Varcas Sarah (astro-awakenings.co.uk)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

19.5.2016 TÄYSIKUU JOUSIMIEHESSÄ 21.5.2016

ViestiKirjoittaja hammer » 22.05.2016 09:52

TÄYSIKUU JOUSIMIEHESSÄ 21.5.2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
19.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lilith ja Luna

Täysikuu on Jousimiehen toisessa asteessa 21.5. klo 21.16 UT. Tapahtuessaan alle vuorokautta ennen Merkuriuksen perääntymisen loppumista, tämä kuu merkitsee perspektiivin muuttumista. Kuluneiden kolmen viikon tapahtumien syvempi merkitys alkaa paljastua nyt ja tulevan kuukauden aikana. Siitä mikä on alussa näyttänyt epätodennäköiseltä mahdollisuudelta, tulee aina vain todellisempi, kun aikaa kuluu ja tapahtumat kehittyvät. Suunnitelmat jotka on heitetty pois ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, paljastavat uuden mahdollisen asetelmansa. Se minkä luulimme tietävämme paremmin, vahvistaa, että tiesimme erittäin vähän, ja oli koko joukko mahdollisuuksia, joita ei huomattu aiemmin.

Tämä on positiivinen kuu, jolla on kohottava ääni ja kannustava käyttäytyminen. Toisaalta se asettaa myös haasteen, ja se miten reagoimme siihen, värittää tulevia viikkoja. Yhtymässä perääntyvään Marsiin se kutsuu rohkeutta ja vetoaa erityisesti niihin, jotka samaistuvat henkiseksi soturisi, että nähdään tiedostamattoman maailman viettelysten läpi, kun eletään tuossa maailmassa täysiverisesti ja intohimoisesti – kiinnittäen huomiota sen paradoksaaliseen kauneuteen ja sen elävöittämänä ja lumoamana. Tässä kuussa on viattomuutta, myös sen säteillessä ajatonta viisautta, mitä on välitetty kautta aikain. Polttaessaan pois oppijärjestelmien tympivät puolitotuudet ja kuuliaisuuden uskomuksille ja muodolle, se valaisee elinvoimaa sielun sydämessä, joka on innostunut totuudesta, jumalasta/jumalattaresta, jumaluudesta – valmiina ja halukkaana tuntemaan pyhän sisältä ulos, takaa eteen ja intiimimmin, kuin tunnemme itsemme.

Mustakuu Lillith joka on parhaillaan Skorpionissa, puhuu myös ja muistuttaa meille, että ilman pimeää taivasta emme voisi koskaan arvostaa upeaa kuuta. Meillä ei voi olla valoa ilman pimeyttä. Varjojen kieltäminen tekee elämästä yksiulotteista ja siitä ryöstetään neuvokkuus ja rohkeus. Nuo tunteet jotka tuomitsemme vääriksi tai negatiivisiksi, jotka eivät kertoman mukaan ole henkisiä tai valoa, ovat myös osa meitä, sen hurjan luotomme ilmaisua, joka raivoaa esteitä vastaan, kärsii tukahdutettuna ja haastaa sen kertomuksen, että "kiva" on tärkeämpi kuin "tosi".

Lilith syleilee kaikkea ja kaikkia, häikäisevänä voimassaan ja elävänä täyteydessään. Se seisoo jokaisen ihmisen rinnalla, jonka suru on repinyt, masennus pannut maahan, raivo murtanut tai syyllisyys rikkonut. Se katsoo silmiimme ja näkee sielumme palavan jumalaista rakkautta ja pyhää vihaa, yhdistyen elämän yhdessä hurmioituneessa ilmaisussa. Yhdistettynä tämän kuun nosteeseen se muistuttaa meille, että voimme olla kaikkia näitä asioita, kun ankkuroidumme syvälle sieluun ja kurkotamme tähtiin – rauhallinen silmä ihmiskunnan myrskyn keskellä, jossa voimme elää päiviämme.

Kuukauden päästä meillä on sininen kuu Jousimiehessä, jonka perustan kohtaamme tänään. Voimme kutsua Lilithiä vahvistamaan henkeämme ja parantamaan päättäväisyyttämme ottaa vastaan kaikki, mitä nousee ennen sitä. Tämä energisoitunut ja kannustava kuu elävöittää sydämemme ja valaa seikkailuntuntua sinne, missä oli ennen haluttomuutta tai pelkoa. Se muistuttaa meille, että tehokkain reaktio elämään syntyy avoimesta sydämestä ja mielestä, ei niiden samojen olosuhteiden vastustamisesta, jotka se yrittää kohdata. Jokainen tilanne sisältää vastakohtansa, jokainen ongelma ratkaisunsa ja valo määrittelee kaikki varjot. Sitten kun tunnemme läheisesti sisäisten ja ulkoisten polariteettien välisen suhteen, voimme olla keskellä, arvioida selkeästi ja toimia ilmaisten selvän aikomuksen suurimmasta ja rohkeimmasta hyvästä.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.5.2016 MARS SKORPIONISSA 27.5.-2.8.2016

ViestiKirjoittaja hammer » 28.05.2016 09:54

MARS SKORPIONISSA 27.5.-2.8.2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
26.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Marsin nähdään 27.5. perääntyvän takaisin Skorpioniin, jossa se pysyy 2.8. saakka, mikä vahvistaa päättäväisyyttämme jättää kiveäkään kääntämättä, kun kyse on itsetuntemuksesta ja jatkuvasta tietoisuuskehityksestä. Tämä Mars on voima, johon kannattavaa varautua. Kaikki hankalat asiat jotka yritimme kiertää vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana, saattavat sabotoida meitä, ellemme kohtaa niitä tiukasti, tee, mitä täytyy, sano, mitä täytyy, ja ota vastaan seuraamuksia rohkeasti ja luonne lujana. Mars Skorpionissa voi olla ankara opettaja ja herpaantumaton yrityksessään irrottaa kaikki, mikä estää totuutta. Nyt on siis parasta tuoda esiin kaikki kompromissin tekevät salaisuudet, ennen kuin se tekee tämän puolestamme luonteenomaisesti myönnytyksiä tekemättömällä palolla!

Niille jotka tarvitsevat lannistumatonta kestävyyttä siirtyä haastavien olosuhteiden läpi, Mars Skorpionissa voi olla upea liittolainen. Sen herpaantumaton määrätietoisuus ja horjumaton päättäväisyys auttaa teitä kääntämään ympäri jokaisen haasteen ja nousemaan voittoisana paikasta, joka aluksi näytti tuhkalta. Tämä on uudestisyntymän voima puolellamme – ilmestyy esiin hävityksestä kaiken todennäköisyyden vastaisesti ja varmistaa, että nousemme ylös voitokkaasti. Mutta voitollemme on asetettu ehtoja. Jos käytämme sitä pelkästään valtaan toisista, huomaamme pian, että universumi on paljastanut, syössyt vallasta ja kääntänyt nurin meidät, koska se ei voi sietää oman edun tavoittelua suuremman hyvinvoinnin ollessa panoksena. Koskaan ei ole ollut tärkeämpää palauttaa harmonia, yhdistää irrotettu, korjata rikottu ja parantaa haavamme. Ne jotka jatkavat oman tahtonsa tuputtamista elämälle, joka palvelee paljon suurempia agendoja, saattavat kohdata pelottavan vihollisen tässä Marsissa, joka vaatii omaa korkeinta ilmaisuaan meiltä kaikilta.

Fyysinen aktiivisuus on aina tärkeää Marsin matkatessa Skorpionin läpi. Sen voimakas energia saattaa tarvita kanavoida fyysisyyden kautta vapautuakseen. Tanssi, juoksu, seksi, reipas kävely tai ärhäkkä liikuntasuoritus voi auttaa meitä johtamaan positiivisesti tämän planeetan voimaa. Jos sallimme itsemme uppoutua liikaa sen tunteellisuuteen, meillä on riskinä menettää yhteys fyysisyyden maadoittavaan vaikutukseen. Pysy lähellä Äiti Maata tänä aikana. Kävele avojaloin sen pinnalla, tunne tuuli hiuksissasi, sade kasvoillasi ja aurinko ihollasi. Muista, että on kaikenlaista tukea auttamaan meitä niiden kosmisten voimien johtamisessa, jotka elävöittävät olemuksemme. Emme ole tässä yksin, ja mitä enemmän avaudumme mahdollisuuteen voimakkaista liittolaisista energiamaailmassa, sitä enemmän voimme saada pyhän sisun ja jumalaisen armon siunauksia.

Marsin Skorpionivoima tuntuu vääjäämättä syvällä sisällä, kaukana ja kaikkialla ympärillä. Kun se tunkeutuu psyykeemme, sen transformaatioliekit paljastavat totuuden siitä, kuka olemme. Käytämme sitä väärin omalla vastuullamme, mutta se antaa rohkeita siunauksia, kun sille annetaan syvää ja rajatonta kunnioitusta.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.5.2016 ERIS 1.6.2016

ViestiKirjoittaja hammer » 03.06.2016 20:46

ERIS 1.6.2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
31.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Radikaali feminiinisyys herää (naamioituneena kääpiöplaneetaksi!)

"Kreikkalainen myytti kertoo, että koska Eris oli suljettu pois häistä, se heitti rellestäjien keskelle omenan, jossa luki "reiluimmalle". Jumalatar Athenen, Heran ja Afroditen välille kehkeytyi kiista siitä, kenelle se oli tarkoitettu, minkä ratkaiseminen johti lopulta Troijan sotaan."

Kääpiöplaneetta Eris astui astrologiselle näyttämölle 5.1.2005 ravistelemaan asioita ennenkuulumattomasti. Kun se valmistautuu yhtymään Uranuksen kanssa (kesäkuu 2016 – maaliskuu 2017), silmiemme täytyy olla täysin auki ja sydämemme yhteensopivana ja valmiina mihin tahansa, niin hurjaa kuin siitä tuleekin, ja meidän täytyy pysyä riittävän fokusoituneena tehdäksemme sen, mitä täytyy. Sen liitto Uranuksen, Vesimiehen hallitsijan, kanssa merkitsee vedenjakaja-aikaa tulevassa Vesimiehen aikakaudessa, joka haastaa kaiken, mikä jatkaa epätasa-arvoa, sortamista ja riistämistä, ja se vaatii ankaraa tinkimättömyyttä ja rohkeutta ilmaista oma kantansa. Eris vaatii meitä kohtaamaan ne epämiellyttävät totuudet, että ihmiskunta on käyttänyt hyväksi Äiti Maata ja mitä olemme yksilöinä tehneet itsellemme ja toisillemme.

Myytissä Eris on epäharmonian ja kilpailuhengen jumalatar. Ensi näkemältä ne hankaluudet joita se aiheutti vastineeksi kutsumattomuudesta häihin, kuulostavat pikkumaisilta, mutta se tiesi, että jotain paljon tärkeämpää tapahtui. Itse asiassa sen sulkeminen pois on täydellinen esimerkki feminiinisyyden kokemuksista kautta historian: halveksittu, vältelty, sivuun jätetty, demonisoitu, sivuutettu ja torjuttu. Reaktiossaan Eris ilmensi sitä pimeää ja pelättyä feminiinisyyttä, joka nousee vaatimaan takaisin paikkansa maailmassa, jota patriarkaalinen valta on kauan pirstonut.

Venus ja Mars, feminiinisyyden ja maskuliinisuuden arkkityypit, yhdistivät voimansa kolme kertaa 2005 (helmikuussa, syyskuussa ja marraskuussa). Ensimmäisessä tapaamisessa niiden nähtiin siirtyvän eläinradan viimeisestä asteesta ensimmäiseen – varma merkki uuden toimintamallin syntymästä. Näin tehdessään ne säteilivät kaikkialla kirkasta valoa patriarkkaperintöön ja muistuttivat meille, että vielä on paljon tekemistä, ennen kuin feminiinisyys hyväksytään kollektiivipsyykessä kaikissa muodoissaan. Edelleen sukupuolijako maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen, ei niiden integrointi, määrittelee hyvin monien elämää ja kokemuksia. Patriarkaatin syvät haavat jatkavat märkimistä ympäri maailmaa, ja on helppoa vaipua epätoivoon maailmanlaajuisen muutoksen näyttäessä epätodennäköiseltä. Naisia ja tyttöjä ympäri maailmaa kohdellaan kuin karjaa ja pojat ja miehet raaistetaan jatkamaan tätä epäinhimillisyyttä. Patriarkaatissa ei ole perimmiltään voittajia, sillä ne jotka pitävät vallan avaimia, ovat uhranneet inhimillisyytensä niiden saamiseksi. Riippumatta siitä, kuka, mitä tai missä olemme, emme voi astua sivuun maailmasta, johon olemme syntyneet, ja olla piittaamatta siitä, mitä olemme luoneet. Olemassaolomme tekee meistä osan maisemaa, sirpaleen kollektiivitietoisuutta joka elää näitä kokemuksia tässä ja nyt. Voimme olla osa ongelmaa tai osa ratkaisua, jatkuvasti jakautuneena tai etsiä eheyttä – sisällä ja ulkona – jossa selvistä vastakohdista tulee yksi yhdistynyt muutosvoima.

Eris tulee koko mahtavassa loistossaan oikaisemaan asiat, tasapainottamaan vaa'an ja muodostamaan olemisjärjestyksen, joka kunnioittaa monimuotoisuutta, tunnistaa mikrokosmoksen makrokosmoksessa ja luonnonvoimat, jotka sykkivät suonissamme. Eris tuntee feminiinisyyden voiman – raa'an ja alkukantaisen lapsensynnytysvoiman, hurjan suojelevan äidinrakkauden, rikkoutuneen mutta vastaanottavan sydämen kestävän vahvuuden ja heränneen kohdun voiman, joka tukee syvällä sukupolvien toiveita ja unelmia. Eris tietää radikaalin voiman nousua ihmispsyykessä – alkukantaista feminiinisyyttä, joka tietää, että elämä on veristä ja kaunista, vaarallista ja energistä. Ja feminiinisyyden sulkeminen pois siitä keskeisestä toimintamallista, joka muotoilee olemassaoloamme, on elämän muuttamista steriiliksi, mikä tekee mahdolliseksi meille luonnonvarojen ryöstämisen, taloudellisten voittojen suosimisen perushyvinvoinnin kustannuksella ja lyhytaikaisen vallan panemisen pitkäaikaisen selviytymisen edelle. Näin luodaan maailma vailla myötätuntoa, joka voi sivuuttaa traumatisoituneen pakolaisen rasitteena resursseillemme, orpolapsen toivottomana tapauksena ja lukemattomien naisten ja lasten elämän merkityksettömänä maskuliinisuuden hallitsemassa keskustelussa, joka palvelee vain sen omaa jatkumista.

Eris on upein kosminen voima, joka on kohdattu tähän mennessä. Siksi sen ilmestyminen vei pitkään! Meidän täytyi olla valmiita ja kyettävä pysymään kurssissa ja tahdissa. Se haastaa meidät katsomaan avoimin silmin ja vapaana vilpistä. Näkemään, keitä olemme ja mitä teemme – henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti – epätasa-arvoisuuden ja sortamisen vahvistamiseksi kaikkialla maailmassa. Se kutsuu meitä kaikkia sukupuolesta riippumatta ottamaan avosylin vastaan toivon reilusta ja oikeudenmukaisesta maailmasta – hoivaavasta maailmasta, jossa kaikki elämä pyhitetään, kaikkia olentoja kunnioitetaan pyhän lähteen elintärkeänä kipinänä ja jumalainen feminiinisyys ja jumalainen maskuliinisuus ovat ikuisesti toistensa syleilyssä.

Kun Eristä kohdeltiin huonosti häissä, hurja voima päästettiin irti – hurja feminiinisyys, epäkunnioitettu ja väheksytty. Se kieltäytyi luikkimasta hiljaa pois ja aloitti sen sijaan sodan ilmaistakseen kantansa. Se päästää irti kaaoksen ja vaatii, että meidät pyyhkäistään sen herpaantumattomaan voimaan. Pannessaan jumalattaret Athenen, Heran ja Afroditen toisiaan vastaan kilpailussa reiluimman tittelistä, se paljasti väheksytyn feminiinisyyden, joka on erotettu täysivaltaisuudestaan ja joka on "maskuliinituijotuksen" vallassa. Nyt se palauttaa voiman meille kaikille ja kutsuu meitä ottamaan vastaan valoisan ja pimeän feminiinisyyden ja kaikki sävyt siinä välillä – Venuksen seksuaaliset ilot, Kuun syklinen intuitio ja Erisin vaistomaisuus haastavat kaiken, mikä vahvistaa patriarkaalisia sukupuoliarvoja.

Eris kaivaa juuriltaan kaiken, mikä riistää ja käyttää hyväksi. Sen saapuminen muuttaa kaiken. Se seisoo Uranuksen, Vesimiehen ajan suojelijan, rinnalla ja vaatii meitä luomaan maailman, jossa arvokkuus on yleismaailmallinen oikeus, ei etuoikeus, jossa elämää kunnioitetaan kaikissa muodossaan, jossa sukupuoli ei välitä riistettyä kohtaloa ja jossa intuitiivinen sydän on harmoniassa terävän mielen kanssa, ei sen alamainen. Sen maailma on radikaali, rohkea ja vapaa. Se ei pelkää kohdata niiden vihaa, jotka säilyttävät mieluummin vallitsevan tilan, ja niiden kieltämistä, jotka yrittävät väistää meitä suoraan silmiin tuijottavia totuuksia. Se ei siedä irrallisen henkisyyden yhteydettömyyttä, joka pyrkii pakenemaan tästä maailmasta, ei osallistumaan siihen radikaalisti. Eikä se salli sen mennä haastamatta, että palavassa maailmassa valta säilyy muutamien käsissä. Emmekä saa mekään sallia, sillä vain olemalla tiukasti muutoksen puolesta voimme ammentaa Erisin voimaa ja tuntea sen mahtavan sydämen ja hurjan sitoutumisen maailmaan, joka syntyy uudesti.

Eris muistuttaa meille varmoin ottein, että jokaisella hengenvedolla synnytämme maailmaa, muokkaamme sen tulevaisuutta ja sinetöimme sen kohtalon. Sen saapuminen haastaa. Se on soturihenki, jolla ei ole mitään menetettävää – mahtava voima jonka aika on tullut. Rakasta sitä tai inhoa sitä, seuraa sitä tai pelkää sitä, mutta se käynnistää pysäyttämättömän ja vapauttavan muutosvallankumouksen.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.6.2016 PLUTO KOLMIOSSA JUPITERIN JA POHJOISSOLMUN YHTYMÄÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 09.06.2016 20:14

PLUTO KOLMIOSSA JUPITERIN JA POHJOISSOLMUN YHTYMÄÄN KESÄKUUSSA 2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
7.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pelon viisaus

Ajankohtainen Pluton ja pohjoissolmun suhde (joka jatkuu lokakuun puoliväliin saakka) tulee suurena siunauksena. Nyt Pluton transformoiva voima tukee enemmän kuin koskaan kollektiivikohtalomme positiivista ilmentymistä. Tässä näemme mahdollisuuden muutokseen, joka vahvistaa etenemistä, vaikkakin ensisilmäyksellä ilmenee paljon syytä epätoivoon.

Kesäkuun ajan Pluton ja pohjoissolmun kolmiota vahvistaa Jupiterin ja pohjoissolmun yhtymä, joka alleviivaa toivoa ja on vastapaino kertomuksille tuhosta. Meidän on elintärkeää erottaa tarkkaan se, mikä aiheuttaa meille pelkoa, ja ne jotka kauppaavat sitä tarpeettomasti kontrollointikeinona. Pelko ei ole vihollisemme, vaan merkki siitä, että osa itsestämme on irrotettu tai kielletty. Pelkäämme, ettemme selviydy tulevaisuudesta, koska olemme kadottaneet yhteyden sisäiseen voimaamme. Pelkäämme, että elämä muuttuu pahemmaksi, kun kadotamme yhteyden toivoon. Pelkäämme, että ihmisrotu tuhoaa itsensä, koska olemme kadottaneet vision korkeammasta potentiaalistamme. Pelko näyttää meille, missä meidän täytyy yhdistyä taas ja miksi. Se on ystävämme, joka opastaa meidät tunnemetsän läpi. Voimakas liittolainen jolla on lahjoja jaettavana.

Kun pelkoa katsotaan viisauden linssin läpi ja se otetaan vastaan sydän avoimena, se on opettajamme ja parantajamme, ja sen tuomaa viestiä kannattaa kunnioittaa. Ne jotka käyttävät sitä kontrollointikeinona, voivat onnistua vain niin kauan, kun kieltäydymme kohtaamasta sitä itsessämme. Kun se tunnetaan läheisesti, voimme arvioida sitä, erottaa sen todellisen syyn (mikä on harvoin, mitä ensin luulimme!) ja päättää, miten on parasta edetä. Pelko saattaa olla paras ystävämme, joka pitää meidät turvassa, kun tarvitaan itsesuojelua, tai se voi olla suurin esteemme, joka pitää meidät peloissaan ja pienenä, kun vaaditaan suurta rohkeutta sen tekemiseen, mitä täytyy tehdä. Mutta tuntematta sitä intiimisti, emme voi nähdä tuota eroa, emmekä osaa päättää, mille ja kelle pitäisi antaa valta vaikuttaa elämäämme.

Kun Pluto on kolmiossa pohjoissolmun kanssa, se kutsuu meitä hyväksymään pelon vain yhtenä ihmiskokemuksen aspektina – ei jonain, jota on vältettävä kaiken kustannuksella. Olematta heikkouden merkki tai tuhon profeetta, pelko muistuttaa meille, että kasvamme ja muutumme, astumme ulos uusilla tavoilla, kohtaamme vältettäviä asioita ja kurkotamme mukavuusalueemme yli. Se on luonnollinen reaktio haasteisiin, joita parhaillaan kohtaamme, ja mahdollisuuksiin joita on edessä. Jos pelkäämme pelkokokemusta, emme pysty menemään siitä läpi voitokkaana toiselle puolelle. Jos käännymme kohtaamaan sen, pelosta tulee tarpeellinen rohkeus, joka vahvistaa meitä taas.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.6.2016 ERISIN JA URANUKSEN YHTYMÄ KESÄKUU 2016 – HUHTIKUU

ViestiKirjoittaja hammer » 09.06.2016 20:16

ERISIN JA URANUKSEN YHTYMÄ KESÄKUU 2016 – HUHTIKUU 2017

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
8.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vallankumous sisällä ja ulkona

Kesäkuun 9. nähdään Erisin ja Uranuksen ensimmäinen tarkka yhtymä Oinaan 24 asteessa. Siinä kohtaamme kesyttämättömän feminiinisyyden – hurjan ja radikaalin, jota ei omista kukaan, jota ei muokkaa mikään ja joka on valmis tekemään sen, mitä vaaditaan paljastamaan ne kestävät valheet, jotka heikentävät ja pienentävät ihmiskuntaa. Se osoittaa epäröimättä sormella, nimeää sortajan ja taistelee kuoliaaksi kaiken vääryyden, joka esitetään totuutena. Eris on voimamme – miesten ja naisten, yhden ja kaikkien – ottaa kantaa, kohdata steriilin elämämme vastenmieliset tosiasiat ja kunnioittaa sitä syvää ja rohkeaa tietämistä sisuksissamme, että itse elämä on rajua, intohimoista eikä sitä voi kesyttää. Liitto Uranuksen kanssa antaa sille enemmän vaikutusvaltaa ja juurruttaa niihin, joka lähtevät sen kanssa ristiretkelle, voiman ravistaa hereille myös ne, jotka ovat syvimmin unessa tässä jyrkänteellä olevassa maailmassa.

Toisin kuin Mars joka taistelee tyrkyttääkseen, Eris taistelee paljastaakseen. Se kieltäytyy hyväksymästä, että yhdenmukaisia tapoja käytetään pitämään meidät alhaalla. Eris valaisee järkähtämättä feminiinisyyden kieltämisen ja halventamisen vuosituhansia ja korostaa yhtä lailla tavaramerkkiään naisten ja tyttöjen sortamista kuin poikien ja miesten raaistamista. Sen ollessa tällä hetkellä linjassa Marsin, arkkityyppisen maskuliinisuuden, kanssa, näemme nämä kaksi voimaa kiihkeässä dialogissa ja neuvottelemassa sovintoa ja positiivista tietä eteenpäin, mikä kunnioittaa kumpaakin polariteettia meissä kaikissa.

Planeettatasolla Erisin ja Uranuksen yhtymä ravistelee asioita ennenkuulumattomasti. Vallankumousta on ilmassa, emmekä ole vielä nähneet mitään! Se on Luontoäidin soturijumalatar, joka on mobilisoitu suojelemaan sitä kaiken kustannuksella. Ottamatta vankeja se seisoo niiden rinnalla, jotka kunnioittavat suurta äitiämme, ja haastaa ne, jotka riistävät sitä. Ytimeensä saakka tunteilemattomana, se tekee, mitä tarvitaan Gaian sykkivän sydämen suojelemiseksi, ja pyytää meiltä samanlaista rohkeaa asennetta, joka seisoo tiukkana kohdatessaan pelottelua ja kieltäytyy nielemästä niitä valheita, joita meille niin kernaasti syötetään. Eris vastustaa toisten agendan tyrkyttämistä ja yllyttää meitä tekemään saman. On aika päättää omasta puolestamme, mitä tapahtuu seuraavaksi ja miksi. Aika nousta ylös ja muuttaa agenda sellaiseksi, joka palvelee tätä planeettaa ja sen elämää, ei riistä sitä tuhoon.

Monet pelkäävät Erisiä ja kaikkea, mitä se edustaa. Suhtaudumme karsasti oman osamme tunnustamiseen hurjasta äidistä, joka sekä tappaa suojellakseen pienokaisiaan tai ahmaisee ne, tilanteesta ja olosuhteista riippuen. Emme halua nähdä itsessämme luonnonvoimia, jotka tuhoavat hoivaamisen sijasta. Eris ei sovi nätisti henkiseen kerrontaan, joka sanoo, että olemme kaikki rakkautta ja valoa eikä raivolla ole paikkaa heränneessä sydämessä. Se kertoo meille, että kaikella on paikkansa, muuten ei ole herännyt, sillä herääminen tuntee kaikki asiat intiimisti. Se ei valitse ja valikoi.

Tämä kosminen yhtymä, linjassa myös Merkuriuksen ja Kheironin kanssa, korostaa tunteen voimaa ja ihmisen käyttämätöntä potentiaalia, mikä kutsuu meitä kohtalomme täyttämiseen moniulotteisina olentoina. Se valpastaa meidät sille valheelle, että elämä on kilpailua, jossa suojelemme ikuisesti jotain, jonka voisimme menettää koska tahansa. Tosiasiassa emme voi mitenkään menettää sitä, millä on oikeasti merkitystä, sillä se on ydinolemuksemme, substanssi josta olemuksemme on muovattu. Kaikki muu on harhaa, joka on luotu, kun yritämme tunnistaa ydinjumaluutemme. Jos tietäisimme kaikki epäilemättä jumalaisen ydinolemuksemme, sodat loppuisivat yhdessä yössä, nälänhätä häviäisi, resurssit jaettaisiin tasapuolisesti ja siunattua Äiti Maatamme kunnioitettaisiin sinä henkeäsalpaavan kauniina olentona, joka se on.

Tarpeetonta kai sanoa, ettei ihmiskunta ole siinä kohtaa vielä! Oletusasetuksemme kertovat meille, että meillä on maine suojeltavana, taisteluja taisteltavana, kunnia puolustettavana ja arvo todistettavana. Eris muistuttaa meille, miten syvästi meidät on ohjelmoitu polarisoimaan maailma ja sitten taistelemaan tuota toista puolta vastaan riippumatta siitä, kuka tai mikä se on. Sen asetelmassa Uranuksen kanssa kohtaamme tuollaisen maailmankuvan ennustamattomuuden. Kun luomme "toisen" tuonne jonnekin, se alkaa elää omaa elämäänsä. Emme voi kontrolloida, miten se muokkaa omaa yksilöllisyyttään, reagoi haasteisiimme tai muotoilee omaa kohtaloaan. Nykyhetken havaintomme voivat muuttaa tulevaisuutta peruuttamattomasti. Jos näemme maailman täynnä vihollisia, vihollisia syntyy. Jos näemme maailman täynnä liittolaisia, liittolaisia syntyy. Ja jos näemme maailman täynnä yhtä, yksi syntyy ja vihollis- tai liittolaiskäsityksestä tulee tarpeeton, Kaiken olevaisen upeassa yhteensulautumisessa.

Tämä ykseystietoisuuden mystinen laita on myös se todellisuuden terävä reuna, jota vasten haavoitumme, kun pyrimme muokkaamaan omaa kohtaloamme. Riippuu täysin meistä, miten kaikki tämä tapahtuu: sota vai rauha, jakautuminen vai yhtenäisyys, tietämättömyys vai viisaus. Mitään ei ole kirjoitettu tähtiin, vaan sydämeemme ja mieleemme, sillä tämä kosminen liittolaisuus on sisällämme ja ulkopuolellamme – ennustamaton ja jakava vai heräävä ja yhdistyvä. Valinta on meidän ja niin on tehtäväkin, mutta yksi asia on varma: eksponentiaalisen muutoksen aika on tullut.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.6.2016 NEPTUNUS PERÄÄNTYY KALOISSA 13.6.-20.11.2016

ViestiKirjoittaja hammer » 15.06.2016 17:55

NEPTUNUS PERÄÄNTYY KALOISSA 13.6.-20.11.2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
13.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyhästä tilasta syntynyt

Neptunuksen perääntyminen on monia asioita: ykseys jumaluuden kanssa, pako epätodellisuuteen, uppoutuminen rakkauteen, välttäminen itsepetoksen avulla ja myötätuntoinen levollisuus. Se on sekä paluumme pyhään lähteeseen että kaikki, mitä teemme välttääksemme sen karun alueen, joka meidän täytyy joskus ylittää päästäksemme sinne. Neptunus antaa vaihtoehdon: jumaluuden syleileminen tai itsemme välttäminen. Emme voi tehdä molempia.

Neptunuksen tarjoama parantuminen vaatii niin syvää luottamusta, että olemme valmis luopumaan tarvittaessa identiteetistämme. Kokeaksemme Neptunuksen ehdottoman rakkauden syvän rauhan, emme voi säilyttää kertomusta siitä, kuka teki mitä ja milloin ja millaista elämämme pitäisi olla verrattuna siihen, millaista se on, tai esittää entisiä loukkaantumisia, vanhoja voittoja tai kuvitelmia tulevaisuudesta. Neptunus tuntee vain kaiken yhtenä. Kun se alkaa perääntyä, se antaa taustan jokapäiväisen elämän ylä- ja alamäille, tilaisuuden antaa kaiken mennä ja uppoutua rakkauden jumalaiseen virtaan, joka ilmestyy ikuisesti pyhän Lähteen sydämestä. Tässä virrassa emme ole mitään ja kukaan ja kuitenkin olemme myös kaikki, täydellinen ja ikuisesti kokonainen.

Neptunuksen "ei mitään ja kukaan" ei ole uhri tai altavastaaja, toisten tai elämän monimutkaisen kudelman oikkujen uhri. Tämä ei-kukaan on kaikki, suurin sisäinen ja ulkoinen tyhjiö ja se loputon pimeä tila planeettojen välillä, jonka tunnemme hyvin. Neptunus opettaa, että vain valmistautuneena loppuun voimme koskaan todella alkaa, että tuosta kaiken kuolemasta jossa uskomme olevamme, löytyy syvin ja eloisin paikka – rauha olemisesta ei-mitään ja kaikki, mystinen tieto läsnäolosta ja poissaolosta yhdessä hengenvedossa ja loputtoman ajan ainoa hetki. Emme voi ajatella itseämme tähän olotilaan, emmekä voi puhua siitä tehokkaasti. Neptunuksen maailmassa sanoja ei enää ole, käsitteet pettävät, ajattelu on tarpeetonta ja "sinä" ja "minä" häviää. Se ei tiedä muuta kuin äärettömän universumin kokonaisuudessaan ja näkee meidät kaikki rajattomana tilana, joka todellisuutena olemme.

Kun Neptunus perääntyy omassa merkissään Kaloissa, se antaa meille tilaisuuden hävitä tarvittaessa ja vetäytyä sisäiseen tilaan, joka on yhtä pimeä ja loputon kuin yllä oleva taivas. Mutta niin paljon kun kaipaammekin Neptunuksen rauhaa, saatamme kohdata suurta vastustusta. Tunteaksemme sen meidän täytyy luopua kaikesta, mitä haluamme olla, sekä kaikesta mitä kaipaamme jättää taakse, sillä Neptunus ei tunne eroa nautinnollisten ja tuskallisten kiinnittymisten välillä. Se näkee vain kiinnittymisen, sen luoman eristyneisyyden ja irtipäästämisen ratkaisuna. Emme voi valita, minkä yli nousemme – meidän täytyy yksinkertaisesti päästää kaikesta irti.

Neptunus pitää harvoin suurta ääntä. Se odottaa hiljaa ja poistaa vähitellen meistä vähän täältä, kulman tuolta, terävän reunan tai raskaan taakan. Sen perääntyessä irtipäästäminen vie meidät syvemmälle, ja meiltä saattaa puuttua ne itsen, identiteetin, roolin ja vastuun normaalit suuntaviitat, jotka kertovat meille, keitä olemme. Mutta ei ole syytä paniikkiin eikä mitään pelättävää. Olemme turvassa, vaikka häviämmekin. Elämän tragedioiden ja voittojen kohdatessa, Neptunus pyytää meitä päästämään kaikesta irti. Näin emme tunne itseämme sellaisena, joka luopuu identiteetistä, vaan itse irtipäästämisenä – lentävän linnun, avomereksi sulavan jään ja tuulenhenkäyksessä muuttuvan hiekan vapaudeksi. Pyhästä tilasta ja kosmisesta armosta synnymme ikuisesti vapaana.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.6.2016 MITEN SAAT PARHAAN IRTI (MAANANTAIN) SINISESTÄ KUU

ViestiKirjoittaja hammer » 17.06.2016 21:09

MITEN SAAT PARHAAN IRTI (MAANANTAIN) SINISESTÄ KUUSTA!

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
16.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Aina silloin tällöin kuulet, että täysikuuta nimitetään siniseksi kuuksi ja sillä on tämän vuoksi astrologisesti erityismerkitys. Mutta saatat myös huomata, että eri ihmiset nimittävät eri kuita siniseksi, mikä voi olla melko hämmentävää! Itse asiassa on kolme erityyppistä sinistä kuutta: kalenterinmukainen, kausittainen ja astrologinen. Vaikka jotkut ihmiset pitävät kausittaisia ja myös kalenteritäysikuita merkittävinä, selitän alla, miksi omasta mielestäni astrologiset siniset kuut ovat eniten huomaamisen arvoisia. Määritelläänpä ensin näiden kolmen erityyppisen sinisen kuun ominaisuudet.

Kalenterinmukainen sininen kuu

Kalenterinmukainen sininen kuu on toinen täysikuu saman kalenterikuukauden aikana. Meillä on tavallisesti vain yksi täysikuu kuukaudessa, mutta jos se on parin ensimmäisen päivän aikana, seuraava täysikuu voi olla samassa kuussa, kuukauden pituudesta riippuen. Tästä syystä kalenterinmukainen sininen kuu sattuu luultavimmin 31-päiväiseen kuukauteen eikä sitä ole koskaan helmikuussa, koska siinä on pisimmilläänkin vain 29 vuorokautta, mikä ei riitä täyteen kuunkiertoon. Tällaisella sinisellä kuulla ei ole astrologista merkitystä, kun kalenterikuukaudet ovat ihmisten keksimä käsite.

Esimerkiksi, heinä- ja elokuussa on 31 vuorokautta, koska ne on nimetty keisarien mukaan, jotka halusivat enemmän päiviä kuukauteensa merkiksi omasta tärkeydestään. Mikään ei ole vielä vakuuttanut minua siitä, että toisella täysikuulla kuukaudessa, jota on muokattu paisuneella egolla, olisi astrologista merkitystä! Lisäksi maailman kaikissa osissa ei käytetä gregoriaanista kalenteria ja niissäkin joissa käytetään, eri aikavyöhykkeet merkitsevät, että joillain alueilla voi olla kalenterinmukainen sininen kuu kuukauden viimeinen päivä, kun taas toisella vyöhykkeellä se osuu seuraavan kuukauden ensimmäiseen päivään, eikä se ole siksi sininen. Jotta jollain on astrologista merkitystä, sen täytyy olla astrologisesti vakio kaikkialla (siis astrologisesti määritelty).

Kausittainen sininen kuu

Kausittainen sininen kuu on silloin, kun yhdessä trooppisen vuoden kaudessa on neljä täysikuuta kolmen sijasta. (Trooppinen vuosi on se aika, joka auringolta kestää kulkea eläinradan läpi kevätpäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen maaperspektiivistä katsottuna.) Kolmatta noista täysikuista kutsutaan siniseksi kuuksi. Kausittaiset siniset kuut kerrotaan perinteisesti maanviljelijän almanakassa, jossa nimetään jokainen täysikuu eli kylvökuu huhtikuussa ja sadonkorjuukuu syyskuussa. (Tällaiset määritelmät ovat pallonpuoliskosta riippuvaisia.) Kolmatta neljästä täysikuusta nimitetään siniseksi kuuksi, jotta viimeinen täysikuu säästetään merkiksi kauden loppumisesta.

Perustelu sille, että tällaiselle kuulle annetaan astrologinen merkitys, on tietysti pätevämpi kuin kalenterinmukaiselle siniselle kuulle annettava, koska se on suhteessa trooppiseen vuoteen. Kuitenkin jokainen kausittainen sininen kuu on astrologisen sinisen kuun paikkeilla, millä oman kokemukseni mukaan on voimakkaampi ja merkittävämpi vaikutus. Joskus kausittainen ja astrologinen sininen kuu ovat samanaikaisesti, eli täysikuu on sekä samassa merkissä kuin edellinen täysikuu että kolmas saman kauden neljästä täysikuusta.

Astrologinen sininen kuu

Kuten mainitsin aiemmin, astrologinen sininen kuu on tärkein. Se on silloin, kun yhdessä aurinkokuukaudessa on kaksi täysikuuta, mikä merkitsee, että auringon kulkiessa yhden eläinradanmerkin läpi, kuu on täysi kaksi kertaa, yhden kerran sijasta. Toinen näistä täysikuista on sininen kuu. Koska täysikuu on silloin, kun kuu on aurinkoa vastapäätä, kumpikin täysikuu on samassa merkissä. Astrologinen sininen kuu on noin joka kolmas vuosi ja sitä edeltää aina täysikuu saman eläinradanmerkin ensimmäisessä tai toisessa asteessa.

Vain selkeyden vuoksi …

Onko sininen kuu oikeasti sininen? Ei, sininen kuu ei ole sininen – sille on vain annettu sellainen nimi!

Mikä siis on astrologisen sinisen kuun merkitys?

Tavallisesti – ja hyvin yleisellä tasolla – täysikuu on toteutumisen ja täyttymisen aikaa, jolloin tehdyt toimenpiteet, sitoutumiset ja päätökset kantavat hedelmää. Tämän hedelmän luonne heijastaa sitä, miten tehokkaita ponnistelumme ja selkeitä aikomuksemme ovat olleet. Täysikuun valossa voimme nähdä selvemmin, miten menneet tekomme ovat muokanneet nykyisyyttämme, muodostaneet yhteyksiä ja tuoneet tuloksia, sekä odotettuja että muita. Syklit jotka kulminoituvat täysikuun aikaan, eivät välttämättä liity vain tuohon kuunkiertoon, vaan ovat saattaneet kehittyä monien viikkojen, kuukausien tai vuosien kuluessa. Jokaisella täysikuulla on hyvin henkilökohtainen merkitys, joka on erilainen kullakin yksilöllä, sekä yleisempi kollektiivinen merkitys. Täysikuun energia on korostunutta, mikä suosii toimintaa ja ponnistelua, vastakohtana uudenkuun pimeydelle, jolloin energiatasot ovat matalalla ja on luontaista taipumusta vetäytyä hiljaisuuteen, kun uusi kierto alkaa.

Astrologinen sininen kuu on vahvistunut täysikuu. Sen energia on ilmaisevaa ja aktiivista, mikä tekee siitä hyvää aikaa tehdä sellaista, mitä tarvitaan asioiden toteutumiseen. Ajattele sitä lopullisena luomiskiemurana, joka viimeistelee mestariteoksen – oopperan finaali joka saa yleisön haukkomaan henkeään innostuksesta ja tunteista tai viime hetken rutistus määräajan pitämiseksi, joka muuttaa elämämme. Jos päätämme käyttää sinisen kuun energian hyödyksemme, voimme saavuttaa suuria asioita sen myötä. Kuten voimakas täysikuu, se antaa voimallisia tuloksia, joten on meidän tehtävämme varmistaa, että ponnistelumme tuovat haluamiamme tuloksia! Sininen kuu ei poimi kypsyviä hedelmiä, joten jos olemme investoineet energiamme hyödyttömiin tekoihin tai mielentiloihin tai keskittyneet itseämme sabotoiviin tai jarruttaviin tapoihin, satomme sinisestä kuusta ei ole ehkä mieluisa! Aivan kuten täysikuu yleensä, sininen kuu ei tuo tuloksia vain ajankohtaisesta kuunkierrosta, vaan se voi yhdistyä ponnistuksiin, joita on tehty viikkoja, kuukausia tai vuosia sitten.

Kuunkierrot punoutuvat elämäämme monimutkaisesti, mitä voi purkaa ja ymmärtää syntymäkartta-analyysin avulla. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla kokenut astrologi ymmärtääksesi jonkin, mitä tietty sininen kuu merkitsee sinulle henkilökohtaisesti. Sinun on vain pysähdyttävä ja katsottava kunnolla ja rehellisesti elämääsi täydenkuun aikana ennen sinistä kuuta. Muista, että tämä ensimmäinen täysikuu on samassa merkissä kuin sininen kuu, joten ne ovat energeettisesti yhteydessä. Ensimmäinen täysikuu toimii loppuunsaattamisen alkuvaiheena, joka toteutuu syvemmin sinisen kuun aikana kuukautta myöhemmin.

Esimerkiksi, jos ensimmäisen täysikuun aikaan työhön liittyvät ongelmat ovat merkittäviä sinulle, kuukausi näiden kahden kuun välillä suosii lisätoimia noissa ongelmissa ja sinisen kuun aikaan voidaan päästä huomattavaan lopputulokseen. Käytännössä sininen kuu on ensimmäisen täysikuun toinen mahdollisuus, joka mahdollistaa suurempien ja merkittävämpien tulosten varmistamisen. Se miten käytämme tuon välin, voi olla kriittinen siinä, miten sininen kuu vaikuttaa elämäämme. Jos vältämme sen tekemistä, minkä tiedämme tarpeelliseksi, sininen kuu toimittaa välttelymme tuloksia (jotka myös saattaisimme mieluummin välttää!). Jos käsittelemme oleelliset kysymykset, toimimme vilpittömästi ja sitoudumme toimiin, jotka tiedämme tarpeellisiksi, vaikkemme olisikaan valinneet niitä ihannemaailmassa, sininen kuu toimittaa tuloksia, jotka heijastavat ponnistelujamme sekä niiden tinkimättömyystasoa.

Ja muista! Ponnistelussa ei ole kyse vain tekemisestä. Se voi olla ponnistus olla tekemättä mitään sen sijaan, että reagoi ennenaikaisesti olosuhteisiin. Se voi olla tunnepuolen tai henkiseen elämäämme liittyvä ponnistus. Kenties meidän täytyy sitoutua suurempaan aitouteen ja pidättyä tietyistä käyttäytymistavoista, joista on tullut epämukavuuden/sairauden ja ytimestämme eroamisen tavaksi tullut syy … Elämämme muodon ja vivahteen huolellinen tarkastelu ensimmäisen täysikuun aikana mahdollistaa meille palkkioiden saamisen sitä seuraavan sinisen kuun aikana.

Huomasin sinisen kuun lähestyvän vasta aurinkokuukauden ensimmäisen täyskuun jälkeen! Merkitseekö tämä, että olen jäänyt laivasta?!

Ei! Ehdottomasti et, joten älä panikoi – kaikkea ei ole menetetty! Tärkeä asia muistettavaksi sinisestä kuusta on sen voima, joten päätä käyttää sitä hyvin riippumatta siitä, mitä valmisteluja olet onnistunut toteuttamaan – tai sitten ei. Se missä olet ponnistellut ja mihin on kiinnittänyt huomiosi viime aikoina, voi hyötyä sinisen kuun voimasta, joten käytä sitä siunaamaan odotukset ja energiapanostuksen ylittävästi ne ponnistelut, jotka ovat kutsuneet meidät mukavuusalueeltamme uudelle ja epävarmalle, mutta silti täynnä mahdollisuuksia olevalle alueelle. Vaikka sininen kuu toimittaa merkittäviä tuloksia, harva sadonkorjuu on ehdottomasti viimeinen sana aiheesta! Kun olemme niittäneet sen, mitä olemme kylväneet, valmistelemme maaperän taas kylvämiselle. Sininen kuu sekä antaa palkkioita ponnisteluistamme sekä lannoittaa elämämme maaperän seuraavaan vaiheeseen, mikä tekee meille mahdolliseksi nähdä sen, miten viemme eteenpäin menneisyytemme tuloksia tähän päivään mennessä.

Miten sininen kuu vaikuttaa syntymäkarttaamme?

Jos syntymäkarttasi on sinulle tuttu, voit työskennellä yksityiskohtaisemmin sinisen kuun kanssa tarkkailemalla, missä näiden täysikuiden merkki on kartallasi. Tuon huoneen tai noiden huoneiden asiat ovat hyvin tärkeitä kahden täysikuun kehystämässä kuukaudessa. Tuon merkin planeettojen ilmaisua sekä testataan että vahvistetaan tuona aikana, mikä paljastaa niiden suurimpia ongelmia elämässäsi. Tämä voi varmasti johtaa haastaviin hetkiin, mutta noissa haasteissa syvälliset oivallukset odottavat paljastamista.

Sinisen kuun kuukausi poistaa tietämättömyyden verhon ja sallii meidän nähdä itsemme sellaisena, kuka ja mitä olemme, jos olemme valmistautuneet katsomaan vilpittömästi kaikkea, mitä paljastuu, luopuen tavanomaisesta välttelymekanismistamme mahdollisimman paljon. Näin sen hedelmät vaikuttavat yleisemmin sekä heijastavat yksityiskohtaisemmin sitä, miten olemme eläneet tähän päivään mennessä. Positiivisen sinisen kuun kokemuksen salaisuutena on päättää elää mahdollisimman aidosti ja rehellisesti kaikilla niillä alueilla, jotka korostuvat kartallamme, pyrkien purkamaan puolustusasenteen, sormella osoittelun ja itsekritiikin valheellisen itsen, avosydämisemmän suhteen tieltä itseemme, toisiin ja elämään. Kun toivotamme sen viisauden tervetulleeksi tällä tavalla, saamme intiimimpää tietoa elämästämme, mikä mahdollistaa meille elämisen tiedostavammin ja yhdistyneemmin tulevina kuukausina ja vuosina.

Summa summarum …

Sininen kuu on harvinainen tapahtuma, joten parasta käyttää ne viisaasti! Se turbolataa sitoutumisemme, vahvistaa ponnistelujamme ja antaa lisäpotkua sadonkorjuullemme. Se voi myös toisinaan muuttaa elämämme kurssia ja laittaa meidät eri raiteelle tai tuoda kliimaksiin ongelmat, jotka ovat jatkuneet kuukausia tai vuosia, ja puhdistaa ilmaa uudelle alulle tulevina viikkoina ja kuukausina. Riippumatta siitä, kuka olemme, mitä olosuhteemme ovat ja mikä astrologinen ymmärryksemme on, voimme kaikki käyttää sinisen kuun energiaa fokusoidaksemme aikomuksemme ja saadaksemme syvällisemmän näkemyksen siitä, kuka olemme, mikä meitä innostaa ja miten panostaa uudestaan nykyiset tulokset kulkeaksemme positiiviseen, tuottavaan ja mikä kenties tärkeitä, aitoon tulevaisuuteen.

Seuraavat astrologiset siniset kuut

20.6.2016 Jousimies 30 astetta
19.4.2019 Vaaka 30 astetta

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.7.2016 AJANKOHTAISET TRENDIT HEINÄ–SYYSKUUSSA 2016

ViestiKirjoittaja hammer » 25.07.2016 19:36

AJANKOHTAISET TRENDIT HEINÄ–SYYSKUUSSA 2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
22.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sydänkeskeinen kapinallinen

Elämme intensiivistä aikaa – hyvin ennustamatonta, hyvin kaunista, hyvin järkyttävää ja hyvin transformoivaa. Sekä paras että huonoin nousee pintaan ja paljastuu täysin kaikkien katsottavaksi. Tämä on mahdollisuuksien aikaa, jolloin voimme muuttaa kurssia hyvin paljon ja haastaa vallitsevan tilan enemmän kuin koskaan – epätasa-arvoisuus, valtaerot, sortaminen, riistäminen ja petokset. Asiat eivät ole, miltä näyttävät – eivätkä niin, mihin meidät on johdatettu uskomaan. Totuus tulee pintaan kera tunteiden, joita on aiemmin vähätelty, pelkojen jotka on pitkään kielletty, ja todellisuuksien, joita emme uskalla nimetä.

Yhtälailla sekä julmana että hoivaavana, ajankohtainen planeettatoiminta puhuu suuresta konfliktista ja suuresta parantumisesta, mutta ensin mainittu voi tulla valtavalla voimalla ennen jälkimmäistä. Totuus nousee kuin kupla, joka pirstoo omahyväisyyden tai kieltämisen kovettuneen pinnan mennessään. Tämä sirpaloitunut pinta saattaa olla uramme, joka hajoaa ja paljastaa tyhjän sydämensä juuri, kun luulimme olevamme pelimme huipulla. Se voi olla jokin suhde, joka hajoaa tomuksi silloin, kun tarvitsemme eniten sitä pärjätäksemme. Se voi olla horjuva terveys, laajempi romahdus yhteiskuntajärjestyksessä tai se vääjäämätön ja syvenevä levottomuuden tunne, että maailmassamme jokin on hyvin pielessä ja se tarvitsee korjata, ennen kuin on liian myöhäistä. Ajankohtainen Erisin ja Uranuksen yhtymä ei jätä koskematta kehenkään, sillä meidän kaikkien on jollain tasolla murruttava auki vastaanottaaksemme totuuden ja lakataksemme elämästä henkilökohtaista valhettamme.

On houkuttelevaa valita puoli tällaisina hetkinä. Esittää "hyvää ja oikeamielistä" toisen "pahalle". Nykyiset maailmantapahtuvat ruokkivat tätä taipumusta, kun sanoinkuvaamattomia väkivallantekoja tapahtuu kynnyksellämme ja ne toistavat tapahtumia, joita on sattunut monta vuotta, mutta niin turvallisella etäisyydellä, että olemme voineet tyytyväisenä sivuuttaa ne ja jatkaa iloisella ja tiedostamattomalla tavallamme. Mutta väkivalta, viha, pelko, kauhu, epätoivo ja turhautuminen eivät mene pois olemalla piittaamatta niistä. Aivan päinvastoin. Kieltäminen ruokkii niitä, kuten myös kieltäytyminen tunnustamasta totuuden siemeniä niiden synkässä sydämessä. Erisin ja Uranuksen yhtymä puhuu kostosta, aivan kuten jumalatar Erisin reaktio torjuntaan käynnisti Troijan sodan. Sillä ei ole omantunnontuskia elefantin ruokkimisesta huoneessa, kunnes se on niin valtava, ettemme voi mitenkään olla enää piittaamatta siitä! Se ei tunne pelkoa, ja monet joilta on riistetty oikeudet ja jotka ovat olleet epätoivoisia liian pitkään, saattavat nyt myös vapautua pelostaan ja he ovat valmiita taistelemaan asiansa puolesta, mikä se onkin, jopa veriseen ja katkeraan loppuun saakka.

Jos elämme ja hengitämme tänä päivänä, olemme osa tätä riippumatta siitä, miten paljon ehkä näemme sen "noina, jotka aiheuttavat ongelman". Maailmamme moninaiset aspektit ovat niin kietoutuneet yhteen, ettei ole mahdollista olla erillään ja väittää, ettei ole osaa eikä arpaa sen kudelmaan. Neptunus joka perääntyy nyt omassa merkissään Kaloissa, muistuttaa meille, että me kaikki synnymme samasta lähteestä ja palaamme siihen. Kiedomme kehomme, mielemme, sydämemme ja sielumme ydinolemuksemme ympärille ja kutsumme sitä "minuksi". Tunnemme itsemme yksilöiksi, joita todellakin olemme suhteellisesti. Mutta kiistattomasti olemme vain kokonaisuuden osia, jokainen ainutlaatuisesti muotoiltu esittämään omaa erityistä rooliaan. Tämän keskinäisen yhteyden pohdiskelu on nyt elintärkeää, vastustamaan liikettä polarisoitumiseen, joka johtaa loppujen lopuksi vain suurempaan konfliktiin.

Saturnus jatkaa neliötä Neptunuksen kanssa syyskuun toiselle puoliskolle, jolloin tämä allianssi alkaa hävitä. Se tukee pitkäaikaisten totuuksien ja hyvin rakkaiden varmuuksien kyseenalaistamista tämän päivän mahtavien haasteiden edessä. On kyse sitten poliittisesta mullistuksesta, konfliktista ja sodasta, ilmastomuutoksesta tai henkilökohtaisista koettelemuksista, elämä takoo tietoisuuttamme heräämään ja nousemaan. Koskaan ei ole ollut näin tehokasta aikaa romahduksen tulla läpimurroksi tai tragedian voitoksi. Mutta nämä prosessit tarvitsevat aikaa ja vaativat, että kunnioitamme jokaista askelta sen syvimmän transformaation syntymiseksi, jota korkeimmat totuudet muokkaavat. Saatamme joutua likaamaan kätemme ihmismaailman sotkuissa kaikilla hurjilla tunteillamme ja hulluilla kaipauksillamme. Meidän täytyy ehkä poistaa naamio toisensa jälkeen, kunnes emme enää tunnista itseämme, puhumattakaan siitä, että kukaan muu tietää, kuka ihme oikein olemme!

Nämä ajat kutsuvat aitoutta, joka saattaa loukata rehellisyydessään ja intohimossaan ja haastaa uskonnollisen, poliittisen, yhteiskunnallisen ja henkisen vallitsevan tilan. Emme vastaa kenellekään totuuden osalta, sillä totuus on oma sovittelijansa, joka ei jätä mitään muuta seisomaan vanavedessään. Valehtelemme itsellemme ja toisille silloin, kun vapaa puhuminen ja käyttäytyminen voi uhata liian syvältä sitä pintasopusointua, joka saa meidät päivän läpi. Mutta on yliampuvimman rehellisyyden aika, mihin kykenemme – ennen kaikkea itsellemme. Katso sisääsi ja sano ääneen, mitä näet. Kuuntele itseäsi ja sanoja, joita käytät. Äänesi sointia, intohimoa tai pelkoa. Kuuntele haluttomuuttasi tai jännitystäsi, kun kenties sanot nämä asiat ensimmäistä kertaa ääneen. Tämä on sinun totuutesi – sano se, kuule se ja elä se. Sitten katso, miten kauan se kestää tietoisemman päivän valossa …

Uranuksen ja Pluton neliö 2012–2015 valmisteli meitä näitä aikoja varten. Kuoremme rikottiin silloin ja ilmestyimme uudenlaiseen todellisuuteen – todellisuuteen joka ei enää sietäisi "normaalin" tyranniaa syvempien totuuksien pulppuamista vastaan. Monet pelkäsivät, etteivät he selviytyisi sen hyökkäyksestä, ja kuitenkin olemme tässä, muuttuneena tunnistamattomaksi, emme rikkoutuneena korjauskelvottomaksi. Ja aivan kuten menimme siitä läpi, voimme tehdä saman nyt. Riippumatta siitä, miten paljon saatamme pelätä pimeyttä, sitä tarvitaan valon kehystämiseen. Riippumatta siitä, miten paljon vapisemme totuuksien edessä, jotka ovat liian vaikeita hyväksyä, ne paljastavat edessä olevan polun. Pystymme tähän, muttemme pysty siihen yksin. Meidän täytyy tehdä se kädet liitettynä yhteen, sydän avoimena ja laaja mieli valmistautuneena harkitsemaan uusia mahdollisuuksia, ei kalkkeutuneena jotain sellaista vastaan, mikä uhkaa henkilökohtaista vallitsevaa tilaamme.

Kuten Goethe kuuluisasti havaitsi: "Rohkeudessa on neroutta, taikaa ja voimaa." Ja nyt enemmän kuin koskaan on aika olla rohkea! Mars Jousimiehessä 2.8.-27.9. tukee rohkeita tekoja ja pelotonta sydäntä, joka pysyy avoimena kaikesta riippumatta. Tämä avosydämisyys joka lieventää puolustusasennetta, varjomme projisoimista "viholliseen" ja uskon menettämistä, voi olla perustamme, jos niin valitsemme, mikä mahdollistaa selkeyden ponnistelusta ja tunnun suunnasta, joka on saattanut puuttua viime aikoina. Toisaalta Marsin kääntöpuoli Jousimiehessä on ristiretki aatteen puolesta ajattelematta tai kunnioittamatta niitä, jotka ovat eri polulla, ja meidän täytyy varoa sellaisia siemeniä sydämessämme. Riippumatta siitä, miltä meistä nyt tuntuu, miten totuudenmukaiselta perspektiivimme näyttää, se vaatimus, että toiset jakavat sen, paljastaa valheen, joka jatkaa ikuisuuden suurta osaa tämän maailman konflikteista: elämä on mustavalkoinen, konkreettinen ja kiinteä ja siinä on ilmiselvät totuudet ja yksi todellisuus. Pluton jatkuva matka Kauriissa vahvistaa, miten kaukana totuudesta tuollainen perspektiivi on, ja muistuttaa meille, ettei mikään ole pyhää, kun tullaan vallitsevan tilan kääntämiseen nurin.

Seuraava pimennysjakso alkaa 19.8. Se loppuu 23.9., päivä ennen Uranuksen ja Erisin yhdistymistä toisen kerran. Yhdessä nämä kosmiset tapahtumat ennustavat ajankohtaisen vallankumous- ja kapinointijakson voimistumista lisää. Viikoilla jotka johtavat tähän seuraavaan temmon lisääntymiseen, meillä on tilaisuus sitoutua syvällisesti ja pysyvästi liittämään kädet ja sydämet yhteen, pysymään kurssissa ja tarjoamaan elämämme sille mysteerille, joka on ajankohtainen tietoisuuskehitys – matka joka on täynnä suurta totuutta, rajattomia siunauksia ja käsittämättömiä armolahjoja. Jos ne tulevat kiedottuna kamppailuun, niin olkoon. Jos käärittynä spontaaneihin muutoksiin, jotka vievät elämämme uuteen, positiiviseen suuntaan, niin hallelujaa!! Ja jos ne tulevat kuin varas yöllä ja vievät meiltä sen, mitä pidämme rakkaimpana, kylvääkseen tulevaisuuden, jota emme pysty vielä kuvittelemaan, seiskäämme vahvana toistemme rinnalla, kun opettelemme elämään uudestaan.

Todella intensiivistä aikaa – mikä voi olla vuoden vähättely! Ja kuitenkin mittaamattoman voimallista ja kultaakin arvokkaampaa. Jakautumisen ja konfliktin sekä sydänkeskeisen kapinoinnin ja henkisen vallankumouksen luonnehtimana, se opettaa meitä elämään uudella ja innovatiivisella tavalla, joka kunnioittaa totuutta, edistää rauhaa ja alkaa parantaa sitä syvää jakautuneisuutta, joka on hiertänyt tällä planeetalla aivan liian kauan …

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.8.2016 MARS JOUSIMIEHESSÄ 2.8.–27.9.2016

ViestiKirjoittaja hammer » 09.08.2016 08:45

MARS JOUSIMIEHESSÄ 2.8.–27.9.2016

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
6.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Edistymme

Marsin paluu Jousimieheen, jossa se oli maaliskuusta toukokuuhun tänä vuonna, merkitsee käännekohtaa vallitsevissa energioissa. Syvälle juurtuneena ja voimakkaita tunteita paljastaneena sen matka edestakaisin Skorpionissa joka alkoi tammikuussa, on luonut horjuttavan taustan viime aikoina. On vaikeaa sivuuttaa syvemmät pelkomme, kalvava viha tai pakkomielteiset halut, kun Mars kulkee Skorpionissa. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata ne ja jos lainkaan mahdollista, tarttua niihin täysin tietoisena sen sijaan, että siirrämme ne syvemmälle tiedostamattomiin sopukoihin siinä toivossa, että ne palaavat uneen mahdollisimman pian!

Marsin siirtyminen Jousimieheen merkitsee vaihtamista kevyempään ja enemmän tulevaisuuteen keskittyvään energiaan – energiaan joka kantaa mukanaan inspiraatiota ja innostusta: vision mahdollisuudesta mikä motivoi meitä jatkamaan sinnikkäästi. Jos olet kahlannut viime aikoina tunnesiirapissa ja paininut demonien kanssa, jotka näyttävät yrittävän väsymättä säilyttää kontrollin tilanteesta, Marsin saapuminen Jousimieheen tulee vapauttamaan sinut vanhoista koukuista ja saat päättää itse, minne tästä mennään.

Saturnuksen kanssa samassa merkissä ollessaan Mars korostaa positiivisen toiminnan alkemiaa. Ei vain tehdä joitain – mitä tahansa – koska se täytyy tehdä, vaan koska itse tekeminen on rukous, aikomus ja vahvistus kaikesta, mitä toivomme antavamme tähän maailmaan. Elämän arkipäiväisyydet eivät ole häiriötekijöitä tärkeälle transformoitumis- ja heräämistyölle. Ne ovat maaperä, josta se kasvaa, koska silloin kun tuomme täyden tietoisuutemme mihin tahansa tehtävään, olemme jo transformoituneet. Mars Jousimiehessä tunnistaa henkisyyden kaikissa asioissa. Se tietää elämän pyhiinvaellukseksi, vihkimykseksi ja kohtaamiseksi jumaluuden kanssa sen monissa muodoissa ja taajuuksissa. Yhdessä Saturnuksen kanssa se antaa meille sisua, viisautta ja inspiraatiota, joita tarvitaan sekä arvokkaimpien unelmiemme tavoitteluun että jokapäiväisen elämämme elämiseen transformoivalla tavalla – torjumatta mitään siitä häiriötekijänä, vaan juomalla aina siitä jumaluuden lähteestä, joka virtaa sen ytimessä.

Mars Jousimiehessä tietää, että kun saamme itse päättää, saatamme antaa periksi liian pian, emme kohtaa tehtävää tarvittavalla energialla tai pidämme liian helposti toiveitamme ulottumattomissa olevina. Se tarttuu meitä kädestä ja patistaa meitä yrittämään kovemmin, ei masokistin ja marttyyrin tavalla, vaan koska näemme nyt viisauden ja sitoutuneen ponnistelun tuomat mahdollisuudet. Tavoitteidemme pintaan tähtäämisen sijasta meidän täytyy valmistautua kulkemaan niiden läpi täyttymykseen. Ei ole totta, että sen tavoitteleminen mikä sytyttää sydämemme eniten, on aina helppoa. Joskus sydämemme liekehtii juuri siitä asiasta, joka haastaa meidät ytimeen saakka. Joskus polkumme ei ole "tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi, ja kaikki on hyvin", vaan "tee se, minkä tiedät tarvitsevan tehdä, ja voita jokainen pelko kulkiessasi". Tämä Mars on peloton eikä sitä koskaan lyödä riippumatta siitä, miten vaikea polku, miten korkeat panokset tai miten kaukainen odotettu palkkio on. Se antaa rohkeutta ja neuvokkuutta kulkea läpi esteiden ja yli muurien tavoitettamme kohti.

Jatkuvaa Erisin ja Uranuksen yhtymää vasten voimme käyttää tätä voimakasta energiaa tyydyttämään tarkoitusperiä, jotka eivät ole perimmiltään kenenkään intressi, joten itsetietoisuus on nyt tärkeää. Jos olemme innostunut etenemään jonkun toisen kustannuksella tai tuputtamaan omaa viisauttamme toiselle, käytämme väärin tätä kosmista lahjaa palvelemalla pullistunutta egoa, ei kaikkialle leviävää ydinolemustamme. Kilpailuhenkinen puoli Jousimies-Marsissa voi johtaa runsaisiin taisteluihin ja vastakkainasetteluiin, jotka kestävät koko elämän. Velvollisuutenamme on pehmentää niitä reunoja, jotka erottavat meidät toisistamme, sallimatta enää egon jakaa ja hallita. Näin hoidamme sen yhteisen tulevaisuuden juuria, jossa kullakin on paikkansa antaa ainutlaatuinen ydinolemuksensa ehjään kokonaisuuteen.

Piiritetyn egon kilpailuhenki kertoo meille, että ei ole riittävästi ja meidän täytyy taistella omasta osastamme, ennen kuin on liian myöhäistä – harhaluulo joka pitää maailman sodan, kauhun, konfliktin ja kyynisyyden tilassa. Tämä Marsin ajankohtainen jakso, harmoniassa Saturnuksen ikivanhan viisauden kanssa, herättää meissä sen totuuden, että voimme kaikki selviytyä ja menestyä, kun elämme kiitollisuuden ja luottamuksen paikasta, ei epäluulon ja pelon. Mitä enemmän ihmisiä jotka ovat valmiita ilmentämään tämän syvällisen tietämyksen, sen parempi, sillä on aika tehdä asiat eri tavalla valtavan laajasti. Mars Jousimiehessä antaa rohkeutta ja sinnikkyyttä tehdä juuri tämän ja enemmän, sillä mikään ja kukaan ei voi pysäyttää etenemistä, vaan voimme kaikki muokata sitä suuntaa, jonka se perimmiltään ottaa.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.8.2016 MERKURIUS PERÄÄNTYY NEITSYESSÄ 30.8.–22.9. JA JUPI

ViestiKirjoittaja hammer » 28.08.2016 10:18

MERKURIUS PERÄÄNTYY NEITSYESSÄ 30.8.–22.9. JA JUPITER SIIRTYY VAAKAAN

Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
26.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyhä velvollisuutemme

Juuri kun Merkurius on siirtymässä Vaa'an sovinnolliseen maailmaan, se pysähtyy yhtäkkiä perääntymään Neitsyen viimeisessä asteessa, mikä muistuttaa meille, että on vielä yksityiskohtia, jotka meidän täytyy selvittää, faktoja jotka vaativat tarkastelua ja tarvitaan fokusoitunutta ponnistelua, ennen kuin voimme siirtyä eteenpäin ajankohtaisten suunnitelmiemme kera. Tapahtuessaan alle kaksi vuorokautta ennen auringonpimennystä Neitsyessä 1.9., tämä on voimallinen hetki, joka nostaa esiin monia kysymyksiä, joihin täytyy vastata rehellisesti. Tyydymmekö ilmeisimpiin vastauksiin, jotka vain pelkistävät monimutkaisen tilanteen ratkaisematta sitä? Eksymmekö yksityiskohtiin siinä määrin, ettemme näe metsää puilta? Onko kyseenalaistamaton varmuus sokaissut meidät vähemmän ilmeisille, mutta äärettömästi tärkeämmille totuuksille? Luulemmeko etsivämme totuutta, mutta olemme itse asiassa kiinnostunut todisteesta, että olemme oikeassa?! Mitkä olosuhteemme ovatkin, aika näiden kysymysten pohdiskeluun on nyt hyvin käytettyä aikaa.

Perääntyessään Merkurius muodostaa stelliumin Venukseen Vaa'assa ja Jupiteriin Neitsyessä. Tämä liittoutuma puhuu tarpeesta sekä puhua että kuunnella, katsoa syvälle elämään ja jakaa näkemämme tavalla, jonka toiset voivat ymmärtää, vaikka viestimme olisikin epäsuosittu! Jos täytyy käydä vaikeita keskusteluja, seuraavat kolme viikkoa saattavat olla juuri aika siihen, vaikka Merkuriuksen perääntymistä luonnehditaan tavallisesti huonoksi kommunikoinnille. Itse asiassa sen maalaaminen tuollaiseksi on vain yksi pelkistys paljon monimutkaisemmasta maisemasta. Pidä siis mielessä, että mitä tahansa luet tästä Merkuriuksen perääntymisestä (tämä mukaan luettuna!), se on äärettömästi syvällisempi, miltä ensin vaikuttaa.

Jupiter valmistautuu parhaillaan heittämään hyvästit Neitsyelle ja siirtymään Vaakaan. Kun se viettää yhden vuoden kussakin merkissä, sen siirtyminen uuteen merkkiin merkitsee muutosta siinä, miten saamme tolkkua maailmasta ja kokemuksestamme siinä. Sen yhtymä perääntyvän Merkuriuksen kanssa puhuu viisaudesta, jonka täytyy tehdä itsensä tunnetuksi, ennen kuin tuo nimenomainen muutos tapahtuu. Meillä on ollut tilaisuus oppia paljon Jupiterin kulkiessa Neitsyen läpi: tilaisuus katsoa kivien alle elämässämme, kurkistaa sen pölyisiin nurkkiin ja kevätsiivota yleisesti ajatuksemme, tunteemme ja asenteemme. Se on muistuttanut meille, että olemme osa ääretöntä kokonaisuutta – ei yksinäinen olento, joka elää tyhjiössä. Tämä tosiasia tulee vastuun kera, jota emme voi enää kavahtaa suosien pikaisia lopputuloksia ja nopeaa etenemistä. Elämämme joka hetkellä on vaikutus ja seuraamukset – jokaisella tehdyllä päätöksellä ja sanotulla sanalla, kaikella mitä teemme, sanomme ja olemme, sisällä ja ulkopuolella.

Kun Merkurius perääntyy Neitsyessä Jupiterin siirtyessä Vaakaan, meidät kutsutaan näkemään syvälle elämämme seuraamuksiin ja tekemään uudestaan nuo paikat parempien lopputulosten tarpeesta. Tämä Merkuriuksen perääntyminen on upeaa aikaa elämän tarkastelulle, vetäytymiselle ja pohdiskeluille, mikä keskittyy siihen, miten saavuimme tämänpäiväiseen paikkaamme ja mitä voimme tehdä seuraavaksi siunausten maksimoimiseksi, stressin minimoimiseksi ja kulkeaksemme eteenpäin matkaa, joka heijastaa syvimpiä ja intohimoisimpia totuuksiamme.

Kulkiessaan Neitsyessä Jupiter valaisi suhdettamme Äiti Maahan ja sitä syvää pettymystä, jonka ihmiskunta on sille aiheuttanut. Se pyysi meitä sitoutumaan uudestaan tämän kauniin planeetan kunnioittamiseen, riistämättä ja laiminlyömättä sitä. Jokapäiväisten valintojemme seuraamukset eivät tunnu ainoastaan omassa elämässämme, vaan myös ympäristössämme sekä lähellä että kaukana – jokainen valinta on kuin pikkukivi lammessa, joka väreilee kollektiivisessa energiakentässä, joka yhdistää sinut ja minut kaikkeen kaikkialla. Emme voi vain pestä käsiämme siitä merkittävästä vastuusta, joka meillä on tämän planeetan ja kaiken se päällisen elämän suojelijoina. Kun Merkurius perääntyy Neitsyessä, meidän täytyy yhdistyä siihen mahdollisimman syvästi – tietää kehomme sen lihaksi, hengityksemme sen sieluksi, sydämensykkeemme sen alkukantaiseksi rytmiksi, joka raikuu kautta aika-avaruuden. Kun teemme niin, se puhuu meille ja kauttamme muinaisia totuuksia, jotka ovat yhtä tärkeitä tänä päivänä kuin tuhat vuotta sitten – syvää viisautta hengestä ja lihasta, verestä ja luista. Sen ääni kuuluu joka sydämessä, joka on avoin kuulemaan, ja meidän täytyy kuunnella tarkkaan kaikkea, mitä se paljastaa.

Kun Jupiter siirtyy Vaakaan 9.9., se aloittaa suhdekorjausvuoden, jonka aikana voimme edetä syvempiin ja kestävämpiin siteisiin niiden kanssa, joita rakastamme, ja niiden kanssa joita vaistomaisesti emme rakasta! Meillä ei ole enää varaa ohittaa kaikkia, jotka eivät yllä vaaditulle tasolle tai täytä standardia, noteerata vain ne, jotka jakavat näkemyksemme, uskomuksemme ja prioriteettimme, ja sotia muita vastaan. Tällainen jakaminen ruokkii loputonta vihaa ja ristiriitaa tässä maailmassa, emmekä voi jatkaa tätä polkua ilman epätoivoisia seuraamuksia, joita kukaan meistä ei halua nähdä!

Jupiter Vaa'assa päästää ymmärryksen ja yhteyden balsamia vihan ja jakautuneisuuden mereen, joka on ollut hyvin myrskyävä viime vuosina. Mutta meidän, jokaisen meistä, täytyy käyttää tuota balsamia elämässämme joka päivä, etsien ymmärrystä, viljellen myötätuntoa, hyväksyen vaikeita totuuksia ja tehden päätöksiä, jotka tukevat rauhaa ja hajottavat selkkausta. Monet eivät tee tätä – sellainen on ihmisluonne! On vaikea kääntyä vihollisiaan kohti ja nähdä heidän sydämensä yhdeksi omamme kanssa. Ja on vielä haastavampaa nousta epäoikeudenmukaisuutta, riistämistä ja hyväksikäyttöä vastaan, tunnistaen samalla, että jokainen meistä on enemmän kuin käyttäytymisemme, uskomuksemme ja tunteemme – että elämä on pyhä, ottamastaan muodosta riippumatta.

Nämä ovat hyvin haastavia aikoja, kun monet työnnetään suvaitsevaisuus- ja ymmärrysrajojensa yli ja viedään vihan, torjunnan ja koston pirstoutuneeseen maailmaan. Kun Merkurius perääntyy Neitsyessä, meitä kutsutaan pohtimaan omaa suhdettamme näihin tunteisiin ja kohtaamaan sisällämme tuo henkilö, josta ehkä tuntuu, ettei se kestä enää. Jupiter Vaa'assa kertoo, että kestämme – että se mikä tuntuu rajaltamme, on itse asiassa vedenjakaja, joka johtaa uuteen tapaan nähdä maailma ja oma paikkamme siinä. Luottamus on nyt tärkeää – luottamus itseemme, elämään ja kaikkeen minkä on tapahduttava Vesimiehen ajan synnyttämiseksi. Luottamus kykyymme muuttua tarvittaessa ja luoda uusi maailma vanhan tuhkasta.

Niillä joita on siunattu turvallisuudella ja varmuudella maailmassa, jossa hyvin monet kamppailevat pelkästään selviytyäkseen, on suuri vastuu: kurkottaa itsemme yli uuteen olemistapaan, kieltäytyä lankeamasta itsen tai toisten vihaamisen uhriksi, kuvitella maailma, joka ravitsee elämää, ei tuhoa sitä, ja tehdä kaikkemme sen toteutumiseksi. Seisomme kaikki reunalla, kun Merkurius pysähtyy perääntymään, mutta kurkistammeko alas kuiluun edessämme vai toiselle puolelle? Menemme sinne, mihin keskitymme, joten tämä valinta tulee suuren voiman kera. Merkuriuksen perääntyminen Neitsyessä muistuttaa meille, että pyhä velvollisuutemme on valita hyvin.

Sarah Varcas

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron