän aluksi. Tämä harjoitus voi auttaa maadoittumisessa, kun laajentuvat energiat saavat olomme tuntumaan enemmän korkeammalta maailmalta kuin tiheämmältä maailmalta.

Olen jumalainen valo. Olen jumalainen rakkaus. Olen jumalainen tahto. Olen kaikki, mitä olen.

Hyväksyn täysin nämä ylösnousemuskoodit, harmoniat, äänet, sävelet, värit, kosmiset evoluutiosäteet ja puhtaat fotonivalovirrat soluihini, aktivoiden täysin kristallirakenteet minussa, aktivoiden korkeimman DNA-laadun ja ykseys/Kristus/kristallitietoisuuden jumalaisen tilan. Avaudun puhtaana Lähdekanavan korkeimmaksi valojärjestykseksi ja puhtaaksi ja aidoksi ylösnousemukseksi. Niin olkoon.

Siunausta Vuorelta

Jumalaista rakkautta kaikille tämän kauniin ja transformoivan ylösnousemusvaiheemme aikana. Muistakaa mennä usein ulos, yhdistyä aurinkoon ja pitää sydämenne luovana, avoimena ja halukkaana tutkimaan tuntematonta. Pitäkää auringonpimennyssuunnitelmanne yksinkertaisena ja antakaa tilaa keskittyä ja vastaanottaa jumalaisia valoaktivointeja kollektiivin puolesta.

Laajaa tietoa elokuun porteista löytyy edellisestä artikkelistani "Elokuun portti – kristalliverkon massiivinen aktivointi" 1.8.2017.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,
Sandra

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron