Fenn Celia (starchildglobal.com) AE Mikael

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

6.2.2016 MAAMESTARUUS JA SIELUTIIMINSÄ LÖYTÄMINEN 2016

ViestiKirjoittaja hammer » 09.02.2016 17:10

MAAMESTARUUS JA SIELUTIIMINSÄ LÖYTÄMINEN 2016

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
6.2.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maaperhe, kun siirrytte vuoden 2016 toiseen kuukauteen, energia jatkuu intensiivisenä ja jokapäiväisessä elämässä kohtaamanne haasteet aiheuttavat painetta jonkin aikaa. Helmikuun 2. päivä tapahtui maan päällä voimallinen aikajanamuutos. Tämän muutoksen tarkoitus oli uudelleenkalibroida ja säätää uuden Maan aikajana niiden merkittävien muutosten jälkeen, jotka saattoivat Maan helmikuussa 2014 linjaan uuden Maan taajuuksien kanssa. Tässä kohtaa kaikki maa-aikajanat ovat harmoniassa sen uuden "yliulotteisen" aika-avaruustodellisuuden kanssa, joka ilmentää uuden Maan.

Hämmennys ja kaaos jotka johtuvat näistä aikajanamuutoksista, tuntuvat edelleen, kun vanhat kolmannen ulottuvuuden rakenteet jatkavat hajoamista vauhdilla näiden energiailmaisun uusien voimakkaiden kvanttivirtausten edessä. Puhumme enemmän tästä myöhemmin, mutta ensin haluaisimme puhua mitä upeimmasta aiheesta, suhteestanne uuteen moniulotteiseen Maahan 2016.

Ruumiillistakaa pyhä Maa – olette yhtä

Rakkaat ystävät, kun alatte ottaa voimanne aika-avaruuden moniulotteisina mestareina, suhteenne Maahan muuttuu, kuten myös perspektiivinne elämään maan päällä. Kuten kaikki asiat luomakunnassa, Maa on pyhä ja täynnä jumalaista luovaa valoa. Monet teistä ovat tulleet henkisistä perinteistä, jotka pitävät Maata kärsimyksen ja surun alempiarvoisena ympäristönä, ettekä halua mitään enemmän kuin lähteä tältä maapallolta ja palata "kotiin".

Rakkaat ystävät, ettekö tiedä, että olette "kotona" koko ajan? Moniulotteisena mestarina sydän on kotinne ja jos olette läsnä sydämessänne, niin olette todellakin kotona!

Selitetäänpä tätä selvemmin. Kun aktivoitte valokehonne ja 13 chakran energiajärjestelmänne, siirryitte pois vanhasta seitsemän chakran järjestelmästä, jonka keskus on solar plexus. Nyt keskuksenne tai tasapainopisteenne on sydämessä, jumalaisen rakkauden ja myötätunnon tyyssijassa.

Mutta aktivoitte tässä myös kolmen sydämen järjestelmän, jossa oma pyhä ja jumalainen sydämenne harmonisoituu kosmisen sydämen ja maasydämen kanssa. Tämä on pyhä "kolme yhdessä" tai "kolme jotka ovat yhtä" –mysteeri. Se on avain ylösnousemukseen ja uusi perspektiivi elämään maan päällä.

Uusi 13 chakran järjestelmänne kuljettaa jumalaisten pyhien sydänten voimakkaita energiavirtoja, ja näihin sisältyy jumalainen sydämenne ja Maan sydän. Uudessa energiajärjestelmässänne teillä on jalkojen alla maatähtichakra, joka yhdistää teidät maahan ja antaa teille pääsyn maaelämienne akaasisiin tiedostoihin ja myös maasydämeen, joka sykkii resonanssissa kosmisen sydämen ja oman sydämenne kanssa ja joka antaa teille pääsyn akaasisiin tiedostoihin kristallisessa maasydäntemppelissä.

Rakkaat ystävät, aivan kuten olette yhtä hengen jumalaisen valon ja valon kosmisen sydämen kanssa, olette myös yhtä Maan kanssa. Maa on osa moniulotteista kehoanne. Jumalaista luovaa älykkyyttä on Maassa ja kaikissa maaluomuksissa.

Miettikää hetki, mitä se merkitsee. Maa on pyhä luomus ja se on osa teitä! Havaitsette itsenne ja olette vuorovaikutuksessa oman kehonne kanssa niin, kuin hahmotatte Maan ja olette vuorovaikutuksessa sen kanssa. Näettekö kehonne täydellisenä rakkausluomuksena vai näettekö sen epätäydellisenä ja vaativan korjausta ja muutosta, koska se ei ole riittävän hyvä?

Kun puhutte itserakkaudesta ja voimaantumisesta, se merkitsee myös rakkautta ja voimaantumista Maalle tai maaosallenne. Kun rakastatte ja hoivaatte Maata, rakastatte ja hoivaatte omaa osaanne. Kun teette pyhiä seremonioita Maan rakastamiseksi ja kunnioittamiseksi, rakastatte ja kunnioitatte itseänne. Kun hyväksytte Maan jumalaisen luovan älykkyyden kauniiksi ja täydelliseksi luomukseksi, sillä tavalla näette itsenne.

Rakkaat ystävät, te ette ole erillään Maasta. Se on harhaa. Olette Maa, sen ilmaisumuoto, niin kauan kun kuljette tällä planeetalla aineellisessa muodossa moniulotteisessa kehossa.

Mitä tämä merkitsee moniulotteiselle mestarille? Se merkitsee, että voitte ruumiillistaa Maan osana pyhää palveluanne ja jumalaista luovaa tahtoa. Aivan kuten voitte ruumiillistaa valon ja hengen tähtisiemeninä ja valonsotureina, voitte ruumiillistaa myös Maan uuden Maan tähtishamaaneina. Tähtishamaanit kulkevat Maan palvelemisen ja ruumiillistamisen polkua – uneksien, luoden ja ylläpitäen visiota ja samalla myös kyeten ruumiillistamaan henki- ja tähtikohtalon.

Kun ruumiillistatte Maan kunnioittamalla fyysistä kehoanne ja fyysistä kotianne, sallitte parantavan energian ja valokoodien voimakkaiden virtausten kulkea lävitsemme Maahan ja sen ihmisiin. Jos teette tämän pyhässä seremoniassa meditatiivisen aikomuksen ja aktivointien kera, vahvistatte energiavirtaa kosmisesta sydämestä ja omasta sydämestänne Maahan, mikä luo kolmen sydämen voimakkaan pyhän liiton, joka sallii voimakkaat tietoisuusmuutokset.

Ja ymmärrätte täysin, että Maa on koti ja tulitte maan päälle auttamaan puutarhakodin ilmentämisessä ja luomisessa moniulotteisille olennoille. Vaikka monet maan päällä ovat unohtaneet tehtävänsä ja syynsä olla täällä, te moniulotteisina olentoina muistatte ja tiedätte, että nyt on aika kunnioittaa pyhää Maata niin, kuin kunnioitatte itseänne, ja auttaa kodin tai pyhän puutarhan ilmentämisessä maan päälle.

Sielutiiminne ja maaesi-isäryhmänne löytäminen

Kun astutte täyteen tietoisuuteen yhteydestänne Maahan ja pääsette käsiksi Maan akaasisiin tiedostoihin, alatte tuntea magneettisen vedon tai vetovoiman, joka tuo teille maasielutiiminne. Alatte myös tuntea maaesi-isienne heräävän kehossanne ja moniulotteisessa olemuksessanne.

Maasielutiiminne koostuu ylösnousseista ja heränneistä olennoista, joiden kanssa työskentelette täyttääksenne sielutehtävänne ja ilmentääksenne uuden Maan. Nämä uudet sielutiimit kerääntyvät 2016 uuteen alkuun, joka käynnistyy Leijonaportissa elokuussa ja ilmentyy 2017.

Tiiminne on niitä olentoja, joiden kanssa tunnette sieluperhevärähtelyn ja jotka tukevat teitä, niin kuin te tuette heitä, tehtävissänne maan päällä. Tunnette välitöntä sukulaisuutta heidän kanssaan ja huomaatte uusia tilaisuuksia avautuvan, kun yhdistytte niiden uusien projektienne virtaan, jotka määrittää jumalainen suunnitelma ja sielukohtalonne, kun luotte sitä.

Tässä uudessa sielutiimityömuodossa ei ole paikkaa johtajille ja julkkiksille, vaan heränneet olennot yhdistyvät pelkästään työskentelemään, luomaan ja jakamaan. Jokainen yksilö tiimipiirissä antaa panoksensa siihen, mitä piirin koonnut henkilö edesauttaa. Siis henkinen harjoitus muuttuu kuluttajamoodista, jossa kulutatte toisten ideoita ja työtä, osallistujamoodiin jossa osallistutte pyhien aktiviteettien luomiseen uuden maatodellisuuden ilmentämiseksi.

Mutta kun syvemmällä tasolla yhdistytte Maan sydämeen ja saatte uuden pääsyn taianomaisen luovuuden kuudenteen ulottuvuuteen, saatatte alkaa tuntea esi-isämuistonne heräävän. Tämä voi olla joko menneisyydestä tai tulevaisuudesta.

Maaolennot tulevat monista roduista ja aivan kuten olette tähtisiemeniä, olette myös maasiemenen kantajia. Kannatte kehossanne tiedostoja ja muistoja monista olennoista ja monista roduista, jotka ovat lähteneet Maasta vain palatakseen teissä! Näitä ovat Euroopan ja Skandinavian keijut ja haltiat, kelttimaiden Tuatha de Danaanit, ensimmäiset kansat, ensimmäiset maat ja alkuperäiskansojen heimoesi-isät. Kun löydätte nämä muinaiset tiedostot ja muistot, ne saattavat nousta pintaan ja sallia teidän saada taianomaisia yhteyksiä maaesi-isiinne, jotka auttavat teitä kulkemaan maan päällä taianomaisella ja voimaantuneella tavalla! Saatatte myös tuntea vetoa maatähtiperhettänne kohtaan, kun löydätte toisenne tässä uudessa moniulotteisessa todellisuudessa. Mikä ilo onkaan tunnistaa toisenne ja luoda yhdessä!

Kun astutte maaruumiiseen ja pyhään moniulotteiseen palveluun, alatte muistaa tämän olemuksenne osan ja teidät vedetään niiden luo, jotka jakavat perintönne suhteessa Maahan. Löydätte taas ne pyhät maaklaanit tai -perheet, joihin kuulutte.

Tämä tunnistaminen ei aiheuta erimielisyyttä, vaan edistää siirtymistä ykseyteen jumalaisen tahdon ja Maan jumalaisen suunnitelman palvelemisessa, kun otatte avosylin vastaan esi-isäperheenne maa- ja roturajojen yli.

Maa- ja taivasmestaruus alkaa sydämestä

Kun astutte moniulotteiseen mestaruuteenne, teistä tulee aikamestari. Aikamatkailun ja aikamatkojen muinaisia ja tulevia taitoja pidetään neljännessä tietoisuusulottuvuudessa ja ne ankkuroidaan sydämeen. Jumalaisen luojaolennon ensimmäinen taito on pitää aika läsnä olevassa hetkessä ja sitten kutoa tai muotoilla todellisuuksia sielun mielikuvitus- ja luomisilmaisun kautta kuudennessa ulottuvuudessa.

Moniulotteisena aikamestarina havaintonne ajasta muuttuu. Aivan kuten on monia eri todellisuuksia, on myös monia eri aikajanoja, tai kutsumme niitä mieluummin "aikaspiraaleiksi".

Ensimmäinen askel "yliulotteisen" ajan hallinnassa on ymmärtää, että vanhassa todellisuudessa ajan havaittiin aina kulkevan lineaarisesti pisteestä A pisteeseen B. Uudessa havaintotavassa tai todellisuudessa sydän sisältää kaiken ajan – menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Tästä taitava luoja osaa aktivoida aikaspiraalin ja luoda tarinan, joka ylistää ja kunnioittaa elämää maan päällä. Mestari käynnistää aikaspiraalin, kun hän aloittaa uuden elämänprojektin tai uuden suunnan elämässä. Tuo spiraali avautuu sujuvasti ja kauniisti taitavan aikataiteilijan käsissä. Tehtävänne on kehittää luomuksenne ja ilmennyksenne niin, että ne puhkeavat kauneuden, harmonian ja rakkauden kukkaan.

Rakkaat ystävät, aikaspiraali aloitetaan sydämessä unelmalla tai halulla. Kun aktivoitte halusiemenen, se avautuu poluksi. Taito on sen tunnistamisessa, milloin siemen avautuu ja polku alkaa. Sitten kun virtaatte tuota polkua, taidoksi tulee tehdä niitä valintoja, jotka auttavat aikaspiraalianne ilmentämisessä ja kanssaluomisessa toisten kanssa. Oikealla hetkellä oikeiden ihmisten valitseminen sieluklaanistanne tai –tiimistänne katalyyteiksi tai kanssaluojiksi on oleellista.

Ja kun etenette ilmentämisessänne, on tärkeää havaita, ettei edistyminen ole lineaarista. Ette kulje lineaarista polkua menneisyydestä tulevaisuuteen, vaan kuljette spiraalina lempeästi tietoisuuden ja luomisen korkeampiin ilmaisuihin. Saatatte tarvita kärsivällisyyttä, kun odotatte spiraalin pyörivän ympärillä ja saattavan teidät ilmentymäänne.

Rakkaat, tietäkää tämän merkitsevän, että se mitä haluatte luoda, ei ole polulla tulevaisuuteen. Se ei ole ulottumattomissanne. Se on juuri nyt ja se vain odottaa teitä luomaan tietoisuusspiraalin korkeammalla kierteellä. Jos teistä siis tuntuu, että kierrätte ympyrää, kenties se on totta, ja tarvitaan vain tietoisuusmuutos nostamaan teidät tuolle spiraalin seuraavalle kierteelle. Mikään määrä pyrkimistä tai kamppailemista ei tuo ilmentymää uudessa todellisuudessa. Ainoastaan lempeä tietoisuutenne nostaminen keskittyneen aikomuksen, meditoinnin, aktivointien ja palvelun avulla saattaa teidät tähän korkeampaan ilmaisuunne. Yltäkylläisyys, rakkaus, rauha ja harmonia ovat jo Maan ja luovan matkanne spiraalin seuraavalla kierteellä. Älkää pyrkikö ja kamppailko, vaan uneksikaa, luokaa, halutkaa ja ilmentäkää, kun avaatte spiraalejanne jumalaisen tietoisuuden korkeammille tasoille.

Olette mestariaikamatkaaja ja koulutuksessa oleva aikaluomismestari maan päällä. Muistatte nämä taidot, kun yhdessä sielutiiminne ja esi-isäklaaninne kanssa hallitsette Maa-taivasyhteyden ja luotte pyhää Maata. Muistakaa, että kun jumalaista valoa virtaa kosmisesta sydämestä teidän sydämeenne ja Maahan kauttanne, voimakasta taikaa vapautuu, kun pyhä maavirtaus kulkee maasydämestä teidän sydämenne kautta jumalaiseen sydämeen ja kohtaa jumalaisesta sydämestä laskeutuvan virtauksen. Nämä valon ja energian spiraalivirtaukset kudotaan kokemuksiksi, elämäksi ja tietoiseksi evoluutioksi maan päällä.

Rakkaat ystävät, muistakaa pyhässä työssänne ja pyhissä seremonioissanne työskennellä kolmen sydämen ja voimakkaiden maa- ja taivasvirtausten kanssa, kun matkustatte uuden todellisuuden aikaspiraaleissa ja ilmennätte uutta maata.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.6.2016 TIMANTTI-SMARAGDISYDÄN – UUDEN IHMISEN ENERGIAT

ViestiKirjoittaja hammer » 05.06.2016 16:48

TIMANTTI-SMARAGDISYDÄN – UUDEN IHMISEN ENERGIAT

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
2.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minun on vaikea uskoa, että siitä on 12 vuotta, kun kirjoitin artikkelin indigo-kristallisiirtymästä. Monet meistä kävivät 2004 läpi kummallisia oireita ja elämäntapahtumia, jotka tunnistimme myöhemmin merkeiksi merkittävästä ja syvästä muutoksesta fyysisessä ja henkikehossamme. Sitä kutsuttiin "indigo-kristallisiirtymäksi", koska nämä sanat kuvasivat transformoitumista indigotietoisuustasolle ja sitten kristallitasolle, ja ne kuvasivat myös tulevia indigo- ja sitten kristallilapsiaaltoja, jotka auttoivat evoluutiotransformaatiossa maan päällä.

Kuitenkin vuodesta 2012 saakka on ollut intensiivisiä kosmisen energian ja valokoodien aaltoja, jotka ovat aktivoineet lisää evoluutiotasoja, joita kutsun "timantiksi" ja "smaragdiksi" – ei siksi, että haluan erityisesti leimata nämä kokemukset, vaan koska ne ovat hyödyllinen tapa kuvata ja selittää sitä, mitä pitäisin seuraavana tietoisen transformaation ja evoluution tasona.

Indigo-olennot olivat henkisiä sotureita, jotka viitoittivat tietä transformaatiolle, ja kristalliolennot avasivat sydämemme ja sielumme perinnöllemme tähtiolentoina sekä jumalaiselle rakkaudelle, voimaantumiselle ja yltäkylläisyydelle, jotka ovat syntymäoikeutemme inkarnoituneina olentoina maan päällä. Timanttivalokoodit lisäsivät tietoisuuttamme täyteen tajuntaan galaktisista ja kosmisista yhteyksistämme ja paikastamme tähtikansojen joukossa. Smaragdivalokoodit yhdistyvät meidät taas Maahan ja kykyymme aikakertomusten kanssaluojina Maa-avaruusaluksella.

Mutta viime vuosina on ilmestynyt esiin uudenlainen ihminen, monin tavoin samanlainen kuin vanha ihmisversio, mutta hyvin erilainen tietoisuudeltaan ja suuntautumiseltaan ja uskoakseni erilainen myös fyysisesti. Kuvaan teille tämän uuden olennon luonnetta, joka ilmestyy esiin maan päällä, mutta haluaisin ensin mainita lyhyesti oman kokemukseni tämän uuden maaolennon paljastuvasta tietoisuudesta itsessäni.

Vaikka asiat menivät periaatteessa hyvin elämässäni, sain 2013 yhtäkkiä syvän sisäisen tiedon, että minun oli muutettava elintapaani. Olin matkustanut intensiivisesti ja tehnyt työtäni planeettapohjalta, mutta yhtäkkiä tiesin, että tuo vaihe oli loppunut ja minun tarvitsi mennä kotiin istumaan hyvin hiljaa ja vain kuunnella saadakseni selville, mitä tulisi seuraavaksi.

Niinpä menin kotiin ja kuuntelin – ja kuuntelin ja kuuntelin. Eikä mitään oikein tullut, vaikka luotin siihen, että jos kuuntelisin tarpeeksi pitkään, kuulisin jotain. Minulta vei melkein kaksi vuotta ymmärtää, että kuuntelin itse asiassa oman sieluni ääntä ja yritin ymmärtää sitä, että olin muuttunut perustavanlaatuisesti ja syvällisesti siitä, mitä olin ennen.

Ja aloin panna merkille, että monet muut kävivät läpi samanlaista prosessia ja tunsivat haasteen lopettaa elämässään yhden vaiheen ja siirtyä eteenpäin, mutta tietämättä, miten tai miksi – siirtyä vain luottaen ja uskoen. Ja tietäen myös, että heitä tuetaan tässä prosessissa, vaikkeivät he olleet aivan varmoja, mitä itse asiassa tekivät.

Esiin tuli uusi maaolento – olento joka on täysin läsnä elämälle ja rakkaudelle ja elää luovasti sydämestä. Olento joka on voimaantunut luomaan oman todellisuutensa nauttien samalla rakkaudesta, yltäkylläisyydestä ja omasta luovasta henkiolemuksestaan. Tämä olento rakastaa rauhaa, harmoniaa ja kauneutta ja elää jumalaisen armon virrassa täysin luottaen jumalaiseen tukeen ja elämän prosesseihin.

Oivalsin, että kahden vuoden kuuntelemiseni oli vihkimys tähän uuteen olemistapaan. Niinpä aion tässä kuvata, mitä havaitsin uuden maan timantti-smaragdisydämen tai uuden maaolennon ominaisuuksiksi.

Esiin tulevan, uuden maaolennon ominaisuuksia

1. Tämä uusi maaolento on täysin fokusoitunut läsnä olevaan hetkeen ja läsnä olevan hetken tiedostamiseen. Tämä merkitsee täydellistä tietoisuutta siitä, mitä tapahtuu sisälläsi ja ympärilläsi ja miten nämä yhdistyvät. Läsnäoleva hetki on aina merkki yhteytesi vahvuudesta jumalaiseen valoon ja siihen, miten virtaat tämän energian myötä ja ilmennät sillä. Se mitä on edessäsi ja sisälläsi, näyttää, miten luot ja koet jumalaisen valon kanssa. Kun olet liian huolissasi menneisyydestä ja aiemmista kokemuksista tai tulevaisuudesta ja siitä, mitä saattaa tapahtua, kadotat fokuksesi läsnäolevuuden silmässä ja kykysi ilmentää ja kutoa tietoisuuden kangaspuilla. Pysyminen positiivisesti fokusoituneena läsnäolevaan hetkeen on avain ilmentämiseen jumalaisessa rakkausvirrassa.

2. Uusi maaolento on myös kehittynyt spiraalitietoisuuteen, pois lineaarisesta tietoisuudesta. Pystyessään edelleen toimimaan tarvittaessa lineaarisessa 3D-tietoisuudessa, hän on myös täysin tietoinen, että luonnollinen ja orgaaninen aika kulkee spiraalina korkeammille tietoisen ilmaisemisen ja kokemisen tasoille. Hän ymmärtää, että hänen valokehonsa on avoin vastaanottamaan kosmisia valoaaltoja ja informaatiota, joka liikuttaa lempeästi häntä eteenpäin ja ylöspäin jumalaisen rakkauden ja luomisen spiraaleilla. Tämä on luonnollinen prosessi, kuin on harmoniassa jumalaisen rakkauden kanssa, eikä ole mitään tarvetta pakottaa evoluutiota – se tapahtuu kosmisen valon virrassa.

3. On voimakas halu olla luova ja osallistua luovaan toimintaan sielun ja hengen ilmaisuna maan päällä. Ymmärtäen, että luovuus on jumalaisen rakkauden voimakkainta ilmaisua (alussa Jumala loi taivaan ja maan), esiintuleva uusi maaolento pyrkii luomaan taivaan maan päälle ja täyttämään elämänsä kauneudella ja luovalla energialla. Tämä voidaan kokea missä tahansa muodossa, joka vetää sieluasi ilmaisemaan – on se sitten taidetta, maalaamista, musiikkia, laulamista, tanssimista, päiväkirjan kirjoittamista tai runoutta … mikä tahansa saa sydämesi ja sielusi laulamaan ja sallii sinun kokea sielusi liikkeen, kun se tuo jumalaista valoa ja rakkautta luovaan ilmaisemiseen ja ilmentämiseen maan päälle. Tämä auttaa ymmärtämään ne periaatteet, miten todellisuutta ja yltäkylläisyyttä luodaan jumalaisen valo- ja rakkausvirran kanssa.

4. Paljastuva uusi maaolento on sydänkeskeinen, ei mieli- tai egopohjainen olento. Tämä merkitsee, että hän seuraa sydäntään ja intuitiotaan, mielen ja rationaalisen arvostelun sijasta. Tämä on suurin muutos, jonka paljastuva olento tekee opetellessaan luottamaan sydämen energiavirtaan tietoisuuden polttopisteenä tai "silmänä" ja salliessaan ego-mielen ja sen rationaalisen ja lineaarisen olemistavan vetäytyä taustalle ja tulla siksi, mitä se oli aina tarkoitus olla – sielun elämää tukeva energia maan päällä. Kun mieli oppii, ettei sen rooli ole johtaa ja selviytyä, vaan pelkästään tukea sielua sen ilmaisussa maan päällä, niin siitä tulee vähemmän ahdistunut ja epätoivoinen ja se lakkaa yrittämästä saavuttaa jotain, mitä sitä ei suunniteltu saavuttamaan. Uusi maaolento rentoutuu elämään tietäen, että sielulla ja hengellä on kaikki käsissään ja se mitä elämässä tarvitaan, ilmentyy oikeaan aikaan.

5. Timantti-smaragdisydänolennolla on läheinen ja todellinen yhteys sieluun, henkeen ja enkelimaailmoihin. Paljastuva uusi maaolento on hyväksynyt täysin roolinsa korkeamman valon ja energian lähettiläänä maan päällä ja se elää läheisessä yhteydessä omaan sieluunsa ja sen kokemuksiin korkeammissa ulottuvuuksissa. On syvä luottamus sieluun ja korkeampaan itseen/ylisieluun sekä niihin henkiolentoihin, jotka muodostavat sieluperheen ja sieluklaanin, sekä jumalaisen rakkauden galaktisiin ja kosmisiin perheisiin. Uusi maaolento pystyy kanavoimaan näitä energioita ja yhdistymään niiden kanssa, mikä auttaa sitä kulkemaan polkuaan maan päällä harmoniassa ja resonanssissa jumalaisen energian ja niiden jumalaisten valokoodien kanssa, joita välitetään maan päälle kosmisissa aalloissa ja timanttivalona.

6. Smaragdiolennolla on läheinen ja todellinen suhde Maahan, eläimiin, lintuihin, kaloihin, hyönteisiin, delfiineihin, valaisiin, nisäkkäisiin ja kädellisiin, ihmiskuntaan, kasvikuntaan ja mineraalikuntaan. On myös syvää sympatiaa Maan alkuperäiskansoja kohtaan, ja kunnioitetaan heidän shamanistista viisauttaan ja kykyään elää lähellä luontoa ja Maata. Monet uudet maaihmiset päättävät seurata shamaanin polkua ilmaisten tarvettaan kunnioittaa henkeä ja Maan jumaluutta smaragdikoodien kautta ilmaistuna.

7. Uudella maaihmisellä on läheinen ja syvä suhde omaan sieluunsa, jonka hän näkee ilmentymäksi pyhästä liitosta, taivaan ja maan sekä maskuliini- ja feminiinienergioiden avioliitoksi hänen omassa pyhässä sydämessään. Tähän sisältyy tietoisuus sielunsa inkarnoitumissyystä tässä elämässä ja tietoisuus sielun tehtävästä tässä inkarnaatiossa. Hän on tietoinen omasta sisäisestä evoluutiostaan valospiraaleissa ja hän tuntee tarvetta ruumiillistaa täysin jumalainen valo parhaan kykynsä mukaan.

8. Timantti-smaragdisydämillä ei ole tarvetta seurata mitään uskontoa, henkistä polkua tai henkistä johtajaa. He seuraavat omaa sydäntään ja intuitiotaan ja vetävät puoleensa toisia sieluryhmässään tai sieluklaanissaan, joiden he tuntevat resonoivan sen kanssa, mitä he itse tuntevat, ja sen polun kanssa jota he seuraavat. He ovat avoimia kaikille lähestymistavoille, jotka nostavat tietoisuutta ja johtavat elämää korkeampiin ilmaisuihin maan päällä, eivätkä he tuomitse toisten valintoja, vaikkeivät ne olisikaan linjassa sen kanssa, mitä he itse valitsevat.

9. On myös syvää kauneuden, harmonian, hiljaisuuden ja rauhan rakkautta. He pyrkivät luomaan Kodin maaympäristöönsä, jolloin koti ilmaisee heidän henkistä alkuperäänsä jumalaisessa rakkaudessa. Kuitenkin he tietävät myös, että kaaos on energian ja luomisen aspekti ja se voi olla hyvin luova olotila. Kaaoksen ympäröimänä he pyrkivät aina pitämään oman keskuksensa tasapainossa ja näin luomaan järjestystä myös kaaokseen. Tämä vuorostaan luo mallin sille rauhalle, harmonialle ja kauneudelle, jota he pyrkivät luomaan maan päälle.

10. Heillä on suurta Kodin rakkautta täällä maan päällä ja he nauttivat suuresti elämästään täällä. He eivät yritä mennä Kotiin, koska he ymmärtävät, että Koti on heissä ja se ilmentyy kaikkialle heidän ympärilleen. He nauttivat luonnosta, ihmisistä, suhteista, luovuudesta, intohimosta, naurusta ja sen ilmaisemisesta, keitä he ovat ja miten he kasvavat ja kehittyvät. Avoimin sydämin he kulkevat elämän läpi ilman odotuksia ja tietäen, että se mitä he tarvitsevat, virtaa heille silloin, kun he tarvitsevat sitä. He arvostavat elämäänsä maan päällä ja pyrkivät tekemään jokaisesta päivästä jumalaisen rakkauden ilmaisua.

11. Yltäkylläisyysvirta kulkee heissä ja heidän lävitseen jumalaisena rakkautena. Heillä on aina, mitä he tarvitsevat, ja usein enemmän, kun he sallivat sielunsa ja henkensä turvata heidät elämänspiraaleilla. He jakavat anteliaasti, mitä heillä on ja keitä he ovat, kun he tietävät, että puute on harhaa ja on aina riittävästi jaettavaksi toisten kanssa. He eivät elä siinä pelossa, ettei ole riittävästi, tai taloudellisessa stressissä ja ahdistuksessa. He vain luottavat virtaan ja toimivat elämässään sen mukaisesti luodakseen ja ilmentääkseen, mitä he tarvitsevat tietyllä hetkellä.

12. He ymmärtävät, että kaikki elämä on kokemista ja luomista ja tässä jatkuvassa prosessissa he oppivat ja jalostavat taitojaan. He näkevät elämän tilaisuutena tutkia itsensä kaikkia aspekteja ja ydinolemustaan sieluna ihmismuodossa maan päällä. He näkevät rakkaussuhteet, perheen, työn ja ystävyyssuhteet tilaisuutena laajentua, kasvaa ja oppia enemmän siitä, keitä he ovat tässä elämässä maan päällä.

Joitain tunteita ja kokemuksia, jotka ovat "oireita" paljastumisesta timantti-smaragdisydämeksi

1. Vaikeus pysyä tasapainossa, kun uusien valokoodien ja uuden valosäteilyn aallot pyyhkivät planeetan yli. Nämä aallot saavat aikaan valomyrskyn valokehossa, ja voi olla vaikea pysyä keskuksessaan ja olla pyyhkiytymättä myrskykaaokseen ympärillä. Nämä aallot voivat pompotella sinua eri todellisuuksien ja ulottuvuuksien välillä, joten sinusta saattaa usein tuntua, ettei ole aavistustakaan, missä olet. Avain näiden jaksojen käsittelemiseen on pelkästään levätä, pysyä rauhallisena ja yrittää pysyä keskuksessaan. Tiedä, että nämä jaksot ovat informaatioenergiakenttien päivityksiä ja ne häviävät, kun olet integroinut nuo energiat.

2. Saatat kokea voimakkaita tunteita, kuten vihaa, ärsytystä, ahdistusta ja epätoivoa. Usein näitä energioita on suurena määränä kollektiivienergiakentässä, kun ne jotka on edelleen kytkettynä vanhan energian elintapaan, yrittävät selviytyä uusista energioista. Näistä pelkopohjaisista energioista voi tulla ylivoimaisia, ellet tunnista, etteivät ne ole sinun eikä sinun tarvitse pitää kiinni niistä ja tuntea niitä toisten puolesta. Älä resonoi niiden kanssa. Päästä niistä vain irti ja anna niiden mennä. Palaa rauhalliseen ja harmoniseen keskukseen omassa sydämessäsi, joka edustaa sieluolemustasi ja sitä, kuka olet.

3. Saatat myös huomata, että otat itsellesi näitä pelkopohjaisia tunteita silloin, kun sinun täytyy käsitellä todellisuuskenttiä, joiden kanssa resonoit vähän. Esimerkiksi, työympäristössä tai sosiaalisessa ympäristössä saatat usein napata vapaana leijuvaa vihaa ja ahdistusta. Yritä taaskin olla ottamatta sitä itseesi tai sallimatta sen määritellä reaktioistasi ja toimiasi. Yritä pysyä keskittyneenä omaan ydinolemukseesi, kuka olet.

4. Fyysisesti näillä kokemuksilla on vaikutusta ruuansulatusjärjestelmään ja hermostoon. Ruuansulatusjärjestelmä edustaa sitä tapaa, jolla käsittelet tai sulatat kokemuksia, ja lisäksi kun erkaannut voimakkaasta solar plexus –fokuksesta, saatat huomata, että tälle alueelle tulee kipua tai vaivaa syödessäsi. Hermoston on kuljetettava informaation valoimpulsseja, ja silloin kun on paljon yhteensopimatonta informaatiota, se voi aiheuttaa suurta stressiä hermostolle, joten saatat huomata, että toisinaan on vaikea nukkua, näet pahaa unta tai väsyt kovasti, aina uupumukseen saakka, muttet silti kykene nukkumaan pitkiä aikoja. Kehosi saattaa tuntua epämukavalta, kun yrität tasapainottaa näitä energioita.

5. Saattaa olla äärimmäistä väsymystä voimakkaiden valoaktiivisuusaikojen lähettyvillä, kuten päiväntasaukset, päivänseisaukset, täysikuut ja pimennykset tai muut hetket, jolloin kosmiset lähetykset ovat korkeimmillaan. Taas kerran, salli itsesi vain levätä ja integroida nämä energiat. Heti kun valolähetykset on integroitu, sinusta alkaa tuntua taas paremmalta.

6. Saatat menettää ystäviä, kumppanin ja myös perhettä, kun sinä siirryt spiraalievoluutioon ja nämä muut jäävät lineaariselle evoluutiopolulle. Tämä aiheuttaa niin äärimmäistä jännitettä, etteivät nämä suhteet voi jatkua. On parasta vain päästää niistä irti rakkaudessa ja sallia toisen ihmisen jatkaa omaa kasvupolkuaan tavalla, joka näyttää parhaalta hänelle.

7. Saatat tuntea pakahduttavaa tarvetta muuttaa elämäsi ja löytää elämässä polun, joka resonoi sielusi ja henkesi kanssa, sekä löytää sielutehtäväsi ja elämänpolkusi. Joissain tapauksissa tämä voi johtaa sinut tekemään suuren luottamushypyn ja muuttamaan elämääsi tavalla, jota toiset eivät ehkä ymmärrä. Tässä tapauksessa sinun täytyy seurata vain sydäntäsi ja intuitiotasi, sallia itseäsi opastettavan eteenpäin ja tietää, että sielusi tukee valintojasi, jos olet harmoniassa.

8. Saatat tuntea suurta vastenmielisyyttä kaikkea kohtaan, joka liittyy vanhan energian toimintamalliin, ja tarvetta muuttaa elämäsi osia, kuten työ, ruokavalio, ystävät ja tapa, jolla elät maapallolla ja suhtaudut siihen. Vanhan energian vuorovaikutus joka perustuu valtaan, ahneuteen ja manipulointiin, on masentavaa sinulle, ja pyrit yhdistymään niiden kanssa, jotka jakavat halusi rauhaan, harmoniaan ja keskinäiseen tukemiseen elämäntapana.

9. Sinulla on voimakas selkeyden, tinkimättömyyden ja avoimuuden tarve kaikessa vuorovaikutuksessa ja kaikissa suhteissa. Pyrit virtaamaan sydänpohjaisilla energioilla etkä halua taistella ja olla ristiriidassa toisten kanssa. Fyysisen ja valokehosi syvällisten muutosten vuoksi pystyt näkemään hyvin selvästi, kun ihmiset eivät ole rehellisiä sinulle tai itselleen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.6.2016 SMARAGDIKOODIT JA PALUU LUOVUUDEN PUUTARHAAN

ViestiKirjoittaja hammer » 20.06.2016 16:07

SMARAGDIKOODIT JA PALUU LUOVUUDEN PUUTARHAAN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
17.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kesä/heinäkuu 2016: päivänseisaus, planetaarinen uusi vuosi ja Leijonaportti

Rakas valoperhe, taas kerran lähestytte vuoden puoliväliä ja sen voimakkaita kosmisia energia-aaltoja. Ensimmäisenä on päivänseisaus 20.6., mikä merkitsee luomispiraalien käännekohtaa. Maa saavuttaa etäisimmän paikkansa "ulospäin" ja tässä hetkessä se pitää tauon, ikään kuin seisoo paikallaan, ja sitten palaa uuteen luomisspiraaliin auringon ympäri. Pohjoisella pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus, mikä merkitsee vuoden pisintä päivää ja lyhintä yötä, ja eteläisellä pallonpuoliskolla on talvipäivänseisaus, mikä merkitsee lyhintä päivää ja pisintä yötä.

Tämä energiamuutos käynnistää sarjan voimakkaita tapahtumia, jotka määräävät henkilökohtaisen ja planetaarisen evoluutionne seuraavan vaiheen. Astutte 26.7. planetaariseen uuteen vuoteen, jolloin transformaatioenergia-aallot edeltävät Leijonaportin suurta kosmista aaltoa 8.8. Tuona aikana tulevan vuoden uudet valokoodimallit integroidaan uuden Maan kristalliverkkoihin.

Tuona aikana, rakkaat ystävät, on voimakkaita timanttivaloaaltoja, jotka ovat peräisin galaktisesta keskuksesta. Silloin saatte myös voimakkaita purppuranvärisiä ja turkooseja valokoodeja tasapainottamaan jumalaisia feminiini- ja maskuliinienergioita. Ja lopuksi kirkkaita smaragdikoodeja välitetään kosmisesta sydämestä, mikä sallii teidän täysin integroida ja kokea siunatun lahjan elämästä biologisessa maailmassa, jossa luotte ja kanssaluotte materiaalisissa ulottuvuuksissa.

Smaragdikoodit ja jälleenyhdistyminen sielun ja luonnon kanssa – taian ja aistillisuuden tanssi

Rakkaat ystävät, timanttivalon ja timanttikoodien tarkoitus on auttaa teitä yhdistymään taas galaktiseen itseenne ja ymmärtämään alkuperänne galaksissa ja yhteytenne tähtikansoihin. Smaragdikoodien tarkoituksena on auttaa teitä yhdistymään taas Maahan, fyysiseen olemukseenne sekä perintöönne ja voimaanne valo-olentona fyysisessä muodossa.

Pyydämme teitä tuntemaan, kun säteilevät smaragdinvihreät valokoodit tulevat valokehoonne ja fyysiseen kehoonne herättämään syvät solumuistonne elämisestä rakkauden, harmonian ja luovuuden paratiisipuutarhassa. Tämä oli aina ihmiselämän suunnitelma – elää harmoniassa luonnon kanssa aistillisen ilon ja nautinnon planeettapuutarhassa.

Kysytte ehkä: "No, miksi näin on tänä päivänä? Miksi olemme niin kaukana tästä ajatuksesta?" Kun katsotte ympärillenne, näette kaaosta, välivaltaa ja onnettomuutta, joka on hyvin kaukana alkuperäisestä suunnitelmasta. Rakkaat ystävät, tuli aika, jolloin päätitte ihmiskuntana keskittää kollektiivievoluutionne alemman tiheyden ja kaksinaisuuden tutkimiseen. Tähän sisältyi kokemus hyvän ja pahan luonteesta aineellisessa muodossa. Tämä kollektiivitietoisuuden "kokeilu" jota kuvataan raamatullisissa tarinoissa lankeemuksena, on nyt lähes valmis ja te valoperheenä olette valmis palaamaan kotiin puutarhaan ja korkeampaan tietoisuuteen kaksinaisuusrajojen yläpuolella.

Tämä saavutetaan prosessilla, jota kutsutaan ylösnousemukseksi. Tämän prosessin ensimmäinen vaihe oli aktivoida timanttivalokeho, joka kytkettiin pois päältä "lankeemuksessa". Tämä jälleenyhdistyminen on timanttivalokoodien työtä. Ensimmäinen vaihe on kirjoittaa uudelleen fyysinen keho ja valokeho ja parantaa erillisyys sisäisen jumaluutenne ja luonnon kanssa, mikä oli seuraamusta putoamisesta alempiin taajuuksiin ja kaksinaisuuteen.

Kun tietoisuutenne nousee, palaatte yhtenäistietoisuuden ja ykseyden tilaan, joka sallii teidän olla viidennen ulottuvuuden uudessa Maassa. Mutta prosessin viimeistelemiseksi teidän täytyy myös sallia smaragdivalokoodien tehdä työnsä – avata sydämenne ja sielunne jumalaisille valovirroille, jotka luovat taikaa ja yltäkylläisyyttä uudessa Maassa.

Kun aloitte elää kolmannen ulottuvuuden tiheämmissä ulottuvuuksissa ja tutkia kaksinaisuutta, teistä oli hyödyllisempää työskennellä egon ja mielen kanssa sekä vasemman aivopuoliskon lineaarisella ajattelu- ja logiikkakyvyllä. Ajan kuluessa oikean aivopuoliskon ja sen intuitiivisen viisauden sekä sydämen ja sen muinaisviisauden ohittamisesta tuli teille olemistapa. Olitte todella "yhteydetön" ja fyysinen kehonne johdotettiin ajan kuluessa mukautumaan näihin uusiin kokemuksiin ja uusiin energiavirtoihin.

Sen tuloksena sielu siirtyi ylöspäin ja ankkuroitui fyysisen kehon yläpuolelle energiakeskukseen, joka tunnetaan sielutähtichakrana. Sielu pystyi vielä opastamaan kehoa, mutta etäisyydeltä johon voitiin saada silta vain meditoimalla ja rukoilemalla. Chakrat loivat uusia energiaväyliä, joissa vasemman aivopuoliskon mieli ja solar plexus olivat hallitsevia ja oikea aivopuolisko ja sydän sivuutettiin suurelta osin. Tämä kehon ja sielun/hengen johdottaminen on tuottanut sen tuhoavan ja pelokkaan yhteiskunnan, jonka näette tänä päivänä. Teillä on kulttuuri, joka ei pysty ratkaisemaan ongelmiaan tai näkemään tietä ulos, koska se ei kykene toimimaan yhdessä sydämen, sielun ja luovan ydinolemuksen kanssa.

Niinpä rakkaat ystävät, ylösnousemusprosessi jota ohjasi ensin Kristus-tietoisuus, avasi niiden sydämen, jotka olivat valmiita aloittamaan rakkaus- ja ykseysenergian kokemisen ja yhdistymään taas oikeaan aivopuoliskoon ja jumalaisen feminiinisyyden intuitiiviseen viisauteen. Tätä seurasivat timanttikoodit, jotka aktivoivat taas valokehon ja sallivat sielun laskeutua ja ankkuroitua sydämeen, josta tuli uuden maaolennon keskus.

Nyt rakkaat ystävät, smaragdikoodit sallivat teidän viimeistellä prosessin, yhdistää taas sydämen ja sielun Maahan ja johdottaa jumalaisen luovan energiavirran kruunuchakrasta uudelleen tasaveroisesti vasemman ja oikean aivopuoliskon kautta, mikä luo taianomaisen luomisenergian uuden ja tasapainoisen virran, jota voidaan ilmaista maan päällä luovuudellanne. Kun sallitte tämän uudelleenjohdotusprosessin, yhdistytte taas sielunne luomistanssiin ja myös taika- ja synkronismivirtaan, joka syntyy, kun sielu luo ja tanssii jumalaisen valon ja luonnon kanssa maan päällä.

Tunnette taas kerran aistillista ja luovaa iloa, kun sielunne kokee maaelämää viidennen ulottuvuuden tietoisuuden ja ykseyden tilassa sekä tasapainoisen virran ja luovuuden tilassa.

Timantti/smaragdisydämenne ja luova ydinolemuksenne

Siis rakkaat ystävät, tässä ylösnousemus- ja transformaatioprosessin viime vaiheessa teitä kutsutaan aktivoimaan täysin timantti/smaragdisydänvalonne ja palaamaan sen ydinolemukseen, kuka olette – luova ja tasapainoinen olento, joka elää sisäisessä harmoniassa itsen ja sielun kanssa.

Nyt on aika alkaa todella aktivoida oikean ja vasemman aivopuoliskon tasapaino sekä parantaa erillisyys yhdistymällä taas luomiskykyihinne ja ympäröimällä itsenne kauneudella ja harmonisen luomisen korkeilla taajuuksilla.

Kun aktivoitte pyhän sydämenne ja sallitte se olla osa jumalaista valovirtaa nelivaiheisissa energioissa – timantti, smaragdi, purppura ja turkoosi – niin oikea aivopuolisko aktivoituu ja sielu alkaa ilmaista itseään aistillisuuden, leikkisyyden ja taianomaisen luomisen kautta.

Rakkaat ystävät, kun päästätte tämän tasapainoisen jumalaisten energioiden virran olemukseenne, tunnette harmonisoituvanne eri taajuuksiin ja elävänne eri tahdissa ja rytmissä! Tunnette tyyneyttä, rauhaa ja keskittyvänne korkeampaan tarkoitukseenne elämässä ja saavutatte sielunne työn uudessa Maassa, joka syntyy.

Niinpä pyydämme teitä nauttimaan näistä voimakkaista energia-aalloista ja sallimaan niiden aktivoida luovan ja intuitiivisen itsenne sydänenergioidenne ohella. On aika palata luovuuden puutarhaan!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.7.2016 LEIJONAPORTTI 2016 JA ALKAVA MESTARISYKLI – SEITSE

ViestiKirjoittaja hammer » 26.07.2016 21:13

LEIJONAPORTTI 2016 JA ALKAVA MESTARISYKLI – SEITSEMÄNNEN ULOTTUVUUDEN AVAUTUMINEN MAAN PÄÄLLÄ

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
22.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas valoperhe, kun tämä vuosi 2016 alkoi, sanoimme teille suurella rakkaudella, että se olisi haastava vuosi ja teidän tarvitsisi ruumiillistaa mestaruutenne tehokkaasti. Kun Leijonaportti 2016 lähestyy, valmistaudutte nyt uuteen alkuun ja käynnistämään ensimmäisen merkittävän luomissyklinne ruumiillistuneena mestarina ja alkemistina.

Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee, että transformoitte kultaiseksi valoksi sen, mikä on matalaa taajuutta! Vaikka ympärillänne saattaa olla ihmisiä, jotka ovat täynnä pelkoa ja vihaa ja muita matalataajuuksisia tunteita ja jotka tekevät valintoja näiden tunteiden perusteella, te teette valintanne rakkaudesta ja myötätunnosta ja olette timanttivalo, joka loistaa kirkkaasti ja upeasti.

Rakkaat ystävät, nyt ei ole aika antaa periksi tai vetäytyä. Nyt on aika ottaa täysin vastaan se, kuka olette, kuka teistä on tullut, ja astua eteenpäin smaragdivaloon täysin ruumiillistuneena mestarina, valonluojana ja -alkemistina. Tänä kaaoksen ja haasteiden aikana, kun vanha putoaa pois ja uusi on vielä ilmentymättä, te olette täällä ylläpitämässä uuden energiaa, olemassa uusi Maa ja ruumiillistamassa uuden maasielun voiman ja voimaantumisen.

Leijonaportti ja planetaarinen uusi vuosi – uusi aika- ja luomissykli

Astutte planetaariseen uuteen vuoteen 26.7. Tätä aikaa muinaisegyptiläiset ja mayat juhlivat hetkenä, jolloin planeetta aloittaa uuden galaktisen evoluutiospiraalin harmoniassa Suuren keskusauringon ja jumalaisen kosmisen sydämen kanssa. Se merkitsee Leijonaportti-tähtiportaalin avautumista, mikä päästää virtaamaan sisään voimakkaasti valokoodeja, jotka muokkaavat kokemuksia tulevana vuotena. Nämä valokoodit nostavat teidät toiselle evoluutio- ja kokemustasolle, jos sallitte tämän prosessin, mutta jos ette ole harmoniassa tai olette huolen ja pelon matalassa taajuudessa, jatkatte vain luomista tällä samalla tasolla uudestaan.

Rakkaat ystävät, olkaa avoin tälle suurelle voimakkaan valon ja siunausten tulvalle, joka tulee teille, kun tämä tähtiportaali alkaa avautua 26.7., kulminoituu 8.8. ja sitten sulkeutuu 12.8. Tässä on valo- ja tilaisuusikkuna teille jokaiselle astua henkilökohtaisen evoluutionne uudelle tasolle ja uuteen vaiheeseen maan päällä.

Ulkoisessa maailmassa on monia häiriötekijöitä. Tapahtuu monia katastrofeja ja konflikteja, jotka pyytävät huomiotanne ja harmonisoimaan energianne niiden kanssa. Rakkaat ystävät, riittää, kun tiedostatte, mitä tapahtuu, mutta keskittäkää energianne ja huomionne mieluummin sisäisiin prosesseihinne ja tarpeeseen aloittaa henkilökohtaisen luomisen uusi sykli, joka ilmaisee sielunne ja sieluolemuksenne korkeampaa tasoa maan päällä.

Päättäkää itse, kuka olette ja mitä luotte elämäänne maan päällä, ja fokusoitukaa sitten siihen. Älkää antako sellaisten energioiden vetää itseänne puoleensa, jotka eivät ole linjassa sen kanssa, mitä haluatte luoda.

Aikasyklejä ja uusi sykli

Rakkaat ystävät, viidennen ulottuvuuden siirtymän maatilassa teillä on ollut kaksi luovaa 8-9 vuoden sykliä, ja aloitatte nyt uuden.

Loitte 1999-2008 heränneiden sielujen ensimmäisenä aaltona yhdessä indigo- ja kristallilasten kanssa. Tähän jaksoon sisältyi 911-tapahtuma ja talousromahdus 2008. Kumpikin tapahtuma oli tähdätty viemään huomio pois uuden luomisesta ja pitämään ihmiset maan päällä keskittyneenä samaan vanhaan pelko- ja puuteluomiseen, mikä sallii manipuloida ja kontrolloida heitä. Sitten 2008-2016 olette olleet toisessa syklissä, jossa on ollut jatkuen matalan taajuuden pelkopohjaisia tapahtumia, jotka on tähdätty pitämään ihmiset matalassa taajuudessa ja estämään heitä etenemästä vapauteen ja voimaantumiseen.

Rakkaat ystävät, jos olette hereillä ja tietoinen, näette, miten nämä tapahtumat osuvat aina aikaan, jolloin suuri muutos on mahdollinen, jotta pelko ja huoli estävät monia muuttumasta, kun he ovat omien pelkojensa vankina. Älkää antako tämän tapahtua teille! Kun nyt aloitatte luomissyklin 2016/7-2026, keskittykää korkeampaan tietoisuuteen, korkeampaan viisauteen ja siihen, mitä haluatte luoda itsellenne ja Maalle, kun autatte uuden Maan ilmentämisprosessissa.

Mestari joka olette ja voima joka virtaa läpi, kun seitsemäs ulottuvuus avautuu

Teillä on sisällänne kaikki, mitä tarvitsette. Kahden edellisen evoluutio- ja kasvusyklin aikana olette aktivoineet henkilökohtaisen voiman ja luovuuden, jota tarvitsette. Olette aktivoineet valokehon ja 13 chakran energiajärjestelmän, jota tarvitsette vastaanottaaksenne ja integroidaksenne tulevat valokoodit. Olette avanneet sydämenne vastaanottamaan Kristus-tietoisuuden kultaista valoa ja sen rakkautta ja myötätuntoa olemassaolonne keskikohdassa.

Sitten olette vastaanottaneet timanttikoodeja, jotka sallivat teidän yhdistyä taas galaktiseen perintöönne, ja smaragdikoodeja jotka sallivat teidän yhdistyä taas luonnon ja Maan vihreän sydämen kanssa.

Hiljattain olette alkaneet uudelleenjohdottaa energiameridiaanejanne, mikä sallii teidän yhdistyä taas oikean aivopuolison voimakkaisiin luovan ja intuitiivisen energian virtauksiin, integroida ne vasemman aivopuoliskon kanssa ja tasapainottaa sen kyvyllä organisoida ja luoda tarinoita.

Rakkaat ystävät, tämä voimakas energia jota virtaa planeetalle tällä hetkellä, on siunausten ja luovan yltäkylläisyyden tulva, mutta ellei sitä vastaanoteta tasapainossa ja integroida valokehojärjestelmäänne, sen on mahdollista horjuttaa energiakenttäänne. Tämä energiavirta täytyy vastaanottaa käpylisäkeportilla ja välittää sitten oikealla ja vasemmalla aivopuoliskolla sydämeen. Sieltä se täytyy maadoittaa Maahan ilmentämällä ja yhteydellä maatähteen ja maasydänkeskuksiin.

Ne jotka eivät maadoita tätä energiaa, tuntevat sen kulkevan "hurjana" järjestelmässään, ja heistä tulee aggressiivisia, pelokkaita, räjähtäviä ja vihaisia. Ne joilla ei ole yhteyttä sieluunsa ja korkeampaan itseensä, eksyvät, hämmentyvät, ovat huolissaan eivätkä kykene löytämään paikkaansa maailmassa.

Evoluutionne koko tarkoitus kahden viime syklin aikana on ollut yhdistää taas henki ja keho, taivas ja Maa, jotta kehonne ja sielunne on yhtä.

Sielu antaa olemuksenne ja elämänne keskuksen tällä hetkellä. Olette mestari ja sielunne yhdistyy sydänkeskukseenne rakkaudessa ja rauhassa. Ilmennätte sielusta ja hengen aineeseen, noudattaen jumalaisen luomisvoiman ja tasapainon lakeja. Luotte sydämeenne ja sieluunne rauhan ja luovuuden puutarhan, joka ilmentyy ympärillenne.

Rakkaat ystävät, älkää etsikö rauhaa ja harmoniaa tällä hetkellä ulkoisesta maailmasta tai toisista. Te olette täällä havainnollistamassa mestaruutta ja avaamassa seitsemännen ulottuvuuden portin. Maailmassa ympärillänne olevat yrittävät edelleen ymmärtää viidettä ulottuvuutta ja kuudennen ulottuvuuden taikaa, joten he eivät pysty tällä hetkellä olemaan siinä laajentumistilassa, jossa te olette nyt valmiina siirtymään eteenpäin.

Seitsemäs ulottuvuus on mestaritaajuus ja ylösnousemusprosessin fokus ja loppupiste. Rakkaat ystävät, teille se merkitsee olemista täällä maan päällä myllerryksen ja kaaoksen keskellä sisäisen hiljaisuuden ja rauhan tilassa. Se merkitsee yhteyttä jumalaisen luovan älykkyyden voimakkaaseen virtaan ja kykyä ohjata tätä virtaa taianomaiseen ilmentymiseen aikomuksen ja fokuksen avulla. Se merkitsee elämistä ilman pelkoa, ilman odotuksia ja kiinnittymistä, elämistä yksinkertaisesti rakkauden, luovuuden ja jumalaisen ilmentämisen virrassa.

Mestarina eläminen ei merkitse täydellisyyttä. Se merkitsee olemista se, kuka olette sieluna kehossa, ja sielunne ilmaisemista harmoniassa hengen kanssa kaikessa, mitä koette ja ilmennätte maan päällä.

Rakkaat ystävät, kun nämä portit avautuvat, olette kaikki mitä tervetulleimpia astumaan kynnyksen yli ja vaatimaan paikkanne korkeammissa valoulottuvuuksissa, kun ne avautuvat Maahan. Nämä voimakkaat ja kirkkaat valo- ja valovoimataajuudet valaisevat kaikkea, mitä teette tänä aikana.

Ja kun teette tämän, tiedätte ja luotatte, että olette aina turvassa ja teistä huolehditaan. Sielunne suojelee ja henkenne opastaa teitä, kun kudotte ja luotte jumalaisen luomisälykkyyden kanssa ruumiillistuneena valonmestarina.

Taikaportti avautuu

Siis rakas valoperhe, tässä voimakkaassa uudessa vuodessa ja Leijonaportissa on teille myös voimakas avautuminen ylösnousseen mestaruuden seitsemänteen ulottuvuuteen, jos haluatte siirtyä eteenpäin tällä tavalla.

Tiedätte, että olette valmis. Tunnette, että olette oppineet ykseyden viidennen ulottuvuuden ja vapautuneet kaksinaisuuden otteesta ja elämänne varjoista. Olette valmis ottamaan vastaan kuudennen ulottuvuuden rakkauden, luovuuden ja taian ja kulkemaan voimakkaiden valokoodien ja virtausten myötä pelotta. Olette valmis tasapainottumaan taivaan ja Maan välillä ja astumaan eteenpäin näiden energioiden mestarina maan päällä.

Porttien avautuessa olette valmis ilmaisemaan sieluanne täysin aineellisella tasolla, uuden Maan uutena ihmisenä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.10.2016 TANSSIA TIMANTTITÄHTITULEN KANSSA – 10-10- JA 11-1

ViestiKirjoittaja hammer » 11.10.2016 05:51

TANSSIA TIMANTTITÄHTITULEN KANSSA – 10-10- JA 11-11-PORTIT SEKÄ UUSI ALKU

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
9.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elätte intensiivistä ja voimallista aikaa, rakkaat. Tänä aikana timanttivalo ja timanttikoodit aktivoivat Maatanne timanttivalon hehkuvalla muodolla, jota kutsumme timanttitähtituleksi.

Mitä on timanttitähtituli?

Se on kosmisen olemuksenne, sielunne "aine" ja luovuuden energiaa. Sitä voitaisiin kutsua myös sielutuleksi, kun se on voimakasta sähkötulienergiaa, joka aktivoi kosmisen halun tanssia valossa luovassa prosessissa. Voisimme kutsua sitä myös enkelituleksi, ja siinä sielu tunnistaa jumalaisen olemuksensa ja hyväksyy enkelitähtitulen fyysiseen ruumiillistumaansa.

Se on valo ja tuli, joka palaa kosmisessa sydämessä puhtaalla valkoisella liekillä. Ja se on myös valo ja tuli, joka palaa teidän sydämessänne ja sielussanne, kun astutte uuteen todellisuuteen.

Rakkaat ystävät, monet teistä tuntevat timanttitähtitulen, kun se tanssii valokehomeridiaanejanne pitkin, fyysisen kehonne läpi hermoston kautta syvälle solumatriisiin. Siellä se tanssii DNA:nne kanssa ja aktivoi uusia muotoja ja uusia malleja.

On todellakin aikaa, jolloin jumalainen luova älykkyys lähettää timanttitulen polttamaan pois sen, mikä on vanhaa, ja luomaan sen, mitä täytyy tulla. On aika tiedostaa timanttitähtivalo, kun se virtaa kehoonne ja integroituu valokehoonne ja fyysiseen kehoonne. On aika antautua taialle ja tanssille ja vain sallia jumalaisen luovan voiman luoda ja ilmentää, kun uutta syntyy.

10-10- ja 11-11-portit ja timanttitähtitulen "sytyttäminen"

Rakkaat ystävät, on kaksi voimallista hetkeä, jotka tulevat pian ja jolloin sielutulenne aktivoituu teissä ja maan päällä. Nämä ovat aikaportteja tai aikaportaaleja, joita kutsumme nimellä 10-10 ja 11-11.

10-10 on lokakuun 10. päivä, ja se kantaa uusien alkujen energiaa 1-1-9-porttina. Tuplaykkönen merkitsee uusia alkuja, kun taas "yhdeksän" resonoi mestaruus- ja loppuunsaattamisenergian kanssa. Olette tosiaankin saattamassa loppuun transformaationne ja tulemassa uuden energian mestariksi, jotta voitte aloittaa uuden aika- ja luomissyklin uudessa todellisuudessa.

Tuona päivänä ja sen jälkeen tunnette timanttitulen hyökyvän kehonne ja elämänne läpi. On viisasta vain sallia timanttitulen seurata omaa luovaa älykkyyttään ja katsoa, mitä se luo. Älkää yrittäkö kontrolloida lopputulosta. Pelkästään uneksikaa ja halutkaa ja sallikaa timanttitulen kantaa nämä unelmat ja halut ilmentymään.

Toinen aikaportti marraskuun 11. päivä on erittäin voimakas siirtymä. 11-11-portti on mestariaktivointiportaali ja sen 11-11-9-voima, joka on 2-2-9, aktivoi sekä mestarilukujen 11 ja 13 voiman että "kakkosen" jumalaisen feminiiniviisauden yhteen mestaruuden ja loppuunsaattamisen kanssa. Tässä kohtaa timanttitähtituli ruumiillistuu jumalaiseen feminiinienergiaan, mikä merkitsee, että tähtitulen/sielutulen voimakas virta aktivoi käpylisäkkeen kautta oman "kristallikallonne" oikean ja vasemman aivopuoliskon maljan ja sitten se välitetään kehoonne sydänkeskuksen kautta.

Tämä on voimakkain aktivointi ja korkeampi itse sallii ainoastaan niiden, jotka ovat fyysisesti valmiita, ryhtyä tähän. Se vaatii, että oikea ja vasen aivopuolisko ovat harmoniassa ja tasapainossa ja että tähtituli voidaan johtaa selkäydintä pitkin sydämeen ja maatähtichakran kautta alas maahan, jossa se yhdistyy maatuleen Maan sydämessä.

Siellä timanttitähtituli kerätään maasydämeen ja se antaa energiaa uuden Maan uuden matriisin syntymiselle.

Siis rakkaat, kun uneksitte unelmianne uudesta elämästä ja uudesta todellisuudesta, uneksitte myös kaikille uuden Maan ja uuden todellisuuden olemaan korkeampaan tietoisuuteen.

Timanttitietoisuus ja uuden todellisuuden valonkantajat

Tänä muutos- ja transformaatioaikana on kolmentyyppisiä ihmisiä maan päällä: niitä jotka ovat edelleen unessa vanhassa energiatietoisuudessa, niitä jotka ovat heräämisprosessissa, ja niitä jotka ovat ruumiillistaneet mestaruutensa ja joista tulee timanttitulitietoisuuden kantajia.

Niitä jotka yrittävät edelleen elää vanhassa 3D-kaksinaisuus- ja konfliktimallissa, voidaan kutsua unessa oleviksi. He ovat vasemman aivopuoliskon rationaalisia ajattelijoita, jotka toimivat edelleen lineaarisilla aikajanoilla ja jäävät usein kiinni "esivalmistettuihin" todellisuusversioihin. He eivät ole vielä nostaneet tietoisuuttaan tiedostamaan toista olemistapaa ja erilaista yhdistymis- ja vuorovaikutusmallia. Unessa oleminen vanhassa energiassa, ollen kuitenkin viidennen ulottuvuuden maailmassa, tekee elämästä hyvin vaikeaa tuollaisille ihmisille. Heille syvät transformaatioprosessit näyttävät uhkaavilta ja kaoottisilta ja he reagoivat usein tulemalla aggressiivisemmaksi ja riitaisemmaksi ja luomalla lisää kaaosta, hämmennystä ja ahdistusta. He tuntevat timanttitähtitulen vaikutukset ympärillään, mutta ovat kyvyttömiä valjastamaan sen tai virtaamaan sen luovan potentiaalin kanssa.

Toinen ryhmä on niitä, jotka ovat heräämisprosessissa ja ovat alkaneet oivaltaa, että on toinen elämistapa ja maan päälle synnytetään uutta toimintamallia. He ovat siirtyneet konfliktin, kaksinaisuuden ja valtapelien yläpuolelle, kasvavaan ja esiintulevaan rakkaus- ja ykseystietoisuuteen. He etsivät, oppivat ja hakevat tukea, kun kehittävät tietoisuuttaan ja aktivoivat valokehoaan, jotta he voivat integroida timanttitähtitulen ja luoda sen kanssa.

Kolmas ryhmä on niitä, jotka ovat uuden energian mestareita ja integroivat ja ruumiillistavat timanttitähtitulta ja elävät timanttitietoisuutta. He pystyvät integroimaan ja tasapainottamaan olemisen oikean ja vasemman aivopuoliskomoodin ja toimimaan sydämestään ja rakkaudesta ja myötätunnosta. He virtaavat timanttitähtitulen luovan energian kanssa ja pystyvät luomaan omia aikaspiraalejaan, kun he ilmaisevat ja luovat omia versioitaan uudesta todellisuudesta. He ovat integroineet sielun, hengen ja kehon jumalaisen rakkauden yhdeksi yhtenäiseksi ilmaisuksi maan päällä!

Rakkaat, voisimme myös mainita tässä timanttilapset, nuo suurenmoiset timanttivalo-olennot joita on tullut planeetalle vuoden 2012 lopusta lähtien. Nämä säteilevät sielut syntyvät timanttitähtitulitaajuuden kera, ja kaikkialla missä he ovat, he ankkuroivat sielunsa timanttitähtitulta ja luovat ympärillään oleville tilaisuuksia avautua tälle uudelle luovan valon virralle.

Siis rakkaat, voitte nähdä, että tänä aikana ihmiskunnalla on todella vaihtelua ja virtausta, kun muutoksia aktivoidaan syvällä kaiken tietoisuudessa maan päällä. Kun olette tekemisissä ihmisten kanssa päivittäin, on aina hyvä muistaa, etteivät kaikki ole samalla tietoisuustasolla. Jos olette saavuttaneet niiden tason, jotka ruumiillistavat timanttivaloa, niin tiedätte, että välitätte ja ankkuroitte tuota valoa sinne, missä olette.

Miltä teistä ehkä tuntuu, kun integroitte timanttitähtitulta

Kun integroitte tätä voimakasta timanttitähtitulta, tunnette varmasti tämän prosessin kehossanne. Fyysinen olemuksenne imee enemmän ja enemmän korkean taajuuden valoenergiaa ja värähtelee aina vain korkeammalla taajuudella. Tämä aiheuttaa aluksi voimakkaita uupumustunteita, kuin haluaisitte nukkua koko ajan. Itse asiassa, rakkaat ystävät, teidän saattaa hyvinkin tarvita levätä usein ja huolehtia fyysisestä kehostanne, kun integroitte näitä tulisia energioita.

Teillä saattaa myös olla palamisen tunnetta kehossanne, erityisesti ruuansulatusjärjestelmässä, ja teidän saattaa tarvita muuttaa ruokavalionne hyvin pehmeään ja alkaliseen ruokaan joksikin aikaa, jotta kehonne sallitaan keskittää energiansa siirtymään. Saatatte myös tuntea kipua kehossa, kun korkean taajuuden energia voi aiheuttaa tulehdusta ja ärsyttää vanhoja vamma- tai heikkousalueita kehossanne. Varmistakaa, että juotte vettä tarvittaessa huuhtelemaan ulos myrkkyjä ja viilentämään elimistöä, joka saattaa ylikuumentua valokehon ja fyysisen kehon integroinnin prosesseista.

Yhdessä näiden tunteiden kanssa saatatte kokea myös levottomuutta ja kummallisuutta kehossanne. Ehkä ikään kuin sähkövirtaa kulkee kehonne läpi, sillä näin itse asiassa on. Korkean taajuuden valo käyttää hermostoa fyysisen kehon läpi virtaamiseen ja fyysiseen matriisiin pääsemiseen. Tämä voi saada olonne tuntumaan hermostuneelta ja ahdistuneelta toisinaan tai teille saattaa olla kamppailua lakata ajattelemasta ja alkaa nukkua. Tai saatatte herätä muutaman tunnin jälkeen stressaantuneena. Tai teillä saattaa olla kummallisia unia, kun alitajuntanne yrittää selittää ja integroida näitä prosesseja.

Päiväelämässä teistä saattaa tuntua hämmentyneeltä ja eksyneeltä toisinaan, ja saatatte unohtaa asioita ja "hukata" aikaa. Tämä johtuu tietokonetermein siitä, että kovalevyänne formatoidaan uudelleen ja jotain informaatiota saattaa kadota. Tiedostakaa vain, että kun prosessi on valmis, pystytte toimimaan taas selkeästi.

Saatatte tuntea myös yhteydettömyyttä todellisuuteen ja toisiin. Tämä johtuu siitä, että olette yhteydetön! Teille annetaan suurenmoinen tilaisuus luoda uudelleen sekä oma elämänne että todellisuutenne ja Maan todellisuus. Unelmoimalla, luomalla ja pitämällä timanttitulta omassa olemuksessanne työskentelette tämän voimakkaan uuden valon maadoittamisen kanssa. Älkää yrittäkö "yhdistyä uudelleen", vaan keskittykää luomaan uutta ja sallikaa niiden, jotka ovat enemmän harmoniassa uuden valonne ja taajuutenne kanssa, löytää teidät!

Timanttitähtitulen kanssa työskenteleminen integrointiprosessissa

Paras ja positiivisin tapa työskennellä timanttitähtitulen kanssa on osallistua toimintoihin ja prosesseihin, jotka sallivat teidän olla luova ja päästä käsiksi sielunne ja henkenne voimaan ja viisauteen.

Luovuuden käyttäminen sallii teidän myös aktivoida olemuksenne oikean aivopuoliskon, mikä merkitsee, että työskentelette oikean ja vasemman aivopuoliskon tasapainoa kohti, mikä antaa "maljan" timanttitähtitulivalon vastaanottamiselle ja välittämiselle.

Luovuutta voidaan ilmaista monissa muodoissa yksilöllisten mieltymysten mukaisesti.

Kenties helpoin tapa aloittaa on työskennellä oman sielupäiväkirjan kanssa, johon tallennatte päivittäisiä tunteitanne, kokemuksianne ja viisauttanne sanoin, runoin tai kuvin, jotka teette itse.

On myös hyvä idea yhdistyä ryhmiin ilmaisemaan luovaa sieluolemustanne musiikin, mantran, laulun, tanssin tai visuaalisten ja taiteellisten luomismuotojen kautta. Oleminen ryhmässä saman värähtelytaajuuden ihmisten kanssa auttaa teitä tasapainottumaan ja aktivoimaan omat luovat virtanne.

Työskennellessänne nousevan luovuutenne kanssa, jonkin ajan kuluttua alatte nähdä yhteyden luovuuden ja elämänne ja todellisuutenne luomisen välillä, kun uneksitte ja valitsette omien luomustenne värejä, ääniä ja makuja.

Miten suurenmoista seikkailua tästä tuleekaan, kun valitsette ja ilmaisette sielunne ja henkenne värejä ja ääniä ja edistätte uuden todellisuuden luomista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.12.2016 2017 – UUSIA ALKUJA JA PYHÄN MAAN VUOSI

ViestiKirjoittaja hammer » 02.01.2017 20:35

2017 – UUSIA ALKUJA JA PYHÄN MAAN VUOSI

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
31.12.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa vuoteen 2017! Tervetuloa uusiin alkuihin! Tervetuloa pyhään Maahan!

Rakas perhe, kun siirrytte tähän uuteen vuoteen 2017, haluaisimme toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi uuteen alkuun, uuteen aikasykliin ja hyvin erityiseen aikaan planeetan kannalta. Tämä on vuosi, jolloin pyhän Maan energiasta tulee ilmentyneempi ja jolloin ne jotka ovat heränneet ja elävät korkeamman tietoisuuden kera, käyttävät luovuuteensa ja aikomukseensa juhliakseen elämän pyhyyttä ja pyhää Maata.

Tällä aikajaksolla elokuun Leijonaportista lähtien, Maa on tehnyt merkittävän aikajanavaihdoksen, mikä on aiheuttanut valtavia aaltoja ja myrskyisiä muutoksia muutaman viime kuukauden. Tämä on tehty Maan ja ihmiskunnan harmonisoimiseksi polkuun, joka johtaa Maan uudistumiseen ja pyhien polkujen uudelleenmuodostumiseen planeetalle.

"Miten näin voi olla?" saatatte hyvinkin kysyä, kun katsotte ympärillenne ja näette kaaosta ja muutoksia, jotka eivät näytä hyödyttävän suurempaa hyvää. Mutta pyydämme teitä tietämään, että tämä on tie eteenpäin, joka sallii kaikkien timanttisydänsotureiden ja sateenkaarimaasotureiden nousta puolustamaan Maan ja ihmiskunnan ja kaikkien maan päällä elävien olentojen korkeinta hyvää.

Tässä uudessa aikasyklissä joka alkaa nyt, tämä polku vie teitä turmeltumattomaan ja uudestisyntyneeseen Maahan. Mutta tämä ei tapahdu ilman ilmentämis- ja luomisponnistelujanne. Nyt on se aika, jota varten olette syntyneet. Nyt on se aika, jolloin teidän täytyy yhdistyä sieluunne ja henkeenne sekä syvään elämänintohimoonne ja ilmaista aikomuksenne luoda sellainen Maa, jota haluatte.

Pyydämme teitä tekemään tämän pyhällä tavalla. Ei väkivalloin ja aggressiivisesti, vaan voimalla ja vahvuudella ja kulkemalla aina hengen kanssa. Muistakaa, että viime aikasyklissä teidät koulutettiin olemaan sydämen sotureita. Nyt tässä aikasyklissä jonka luotte, olette timanttisydämen sotureita ja luovia taitelijoita. Kannatte ja välitätte timanttitähtitulen energiatunnusta, ja missä ikinä olettekin, tämä voimakas energia tekee transformaatiotyötään.

Rakkaat ystävät, älkää aliarvioiko heränneen olemuksen ja timanttitulen transformointivoimaa. Kun olette harmoniassa sydämenne ja sielunne kanssa ja kannatte timanttikoodeja valokehossanne ja energiakentässänne, olette voimakas muutos- ja transformaatioenergia pelkästään sallimalla energiapuumerkkinne "leimata" ympäristöänne.

Energiapuumerkki: pyhä itse, pyhä tila ja pyhä Maa

Kun siirrymme uuteen alkuun ja suureen uudelleenasetukseen, kuten kutsumme sitä, ajatellaanpa vähän sen energiapuumerkin luonnetta, jotka heränneillä ja tietoisilla olennoilla on.

Tämä energiapuumerkki alkaa työstä, jota olette tehneet sisällänne viimeisen yhdeksän vuoden syklin ajan. Olette oppineet keskittymään sisäänpäin ja löytämään sen jumalaisen olemuksen ja jumalaisen luomisvoiman, joka on teissä jokaisessa. Kun olette tehneet työtä sielun ja hengen ruumiillistamiseksi, olette havainneet, että todellinen rauha asuu sisällänne, ei ulkopuolellanne. Ja niin olette tehneet työtä yhdistyäksenne tuohon sielun syvään rauhaan ja tunnistaaksenne sen varjoitsen, joka ehkä pidättelee teitä. Ja niin olette saapuneet kohtaan, missä valo sydämessänne, sielussanne ja kehossanne on niin voimakas, että olette jumalaisen valon välittäjä.

Tämä hengen, sielun ja kehon jatkumo on tehokkain, kun rukoilette joko yksin tai ryhmässä, kun meditoitte ja kun teette pyhän seremonian Maalle.

Niinpä pyydämme teitä ymmärtämään, että yksittäisenä olentona olette hyvin voimakas, kun pidätte ja välitätte timanttivaloa. Luotte kvanttienergiakentän, joka on niin korkeaa taajuutta, että se vaikuttaa energiakenttään ympärillänne ja muuttaa sitä. Teidän ei tarvitse tehdä mitään, paitsi varmistaa, että pidätte tätä taajuutta sydämessänne ja valokehossanne. Pelkällä värähtelyllä nostatte energiakenttää ympärillänne.

Mutta tulevana vuotena on välttämätöntä myös muistaa, että yksittäisenä ihmisenä voitte muuttaa ympäristöänne myös aikomuksella, fokusoitumalla ja ponnistelemalla. Ympäristö on heijastus teistä ja te luotte sen. Jos teistä tuntuu, että ympäristönne on kaoottinen ja matalaa energiaa, niin tehkää työtä muuttaaksenne se siellä, missä voitte. Luokaa järjestystä, harmoniaa ja kauneustaajuutta. Kyllä, tämä vaatii fokusoitumista, ponnistelua ja energiaa, mutta näin luotte pyhän tilan.

Aloittakaa pienestä alueesta – luokaa kenties alttari. Sitten luokaa vaikka yksi huone, joka on pyhä tila. Ja sitten kenties luokaa koko asuinalueenne pyhäksi tilaksi. Kun teette tämän, annatte Maalle ja muille merkin, että olette valmis transformoimaan ympäristönne, yhteisönne ja Maan pyhäksi tilaksi.

Tämän uuden syklin aikana monet teistä yhdistyvät sieluperheen ja –sieluryhmien kanssa meditoimaan ja tekemään pyhiä seremonioita, jotka luovat energiaa pyhän maatietoisuuden uudelleenmuodostamiseksi maailmaanne.

Se mikä hukattiin, löydetään ja perustetaan uudestaan. Tietoisuus pyhästä Maasta alkaa teistä, ryhmistänne ja yhteisöistänne ja siitä pyhästä työstä ja seremonioista, joita teette.

Antakaa vuoden 2017 olla aikaa, jolloin sytytätte timanttienergiapuumerkkinne ja keräännytte ryhmiin tekemään pyhiä seremonioita ja luomaan pyhän tilan. Maa on valmis ankkuroimaan nämä uudet energiat omaan matkaansa takaisin pyhään tilaan.

Pyhä aito itse – kuka olen tässä uudessa syklissä

Monet teistä ovat eläneet viime aikoina kera tunteen, että te ette enää kuulu tähän paikkaan ja olette väsynyt tai kyllästynyt elämään vanhassa 3D-tyyppisessä matriisissa. No, nyt on aika hyväksyä uusi haaste ja alkaa luoda elämää, joka ilmaisee todella aidosti sitä, kuka olette.

Tämän tekemiseksi, rakkaat, teidän täytyy tuntea itsenne ja tietää hyvin syvällä tasolla, kuka olette.

Kuka olette sosiaalistumisen ja työn talousmatriisin ulkopuolella? Oletteko pelkästään "yksikkö", joka tekee työtä, elää ja lisääntyy, vai onko elämällänne maan päällä syvempi ja sielupohjaisempi merkitys? Onko teillä sielutehtävä, ja jos on, mikä se on?

Muistatteko, että olette galaktinen olento, valo- ja energiaolento ja että tähdet ovat kotinne? Muistatteko, että päätitte tulla tänne ja teillä oli jokin tarkoitus halutessanne olla täällä maan päällä tänä aikana?

Jokaisella elävällä olennolla joka inkarnoituu maapallolle, on tullessaan halu kasvaa, kehittyä ja ilmaista sieluenergiaansa tai sielupuumerkkiään uudella tavalla. Mutta rakkaat ystävät, voidaksenne yhdistyä siihen, mikä se on, teidän täytyy ns. nostaa verhoa ja yhdistyä sielunne luovaan energiaan.

Silloin havaitsette, että olette valo- ja henkiolento ja ääretön. Havaitsette, että ydinolemuksenne on valo, myötätunto ja luovuus ja halunne tässä inkarnaatiossa on kukoistaa, kokea yltäkylläisyyttä ja luoda sielunne ilmentämismallin mukaisesti.

Tämän puhtaan ja luovan ydinolemuksen saavuttamiseksi teidän täytyy tuntea itsenne ja kyetä ilmaisemaan aitoa sieluolemustanne. Riippumatta siitä, mitä alemmissa kokemustaajuuksissa tapahtuu, pysytte ankkuroituna ja keskittyneenä omaan korkeampaan rakkaus-, myötätunto- ja rauhatietoisuuteenne.

Ymmärrätte, että olette pyhä tila inkarnoituneena ihmiskehoon ja voitte hyödyntää tuota pyhää energiaa elääksenne jumalaisessa armossa. Määrittelisimme jumalaisen armon syväksi tunteeksi yhteydestä jumalaiseen sydämeen ja jatkuvaksi ja kestäväksi hyvinvoinnintunteeksi – tietäen, että olette rakkaus ja teitä rakastetaan kaikkina aikoina!

Siis rakkaat ystävät, kun astumme vuoteen 2017 ja tähän uuteen alkuun, toivotamme teille kaikille luomisiloa, yltäkylläistä ilmentämistä ja timanttivaloa pyhällä polullanne pyhässä Maassa.

Pyhän Maan kalenteri 2017

1.1. uusi alku, uuden yhdeksän vuoden syklin alkaminen, joka huipentuu 2026
11.2. vuosittainen kuunpimennys
26.2. vuosittainen auringonpimennys
20.3. päiväntasaus
21.6. päivänseisaus
26.7. planetaarinen uusi vuosi
7.8. osittainen kuunpimennys
8.8. Leijonan 8-8-porttiportaali
21.8. täydellinen auringonpimennys
22.9. päiväntasaus
11.11. 11-11-portaali
21.12. päivänseisaus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19.3.2017 MAALISKUUN PÄIVÄNTASAUS 2017 – UUSI ALKU JA "TYHJÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 19.03.2017 23:17

MAALISKUUN PÄIVÄNTASAUS 2017 – UUSI ALKU JA "TYHJÄ TILA"

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
19.3.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Niin, rakkaat ystävät, lähestytte nyt vuoden 2017 ensimmäistä päiväntasausta. Pohjoisessa se on voimakas kevätpäiväntasaus ja etelässä syyspäiväntasaus. Timanttivaloaalto joka vapautetaan päiväntasausten aikana, kerää vauhtia ja valmistautuu tuomaan vielä lisää valaisua ja säteilyä maan päälle.

Mutta samaan aikaan on tyhjyyden tunnetta, tunnetta ettei mikään liiku eteenpäin, mikä kääntyy turhautumiseksi, vihaksi ja avuttomuudeksi monilla teistä.

Tähän on tietysti syynsä. Kun siirrytte tähän uuteen aika- ja muutossykliin, on suuren toiminnan ja muutoksen hetkiä, ja on aikoja, jolloin teille annetaan tilaa hengittää ja pohtia, mistä olette tulleet ja minne haluatte mennä todellisuusluomisessanne.

Niin se on, että tällä hetkellä olette "odotuskannalla", jolloin teillä on tilaisuus harmonisoitua tarkemmin sen kanssa, mitä haluatte luoda, kun valmistaudutte säteilevän timanttivalon tsunamiin, joka huuhtoo planeetan yli tämän vuoden heinä-elokuussa ja kulminoituu pimennyksessä elokuun lopulla.

"Tyhjä tila" ja sen tarkoitus transformaatiossanne

Tämä "tyhjä tila" esitetään planeettaliikkeen valokielessä Venuksen ja Jupiterin perääntymisenä.

Venus on rakkauden, kauneuden, rahan ja suhteen valoenergiaa, ja teille annetaan aikaa miettiä näitä asioita, ennen kuin siirrytte eteenpäin. Venus perääntyy Oinaasta, ensimmäisestä huoneesta, takaisin Kaloihin, 12. huoneeseen, mikä kuvaa kaarta taaksepäin, kun uusi alku laitetaan odottamaan ja teidän annetaan päästä itsenne tasalle ja varmistaa, että olette harmoniassa unelmienne, toiveidenne ja uuden todellisuuden luomustenne kanssa. Venus liikkuu eteenpäin vasta huhtikuun puolivälissä ja siirtyy Oinaaseen huhtikuun lopussa, joten rakkaus- ja yltäkylläisyysplaneetan tanssiessa uuden kynnyksellä, teille annetaan tilaisuus varmistaa, että olette tarkoituksella täysin keskittynyt luomuksiin, jotka ovat linjassa sydämenne ja sielunne kanssa.

Jupiterin energia, laajentuminen, perääntyy Vaa'assa kesäkuun alkupuolelle. Vaaka edustaa avioliittoa ja luovia hankkeita, joten näyttää todennäköiseltä, että suhteet ja luovat hankkeet eivät voi laajentua merkittävästi ennen vuoden puoliväliä, jolloin olette valmis syöksymään eteenpäin valo-aallolla, joka tulee vuoden puolivälissä Leijonaportin myötä.

Siis rakkaat ystävät, näiden planeettojen jarruttaessa merkittävää eteenpäin liikkumista, teistä saattaa näyttää, että olette "tyhjässä tilassa", missä mikään ei liiku eteenpäin, ja olette vähän turhautunut ja epävarma.

Näin pitäisikin olla, ja kaikki on jumalaisessa järjestyksessä. Tämä on teidän aikaanne todella varmistaa, että luotte harmoniassa uuden moniulotteisen energiapuumerkkinne kanssa, ettekä vanhassa energiamallissa.

On täydellistä aikaa levätä vähän, meditoida, luoda ja löytää lempeästi tienne uusiin projekteihin ja haasteisiin.

Rakkaat ystävät, vastustakaa kiusausta täyttää tämä "tyhjä tila" kaaoksella, melulla ja draamalla. Kohdatessaan keskeytyksen ja pohdiskelutauon, monet ihmiset tulevat ahdistuneeksi ja levottomaksi ja heidän täytyy täyttää tuo "tyhjyys" jollain draamalla, ja draama tuo aina esiin vanhoja malleja ja vanhoja uhritarinoita, jotka antavat teille kilometrin tai pari tunnelatausta ajanvietteeksi.

Nyt on aika päästää irti tuosta tarpeesta, on kyse sitten suhdedraamoista, rahaongelmista tai poliittisesta ja yhteisökaaoksesta. Astukaa mestaruuteenne kykenemällä tunnistamaan kaaos ja melu ja päättäkää olla hiljaisessa ja pohdiskelevassa tilassa, jossa voitte kuulla sielunne ja henkenne yllytykset, jotka tulevat korkeammista ulottuvuuksista ja korkeammasta tietoisuudesta, ja ilmaista korkeampia laatuja – rauha, rakkaus, harmonia ja luovuus.

Tietäkää, että kun merkittävä liike eteenpäin alkaa vuoden puolivälissä, olette paljon paremmassa paikassa osallistuaksenne voimakkaisiin luoviin energioihin ja kanssaluodaksenne sydämenne ja sielunne unelmat ja toiveet.

Ei ole mitään tarvetta tuntea olevansa ahdistuksen ja turhautumisen vanki. Luottakaa vain, että kaikki liikkuu eteenpäin niin, kuin pitäisi.

Sieluryhmät, sieluperheet ja tähtiheimot

Tämä "tyhjän tilan" ja sisäisen hiljaisuuden aika on myös hyvin aktiivista aikaa korkeammissa valoulottuvuuksissa. Siellä on merkittävää energialiikettä. Sieluryhmänne, sieluperheenne ja tähtiheimonne muodostavat yhteyksiä ja uusia yhteisöjä palvellakseen paremmin intressejänne sitten, kun energiat alkavat liikkua taas eteenpäin.

Sieluryhmät muodostuvat sointuvista sieluista, joiden energiapuumerkit ovat yhteensopivat ja joita vedetään yhteen tällä hetkellä. Vetovoima perustuu niiden aikomuksiin ja sielutehtäviin uudessa todellisuudessa. Kun aloitatte uuden projektin tai uuden aikasyklin, myös tarkoituksellisessa vaiheessa, luotte energian, joka vetää puoleensa toisia, jotka aloittavat samaa tai ovat samanlaisia energioita. Vetovoima on korkeamman ulottuvuuden tapa tuoda yhteen sieluryhmiä, jotka voivat tukea ja auttaa toisiaan unelmiensa ja sieluintohimojensa ilmentämisessä uuteen todellisuuteen. Niinpä siirtyessänne sielutyönne uuteen ilmaisuun, näette, että alatte vetää puoleenne uusia ihmisiä eri projekteilla ja hankkeilla riippuen siitä, minne sielunne ja henkenne ohjaa teitä.

Sieluperheet ovat suurempia sieluryhmittymiä, joilla on yhteinen aikomus uudessa todellisuudessa. Useimmat teistä kuuluvat Maan hoitajien ja Maan suojelijoiden perheeseen. Olette valoperhettä, valotyöntekijöitä ja valonsotureita, jotka ovat täällä ollakseen uudessa todellisuudessa ja työskennelläkseen Maan kanssa sen transformaatio- ja ylösnousemusprosessissa.

Kehittyneiden sielujen perheenä tehtävänne on ryhtyä sanoista tekoihin ja elää uudessa todellisuudessa niissä valinnoissa, joita teette jokapäiväisessä elämässänne. Tässä viidennen ulottuvuuden todellisuudessa ei ole enää mahdollista elää itsekästä ja eristäytynyttä elämää. Olette kaikki osa samaa Maata, ja vaikka saatatte päästä eri tietoisuustasoille tai ulottuvuuksiin, teidän täytyy silti elää maadoittuneesti.

Sieluperheenä työnne on mallintaa uusi todellisuus, painottaen toisten palvelemista, ykseyttä, luovuutta, harmoniaa, rakkautta ja myötätuntoa.

Tapa tämän saavuttamiseen, rakas valoperhe, on käyttää "tyhjä tila" fokusoitumalla sisäiseen todellisuuteenne ja saavuttamalla sisäinen rauha, harmonia ja hyväksyntä siellä. Se on myös aikaa päästä käsiksi luovuuteenne ja hioa taitojanne Maan hoitajina ja luovina olentoina, jotka osaavat ilmentää henkilökohtaisen luomisen kautta.

Tähtiheimojanne ovat ne enkelit ja valo-olennot, jotka ovat sieluperhettänne korkeammissa tietoisuusulottuvuuksissa. Tällä hetkellä tapahtuu myös suuri sieluheimojenne korkeamman ulottuvuuden kokoontuminen, kun ne valmistautuvat tukemaan teitä, jotka olette inkarnoituneena tänne maan päälle sielutehtävään luodessanne uutta Maata.

Rakas perhe, tiedostakaa, että te ette ole yksin tässä siirtymässä ja näissä voimakkaissa muutoksissa. Tähtiheimonne ja enkelivalo-olennot rakastavat ja tukevat teitä aina. Aikanne maan päällä on merkittävä valoseikkailu koko tähtiperheellenne ja heimollenne, ja he ovat aina läsnä tukemassa teitä korkeammista ulottuvuuksista.

Yksinkertainen eläminen – avain luovaan virtaan

Tässä "tyhjän tilan" ajassa hyvä projekti on myös alkaa opetella, miten eletään yksinkertaisesti.

Tämä ei merkitse elämistä ilman yltäkylläisyyttä tai elämistä köyhyydessä ja puutteessa. Päinvastoin, se merkitsee elämistä yltäkylläisyydessä, mutta tehden valintoja, jotka ovat esimerkki erottelukyvystä ja luomistaidosta.

Vanhassa energiakulttuurissanne opitte samaistamaan yltäkylläisyyden monien arvokkaiden asioiden tuottamiseen ja kuluttamiseen. Ja jonkin aikaan tämä saavutettiin. Mutta tässä uudessa todellisuudessa olette tulleet tietoiseksi tuollaisen elämäntyylin seuraamuksista: Maan vahingoittaminen ja suurien ihmismassojen aikaansaaminen, joilla ei ole elämän perusasioita. Niinpä kehittyneenä tietoisuutena tehtävänne on havainnollistaa, että ymmärrätte nämä ongelmat ja voitte elää yksinkertaisemmalla, mutta kauniimmalla ja harmonisemmalla tavalla.

Rakkaat ystävät, kenties voisitte tänä hiljaisena aikana ajatella uudestaan elämänne ja päättää muodostaa luovemman virran yksinkertaistamalla elämänne ja ympäristönne.

Mistä sellaisista fyysisistä asioista voisitte luopua, joita toiset voisivat käyttää ja jotka eivät ole enää tarpeellisia tunteaksenne olonne mukavaksi?

Mitä sellaisia muutoksia voisitte tehdä kotiympäristössänne, jotka saisivat teidät tuntemaan enemmän harmoniaa ja virtausta?

Miten voitte ilmaista luovuuttanne kotiympäristössänne, vaikka se olisi vain yksi huone?

Rakkaat ystävät, tiedostakaa, että kun teillä on paljon tavaraa, joka kerää pölyä ja jota ei käytetä, luotte fyysisiä esteitä energiavirralle. Tulee vaikeammaksi ajatella ja elää luovasti, koska vanha tukkii liikkeen. Luonnossa vuodenaikojen kierto opettaa teille alkamisesta (kevät), yltäkylläisyydestä (kesä) ja sitten irtipäästämisestä ja vapautumisesta (syksy ja talvi). Niinpä myös elämässä on aika irtipäästää ja vapautua voidakseen käynnistää uuden syklin.

Tässä päiväntasauksessa on upea aika käydä läpi henkilökohtainen irtipäästämis- ja vapautumisprosessi luomaan voimakasta luovaa virtaa, joka mahdollistaa virtaamisenne tulevien energioiden kanssa vuoden puolivälissä.

Pyrkikää elämään yksinkertaisella, kuitenkin rikkaalla ja yltäkylläisellä tavalla. Pyrkikää olemaan luova, rauhallinen, harmoninen ja rakastava kaikessa, mitä teette, kun siirrytte vuoden puolivälin voimakasta valoaaltoa kohti.

Antakaa tämän päiväntasausaallon olla energiaa, jota tarvitsette päästääksenne irti, puhdistaaksenne ja keskittääksenne luovan virran henkilökohtaisen ja upean uuden todellisuutenne luomiseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.4.2016 MITÄ TUO SOIMINEN KORVISSANI ON …

ViestiKirjoittaja hammer » 17.04.2017 13:52

MITÄ TUO SOIMINEN KORVISSANI ON …

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
15.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kirjoitan tätä, koska hyvin monet ihmiset ovat kysyneet ajankohtaisista oireistaan, erityisesti korviin liittyvistä.

Monet ihmiset ovat kertoneet sen lisääntymisestä, mitä lääketieteen ammattilaiset kutsuvat "tinnitukseksi" – soivat ja surisevat äänet toisessa tai kummassakin korvassa. Sitten toiset ovat kertoneet kivusta korvissa,ja usein tuo kipu siirtyy korvista hampaisiin ja leukaan tai päähän, missä siitä tulee huimausta ja päänsärkyä.

Tämä voi olla pelottavaa, kun nämä alueet vaikuttavat päivittäiseen toimintaamme ja kykyymme säilyttää tasapaino joka päivä.

Tämä prosessi on kuitenkin osa siirtymistä valokehon moniulotteiseen energiapuumerkkiin.

Korva ja sisäkorva sijaitsevat viidennen, kuudennen ja seitsemännen chakran välissä tai toisin sanoen henkisen anatomiamme alueella, joka yhdistää meidät korkeampiin ulottuvuuksiin. Siitä seuraa, että kun meitä uudelleenjohdotetaan ja harmonisoidaan yhdistymään täydemmin aurinko- ja galaktiseen perintöömme, tunnemme muutoksia ja liikettä tällä alueella.

Arkkienkeli Mikael opasti minua katsomaan korvan kuvaa voidakseni selittää, mitä kehossamme tapahtuu tässä transformaatiossa. Jos katsotaan sisäkorvaa, nähdään elin nimeltään "simpukka" (cochlea), joka on spiraalinmuotoinen. Tämä elin vastaa vastaanotettujen äänien tulkitsemisesta impulsseiksi, jotka voidaan lähettää hermoratoja pitkin aivoihin sekä kuulla ja ymmärtää. Mutta korkeammissa ulottuvuuksissa simpukka toimii myös galaktisena "antennina", joka voi vastaanottaa ääniä/signaaleja korkeammista ulottuvuuksista.

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Kummassakin korvassa on simpukkaspiraali, ja ne toimivat yhdessä ja edesauttavat kuuloa. Mutta henkisin termein vasemman korvan simpukka toimii vasemman aivopuoliskon kanssa ja vastaanottaa ja maadoittaa informaatiota, joka liittyy elämään maan päällä, kun taas oikean korvan simpukka vastaanottaa ja tulkitsee informaatiota galaktiselta tasolta, mikä yhdistää henkisiin ja mystisiin ulottuvuuksiin.

Kumpikin on yhteydessä hermostoon ja aivoihin. Kuitenkin ne impulssit jotka aktivoivat simpukkaspiraalin korkeammalla tietoisuustasolla, lähetetään aivolisäkkeen kautta ja sitten simpukkaan eri hermoratojen ja valomeridiaanien kautta. Tämä merkitsee, että silloin kun galaktisia valokoodeja lähetetään hyvin voimakkaasti aurinko- ja galaktisilla säteilyaalloilla, käpylisäke aktivoituu voimakkaammin ja vastaavasti niissä jota ovat valmiita, simpukka alkaa värähdellä valokieliviesteistä!

Tasapainoisessa yksilössä oikean ja vasemman simpukkaspiraalin aktivointi varmistaa, että on tasapaino, sekä kirjaimellinen että tunne/mentaali ja henkinen. Olemme olleet planeettakulttuurissamme hyvin epätasapainossa, vasemman aivopuoliskon ollessa hyvin aktivoitunut ja oikean ei. Elämme vasemman aivopuoliskon yhteiskunnassa, jossa annetaan vähän merkitystä oikean aivopuoliskon toiminnalle, ja tämä alkaa koulusta ja jatkuu aikuisikään.

On niin, että kun oikean aivopuoliskon simpukka alkaa värähdellä harmoniassa galaktisen spiraalin valokoodilähetysten kanssa, alat kuulla lähetyksiä, joita et kuullut aiemmin. Se voi kuulostaa tällä hetkellä pelkästään kohinalta, kun aivoilla ei ole aavistustakaan, miten se tulkitaan merkitykselliseksi kieleksi. Mutta kun alat työskennellä oikean aivopuoliskosi kanssa ja laajentua taianomaisiin korkeampiin ulottuvuuksiin, nämä lähetykset alkavat saada muodon ja merkityksen.

Alat ehkä ilmaista valokieltä maalaamalla, musiikilla, runoudella tai millä tahansa oikean aivopuoliskon aktiviteetilla, jota suosit galaktisen valokoodivirran ilmaisemisessa.

Tämä on yksi syy, miksi hyvin monet ihmiset tuntevat olevansa epätasapainossa tällä hetkellä. Vasempaan aivopuoliskoon luottamisesta tulee niin tasapainotonta, että ihmiset ovat vaarassa siirtyä vasemman aivopuoliskon varjoenergiaan – vainoharhaisuuteen, psykoosiin ja masennukseen. Monilla ihmisillä ei ehkä ole aavistustakaan, miksi he tuntevat yhtäkkiä masennusta, ahdistusta, vainoharhaisuutta ja jopa psykoottisuutta. Ja koska tämä on yleistä, saatat tuntea sitä tulevan toisista ihmisistä ollessasi tekemisissä heidän kanssaan, vaikket itse tuntisikaan sitä.

Taatusti tämä on haastava hetki transformaatioprosessissamme. Meidän täytyy vain tunnistaa, mitä tapahtuu, ja saada tasapaino. Aktivoi tuota oikean aivopuoliskon simpukkaa luovalla toiminnalla, taialla, taiteella, tanssilla ja musiikilla. Uneksi ja tanssi, maalaa ja kirjoita, näe kuvioita ja taikaa kaikissa asioissa. Älä jää kiinni vasemman aivopuoliskon varjon alaspäin kulkevaan spiraaliin. Tarvitsemme jokainen tuota alaspäin kulkevaa spiraalia maadoittuaksemme terveessä suhteessa maan kanssa, mutta kun se on epätasapainossa, siitä tulee patologiaa.

Täytyy sanoa myös, että olen havainnut, että maitotaloustuotteiden poistaminen ruokavaliosta voi auttaa tänä aikana, jos korvissa on kipua. Ne muodostavat nestettä korviin, ja jos tuolla alueella on painetta, tämä voi aiheuttaa kipua. Ja kun käpylisäke on hyvin aktiivinen, tuo kipu voi lisääntyä.

Siis rakkaat ystävät, tämä taitaa olla aika kuunnella ja alkaa kuulla nämä uudet lähetykset, joita meille tulee. Työskentelen maalaamalla, ja valokielilähetykset ovat osa sitä, mitä teen nyt.

Pidä tasapainosi, yritä pysyä erossa draamasta ja vainoharhaisuudesta, ja vietä mahdollisimman paljon aikaa oikean aivopuoliskon luovassa maailmassa.

Pian planeettamme löytää taas, että taika ja luovuus ovat ajan avaimet ja kun ymmärrämme aikaa ja miten sen kanssa toimitaan, luomme hyvin erilaista maailmaa hyvin erilaiselle aikajanalle. Avain on sisällämme, niin ylhäällä kuin alhaalla. Meillä on oma galaktinen lähettimemme, joka on tulossa nyt käyttöön!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.7.2017 VUODEN 2017 MUUTOS JA KORKEAMMAN TIETOISUUDEN YHTEN

ViestiKirjoittaja hammer » 11.07.2017 22:05

VUODEN 2017 MUUTOS JA KORKEAMMAN TIETOISUUDEN YHTENÄISKENTÄN MAADOITTAMINEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
5.7.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Planetaarinen uusivuosi ja Leijonaportti heinä-elokuussa 2017

Rakas valoperhe, olette nyt saavuttaneet vuodessanne 2017 ajan, jolloin suuri muutos on käsillä. Voisimme kutsua tätä vuoden 2017 suureksi muutokseksi. Kuten olemme sanoneet aiemmin, 2017 on todellakin pyhän maaplaneetan ja uusien alkujen vuosi. Ensimmäisen vuosipuoliskon tulevat valokoodit ovat kylväneet siemenet uuden Maan tietoisuuden ilmentymiselle maan päälle.

Kutsumme tätä uuden Maan tietoisuutta "korkeamman tietoisuuden yhtenäiskentäksi". Se on korkeamman ja moniulotteisen tietoisuuden uusi ja paljastuva kenttä, joka tulee planeetan ympärille luomaan uuden Maan moniulotteiset verkot. Sitä pidetään jokaisen sellaisen ihmisen sydämessä, sielussa ja valokehossa, joka on sitoutunut korkeampaan tietoisuuteen ja moniulotteiseen elämiseen. Kun nämä säteilevät olennot heräävät ja tulevat yhteen, heidän säteilevät energiapuumerkkinsä ja ryhmäenergiapuumerkkinsä luovat verkkorakenteet uuden Maan ilmentymiselle.

Tästä syystä teidän on hyvin välttämätöntä säilyttää henkilökohtainen energiapuumerkkinne korkeassa taajuudessa ja yhdistyä toisten kanssa, jotka ovat samanlaisessa valo- ja tietoisuustaajuudessa, ja edesauttaa korkeamman tietoisuuden yhtenäiskentän ilmestymistä esiin.

Tämä paljastuva kenttä on saavuttanut nyt kohdan, jossa se on riittävän voimakas motivoimaan merkittäviä muutoksia maan päällä. Heinäkuun energiat rakentuvat kliimaksiin elokuun Leijonaportissa sekä kuun- ja auringonpimennyksessä Leijonassa, erityisesti täydellisessä auringonpimennyksessä 21.8.

Tästä tulee varsin pitkähkö jatkuva intensiivinen jakso, ja rakkaat ystävät, teidän täytyy fokusoitua aikomukseen säilyttää sisäinen rauhanne ja voimanne, kun kuljette tästä haaste- ja testausjaksosta läpi tehdessänne siltaa uuden ja vanhan välille elämässänne. Älkää olko epätoivoinen ja langetko uhritietoisuuteen ja vihaan, vaan sallikaa itsenne pysyä luottamus- ja virtaustilassa. Ei ole aika olla aktiivinen ja yrittää tehdä muutoksia. On aika kääntyä sisäänpäin ja antautua suuremmalle voimalle sallien itsensä virrata muutoksiin luottaen ja itsevarmana.

Täysikuu Kauriissa

Energianopeutumisen ensimmäinen merkittävä kohta on täysikuu 9.7. Tämä täysikuu on Kauriissa, mihin vaikuttaa voimakkaasti Pluto, myös Kauriissa. Pluto antaa energiaa transformaatiolle ja yhdessä täysikuun voimakkaiden magneettisten energioiden kanssa tuo pintaan hyvin syviä tunteita ja tuntemuksia transformoitavaksi ja puhdistettavaksi. Sallikaa näiden tulla pintaan vapautumaan ja siirtymään pois. Älkää pitäkö niistä kiinni tai tunteko epätoivoa tai syyllisyyttä. Päästäkää niistä vain irti ja antakaa niiden mennä hyvin lempeästi. Vanhassa energiassa teitte erittäin kovasti töitä tuollaisten tunteiden prosessoimiseen ja laitoitte paljon energiaa niiden syiden selvittämiseen. Tässä uudessa moniulotteisessa energiassa riittää, että pelkästään tunnistaa, mitä nousee, ja antaa sen mennä rakkauden kera ja tietäen, ettei teidän tarvitse enää painia näiden tunteiden ja tuntemusten kanssa. Riittää, kun antaa niiden virrata pois, kun keskitytte siihen, missä olette läsnä olevassa hetkessä ja mitä haluatte luoda.

Tämä täysikuu on tosiaankin aikaa, jolloin monet vanhat mallit lopultakin vapautuvat tilan tekemiseksi uuden Maan havainto- ja ilmaisumalleille tällä planeetalla. Se on aikaa, jolloin teidän täytyy tajuta täysin moniulotteisen elämisen ajatus, kyetä tunnistamaan taajuus ja värähtely ja ankkuroida oma henkilökohtainen värähtelytaajuutenne tai energiapuumerkkinne uuden Maan energioihin.

Teidän täytyy ehkä viettää aikaa vanhojen energioiden alemmissa taajuuksissa työnne tai perheenne vuoksi, mutta voitte nähdä nämä ajat väliaikaisina vierailuina, ennen kuin palaatte korkeampiin taajuuksiin, joissa teillä on mukavinta. Monilla teistä on edelleen roolina tehdä siltaa taajuustasojen välille voidaksenne auttaa niitä, jotka eivät ole vielä heränneet ja siirtyneet uuden Maan taajuuksiin.

Rakkaat ystävät, vaikka teidän täytyy kokea kaaosta ja pelkoa/vihaa ympärillänne toisinaan, muistakaa, että olette sydämensotureita ja ruumiillistuneita valonmestareita ja että rakkaus ja säteily sydämessänne ja sielussanne suojelee teitä ja avaa yltäkylläisyys-, harmonia- ja ilopolkuja elämäänne ilmaistessanne korkeamman tietoisuuden yhteiskenttää.

Sirius-ilmiö – kun kaksi aurinkoa nousee

Seuraava merkittävä energianopeutuminen on planetaarinen uusivuosi 26.7. Muinaiset mayat ja muinaiset egyptiläiset tunsivat tämän päivän hetkenä, jolloin maaplaneetta aloittaa uuden syklin jatkuvassa evoluutiossaan.

Tätä edeltää "ajan ulkopuolinen päivä", joka on 25.7. Se on taianomainen ja pyhä kohtutila, jossa transformoituminen aikasyklistä toiseen syntyy. Se on aikaa olla iloinen ja luova, kun laitatte uuden vuoden syklin perustan korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Tämä luova ja juhlava energia kantaa teidät seuraavaan päivään, jolloin planeetta ja kaikki elävät olennot aloittavat uuden henkilökohtaisen luomis- ja olemissyklin.

Muinaisilla egyptiläisillä tämän ajan osoitti vuotuinen tapahtuma nimeltään "Siriuksen heliaaninen nousu". Tämä on aikaa, jolloin Sirius nousee aamutaivaalle aivan auringon viereen. Se oli egyptiläisessä kalenterissa myös aikaa, jolloin Niili nousi ja tulvi maalle tuoden hedelmällisyyttä ja yltäkylläisyyttä ihmisille. Lisäksi Sirius tunnettiin pyhänä opettajatähtenä, ja kun sen voimakkaat valokoodit olivat linjassa auringon kanssa, ne välitettiin Maahan vuosittaisen Leijonaporttiportaalin kautta. Leijonaporttiportaali alkaa avautua 26.7. ja saavuttaa huippunsa 8.8. (8-8). Tämä on voimakasta kahden auringon aikaa, toinen kultavalkoinen (Maan aurinko) ja toinen sähkönsininen (Sirus). Timanttivalokoodit jotka kuljettavat malleja ja kuvioita seuraavaa aikaspiraalia varten, välitetään galaksien keskuksesta ja Sirius vahvistaa niitä, kun ne integroidaan Maan planeetta-aikasykleihin.

Leijonaportti 8.8.2017

Siis rakkaat ystävät, voitte nähdä, että tämän energia-asetelma- ja nopeutumissarjan huipentumiskohdat ovat Leijonaportti 8.8. ja kaksi pimennystä elokuussa Leijonassa.

Leijonaportti on voimakas portaali Leijonassa ja se on Siriuksen kuninkaallisten henkileijonien suojeluksessa. Nämä suurenmoiset valo-olennot jotka tunnetaan eilisen ja huomisen leijonina, pitävät pyhää tilaa uusien valokoodien ja evoluutiomallien laskeutumiseksi Maahan ja kaikkien niiden ihmisten verkkojen ja valokehojen aktivoimiseksi, jotka ovat vastaanottavaisia evoluutionsa nostamiselle korkeampaan tietoisuusspiraaliin.

On erittäin välttämätöntä pitää henkilökohtainen tietoisuutenne ja energiapuumerkkinne korkealla tasolla tänä aikana ja hyödyntää täysin tulevien uusien timanttivalokoodien jumalainen valo- ja siunausvirta. Älkää salliko minkään tapahtuman vetää itseänne sellaisille alemmille tietoisuustasoille, kuten viha, pelko ja ahdistus.

Tämä on tosiaan vuoden 2017 suuren muutoksen aikaa, ja teidän täytyy muistaa, että olette sydämensoturi ja ruumiillistunut valonmestari. Työnänne on pitää nämä energiat energiapuumerkissänne niin, että uudet valokoodit voivat tulla sisään ja maadoittua kauttanne ihmiskunnan ja planeetan hyödyksi.

Pimennykset 7.8. ja 21.8.

Leijonaporttiportaali sulkeutuu 12.8. Energian voimistuminen kuitenkin jatkuu koko elokuun ja sitä voimistaa ja kasvattaa kaksi pimennystä Leijonassa.

Leijonan täysikuussa 7.8., päivää ennen Leijonaporttia, on osittainen kuunpimennys Vesimiehessä (aurinko Leijonassa). Tämä luo tilan Jumalatarenergian lisävoimaantumiselle planeetalla. Helmikuussa 2017 oli vuosittainen kuunpimennys Leijonassa (aurinko Vesimiehessä), joka käynnisti tämän voimakkaan timanttienergiavirran Maahan osana Jumalatar/jumalaisen feminiinienergian nousemista maan päällä.

Vuonna 2017 teistä tulee tietoisempi jumalaisen feminiinisyyden nousevasta voimasta, kun oikean aivopuoliskon luovat ja intohimoiset energiat aktivoituvat selvemmin. Paljastuvalla korkeamman tietoisuuden yhtenäiskentällä on lisääntynyt mahdollisuus tulla ilmaistuksi jumalaisten feminiinienergioiden kautta.

Täydellinen auringonpimennys 21.8. saattaa loppuun vuoden 2017 pimennyssyklin. Täydellinen auringonpimennys Leijonassa varmistaa, että uudet planeettakoodit jotka Siriuksen kuninkaalliset tähtileijonat panevat alulle, integroidaan planeettaverkkoihin.

Tuolloin kumulatiiviset muutosenergiat ovat antaneet tärkeän sysäyksen merkittävälle muutokselle maan päällä. Tulienergiana Leijonaenergia polttaa pois ja transformoi kaiken, mikä ei ole harmoniassa uuden todellisuuden timanttivalokoodien kanssa.

Tästä kohdasta eteenpäin painotus on uusissa elämis- ja havaintotavoissa. Uuden Maan nousevat energiat jatkavat vanhojen tapojen haastamista. Paljastuvan yhtenäiskentän voima transformoi ja muuttaa, tehden tilaa uudelle todellisuudelle maan päällä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.10.2017 KOLMOISPORTTIVIHKIMYS, AIKAKAPSELIEN HERÄÄMINEN J

ViestiKirjoittaja hammer » 29.10.2017 08:02

KOLMOISPORTTIVIHKIMYS, AIKAKAPSELIEN HERÄÄMINEN JA ASTUMINEN UUTEEN SIELUTEHTÄVÄÄN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Celia Fenn (starchildglobal.com)
27.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas perhe, muutos ja transformaatio maapallollanne kiihtyvät jatkuvasti. On paljon hämmennystä ja epävarmuutta, kun vanhat järjestelmät alkavat kaatua ja hajota ja uusia alkuja ilmentyy. Tässä vaiheessa vanhan romahtaminen saattaa tuntua selvemmältä kuin uuden syntyminen, mutta olkaa vakuuttuneita, että uusi Maa saa voimaa, kun se alkaa ilmentyä.

Tällä hetkellä menette läpi "kolmoisportista", kuten sitä kutsumme, ja teidät vihitään laajennettuun ja korkeampaan sielutehtäväänne 11-11-portissa marraskuun 11. päivä.

Ensimmäinen näistä tähtiporteista tai tähtiportaaleista oli 10-10 lokakuun 10. päivä. Tämä ensimmäinen portti oli aktivointi uusiin alkuihin. Monista teistä tuntui, ettei teillä ole enää mukavaa vanhassa todellisuudessa, ja kaipasitte uuden todellisuuden ilmentymistä. Tämä voimakas epämukavuus ja uuden kaipaus oli merkki, että sielunne oli kolmoisporttivihkimyksessä.

Toinen portti marraskuun 11. päivä on 11-11-portti, ja se on vihkimys, jossa sielunne hyväksyy uuden tai laajennetun sielutehtävänsä maan päällä ja alkaa ilmaista sitä. Tämä on tärkeä vihkimys, jossa vanhojen leimojen, uskomusten ja rajoitusten syvistä tasoista päästetään irti lopultakin, mikä sallii teidän ottaa täysin vastaan uuden todellisuutenne ja uuden havainnon itsestänne ja sielutehtävästänne tuossa uudessa todellisuudessa.

Kolmas portti on joulukuun 12. päivä 12-12, jossa saatte voiman alkaa ilmentää elämäänne uuden tehtävänne mukaisesti uuden Maan hologrammiverkoissa. Tuolloin olette vapaa kaikista vanhoista havainnoistanne ja linkeistänne menneisyyteen ja valmis ottamaan vastaan uuden Maan tulevaisuuden aikajanan lahjat, kun niitä ilmentyy läsnä olevassa hetkessä. Teistä tulee tietoisempi siitä, miten nämä lahjat esitellään teille tilaisuuksina ja ideoina, ja ryhdytte toimeen niiden perusteella, kun luotte uutta todellisuuttanne ilman ahdistusta tai pelkoa.

Nämä kolme porttia saavat huipentumansa ja viimeistelynsä joulukuun päivänseisauksessa 21.12.2017. Rakkaat, tuolloin pystytte saattamaan nämä paljastuvat energiat tasapainoon jumalaisen valon ja niiden voimakkaiden galaktisten valokoodien kanssa, joita huokuu Galaktisesta keskuksesta, kun se harmonisoituu Maan kanssa tuolloin. On todella juhlan ja ilon aikaa, kun siirrytte eteenpäin luomisspiraalissa korkeammalla, syvemmällä ja syvällisemmällä tasolla.

Aikakapseliheräämiset

Rakas valoperhe, timanttivalon myötä planeetan yli liikkuu tällä hetkellä erittäin voimakasta ja kaunista energiaa. Se on lahja, joka tulee teille tulevasta ajasta, jolloin galaktinen tietoisuus on täysin ankkuroitu maan päälle ja viisaus aikamatkustuksesta ja ajan luomisesta ymmärretään täysin.

Visualisoikaa, jos haluatte, planeettavanhempain neuvoston kokous tässä tulevassa ajassa. Kun he tarkastelevat 2000-luvun alun yhteiskunnan kamppailua ja kärsimystä, he päättävät lähettää joukon korkealle kehittyneitä henkisiä valosotureita nopeuttamaan ja auttamaan ylösnousemus- ja transformaatioprosessia. Mutta he tietävät, että ainoa tapa tuollaisen intervention saavuttamiseen on sallia näiden kehittyneiden sielujen inkarnoitua fyysiseen kehoon tälle aikajanalle osallistumaan sen ilmentämiseen ja luomiseen.

Niinpä, rakkaat, vuodesta 2012 alkaen niiden timanttilasten joukossa joita on inkarnoitunut maan päälle, on ollut tiimi korkean tason galaktisia sieluja, joiden tarkoitus on olla heräämisen aikakapseli. Nämä sielut ovat kummassakin paikassa samanaikaisesti – lapsina tässä todellisuudessa ja aikuisina tulevaisuuden todellisuudessa. He ovat lyhyen aikaa nukkumis- tai unitilassa, kun he tulevat elämään teidän aikakaudellenne, osallistuakseen muutokseen ja heräämiseen pelkästään olemalla, keitä he ovat, ja he lähettävät kehittyneen energiapuumerkkinsä Maan kollektiivitietoisuuteen. Heidän kokemuksensa teidän aikajanallanne on unen mittainen heidän omassa (tulevaisuuden) kodissaan, kun tuon ajan aikavelhot osaavat ajan tiivistämis- ja pidentämistekniikkoja. He ovat täällä antamassa korkean taajuuden galaktista energiaa kehittyvään aikajanaan.

Kun heitä tulee lisää fyysiseen inkarnaatioon, heidän voimakkaat galaktiset sielupuumerkkinsä nostavat taajuutta maan päällä. He elävät tulevaisuuden energian ruumiillistumassa, joka on laitettu maan päälle toimimaan aktivointina jatkuvassa heräämis- ja transformaatioprosessissa.

Kun heidän läsnäolonsa voima kasvaa, se kiihdyttää heräämisprosessia maan päällä. Tässä jaksossa elokuun Leijonaportin ja auringonpimennyksen jälkeen on ollut valtava heräämisprosessi, joka aiheuttaa suuremman heräämisaallon, kuin maan päällä on aiemmin koettu. Ja tämä heräämisaalto jatkuu vuoteen 2018.

Tämä vastaheränneiden sielujen lisääntyminen vaatii myös lisää niitä, jotka ovat valmiita toimimaan oppaina, opettajina ja tiennäyttäjinä toisille. Tämä merkitsee, että monia teistä kutsutaan päästämään irti menneisyydestä ja olemaan valmis uuteen tai laajennettuun sielutehtävään, opastaaksenne nämä vastaheränneet sielut uuden Maan todellisuuteen.

Uuteen tai laajennettuun sielutehtävään astuminen uuden Maan todellisuudessa

Teillä jotka olette olleet valotyöntekijöitä, parantajia ja opettajia monta vuotta, on saattanut olla hiljattain hämmennysjakso, jossa tunsitte epävarmuutta siitä, mitä teette. Tai teillä on ollut ehkä terveysongelmia, jotka tuntuivat pidättelevän teitä ja panevan teidät pysähtymään ja lepäämään työntekemisen sijasta, vaikka näytti olevan paljon tehtävää.

Tämä on merkki, että sielunne yllyttää teitä pysähtymään ja "pudottamaan työkalut", kun käytte läpi ns. uudelleensuuntautumisjaksoa, joka tuo teidät harmoniaan tämän uuden ajan uuden sielutehtäväsuuntanne kanssa.

Nämä uudet tehtävät vaativat uutta havaintoa itsestä ja siitä, miten ilmennetään ja luodaan ja miten parannutaan ja harmonisoidutaan näiden uusien energioiden kanssa. Ette yksinkertaisesti voi tehdä samoja asioita, mitä teitte vanhassa energiassa.

Rakkaat ystävät, ennen energianne keskittyivät siirtymään ja heräämiseen ja siihen, miten työskennellään heräämisen kanssa ja miten käsitellään traumoja, kun ihmiset heräsivät. Mutta nyt planeetalla on riittävästi heränneitä ihmisiä avustamassa mallin luomisessa tämän prosessin nopeutumiselle.

Tarvitsee luoda malli, joka auttaa heränneet ihmiset uuden Maan tietoisuuteen. Tämän tekemiseksi teidän täytyy itse osallistua tuon mallin luomiseen. Teidän täytyy elää uuden Maan tietoisuudessa ja tiedostaa roolinne uuden pioneerina. Teidän täytyy olla siirtynyt kaksinaisuuden ja uhritietoisuuden yli ja luoda voimaantunut elämä, mikä voimaannuttaa myös muita.

Kun saavutatte tämän harmoniatilan tai -paikan korkeamman tietoisuuden ja sielunne kanssa, harmonisoidutte luonnostaan laajennettuun tai uuteen sielutehtäväänne. Teidän ei tarvitse puskea tai etsiä sitä. Joskus tarvitaan eniten vain täydellistä lepoa ja hiljaisuutta, jotta voitte kuulla sielun kehotukset intuition ja synkronismin kautta.

Kun tämä yhteys on muodostettu, teillä on kaksi vaihtoehtoa: joko laajennettu sielutehtävä, jossa aiempi sielutehtävänne tai työnne laajentuu uudella ymmärryksellä ja uudella suunnalla, tai saatte täysin uuden sielutehtävän. Laajennetun sielutehtävän tapauksessa jatkatte työskentelemistä sen viisauden kera, jota olette saavuttaneet vuosien saatossa, mutta tiedostatte uusia havainto- ja lähestymistapoja, joita tarvitaan tätä uutta jaksoa varten.

Toisaalta, saatatte myös tuntea tarvetta astua täysin pois entisestä ja ottaa vastaan jotain täysin uutta ja sellaista, joka ilmaisee paremmin tunnettanne, kuka olette nyt. Tämä on prosessi, joka johtaa teidät täysin uuteen sielutehtävään, joka on enemmän harmoniassa uuden todellisuuden tarpeiden ja ilmaisumuotojen kanssa. Tässä tapauksessa teidät ehkä vedetään elämäntapaan, joka on luovempi ja enemmän yhteydessä Maahan ja joka ilmaisee paremmin sitä, kuka olette tällä hetkellä.

Rakkaat ystävät, on jännittävää muutos- ja luomisaikaa. Toivotamme teille kaikille suurta aika-avaruusseikkailua uuden Maan luomisessa.

Jos haluaisit tietää enemmän näistä energioista ja siitä, miten päästä käsiksi uuteen sielutehtävääsi, liity seuraamme nettiseminaarisarjassa "Vuoden 2017 kolmoisporttivihkimys". Sinua opastavat näiden porttien ja vihkimysten läpi Celia Fenn ja arkkienkeli Mikael, planeetan heränneen olentoryhmän seurassa. Lisätietoa ja ilmoittautuminen (http://starchildglobal.com/channels-and ... -webinars/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron