Rother Steve (espavo.org) The Group - Ryhmä

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Rother Steve (espavo.org) The Group - Ryhmä

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:21

Majakanvaloa
VALTA IHMISILLE
- Maailmantalouden uudelleenjohdottamista

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( http://www.lightworker.com)
15.10.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tiesin noin viikkoa ennen, että tämä viesti oli tulossa. Vastustin sitä todella, koska minulla on voimakasta vastenmielisyyttä tuoda esiin negatiivinen viesti, millaisen kohta luette. Minulla on taipumusta sulkea pois omasta elämästäni kaikenlaiset pelkoon perustuvat viestit. Henkilökohtaisesti uskon, että me ihmisinä olemme pelanneet "pelkokortilla" aivan liian monta kertaa. Vaikuttaa siltä, ettei pelko ole hyvä juttu. Pelotelkaa ihmisiä todella ja he tekevät mitä vaan. Tämä tulee selväksi, kun ette pysty muistamaan salasanaa salasanaohjelmaanne. Haluaisin ajatella, että olemme jo tajuamassa tämän, mutta ihmiset ovat yllättäneet minut ennenkin, kuten silloin kun valtaosa amerikkalaisista uskoi pelkoon ja äänesti uudelleen tuota pelkoa edistävän presidentin.

Sori, emme mene tässä politiikkaan eikä Ryhmä kertonut meille, ketä äänestää. He kuitenkin antoivat erittäin mahtavia esimerkkejä siitä, miten äänestää ja mitä etsiä omasta sydämestämme. He antoivat meille surullista tietoa siitä, että 97% tämän planeetan johtajista on valittu pelosta. He antoivat meille myös ennusteen siitä, että USA:n talous on romahtamassa. (Tämä viesti esitettiin suorana VirtualLight-lähetyksessä 27.9.08 ennen pohjan putoamista maailmanmarkkinoilta.) Tämä romahdus tuntuu kaikkialla maailmassa. He mainitsivat 6-8 vuotta ja vertasivat sitä jopa Rooman valtakunnan tuhoutumiseen. He sanoivat, että ilman on tultava kokonaan pois ilmapallosta ja sitten voidaan rakentaa vakaalle pohjalle.

He pitivät sitä humoristisena, että presidentti aikoi kirjoittaa shekin ja ratkaista ongelman. Vaikka he antoivat tämän pelkoon perustuvan viestin, he nopeasti muistuttivat meille, että voimme muuttaa tätä kurssia koska tahansa, ja he antoivat meille muutamia tapoja sen tekemiseen.

Ryhmä toi esiin yhden ydinaiheistaan. Universaalissa energiassa tapahtuu liikettä, joka vetää asioita takaisin yhteen. He sanoivat, että toimet jotka vastustavat tätä liikettä ja erottavat, kohtaavat enemmän vastustusta, kun taas niitä toimia tuetaan, jotka ovat harmoniassa yhdistävän periaatteen kanssa. Erillisyyden aika on ohi. He puhuvat järjestöjen, yritysten ja valtioiden toimista. Toimet jotka heijastavat tätä yhdistävää periaatetta liiketoiminnassa ja valtionhallinnossa, määrittelevät sen, miten hyvin yritykset ja valtio sopeutuvat uuden maaplaneetan korkeampiin värähtelyihin. Selvin sanoin he ehdottivat, että äänestäisimme ihmisiä, jotka lopettavat energiavirran erillään pitämisen ja rajoittamisen.

Ryhmä antoi meille myös uuden mallin valituille virkamiehille. He sanoivat sen olevan kuin Lemurian päivinä, jolloin meillä ei ollut lakeja vaan tapoja/käytäntöjä. Nämä johtajat valittiin palvelemaan ihmisiä ja huolehtimaan infrastruktuurista - viemään pois jätteet, päällystämään tiet jne. Totuus on, että muuttaaksemme taloutemme suuntaa, meidän on välttämätöntä ottaa takaisin oma voimamme sen sijaan, että annamme sen jollekin johtajalle, joka haluaa suojella meitä omilta peloiltamme. Tämän voiman myötä tulee vastuu, jonka harvat ovat valinneet ottavansa tähän mennessä. Lopultahan on helpompaa antaa voimamme johtajille kuin ottaa vastuu itsestämme. Kuitenkin ne jotka ottavat oman voimansa, avaavat monia ovia toisille, koska se on voimaantuneen ihmisen tapa ja tämä johtaa meidät valaistuneeseen aikaan.

Tiedän sydämessäni, että tämä toivon viesti on yksi Ryhmän tärkeimmistä viesteistä 2000-luvuilla.

Mahtavaa kuukautta!

Isoja haleja ja lempeitä tönäisyjä…

Steve Rother

***********

Terveisiä kotoa

Uusi maapallo

Olette matkustaneet pitkään, teillä on ollut hyvin monia inkarnaatioita sieluina ja olette pelanneet lukuisia pelejä kaikkialla maailmankaikkeudessa. Jotkut teistä ajattelevat olevansa vanhoja sieluja, mutta itse asiassa olette kaikki aivan samanikäisiä. Todellisuudessa monet teistä ovat uusia maapallolla. Jotkut teistä ovat olleet täällä monta kertaa aiemmin, mutta toiset ovat aloittaneet ihmissyklin vastikään ollakseen paikalla tätä suurta muutosta varten. Haluamme puhua tästä tänään.

Evoluutio on käynnissä, kuten hyvin tiedätte. Koko ihmiskunta kohottaa värähtelyä hämmästyttävällä tahdilla, mistä ei koskaan edes uneksittu ihmiskuntaa luotaessa. Muutatte peliä joka toinen päivä. Ei ole mitään suurta suunnitelmaa, sillä luotte polkua edessänne, juuri ennen jalkanne osumista maahan. Tämä on tulossa kaikille teille sekä jännittäväksi että pelottavaksi. Olette myös päättäneet siirtyä toiselle tasolle ja aloittaa alusta.

"Nollaatte" energian ja luotte uuden maapallon tähän tilaan. Kutsumme sitä taivaan luomiseksi maan päälle. Luodaksenne taivaan maan päälle teidän on ymmärrettävä taivaan ominaisuuksia vähän paremmin, sillä ihmiset eivät täysin ymmärrä, mikä on todellista ja mikä ei. Ihmisillä on aina ollut ongelmia todellisuuden kanssa. He ajattelevat jatkuvasti todellisuuden olevan todellista, muttei se ole. Totuus on, että jokaisella ajatuksellanne ja hengenvedollanne luotte uuden, tuoreen luomuksen, mikä tulee olemuksenne läpi tuoden valoa ja energiaa kotoa.

Rooman valtakunnan tuhoutuminen 6-8 vuodessa

Paljon kehityksestänne tällä planeetalla on perustunut erillisyyteen ja tästä haluamme puhua tänään. Maaplaneetalle on tulossa suuria muutoksia ja näette nyt niiden alkua. Nämä muutokset alkavat USA:sta, mutta ne eivät rajoitu sinne. Näette ilman tyhjentyvän suunnattoman kokoisesta ilmapallosta. Tällä hetkellä kaikki ilma näyttää ikään kuin tulevan pois pallosta. Olemme maininneet tästä aiemmin, mutta vain lyhyesti. Rooman valtakunnan tuhoutuminen on taas käsillä. Kerromme teille, että seuraavien 6-8 vuoden aikana maailmantalous romahtaa. Tällä ei ole mitään tekemistä henkilökohtaisen sijaintinne kanssa, mutta romahdus on alkanut USA:sta.

Taloutenne, aivan kuin sydämennekin, ovat punoutuneet yhteen. Ei ole mahdollista kokea ongelmia yhdellä alueella kokematta samanlaisia vaikeuksia kaikkialla maailmassa, joten emme rajoita tätä viestiä mihinkään maahan tai yhteen kansaan. Tämä on ongelman perusta: koko maiden tai yhteisöjen luomisideanne on perustunut erillisyyteen. Kaksinaisuuden kentällä eläminen on antanut teille harhakuvan erillisyydestä. Luulitte, että oli erittäin tärkeää säilyttää perintönne ja varmistaa, ettei se koskaan laimene, joten rakensitte rajoja. Kuitenkin kerromme teille, että tämä erillisyys on aiheuttanut suuren osan nyt kokemistanne vaikeuksista. Koska olemme jo puhuneet USA:sta, käytetään tätä maata esimerkkinä. Palataanpa tähän suureen kansaan ja kerromme teille, mikä on tehnyt siitä suuren.

Mikä on tehnyt Amerikasta suuren

Miettikää runoilija Emma Lazaruksen sanoja, jotka on kaiverrettu Vapaudenpatsaaseen: "Antakaa minulle väsyneet, köyhät, käpertyneet massat, jotka kaipaavat vapaata hengittämistä… Nostan lamppuni kultaisen oven viereen." Toivottaako USA tänä päivänä tervetulleeksi puutteessa olevat? Ei, koska hallinto on pysäyttänyt virran ja luonut erillisyyttä, mitä ei ennen ole ollut. Erillisyys minkä tarkoitus oli suojella teitä, tappaa teidät. Kyse ei ole vain USA:sta, rakkaat ystävät, vaan sitä tapahtuu kaikkialla maailmassa.

Olemme kertoneet teille tästä aiemmin universaalin energian termein. Olemme maininneet, että valtioilla, yrityksillä ja kollektiivisilla järjestöillä on lopulta ihmisiä, jotka vain vertaavat tuon toiminnan tekoja universaaliin energiaan. Jos olette sopusoinnussa universaalin energian kanssa, sekoitutte, ette erottele. Maailmankaikkeus kammoaa erottelua, ja nyt kun ihmiskunta on siirtymässä seuraavalle tasolle, sietokykynne ovat poissa.

Näette alkua erittäin vaikeasta prosessista, jossa koko kansan - itse asiassa koko maailman - energia "nollataan". Se iskee jokaiseen tällä planeetalla elävään sieluun. No niin, kun olemme antaneet teille huonot uutiset, kerrotaanpa tarina loppuun, sillä emme sano näitä asioita kevyesti. Kerroimme Isännälle tästä viikko sitten, jotta voisimme saada aikaa vakuuttaa hänet tämän viestin toimittamiseen, koska hän vastusti kovasti tällaisen negatiivisen viestin toimittamista. Kuitenkin lupasimme, että ennen kaikkea näyttäisimme, miten muutatte tätä näkymää ja vaaditte oman voimanne luojina. Aloitetaanpa sanomalla, ettei teidän tarvitse seurata tätä polkua. Teidän ei tarvitse kokea tätä käsillä olevaa negatiivisuutta, koska jokaisella teistä on valintamahdollisuus.

Katteettomien shekkien kirjoittaminen

Monet teistä ovat odottaneet johtajienne tekevän jotain nykyisen taloustilanteen korjaamiseksi. Johtajanne ovat kuitenkin vain kirjoittaneet shekin, mitä he eivät voi lunastaa. On ehdottoman järjetöntä odottaa ongelman korjaantuvan juuri samoilla teoilla, millä se alun perin on luotu. Pyydämme, että ette anna ollenkaan voimaanne johtajille. Maidenne ja myös järjestöjenne johtajat palaavat niihin tärkeämpiin tehtäviin, mitä heidän on ollut tarkoitus tehdä.

Johtajien tarkoitus ei ole tehdä jostain maasta suurta, koska vain maan ihmiset voivat tehdä sen. Johtajanne on tarkoitettu tekemään tärkeitä asioita, kuten keräämään roskia, tekemään valtateistä turvallisia ja koordinoimaan asioita kaikkien muiden maiden kanssa. Sitä johtajienne on tarkoitus tehdä, mutta heidän on sallittu tehdä hyvin paljon muutakin tähän asti. Olette antaneet jatkuvasti voimanne maailmanjohtajille. He ovat iloisesti ottaneet sen vastaan ja sanoneet "kiitos". Aa, teillä on valintamahdollisuus käsillä nyt, eikö vain? Ainoastaan USA:ssa ei ole valintamahdollisuutta, vaan koko maailmassa. Annamme teille ehdotuksia siitä, mitä etsiä. Ei, emme kerro teille, ketä äänestää. Monilla teistä on jo kynä valmiina ja pidätte sitä huvittavana!

Pelko vs. rakkaus

Puhutaanpa päätösprosessista. Ensinnäkin, viimeisten 200 vuoden aikana 97% tämän planeetan johtajista on valittu pelosta. Oletteko väsyneet pelkäämään? Toivomme niin. Olette pelanneet pelkopeliä uudestaan ja uudestaan. Kyllä, se on draamaa ja ihmiset rakastavat draamaa, joten olette valinneet tuon pelin palaamisen uudestaan ja uudestaan. Olette valinneet virkamiehenne ja edustajanne pelosta, ja tässä on haaste.

Jos valitsette johtajanne toivosta, rakkaudesta ja sopusoinnusta oman energianne kanssa sen sijaan, että yritätte mitata kokemuksia tai vertailla lupauksia, niin ette toimi pelosta. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että ihmisten on aika ottaa takaisin voimansa. Kyse ei ole vallankumouksesta eikä sen tarvitse tapahtua negatiivisella tavalla. Sen sijaan kyse on hiljaisesta, sisäisestä päätöksestä pitää oma voimansa.

Olette kuitenkin edelleen polariteetin kentällä ja olette eläneet kaksinaisuuden kentällä. Näette sellaisia asioita kuin alas/ylös, oikea/väärä, hyvä/paha tai rakkaus/pelko - kaikkia vastakohtia. Tämä on nyt muuttumassa. Tullaan kolminaisuuden kentälle, missä teillä on nyt korkeamman itsen uusi tasapaino, joten ette enää näe pimeyttä ja valoa erillään. Kyse on enemmänkin kuin kolmiosta, joka valaisee ympyrän. Erot voidaan nähdä osana toisiaan, ja uuden korkeamman itsenne havaintotavan myötä voitte alkaa nähdä suuremman kuvan. Suurempaan kuvaan sisältyy myös voima - yksilöllinen voima. Näiden viestien aivan alusta saakka olemme kertoneet teille, että voimatasapaino on vastuullisuutta. Jos haluatte lisätä voimaanne jollain alueella, keksikää tapa lisätä vastuullisuuttanne.

Valta kansalle!

Pyydämme, että ette enää koskaan annan omaa voimaanne johtajille. Pitäkää tuo voima sydämessänne. Olette vastuussa omasta hyvinvoinnistanne, onnestanne ja ilonne löytämisestä tällä planeetalla, koska tätä tulitte tekemään. Tämän vuoksi otitte fyysisen muodon - tästä tässä pelissä vain oli kyse. Se tapahtuu "nollaamisen" kautta, mutta sen ei tarvitse olla niin vaikeaa, kuin olette hahmotelleet. Se voi olla hyvin lyhyt, yksinkertainen ja helppo. Annamme teille muutamia erityisesimerkkejä, jotta voitte nähdä, miltä se näyttää meidän näkökulmastamme.

Olemme antaneet teille negatiivisen viestin, minkä Isäntä olisi mieluummin halunnut meidän jättävän kertomatta. Pelkona on, että kuultuanne tämän menette kotiin, kätkette rahanne ja lakkaatte kuluttamasta. Pysäytätte asiat ja suojaudutte. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että tämä on täydellistä aikaa aloittaa bisnes. Tämä on aikaa investoida tai ostaa jotain, mistä olette pitkään uneksineet. Tämä on teille aikaa ottaa vastuu itsestänne ja omasta energiavirrastanne. Jos haluatte lisätä yltäkylläisyyttä, se alkaa etuovelta, ei takaovelta. Ette odota tämän energian tulevan sisään. Ette pelkää, että te ette saa mitään. Rakkaat ystävät, olette kohta kokemassa tämän, mutta teidän ei tarvitse kokea sitä.

Emme kerro tätä teille aiheuttaaksemme pelkoa, vaan auttaaksemme herättämään taas luomislahjanne. Toivomme, että otatte tämän onkeenne ja luotte suurimman unelmanne. Emme rakastaisi mitään enempää kuin sitä, että palaatte näihin huoneisiin kolmen kuukauden päästä sanomaan: "Olitte väärässä!" Tämä on se energia ja luomiskyky, mitä teillä on. Löytäkää toivoa. Löytäkää rakkautta.

Yhtenäisyys vs. erillisyys

Teette päätöksenne yhtenäisyydestä erillisyyden sijasta. Alussa tämä koko peli alkoi siitä, minkä tunnette alkuräjähdyksenä. Kaksi kokeilua on ollut käynnissä tällä planeetalla monia, monia vuosia. Itse asiassa toinen kokeiluista on jo paljastanut universaaleja salaisuuksia ja tiedemiehet eivät ole oikein varmoja niiden merkityksestä. Ei mene pitkää, ennen kuin alatte ymmärtää enemmän tästä ns. alkuräjähdyksestä ja siitä, miten peli muodostui. Jos annamme teille vain perusasiat siitä, ymmärrätte, missä kohtaa prosessia olette tällä hetkellä.

Alkuräjähdyksen hetkestä kaikki laajentui ulospäin. Vaikka tiedemiehenne edelleen uskovat maailmankaikkeuden laajentuvan, kerroimme teille jokin aikaa sitten, että se ylitti ulottuvuuksia ja on nyt samanlaisessa liikkeessä palaten taas yhteen. Sisäänhengitys on alkanut - se mikä oli erillään luodakseen pelilaudan polariteettiharhan, palaa nyt yhteen.

Tämä on energian luontaista virtausta maailmankaikkeudessa. Kyse on yhtenäisyydestä ja yhtäläisyyksien löytämisestä keskenänne sekä niiden kunnioittamisesta. Tämä on ensimmäinen sovellus, mihin voitte käyttää tätä. Sen sijaan että keskitytte tapoihin, joilla eroatte toisistanne persoonallisuuden, maan, kulttuurin tai uskonnon osalta, löydätte samankaltaisuuksianne. Etsikää yhtäläisyyksiä teidän kaikkien kesken ja se auttaa päästämään irti erillisyydestä.

Talouden "johdottamista" uudelleen

Olemme selittäneet, että jos tarkastelette universaalia energiaa lakanana, joka roikkuu narulla, niin työntäessänne sitä sormella, se pullistuu toiselta puolelta. Tässä on syy ja seuraus. On hyvin yksinkertaista ja luontaista maailmankaikkeuden virtausta, että kun otatte sormenne pois, se vetäytyy takaisin tai palaa luonnolliseen asentoonsa. Maailmankaikkeus kutistuu nyt, ei laajene.

Kun asetutte henkilökohtaisesti, kollektiivisesti, yrityksinä ja valtiona takaisinpaluuvirtaukseen laajentumisen sijasta, teette muutoksesta helppoa. Niin kauan kuin kuljette erilleen, syntyy haasteita, sillä vastustatte nyt universaalia energiaa. Viisi vuotta sitten olisitte voineet tehdä tämän ilman huonoja vaikutuksia, mutta nyt kollektiivivärähtely on saavuttanut tason, jolla "paskan sietokyky" on mennyttä. Teillä ei ole enää tilaa kutoa noiden linjojen ulkopuolella.

Tuloksena alatte nähdä taloudellista "nollautumista", mistä olemme puhuneet monta vuotta. Nollautumisen ei tarvitse olla suurta draamaa. Siirtymä voi olla melko helppo, jos löydätte toivoa ja rakkautta sydämestänne ja jos löydätte tuon vastuuosan, minkä otatte omasta elämästänne jollain kykenemällänne tavalla. Ihme odottaa tapahtumistaan, rakkaat ystävät, mutta emme voi luoda sitä puolestanne, koska kyse ei ole meidän pelistämme. Kyse on teidän pelistänne.

Olemme täällä heijastamassa sydämiänne, olemme täällä vain antamassa teille toisen näkemyksen. Älkää antako voimaanne meillekään, sillä se olisi aivan yhtä väärin kuin sen antaminen niille poliittisille johtajille, jotka saivat teidät tähän sotkuun. Pyydämme teitä pitämään oman voimanne, viemään nämä meidänkin puhumamme asiat omien suodattimienne läpi. Pitäkää vain ne osat, jotka resonoivat sydämenne kanssa, ja päästäkää irti muusta, mikä ei ole teitä varten tällä hetkellä. Osat joista päästätte irti, eivät ole oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja. Ne eivät vain ole teitä varten tällä hetkellä. Päästäkää niistä irti tuomitsematta.

Mitä enemmän voitte asettaa nämä yhdistävät periaatteet valtioonnekin, sitä nopeampaa voitte saattaa loppuun talouden "uudelleenjohdottamisen". Annamme teille erityisesimerkin. Mainitsimme tämän YK:ssa Wienissä, kun se tapahtui. EU:ksi kutsuttu valtioliitto yhdistää erottamisen sijasta. Sama energia teki USA:sta suurvallan ja taloudellisen supervallan. Kerromme teille tämän pelkästään siksi, että voitte nähdä energiat, jotka erottuvat toistaan, ja energiat, jotka sekoittuvat yhteen. Etsikää tapa tehdä tämä ensin omassa sydämessänne ja omassa elämässänne. Valitkaa sitten niitä ihmisiä, joiden uskotte tekevän juuri näin.

Toinen asia on se, että kun kuulette noita pelkoon perustuvia viestejä - sillä kuulette niitä paljon - ymmärtäkää, että pelko ja tuska ovat suuria motivoijia maaplaneetalla. Ironista on, että kun pääsette kotiin, muistatte tuon tuskan kauniina ihmiskokemuksena ja sanotte: "Muistatko, kun loukkaisit minua niin kovasti? Se oli hyvin hauskaa." Ja kuitenkaan teidän ei tarvitse käydä läpi sitä, mikä on edessä. Se ei ole välttämätöntä. Te olette luojia.

Kun pidätte puhdasta ajatusta päässänne seitsemän sekuntia, se ilmentää. Kun pidätte kollektiivista ajatusta yhdessä, se ilmentää valtavasti, sillä kyse ei ole sarjasta 1, 2, 3, 4,…, kyse on eksponentiaalisesta laskennasta ja se kulkee 1, 10, 100, 1000. Homma liikkuu ja vahvistuu tällä tavalla, kun teette asioita kollektiivisesti.

Olette kohta tekemässä useita kollektiivisia päätöksiä USA:ssa. Tehkää se niiden ihmisten hyväksi, joiden uskotte sekoittuvan yhteen erottumisen sijasta, ja tehkää päätöksenne rakkaudesta ja tietämisestä, ei pelosta. Tehkää tämä eikä heillä ole enää hallintaa teistä. Luotte silloin oman todellisuutenne. Jokainen teistä tekee tämän toiveidenne ja unelmienne mukaisesti. Tämä tekee koko maaplaneetasta taas upean paikan elää ja tuo taivaan maan päälle.

Varallisuuden tasapuolinen jakaminen?

Monet teistä uskovat, että markkinoiden on romahdettava sellaisen uuden talousjärjestelmän hyväksi - oikeudenmukaisen ja tasapuolisen - joka jakaa varallisuuden tasapuolisesti ympäri maailmaa. Rakkaat ystävät, kerromme teille, ettei se ole mahdollista, sillä varallisuus on valittu ominaisuus. Selitämme asiaa.

On tikapuut, joita kutsumme yksinkertaisesti taloustikkaiksi. Ylhäällä on varakkaita ihmisiä ja alhaalla on köyhiä ihmisiä. Tässä on kyse rahasta, rakkaat ystävät, eikä tämä päde mihinkään muuhun paikkaan. Teidän on ymmärrettävä havaintomme rahasta, sillä kyse on pelkästään heijastuksen heijastuksesta. Kohtelette sitä energiana, mutta se ei ole sitä. Se on vain energian heijatusta. Raha on vain vaihtamisen edustaja, mitä käytätte energian vaihtoon.

Se on ottanut uudet mittasuhteet, koska on kuiluja ja ilmakuplia. Talousjärjestelmissänne on suuria ilmapalloja. No, kaikki ilma tulee ulos noista järjestelmien ilmapalloista. Se tapahtuu suurella kustannuksella, muttei sen tarvitse tapahtua, sillä se on vain "havainto havainnon havainnosta". Tätä on talousrakenne tällä hetkellä maaplaneetalla. Muuttakaa yksilöllistä havaintotapaanne ja alatte muuttaa kollektiivista havaintotapaa. Se voi tapahtua hyvin nopeasti.

Meistä on mielenkiintoista katsella televisiotanne. Jotkut kanavistanne näyttävät vain talousuutisia, koska katsellaan joka hetki jonkin indikaattorin menevän noin, jotta kaikki voivat hypätä tuonne. Vetäkää itsenne irti pelistä, ottakaa vastuu itsestänne ja kaikki muuttuu. Tämän tulimme kertomaan teille tänään. Toivomme, että annamme teille toivoa emmekä pelkoa, sillä tämän ei tarvitse olla negatiivista. Voitte muuttaa sen kokonaan mitä upeimmiksi rakenteiksi.

Ei ole koskaan mahdollista saada varallisuuden tasapuolista jakautumista planeetallanne, koska yksilöt valitsevat, missä kohtaa tikkaita he haluavat olla. Kerromme teille, ettei toinen ole parempi toista, sillä on oppitunteja, joita voitte oppia tuolla alhaalla, ette täällä ylhäällä. On vastuita, joita ette ehkä halua ottaa täällä ylhäällä, joten asetutte tuonne alas. Ei ole mitään oikeaa tai väärää, koska kaikki on sitä ihmiskokemusta, jonka päätitte saada.

Haluamme vain, että löydätte ilonne ja intohimonne. Löydätte palan, joka resonoi sydämessänne, ja luotte taivaan tänne. Ei ole mitään talousrakenteita, jotka jakavat jotain, sillä ei ole enää tarpeellista olla noita rakenteita. Tuolloin vapaudutte kaikesta siitä.

Roolimalli: Lemurian "hallinto"

Lopulta palatte sellaiseen hallintomalliin, mikä teillä oli Lemurian päivinä, mikä oli itse asiassa hallinnoton muoto. Noina mahtavina aikoina olitte kehittyneitä sieluja. Teillä ei ollut mitään lakeja, teillä oli käytäntöjä/tapoja. Jos joku yksilö päätti olla noudattamatta tapaa, hän otti täyden vastuun lopputuloksesta ja teki sen kiitollisena. Olitte tuolloin niin kehittyneitä, että ette tarvinneet rakenteita. Siihen olette palaamassa ja siksi käytte tällä hetkellä läpi energianollausta.

Uuden energian yritykset

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että valtionhallinnot eivät ole ottaneet haltuunsa maailmaanne, vaan yritykset, mutteivät pelosta. Yrityksessä ei ole mitään pelättävää, yritys on vain ihmiskollektiivi. Se on taloudellinen perusta, joka on muodostunut ainoana tarkoituksenaan tuottaa enemmän rahaa. Annamme teille ehdotuksen siitä, miten voitte muuttaa USA:n ja planeetan ilmettä tähän yksinkertaiseen tilanteeseen liittyen.

Tällä hetkellä annatte planeetallanne enemmän valtaa yrityksille kuin yksilöille. Orjuus on laitonta maan päällä, mutta kuitenkin yrityksille on annettu tiettyjen elämänmuotojen omistus. Yrityksenä olemisen pitäisi olla tällä planeetalla etuoikeus, ei oikeus. Lakiasäätävän hallinnon pitäisi määrätä, että yritykset laittavat ihmisten hyvän voiton edelle. Jos tämä tapahtuisi tällä hetkellä suuryrityksissänne, osakkeenomistajat haastaisivat yrityksen oikeuteen ja voittaisivat. Tällä hetkellä lakinne sanovat, että yritysten on tehtävä päätöksiä pelkästään voiton perusteella.

Muuttakaa yrityksen määritelmää ja tehkää kunnia-asiaksi olla yritys. Tehkää jotain sellaista, minkä mukaan niiden on elettävä, ja jos jokin niiden päätös on yleistä hyvää vastaan, niiltä voidaan vaatia sitä. Tehkää tämä yksi asia ja muutatte kaiken kontrollin tällä planeetalla yhdessä yössä. Kerromme teille, että sotakoneisto pysähtyy siihen paikkaan - lupaamme sen. Kenties tämä on valoa pimeydessä. Jos valtionne ovat kiireisinä pelastamassa rahoitusjärjestelmää, niillä ei ehkä ole riittävästi rahaa laitettavaksi sotabisnekseen.

Olette saamassa tarpeeksenne. Toivomme niin. Toivomme, että ihmiset on työnnetty niin nurkkaan, että he ovat nyt valmiita tulemaan ulos luomaan. Teillä on tilaisuutenne nyt. Muuttakaa sitä. Ottakaa vastuu. Tietäkää, että olemme aivan takananne hurraamassa jokaisella askeleellanne.

Rakkaat ystävät, rakastamme teitä enemmän, kuin tiedätte. Me olemme osa teitä ja te olette osa meitä. Meille on kunnia nähdä teidän pääsevän tähän vaiheeseen - kuitenkin voimme nähdä sen pelon, mikä saattaa syntyä tämän tuloksena. Voimme nähdä syklit, jotka alkavat uudestaan ja uudestaan ja mikä aiheuttaa valtavaa vahinkoa jollekin, minkä rakentamiseen olette laittaneet sydämenne hyvin pitkään. Lähtekää liikkeelle. Muuttakaa se. Alkakaa tehdä kaikki päätöksenne toivoon ja rakkauteen perustuen ja naurakaa sitten pelolle.

Suuresti kunnioittaen tuomme teille tänään tämän tärkeän viestin. Toivomme, että Isäntä antaa meille anteeksi, että olemme antaneet niin negatiivisen viestin, mutta kyse on todellisuudessa toivon ja rakkauden viestistä, sillä olette kohta aloittamassa uuden pelin täällä maaplaneetalla. Nauttikaa matkasta.

Suuresti kunnioittaen kiitämme teitä olemisestanne täällä ja muistutamme teitä siitä, että kohtelette toisianne arvostaen, hoivaatte toisianne ja pelaatte hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.11.2008 PIMEÄNPELKOA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:23

Majakanvaloa
PIMEÄNPELKOA
- Pelko ja pimeys

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.11.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Olemme lentokoneessa matkalla takaisin kotiin käytyämme toisessa kodissamme, Hollannissa. Vietimme kaksi upeaa ja kiireistä viikkoa sikäläisen perheen kanssa. Se oli hyvin tunteikasta sekä Barbaralle että minulle. Kaikki koulutukset ovat tunteellisia, mutta tämä oli "metafyysikkojen pappisvihkimys" ja meillä oli hyvin läheinen side tähän kauniiseen, omistautuneiden valotyöntekijöiden ryhmään. Se oli hyvin erityistä ja tunteikasta aikaa.

Olen huomannut, että yksi uudelleenjohdotuksen suurista vaikutuksista on korostuneet tunteet - ja olemme molemmat kokeneet sen. Olemme huomanneet, että tarvitsemme päivän tehden "ei-mitään" maadoittuaksemme, ennen kuin nousemme koneeseen kotiin palatessamme. Tällä kertaa olimme ennen lähtöä päivän tyttäremme Elken luona Amsterdamissa. Monet teistä tuntevat hänet tai ovat nähneet hänet mukana ohjelmassa. Hän on syntynyt ja asuu Belgiassa, mutta kuka tahansa joka näkee meidät yhdessä, voi nähdä, että hän on tyttäremme ja rakkaus on niin syvää, että se joskus sattuu.

Englannin kielen opettajana Elke pyysi meiltä yleisiä sanontoja, joita käytämme englannin kielessä, jaettavaksi luokkansa kanssa. No, se riitti saamaan Barbaran vauhtiin ja hän sanoi sanonnan jokaisesta näkemästämme asiasta. (Hän tekee sitä myös laulujen kera.) Jossain kohtaa keskustelussa kysyin, miten hän voi, ja hän sanoi voivansa hyvin. "Peittosin" Barbaran, kun annoin "teollisuusstandardikirjainyhdistelmän" sanasta "hyvin" (fine).

F, mokannut
I, epävarma
N, neuroottinen
E, tunteellinen

En tiedä teistä muista, mutta kokemani tunnetasot ovat toisinaan pakahduttavia, mutta ne myös näyttävät tekevän omasta valostani kirkkaamman. Kyse on kaksiteräisestä miekasta. Upea osa on siinä, että voin nähdä erittäin syvälle toisten sieluun hyvin nopeasti. Tämä merkitsee sitä, että voin heijastaa heitä, kunhan he päästävät syvälle sisään - ja voin heijastaa heidän sieluaan voimaantuneella tavalla. Kutsuisin sitä "lahjaksi", mutta se on meillä kaikilla - meidän on vain opittava käyttämään sitä.

Olen huomannut tapahtuvan kummallisia asioita omassa uudelleenjohdotusprosessissani, joista toivon Ryhmän puhuvan pian, mutta kerron niistä tässä. Uskon, että sekä Barbara että minä olemme käyneet läpi niitä kohonneita tunnetiloja, joiden Ryhmä sanoo johtavan syvän yhteyden saavuttamiseen toisten sielujen kanssa. Työmme ja sen maailman vuoksi, missä elämme, altistumme voimaantuneille ihmisille ympäri maailmaa, ja jossain määrin saamme elää elämää, mikä on kovasti edellä aikaansa. Ryhmä on näyttänyt minulle, miten saavutetaan syvän yhteyden taso ihmisten kanssa hyvin nopeasti.

Minulla henkilökohtaisesti - parhaiten voin kuvata asiaa niin, että näytän kulkevan tietoisessa syvän yhteyden tilassa ihmisten kanssa, erityisesti seminaareissamme. Henkilökohtainen yhteys tulee intensiivisemmäksi, kun saa opettaa sitä, puhua siitä ja elää tuossa maailmassa koko ajan. Periaatteessa Barbara ja minä elämme voimaantuneissa yhteisöissä, mitä kohti Ryhmän mukaan olemme matkalla, ja sillä on vaikutusta meihin kumpaankin. Korostuneet tunteet ovat yksi monista edistymisen merkeistä tässä uudelleenjohdottamisprosessissa, ja ilmeisesti emme ole mikään poikkeus. Barbara ilmaisee tämän omalla tavallaan ja minä omallani.

Vaikka kyse on eteenpäin siirtymisestä, se on silti hyvin hämmentävää. Näinä aikoina minua on auttanut sen muistaminen, että se mitä tunnen, ei aina ole omaani. Korostuneiden tunteiden myötä tulee korostunut herkkyys. Se tiivistyy niihin kiintymyksiin, mitä meillä on. Kun tämä voimaantumisaalto virtaa lävitsemme, saamme selvästi nähdä omat kiintymyksemme. Sopimukset, uskomukset ja tavoitteet ovat tavallisia kiintymyksiä. Kysymys kuuluu: onko käsikirjoituksemme muutettavissa vai olemmeko kiinni yksittäisessä tarinassa? Jokaiselle meistä esitetään samat kysymykset pian, jolleivät ne ole jo edessänne.

Kommunikoinnin syvän yhteyden taso on täällä ja valmiina jokaista varten, joka tulee hyväksi sen käyttämisessä. Se on tapa kommunikoida sielutasolla käyttäen sanoja. Kun tämä tapahtuu, saatte hyvin pian nähdä henkilön sieluun. Jos voitte kuvitella sen, miltä tuntuisi kuljeskella ympäriinsä ja rakastua enemmistöön ihmisistä, joiden kanssa kohtaatte ja olette vuorovaikutuksessa, niin ymmärrätte vähän sitä tapaa, millä elän joka päivä. Parhaimmillaan se on hämmentävää, joskus uuvuttavaa ja luullakseni peruuttamatonta. Lisäksi jo ennestään syvässä suhteessa, jollainen minulla on Barbaran kanssa, on uusia mahdollisuuksia saavuttaa vieläkin korkeampia tasoja. Eräällä tavalla olemme siunattuja, kun molemmat käymme läpi tätä ja voimme tukea toisiamme.

Nyt käsittelen ulottuvuusmuutoksia koneessa matkalla kotiin. Eilen illalla ajaessaan takaisin Belgiaan Elke soitti meille tien päältä sanoakseen "hyvää yötä" ja antaakseen uuden, voimaantuneen yhteisön kirjainyhdistelmän sanalle "fine":

F, tunne
I, uskomaton
N, hoivattu
E, voimaantunut

Se on minun tyttöni!

Isoja haleja ja lempeitä tönäisyjä seuraavaan kuukauteen saakka…

Steve Rother

***********

Terveisiä kotoa

Pelko

Rakkaat ystävät, olette jyrkänteellä, olette suuren tapahtuman partaalla. Nämä ovat erittäin kummallisia aikoja maaplaneetalla. Olette asettautuneet tänne erityisesti tätä hetkeä varten ja monet teistä tietävät tämän syvällä sydämessään. Tiedätte jossain, että on yksi asia, mitä tulitte ennen kaikkea tänne tekemään. Kerromme teille, että olette nyt saamassa tilaisuuden tehdä sitä. Se on tapahtumassa! Se on paljastumassa ja paljon siitä, mistä olemme puhuneet kuluneiden 11 vuoden aikana, alkaa paljastua nyt. Kyllä, edessä on vaikeat ajat, kun käytte läpi näitä muutoksia - osittain sen oman havaintonne vuoksi, minkä uskotte olevan vaikeaa ja minkä havaitsette tuen puutteeksi. Haluamme puhua teille tästä, koska näinä aikoina alkaa pelko.

Olemme katselleet monia teistä ja olette osoittaneet uskomatonta vahvuutta valmiudessanne päästää irti vanhoista uskomusjärjestelmistä. Kuitenkin heti kun pelästytte, hyppäätte takaisin vanhoihin uskomusjärjestelmiin. Siinä ei ole mitään väärää. Kyse on vain ihmisen tavasta edistyä kolme askelta eteenpäin ja yksi askel taaksepäin. Niin kauan kun ette tuomitse itseänne, ei ole mitään ongelmaa, sillä havainto itsestänne luo todellisuutenne.

Miltä haluatte maailmanne näyttävän?

Näette pimeyttä. Näette myös pelkoa. Vaikka näin onkin, sen ei tarvitse olla osa omaa todellisuuttanne, ellette valitse sitä. Puhutaanpa hetki pelosta ja pimeydestä… ja pahuudesta. Meistä on huvittavaa, kun jotkut maailmanne johtajistakin ovat käyttäneet sanaa "pahuus". Miten typerää, sillä he katsovat peiliin tehdessään sen. Voiko oikea kätenne kutsua vasenta pahaksi? Se ei toimi. Mitä sitten on pahuus? Mitä on pimeys ja mitä on pelko? Tästä haluamme puhua tänään, koska kun siirrytte eteenpäin omassa evoluutiossanne, alatte havaita pimeyden, pelon, yksinäisyyden ja tuen puutteen eri tavalla kuin koskaan ennen. Tässä seisotte tänä päivänä - suoraan tämän avautuvan oven kynnyksellä. Näin on ennustettu.

Monilla teistä on osa sitä tarinaa kerrottavana, minkä toitte mukaanne Kotoa - vain siltä varalta. Se paljastuu selvemmin, kun pyhät sopimuksenne laukaistaan. Tämän vuoksi hyvin monet teistä kulkevat nyt valonnopeudella ja se on pelottava juttu useimmille. Monet teistä näkevät pimeyttä. Toivomme, että omaksutte meidän havaintomme, koska voimaantunut ihminen näkee pimeyden eri tavalla. Hän näkee pelon eri tavalla. Ei ole oikeaa, ei ole väärää. Ei ole mustaa, ei ole valkoista. Ei ole hyvää, ei ole huonoa. Nämä ovat polariteetteja, jotka ovat hämmentäneet ihmisiä tähän saakka. Haluamme kysyä teiltä tänään: miltä haluatte maailmanne näyttävän? Näitä samoja pimeyksiä voidaan tarkastella valon mahdollisuuksina. Näitä samoja synkkiä haasteita voidaan tarkastella oven avautumisena täysin uudelle alueelle. Nämä ovat valotyöntekijöille tilaisuuksia loistaa valoaan uuden energian tavoilla.

Pimeys on vain valon puutetta

Pimeys on vain valon puutetta… jos peitätte auringon kädellänne, maahan syntyy varjo. Taiteilijat katsovat tuota varjoa ja sanovat: "Ooo, voin tehdä kaikenlaista näillä!" Valokuvaajat katsovat tuota varjoa ja sanovat: "Eikö tämä olisi kiehtovaa vangita kuvaan?" Monet teistä katsovat näitä varjoja ja sanovat: "Voi, tämä on pimeyttä ja olen valinnut vain valoa elämääni." On myös aikoja, jolloin käännytte juoksemaan karkuun pimeyttä, mikä on itse asiassa ruokkimassa henkeänne.

Rakkaat ystävät, pimeys antaa teille tilaisuuden loistaa valoanne, luottamustanne, tietämystänne, omaa osaanne Kotoa sellaisella avalla, mitä ette ole koskaan ennen tehneet. Kyllä, se on ensin pelottavaa, mutta muistakaa, että ette ole yksin. Katsokaa ympärillenne, rakkaat ystävät. Suuri perhe on heräämässä tänä aikana tälle energialle. Se ei ole enää marginaaliyhteisöjen asia. Moniin uskomusjärjestelmiinne kuuluu tiedon etsiminen niiltä, jotka kanavoivat olentoja verhon toiselta puolelta. Joillekin se on erittäin synkkää ja pelottavaa oman havaintotapansa vuoksi. Sen sijaan että he uskoisivat, ettei kenelläkään ole hallintaa heihin elleivät he valitse sitä, ja vain kuuntelisivat mahdollisuuksia, niin he päättävät ottaa vastakkaisen kannan tai pelätä. Kerron teille, etteivät näitä mahdollisuuksia tuo esiin vain kanavat, innoittavat kirjoitukset tai visionäärit. Niitä tulee esiin päivittäisessä elämässä ja siinä tapahtuu taikaa.

Ette tule havaitsemaan, että eräänä päivänä kaikki ovat yhtäkkiä heränneet unestaan, tai näkemään pääuutista siitä, miten valo tuli maapallolle. Prosessi on hyvin asteittainen ja valoa suodattuu ihmisiin hyvin hitaasti useista lähteistä kriittisen massan saavuttamiseksi, jolloin se voi luonnostaan saavuttaa yleisen tietoisuustason. Tällä kertaa on erilaista, ja jos katsotte näitä valotilaisuuksia, huomaatte asioita, joita ette ole koskaan uneksineet mahdollisiksi maailmassanne. Tästä syystä olemme antaneet teille parannusmenetelmiä - tänä aikana maan päälle tulee lisää monia parannusmenetelmiä.

Hyvä uutinen on se, että ne kaikki toimivat. Huono uutinen on se, että teidän on löydettävä ne, mitkä toimivat paraiten itsellänne. Vain te voitte tehdä sen. Siis, miksi tarvitaan ylipäätään parannusta? Jotta voitte kantaa sitä valoa, jolla teette työnne, on tärkeää, että päästätte irti omista rajoituksistanne tuolle valolle. Pankaa merkille, mihin olemme keskittyneet tähän mennessä työssämme teidän kanssanne. Kyse on ollut sisäisen energeettisen rakenteen parantamisesta ja puhdistamisesta, jotta voitte ankkuroitua henkenä täysin fyysiseen kehoon. Se on vaikeaa, sillä henki ei ole fyysinen keho. Henkenne teeskentelee ihmiskokemusta tällä hetkellä ja sen haluamme tuoda teille vihdoinkin tänä päivänä - tuon ihmiskokemuksen. Siihen sisältyy sekä valo että pimeys. Siihen kuuluu surullisuus. Siihen kuuluu kauneuden löytäminen pimeydestä.

Valoverkon aktivoiminen

Ihmiset tällä planeetalla yrittävät yleistesti ottaen välttää surua, vaikeuksia ja pimeitä energioita. Kerromme teille kuitenkin, että suurimpaan osaan tämän planeetan musiikista on innoittanut nämä pimeät energiat. Suurin osa löytämästänne kauneudesta tulee varjoista, jotka osuvat valoon tietyllä tavalla. Kauneuden löytäminen pimeydestä on avainroolinne voimaantuneina olentoina ja valotyötekijöinä. Noiden valon mahdollisuuksien löytäminen on nyt kaikkien ihmisten käsissä.

Olette asettuneet avainasemaan ympäri maailmaa ollaksenne oikeaan aikaan oikean energian kera. Olette tehneet sen. Olette täällä! Aika on oikea ja nyt pyydämme teitä tarkastelemaan pimeydessä kaikkea sitä kauneutta, mitä se pitää sisällään. Tarkastelkaa noita rajoituksia, negatiivisuuksia, kamalia asioita, joita tulee uutisissanne. Nähkää ne valon mahdollisuuksina, koska nämä asiat katalysoivat seuraavan inkarnaationne täällä, tässä fyysisessä kehossa. Synnytte uudesti myös nyt. Tästä uudelleenjohdotusprosessissa on kyse monilla tasoilla.

Pitäkää mielessä tätä tehdessänne se, että ette ole tuo fyysinen keho. Monet teistä työntävät pois fyysiset osat ja kieltävät nuo osansa ollakseen henkiä. Kuitenkin kerromme teille, että itse asiassa teille ei ole mikään ongelma olla henki. Ihmisenä oleminen on ongelma. Olette täällä henkinä saamassa ihmiskokemuksen ja siihen sisältyy valoa ja pimeyttä, epäonnistumista ja onnistumista. Nuo ovat vain nimilappuja matkallanne, kun kuljette eteenpäin, mutta niillä ei ole mitään merkitystä päästessänne Kotiin. Muistatte ne osat, miten löysitte kauneutta pimeydestä, miten löysitte oman osanne maailmasta jaettavaksi. Tämä on se osa, minkä tulitte tekemään, ja kerromme teille, että nyt on sen aika.

Kolmannen maapallon hologrammi

Seuraavien 7-10 vuoden kuluessa tapahtuu monien asioiden täydellistä muokkaamista. Sen tuloksena tämä valohologrammi "leimautuu" maapallon alkuperäisen hologrammin päälle. Kolmas maapallo, minkä olette luoneet ajatustenne ja prosessienne kautta, on luonut hologrammin, joka nyt "leimautuu" maapallon alkuperäisen hologrammin päälle. Kun tämä alkaa tapahtua, ne järjestöt, sielukerääntymät, jotka eivät ole harmoniassa tämän kehittyneen tilan kanssa, alkavat kaatua ja murentua. Jotkut järjestelmät eivät selviydy seuraavalle tasolle. Kuitenkaan tämä ei merkitse romahdusta, vaan tapahtuu paljon samalla tavalla kuin olemme osoittaneet teille, että kun yksi järjestelmä lähtee, toinen tulee ottamaan sen paikan - näin tapahtuu myös talousjärjestelmillenne. Teidän on vain pidettävä silmänne auki mahdollisuuksille, koska tämä saa aikaan niitä. Kun odotatte ihmettä, se tapahtuu.

Kerromme teille, että tämä on vaikeampaa, koska ajatuksenne ja käsityksenne ihmeistä laittavat rajoituksia hengen tavalle toteuttaa niitä. Monta kertaa sanotte: "Haluan tätä, joten minun on eriteltävä. Minun on sanottava tarkkaan, mitä haluan. Minun on mainittava väri, miten paljon se saa maksaa ja kaikki yksityiskohdat." Mutta yksityiskohdat ovat vanhaa energiaa. Todellisuudessa rajoitatte hengen tapaa toteuttaa unelmanne, kun erittelette. Napatkaa sydänenergianne ydinolemusta tuon luomuksen ympärille ja antakaa hengen toteuttaa se puolestanne, koska se täyttää sen sellaisella tavalla, mikä kasvaa kanssanne eikä rajoita teitä omiin uskomusjärjestelmiinne. Nämä ovat mahdollisuuksia, joita alkaa tapahtua juuri nyt.

Ette ole tottuneet näkemään uutisten päivittäistä negatiivisuutta tilaisuutena valon levittämiseen, joten tämä viesti on vaikea monille. Jos vain voisitte astua tuohon suuntaan ja etsiä noita mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, niin huomaatte taivasta luotavan maan päälle tällä hetkellä. Tämä on maapallon uusi hologrammi ja siihen olette siirtymässä. Näette myös monia, jotka tulevat etualalle vaikeina aikoina, jotka erityisesti pyytävät olla uusia parantajia vastauksien kera.

Ymmärtäkää, että kun siirrytte eteenpäin, ette tarvitse johtajia johtamaan itseänne niin kuin ennen. Ei ole enää tarpeen olla sellaisia johtajia, joita teillä on ollut tällä planeetalla. Teidän on aika ottaa voima itsellenne, ensin omassa todellisuudessanne ja sitten johtajanne näkevät, mitä tarvitsette tueksenne. Nämä ovat niitä mahdollisuuksia ja se suunta, mihin ihmiskunta on matkalla tällä hetkellä.

Yleiskatsaus

Kun jokainen teistä muuttaa kehitysrakennettaan, astutte pidemmälle siihen, mitä tulitte tekemään, ja kohotatte ihmiskunnan kollektiivivärähtelyä kaikilla tasoilla. Tätä tapahtuu tällä hetkellä. Kerromme teille, että katselemme teitä. Näemme ne kerrat, kun itkette, koska kaipaatte sieluperhettänne ja teillä on harvoja, jotka ymmärtävät ja voimaannuttavat teitä. Näemme ne kerrat, kun ajattelette, ettei teillä ole mitään sanottavaa, mutta teillä on unelmia jostain tärkeästä, mitä tulitte tekemään tänne. Kuitenkaan ette pysty näkemään todisteita siitä, ette pysty näkemään teitä varten olevaa tukea. Näemme kaikki ne kerrat, kun ette usko itseenne, ja me ajattelemme, että miten upea ihmiskokemus heillä onkaan. Toivomme, että nautitte ihmiskokemuksestanne, mutta teidän on tiedettävä, ettei sielu koskaan kuole. Olette kuolemattomia ja jokaisella teistä on tehtävä tietoisessa tilassa sielutasolla.

Ette voi satuttaa itseänne tavoilla, millä luulette voivanne satuttaa. Meistä tämä on kuin teidän lähettämistänne maapallon takapihalle leikkimään. On tiettyjä leluja, joilla saatatte satuttaa itsenne, mutta emme kuitenkaan rajaa teiltä pois noita leluja. Menette havaitsemaan tilanteen itse. Menette leikkimään. Löydätte valonne. Löydätte pimeytenne. Löydätte henki-ihmisolennon sekoituksen. Tämä on seuraavan työvaiheenne tärkein osa.

Oleminen täysin maadoittuneena fyysisessä kehossa merkitsee sitä, että henki ankkuroituu fyysiseen olemukseen. Tämä on vaikeaa, koska ette ole syntynyt sellaisena. Todellisuus on, että ette ole koskaan syntyneet. Kehityitte vain yhdestä energiasta seuraavaan ja otitte toisen muodon, koska lähtiessänne yhdestä muodosta astutte toiseen, koska verhon toisella puolella ei ole aikaa. Ajan harha on vain täällä, jotta teidän on mahdollista kutoa monia polkuja sieluna, joka teeskentelee olevansa ihminen. Ainoa huolemme teidän suhteenne on se, että omat uskomuksenne ja oma tuomitsemisenne voivat kertoa teille jonkin olevan vialla ja laitatte siihen oikean tai väärän polariteettinimilapun. Ette voisi epäonnistua, vaikka yrittäisitte, ja olisimme kiitollisia, jos lopettaisitte yrittämästä niin kovasti!

Rakkaat ystävät, nauru tuo teidät aina takaisin keskukseen. Se on enkelien kieltä. Niin puhumme teille oman sydämenne kautta. Muistakaa meidät, kun näette pimeyttä. Hymyilkää ja naurakaa. Hypätkää siihen, koska se on mahdollisuus valolle.

Tulette istumaan näihin huoneisiin. Tulette saadaksenne elämänne muuttumaan jollain tavalla, jotta muistaisitte, kuka olette. Niin paljon kuin tunnettekin näiden yhteisistuntojemme aikana, niin ette voi saada sanoja tai energiaa, mitkä vakuuttavat teidät siitä, miten paljon meille merkitsee, että olette kuuntelemassa. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Olette voimaantuneita ihmisiä, jotka siirtyvät eteenpäin, ja kunnioitamme teitä enemmän, kuin koskaan tiedätte. Olkaa siitä ylpeitä. Olette valittuja. Olette valinneet teeskentelevänne ihmistä. Nauttikaa matkasta.

Suuresti kunnioittaen lähdemme luotanne kolmen yksinkertaisen muistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne kunnioittaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tulle ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo
Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.12.2008 RAKASTUMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:24

Majakanvaloa
RAKASTUMINEN
- syvää yhteyttä käyttäen

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.12.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tässä viestissä Ryhmä laajensi kovasti sitä ajatusta, minkä he esittelivät muutama kuukausi sitten. Syvä yhteys on uusi kommunikointitaso, joka ei ole ollut yleisesti ihmisten käytössä aiemmin. Kehittyneenä tämä sielutason kommunikointi voi johdattaa ajattoman rakkauden kokemukseen, mikä on ollut erittäin harvinainen kokemus ihmisille tähän saakka.

Osana selitystä Ryhmä tuo esiin kohdan, mistä he aiemmin puhuivat: kun näkee toisen sielun, rakastuu. Edessä olevina päivinä tulemme kaikki läpinäkyvämmiksi, kun verho ohenee. Tämä johtaa suurempaan sielun näkemiseen ihmisissä, kun saamme tarpeeksemme alkuperäisestä piilosilla olosta. Tämä saavutetaan kommunikoinnin syvillä tasoilla, jolloin kaksi ihmistä, jotka ovat saavuttaneet syvän kommunikointitason, voivat rakastua hyvin nopeasti. On helppoa nähdä ne muutokset, mitä meidän kaikkien edessä on, jos on mahdollista - kuten Ryhmä vihjasi - rakastua kahdesti työmatkan aikana aamulla.

Tärkein asia on se, että rakastutaan omaan heijastukseen tuossa henkilössä. Kiintymykset ja odotukset ihmissuhteissa sekä uskomusjärjestelmät rajoittavat sitä, mikä voisi olla uskomattoman syvää, kaunista ja uhatonta vuorovaikutusta toisen sielun kanssa, joka teeskentelee olevansa ihminen. Kun opetellaan elämään näiden uusien ominaisuuksien kanssa, voidaan sanoa, että kukin meistä opettelee rakastumaan itseensä.

Barbara ja minä odotamme innolla joululoman viettämistä laajentuvan perheemme kanssa. Isäni välitti sellaisen perhetradition, että se jolla on nuorimpia lapsia, isännöi joulua. Niinpä tänä vuonna joulu siirtyy uuteen paikkaan ja olen varma siitä, että tämä on vain yksi niistä monista lahjoista, mitä uusi pojanpoikamme tuo Rotherin perheeseen. Joulu on perheen aikaa.

Barbara ja minä olemme hyvin onnekkaita, että pystymme luomaan positiivisen perheen mallin ja ympäristön seminaareihimme, ja usein meidät tunnetaan äiskänä ja iskänä. Tiedän, että monet ihmiset kiristelevät hampaitaan, kun sanon sanan "perhe", koska sillä saattaa olla vähän eri merkitys heidän polultaan katsottuna tai kenties ei ole perhettä ympärillä. Riippumatta siitä mikä merkitys sanalla "perhe" teille on, on olemassa määrätty sielujoukko, joka ovat täällä johtamassa käsillä olevaa evoluutiota. Ryhmä on kutsunut tätä valoperheeksi ja he kutsuvat meitä valotyöntekijöiksi.

Emme ole yksin. Valotyöntekijöitä alkaa herätä maailmanlaajuisesti ja veikkaukseni mukaan pian suuri osa siitä, mikä oli ennen marginaalista huuhaata, tulee taianomaisesti valtavirta-ajatteluksi. Myös järjestömme suunta on muuttumassa hienoisesti mukautuakseen tähän muutokseen ja niihin korkeampiin tasoihin, jotka ovat nyt mahdollisia valotyöntekijöille.

Tämä joulunaika on sydämen aikaa ja aikaa kunnioittaa perhettä. Barbara ja minä olemme hyvin kiitollisia teille kaverit. Saamme kulkea ympäri maailmaa, mutta ette tiedä, miten vaikeaa meidän on aina lähteä pois. Erityisesti tähän vuodenaikaan haluan kiittää siitä, että olette elämässäni ja annatte minun rakastua teihin.

Mahtavaa joulunaikaa. Isoja haleja!

Steve Rother

***********

Terveisiä kotoa

Rakkaat ystävät, olette tulleet hyvin kaukaa maailmankaikkeuden poikki monia eri elämiä varten. Tämä on antanut teille hyvin erilaisia altistumisia ja tilaisuuksia nähdä heijastuksenne toisissa ihmisissä. Olette kuitenkin usein hämmentyneet näistä heijastuksista. Kerromme teille, että jatkaessanne kehittymistä jokainen ihminen kulkee verhonohentumisprosessin läpi. Silloin alatte nähdä asioita, joita ette ole koskaan ennen nähneet näillä alueilla. Alatte kokea enemmän ideoita, käsitteitä ja sydämenavautumisia ja näette oman heijastuksenne toisissa ihmisissä uudella tavalla. Tästä haluamme puhua tänään, heijastuksestanne toisissa. Emme ole tällä näyttämässä teille tulevia asioiden tekemistapoja tai uusia mahdollisuuksia kehittyneille ihmisille. Sen sijaan olemme täällä antamassa teille ehdotuksia, työkaluaja ja ajatuksia, joiden kanssa leikkiä.

Heijastettu valo

Olette oleellinen osa toisianne, henkiä jotka teeskentelevät olevansa erossa toisistaan. Pelatessanne tätä peliä kommunikoitte monilla tasoilla. Puhutte sanoilla ja naurulla tai kyynelillä. Kommunikoitte silmillä ja kehokielellä ja kasvojen hymyllä tai ilmeellä. Ja kommunikoitte kosketuksella paljon enemmän, kuin tiedätte. Monta kertaa tämä sanaton kommunikointi puhuu itse asiassa paljon kovempaa kuin sanat, joihin luotatte. Kun kaikki ihmiset jatkavat kehittymistään, näette tapahtuvan muutoksia kaikissa kommunikointimuodoissa.

On tärkeää ensiksi ymmärtää, että kaikki kommunikointimuodot ovat heijastuksia teidän valostanne. Toiseksi, jos panostatte liikaa ihmiseen tai ihmisiin, joiden kanssa työskentelette, kommunikointinne tahraantuu välittömästi. Tätä tapahtuu silloin, kun teillä on niin voimakas tunne heistä, että sanotte sen, mitä luullette heidän haluavan kuulla. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä, mitä he teistä ajattelevat, ja tavallaan se ei teille edes kuulu. Tunnette heidät aina ja olette herkkiä heille, koska energianne ponnahtaa takaisin luonnostaan niistä, joiden kanssa kommunikoitte, mutta jos tuo herkkyys vaikuttaa kommunikointiinne, heijastus on epätarkka. Tämä on yksi niistä alueista, joihin kiinnitämme huomionne, kun työskentelette tämän energian kanssa.

Syvä yhteys

Tuotte täysin uutta energiaa elämäänne, kun kehitytte. Kun teette tämän, jotkut nykyiset ihmissuhteenne ajautuvat erilleen ja toiset venyvät uusiin korkeuksiin. Vaikka kaksi ihmistä kohottaa värähtelyään eri tahdissa, niin tämän tapahtumiselle on tilaa, kunhan teillä on tehokasta kommunikointia noiden tasojen välillä ja sellainen uskomusjärjestelmä, mikä sallii teidän laajentaa tietoisuuttanne. Alatte nähdä jotain uutta suhteessanne ja tästä haluamme puhua.

Puhuimme tästä muutama kuukausi sitten. Kutsumme sitä syväksi yhteydeksi. Syvä yhteys on kommunikointimuoto, mikä teillä on lopulta kaikkien kanssa. Se on sielutason kommunikointia, mitä teillä on toisen ihmisen kanssa, mutta tähän mennessä sen ovat saavuttaneet vasta hyvin harvat. Tämä syvän tason kommunikointi on kehittynyt monien elämien aikana. Ensimmäistä kertaa nyt on mahdollista kokea tämä täysin vieraiden kanssa, sillä alatte ohentaa verhoa. Syvä yhteys on puhumista toiselle ihmiselle sielutasolla aivan suhteen alusta saakka. Liittyykö siihen sanoja? Kyllä, luultavasti alussa liittyy, koska niin useimmat ovat tottuneet kommunikoimaan. Myöhemmin se kehittyy telepaattiseksi kommunikoinniksi, mutta mielenkiintoinen osa on siinä, että olette edelleen erillään.

Kun verho alkaa oheta, näette selvästi energiasäieyhteyden itsenne ja toisten välillä ja myös sen, miten tunteenne vaikuttavat toisiin ihmisiin. Tunnistatte vaikutuksenne maailmaan ja sen, miten energianne toimii toisten ihmisten kanssa. Alatte nähdä myös oman heijastuksenne, koska sen koette saavuttaessanne sielutason. Sitten kuin pääsette sielutason kommunikointiin toisen ihmisen kanssa, näette oman heijastuksenne, ette hänen heijastustaan.

Teille on hyödyllistä ymmärtää tämä käsite, koska aiheutuu paljon hämmennystä, sitten kun kaikki ihmiset siirtyvät tälle seuraavalle tasolle. Kun alatte nähdä tämän avautuvan, voitte yhdistyä ihmiseen sielutasolla. Aivan kuin kaiken kommunikoinnin osalta, jos kehitätte sitä, työskentelette sen kanssa, lisäätte sitä ja teette työtä auttaaksenne sitä kasvamaan, näin tapahtuu. Siitä tulee vielä voimakkaampaa, mikä johtaa ajattoman rakkauden kommunikointitason saavuttamiseen. Kun saavutatte tämä yhteyden toisen ihmisen kanssa, kun lopulta näette oman heijastuksenne selvästi toisen ihmisen kautta, teillä on sellainen suhde häneen, mikä ei koskaan kuole riippumatta siitä, miten monessa elämässä tulette takaisin. Näette aina oman heijastuksenne hyvin selvästi tuon yksilön sielun kautta. Olette oppineet heijastamaan hänen energiaansa selvästi ja hän on oppinut heijastamaan teidän energiaanne selvästi. Tämä on erittäin syvä kommunikointitaso, syvä yhteys.

Alussa syvä yhteys tapahtuu useimmiten rakkaussuhteissa. Lopulta se tapahtuu kuitenkin tuntemienne ihmisten kanssa, kuten työtoverit, tai myös täysin vieraiden ihmisten kanssa ostoskeskuksessa tai lähikaupassa. Se voi tapahtua myös yhdellä nyökkäyksellä huoneen poikki tai katseella silmänurkastanne, kun saatte jonkun huomion. Kun saatte tuon yhteyden toisen kanssa, tuo henkilö voi itse asiassa hypätä energiakenttäänne ja teillä voi olla syvän yhteyden hetki. Tämä kehittyy normaaliksi, päivittäiseksi kommunikointimuodoksi.

UJ-ero korkeamman ja alemman rakkauden välillä

Haluamme kertoa teille myös toisen osan, mikä saattaa olla hämmentävää ihmisille. Monilla on uskomusjärjestelmiä, jotka usein tahraavat kommunikointianne. Kutsumme näitä rajoituksia toisella nimellä: UJ (uskomusjärjestelmä) (Suom. huom. alkuperäisessä tekstissä käytetty lyhenne BS voi olla lyhenne sekä uskomusjärjestelmästä että alatyylin sanasta roska, paska.) Ei ole väärin uskoa johonkin, mutta useimmat muuttavat kommunikointiaan sopimaan yhteen sen kanssa, minkä he ajattelevat olevan oikea tapa. Tämä on surullista ja aiheuttaa eniten haastetta, sitten kun kaikki ihmiset kohoavat seuraavalle tasolle.

UJ pitää korkeamman ja alemman itsen erillään. Itse verho antaa teille harhan tästä erillisyydestä, kuitenkin tuo verho ohenee nopeasti. Haasteena on nyt se, että tämän uuden syvän kommunikointitason myötä voi olla mahdollista saada syvä yhteys toisen sieluun ja kuulla yksi asia hänen korkeammalta itseltään ja saada toista UJ-kommunikointia alemmalta itseltä. Tämä vaikutus vähenee nopeasti, mutta se voi olla erittäin hämmentävää tämän uuden työkalun käyttämisen alussa.

Tyypillisesti tapahtuu niin, että löydätte jonkun johon saada tämä syvä yhteys, mutta näette sen ja pelästytte. Se pelästyttää ihmiset. Joskus voi pelotta katsoessanne huoneen poikki jotakuta silmiin, koska havaitsette sen, että hän voi nähdä täysin sisäänne ettekä voi piilottaa mitään. Mutta tämä yhteys antaa todellisuudessa teille voimaa. Kyllä, kaikki ihmiset kätkevät jotain! Silloin kun olette läpinäkyviä, saatte vahvuutta. Tätä työstämme kanssanne ja kun tämä alkaa avautua, tulee olemaan monia kertoja, jolloin te tai ihmiset ympärillänne kokevat pelkoa tämän tuloksena. Tästä syystä puhuimme pelosta viime kuussa - kertoaksemme teille, että kyse on vain tyhjiöstä tai informaation puutteesta. On mahdollista pelätä vain tuntematonta. Täyttäkää siis tuntematon osuus tiedolla ja teiltä katoaa pelko. Silloin kun voitte päästää irti pelosta, todellisuutenne muuttuu ja uskomusjärjestelmänne muuttuvat sen mukana.

Nähkää sielu - rakastukaa

On yksi asia, mikä teidän on tiedettävä, kun alatte nähdä toisten ihmisten sielun. Kun tämä tapahtuu, näette itse asiassa oman heijastuksenne. Silloin kun todella näette toisten ihmisen sielun, rakastutte. Niin yksinkertaista se on. Monet uskomusjärjestelmänne rakkaudesta eivät salli teidän tuntea tätä, koska olette aina uskoneet, että aito rakkaus voisi keskittyä vain yhdelle alueelle. Kun syvä yhteys alkaa tuntua teistä mukavalta, on aikoja, jolloin tapahtuu seuraavaa: menette aamulla töihin, otatte bussin tai junan, olette tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja saavuttuanne perille soitatte ehkä vaimollenne ja kerrotte: "Rakas! Pääsin juuri töihin ja olen rakastunut kolme kertaa tänä aamuna." Siltä se tuntuu. Alatte kirjaimellisesti rakastua ihmisiin, joita näette. Luultavasti tärkeintä tässä tunteessa on se, että rakastutte itseenne, kun tämä tapahtuu.

Tavallisesti ihminen astuu taaksepäin vanhoihin uskomusjärjestelmiinsä kokiessaan näitä uusia energioita. Se on normaalia prosessia, joten älkää tuomitko sitä, jos näin tapahtuu teille tai ystävillenne. Monta kertaa he siirtyvät eteenpäin, he kokevat syvän yhteyden toisen ihmisen kanssa ja se tuntuu valaisevalta. Yleinen uskomusjärjestelmä tässä on se havaintotapa, että voidaan rakastua vain yhteen henkilöön, kuten yksiavioisessa suhteessa. Kuitenkin kuka tahansa äiti, jolla on lapsia, voi kertoa teille, ettei se ole totta. Mekin kerromme teille, että sitten kun jaatte tuon rakkauden jokaisen kanssa, maaplaneetasta tulee taianomainen paikka. Silloin verho häviää kokonaan ja astutte täysin jumalolemukseenne ollen edelleen fyysisessä kehossa. Tähän olette menossa, ja se on juuri sitä taivaan luomista maan päälle, minkä olette saaneet tapahtumaan odotuksillanne.

Kun kuljette elämänne läpi, kohtaatte toisia sieluja, joitain joita tunnette - joskus kyse on puolisostanne, joskus vieraasta ihmisestä, joskus ystävästä - ja katsotte heitä eri tavalla ja näette rakastuvanne. Tietäkää, että rakastutte omaan kuvaanne, joka näkyy eri peileissä. Tämä sama kauneus näkyy sielussanne, kun se on Kotona. Ilman odotuksia tai uskomusjärjestelmiä voitte yksikertaisesti ottaa vastaan tuon rakkauden. Se tekee teistä tietyssä mielessä enemmän ihmisensä, koska se ankkuroi sielunne fyysiseen kehoon. Se saa teidät värähtelemään korkeammalla. Se saa tuntumaan paremmalta olla pelissä ja henki, joka teeskentelee olevansa erillään. Teillä on enemmän annettavaa toisille ihmisille.

Silloin kun näette tulevanne joka päivä läpinäkyvämmäksi ja ihmiset rakastuvat teihin, niin tietäkää, että kyse on vain seuraavasta askeleesta eikä se merkitse sitä, että teidän olisi tehtävä jotain asialle. Se ei merkitse sitä, että teillä on oltava pitkäaikaisia tai fyysisiä suhteita jokaisen heidän kanssa. Se ei merkitse sitä, että syntyy odotuksia tuon vuorovaikutuksen tuloksena. Se merkitsee vain sitä, että olette peili. Heijastatte ihmisten energioita kauniisti siihen pisteeseen saakka, missä he voivat nähdä jumalitsensä teissä. Tämä on suoraan edessänne olevien asioiden luonne.

On monia tapoja, joilla ihmiset voivat ottaa tämän seuraavan askeleen. Yhdestä niistä olemme puhuneet ja se on pelko, mutta emme usko niin todellisuudessa tapahtuvan. Haluamme kertoa teille, että olette saavuttamassa rakkauden kriittisen massan tällä planeetalla, ja se tapahtuu osittain tällä hetkellä pakosta. Se tapahtuu niiden vaikeiden aikojen vuoksi, mihin olette laittaneet itsenne ihmisinä ja yhteiskuntina. Tämä alkaa muuttua erittäin kauniilla tavalla. Olette nähneet tämän maailmassanne vaikeuksina ja haasteina, mutta kyse ei ole siitä. Kyse on tilaisuudesta valolle ja tilaisuudesta teille nähdä itsenne toisten silmissä sellaisina, kuin todella olette. Silloin kun näette sen, toivomme teidän rakastuvan itseenne.

Olemme rakastuneet teihin!

Puhumme teille suuresti kunnioittaen näinä päivinä. Ymmärrätte, että taivaan enkeleinä suurin toivomme on olla täällä auttamassa teitä muistamaan, keitä todella olette, ja se toimii. Suurin intohimomme on heijastaa suurenmoisuuttanne kauniilla ja voimaannuttavalla tavalla. Olemme rakastuneet teihin hyvin syvästi. Meille on kunnia nähdä tämä ja sitä tapahtuu maailmanlaajuisesti. Ihmiskunnan värähtely muuttuu päivittäin. Kaikki nämä uudet energiat joita tulee sisään, kaikki nämä uudet asiat joita tapahtuu - jos ne eivät sovi yhteen uuden maaplaneetan korkeamman värähtelyn kanssa, ne tuovat esiin ensin vaikeuksia. Toivottakaa ne tervetulleiksi. Etsikää valon tilaisuuksia noista vaikeuksista ja antakaa ihmisten nähdä itsenne. Antakaa heidän nähdä kamppailunne. Antakaa heidän nähdä tuskanne. Antakaa heidän nähdä haasteenne, ja jos uskallatte, antakaa heidän nähdä uskomusjärjestelmänne, koska se näyttää, kuka olette.

Ymmärtäkää, että kun elätte päivittäistä elämäänne ja rakastutte, niin rakastutte oman heijastukseenne. Tämän kauneus tuo esiin. Jos pidätte siitä tavasta, millä heijastutte heidän sydämessään ja katsotte heitä silmiin, he ovat ystäviänne. Jos rakastutte heihin, niin myös he saattavat kokea sen, jos he avautuvat sille. Monta kertaa voitte tuntea tällaista syvää ja voimakasta yhteyttä hyvin nopeasti, hyvin pikaisesti, hyvin hetkellisesti, mutta se muuttaa elämänne yhdessä yössä.

Tämä voi olla erittäin hämmentävää monille ihmisille, koska rakkaudella on monia määritelmiä. Kumppanin rakastamisella on yksi määritelmä, kun taas lasten rakastamisella on eri määritelmä - niin kuin on ystävien, intohimon, työn ja pitämienne asioiden rakastamisella. Kuitenkin kyse on samasta sydämellisestä energiasta. Tuon energian tuominen sisäänne ja sen salliminen työskennellä sanojenne, heijastustenne ja energianne kautta, on sitä, mitä useimmat teistä ovat tulleet tänne tekemään.

Peilinä oleminen

Puhumme planeetan peileistä. Monet teistä ovat valinneet vain olevansa tarkka peili, mihin ihmiset heijastavat energiansa. Olette maaplaneetan parantajia ja opettajia, ja otatte asemanne nyt. Olette juuri oikea-aikaisia. Tuntekaa ja tietäkää, että tulette päivittäistä elämää eläessänne rakastumaan. Tulee aika, jolloin rakastutte kulkiessanne kadulla. Miten iloinen ja hauska planeetta tästä tulee, koska teillä ei ole sydämessänne tilaa sodalla, jos täytätte sen rakkaudella. Teillä ei ole sydämessänne tilaa epäsovulle, jos täytätte sen rakkaudella. Tämä on ideana.

Tietäkää, että heijastus minkä näette toisessa ihmisessä, on oma heijastuksenne. Tässä on myös kääntöpuoli, koska elätte parhaillaan polariteettikentässä. Näette asiat ylhäällä ja alhaalla, oikeana ja vääränä, hyvänä ja huonona, vaikkei ole sellaisia määritelmiä. Jos katsotte, näette myös ihmisiä, jotka heijastavat teitä negatiivisesti. He ovat todellisia lahjoja, koska se näyttää oman heijastuksenne negatiivisen puolen. Se on melkein kuin valokuvanegatiivin katsomista. Käsitämme, että tämä on vanhaa teknologiaa, mutta käytämme vastaavuutta joka tapauksessa.

Jos teillä on kehitetty valokuva ja negatiivi, katsotte valokuvaa ja teitä viehättää se, samaistutte siihen. Mutta negatiivia ette ymmärrä, koska valo ja pimeys ovat toisinpäin. Se on erittäin yksinkertaista. Kuitenkin tämä tapahtuu joskus, kun katsotte jotakuta silmiin tai jonkun sieluun. Käytännössä ette pidä siitä, mitä näette, tai tunnette vastenmielisyyttä näkemäänne kohtaan. Sekin on teille tilaisuus nähdä itsenne, koska useimmiten hän vain heijastaa jotain osaanne, mitä ette siedä.

Ylösnousemus on helppoa!

Monet teistä tietävät, että kun hallitsette jonkin asian, kun teistä tulee korkeimman tason mestari jossain ominaisuudessanne, ette siedä ihmisiä, jotka eivät kulje sellaisina mestareina. Kyse on normaalista ihmisen prosessista. Älkää tuomitko itseänne siitä, mutta tiedostakaa se, koska ei ole korkeampaa tai alempaa. Se on pelilaudan polariteettiharha. Ei ole tuomitsemista, ei ole oikeaa tai väärää. On asioita, joita alatte ymmärtää, ja kun teette sen, niistä tulee havaintopisteenne. Kykenette myöhemmin havaitsemaan itsenne ihmisissä, jotka vain ohitatte kadulla, sekä niissä joita rakastatte ja joiden kanssa muodostatte pitkäaikaisen suhteen tai työskentelette päivittäin.

Voitteko kuvitella, millaista olisi rakastua työtovereihinne siinä määrin, että tuskin jaksatte odottaa pääsemistä aamulla töihin, koska rakastatte niin kovasti olla heidän lähellään? Silloin tunnette hyvin mukavaksi oman energianne. Silloin olette itsevarma ja teillä on sielun luottamus omasta heijastuksestanne nähtynä monien sydämien kautta. Tämä on ihmiskunnan seuraava askel.

Tämä voidaan kokea monin tavoin. Tieto ylläpitää valoa - tiedon saaminen ei anna tilaa pelolle. Tämä on korkein näkemyksemme teistä. Toivomme, että pystytte näkemään oman heijastuksenne meidän silmiemme kautta, koska rakastamme teitä enemmän, kuin mitenkään voitte tietää. Kodin energia ympäröi jokaista teitä. Olette tuoneet jotain erityistä annettavaa. Nyt on aika astua esiin. Nyt on aika vetää verhot edestä. Nyt on aika ottaa ensimmäinen askel ja työntää muuria vasten.

Silloin kun näette jonkun ihmisen, joka heijastaa energiaanne, ja rakastutte, älkää kiinnittykö tuohon rakkauteen. Antakaa sen virrata lävitsenne ja vain sanokaa "kiitos". Älkää ajatelko, että teidän on tehtävä jotain tuon henkilön kanssa loppuelämänne ajan, koska jos rakastutte jokaiseen ihmiseen, teille tulee kovin kiireistä. Totuus asiasta on se, että rakastutte itseenne. Älkää hämmentykö, kun sitä alkaa tapahtua. Tietäkää, että olette parantajia, jotka alkavat avata ovia toisille. Monet teistä kantavat valon siemeniä, jotka avaavat seuraavan tason monille ihmisille. Antakaa heidän nähdä teidät. Uskaltautukaa siihen koko ajan, aina kun on mahdollista, ja näette merkittäviä muutoksia kentässänne. Näette energian alkavan kerääntyä ympärillenne. Näette tukiverkkoja. Näette mahdollisuuksia. Näette asioita tapahtuvan taianomaisesti.

Emme ole täällä auttamassa teitä kehittymään. Emme ole täällä auttamassa teitä ylösnousemaan taivaaseen. Se on helppoa. Ylösnousemus on helppoa - teidän on vain kuoltava. Vaikeaa on pysyä täällä ja antaa toisten sielujen nähdä sydämenne. Olemme kanssanne joka päivän joka hetki. Tietäkää, että kannatte tuota kodin energiaa, kun hymyilette ja kun kylvätte noita siemeniä, jotka ovat hyvin tärkeitä teille. Toivomme, että rakastutte paljon. Nauttikaa sen joka hetkestä.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne hyvin arvokkaasti. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Tietäkää, että pelaatte kaunista peliä, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.1.2009 TOTUUDEN KOSMISET HIUKKASET

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:25

Majakanvaloa
TOTUUDEN KOSMISET HIUKKASET
- maaplaneetan uudestisyntymä

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.1.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

En yleensä omista Majakanvaloa-viestiä ihmisille, mutta tässä kuussa minun on tehtävä poikkeus, koska viime viikolla menetimme kaikki mahtavan valotyöntekijän ja ystävän. Sonia Bos kuoli kotonaan 11.1. Sydämemme on hänen aviomiehensä Aatin, perheen ja niiden satojentuhansien kanssa, joita hän on koskettanut työllään. Sonia on ollut vieraana VirtualLight-lähetyksessä ja oli yksi harvoista vierailevista esiintyjistämme Ihmisenkelikonferenssissa 080808. Hänen viestinsä Vesimiehen ajasta ovat auttaneet monia ja ne tulevat elämään hänen perintönään. Tässä kuussa minulla on kunnia omistaa Majakanvaloa Sonia Bosille.

Tässä viestissä Ryhmä antoi meille ajankohtaisen katsauksen kolmesta eri näkökulmasta. He tarkastelivat tämänhetkisiä tapahtumia suhteessa maapallon muuttuvaan rooliin, auringon muutoksiin ja siihen, miten tämä vaikuttaa jokaiseen. He sanoivat, että kosmisella tasolla tapahtuu nyt jotain sellaista, mikä heidän mukaansa sopii erittäin hyvin suurempaan kuvaan. He puhuivat niistä hiukkasista, joita kutsumme aurinkomyrskyiksi, maailmankaikkeuden siemeninä. He viittasivat myös siihen, että on aika jolloin näitä siemeniä tallennetaan suoraan maapallon magnetosfääriin (magneettikentän vaikutusalue). He sanovat, että kyse on siementen tarkoituksellisesta kylvämisestä maaplaneetan uudestisyntymiseksi. Voitte katsoa NASA:n artikkelia, joka kuvailee tapahtumaa tieteellisestä näkökulmasta http://science.nasa.gov/headlines/y2008 ... ?list43262 .

He sanoivat tämän olevan energeettisestä näkökulmasta kolmannen maapallon hologrammin "päällyste". Se on nyt liikkeessä. Pitäkää kiinni, tässä sitä mennään!

Mahtavaa uutta vuotta!

Espavo

Steve Rother

***********

Terveisiä Kotoa

Taianomainen hetki

Tämä aika on taianomaista. Tämä paikka on taianomainen, koska olette laittaneet sen liikkeelle. Olette ilmaisseet tahtonne saada taianomaisen kokemuksen tällä planeetalla ja se alkaa tapahtua. Yksitellen teidät sytytetään asioille, joita rakastatte tehdä. Teidät sytytetään niille pyhille sopimuksille, jotka laaditte itsellenne. Tiesitte, mitä halusitte tehdä, ja valitsitte suuntanne. Asetitte verhon aivolohkojenne välille häivyttämään täysin muistikuvat Kotoa ja omasta voimastanne. Sitten tulitte leikkimään piilosilla olemista. Törmäilitte seiniin ja toisiin ihmisiin ajatellen, että olette tehneet väärin tai virheen. Itse asiassa te vain vaeltelitte ympäriinsä yrittäen löytää tuota yhteyttä, tuota Kodin osaa, mikä yhdistää teidät täysin omaan korkeampaan itseenne.

Nyt siitä tulee tärkeämpää. Haluamme antaa teille tänään yleiskatsauksen useista eri tasoista. Näytämme teille vähän siitä, mitä tapahtuu sekä kosmisella tasolla että maatasolla. Sitten kerromme teille mahdollisuuksista henkilökohtaisella tasolla, sillä monia teitä valmistellaan nyt liikkumaan. Olette asettuneet kallionkielekkeelle odottamaan, että lempeä tuulahdus työntää teitä. No, lempeä tuulahdus on tullut. Meidän tiedetään lempeästi työntävän ihmisiä kielekkeeltä. Tämä on yksi asioista, joita rakastamme - kun levitämme siipemme muistuttaaksemme teitä siitä, keitä todella olette. Tällä kertaa kerromme teille joitain yleiskatsauksia - ei siitä mitä on edessä, ei välttämättä siitä mitä on tulevaisuudessanne tai mikä on kohtalonne, vaan pelkästään siitä suunnasta, mihin olette menossa ja mitä tapahtuu maan päällä tähän mukautumiseksi.

Kosminen yleiskatsaus

Puhumme ensin kosmisella tasolla, koska kosmisia tapahtumia alkaa muodostua teidän alueellanne maailmankaikkeudessa. Kosmisia tapahtumia alkaa tapahtua muodostamaan huipentuman, mitä kutsumme yksinkertaisesti tapahtumaksi. Vain sellaisena siihen viitataan myös tiedemaailmassanne tällä hetkellä. Mutta jokainen joka katselee, näkee vain yhden asian: kyse on suuresta tapahtumasta. Kukaan ei tiedä tarkkaan, miten se tulee tapahtumaan. Kerrotaanpa teille oma näkökulmamme.

Ensinnäkin, teillä on yhteyksiä aurinkoon, joita teillä on ollut monia vuosia. Se liittyy maapallon magnetismin uudelleenrakentamiseen ja se oli käynnissä jonkin aikaa saavuttaen loppunsa muutama vuosi sitten. Monet auringonpurkauksista, joita tuli auringon läpi, olivat Kodin energiaa. Se on energiaa, joka ohjattiin keskusauringon ja oman aurinkonne kautta. Auringonpurkauksia tapahtuu auringon sisältämässä energiatilassa. Haastava osa on se, että kun mittaatte noita purkauksia, käsitätte, että vain kolme sellaista voisi sisältyä aurinkoon, ja kuitenkin olette nähneet niitä satoja.

Mistä tuo energia tulee? Mitä on tekeillä? Tapahtuuko auringossa jokin kemiallinen reaktio? Mitä tapahtuu? Kerromme teille, ettei aurinko ole sitä, mitä luulette. Se ei ole oma kohteensa. Se on energian ulottuvuusportaali ja on ollut sitä ajan alusta saakka. Myös lämpö- ja gammasäteitä, jotka auttavat teitä elämään tällä planeetalla, tulee jatkuvasti maailmaanne tuosta portaalista. Se on portaali, joka kulkee suoraan Kotoa keskusauringon kautta, joten asiat jotka pannaan liikkeeseen, tapahtuvat normaalisti aurinkonne kautta. Se on energiajakeluverkkonne.

Tällä hetkellä on kehittymässä kaksi tapahtumaa, jotka mukauttavat edessä olevaan. Tiedemiehet uskovat näiden olevan uusia löytöjä - asioita joita on tapahtunut hyvin pitkään ja jotka he ovat juuri havainneet. Näin ei kuitenkaan ole: näitä asioita ei ole koskaan ennen tapahtunut. Yksi näistä tapahtumista on maapallon magneettikentän yhteensulautuminen auringon magneettikentän kanssa. Toinen tapahtuma on äskettäiset löydöt aurinkomyrskyn sisältämistä hiukkasista. Emme olisi koskaan käyttäneet sanaa "aurinkomyrsky" kuvaamaan tätä tapahtumaa. Nämä kaksi löydöstä yhdessä avaavat maapallon magneettikentän juuri riittäväksi ajaksi, jotta se voidaan täyttää runsaalla määrällä näitä siemeniä. Tämä kaikki on valmistautumista suureen, vielä määrittelemättömään tapahtumaan, joka on tulossa.

Maapallon ja auringon yhteys

Kerromme teille laajemmasta näkökulmasta, että auringon ja maapallon vuorovaikutus muuttuu. Aurinko lataa/varaa maapallon taas kerran - ensimmäinen kerta oli aurinkopurkausten magneettivaraus. Nyt aurinko ja maapallo ovat muodostaneet yhdyspisteen. Se on nimitetty portaaliksi, koska auringon ja maan energiakentät yhdistyvät tilapäisesti, venyvät ajan ja avaruuden läpi yhdistyäkseen toistensa energiakenttään. Tuona aikana välitetään hiukkasia yhdestä kentästä toiseen. Olette tunteneet nämä tapahtumat tähän saakka vain aurinkomyrskyinä, koska se on ainoa sana, mitä olette voineet käyttää ymmärtääksenne, mitä tämä on. Kuitenkin kyse on paljon enemmästä, kyse on maailmankaikkeuden elämänvoimasta. Jos puhuttaisiin fyysisestä kehosta, kutsuisimme sitä seksuaalienergiaksi. Tämä on Kaikkeuden elämänvoimaenergiaa, mikä virtaa yhdistäen kaikki asiat.

Nämä aurinkohiukkaset loivat maaplaneetan alun alkaen. Näitä hiukkasia voitaisiin kutsua mahdollisuushiukkasiksi, koska ne kantavat mukanaan kaikkea, mitä luotte prosessissa. Muistakaa, että kyse on teidän luomisestanne, sillä olette maapallon luojia. Ei ole mitään suurta suunnitelmaa. Ei ole ketään parrakasta jumalaa, joka näyttää Charlton Hestonilta ja seisoo jokaisen yläpuolella sanomassa, mikä on oikein ja väärin. Luotte todellisuuttanne jokaisella ajatuksellanne. Maapallo sopeutuu ajatuksiinne. Sitä todellisuudessa olette. Luotte polun vain sekunteja ennen, kuin jalkanne osuu maahan - koska odotatte sen olevan siinä, niin siksi se on luotu. Suhteenne maapalloon ja koko kosmokseen selvenee seuraavien kolmen vuoden aikana, kun nämä tapahtumat tulevat esiin.

Kolmannen maapallon syntymä

Kun löydätte maapallon ja auringon välisen yhteyden, asioita joita on kutsuttu auringonpurkauksiksi tai koronan massapurkaukseksi, ymmärretään lisää, koska nämä hiukkaset välittävät elämää maaplaneetalle. Maaplaneetta alkoi yhtenä hiukkasena. Se alkoi energiakentästä yhden hiukkasen ympärillä ja tuo kenttä alkoi kasvaa. Se alkoi antaa muodon Jumalan aikomukselle. Jumalalla oli ajatus maaplaneetan luomisesta.

Monet teistä ajattelevat Jumalaa kaikkialla läsnä olevana olentona, jolla on enemmän voimaa kuin kenelläkään muulla, vaikka te itse asiassa olette tuo ajatus. Silloin kun ajattelette tällaisia asioita, luotte ne. Olette luoneet jotain, mitä kutsumme kolmanneksi maapalloksi, Jumalan ajatukseksi. Kyse on kollektiivisista ajatuksistanne siitä, mitä haluaisitte saada ja mitä haluaisitte nähdä tapahtuvan maaplaneetalla, kun se kehittyy. Ajatuksenne ovat muodostaneet hologrammin monille valomuodoille. Kun teillä on jokin ajatus ja luotte jotain ajatuksillanne, lähetätte valonsäteen. Silloin kun monia noita säteitä risteää eri kulmista, ne luovat tuosta hiukkasesta kolmiulotteisen kohteen, jota kutsutaan hologrammiksi. Hologrammi minkä olette luoneet kolmatta maapalloa varten, on nyt "leimautumassa" maapallon alkuperäisen hologrammin päälle. Olette suunnittelemassa uudelleen maaplaneetan.

Jokin aikaa sitten joku pyysi meitä kertomaan lisää sairaasta maapallosta. Miten voimme auttaa maaplaneettaa parantumaan, toipumaan ja siirtymään seuraavalle tasolle? Kerroimme teille hyvin selvästi, että maapallo ei ole sairas. Se on raskaana. Se on kohta synnyttämässä. Sitä katselette. Se synnyttää ajatuksenne. Kolmas maapallo syntyy - siemeniä tulee nyt niiden hiukkasten välityksellä, joita saatte auringon kautta. Alatte tehdä havaintoja asioista, joita on juuri alkanut tapahtua. Tämä on uskomattoman jännittävää meidän näkökulmastamme, koska näemme teidän vetävän verhoa sivuun nähdäksenne, mitä todella tapahtuu.

Korkeammalla värähtelevä hologrammi leimautuu alkuperäisen hologrammin päälle

Koette asioiden alkavan paljastua. Kollektiivisesti näette muutoksia tapahtuvan liiketoimintasektorilla sekä kaikissa järjestöissä, mukaan luettuna valtionhallinto. Jos yrityksen malli tai perusta hyväksyy voimaantumisen ajan ja sopeutuu siihen, niin yritys kukoistaa. Useimpien yritysten ja järjestöjen on selviydyttävä muutoksista. Se miten ne selviytyvät muutoksista, määrittelee niiden tulevaisuuden useimmissa tapauksissa. Jos kollektiivi ei pysty sopeutumaan korkeampaan värähtelyyn, se romahtaa erittäin nopeasti. Nyt kokemanne taloudellisen virtauksen ongelma on esimerkki tästä. Tulette näkemään lisää samaa, koska silloin kun teillä on korkeammin värähtelevä planeetta ja matalalla värähtelevä planeettaa, korkeampi hologrammi leimautuu alkuperäisen päälle.

Niillä tekijöillä joilla ei ole riittävän korkea värähtely muutoksen tekemiseen, on vaikeuksia, ja monta kertaa ne romahtavat. Kuitenkin tämä on täydellistä polullenne, koska Shivan on tultava tuhoamaan kaikki, jotta Shakti voi rakentaa uudestaan. Tätä tapahtuu laajamittaisesti. Näette sitä tapahtuvan kaikkialla - ei ainoastaan taloudellisissa järjestelmissä ja järjestöissä. Näette sitä ihmis- tai ystäväryhmissä ja omassa ympäristössänne monilla tasoilla. Jokin hajoaa varoittamatta tai menetätte jotain vain tehdäksenne tilaa jollekin vielä paremmalle.

Tässä prosessissa ei ole mitään väärää, koska juuri sitä olette pyytäneet ja odottaneet. Kyse on siitä maapallon ylösnousemus- ja evoluutioprosessista, minkä laitoitte liikkeeseen itse. Käyttäkää tämä tilaisuus loistaaksenne valoanne jokaiseen paikkaan, mihin voitte. Tämä on laukaisin, aika valonne juhlimiseen. Maapallo on raskaana ja se synnyttää uuden maapallon - teidän luomuksenne, suunnitelmanne - paikan mikä tukee teitä riippumatta siitä, mitä teette ja mihin suuntaan yritätte mennä. Olette luoneet itsellenne taianomaisen ympäristön. Älkää pelätkö sitä nyt, kun se viimeinkin tulee. Astukaa eteenpäin ja luokaa siitä juuri sellainen, mitä tarvitsette.

Kun maapallo on raskaana, sillä on ikäviä aikoja - aivan kuin kenellä tahansa raskaana olevalla naisella. Luultavimmin tässä raskaudessa on nikottelua, mutta voitte hoivata sitä ja työskennellä sen kanssa. Voitte valmentaa maapalloa raskautensa läpi ja auttaa tuomaan juuri nyt tämän itse suunnittelemanne seuraavan kehitysprosessin tänne. Tämä on taivaan luomista maan päälle.

Teidän on nyt pakko astua omaan valoonne ja korkeampaan värähtelyynne, mikä on odottanut teitä ylläpitääkseen energiaanne. Vain te voitte tehdä sen. Kukaan toinen ei voi ottaa tuota askelta puolestanne. Voimme työntää kaiken voitavamme, mutta jos ette halua kävellä kallionkielekkeelle ja levittää siipiänne, ette koskaan tiedä, osaatteko lentää. Ette koskaan ymmärrä sitä, että te ette pysty pääsemään mihinkään luomatta taikaa sen ympärille. Teille on sitä aina. Saatatte luulla, että vain satuitte putoamaan tähän tai tuohon, mutta kerromme teille, että voitte vain kokea sen, jos olette paikalla putoamassa.

Menkää siis putoamaan. Menkää tekemään virheitä. Jos haluatte kutsua niitä virheiksi, niin mikäs siinä. Mistä tahansa onkin kyse, eteenpäin liikkuminen tässä kohtaa elämässänne vaikuttaa haluamanne todellisuuden luomiseen sen oletusvastauksen sijasta, mikä annetaan kaikille, jotka eivät luo omaa todellisuuttaan.

Uuden säännöt

Ajat ovat muuttuneet, rakkaat ystävät. Ette enää ole täällä olosuhteiden tuloksena. Olette täällä omasta tahdostanne. Kaikki elämässänne on tietoisen suunnittelunne tulosta. Ottakaa vastuu ja täyttäkää itsenne valolla, rakkaudella ja naurulla ensin. Täyttäkää kuppi ensin intohimollanne ja teille avautuu ovia sen levittämiseksi ympäri maailmankaikkeutta. Teille avautuu ovia kolmannen maapallon luomisen jatkamiseksi. Teille avautuu niitä luodaksenne jotain taianomaista, mitä ei ole koskaan ennen nähty. Se aika on nyt.

Olemme uskomattoman innostuneita, sillä kaikki silmät maailmankaikkeudessa katselevat maaplaneettaa. Skeptikot ovat luulleet, että maaplaneetta ei koskaan toimisi ilman sääntöjä, ohjenuoria ja asioita, joita luulitte tarvitsevanne pitämään teidät paikallanne. Sen sijaan poistitte säännöt ja sanoitte: "Pelataanpa peiliä ilman mitään sääntöjä, ilman ennalta ohjausta. Pelataanpa peliä, mikä riippuu kokonaan meistä, ja katsotaan, pystymmekö löytämään intohimomme, pystymmekö löytämään kaiken, mitä halusimme löytää." Se on nyt edessänne, suoraan polullanne, mihin suuntaan sitten liikuttekin.

Teidän on helppoa katsoa tilannetta juuri tällä hetkellä ja sanoa: "No, tässä on suunta, johon menemme, ja tässä olen viiden vuoden päästä." Pyydämme teitä olemaan käyttämättä vanhoja suunnittelumuotoja enää, sillä ne rajoittavat teitä ankarasti. Jos odotatte menevänne tuonne, hengen on pienennettävä suunnitelmianne saadakseen sen tapahtumaan. Päästäkää irti. Älkää asettako itsellenne rajoja tai kantako huolta määränpäästä. Määränpää on harhaa. Kyse on matkasta - kaikilla kokemuksilla mitä teillä on pisteestä toiseen, on merkitystä. Noista kokemuksista elämässä on kyse. Ette ole henkiä, jotka yrittävät herätä unesta. Herääminen on helppoa. Vain kuolette ja menette Kotiin ja se on siinä. Ei mitään ongelmaa. Pysyminen täällä ja valon kantaminen fyysisessä kehossanne, päivittäisissä kokemuksissanne on haasteena ja pärjäätte uskomattoman hyvin.

Valmistautuminen kosmiseen tapahtumaan

Tulette todistamaan kosmisia tapahtumia. Näette niiden tiedemiesten innostuksen, jotka seuraavat noita kosmisia tapahtumia, koska he näkevät jotain suurta rakentuvan. He eivät vielä tiedä, mitä se tarkkaan ottaen on, tai sitä suuntaa, mihin se on menossa, muttei sitä tiedä kukaan muukaan, koska ette ole vielä lopettaneet luomista. Olette vain avanneet oven. Tämä on teidän tehtävänne, ei meidän. Emme ole täällä auttamassa teitä pysymään polullanne. Olemme kuitenkin auttamassa teitä muistamaan, keitä todellisuudessa olette ja minkä kanssa tulitte alussa.

Kyse on voimaannuttavasta sosiaalisesta tilauksesta, mitä olette rakentamassa ennenkuulumattomalla tavalla. Voitteko kuvitella elävänne käytäntöjen mukaan lakien sijasta? Rakkaat ystävät, sitä olette luomassa, paikkaa missä jokaista henkilöä kannustetaan voimaantumaan itse ilman tarvetta, että johtajien on vietävä teitä sinne tai tänne. Siksi olemme pyytäneet teitä aloittamaan jumalan kirjoittamisen pienellä alkukirjaimella, jotta voitte löytää olennon, joka ottaa teitä kädestä ja kulkee askeleesta toiseen kanssanne sen sijaan, että hän istuu korkealla korokkeella kertoen teille suunnan, minne teidän on mentävä. On uusien suhteiden aika. On aika ottaa voimanne kaikin tavoin, että voitte siirtyä tuolle intohimon alueelle ja myös niille alueille, joita vähän pelkäätte. Kun teette sen ja jos ojennatte kätenne, näette kaikki muut siellä myös.

Oli eräs erittäin viisas mies, joka kerran sanoi: "Olen keksinyt, miten saan kaiken, mitä haluan elämässäni. Teen sen auttamalla toisia ihmisiä saamaan sen, mitä he haluavat omassa elämässään." Tämä on kiertokulku. Tämä on se prosessi, minkä kanssa olette tulleet, sillä olette niitä, joita kutsutaan valotyöntekijöiksi. Se on valittu nimike - ei meidän antamamme, vaan olette antaneet sen itse itsellenne. Olette niitä, jotka ovat suostuneet avaamaan noita ovia. Olette niitä, jotka olette suostuneet peiliksi ihmisille, kun he alkavat herätä, jotta voitte heijastaa heidän suurenmoisuuttaan samalla tavalla, kuin he heijastavat teidän suurenmoisuuttanne.

Olette päässeet hyvin pitkälle, hyvin nopeasti. Mitään tästä ei odotettu ja olemme uskomattoman rakastuneita teihin, koska te olette me. Olette jumalan käsi maaplaneetalla. Olette maailmanne kätevä käsi, joka on jumalainen. Se on luontonne. Meille on suuri kunnia olla huoneessa kanssanne, ei toisin päin. Olette luoneet jo suurimmat toiveemme ja unelmamme ja nyt viette kaiken vieläkin pidemmälle.

Meillä on vain kolme pikkumuistutusta teille. Kohdelkaa tosianne hyvin kunnioittavasti, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne jokaisen tilaisuuden tullen, ja kun polustanne tulee vaikeaa, jakakaa se toisten kanssa, jotta he voivat pehmentää polkuanne. Tietäkää, että pelaatte täällä maaplaneetalla kaunista peliä ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.2.2009 ERILLISYYDEN LOPPUMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:26

Majakanvaloa
ERILLISYYDEN LOPPUMINEN
- ihmissydänten yhdistyminen

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.2.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tässä kuussa Ryhmä puhuu vuodesta 2009. Yhdeksän on numerologisesti loppuunsaattamista. Itse asiassa useimmissa numerologisissa piireissä 2009 on kaksi tai yksitoista. Kuitenkin he sanovat käyttävänsä ylösnousemuslähtölaskentaa (010101, 020202 jne.) havainnollistaakseen tärkeää kohtaa. He sanovat, että olemme erittäin ainutlaatuisessa aikaikkunassa, missä 2009 aloittaa erillisyysharhan loppumisen maan päältä. Erityisesti he kehottivat juhlistamaan 090909-tapahtumaa, minkä Lightworker tekee Ison karhun järvellä Kaliforniassa 090909-juhlassamme.

Tämän viestin myötä joka on täynnä toivoa ja rakkautta, he sanovat myös, että lopputulos lepää tiukasti jokaisessa meissä. Se merkitsee, että meillä on oltava rohkeutta kasvattaa itsemme pois pelosta. Se merkitsee, että meidän on kunkin henkilökohtaisesti tutkittava uskomusjärjestelmiämme ja päästettävä niistä irti. He ovat puhuneet tästä jonkin aikaa, mutta tänä vuonna näemme kaikkien aikojen suurimman mahdollisuuden alkaa tehdä siitä todellisuutta omassa elämässämme. Yhdessä kohtaa he sanoivat myös, ettei ole kauankaan siihen, kun ne joita kutsumme "maan ulkopuolisiksi", tekevät itsensä tunnetuksi. Nauraen he sanoivat, että kun tämä tapahtuu, meillä ei ole mitään ongelmaa yhdistyä maaveljiemme kanssa.

Yksi erityiskohta mistä he puhuivat, oli läntisessä maailmassa yleisesti vallitseva näkemys arabimaailmasta ja islaminuskosta. Ryhmä sanoi, että vuonna 2009 monet asiat muuttuvat arabimaailmassa ja on hyvä aika sivistää itseämme. Yhdessä kanavoinnin kohdassa he jopa ehdottivat, että "googlaisimme" islamin tai lukisimme Koraania. He sanoivat, että löytäisimme tarinan miehestä, joka meni vuorille ja alkoi kanavoida kaunista viestiä rakkaudesta. Pienen kiihkoilijalahkon vuoksi olemme tahranneet kuvan yhdestä maailman suurimmasta uskonnosta. Tämä on sama asia kuin kristittyjen vihaaminen sen vuoksi, että pieni äärijoukko päättäisi pommittaa kadun aborttiklinikkaa.

Vuosi 2009 voi olla erillisyydelle lopun alkua maan päällä, jos jokainen meistä ottaa haasteen vastaan ja katsoo sisäänpäin arvioiden uudestaan omia uskomusjärjestelmiään.

Upeaa kuukautta täynnä suuria halauksia ja lempeitä tönäisyjä!

Steve Rother

***********

Terveisiä Kotoa

Ajan ja paikan kriittinen risteys

Rakkaat ystävät, matkanne on vienyt teidät aikaan ja paikkaan, mikä on kriittinen risteys. Haluamme puhua siitä, mikä on suoraan edessänne tänä vuonna. Vuodesta 2009 on tullut erittäin kriittinen laukaisupiste uuteen ihmiskuntaan. Olemme aivan uskomattoman innostuneita. Kehitytte ja tuotte maapallon ja sen jokaisen osan mukananne. Evoluutiopolkunne on laittanut teille silmälaput, jotta kuljeskelette törmäillen toisiinne ja tietämättä, minne olette menossa tai mistä kaikessa on kyse. Nyt olette ottamassa täyden vastuun ja laput alkavat siirtyä sivuun. Huomaatte, että olette jumala ja että teillä on samat luomiskyvyt, mitä olette ajatelleet jumalalla olevan. Itse asiassa olette käyttäneet noita luomiskykyjä joka päivän joka hetki ja kuitenkin olleet tietämättömiä siitä. Tämä on muuttumassa.

Myös se tapa jolla kommunikoitte ja olette vuorovaikutuksessa toistenne kanssa, kohoaa seuraavalle tasolle ja se leviää nyt yli koko maapallon. Kyllä, teillä on maailmanjohtaja, joka antaa toivoa. Kyllä, hän on kanava ja kyllä, teillä on tilaisuus yhdistyä omaan energiaanne tässä kohtaa ja muuttaa todellisuutenne seuraavalle tasolle näiden muutosten vuoksi, jotka olette laittaneet liikkeeseen.

Yhdeksän = loppuunsaattaminen

Puhutaanpa vuodesta 2009, sillä yhdeksän on tämän luvun taianomainen osuus. Jos katsotte omia numerologiatutkielmianne, näette, että yhdeksän on loppuunsaattamisen numero. Tämä on suuri päivämäärä ja itse asiassa pyydämme teitä juhlimaan tämän vuoden syyskuun 9. päivänä 09/09/09-tapahtumaa. Se on maamerkki. Se on yksinkertaisesti tilaisuus juhlia valoa uudella tavalla, koska vanhat tavat ovat loppumassa ja se on loppuunsaattamisen yksi puoli. Rakkaat ystävät, pyydämme teitä juhlimaan erillisyyden loppuunsaattamista.

Alussa olitte ensimmäisessä ulottuvuudessa ja olitte erottamaton osa jumalaa. Olitte osa sitä, mitä kutsutte Kodin luojaksi, sillä Kodissa ei ole erillisyyttä. Jokainen on osa toisia. Jumala pystyi äärettömässä viisaudessaan tekemään yhtä lukuun ottamatta kaikkia asioita. Hän ei voinut nähdä tai tutkia itseään, koska ei ollut kontrastia tai polariteettia. Niinpä lähditte ensimmäisestä ulottuvuudesta, kuljitte toisen läpi ja teihin leimattiin kaksinaisuus siellä. Kannatte sitä tänäkin päivänä, koska kaksinaisuuden kentässä näette valon vain, kun on pimeyttä, rakkauden vain kun pelkoa. Näette vain vastakohtia kaksinaisuuden kentässä ja sekin on loppumassa.

Kun siirrytte seuraavalle tasolle, alkaa kolminaisuuden kenttä. Harhakuvana oli, että näitte vain vastakkaiset päät. Näitte vain suurimman rakkauden ja suurimman pelon, suurimman valon ja suurimman pimeyden. Nämä ovat harhakuvia ja koska kolmas piste, korkeampi itse, tekee kaksinaisuuden suoran viivan kolmioksi, kutsumme sitä kolminaisuudeksi. Tämä on uusi yhteys korkeampaan itseen. Korkeampi itse voi nähdä eri asemasta. Tästä syystä olette siirtymässä kolminaisuuden kenttään, missä teillä voi edelleen olla valo ja pimeys, mutta korkeamman itsenne uusi asema tasapainottaa sen ja alatte ymmärtää, että kyse ei ole lineaarisesta viivasta, vaan ympyrästä. Kolmio on tuon havaintotavan alku. Ihmiskunnan alussa tarvitsitte viivan teille antaman kontrastin. Mutta nyt olette kehittyneet tasolle, missä kontrastia ei enää tarvita siihen, että ihmiset näkevät jumalan.

Monien alueiden erillisyys on loppumassa, mutta ennen kaikkea maiden erillisyyden on loputtava. Se on aloittanut alaspäin suuntautuvan kierteensä. Astuaksenne seuraavalle tasolle ne maat, yhteisöt, osavaltiot ja paikat ovat nyt yhdistymässä yhdeksi, jotka olette erottaneet hyvin puhtaasti, jotta voisitte nähdä itsenne. Kerromme teille tämän, koska eläminen ilman erillisyyttä on vaikeaa ihmisille.

Syvä yhteys = erillisyyden loppuminen

Olemme puhuneet aiemmin syvästä yhteystasosta, mikä on nyt käytettävissänne tietoisesti joka hetki. Sen sijaan että kommunikoitte jonkun henkilön kanssa yhdellä tasolla, voitte nyt mennä "vaistotasolle" ja jokaisella sanalla voitte kommunikoida toisen kanssa sydämen ja sielun tasolla. Tämän vuoksi syntyy uusia mahdollisuuksia. Ihmiset lakkaavat yleisesti ottaen sietämästä sitä äärimmäistä erillisyyttä, mitä tällä hetkellä on. Mikä on hyvä uutinen? Ei enää salaisuuksia maaplaneetalla… ja se on mukavaa. Se ei ole ollenkaan huono uutinen, eihän? Se tulee olemaan vaikeaa monille, koska olette niin koteloituneet energiakenttäänne. Rakastatte yksityisyyttänne ja pyhää tilaanne. Ette koskaan menetä pyhää tilaanne tai perintöänne. Nuo osat ovat aina olemassa. Nyt ihmiset löytävät uusia yhteyksiä, jotka eivät vaadi sitä erillisyyttä, mitä aiemmin tarvittiin. Tätä tapahtuu monilla eri tasoilla. Maat eivät lakkaa olemasta, mutta ihmiset alkavat pian sekoittaa noita viivoja hiekassa. Sydänten erillisyys alkaa loppua tänä vuonna ja on vain ajan kysymys, ennen kuin maan asukkaista tulee maan veljiä.

Olette yhtä samalla tavalla kuin Kotona. Alatte nyt nähdä sen syvän yhteyden kautta, missä on kyse menemisestä suoraan sielutasolle, suoraan siihen toisen ihmisen osaan, mikä on myös te, siihen osaan jonka jaatte hänen kanssaan. Taika alkaa nyt, koska tämän tapahtuessa ihmiset alkavat muodostaa yhtenäistä maapalloa. Tämän myötä syntyy jännitteen vapautumista maapallon sisällä, kun se imee energiaanne. Olette osa sitä samalla tavalla kuin osa toisianne.

Tästä syystä teitä viehättävät niin kovasti kristallit. Ne ovat mineraalikunnan korkeinta värähtelyä. Ne puhuvat teille, jos kuuntelette. Maa puhuu teille, jos kuuntelette. Ihmiset resonoivat kristalliosan kanssa mieluummin kuin kivi- tai elementaaliosien, koska se on lähempänä värähtelyänne. Maa tarvitsee apuanne monin tavoin. On monia eri tapoja korjata maata ja työskennellä sen kanssa. Nyt on tulossa suosituksi "vihreä elämä" ja tämä auttaa sitä. Kun vapaudutte tarpeesta sydänten erillisyyteen, avaatte oven kehitykselle kaikilla tasoilla. Tätä tapahtuu nyt.

Uutiset eivät ole uusia

Pyydämme teitä katsomaan maailman tapahtumia ja tiedostamaan, mitä tapahtuu. Älkää katsoko uutisia ja uskoko, mitä siellä näkyy. Katsokaa uutisia skeptisin silmin ja niiden mahdollisuuksien kera, mitkä niistä puuttuvat. Katsokaa uutisia korkeimmasta näkökulmasta ja nähkää suurempi kuva. Pitäkää mielessä, että uutiset eivät ole uusia. Ne raportoivat vain tapahtumista, jotka ovat jo tapahtuneet. Pitäkää silmällä suurempaa kuvaa ja olkaa uskomatta siihen tuomiopäivään ja hävitykseen, miten huonosti asiat oletettavasti ovat. Muutatte oman todellisuutenne ensin, sitten kaiken ympärillänne. Ystävät, naapurit, perhe ja ne joiden kanssa työskentelette, alkavat kehittyä erittäin nopeasti lopettaakseen tuon erillisyyden.

Tietenkin on pelkoa, koska se on ihmisille normaalia. Pelko liittyy vain tuntemattomaan ja kuin täytätte tuon tyhjiön, ette ehkä pidä siitä, mitä näette. On pelkoa, koska monet ihmiset tuntevat, että he menettävät pyhän tilansa ja yksityisyytensä. Ihmiset löytävät erilaisia sanoja kuvaamaan sitä, mitä tapahtuu. Suurten ihmisryhmien erillisyys aiheuttaa sotaa tällä planeetalla. Ihmiset uskovat olevansa erillään toisista. Ketä pommitatte - itseänne? Kyllä.

Islaminuskon kehitys

Vuonna 2009 nähdään muutoksia monilla alueilla. Emme halua käyttää sanaa uskonto, sillä juuri tämä yksi sana vihjaa erillisyyteen, mitä ei ole olemassa. Erillisyys on ihmisen harhaa. Vuosi 2009 alkaa osoittaa muutoksia arabimaailmassa. Arabit ja islaminuskoiset tulevat nyt kaikkien ihmisten tietoisuuteen maan päällä. Se on tapahtunut ensin konfliktin kautta, kuten useimmat muutokset. Pian ne jotka ovat edistäneet vihaa ja jotka ovat panostaneet näihin konflikteihin, epäonnistuvat. Tämän tapahtuessa on suuri mahdollisuus yhtenäisyyteen.

Pyydämme teitä tutkimaan ja tarkastelemaan sitä, tulemaan tietoiseksi siitä, että nuo eroavuudet ovat vähenemässä joka päivä ja pelon voi häivyttää vain tiedolla. Pyydämme teitä katsomaan Koraania tai "googlaaman" islamia. Etsikää tapoja, missä olette samanlaisia, eroavuuksien sijasta. Sitten tämän muutoksen alkaessa, voitte tukea sitä. Uusi sukupolvi astuu sisään, tehkää tilaa sille ja tällä kertaa erillisyys alkaa loppua. Se on osa prosessia ja valmistautumista kauniiseen vuoteen 2012, mikä on suoraan edessä. Rakkaat ystävät, uuden maapallon synnyttämiseksi erillisyyden on loputtava ja nyt on sen aika, kun voitte kurkottaa sydämenne ja tuntea yhteyden vastakkaisuuden sijasta. Nyt on se aika, jolloin voitte vaikuttaa.

Joustavat uskomusjärjestelmät eivät ole "paskaa"

Haluamme teidän kaikkien matkustavan eri paikkoihin maan päällä ja asuvan ihmisten kotona, jotta voitte nähdä, miten ihmiset elävät elämäänsä lähes identtisesti teidän kanssanne. Uskomusjärjestelmiä kutsumme "paskaksi". (Suom. huom. englanninkielisen "uskomusjärjestelmän" kirjainlyhenne tarkoittaa myös paskaa.) Kun ihmiskunnan evoluutio jatkuu, joustavat uskomusjärjestelmät tukevat yhtenäisyyttä, kun taas tiukat järjestelmät tukevat vain erillisyyttä. Kun erillisyys vähentyy tänä vuonna, alatte nähdä paremmin, miten omat uskomusjärjestelmänne ovat rajoittaneet teitä löytämästä Kotia täältä maan päältä.

Sallikaa aivojenne ja sydämenne avautua mahdollisuuksille, joita ihmiskunta ei ole koskaan ennen nähnyt. Uuden maaplaneetan taika alkaa nyt. Uuden maapallon ja uuden ihmiskunnan syntymä voi tapahtua vain, kun maapallo on uudestisyntynyt. Rakkaat ystävät, tämä ei ajoitu vuoteen 2012, se ajoittuu vuoteen 2010. Erillisyyden joka pitää teitä erillään - sydänten erillisyys - on nyt loputtava tämän tapahtumiseksi ja olemme hyvin kiitollisia, että kiinnitätte tähän huomioita.

Ette ymmärrä meidän näkökulmaamme teistä ja haluaisimme vetää verhon sivuun vain hetkeksi, niin että voitte nähdä itsenne meidän silmiemme kautta. Ette koskaan epäilisi itseänne, jos näkisitte sen, mitä me näemme. Kulkisitte aina ylpeänä, kulkisitte aina Kodin valo olkapäällänne. Riippumatta siitä mihin suuntaan haluaisitte kääntyä, se olisi aina valaisemassa polkuanne. Ette voi epäonnistua. Tämä teidän on tiedettävä. Teidän ei ole mahdollista epäonnistua, sillä olette jumala eikä jumala epäonnistu. Meillä ei ole muuta tarkoitusta kuin levittää siipemme heijastamaan ihmisten suurenmoisuutta. Tarkoituksemme on auttaa teitä muistamaan, keitä todellisuudessa olette, ja se on mahdollista vain, kun alatte päästää irti erillisyydestä maaplaneetan maailmojen välillä.

Erillisyyden loppuminen on alkusysäys ensikontaktille

Kerromme teille, että jotain muuta on tapahtumassa hyvin nopeasti. On vain vuosien kysymys, ennen kuin toiset olennot tulevat tänne maan päälle muista ulottuvuuksista. He ovat olleet täällä koko ajan toisissa ulottuvuuksissa. Kutsutte heitä maan ulkopuolisiksi. He ovat pelkästään olentoja toisista peleistä. Meistä on ikävää tuottaa teille pettymys, mutta ette ole ainoa peli maailmankaikkeudessa. Kyllä, te olette niitä, jotka muuttavat kaikkea, ja kaikkien huomio on maaplaneetassa ja maan olennoissa, sillä olette vapaan valinnan pelissä kohottaneet värähtelyänne muistamisen alkamiseksi. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut näissä puitteissa. Tämän vuoksi kaikkien silmät ovat tässä maailmankaikkeudessa ja maapallossa. Ajattelette piileskelevänne yksin huoneessanne, kun olette yksinäisiä. Tunnette, ettei teitä tueta, ettekä muista, keitä todellisuudessa olette, mutta teillä ei ole aavistustakaan siitä, että miljardit olennot katselevat olkapäänne yli. Ja te olette huolissanne yksityisyydestänne - jospa vain tietäisitte.

Vanhempien rodut auttavat

Monet näistä olennoista ovat alkuperäisten vanhempienne rotua, mukana plejadilaiset, siriuslaiset, arcturuslaiset ja kolme muuta auttamassa teitä kehittymään seuraavalle tasolle. He ovat auttamassa täällä kaikin tavoin, mihin pystyvät, koska he auttoivat myös maaplaneetan alullepanossa. He olivat täällä alussa. He ovat vanhempienne rotuja ja tästä syystä he ovat yhdistyneet taas kerran auttamaan teitä lopettamaan erillisyyden, jota kerran tarvittiin. Tästä syystä kaikki ihmiset alkavat nähdä kummallisia asioita.

Moniulotteisuus on nyt mahdollista kehittymisenne vuoksi. Alatte nähdä, että ette ole yksi henkilö, vaan teillä on monia puolia. Usein ihmettelette asioita. Miksi vaivutaan koomaan? Miksi joku ihminen haluaa lähteä täältä maan päältä, muttei pysty? Miksi ihminen joka todella haluaa jäädä, yhtäkkiä kuolee? Osassa tästä ei ole mitään järkeä, mutta se johtuu moniulotteisesta itsestä. Sielun kaikilla ulottuvuuksilla on kolme yhteistä asiaa: nopea syntymä, työstettävät elämän oppitunnit ja nopea kuolema. Jos kaikki 11 ulottuvuutta ovat terveitä ettekä ole omassa ulottuvuudessanne, joskus menette koomaan odottamaan toisia. Tätä tapahtuu monille ihmisille ja tämä tulee selvemmäksi, koska olennoilla jotka tulevat toisista peleistä, toisista maailmoista, on sisäänpääsy moniulotteisten kykyjen avulla.

Ajattelette maan ulkopuolisilla olevan suuria voimia, kehittynyttä teknologiaa ja vastaavaa, koska he voivat kulkea seinien läpi ja tehdä asioita, mihin te ette pysty. Rakkaat ystävät, heille ei vain ole mitään seinää. He elävät ulottuvuudessa, missä he kulkevat pienen erillisyyden kera tai ilman erillisyyttä. Tämä on viimeinen asia, mistä haluamme puhua, koska ulottuvuuksien välinen erillisyys on myös vähenemässä nopeasti. Tämä voi aiheuttaa myös pelkoa, jos ette ole valmistautuneet. Mutta jos vain katsotte elokuvianne, kirjojanne, televisiotanne, niin näette enemmän ja enemmän moniulotteisuutta joka päivä. Tätä tapahtuu sen leimaamiseksi ihmiskunnan kollektiivimieleen, niin että sitten kun sitä alkaa tapahtua teille, ymmärrätte käsitteet. Kaikessa siinä on kyse erillisyyden loppumisesta ja tässä kohtaa olette tänä päivänä.

Tämä on tärkein asia, mihin haluamme teidän keskittyvän tänä vuonna. Miten voin olla samanlainen erilaisuuden sijasta? Miten voin löytää yhtäläisyyksiä poikkeavuuksien sijasta? Kerromme teille, että kyse on vain hienoisesta muutoksesta havaintotavassa. Monet teistä ovat niin herkkiä, että pelkäätte tehdä sen. Tiedätte, että jos kadotatte erillisyytenne, otatte maailman ongelmat itsellenne. Ette ota. Energianne joka käytetään toisten sydämen kohottamiseen, tekee teistä vahvempia kuin tiedättekään. Tapahtuu kollektiivista parantumista ja olette erittäin suuri osa sitä. Haastamme teidät, valotyöntekijät jotka tunnette tämän perheen yhteyden, hautaamaan miekkanne. Hukatkaa "erillisyysvehkeet". Pyrkikää tutustumaan naapuriinne.

Ihmiset ajattelevat tämän maan taistelevan tuota maata vastaan… mistä? He ovat unohtaneet vuosien takaisen perusteen, ja kuitenkin henkiä menetetään jatkuvasti näiden perusteiden vuoksi. Sota lietsoo itseään ja on selvää, että tämä ihmisten on vielä opittava. Sitten kun näette verhon kummankin puolen ja kaikkien perusteiden kummankin puolen, näette, että jokin on ratkaistava yhtenä sydämenä. Kyse ei ole oikeasta ja väärästä, koska oikeaa ja väärää ei ole. Ne ovat vain ulommaisia nurkkia, rakkaat ystävät. Nyt alatte nähdä tämän kolminaisuuden kentästä. Alatte nähdä, että niiden välillä on tilaa monille eri sävyille, joita ette ole aiemmin nähneet. Ymmärrättekö, että jos ulkoavaruuden olennot hyökkäisivät kimppunne, yhdistyisitte kaikki välittömästi? Tekisitte kaikki työtä yhdessä pelastaaksenne maaplaneetan. Tehkää se nyt vastustamatta mitään, vaan yhdistäen jotain - yhdistäen ihmissydämet. Tämä on seuraava kehitys, mitä tapahtuu, ja se alkaa tänä vuonna.

Varasuunnitelmat laittoivat teidät tänne täydelliseen aikaan

Tämä on taianomaista aikaa. Monilla teistä on varasuunnitelma käytössä. Monilla teistä ei ollut alun perin vanhempia, joita toivoitte, koska syntymänne ajoitus oli kriittinen. Monet teistä ovat lykänneet tulemista, jotta voisitte olla täällä tällä hetkellä. Teitte sen. Olette niitä, jotka muuttavat maaplaneetan. Olette pyytäneet sitä ja nyt teille annetaan kaikki työkalut. Tätä varten teknologiaa on täällä, rakkaat ystävät. Tämän vuoksi syvä yhteys on nyt käytettävissä. Tämän vuoksi pystytte siirtymään seuraavalle tasolle ja me olemme hyvin ylpeitä teistä. Alatte muistaa, keitä todella olette, ja se on ollut toiveenamme kaiken aikaa. Nyt muistatte riittävästi omasta perinnöstänne, että tiedätte, ettei ole mitään erillisyyttä. Kun halaatte toista ihmistä, tuntekaa sydämenlyönti yhtenä, ei kahtena. Tietäkää, että tämä johtaa teidät ulos maailmankaikkeuteen ja maaplaneetasta tulee puutarha. Siitä tulee maailmankaikkeuden kirjasto, koska kaikki matkustavat tänne katsomaan, miten teitte sen. Kaikki energiat, kaikki olennot ja kaikki tulevaisuuden puitteet, jotka tekevät planeettoja ja muita pelejä, katsovat maaplaneettaa nähdäkseen, miten se tehtiin, miten edelleen pysyttiin fyysisessä kehossa ja lopetettiin erillisyys. Olemme hyvin ylpeitä teistä.

Lähdemme luotanne kolmen yksinkertaisen muistutuksen myötä. Kohdelkaa toisianne suurimmalla kunnioituksella. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.3.2009 TEKNOLOGIALATAUS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:27

Majakanvaloa
TEKNOLOGIALATAUS
- Tehdään eri tavalla tällä kertaa

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.3.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tämän kuukauden viesti Ryhmältä koskee tapahtumaa 21.-22.7.2009. Monta vuotta he ovat puhuneet teknologian ja ihmisvärähtelyn korrelaatiosta. Lyhyt versio siitä on, että teknologiset saavutuksemme ovat suoraa heijastusta ihmisten kollektiivisesta värähtelytasosta. Kun kollektiivivärähtely nousee, korkeammat teknologiat alkavat saada jalansijaa maapallolla. Monta kertaa historiamme aikana on kylvetty korkeampia teknologioita, jotka eivät ole vaikuttaneet.

Esim. se että ihmiset keksivät puolijohtimen - tietokoneen toiminnan ydin - oli siemen, joka oli tarkoituksellisesti kylvetty monia vuosia aiemmin 1900-luvun alussa. Kun Hitler viimein lähti planeetalta, se oli merkkinä uusista mahdollisuuksista ja monia sieluja Atlantiksen päiviltä saapui maan päälle. Kun nuo lapset kasvoivat, he osuivat heräämispisteeseen, kun ihmisten kollektiivinen värähtely hyppäsi 1960- ja 1970-luvuilla. Tämän värähtelymuutoksen vuoksi puolijohdin sai jalansijaa ja kehittyi nopeasti moniksi tietokoneeseen perustuviksi laitteiksi, joihin nojaudumme nyt päivittäin.

Kahden päivän aikana, 21-22.7., avautuu ikkuna ja taas kerran maailmaamme pudotetaan korkeampia teknologioita. Uusi siemen kylvetään ja se on merkittävä siemen. Jos näiden kahden päivän aikana ihmisten kollektiivitietoisuus saavuttaa tason, joka tukee näitä uusia teknologioita, ne alkavat vaikuttaa ja ilmestyä uusina keksintöinä lähitulevaisuudessa. Jos kollektiivi ei kuitenkaan ole riittävän korkea, jotkut uudet teknologiat tulevat erittäin lähelle, mutta eivät toimi johdonmukaisesti. Se olisi samanlaista, kuin mitä on tapahtunut kylmäfuusion osalta tähän mennessä.

Vaikka mahdollisuudet ovat rajattomat, on kaksi erityistä tapahtumaa tarkkailtavaksi. Useimmat teistä voivat muistaa elämän ennen tietokoneita ja kännyköitä, mutta nämä teknologiat ovat nyt oleellinen osa päivittäistä elämäämme - olemme riippuvaisia niistä. Perspektiivin saamiseksi asiaan, niin suoraan edessämme olevat teknologiset edistysaskeleet ovat 12 kertaa suurempia kuin muutos, jonka koimme tietokoneen tullessa. Mikä tärkeintä, nämä teknologiat voivat auttaa meitä lopettamaan maan saastuttamisen ja auttamaan sen tasapainottumisessa. Esimerkkinä he antoivat elävän biologisen materiaalin teleportaation (eli Star Trek -transporterin), mikä voisi poistaa kulkuneuvojen hiilidioksidipäästöt melkein yhdessä yössä. He sanoivat tämän olevan itse asiassa hyvin lähellä, koska se on ollut kollektiivitietoisuudessamme monta vuotta. Jos kollektiivivärähtely on riittävän korkea näinä heinäkuun päivinä, uudet teknologiat voivat vaikuttaa ja muuttua todellisuudeksi aivan alusta saakka.

He toivat esiin myös toisen tärkeän kohdan. He sanoivat, että tällä kertaa asiat ovat eri tavalla ja että kukaan meistä ei kehittyisi, ennen kuin me kaikki kehitymme. He sanoivat myös, että maapallon alin ihmisvärähtely määrää sen, miten nopeasti kaikki ihmiset kehittyvät. Katso lisää aiheesta viime kuun viestistä. Kun pidämme tämän mielessä, tehtävämme valotyöntekijöinä tulee vähän selvemmäksi.

Myötätunnon osoittaminen ympärillämme oleville kaikilla värähtelytasoilla voi olla kriittistä erityisesti nyt. Lyön vaikka vetoa, että useimmat teistä eivät koskaan ole ajatelleet, että ystävällisyys ja myötätuntoisuus ärsyttävää naapurianne kohtaan voisi pelastaa maapallon!

Suuria halauksia ja lempeitä tönäisyjä!

Steve Rother

***********

Terveisiä Kotoa

Rakkaat maanpäällisen taivaan luojat, olette lähempänä, kuin olette koskaan kuvitelleetkaan. Unelmanne ovat pian toteutumassa monin tavoin. Kerromme teille tämän keskellä sitä, mitä kutsutte kriisiksi, mutta mikä ei ole kriisi. Se on luonnollista kehitystä siihen, minne olette menossa. Kerroimme teille, että puhuisimme epätavallisesta tapahtumasta, joka tapahtuu 21.-22.7.2009. Ei ole mahdollista ennustaa tarkkaa tapahtumahetkeä tai -tuntia, koska ihmiset muuttuvat jatkuvasti. Selitetäänpä, mitä tapahtuu niissä käsitteissä, jotka olemme jo esitelleet teille, jotta voitte ymmärtää tämän kosmisen tapahtuman.

Ihmiset kehittyvät uskomattomalla vauhdilla. Se aiheuttaa monia vaikeuksia monilla tasoilla. Suurin haaste maaplaneetalla on se, että ihmisillä ei enää ole suurta aikaviivettä, joka suojelee teitä omilta ajatuksiltanne. Sen tosiasian vuoksi, että olette luojia - jokainen teistä - niin sillä hetkellä kun teillä on jokin ajatus, se tapahtuu. Tämän vuoksi siitä pelosta jota voi olla ihmisten sydämissä, tulee suurin haaste tässä evoluutionne kohdassa.

Kuitenkin myös kiintymyksenne vanhaan valon, pimeyden ja polariteetin energiaan luo negatiivisen tilanteen, koska voitte luoda suurimmat pelkonne helpommin kuin koskaan ennen. Tätä tapahtuu monissa paikoissa, missä ihmiset eivät ole tietoisia omista voimistaan, ja se on kriittinen osa sitä, mitä tapahtuu näiden kahden päivän aikana. Tapahtuu mittaus, mikä ei ole tyypillinen maaplaneetalla. Sen sijaan se on ihmisten kollektiivisen värähtelyn mittaamista tietystä syystä.

Teknologialataus 21.-22.7.2009

Olemme puhuneet monta kertaa tasapainosta teknologian ja henkisen kehityksen välillä. Planeettanne teknologiatason määrää kaikkien ihmisten kollektiivivärähtely. On ollut monia kertoja, jolloin toiset elämänmuodot ovat kirjaimellisesti pudottaneet teknologiaa tälle planeetalle. Vaikka tämä on tavallisesti tehty rehellisenä yrityksenä auttaa ihmiskuntaa kehittymään, tuo teknologia ei ole aina toiminut. Se toimi toisilla elämänmuodoilla, mutta se ei toiminut teillä. Hyvin yksinkertaista - se ei toiminut siksi, koska ihmisten kollektiivivärähtely ei ollut riittävän korkea tukemaan tuota teknologiaa.

Planeetalle tulee 21.-22.7.2009 melko suuri teknologialataus. Jos noiden päivien värähtely on riittävän korkea tukemaan sitä, se alkaa vaikuttaa ja kasvaa välittömästi.

Muistatteko, millaista elämänne oli ilman tietokoneita vain muutama vuosi sitten? Tietokoneteknologian valjastaminen on ollut valtava askel, joka on jossain määrin vaikuttanut lähes jokaiseen arkielämänne puoleen. Tämä seuraava askel voisi olla 12 kertaa voimakkaampi. Ainoastaan tietokoneet eivät muutu radikaalisti, vaan myös teknologiat jotka ovat olleet ihmiskunnan kollektiiviajatuksissa, voivat nyt nopeasti ilmentyä. Jotkut näistä ovat olleet kollektiiviajatuksissa monia vuosia odottamassa aktivoitumista. Nuo teknologiat eivät ole ilmentyneet aiemmin, koska ihmiskunnan kollektiivivärähtely ei ole ollut riittävän korkea tukemaan sitä. Saamme kiusoitella teitä tänään yhdellä monista asioista, joita saattaa tapahtua oman evoluutionne tuloksena.

Transporteri-teknologia

Vuosia sitten oli televisiosarja nimeltään Star Trek. Tänä päivänä useimmat tuon ohjelman teknologiat ovat jo ilmentyneet maan päälle. Mutta yksi ilmentymätön teknologia on elävän, inhimillisen, biologisen materiaalin molekyylikuljetus. Sitä kutsuttiin transporteriksi. Se on suoraan edessänne tänä aikana, jos ihmiskunnan kollektiivivärähtely on riittävän korkea tukemaan sitä. Näettekö, miten nopeasti se muuttaisi joitakin päähaasteita, mitä ihmiskunnalla on tänä päivänä? Miten nopeasti pystytte aloittamaan äiti maan uudistamisen ja auttamaan sitä synnytysprosessissa?

Sitten kuin tämä uusi teknologia saa jalansijaa maan päällä, tapahtuu monia muutoksia hyvin nopeasti. Ei ole mikään salaisuus, että jos tämä teknologia todella saa jalansijaa tässä risteyskohdassa, on monia jotka taistelevat sitä vastaan, koska se näyttää liian hyvältä ollakseen totta. On monia konserneja ja hallituksia, jotka ovat investoineet raskaasti öljyyn ja jotka eivät ole kovin onnellisia tämän paljastuessa, ja he saattavat yrittää estää sen tai piilottaa sen.

Ymmärtäkää ne muutokset, joita on suoraan edessänne, rakkaat ystävät. Nämä ovat samoja asioita, jotka ovat saaneet aikaan sotia planeetallanne monta kertaa, mutta niin ei tarvitse olla nyt. Tänä päivänä planeetallanne tapahtuu teknologisten saavutusten vuoksi enemmän kommunikointia kuin koskaan aiemmin. Käytämme paraikaa teknologiaanne saavuttaaksemme sydämenne, ja se on kaunista, koska olette luoneet tämän.

Mitä jos emme selviydy siitä?

Mitä tapahtuu, jos emme selviydy siitä? No, se on yksinkertaista. Uutta teknologiaa ladataan taas, uudestaan ja uudestaan, kunnes ihmiskunnan kollektiivivärähtely kykenee vastaanottamaan sen. Ensimmäisen kerran se ladataan tälle planeetalle 21.-22.7.2009, jolloin osa verhoa on poistettu, joten tämä olisi optimiaika uuden teknologian juurtumiseen ja kehittymiseen.

Joka kerta kun olette katsoneet noita television tieteissarjoja tai -elokuvia ja ajatelleet, miten upeaa olisi, jos ihminen voisi hävitä tästä ja ilmestyä välittömästi tuonne, olette kylväneet siemeniä, jotka ovat nyt itämässä. Sitä on ollut upeaa katsella. Joka kerta kun ajattelette, miten upeaa se voisi olla, lähetätte noita ajatuksia luomuksena. Kun kollektiivivärähtely saavuttaa riittävän tason sen tukemiseksi, niin se ilmentyy. Tuo energia on pian ilmentymässä. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan kollektiivivärähtely voi tukea tätä teknologiaa.

Ymmärtäkää, että ihmistransporteri on vain yksi monista teknologioista, joita ilmestyy hyvin nopeasti. Käytämme transporteria esimerkkinä, koska voidaan nähdä, miten sellainen teknologia voisi muuttaa maaplaneetan kasvoja käytännössä yhdessä yössä. Se on meille myös yksi helpoiten kuvailtavista, koska olette uneksineet siitä monta vuotta. Monet teistä tulivat lapsena sen tiedon myötä, että voisitte kulkea ilman koneita. Ette kuitenkaan saaneet sitä oikein toimimaan, kun opettaja katseli tai kun teidän oli todistettava se jollekin. Nuo ovat syviä muistoja omista kyvyistänne, ja sitten kun kollektiivivärähtely on riittävän korkea, maaplaneetta ottaa jättiharppauksen eteenpäin.

Älkää pelätkö näitä teknologioita, sillä ne voivat olla maaplaneetan ja ihmisrodun pelastus. Jos luulette näiden teknologisten saavutusten tekevän elämästä helpompaa, niin ne eivät tee. Ihmiskunnalla on entistä enemmän vaihtoehtoja, mutta sekin voidaan nähdä vaikeutena, koska näinä aikoina monia teistä kutsutaan toimintaan. Monet tulevat luoksenne, koska he ovat jumissa, kyvyttömiä siirtymään eteenpäin, vaikka uusi maailma odottaakin heitä. Monet teistä tietävät, miten autetaan ihmisiä näinä suuren muutoksen aikoina. Tämä tulee olemaan yksi uuden maapallon yleisvaivoista ja monet kokevat sen ennen "ensipudotusta".

Kollektiivivärähtely

Olemme käyttäneet termiä "kollektiivivärähtely", joten selitetäänpä sitä vähän selvemmin. Lemurian päivinä tapahtui eräs kosminen tapahtuma. Puhtaasta halusta monet lemurialaiset tekivät sellaisen ihmisten ja sielujen erotuksen, jollaista ei oltu ennen nähty tällä planeetalla. Se ei toiminut ajatellulla tavalla. Sen sijaan että se olisi auttanut ihmiskuntaa ylösnousemaan seuraavalle tasolle, sen tuloksena oli Atlantiksen uppoaminen. Tuota traagista tapahtumaa seuraavina päivinä tehtiin monia kollektiivipäätöksiä piilottaa tietyt teknologiat ihmisrodulta, koska se voitiin hyvin helposti johtaa harhaan. Nuo samat teknologiat ovat niitä, jotka paljastetaan teille hyvin pian. Niitä ei tarvitse enää piilotella ja maapallo voi kovasti hyötyä niistä tänä aikana.

Näiden tapahtumien vuoksi tehtiin siis kollektiivipäätös. Erottelu sai aikaan niin monia ongelmia, kuin erottelu aina saa aikaan. Atlantiksen uppoamisen jälkeen ihmiset päättivät, etteivät he enää koskaan erottelisi. Tällä kertaa ylösnousemusprosessi tapahtuu vasta sitten, kun alimmalla värähtelevä ihminen on riittävän korkealla ylösnoustakseen. Tällä kertaa menevät kaikki tai sitten ei kukaan. Tämä on teidän päätöksenne, ei meidän. Olette vapaan valinnan planeetalla, mutta tämä oli kollektiivipäätöksenne ja se pätee vielä tänäkin päivänä.

Mitä tehdä?

Etsikää siihen saakka, kun tämä teknologia ilmestyy maailmaanne, tapoja saavuttaa jokainen mahdollinen ihminen hymyllänne, sydämellänne ja ehdottomalla rakkaudellanne. Älkää tuomitko ketään heidän polustaan tai toimistaan. Anteeksianto on yksi tärkeimmistä työkaluista maan päällä tänä aikana. Keksikää tapoja voimaannuttaa jokaista ihmistä ympärillänne riippumatta siitä, mikä suhteenne on häneen ja mikä historianne on häneen tai hänen asemaansa liittyen. Nyt on aika saada valonne jollain tapaa tuntumaan maaplaneetalla. Tarjotkaa apua ja voimaantumista ympärillänne oleville kiinnittäen erityishuomiota niihin, jotka ovat ehkä langenneet ja joilla on vaikeuksia palata takaisin peliin. Näin olette valo tunnelin päässä.

Ette koskaan tiedä, milloin muodostatte suuria yhteyksiä. On helppoa katsoa toisen elämää ja ajatella hänen olevan matalaa värähtelyä. Kuitenkin sanomme teille, että on mahdotonta nähdä toisen sielunpolku ja elämänoppitunnit, jotka hän on jo oppinut. Saatatte katsoa piilossa olevaa mestaria ettekä koskaan tiedä sitä, ennen kuin teette jotain auttaaksenne häntä jollain tapaa. Jotkut teistä ajattelevat: "Kuka olen, kun menen kotiin. Miksi kukaan juhlisi minun elämääni? En voittanut Nobelin palkintoa enkä luonut rauhaa maaplaneetalle." Mutta ette koskaan tiedä. Vieras ihminen jonka hymynne saavuttaa lyhyesti ohi kulkiessanne, saattaa olla se, jolla on pitkä käsi, joka kurkottaa koskettamaan koko muuta maailmaa ja joka ei olisi voinut tehdä sitä, ennen kuin aktivoitte ja voimaannutitte hänet.

Tämä on teille aikaa kantaa voimaanne tietoisena luojana maaplaneetalla - aikaa tietää, että olette aktivoitunut ihmisenkeli. Olette Jumalan kädet, jalat ja suu. Heijastatte sitä ihmisille naurunne ja ilonne kautta sekä ihmistä teeskentelevän hengen hymyn kautta. Tällä on vaikutusta siihen, että tämä teknologia pystyy saamaan jalansijaa.

Ihmiskunnan ja maapallon evoluutio

Nyt avautuu monia muitakin mahdollisuuksia. On uskomattomia tapahtumia, jotka sopeuttavat maapallon ja ihmiskunnan edessä olevaan. Viimeisten viiden vuoden aikaan maaplaneetalla on ollut teknologiapullonkaula ja nyt se vapautuu suurimittaisesti. Se tapahtuu monilla alueilla, joten varautukaa, rakkaat ystävät. Valmistaudutte kulkemaan maaplaneetan ja ihmiskunnan evoluution läpi. Olette pyytäneet sitä, olette luoneet sen ja meillä on vain yksi vastaus: ja niin se on.

Meille on valtava ilo nähdä teidän ottavan oman voimanne. Kun vedätte syrjään verhon, alatte nähdä, kuka todella olette. Tämä merkitsee meille enemmän, kuin koskaan tiedätte, sillä olette jo täyttäneet pyhät sopimukset kanssamme. Tämä ei merkitse sitä, että meidän täytyy jättää teidät. Tämä merkitsee sitä, että olette nyt aktivoituneet tietoiseksi luojaksi ja ihmisenkeliksi. Teillä on osa esitettävänä tällä planeetalla, ja teidän jokaisen on aika ottaa vastuu energiastanne ja omasta onnellisuudestanne.

Aloittakaa löytämällä se, mikä saa teidät hymyilemään, ja tehkää sitä niin usein, kuin voitte. Koskettakaa toisia niin usein, kuin voitte, koska se on ihmisten lahja. Kaiken taivaan mahdinkaan kera emme voi koskettaa teitä sillä tavalla, jolla voitte koskettaa toisianne myötätunnon, vakuuttamisen ja toivon kera. Se tulee tapahtumaan erittäin suurimittaisesti, joten työskennelkää kaikkien ihmisten kanssa. Työskennelkää jokaisen sydämen jokaisen osan kanssa, koska tämän planeetan matalin värähtely määrää, tarttuuko tämä teknologia kiinni. On edelleen paljon aikaa. Tarvitsette vain yhden päivän sen tekemiseen ja teillä on niitä monia.

Juhlikaa valoa

21.-22.7.2009 ovat juhlimisen päiviä. Emme kerro myöhemmin teille, onnistutteko, koska se asettaa meidät asemaan, missä otamme voiman teiltä, emmekä tee sitä. Tulette tietämään sen ja jos ette, niin luottakaa, että se tapahtuu joka tapauksessa pian. Uutta teknologiaa pudotetaan säännöllisin välein niin kauan, kuin tarvitaan. Monia laukaisupisteitä tulee, liian monia, jotta yrittäisimme kertoa ne teille. Vaikka tämä ei ole minkäänlainen muodollinen mittaus, kyse on ihmisten yleismaailmallisen kollektiivivärähtelyn mittauksesta. Teidän pitäisi olla hyvin ylpeitä tästä, koska ne teistä jotka johtavat tietä, ovat tehneet jo uskomatonta työtä maaplaneetalla. Jos voisimme vain näyttää teille, mitä olette jo tehneet yksilöinä, ette koskaan enää epäilisi itseänne.

Ei enää aikaviivettä

Tietäkää, että tietoisen luomisen aikaviive on lähes poissa maaplaneetalta. Vain pieniä osia jää teidän omaksi turvaksenne, koska aikaviive on estänyt teitä luomasta suurimpia pelkojanne. Se antoi teille tilaisuuden sanoa: "Ei. Älä välitä. En sittenkään usko haluavani sitä." Nyt se tapahtuu niin nopeasti, että teillä ei ole samalla tavalla aikaa valmistautua, luojat. Verho on poistumassa. Olette pyytäneet sitä. Kyllä, se saa aikaan sekasortoa maaplaneetalla. Suunnittelitte sen niin. Katsokaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska tämä kaikki johtaa kohti jotain parempaa ja korkeampaa, mitä näette paljon seuraavien viiden vuoden aikana. Seuraavien viiden vuoden aikana tämä planeetta kokee valtavan evoluutioprosessin. Se on jo alkanut. Kello tikittää, mutta haluamme kertoa teille, että kun kosketatte toista sielua, se vaikuttaa valtavasti planeetalla melkein yhdessä yössä.

Nauttikaa matkasta, rakkaat ystävät. Olette luoneet erittäin kauniin tien kuljettavaksi. Ette ole luoneet ainoastaan uskomatonta polkua ihmisten kollektiivivärähtelyn seurattavaksi, vaan itsellenne henkilökohtaisesti, kun löydätte oman intohimonne ja ne asiat, jotka tuovat teille iloa. Tämä maadoittaa hengen fyysiseen kehoon ja tämä on nyt mahdollisempaa kuin koskaan aiemmin. Nauttikaa matkasta, rakkaat ystävät. On valtava ilo nähdä se, mitä edessä on. Se on kaikki teidän luomustanne. Tietäkää, että olette jumala ja olemme erittäin ylpeitä teistä.

Meille on suuri kunnia antaa näitä viestejä. Meidän pyhä sopimuksemme oli olla täällä vain siltä varalta, että ihmiskunta heräisi, ja tässä olette. Tervetuloa kotiin, rakkaat ystävät. Nyt teillä on tilaisuus tehdä se taas kerran. Lemurian ja Atlantiksen päivät ovat palanneet ja olette korjaamassa tilanteen, tekemässä sen eri tavalla tällä kertaa. Tervetuloa kotiin. Pyydämme teitä vain kohtelemaan toisianne kunnioittaen, hoivaamaan toisianne ja pelaamaan hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.4.2009 TIETOISET YRITYKSET

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:29

Majakanvaloa
TIETOISET YRITYKSET
- Tilan tekeminen voimaantuneille ihmisille

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.4.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Kun raivaamme nyt tietämme maaplaneetalla kehittyvän talouden uudelleenjärjestelyn läpi, Ryhmä käytti tämän tilaisuuden kertoa lisää yritysten, valtiohallintojen, uskontojen ja kaikenlaisten järjestöjen tulevaisuudesta. Vaikka he sanoivat tämän viestin olevan kaikenlaisista kollektiivisista ryhmistä, he valitsivat erityisesti yritykset. He sanoivat, että yritykset ovat usein vaikuttaneet maailmaamme ja hallinneet sitä ja että niillä on synnynnäinen luonnevika: niiden päätavoite on tehdä rahaa. Maaplaneetan matalammissa värähtelyissä tämä on toiminut melko hyvin, mutta nyt "tuottoa hinnalla millä hyvänsä" -ajattelutapa osoittaa vakavia heikkenemisen merkkejä.

Ihmiskunta kehittyy uskomatonta tahtia ja nyt meidän kaikkien on aika tarkastella yritystemme, valtiohallintojemme ja uskontojemme sekä oman itsemme kehittymistä. Tämä ajankohtainen talouden "nollaaminen" motivoi meitä kaikkia varmistamaan, ettei tätä koskaan enää tapahdu.

Yksi asia minkä Ryhmä on aiemmin tuonut esiin, on se, että yritys on laillinen yksikkö, jolla on samat oikeudet kuin yksilöillä. Kuitenkin ihmiset ovat vastuussa myös ihmisten korkeammasta hyvästä. Muodostamistapansa vuoksi yritys voidaan itse asiassa haastaa oikeuteen päätöksistä, joissa se asettaa ihmisten hyvän voiton edelle.

Ryhmä on aiemmin ehdottanut, että annamme jokaiselle yritykselle "sielun" ja työskentelemme sen kanssa tuolla tasolla. Sen tekemiseksi yrityksen on ensin oltava vastuussa ihmisistä ja sitten yrityksen omista tavoitteista. Ansaitakseen etuoikeuden olla yritys sen on todistettava, että se lisää jotain ihmisten korkeampaan hyvään. Havainnollistamaan tällaista ajattelua Ryhmä viittasi edellisviikon tapahtumaan, missä OPEC ilmoitti, että pysytään nykyisissä tuotantomäärissä sen sijaan, että vähennetään tuotantoa öljyhintojen nostamiseksi. Kun kysyttiin, miksi tällainen päätös tehtiin, OPEC totesi, että maailman nykyinen taloustilanne on hauras eikä haluttu lisätä ongelmaa.

Ryhmä sanoi, että jos aiomme tehdä yrityksestä "henkilön", niin meidän on periaatteessa annettava sille sielu, tietoisuus ja vastuu myös ihmisestä. Liike-elämän läpinäkyvyydestä tulee yleistä. Kun yritykset kehittävät näitä uusia ominaisuuksia, ne myös kehittävät ydinpersoonallisuuttaan ja laajentavat markkinoitaan enemmän, kuin koskaan on ajateltu mahdolliseksi. He sanoivat, että tulevaisuudessa meillä on tietoisia yrityksiä, jotka ovat osallistuvat aktiivisesti ihmiskokemukseen. Tietoiset yritykset tekevät tilaa voimaantuneille ihmisille, jollaisiksi olemme kaikki kehittymässä. Mielenkiintoista tässä on se, ettei mene kauankaan, ennen kuin jokainen ymmärtää, että yhteistyö ihmisten korkeammaksi hyväksi johtaa myös suurempiin voittoihin.

Minua todella mietityttää, mitä maaplaneetalla tapahtuisi, jos meillä olisi näitä uuden energian yrityksiä, jotka päivittäin kysyisivät itseltään: mitä olen tehnyt maailmani eteen tänään? Tämän yrityksen osakkeita haluan ostaa.

Isoja haleja ja lempeitä tönäisyjä!

Steve Rother

***********

Terveisiä Kotoa

Rakkaat ystävät, tämä on taianomaista aikaa. Tämä läsnä oleva hetki sisältää enemmän taikaa, kuin olette koskaan edes toivoneet. Koko maailmanne on transformaatiotilassa ja muutosta tapahtuu monilla tasoilla. Planeetallanne on tällä hetkellä oikeastaan neljä kriittistä aluetta. Emme kerro tätä hätäännyttääksemme teidät, vaan kannustaaksemme teitä kiinnittämään laajemmasta näkökulmasta huomioita siihen, mitä nyt tapahtuu. Tahti kiihtyy. Kuvittelemanne maailman luominen ja itsenne salliminen todella olla osana muodostuvaa uutta maapalloa merkitsee sitä, että teidän on ensin päästettävä irti vanhoista uskomusjärjestelmistä ja ajatuksista, joita teillä on ollut tähän saakka tukemassa nyky-ympäristössänne. Jotta pystytte tekemään tämän, menette usein ns. kriisimoodiin tai teiltä otetaan pois jotain, mitä luulitte tarvitsevanne. Rakkaat ystävät, tätä tapahtuu monilla eri tasoilla.

Voimaantuneet yhteiskunnat

Tänään haluamme puhua jostakin, mitä voitte käyttää sekä henkilökohtaisessa että kollektiivisessa elämässänne. Ensinnäkin, aloitetaanpa selittämällä, miltä ympäristönne näyttää, sitten kun olette tehneet ne siirtymät, joita juuri aloitatte. Tämä auttaa teitä näkemään vähän, mitä edessä olevina päivinä on. Suuri osa siitä minkä kanssa työskentelette, sopeuttaa teidät ja vastalöydetyn voimanne maailmaan, ystäviin ja ihmisiin ympärillänne.

Teimme tämän toteamuksen: olette jumala ja teillä on vastuu luoda. Toiseksi pitää muistaa, että te ette ole ainoa jumala. Toisten jumalien kanssa toimeentulemisesta tulee yksi tärkeimpiä asioita uudelle maapallolle siirtymisessä. On kriittistä oppia, miten eletään niiden voimantuneiden ihmisten kanssa, joita on ympärillänne, energiakentässänne ja osana päivittäistä elämäänne. Tähän liittyy enemmän kuin pelkästään tuleminen voimaantuneeksi itseksenne tai vastuun ottaminen vain omasta onnestanne ja todellisuudestanne. Se on vasta alkua. Tilan tekemisestä lapsienne, vanhempienne ja päivittäin näkemienne ihmisten voimaantumiseksi tulee kriittistä siirtymiselle uuden maaplaneetan korkeampiin värähtelyihin. Tästä haluamme puhua tänään: voimaantuneen ihmisen uudesta energiasta.

Keskittyvä Jumala

Voimaantuneet ihmiset tarvitsevat sellaista tukea, mitä yhteiskuntanne ei tällä hetkellä pysty antamaan. Suurin haaste on se, että ihmiset ovat yleisesti ottaen tottuneet antamaan voimansa pois. "Seuraa johtajaa" -peli on syvään juurtuneena yhteiskuntiinne ja sitä on opetettu sukupolvien ajan. Vaikka monet ovat nyt alkamassa muuttua, niin jos haluatte muuttua, teidän on vahvistettava sitoutumista itseenne ja otettava vastuun omasta todellisuudestanne. Sosiaalisia rakenteita muodostuu lopulta tukemaan teitä, mutta vasta hyvin harvoja on käytössä nyt. Kyky ajatella ensin omaa energiaanne ja sitä, mitä tarvitsette, on alkukohta tilan luomiseksi voimaantuneille ihmisille. Syy tähän on yksinkertainen: olette jumala ja luotte omaa maailmankaikkeutta edessänne. Siksi teidän on keskityttävä lisätäksenne vaikutustanne maailmaan ympärillänne.

Toiseksi, kun uudet lapset kasvavat, he opettavat teille, miten sallitaan itsensä olla täysin voimaantuneiden ihmisten rinnalla. Se on yksi tärkeimmistä asioista, sillä kollektiivisten värähtelyjen kohotessa haluatte ympäröidä itsenne voimaantuneilla ihmisillä, elää voimaantuneissa yhteisöissä ja työskennellä voimaantuneissa yrityksissä. Tällä hetkellä teitä motivoidaan pyrkimään tähän. Maan päällä tapahtuu tällä hetkellä monia katastrofeja, koska te nousette aina tilanteen tasalle. Kun ihmiset haastetaan, he nousevat tilanteen tasalle, ja sitä teette nyt. Koko luomisprosessi keksittiin tarpeesta. Luotte suuren osan uusista ympäristöistä hajonneiden asioiden pölystä.

Tietoiset yritykset

Paljon siitä mitä näette tällä hetkellä, muuttuu kollektiivitasolla. Yritykset - kaikenlaiset kollektiivit, on kyse sitten uskonnollisesta ryhmästä, valtiohallinnosta tai järjestöstä - ovat kollektiivista värähtelyä samaan tapaan, kuin te olette kollektiivista värähtelyä tässä huoneessa. Harmonisoitte tällä hetkellä henkilökohtaisia värähtelymallejanne. Kun kuuntelette viestiämme, harmonisoitte värähtelymallinne meidän kanssamme niin, että te ette ainoastaan saa energiaa sanoista, vaan myös tunnette sen mukana tulevan sydänenergian. Saatte tämän viestin aikana kaikenlaisia yhteyksiä, joita välitetään monilla tasoilla, myös ilman sanoja. Puhutaanpa kollektiivisista värähtelyistä ja jostain, mitä näette tulevaisuudessa ja mitä kutsumme tietoisiksi yrityksiksi. Millaisia ne olisivat? Mepä selitämme sitä, mitä näemme nyt.

Emme teeskentele olevamme asiantuntijoita liiketoiminta-alueellanne, koska se on ihmisten peliä, joka keksittiin toisen pelin sisällä. Voitte muuttaa noita sääntöjä kaikilla haluamillanne tavoilla. Yrityksenne ovat tällä hetkellä vain yhden tarkoituksen liiketoimintaa: rahan tekeminen. Emme aio sanoa teille, että se olisi millään tavalla väärin, sillä ei ole mitään oikeaa tai väärää, kunhan tunnette tuon yrityksen tai liiketoiminnan painopisteen ja sen, missä sen sydän on.

Tähän evoluutiokohtaanne saakka yrityksillä ei ole tarvinnut olla sydäntä tai tietoisuutta tai niiden ei ole tarvinnut kantaa huolta maailmasta ympärillään tai vaikutuksestaan maailmaan. Periaatteessa niitä ei ole koskaan motivoitu tiedostamiseen. Tämä on liikkeessä nyt. Emme teeskentele kertovamme teille, miten se tehdään, koska kyse on teidän luomastanne pelistä. Kerromme teille ideoita ja käsitteitä siitä, miten toisten maailmankaikkeuksien pelit ovat tehneet sen, mutta kukaan ei ole aiemmin tehnyt sitä siirtymää, mitä maaplaneetta tällä hetkellä tekee. Kirjoitatte uusia kirjoja, joita monet planeetat lukevat, sitten kun ne alkavat tehdä samanlaisia siirtymiä. Olette ensimmäisiä. Olette olleet ainoa vapaan valinnan planeetta.

Ihmiskunnan kollektiivinen värähtely alkaa kohota. Yrityksen tai kollektiivit hajoavat - ovat ne sitten järjestöjä, yrityksiä tai valtiohallintoja - elleivät ne sovi korkeampiin värähtelyihin ja pysty sopeutumaan. Tätä näette tapahtuvan tällä hetkellä maaplaneetalla maailmanlaajuisessa talousjärjestelmässä. Kerromme teille, että mikään ei ole väärin - kaikki on juuri niin, kuin suunnittelitte. Olette ottaneet jo helpomman, pehmeämmän tien. Kiinnittäkää huomiota siihen, mitä näette, kun katsotte uutisia, koska nämä muutokset ovat jo tekeillä. Jos tarkastelette niitä mahdollisuuksina, mitä ne todellisuudessa ovat, näette tämän. Nämä ryhmät eivät ole todellakaan mitään muuta kuin yksilöistä muodostuneita kollektiiveja. Kuitenkaan tähän evoluutiopisteeseenne saakka näiden ryhmien ei ole koskaan tarvinnut olla vastuussa ihmisille, ja tämän näemme muuttuvan maaplaneetalla.

Mikä on tietoinen yritys?

Kun ihmiset alkavat muodostaa yritystä, he pyytävät valtiota rekisteröimään sen. Valtio antaa yritykselle oikeuden tulla lailliseksi yksiköksi. Tämä yksikkö voi tehdä monia asioita ja voi jopa tehdä joitain sellaisia asioita, mihin yksilöt eivät pysty. Vielä tärkeämpää on, että tuolta lailliselta yksiköltä ei ole koskaan vaadittu tietoisuutta tai korkeampaa visiota siitä roolista, mitä se esittää sitä ympäröivässä maailmassa.

Kuten olemme sanoneet monta vuotta sitten, tulee se päivä, jolloin jokaisessa yrityksessä, järjestössä ja ihmiskollektiivissa on yksi ihminen, joka on vastuussa sen määrittelemisestä, miten kollektiivin suunta sopii yhteen universaalin energian kanssa ja mikä vaikutus sillä on ympärillä oleviin. Tätä ei ole koskaan aiemmin mietitty, kuitenkin siitä tulee yksi tärkeimmistä tekijöistä, kun kehitytte. Tuo yksi henkilö pysyy etäämmällä päivittäisistä toimista ja katsoo objektiivisesti yrityksen kokonaiskuvaa. Tämän henkilön rooli ei ole vain mitata sitä vaikutusta, mikä yrityksellä on maailmaan ja niihin ihmisiin, joiden kanssa se on vuorovaikutuksessa, vaan myös vaikutusta yrityksessä työskenteleviin ihmisiin. He ovat kollektiivivärähtelyä, mikä muuttuu ja kehittyy.

Teissä on monia, jotka liittyvät yhteen halusta ilmentää uusia ihanteita liiketoiminnassa ja luoda tietoisia yrityksiä. Ilmestyy uusia nettisivustoja ja uusista ideoista keskustellaan ja kirjoitetaan kirjoja, mitkä kiertävät hyvin nopeasti levittämään näitä ajatuksia. Teidän jokaisen on nyt aika tutkia sitä, miten voitte omassa maailmassanne voimaannuttaa ympärillänne olevia. Miten voitte tehdä tilaa toisille jumalille ympäristössänne? Tämä on se sama kysymys, minkä jokainen kollektiivi tulee esittämään. On kyse sitten uskonnosta tai ihmisryhmästä, mikä kutsuu itseään kerhoksi, tai valtiohallinnosta, yrityksestä tai pelkästään jostain paikasta, mihin ihmiset kerääntyvät, sinne muodostuu kollektiivivärähtely ja sitä voidaan muokata. Muokkaatte sitä omilla ajatuksillanne, teoillanne ja halullanne siitä, mitä haluatte nähdä tapahtuvan tässä kollektiivissa.

Liiketoiminnan sielu

Kehitätte monia uusia ideoita, käsitteitä ja tekniikkoja saadaksenne tämän toimimaan päivittäisessä elämässänne nyky-yrityksissä. Monet ovat tulleet luoksemme esittämään kysymyksiä salaisista hallituksista. Monet kertovat meille, ettei heidän äänellään ole mitään merkitystä, koska todellisuudessa toiset ihmiset pyörittävät hallitusta. Kyllä, se on totta ja ne ovat teitä. Kyllä, teillä on salaisia hallituksia, mutta niitä kutsutaan yrityksiksi, rakkaat ystävät. Ne pyörittävät tällä hetkellä suurinta osaa hallituksistanne.

Se ei ole väärin, sillä niin olette asian järjestäneet, ja niillä on enemmän vaikutusta tällä planeetalla, kuin koskaan ennen. Nyt herää kysymys: "Haluatteko planeettaanne pyörittävän sellaisten yritysten tai hallitusten tai jonkun muun, jonka keskittyy ensisijaisesti rahaan? Miten kutsutte mukaan sitä korkeampaa näkemystä, mitä sovitamme ihmiskuntaan?" Kerromme teille, miten se on tehty aiemmin. Emme voi määrätä, että yrityksellä on oltava sielu. Ei homma toimi niin, sillä emme voi myöskään määrätä, että te tuntisitte sielunne tai teillä olisi yhteys siihen. Mutta silloin kun teillä on sillä tavalla yhteenkerääntyvien ihmisten kollektiivivärähtely, luodaan tuo sama energia yhdeksi värähtelyksi. Kollektiivivärähtelystä tulee yksikkö samalla tavalla, kuin teette yrityksestä laillisen yksikön.

Etsikää tapoja esitellä kollektiivitietoisuus tuon yrityksen sielulle ja teette tilaa voimaantuneille ihmisille kaikkialla, minne menette. Kerromme teille, että koko kilpailutoimintamalli muuttuu tuolla hetkellä. Alatte ymmärtää, missä on todellista, tervettä kilpailua ja missä kannustatte ihmisiä sen sijaan, että yritätte peitota heidät jossain. Ymmärrätte myös, että kun teette tilaa voimaantuneille ihmisille yrityksessänne, monet puutetoimintamallit häviävät. Alatte uskoa. Nyt uskotte, että on olemassa vain tietty määrä vaurautta. Se ei ole totta, rakkaat ystävät, koska vaurautenne lasketaan siitä, miten paljon siirrätte toisillenne, ei siitä miten paljon yhdellä ihmisellä on. Kyse on varallisuuden kiertämisestä ja pelkonne on tällä hetkellä pysäyttänyt suuren osan tuosta kierrosta. Se poistuu pian, koska olette jo sopeutumassa siihen.

Teimme marraskuussa joitain ennusteita, joista haluamme muistuttaa teitä, koska haluamme lisätä niihin vähän. Marraskuussa totesimme, että Dow Jones -indeksi voisi laskea aina tasolle 6400. Se kävi hyvin lähellä sitä, kuitenkin se on nyt nousussa. Käytämme tätä esimerkkinä, koska se heijastaa kollektiivitietoisuuttanne rahasektorilla ja se myös sopii henkisyytenne kollektiivivärähtelyyn. Tarvitaan toinen nollaus kaiken ilman päästämiseksi ulos, ennen kuin voitte rakentaa kokonaan uudestaan. Älkää nähkö tätä negatiivisena, sillä kyse on normaalista prosessista. Sitten kun osutte pohjaan, mikä tapahtuu hyvin pian, alatte rakentaa uudestaan vakaalle pohjalle.

Tilan tekeminen voimaantuneille ihmisille

Teidän on ymmärrettävä, että erilaisia johtamistekniikoita on tultava peliin mukaan, koska ette ole tekemisissä enää 3-vuotiaiden kanssa. Olette tekemisissä voimaantuneiden ihmisten kanssa. Jos haluatte saada heidät työskentelemään kanssanne tässä kollektiivivärähtelyssä - riippumatta siitä mistä on kyse - teidän on tehtävä tilaa heidän luovuudelleen ja kasvulleen. Teette tilaa sille, että he lisäävät prosessiin jotain - mitä se onkin. Paras tapa sen tekemiseen on löytää heidän intohimonsa ja sallia sen tuominen omaan työhönsä. Kutsumme tätä tilan tekemiseksi toisille jumalille. Tilan tekeminen heille sekä omassa ympäristössänne että yrityksissä tekee teille itsellenne mahdolliseksi elämisen täysin voimaantuneena ihmisenä. Tämä on yksi avaintekijä, joka auttaa elämän tuomisessa näihin kollektiivivärähtelyihin - kollektiiveihin jotka ovat pyörittäneet maaplaneettaa tähän saakka.

Ne yritykset jotka opettelevat jo työskentelemään ja elämään harmoniassa maapallon kanssa, huomaavat, että vaikka siihen liittyy siirtymäkuluja, todellisuudessa voittorivi on suurempi, silloin kun eletään harmoniassa. Voittorivi on varmasti suurempi, kun voimaannutetaan kaikki työntekijät. Siinä on yksinkertaisesti liiketoiminnallisesti kovasti järkeä. Kun alatte yhdistyä korkeamman itsenne kanssa ja teillä on uusia yhteyksiä, joita teillä ei ole aiemmin ollut, ja uusia visioita, joita ette ole aiemmin nähneet, pystytte tuomaan tämän kaiken yritysten, liiketoiminnan, uskontojen ja hallitusten laajempaan näkökulmaan kaikkialla. Kaikki kollektiivivärähtelyt ovat menestyneitä, jos ne tekevät tilaa voimaantuneelle ihmiselle, jollaisia kaikista ihmisistä on tulossa.

Millaiselta tietoinen yritys näyttää?

Näette sitä paljon päivittäisessä elämässänne ja näette sitä kollektiivisesti. Näette vaikutuksia, kun katsotte maailman tapahtumia uudesta asemastanne, ja kerromme teille, että se voi tapahtua silmänräpäyksessä - aivan kuin tapahtui menneellä viikolla. Haluamme tuoda tämän esiin, jotta voitte vähän nähdä, miltä tämä tulee näyttämään, koska ette odottaneet tämän tapahtumista. OPEC:n - järjestön joka on muodostettu auttamaan öljyntuottajamaita asettamaan ja säännöstelemään öljyn hintaa - oletettiin ilmoittavan öljytuotannon vähentämisestä, minkä tavoitteena olisi öljyn hinnan kohottaminen. Kuitenkin viime viikon yllätysilmoituksessa sanottiin, ettei tehtäisi tuota siirtoa tällä kertaa. Kun kysyttiin miksi ei, sanottiin, että jäsenmaat näkivät talouskriisin eivätkä halunneet lisätä ongelmaa. Tässä sellainen ihmisten kollektiivivärähtely joka oli keskittynyt tuomaan korkeimmat voitot jäsenmailleen, teki korkeamman päätöksen ihmiskunnan hyväksi. Se luultavasti haastetaan oikeuteen siitä. Hyvä heille, sillä tämä on haaste, joka teillä kaikilla tällä hetkellä on. Liiketoimintayrityksenne on perustettu yhtä ja vain yhtä suuntaa varten.

Teidän jokaisen on nyt aika alkaa katsoa omaa henkilökohtaista ympäristöänne ja ajatella sitä, miten voitte muuttaa päivittäistä maailmanne tehdäksenne tilaa voimaantuneille ihmisille. Jos teillä on liiketoimintaa, tunnette jo nämä haasteet. Alatte jo nähdä niiden alkavan sopeutua. Esim. huomaatte, että myös tämän päivän pankeissa, kun pankeilla on vaikeuksia ympäri maailmaa, on niitä, jotka kulkevat tämän läpi ilman suurempia ongelmia, koska ne tekevät tilaa niissä työskenteleville voimaantuneille ihmisille. Se on osa niiden kollektiivivärähtelyä.

Luokaa yritykselle sielu

Teillä kaikilla on tilaisuus tehdä se nyt. Teillä on tilaisuus tehdä se perheenne, ystävienne, työpaikkanne tai sen kanssa, missä vietätte aikaa. Minkä tahansa kollektiivien osana haluattekin olla, katsokaa ensin, miten voitte tehdä tilaa voimaantuneille ihmisille. Jos teillä on jotain tekemistä tuon yrityksen johtamisen kanssa, tuokaa tuota voimaannuttamista johtamiseen. Antakaa yrityksellenne sielu. Sille sopii tuo sielu oikein hyvin, koska olette luoneet jo kollektiiveja, mutta olette unohtaneet yhden osan, joka saa aikaan koko muutoksen. Kyllä, yrityksissä tulee edelleen olemaan kyse rahan tekemisestä. Se on perimmäinen painopiste ja syy, miksi ne ovat olemassa, mutta ne tekevät se nyt sydämen ja omatunnon kera. Ette ole yksin tällä planeetalla. Kukaan ei ole. Tämä erillisyys on alkamassa loppua tavoilla, joita ette ole koskaan ennen nähneet, ja tuo taika sallii jokaisen teistä astua uuden maaplaneetan korkeampaan värähtelyyn.

Mikään tästä ei tule olemaan helppoa, koska muutos on vaikeaa ihmisille, mutta olette varmasti tässä tilanteessa. Tunnette suunnan, mihin olette jo liikkumassa. Älkää jääkö kiinni ja uskoko siihen, mitä näette. Näette muutosta maaplaneetalla. Maaplaneetta muuttuu ja kehittyy kuten tekin, koska sen yhteys teihin on erottamaton. Olette osa toisianne.

Puhumme pian enemmän maaplaneetasta, mikä auttaa teitä ymmärtämään sen näkökulman samaan prosessiin. Kun teette työtä keksiäksenne tapoja voimaannuttaa toisia ihmisiä omalla alueellanne, muistakaa tämä: mitä enemmän valoa kukin teistä voi kantaa, sitä kirkkaampi maaplaneetta tulee olemaan.

Lähdemme luotanne näiden kolmen yksinkertaisen muistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne suuresti kunnioittaen. Hoivatkaa toisianne tilaisuuden tullen. Muistakaa, että kyse on upeasta pelistä. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.5.2009 IHMISENÄ OLEMISEN TEESKENTELYÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:31

Majakanvaloa
IHMISENÄ OLEMISEN TEESKENTELYÄ
- Jäätelökanavointi

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.5.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Monta kertaa kerron teille ennen kanavointia, mistä Ryhmä aikoo puhua, koska he sallivat sen etukäteen, jotta voin harmonisoitua heidän kanssaan yksityiskohtien osalta. Ensimmäinen vihjeeni tällä kertaa oli se, kun Barbara esitti kysymyksen tämän lähetyksen ensimmäisessä osassa rasismista ja Ryhmä vastasi: "Puhumme siitä myöhemmin." He tekivät sen hyvin rakastavalla tavalla. Meillä on ihmisinä taipumusta nähdä asiat ihmisnäkökulmasta - Ryhmä kuitenkin sanoo meille, ettemme ole ihmisiä, vaan henkiä jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä.

Tässä kanavoinnissa on monia aiheita, mukaan luettuna useita aiheita lähetyksen aiemmasta kysymys- ja vastausosuudesta, ja Ryhmä näytti meille nämä aiheet hengen korkeammasta näkökulmasta. Rotukysymyksessä he puhuivat Charles Darwinin luonnollisen valinnan teoriasta ja sanoivat, että periaatteessa se oli totta, mutta sen merkitys on laajasti ymmärretty väärin, koska olemme tarkastelleet sitä ihmisinä emmekä henkinä, jotka teeskentelevät ihmistä. He antoivat ideoita ihmisille, jotka tuntevat olevansa jumissa, ja puhuivat fyysisestä kehosta ja kuolemattomuudesta, mitkä ovat kaksi nettisivuilla aiemmin esitettyä kysymystä. Kanavointi oli upea tilaisuus meille kaikille nähdä itsemme hengen näkökulmasta.

Entä sitten jäätelö? Sori, teidän täytyy lukea kanavointi saadaksenne sen selville!

Isoja haleja ja espavo!

Steve Rother

***********

TERVEISIÄ KOTOA

Sokeat luojanuket

Näette tämän maapallon muuttuvan erittäin nopeasti seuraavien 200 vuoden aikana. Kyllä, tiedämme, että ajattelette 200 vuoden olevan pitkä aika, mutta alatte nähdä sellaista kehitystä, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut missään. Tästä syystä maailmankaikkeuden kaikki silmät ovat kiinni maaplaneetassa ja ne katselevat, mitä tapahtuu, kun nämä olennot heräävät unesta, ottavat voimansa ja yrittävät jatkaa elämistä samassa tilassa.

Sitä on hyvin jännittävää katsella meidän näkökulmastamme. On paljon draamaenergiaa, paljon hauskanpitoa, naurua, kyyneliä… On kaikkea, mitä voisi odottaa ihmisdraamalta ja kuitenkin haluamme kertoa teille sen näkökulman, mistä me näemme teidät. Se ei merkitse sitä, että olemme oikeassa tai että näemme asiat niin, kuin jokaisen pitäisi nähdä. Mutta olkaa kilttejä ja ymmärtäkää, että silloin kun teillä on monia näkemyksiä itsestänne, niin teillä on valinnanmahdollisuus. Tarjoamme teille yhden näkemyksen. Kerromme teille, millaiselta te näytätte meistä.

Kuvitelkaa, että teillä on pieni nukke, joka kuljeskelee ympäriinsä ja on vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Nukke katsoo teihin siinä, että kontrolloitte sitä ja kerrotte sille, mihin suuntaan mennä. Salaisuus on se, että tuo nukke on itse asiassa näyttämön luoja, siinä missä te olette tarkkailija. Nukke ei itse asiassa vain luo omaa kokemustaan, vaan myös hallitsee jokaista tekijää, mihin se menee ja mitä se tekee. Tällä tavalla paljolti näemme teidät.

Olette maanpäällisen taivaan luojia. Yritämme vain muistuttaa teitä tuosta tosiasiasta. Luotte jokaisella ajatuksella, joka teillä on olemuksessanne, ja se paljastuu jollain tavoin. Ajatukset jotka teille ovat mukavimpia, perustuvat usein pelkoon. Niin paljon kuin pidättekin tätä negatiivisena, vaikeana ja huonona, niin sanomme teille, että myös pimeydessä on kauneutta. Älkää siis tuomitko itseänne, vaan ymmärtäkää ensin, että koko todellisuutenne perustuu ajatteluprosessiinne. Sattumat ja vahingot ovat pelilaudan harhakuvia. Olette kirjaimellisesti asettuneet tähän fyysiseen kehoon yrittääksenne löytää oman kontrollinne ja nähdäksenne, missä kohtaa voitte alkaa johtaa itseänne.

Olen jumissa!

Monta kertaa teistä on hämmentävää, kun sanotte: "Kyllä! Otan vastuun. Otan elämäni hallintaan. Alan käyttää voimiani ja intohimoani korkeimman mahdollisuuden mukaisesti", ja sitten ei näytä tapahtuvan mitään. Sitten kannatte huolta siitä, että teitte jotain väärin, mutta miettikää sen sijaan, että kenties asiat alkavat olla oikein. Kenties vapautatte itsenne asioista, joita teidän on tehtävä. Pyydämme, että alatte ensin tuntea mukavaksi oman itsenne ja omat ajatuksenne siitä, miltä oma todellisuutenne näyttäisi.

Astutaanpa nyt taaksepäin ja tarkastellaan asioita laajemmasta näkökulmasta. Näette tällä hetkellä planeetallanne enemmän muutoksia kollektiivisesti - paljon enemmän kuin henkilökohtaisesti. Monien järjestöjenne ja kollektiivisten sieluryhmittymien on nyt sopeuduttava niihin korkeampiin värähtelyihin, joita luotte ja jollaisissa vaaditte maailmanne olevan. Kun tätä tapahtuu, näette monia muutoksia, jotka näyttävät kontrolloivan teitä, mutta käsittäkää, etteivät ne tee sitä, koska olette itse asiassa päästämässä irti tuosta kontrolliosasta.

Voitte täysin sanoa, että haluatte olla intohimossanne ja siirtyä siihen suuntaan riippumatta siitä, mikä se on, ja vaikka ette pystyisikään keksimään, miten elätte sillä. Intohimonne kokeminen iltaisin tai viikonloppuisin auttaa kohottamaan yleisvärähtelyänne ja kaikkea vuorovaikutustanne ympäröivän maailmanne kanssa. Ensimmäiseksi teidän siitä täytyy löytää se, mikä saa sydämenne laulamaan, ja yrittää keksiä tapoja tehdä sitä enemmän. Jos teistä edelleen tuntuu siltä, ettei mitään tapahdu, voitte kokeilla toista lähestymistapaa.

Tietoinen havaintotavan muutos

Helpoin tapa muuttaa jotain tilannetta on muuttaa havaintotapaanne sisältämään suuremman näkökulman. Ihmiset eivät ole tietoisia sen tekemiseksi, mutta opitte tekemään sitä erittäin hyvin seuraavien 100 vuoden aikana. Kyky muuttaa havaintoanne tilanteesta koska tahansa ja nähdä se monista kulmista on erittäin tärkeä osa ihmisevoluutiota. Tämä tapahtuu, kun siirrytte ulos tästä kaksinaisuuskentästä, missä näette kaiken valona ja pimeytenä. Sen tasapainottaa nyt kolmas, korkeamman itsen sijaintipaikka, joten käytännössä siirrytte kaksinaisuuden kentästä kolminaisuuden kenttään.

Kolminaisuuden kenttä antaa teille jumalitsenne kykyjä fyysisessä kehossa. Kun saavutatte kolminaisuuden, kysytte ensin itseltänne, mitä teette. Voitte tehdä sitä tai tätä, mutta voitte myös valita tekevänne mitä tahansa, koska teidän ei tarvitse tehdä mitään. Siinä ole mitään väärää eikä se ole jumissa olemista. Se on pelkästään siitä värähtelytasosta nauttimista, missä ette tarvitse mitään ulkopuoleltanne.

Teidän kaikkien elämässä tulee aikoja, jolloin teillä on noita taianomaisia hetkiä. Se voi olla hetki, päivä, viikko tai kuukausi, mutta mitä se onkin, jokainen teistä tarvitsee noita aikoja. Älkää pitkäkö sitä jumissa olemisena, koska sen sijaan se on aikaa, jolloin voitte hengähtää, jolloin sopeudutte korkeampiin värähtelyihin.

On syntynyt paljon hämmennystä, kun katsotte itseänne tässä kaksinaisuuskentässä, sillä kaksinaisuus näyttää vain valon ja pimeyden eikä kaikkia sateenkaaren värejä siltä väliltä. Se näyttää vain valon ja valon poissaolon, mutta ne ovat spektrin päät. Niissä ei ole totuus, vaan kaikessa sillä välillä. Silloin kun alatte ymmärtää, että olette nähneet kaiken hyvin rajallisessa vaihteluvälissä, hyvin pienessä näkö- ja värähtelykentässä, voitte alkaa nähdä, mitä tapahtuu suuremmassa mittakaavassa.

Siitä seuraa hämmennyksenne. Odotatte kaiken tulevan noiden samojen kanavien kautta. Se ei kuitenkaan ole se tapa, jolla henki tulee lävitsenne. Helpoin tapa teille muuttaa havaintotapaanne on siirtyä pois siitä, mitä tapahtuu, ja alkaa palvella. Miten olisi vapaaehtoistyö sairaalassa tai saattokodissa? Miten olisi jonkin sellaisen tekeminen, joka saa teidät pois "jumitilastanne"? Palveleminen auttaa muuttumaan minusta meiksi ja se hävittää sen erillisyyden, joka saa jokaisen tuntemaan olevansa jumissa. Teidän ei yksinkertaisesti ole mahdollista tuntea olevanne jumissa, kun olette yhteydessä toisiin ihmisiin. Asettukaa palveluasemaan ja muutatte kaiken tuolla hetkellä. Se muuttaa havaintotapanne ja antaa teille tarkoituksen ja painopisteen.

Tässä kohtaa haluatte tuoda mukaan intohimonne. Haluatte löytää sen yhden lahjan, jonka voitte antaa paremmin kuin kukaan muu, koska jokaisella teistä on sellainen. Jokainen teistä tuli Kotoa sellainen lahja mukanaan, jollaista ei ole kenelläkään muulla mahdollista olla. On sielunne tehtävä jakaa sitä, ja sillä hetkellä kun vaihdatte minusta meihin, alatte ymmärtää ja tuntea olevanne hyödyllinen ja voimanne palaa. Millaista taikaa! Nyt teillä on mahdollisuudet, joten annamme teille hyvin selviä paloja.

Sielun näkökulma ihmiskuntaan ja rasismiin

Monia on mennyt edellänne. Monet ovat opettaneet teille totuuttaan. Monet ovat työskennelleet sydämestään parantaakseen ihmiskuntaa jollain tavalla. Suurin osa siitä on ollut harhaanjohtamista, sillä ihmiskunta ei tarvitse parantamista. Tarvitsette vain tilaa voimaantuneina ihmisinä pystyäksenne kukoistamaan ja kasvamaan ilman rajoituksia ja rajoja. Uusi maaplaneetta on kannustuksen paikka. Sen vuoksi ajattelette uudelleen suuremman kuvan ja myös joitain asioita, joita opetetaan kouluissanne.

On ollut erittäin paljon hämmennystä yhdestä kohdasta, mistä haluamme puhua tänään. Ymmärrämme sen olevan hämmentävää, mutta pyydämme teitä tarkastelemaan sitä ensin hengen näkökulmasta, koska rakkaat ystävät, te ette ole ihmisiä. Lainaatte tätä kehoa lyhyen aikaa antaaksenne henkenne teeskennellä ihmiskokemusta.

Tarkastellaanpa nyt asiaa suuremmasta näkökulmasta, koska planeetallanne on ollut monia johtajia, jotka ovat rehellisesti halunneet auttaa ja yrittää luoda harhaanjohtavaa energiaa. Olette nähneet sitä orjuudessa ja rotutaisteluissa. Haluamme antaa teille toisen näkemyksen.

Rasismin alkuperä

Oli eräs herrasmies, joka tuli sisään ja hämmensi kaikkia uskomattomalla tietämyksellä ja näkemyksellä. Hänen nimensä oli Charles Darwin ja hän kanavoi viestejä suuremmasta elämännäkemyksestä. Jotkut näistä viesteistä auttoivat ihmiskuntaa sopeutumaan erittäin nopeasti ympärillään olevaan maailmaan ja käyttämään täydemmin maailmansa jokaista osaa. Mutta selityksissä oli tiettyjä tekijöitä, jotka vaikuttivat joko vääriltä tai väärinymmärretyiltä.

Puhutaanpa erityisesti yhdestä: luonnollisen valinnan teoriasta. Tämä teoria toteaa, että hyväkuntoisimmat rodut näyttävät selviytyvän, kun taas heikommat rodut näyttävät kuolevan. Eläinkunnassa on helppoa nähdä, että luonnollisen valinnan teoria osoittautuu lähes aina todeksi. Tämä voisi osoittaa teille, että toinen on toista parempi, mutta se ei ole totta, ja siinä ihminen ja henki ovat eri mieltä.

Toisin ilmaistuna, sanotaanpa, että tulette henkenä maaplaneetalle. Inkarnoidutte ja haluatte saada tämän kohdan oikein, joten teillä on valintatilanne: voitte valita tämän mallin, jossa on nämä ominaisuudet, tai voitte valita tuon mallin, jossa on nuo ominaisuudet ja joka voi auttaa teitä oppimaan tietyn elämänoppitunnin. Rehellisesti sanottuna, sillä ei ole merkitystä, minkä mallin valitsette. Hämmentävä osa on se, että Darwinin teoria vihjaa siihen, että toinen näistä malleista on parempi, mutta se ei ole totta.

Monta kertaa sielu laittautuu haastavaan kehoon saavuttaakseen jotain tai pystyäkseen opettamaan muita. Koskaan fyysinen keho ei estä sielua, koska te ette ole fyysinen ihminen - olette henki, joka teeskentelee ihmistä. Tämä on tärkein osa, minkä haluamme kertoa teille, koska kun tätä uutta energiaa tulee ja näitä uusia käsityksiä paljastuu teille, teidän on päästettävä irti joistain vanhoista ajatuksista.

Planeettanne rasismikäsite on yksi näistä vanhoista käsityksistä. Voimakkaat johtajat ovat vakuuttaneet toisille tekevänsä jotain positiivista eliminoimalla valittuja rotuja tai puhdistamalla heidän etnisen taustansa. Katsotte tätä ja ajattelette, että se on hirvittävin asia, mitä olette koskaan kuulleet. Kuitenkin kerromme teille, että se alkoi hyvästä aikomuksesta. Se ei toiminut, koska Darwinin työstä vedetyt johtopäätökset oli tehty ihmisnäkökulmasta eikä henkinäkökulmasta. Unohdatte jatkuvasti tuon tärkeän kohdan.

Jokin fyysinen kulkuneuvo ei ole parempi kuin toinen siinä mielessä. Jokaisessa rodussa on tiettyjä ominaisuuksia, jotka ovat hyvin haluttuja, kun sielu aloittaa uuden vierailun maan päälle. Onko totta, että tietyt rodut kuolevat, kun taas toiset selviytyvät ja kasvavat? Kyllä, se on luonnon ja fyysisyyden luonne. Kuitenkaan se ei vaikuta sielun valintaan niin paljon, kuin luulisitte. Fyysinen keho ei ole koskaan estänyt henkeä, ei koskaan. Tämä on tärkeää pitää mielessä. Henkisellä tasolla jokainen on tasavertainen - aina. Koska olette osa toisianne, ei ole mitään eroa.

Ymmärrätte, sitten kun puratte tuon mysteerin ja katsotte kaikkien ihmisten sydämeen ja sieluun - riippumatta heidän asuttamastaan kehosta. Vaikka yksi keho saattaa olla suunniteltu paremmin kuin toinen suorittamaan tiettyä tehtävää, ei ole sellaista kuin huono tai parempi keho - aivan kuin ei ole värähtelyssäkään. Korkeammat värähtelyt eivät ole parempia kuin alemmat värähtelyt - ne ovat vain erilaisia. Pianossa ala-C ei ole parempi kuin ylä-H, nämä kaksi kosketinta on vain tehty eri vaikutusta ja käyttötarkoitusta varten.

Tarkkailtavia alueita

Voitte nähdä sielun fyysisen kehon sisällä, jos vain katsotte. Hetkellä jolla näette sielun, kaikki muu häviää, koska silloin alatte nähdä itsenne. Siinä kohtaa voitte jopa rakastua. Sillä ei ole merkitystä, millainen kehotyyppi tai mitä mieltymyksiä tai uskomusjärjestelmiä on historiallisesti ollut. Jos vedätte verhon sivuun ja todella näette toisen sielun, rakastutte itseenne ja kuvaanne toisen silmissä. Tätä tapahtuu aina vain enemmän tällä planeetalla.

Kerromme myös teille, että suoraan edessä olevina vuosina monilla teistä on suurta herkkyyttä ympäristöänne kohtaan. Osa siitä voi tulla vaikeaksi joillekin teistä, koska herkkyytenne lisääntyy samaan aikaan, kun maapallon taustamelu - mitä kutsuisimme valkoiseksi meluksi - myös lisääntyy. Monet teistä hämmentyvät, ikään kuin teillä olisi jokin ongelma tai ette kykene pysymään keskittyneenä asioihin.

Ymmärtäkää, että energia muuttuu ja myös omat mieltymyksenne siitä, miten ja missä haluaisitte olla ja mitä tukea tarvitsette, muuttuvat. Monet omista mieltymyksistänne - myös ruoka jonka syömisestä pidätte - muuttuvat seuraavien vuosien aikana. Yhtäkkiä ette enää välitä vanhoista suosikeistanne, kuitenkaan ette voi saada riittävästi sellaisia asioita, joita ette ole aiemmin maistaneet tai joista ette pitäneet lapsena. Huomaatte, että monet näistä asioista muuttuvat tukeakseen värähtelymuutoksianne, kun siirrytte eteenpäin.

Monet teistä alkavat löytää henkensä. Te jotka olette tässä huoneessa ja katselette tätä lähetystä, olette opettajia, rakkaat ystävät. Siksi tunnette vetoa tänne, koska teillä on jotain sanottavaa. Emme ole täällä antamassa teille viestejä. Emme ole täällä kertomassa teille, mitä tehdä, tai edes antamassa teille vinkkejä siitä, mikä on teille oikein tai väärin, koska vain te voitte kertoa sen. Olemme täällä auttamassa teitä löytämään oman äänenne. Antakaa meidän selittää, koska myös se voi auttaa teitä ymmärtämään yleiskuvaa hengistä, jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä.

Elämän laajentuminen

Katsomme asiaa monin eri tavoin. Ihmisiä on tullut Isännän luo kysymään: "Onko mahdollista, että minäkin voisin kanavoida Ryhmää?" Hän on sanonut: "Tietenkin on." Hän ei ole ainoa, joka kuulee näitä viestejä. Monet teistä resonoivat näiden viestien kanssa, koska ne resonoivat sydämessänne jo ennen, kuin ne osuvat korviinne. Tiedätte, että tässä on jotain sellaista, mistä haluatte itseänne muistutettavan, jotain sellaista mikä voi auttaa teitä palaamaan Kodin värähtelyihin.

Kuitenkin monta kertaa, kun Isäntä kutsuu teitä sanoen: "Kenties teilläkin on jotain sanottavaa?", te peräännytte sanoen: "Ei, ei, ei minulla. Olen täällä kuuntelemassa. Olen täällä katselemassa ja oppimassa." Se on ok. Voitte opetella kaiken, mitä haluatte. Todellisuus on, että tiedämme, keitä te olette, ja valonne on tulossa niin kirkkaaksi, ettei sitä ole enää mahdollista kätkeä. On hyvin huvittavaa nähdä ihmisten piiloutuvan pensaan taakse, ja sitten kun he valaistuvat, he eivät voi enää piilotella, mutta he edelleen teeskentelevät sitä. Meidän on erittäin hauskaa katsella sitä.

Olette henkiä, rakkaat ystävät. Kehonne on vain väliaikainen kulkuneuvo. Siunatkaa kehoanne ja nauttikaa siitä. Se tekee upeaa työtä. Kyllä, fyysinen keho voi kestää helposti 300 vuotta. Se suunniteltiin alun perin pidemmäksi ajaksi ja se on kestänyt yli 300 vuotta oman tallennetun historianne aikana. Se palaa siihen, jos niin valitsette, sillä elämänkaari on joustavampi, kuin luulette. On ihmisiä, jotka automaattisesti ajattelevat: "Haluan elää 1000 vuotta." Kyllästyisitte mieleltänne. Se olisi kuin torakoiden kanssa elämistä ettekä pystyisi samaistumaan. Monet teistä eivät pysty pääsemään eroon tuosta kuvasta. Kun siirrytte eteenpäin, tämä on se kuva, jonka haluaisimme teidän näkevän.

Jäätelö

Silloin kun Isäntä alkoi tuoda sisään viestejämme, hän luki Kryonin kirjaa ja kysyi: "Tunnetteko te Kryonin?" Nauroimme hysteerisesti. Ajattelimme, että oli todella hassunkurista, että hän esitti tuon kysymyksen, mutta hän tosiaan halusi tietää vastauksen. Sanoimme, että sitten kun kaikki on sanottu ja tehty, vedätte verhon sivuun ja huomaatte, että olette kaikki kanavoineet samaa olentoa. Tämä on hämmentävää totuutensa vuoksi. Ette ole tottuneet omaan suuruuteenne. Ette ole tottuneet siihen, kuka todellisuudessa olette meidän puolellamme verhoa. Ette ole tottuneet näkemään itsenne tavalla, millä me tosiaankin näemme teidät. Antakaa meidän siis antaa teille kuva jostakin, mikä ehkä auttaa teitä näkemään itsenne meidän silmillämme, sillä tältä te todellisuudessa näytätte.

Monet teistä eivät yritä kirjoittaa kirjaa, koska ajattelette: "Mitä sellaista voin sanoa, mitä ei ole sanottu aiemmin?" Monet teistä eivät halua seistä näyttämöllä, koska näette jotain suurta ja ajattelette, että te ette ole suuria. Vertailette itseänne monta kertaa, joten tässä on se kuva. Puhutaanpa hetken aikaa jäätelöstä.

Emme ole koskaan olleet maan päällä, joten meillä ei ole itse asiassa ollut iloa maistaa herkkuanne nimeltään jäätelö, mutta voimme kertoa teille, että se on uskomattoman suosittua tällä planeetalla. Miksi? Se on suosittua valintamahdollisuuksiensa vuoksi. Jäätelö antaa teille eri aromeja, valikoimia ja vaihtoehtoja. Kun ajattelette jäätelöä, ette ajattele, miten hyvältä se maistuu, vaan ajattelette: "Saan valita tämän maun tai voin valita tuo maun", ja teillä on niin paljon mahdollisuuksia, että jäätelö on hyvää jo ennen, kuin maistattekaan sitä. Olette luojia ja luotte tuolla tavalla etukäteen, joten annamme teille tämän näkemyksen:

Me olemme jäätelö… te olette aromi.

Tulemme lävitsemme ja jokaisella teistä on erilainen hengen aromi elämän kokemustenne ja sen vuoksi, kuka olette. Suklaajäätelö ei ole parempaa kuin vanilja - ne ovat vain eri makuja/aromeja. Vaaditaan eri havaintotapaa tässä kohtaa ja yllytämme teitä olemaan paras aromi, mikä voitte. Ottakaa kaikki elämän kokemuksenne ja tuo kaunis energia, jonka tunnette tulevan sydämenne läpi, ja etsikää tapa ilmaista sitä taiteen, kanavoinnin, musiikin tai kirjoittamisen kautta. Sillä ei ole merkitystä, voitte käyttää sitä kaikkialla. Antakaa sen loistaa tämän fyysisen kulkuneuvonne kauniin aromin kautta. Sielunne laittaa aromin jäätelöön ja siitä tulee pahuksenmoinen jäätelöannos.

Rakkaat ystävät, jos vain voisitte nähdä itsenne meidän tavallamme, nauraisitte hysteerisesti koko pelille ja kaikille rajoituksille, jotka näyttävät niin suurilta kentällänne. Näkisitte todellisen luonteenne ja kulkisitte ylpeämmin kuin koskaan ennen. Toivomme, että tänään kuljette ylpeästi, mikä tahansa arominne onkin, koska se on ainutlaatuinen. Se on teidän henki- ja valosekoituksenne, tuo kaunis henkiolentonne, joka on kulkenut elämästä toiseen ollakseen tässä ja nyt.

Rakastamme teitä enemmän, kuin voisitte mitenkään tietää, koska näemme itsemme teissä. Emme tule tänne antamaan teille viestejä auttaaksemme teitä tulemaan paremmiksi ihmisiksi. Tulemme tänne, koska meille on kunnia olla luonanne ja niin näemme teidät - urheimpina enkeleinä, jotka ovat uskaltaneet nousta siivilleen ja pelata ihmisenä olemisen peliä. Tuotte edistystä koko maailmankaikkeudelle jokaisella ottamallanne askeleella ja sen kauneus ylittää ymmärryksenne. Kulkekaa ylpeästi. Olkaa paras aromi, mikä voitte olla.

Suuresti kunnioittaen, pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne jokaisen tilaisuuden tullen. Muistakaa, että kyse on pelistä. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Uutiskirjeestä 15.6.2009 (kanavoitu 27.6.09) PERHE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:33

Majakanvaloa
PERHE
- Valoperheet

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
Uutiskirjeestä 15.6.2009 (kanavoitu 27.6.09)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Olen pannut merkille, että ihmiset reagoivat monella eri tavalla sanaan "perhe". Minua on siunattu uskomattoman "tukevalla" biologisella perheellä, mutta monilla on hyvin erilainen historia. Tässä kanavoinnissa Ryhmä tarkastelee perhettä ja sitä, mitä he sanovat olevan edessä, kun me ihmiset kehitymme. He sanoivat, että muodostamme valoperheitä. He sanoivat myös, että tämä on yksi alueista, joka "venyy" tänä aikana. Perhekysymyksiä voi tulla esiin. Voin kuulla teidän pidättävän hengitystänne… Rentoutukaa, tämäkin menee ohi.

He sanoivat, että "perhe" oli sopimus sieluryhmän kanssa, jotta teidät lukittiin huoneeseen, kunnes kasvoitte aikuiseksi, ja että sillä oli taipumusta nähdä teidät sellaisen, kuka olette olleet, sen sijaan keneksi haluatte tulla.

Äskettäin Ryhmä puhui mahdollisuudesta, mitä he kuvasivat minijääkaudeksi. Se oli yksi suunnista, minkä ihmiskunta olisi voinut ottaa. Planeetan yleinen viileneminen on edessä jossain määrin, mutta he ovat aina sanoneet, että meillä on näiden tapahtumien hallinta. Ensimmäistä kertaa tässä kanavoinnissa he sanoivat, että nyt on todisteita siitä, että tämä on ehkä muuttumassa. Tämä kysymys liittyy siihen, mitä tapahtuu tulevan "aurinkomaksimuksen" aikana (auringon purkautumissykli), joka toivottavasti alkaa pian.

Isoja haleja ja espavo! Upeaa kuukautta.

Steve Rother

***********

TERVEISIÄ KOTOA

Empaattisesti herkät

Rakkaat ystävät, tämä päivä on erityinen. Ympäri maailmankaikkeutta tapahtuu monia asioita, joista teillä on vähän tietoa. Tämä on juhlapäivä monissa maailmankaikkeutenne kolkissa, sillä ette ole yksin vapaan valinnan planeetalla ettekä ole tietenkään yksin maailmankaikkeudessa. Huomaatte, että kun värähtelynne jatkaa kohoamista, tunnette enemmän näistä yhteyksistä. Vaikka se on jotain hyvin taianomaista, saatatte tuntua surua, koska olette hyvin empaattisia ja hyvin yhdistyneitä energiatasolla.

Olette suostuneet tulemaan tänne sellaisen herkkyyden kera, joka joskus rajoittaa tai estää teitä, oman energiakenttänne ja haavoittuvuutenne vuoksi. Olette kulkeneet monien elämien läpi näiden samojen haavoittuvuuksien, herkkyyksien ja lahjojen kanssa, joita nyt kannatte. Tällä kertaa se on erilaista monista syistä. Kaikilla ihmisillä pääpainopiste on sinä, että olette nyt itse asiassa ohittaneet ne energiatasot, joita koettiin Atlantiksen ja Lemurian aikana.

Olette kehittyneet planeettana pidemmälle kuin koskaan ennen. Tiedämme, ettei siltä näytä, kun katselette CNN- tai BBC-kanavia. Tiedämme, että epäilette tämän planeetan tapahtumia, ja tiedämme, että inhoatte uutisia joskus herkkyytenne vuoksi. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että luultavasti tämä on vaikeampaa teille tätä lukeville kuin useimmille muille planeetallanne.

Selitetäänpä vähän niitä energiayhteyksiä, mitä teillä on toistenne kanssa, jotta voimme yrittää näyttää meidän näkökulmastamme, mitä planeetalla juuri nyt tapahtuu ja mitä on suoraan edessä. Tällä hetkellä elämäänne on tulossa uusi sopeutumisprosessi. Olette muodostamassa uusia värähtelysuhteita kaikkeen ympärillänne. Värähtelytasonne on ikään kuin muuttunut yhdessä yössä. Monet teistä ovat kokeneet tämän haamukuoleman ja valinneet jäävänsä sen sijaan, että käyttivät tilaisuuden palata Kotiin. Voitte lakata pelaamasta peliä koska tahansa haluatte. Voitte päättää palata Kotiin ja teille avautuu ovi, joka päästää teidät "ulos" maaplaneetalta. Jos kuitenkin päätätte ohittaa tällaisen oven ja sanotte jäävänne sen sijaan, värähtelynne muuttuu hyvin, hyvin nopeasti.

Selitetäänpä toisesta näkökulmasta, koska pian näette enemmän näitä korkeampia näkökulmia kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä se on näkemys Kotoa, mutta hyvin pian teillä on sama näkemys. Kykenette näkemään tämän monista eri näkökulmista, joten antakaa meidän kertoa, miltä se näyttää tänään. Käytämme esimerkkiä, joka on hyvin rakas monen teidän sydämelle: perhe. Selitetäänpä, mitä tapahtuu tyypillisessä perheessä maaplaneetalla.

Rullaportaita ylös

Tulette tänne ja sanotte: "Haluan sinun olevan äiti tai sinun isä. Olisitko sinä serkkuni, joka tekee minusta hullun. Esittäisitkö pahan pojan roolia ja toisit draamaa perheeseen? Rakastaisitko minua riittävästi ollaksesi liikekumppanini, joka varastaa kaikki rahat, jotta voin oppia oppitunnin?" Järjestätte kaikki nämä mahdollisuudet. Tulette sisään ja aloitatte pelin. Tietenkin inkarnaationne ensivaiheet ovat yksinkertaisesti sitä, miten fyysinen keho toimii. Näinä varhaisina aikoina mietitte ehkä, pystyttekö ilmaisemaan henkeänne fyysisen biologiakuplanne kautta. Kun siirrytte tasolta toiselle, uutta energiaa alkaa tulla. Vaikka käyttekin läpi koulunne ja siirrytte osa-alueesta toiseen, panette merkille, että kaikki muuttuu. Haavoittuvuutenne, voimantuntonne ja henkilökohtainen identiteettinne voivat muuttua hyvin nopeasti.

Se mitä ajattelette itsestänne, on sitä, kuka olette. Joka kerta kun käytte läpi yhden näistä muutoksista, teidän on käytävä läpi sopeutumisjakso ja opeteltava, miten käsitellään voimaa tällä tasolla - voitte nähdä tämän hyvin selvästi lapsuudessa. Olette käyneet läpi monia sopeutumisia - ette vain yksilöinä, vaan myös ihmiskollektiivina. Selitetäänpä siis vähän enemmän kollektiivitilannetta.

Silloin kun muodostatte perheen, monta kertaa suorat yhteydet tulevat vain toisesta päävanhemmuussopimuksesta. Ette tavallisesti pyydä yhtä henkilöä esittämään äiti ja toista isää. Sen sijaan pyydätte tätä henkilöä esittämään äitiä, sitten annatte äidin valita isän tai toisinpäin. Tätä tapahtuu useammin, kuin voitte kuvitella. Teillä on yksi päävanhemmuussopimus, koska teillä on värähtely-yhteensopivuus tuon henkilön kanssa. Tämä ei merkitse sitä, että te ette rakastaisi toista vanhempaa tai että te ette voisi rakentaa jotain hänen kanssaan, vaikka te ette olisi koskaan aiemmin tunteneet tuota henkilöä sieluna. Olette voineet rakentaa hyvin taianomaisia suhteita koko maaplaneetan historian ajan. Kuitenkaan näin ei aina tapahdu.

Lukittu huone

Näiden perheiden osalta olette melkein kuin suostuneet heitettäväksi ja lukittavaksi huoneeseen näiden ihmisten kanssa, kunnes keksitte, miten tullaan toimeen ja autetaan toinen toistaan kriittisen kasvujakson läpi. Mitä enemmän olette huoneessa yhdessä, sitä enemmän persoonallisuutenne ja sietokykynne kuplivat pintaan ja käytte toistenne hermoille. Eikö olekin ihanaa? Monta kertaa oman perheenne osalta ihmettelette: "Keitä nämä ihmiset ovat ja miten jouduin lukituksi tähän huoneeseen heidän kanssaan? Miksi he eivät ymmärrä, kuka olen?" Tämä on suurin haaste perheen osalta.

Perhe on tarkoitettu tueksenne, erityisesti silloin kuin muodostatte ilmaisumuotoanne hengestä. Tämä on sielun tärkein painopiste. Monta kertaa kun ihmiset aikuistuvat ja seuraavat omaa polkuaan, perhe näyttää ajautuvan erilleen, muuttavan eri suuntiin ja pitävän yhteyttä ja tapaavan vain ajoittain. Joskus elämän oppitunnit ovat sellaisia, että rajat on asetettava perheen sisällä rehellisyyden säilyttämiseksi, kun taas toisilla kerroilla energiasiteet katkaistaan kokonaan. Mikään tästä ei ole väärin tai oikein, eivätkä ne ole myöskään onnistumista tai epäonnistumista. Lukittu perhehuone antaa tilaisuuksia kasvaa ja mitata kasvuanne ympärillä olevilla ihmisillä. Näin kokemukset perheestä vaihtelevat laajasti - syvästä ja tukevasta ehdottomasta rakkaudesta suuriin vaikeuksiin.

Kaikki nämä asiat ovat oikeita riippuen omista tarpeistanne. Siinä ei ole oikeaa tai väärää. Antakaa meidän kuitenkin selittää sitä teille värähtelynäkökulmasta, koska se saattaa auttaa teitä ymmärtämään, mitä näemme teidän käyvän läpi. Koko ihmiskunta kohoaa hyvin nopeasti. Monia muutoksia tapahtuu - ei vain tällä planeetalla kaikille teille, vaan henkilökohtaisesti omassa elämässänne. Jotkut teistä huomaavat olevansa ilman työtä, ilman ihmissuhteita tai ilman asioita, joita luulitte tarvitsevanne onnellisuuttanne ja elantoanne varten. Kaikki tämä asettaa teidät korkeimpaan mahdollisuuteen siitä, minne olette menossa. Se sallii hengen työskennellä kanssanne mennäksenne seuraavalle tasolle.

Mitä tulee perheeseen, niin ymmärtäkää, että perheellänne on taipumusta nähdä teidät sellaisena, kuka olette olleet, eikä sellaisena, keneksi olette tulossa. Tämä johtuu siitä, että he panostivat kovasti värähtelyynne alussa. Itse asiassa se voi olla hyvin mukava ankkuri, että heillä on tämä vakaa näkemys teistä, mutta nopean muutoksen aikoina se tuppaa aiheuttamaan rajoituksia. Kun kukin perheenjäsen oppii laulun, niin he oppivat sointumaan yhteen. Tämä on tukea, silloin kun äänenne selkenee ja voimistuu toisten sointujen kanssa. Sitten kun kukin jäsen kehittyy ja ilmaisee yksilöllistä henkeään, he päätyvät useisiin lauluihin, jotka punoutuvat yhteen sen sijaan, että harmonisoituisivat samaan melodiaan.

Selitetäänpä nyt jotain vieläkin laajemmasta näkökulmasta, suurista perheistä, koska perheistä on monia muunnelmia tällä planeetalla. Perhe antaa teille tilaisuuden tutustua johonkuhun sellaisella tasolla, millä ette ole koskaan ennen tunteneet häntä. Perhe sallii teidän jättää kaiken teeskentelyn ja antaa ihmisten nähdä lävitsenne. Käyttekö toistenne hermoille? Voimme taata sen. Mietittekö toisinaan, mitä hittoa nämä ihmiset tekevät ja miten jouduitte tänne? Kyllä, voimme taata senkin.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että he ovat maisemissa hyvästä syystä. Vaikka ette olisikaan läheinen fyysisen tai biologisen perheenne kanssa, perheenne on antanut teille tukea, mitä ette olisi voineet saada muulla tavalla. Kunnioittakaa perhettänne, siitä historianne osasta, missä he esittivät hyvin tärkeää roolia. Kunnioittakaa heitä kulkemisesta rinnallanne ja uskaltautumisesta kasvuanne katsomiseen. Kunnioittakaa heitä negatiivisen osan esittämisestä elämässänne, jos niin on tilanne.

Tietäkää, että myös teidän oma luontainen taipumuksenne on nähdä perheenne sellaisena, kuin he olivat, sen sijaan mitä heistä on tullut. Niin paljon kuin he rakastavatkin teitä ja niin paljon kuin haluattekin veljenne tai sisarenne tekevän jotain tärkeää, teillä on luontainen taipumus vetää hänet takaisin siksi henkilöksi, jonka tunsitte. Olkaa tarkkana tämän osalta perheessänne ja myös ystävienne osalta, sillä tämä ei sovi voimaantuneisiin yhteiskuntiin.

Serkukset taistelevat

Myös suurempia perheitä muodostuu ja nämä ovat tarkkailtavia alueita maaplaneetalla. Voitte havaita monenlaisia perheitä. Voitte pitää uskontoa tai rotua perheenä, mutta tarkastellaanpa suurempaa kuvaa. Silloin kun tulitte maan päälle, ympäröitte itsenne ihmisillä, jotka voisivat vahvistaa ja vakiinnuttaa värähtelyänne. Perheen sisäisillä tasoilla on tavallisesti riittävästi eroavuuksia harmonian saavuttamiseksi, mutta kauempana värähtelylinjalla huomaamme samankaltaisuuksien tavallisesti ärsyttävän toisiaan. Tästä syystä sanomme, että serkukset useimmiten taistelevat maan päällä.

Tästä voi tulla haaste lähitulevaisuudessa ja tästä syystä puhumme siitä tänään. Teillä on vaihtoehtoja. Teillä on aina ollut vaihtoehtoja. Voitte hyvin pian valita oppivanne näistä yhteyksistä etäämmällä ja nähdä ne siksi, mitä ne todellisuudessa ovat - heijastus itsestänne. Perheen serkkutaso usein heijastaa toisiaan kriittisellä tavalla ja tämä tekijä on aiheuttanut enemmän haasteita maaplaneetalla, kun ehkä koskaan tiedätte. Se on myös yksi tekijä, mihin pian saatte ehkä uutta ymmärrystä. Tämä on haastealue, mihin ihmiskunta on nyt tarttumassa. Ratkaisun löytäminen tähän ikivanhaa toimintamalliin alkaa muuttaa ihmiskunnan todellisuutta hyvin nopeasti ja johdattaa teitä uuteen maailmaan.

Kulkeminen ilman ihoa

Monet teistä ovat parantajia ja opettajia ja olette tulleet maan päälle auttamaan. Kuitenkin synnyitte hyvin kovalle planeetalle. Energia on maaplaneetalla muuttumassa nopeasti joka päivä ja tulossa muokattavammaksi monin paikoin, mutta se on silti kova planeetta hyvin herkille ihmisille. Tiedätte, millaista se on, sillä puhumme teille nyt. Monilla teistä on niin monia herkkyyksiä, että olette tehneet asioita suojataksenne ja eristääksenne itsenne. Jos teillä on vaikeuksia perheen kanssa, "laitatte" perheen tuonne ja muutatte toiseen maahan, koska saatatte tuntea tarvetta siihen selviytyäksenne.

Kerromme teille, että jokainen valmistautuu käymään läpi samanlaisen kokemuksen, minkä te olette käyneet läpi. Ikään kuin kuljette ilman ihoa, sillä tunnette jokaisen pikku henkäyksen tai energian, joka menee ohi. Kun tunnette sen, ette tiedä, mitä tehdä sen kanssa, ja sen kestäminen on erittäin haastavaa. Mutta nyt kun sitä tapahtuu monille, siitä tulee ilmeistä, että te olette eksperttejä ja ymmärrätte, miten käsitellä sitä.

Kerromme teille, että sodat tällä planeetalla ovat ensisijaisesti alkaneet uskomusjärjestelmäeroavuuksien takia ja toiseksi, koska ette pidä heijastuksestanne jonkun toisen silmissä. Koska olette niin herkkiä ja nappaatte asioita, joita muut ihmiset eivät nappaisi, teillä on tilanteita, mitä tapahtui monia vuosia sitten Pohjois-Irlannissa ja mitä näette tänä päivänä arabien ja juutalaisten osalta. Nämä serkukset - hyvin samanlaisia energialtaan - ovat jatkaneet taistelemista toisiaan vastaan uudestaan ja uudestaan. Teillä on uusia tilaisuuksia seuraavien kahdeksan kuukauden aikana lopettaa se ja aloittaa tämän energian muuttaminen planeetalla.

Olemme puhuneet monta kertaa menestymisen salaisuudesta edessä olevina vuosina - etsiä tapoja joissa olette samanlaisia sen sijaan, että keskitytte eroavuuksiinne. Olemme myös nimittäneet vuotta 2009 erillisyyden lopuksi. Olette kaikki osa jumalaa. Olette kaikki samasta lähteestä. Ette ole vain yhteydessä, vaan olette kaikki osa toisianne. Kun työnnätte verhon sivuun ja näette tämän, nauratte hysteerisesti kaikille näkemillenne väittelyille ja asioiden heijastuksille. Silloin kun näette toisessa jotain, mistä ette pidä, se johtuu siitä, että teille on epämukava tuo osa itsessänne. Tätä ei ole tapahtunut vain yksilötasolla perheissä, vaan myös suuremmassa laajuudessa.

Merkitseekö tämä sitä, että voitte ratkaista ongelmat perheessänne? Toivomme, että näin olisi. Mutta tiedämme, että luultavasti se ei ole mahdollista, koska vaaditaan kaksi ihmistä jonkin ongelman ratkaisemiseksi - vaikka te olisittekin valmis, toiset eivät ehkä ole. Aloittakaa muuttumalla itse ja vapauttamalla odotuksenne siitä, mitä tapahtuu, sillä tämä on tärkeintä. Tätä alkaa tapahtua laajasti. Alatte nähdä enemmän esimerkkejä siitä, miten ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja teillä on tilaisuuksia työskennellä tuon energian kanssa monilla tasoilla seuraavien kuukausien aikana.

Tänä vuonna teillä on tilaisuus lopettaa erillisyys maaplaneetalla - vuosi 2009 on erillisyyden loppu ja homma toimii oikein hyvin. Kyllä, te näette vaikeuksia ja haasteita. Me emme näe. Me näemme teidät polulla, jonka olette valinneet ja jonka kanssa olette työskennelleet erittäin hyvin.

USA:n tulevaisuus

Puhutaanpa nyt vähän lisää maailmantaloudesta, koska se on kaikkien mielessä ja huolenaihe. Se on ollut mielenkiintoinen peli katsottavaksi täältä - nähdä miten se on kehittynyt. On aina yksi maa tai uskontoa, joka johtaa tietä monille muille. Monta kertaa se on ollut USA, mikä on tehnyt monin tavoin uskomatonta työtä maailman johtamisessa. USA:sta on tullut suurvalta. Olette käyneet läpi suuria vaikeuksia tämän tekemiseksi ja olette tehneet niin sekoittamalla universaalia energiaa. Päästitte kaiken sisään, annoitte kaikkien osien tulla. Tämän tuloksena se mitä olette tehneet, on levinnyt koko maailmaan. USA on ollut maailman johtaja ja tuosta maailman johtajuuden tulevaisuudesta päätetään nyt.

Käytännössä olette rakentaneet talousjärjestelmän havaintotavalle. Siksi havainto USA:sta maailmanlaajuisessa yhteisössä määrää nyt sen paikan maailman johtajuuden jatkumisessa. USA:han ei enää luoteta samalla tavalla kuin ennen toistuvien energiaharhaanjohtamisien ja ongelmien vuoksi - monta kertaa ihmiset luottivat johtajiin ja antoivat heille voimansa. Ehdoton voima mädättää ehdottomasti ja tiedätte sen.

Kerromme teille, että oman voimanne pitäminen on avain maaplaneettanne tulevaisuuteen. Kyse ei ole luottamisesta siihen, että jokin johtaja vie teidät jonnekin. Teidän on pidettävä oma energia itsellänne, sillä siitä voimaantuneessa yhteiskunnassa on kyse. Kerromme teille, että on rehellisyyden aika valtionhallinnossa ja kansan on aika seistä suorana ja tehdä Amerikka uudelleen. Tämä laittaa kaiken voiman takaisin teidän syliinne, jonkin johtajan tai maan sijasta. USA on käynyt läpi merkittävän nollauksen ja koko maailma katsoo nyt nähdäkseen, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kyllä, kaikki silmät kohdistuvat USA:n presidenttiin ja me kehotamme teitä olemaan katsomatta sinne, koska se ei ole ainoa avain.

Avain on kansan suorituskyvyssä, siinä miten nopeasti alatte tuoda uutta planeettaa USA:han ja yhdistää sitä elämäänne. Se ei ole johtajienne tehtävä. Se on teidän tehtävänne. Teidän tehtävänne on nousta ylös ja olla vastuussa omasta onnellisuudestanne, omasta rehellisyydestänne ja omasta energiakentästänne. Muutatte kaiken talousjärjestelmästä hallitusrakenteeseen sisältä ulospäin.

Puhutte jatkuvasti hallituksesta, ikään kuin se olisi joku muu. Se ei ole. Se olette te. Hallitus koostuu ihmisistä ja tämä on ihmispeli, jonka olette keksineet. Muuttakaa se. Pankaa hallitus etsimään tapaa, joka voi tukea teitä energiassanne, koska sen tekemiseen teillä on nyt tilaisuuksia. Kerromme teille, että johtajanne, maailman johtajat, jotka työskentelevät tässä energiassa, tekevät nyt tilaa teille sen tekemiseksi niin tilanne ei ole koskaan ennen ollut. Tämä planeetta muuttuu hyvin nopeasti ja herkkyytenne tai ihottomuutenne vuoksi se voi olla joko erittäin vaikea siirtymä tai se voi olla hyvin iloinen siirtymä.

Maan toinen haamukuolema ja solaari/aurinkosykli

Kerromme teille myös, että itse maa on saavuttamassa samanlaisen kriittisen herkkyystason, mitä te tunnette. Olemme kertoneet teille kerran aiemmin, että maapallo on itse asiassa käynyt läpi haamukuoleman, kuten sitä kutsumme. Se on käynyt läpi sen jälkeen toisen ja on juuri lopettelemassa toista haamukuolemaansa. Joka kerta kun käytte läpi yhden näistä tilaisuuksista, värähtelynne hyppää. Jos katsotte värähtelypolkua, yhtäkkiä se muuttuu, koska kävitte läpi haamukuoleman.

Maapallo käy läpi samaa prosessia - se on tehnyt päätöksen jäädä ja rakentua uudelleen ja se muuttuu tukemaan seuraavaa inkarnaatiotaan, minkä vuoksi sanomme sen olevan raskaana. Monet näistä muutoksista ihmiset voivat aluksi nähdä vaikeuksina tai haasteina, mutta älkää pelätkö, ne ovat vakaita askelia tilan rakentamiseksi voimaantuneille olennoille. Nämä eivät ole ongelmia, vain tapahtumia evoluutiopolulla.

Maapallo alkaa muuttua magneettisesti ja energeettisesti monin eri tavoin saavuttaakseen ne korkeammat värähtelytasot, jotka tukevat uusia ihmisiä, joita on tulossa. Meille on uskomattoman jännittävää katsella tätä, sillä koskaan ei uneksittu, että maapallo menisi näin pitkälle pelissä. Koskaan ei kuviteltu, että todella kehittyisitte pelin lopun ohi ja kirjoittaisitte uuden pelin vanhan sisälle - ja tässä olette tekemässä sitä. Olette luojia, rakkaat ystävät.

Puhuimme äskettäin joistain tapahtumista, joita tapahtui kosmisella tasolla, ja haluamme toistaa ne tässä tänään. [Ryhmä viittaa kanavointiin, joka annettiin Tel Avivissa, Israelissa kaksi viikkoa aiemmin. Mainitsemisen arvoista on myös se, ettei kanavointi nauhoittunut.] Olemme puhuneet paljon auringon purkauksista, mitkä ovat lämmittäneet tätä planeettaa ja muuttaneet magneettikenttiä valmistelemaan korkeampaan energiaan tällä planeetalla. Auringon purkaukset kestivät suunnilleen vuodesta 2001 vuoteen 2006 ja ne toivat valtavan määrän energiaa, jonka oli alun perin määrä auttaa planeetan tuhoamisessa. Nyt tuota samaa energiaa käytetään muuttamaan ja kehittämään planeettaa seuraavalle tasolle. Tämä mistä puhumme, on kristallienergiaa. Vuoden 2006 jälkeen aurinko on lakannut purkautumasta osittain normaalin syklin vuoksi, mutta myös antaakseen energian sopeutua käytettäväksi. Jos energiaa ei käytetä, sitä ei voitaisi lisätä enää.

Äskettäin sanoimme, että on kaksi tapaa tämän tekemiseen ja ne liittyvät enemmän ihmisiin kuin tieteeseen tai maapalloon. Ne liittyvät teihin - ajatuksiinne ja tunteisiinne. Nuo tekijät päättävät, mihin suuntaan peli menee. Jos kollektiivivärähtely ei ole riittävän korkea tässä vaiheessa, aurinko ei astu uuteen "aurinkomaksimusvaiheeseen" tuottamaan purkauksia. Sanoimme, että jos tiettyjä askelia otettaisiin, maapallolla alkaisi minijääkausi noin 30 vuoden kuluttua, mikä toisi dramaattisia säätilamuutoksia ja yleistä planeetan kylmenemistä. Ihmiset olisivat selviytyneet, mutta se olisi ollut parhaimmillaankin epämukavaa. Jos "aurinkomaksimussykli" alkaisi taas, se merkitsisi, että planeetta saisi lisää energiaa ja kylmenisi hitaammin tuhansien vuosien kuluessa.

Mainitsemme tämän, koska on kulunut vasta kaksi viikkoa siitä, kun puhuimme tästä, ja kuitenkin näyttää siltä, että maailmankaikkeus on jo reagoinut. Nyt on merkkejä siitä, että aurinko on kohta aloittamassa uuden syklin. Kun siis näette näitä epäselviä juttuja auringon purkauksista tv:ssä tai uutisissa, niin juhlikaa niitä, koska se on kosminen todiste siitä, että olette kääntyneet kulmasta.

Uutta energiaa on mahdollista tuoda maapallolle vain, jos käytätte sitä. Vaikka siis vuosina 2000-2006 kaikki tämä energia kylvettiin ja varastoitiin kuin paristoa lataamalla, lisää tuota energiaa ei ole mahdollista ladata, ennen kuin käytätte osan pariston energiasta. Tämä tehdään sydänyhteyksien ja voimanne ottamisen avulla. Se tehdään niiden asioiden avulla, mitä teette omassa elämässänne tällä hetkellä - ja homma toimii, joten jatkakaa upeaa työtä.

Tavoitelkaa sydämenne toivetta. Tavoitelkaa sisäistä tietämystänne. Tavoitelkaa sitä kanavaa, joka teillä on ollut olkapäällänne hyvin kauan, mutta ette oikein tiedä, miten ilmaista sitä. Vain astukaa mihin tahansa intohimoon, mihin voitte asuta sydämen pohjasta, ja muodostatte valoperheitä, joita alkaa kerääntyä ympärillenne. Ne eivät korvaa biologista perhettänne, vaan sen sijaan täydentävät sitä. Monet valotyöntekijät jotka ovat vieraantuneet perheestä tai joilla ei ole enää biologista perhettä jäljellä, löytävät tästä todellisen merkityksen perheelle. Nämä valoperheet ovat täällä auttamassa teitä liikkumaan, koska nämä ihmiset näkevät, kuka teistä on tulossa sen sijaan, kuka olitte. Nyt on aika löytää se ja yhdistyä sillä tavoin oman valoperheenne kanssa.

Juhlikaa minua Kotona

Missä ikinä olettekin planeetalla, tietäkää, että te olette osa meitä ja me olemme osa teitä. Kaipaatte kovasti Kotiin tulemista. Muistatte, millaista se on, ja ajattelette, miten ihanaa olisi tulla Kotiin. Kerromme teille, ettei ole ollut samanlaista lähtönne jälkeen. Taivas on nyt muodostumassa maan päälle ja se on upea osa tässä kaikessa. Teidät toivotetaan tervetulleeksi, kun päätätte tulla Kotiin. Koko perheenne toivottaa teidät tervetulleeksi ja juhlii teitä. Mutta kun olette täällä, etsikää nuo osat ja yhteydet. Kun olette lähellä biologista perhettänne ja yhtäkkiä asioista tulee mielettömiä ja huudatte toisillenne ilman mitään selvää syytä, vain tietäkää, että maaplaneetta muuttuu. Ja se on hyvä asia.

Pitäkää silmällä tilaisuuksia. Olette vieneet tämän planeetan pidemmälle, kuin koskaan suunniteltiin. Maaplaneetan suunniteltiin loppuvan vuosina 2000-2012. Tämä ei ole mikään salaisuus, sillä tiesitte tämän. Kaikki tuhon ja hävityksen profetiat, joita teillä oli vuoden 2000 paikkeilla, olivat oikeita. Sen oli tarkoitus olla pelin loppu - täällä kuitenkin olette. Maaplaneetta ei ole loppumassa. Näette edelleen joitain asioita, jotka laitettiin liikkeelle. Koette edelleen vaikeuksia ja haasteita, joiden ajattelette olevan maapallon loppu. Ei ole maapallon loppu. On uusi alku ja maapallo on kohta synnyttämässä suurella tavalla.

Varautukaa, rakkaat ystävät. Totutelkaa tuntemaan tätä kaunista energiaa ilman ärsytystä. Rentoutukaa vetämään niitä ihmisiä lähellenne, jotka tietävät, kuka olette, ja voivat nähdä, missä energianne on. He voivat auttaa teitä siirtymään yhdeltä askelmalta seuraavalle, sillä se mitä olette tehneet, on uskomatonta verhon tältä puolelta katsottuna. Olemme erittäin ylpeitä teistä.

Tiedämme, ettei ole helppoa olla ihminen. Tiedämme, että se on vaikeaa, ja tiedämme, että palaatte jatkuvasti takaisin ihmisen ajattelutapaan. Kuitenkin olette jumala. Teissä on erittäin vähän ihmisyyttä. Olette osa korkeampaa kokonaisuutta, joka on kaikkinäkevä, kaikkitietävä ja kaikkialla oleva. Alatte kantaa tuota tietämystä tietoisella tasolla jokapäiväisessä elämässänne, joka päivä. Olemme hyvin innostuneita katselemaan, kun teette tämän. Nauttikaa matkasta. Älkää pelätkö sitä, kun teillä on pieni räjähdys perheessänne - juhlikaa sitä.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan tosianne arvostaen - myös perhettänne. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

15.7.2009 EI ENÄÄ SALAISUUKSIA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 10:35

Majakanvaloa
EI ENÄÄ SALAISUUKSIA
- Käpylisäkekristallit

Ryhmää (the group) kanavoinut Steve Rother ( www.lightworker.com)
15.7.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Steveltä:

Tässä viestissä Ryhmä kattaa kaksi tärkeää, mutta näennäisesti toisiinsa liittymätöntä aihetta. Minun tehtäväni on aina antaa viestille otsikko, joka kuvaa sitä teille. Tämä olib vaikeaa tässä tapauksessa, koska aiheet olivat erilaisia, mutta lopussa voitte nähdä, miten läheisesti ne liittyvät yhteen.

Toinen aihe oli talous. He sanoivat, ettei kaikki ilma ole vielä pois pussista, ja siihen saakka kunnes olisi, ei voitaisi muodostaa vakaata pohjaa, jolle rakentaa kestävää kasvua. He korostivat sitä, että talousjärjestelmämme perustuivat yksinomaan näkemykseen/havaintotapaan. He itse asiassa sanoivat, että nämä järjestelmät perustuvat näkemykselle näkemyksestä. Ryhmän oli korostettava tätä viestin seuraavan osan ymmärtämiseksi. He sanoivat, että olemme nyt ja lähitulevaisuudessa risteyksessä.

Vuodesta 1998 saakka, jolloin he ensimmäisen kerran kanavoivat kristallilapsista, he ovat sanoneet, että kun kristallilapsia alkaa tulla, niin EI OLE ENÄÄ SALAISUUKSIA. Tätä nähdään tänä päivänä. Tätä tapahtuu Iranissa ja monissa muissa paikoissa maan päällä tällä hetkellä.

Ryhmä sanoi, että kriittinen massa ollaan saavuttamassa USA:ssa, jolloin monien eri lähteiden salaisuudet paljastuvat. Kun tämä tapahtuu, se miten käsittelemme ja näemme tilanteen, määrää taloutemme tulevaisuuden seuraavien 10 vuoden kuluessa. Seuraavat 10 vuotta määrittelevät taloutemme suunnan 100 vuoden ajalle. Jos on läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä, kun nämä totuuden paljastuvat, kyse voi olla positiivisesta näkemyksestä. Vaikka alkureaktio onkin luultavasti viha ja epäluottamus, maailmanlaajuinen näkemys voi olla yleisesti positiivinen, koska jotain kerran paljastettua ei voi koskaan enää tapahtua. Jos yritetään kätkeä tai manipuloida tätä raa'an totuuden aaltoa, vallitsee epäluottamus ja loppukin ilma tulee taloutemme pussista ulos. Valinta on meidän ja meillä kaikilla voi olla aktiivinen rooli tulevassa. Esim. miten vaikutetaan asioihin ja saadaan äänemme kuuluville? Meidän on vain katsottava rohkeita sieluja Iranissa.

Toinen tärkeä aihe olivat uudelleenjohdotuksessa muodostuvat käpylisäkekristallit ja niiden merkitys meille kaikille. Ryhmä on puhunut vuosien saatossa siitä, että ihmisistä tulee kristallisia, ja tämä on ensimmäinen kiinteä todiste sen tapahtumisesta. Itse asiassa lääketiede on jo nyt keksinyt sanan tälle - "biomineralisaatio". Nyt kun teillä kaikilla on kuva kivi-ihmisten kuljeskelemisesta ympäriinsä, niin kerron teille Ryhmän selittävän, että aktivoituna tämä voi olla fyysinen askel kohti telepaattista kommunikointia, aikamatkailua, moniulotteista tietoisuutta ja fyysisen ikääntymisprosessin uusia hallintamuotoja. Periaatteessa se on seuraava evoluutioaskeleemme. Oletteko valmiita?

Luulen, että tavallaan nämä kaksi aihetta liittyvät toisiinsa, koska jos käpylisäkekristallit aktivoidaan, ei ole enää mahdollista pitää salaisuuksia.

Isoja haleja ja upeaa heinäkuuta!

Steve Rother

***********

TERVEISIÄ KOTOA

On paljon asioita katettavana. Annamme tänään vähän erilaisen viestin, koska maaplaneetalla tapahtuu niin paljon. Ihmisillä on taianomaista aikaa, sillä ette herää unesta ainoastaan yksilöinä, vaan myös henkirotuna, joka teeskentelee käyttävänsä fyysistä biologiakuplaa. Kaikki ihmiset kaikkialla nostavat värähtelyään. Kyllä, katsotte ympärillenne ja näette matalia värähtelyjä, ja usein nämä pääsevät otsikoihin. Olemme kertoneet teille, että ihmisen edistymistä rajoittaa planeettanne matalin värähtely. Silti se ei estä teitä. Koska kun nostatte kollektiivivärähtelyä uudelle tasolle, vedätte matalinta tasoa automaattisesti ylöspäin.

Älkää kantako huolta maailman pelastamisesta tai yksittäisen ihmisen muuttamisesta. Katsokaa itseänne ja keskittykää sisäänpäin. Katsokaa, mitä voitte tehdä aktivoidaksenne valon silmissänne. Tehkää voitavanne löytääksenne sydämestä sellaisen tarkoituksen, missä voitte pitäytyä ja mitä kohti liikkua. Siitä on tulossa tällä planeetalla kriittistä - enemmän kuin koskaan.

Useimmilla teistä on aikaan sidottu sopimus ja teidän täytyi olla täällä hyvin erityiseen aikaan tehdäksenne sitä työtä, mitä sielunne ja henkenne todella halusi teidän tekevän. Hyvä uutinen on: teitte sen. Mennäänpä eteenpäin tämän osalta ja alkakaa omistaa se, kuka olette. Autamme heijastamaan energiaanne, jotta voitte muistaa, kuka todellisuudessa olette. Fyysinen keho on muutostilassa ja muutosta tapahtuu nyt monin eri tavoin. Fyysinen uudelleenjohdotus on alkanut monissa ihmisissä tällä planeetalla ja teitä aletaan aktivoida tavoin, mistä ette vielä tiedä.

Teillä on omia ulottuvuustasoja, jotka ovat olleet erotettuna aionien ajan. Kun johdotutte uudelleen, kaikki nämä jaot alkavat häipyä, ja siksi kerromme teille, että jokainen teistä alkaa tulla tietoisesti moniulotteiseksi. Alatte käsittää, että te ette ole ainoa henkilö. Olette 11:ssä eri ajan ja paikan ulottuvuudessa. Nuo ulottuvuudet alkavat yhdistyä hyvin hiljaa, kun ulottuvuusmerkit noiden tasojen väliltä alkavat hävitä. Kun uudelleenjohdotus jatkuu, fyysinen kehonne alkaa havaita omien silmienne, korvienne, nenänne ja suunne kautta asioita, joita ette ole aiemmin havainneet.

Käpylisäkekristallit

Asioita tapahtuu tällä hetkellä - etenkin aivoissa - kun fyysinen keho uudelleenjohdottuu. Fyysinen keho kehittyy ja yksi muutoksista tapahtuu käpylisäkkeessä, vaikkei se rajoitu vain yhteen paikkaan. Käpylisäkkeeseen muodostuu kristalleja. Nämä ovat kristallirakenteita, joita kutsutaan kalsiittikristalleiksi ja joita muodostuu ihmisen aivoissa kaikkialla. Nämä kristallit voidaan virittää vastaanottamaan sähkömagneettitaajuuksia.

Olette kommunikoineet toistenne kanssa niiden sähkömagneettitaajuuksien avulla (radioaallot), jotka kulkevat kehonne läpi. Haittaamatta teitä, monia sähkömagneettitaajuuksia kulkee kaikkialla fyysisessä kehossanne tällä hetkellä - ette kuitenkaan tiedosta sitä. Se muuttuu nyt. Alussa teistä saattaa tulla hypertietoisia, mikä voi olla myös ongelmallista. Ajatuksena on saattaa tämä omalle mukavuustasollenne itsenne aktivoimiseksi. Tämä ei ole mikään kilpailu, rakkaat ystävät. Ottakaa oma aikanne älkääkä työntäkö kehoanne liian nopeasti, koska se pystyy ottamaan vastaan vain tietyn määrän. Kuitenkin teette sitä ja teette sen hyvin.

Kristallit jotka ovat muodostuneet aivoissanne, ovat olleet siellä jonkin aikaa. Tosiasia on, että aloititte toisen voimaantumisaallon noin 60 vuotta sitten ja samaan aikaan nämä kristallit alkoivat muodostua. Ne ovat olleet horroksissa kehossanne ja odottaneet aktivoimista. Lääketiede alkaa nyt nähdä ne ja voidaan itse asiassa katsella kuvia näiden kristallien muodostumisesta käpylisäkkeessä. Ne ovat problemaattisia lääketieteelle, koska ne aiheuttavat vaikeuksia ja haasteita ihmisen psykologisessa rakenteessa. Uskotte, että se on jotain, mitä olette tehneet väärin. Kerromme teille, että se on luonnollinen osa evoluutiotanne ja uskomattoman innostavaa, koska nyt voitte nähdä sen.

Olette puhuneet sisäisestä kommunikoinnista ja telepatiasta, olette jopa käyttäneet sitä. Vaikka useimmat tietävät sen olevan todellista, se on ollut aina useimpien ulottumattomissa, mutta ei ole enää. Miten voitte aktivoida kristallit ja käyttää niitä korkeimpaan tarkoitukseenne? Ja mikä vielä tärkeämpää, miten voitte virittää ne vain yhdelle kanavalle kerrallaan? Tämä on haaste, minkä kanssa monet teistä alkavat työskennellä, kun aktivoitte nämä kristallit.

Kristallit ovat eläviä ja maapallo on elävä. Se on aistiva olento, hyvin tietoinen. Ja jos kristallit ovat mineraalikunnan korkein värähtelytaso, voitaisiin helposti sanoa, että maaplaneetan kristallit ovat sen aivot. Itse asiassa, kristallit ovat maapallon käpylisäke. Kristallit jotka ovat teille hyvin tuttuja, ovat mineraalikunnan korkeinta värähtelytasoa. Siitä syystä monet teistä puhuvat kristalleista, vastaanottavat viestejä kristalleilta tai pitävät rekisteriä kristalleissa. Teillä on eläinkunnan korkein värähtely - samaan tapaan kristalleilla on mineraalikunnan korkein värähtely.

Ihmisistä on tulossa kristallisia

Olette kuulleet kristalli- ja indigolapsista, jotka tulevat telepaattinen kommunikointikyky mukanaan. He eivät tiedä, miten sitä käytetään, mutta heillä on sisäinen kommunikointikyky, jonka he pystyvät hienovirittämään käyttöön pienellä työllä. Teilläkin on se. Se on näiden kristallien muodostumista. Näiden kristallien käytön oppimisella ja niihin sopeutumisella on erittäin mielenkiintoinen vaikutus ihmisiin. Kerromme teille, ettemme puhu vain ihmiskunnasta. Jos tarkastelette kasvikunnan solurakennetta, näette, että useammista ja useammista kasveista on tulossa luonteeltaan kristallisia. Alatte nähdä kasvien ja eläinten ottavan kristallienergian ominaisuuksia, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut tällä planeetalla. Tämä on osa luonnollista evoluutiotanne - teistä on tulossa kristallisia.

Kyse ei ole vaikeasta muutoksesta. Jos näkisitte kaaviokuvat, tietäisitte, että hiilipohjainen rakenne, mikä teillä on tällä hetkellä, ja piirakenne ovat vain muutaman molekyylin päässä toisistaan. Muutos tapahtuu muutamalla järjestelyllä. Tämä ei tapahdu ainoastaan kaikille ympäri maapalloa, vaan myös kasvi-, hyönteis- ja eläinkunta ottaa kristallirakenteen. Mielenkiintoista on se, että tulee aika, jolloin ette tarvitse fyysisiä kristalleja ja ne alkavat hajota. Tämä on väliaikainen tilanne teille, mutta tällä hetkellä olette kohdassa, missä niitä alkaa muodostua.

Useimpien ihmisen käpylisäkkeessä on ollut kalkkivarasto. Teillä on useita syitä siihen. Tieteenne uskoo, että se liittyy vetenne fluoriin. Kännyköiden käytön alkaessa planeetallanne oli paljon todisteita kasvaimien muodostumisesta ja paljon keskustelua. Kerromme teille, että se oli hyvin totta. Se ei kuitenkaan koskaan materialisoitunut siksi suureksi ongelmaksi, jota odotettiin. Käpylisäke oli herkkä uudelle taajuudelle, jota pidettiin liian lähellä, mutta se on jo muuttunut. Kännyköitä kohtaan tunnetun massavetovoiman vuoksi ihmiskeho sopeutui ja oppi olemaan kiinnittämättä huomioita tuohon taajuuteen. Alatte sopeutua monin tavoin.

Tuo sopeutuminen tapahtui selviytymisen vuoksi ja tiedostamattomalla tasolla. Nyt opettelette virittymään tietoisella tasolla. Ette kykene kommunikoimaan ainoastaan itsenne kanssa, vaan koko maailman. Pystytte keskustelemaan kristallin avulla. On monia tapoja, joilla alatte aktivoida tätä, mutta fyysinen todiste näyttäytyy nyt tällä planeetalla. Tämä tapahtuu koko ihmiskunnassa - yhtä lailla vanhoilla ja nuorilla.

Havaintotapa ja talous

Puhutaanpa hetken aikaa toisesta tärkeästä tilanteesta - tämän planeetan talousrakenteista. Olette kaikki käyneet läpi merkittäviä muutoksia maaplaneetan taloudessa muutaman kuukauden aikana. Olette odottaneet tätä ja tienneet siitä jonkin aikaa. Olette puhuneet uusista rakenteista, uusista muodoista ja uusista tavoista, millä käsittelisitte rahaa - uusia ja jännittäviä ideoita. Se tapahtuu nyt ja avautuu tilaisuuksia.

Meidän näkökulmastamme maapallon monet talousasiat näyttivät kuin pussilta täynnä kuumaa ilmaa. Kuuma ilma sai pussit näyttämään paljon suuremmilta, mitä ne todellisuudessa olivat. USA:n talousjärjestelmä oli viimeisin pussi, mistä ilmaa karkasi. Se oli todella upeaa, koska näette nyt tilaisuuden rakentaa vakaamman perustan. Vaikka tyyny onkin poissa, pussissa on vielä ilmaa. Hyvin pian on tulossa eräs tapahtuma, joten puhutaanpa siitä ja sen vaikutuksista talousrakenteisiinne.

Kerromme teille, että talousrakenteenne perustuvat vain näkemykseen. Useimmissa talousrakenteissanne on vain vähän todellista pohjaa. Siinä ei ole mitään väärää, sillä niin valitsitte pelaavanne peliä. Kun Isäntä alkoi saada informaatiota meiltä, hän sanoi: "Minulla on olkapäälläni näitä olentoja, jotka näkevät kaiken. Aion kysyä heiltä osakemarkkinoista." Nauroimme hysteerisesti. Meistä oli huvittavaa, että hän kysyisi meiltä osakemarkkinoista, koska osakemarkkinat ovat ihmisen peliä, joka on toisen pelin sisällä olevan pelin sisällä ja perustuu näkemykseen näkemyksen näkemyksestä ja sitten haluatte meidän kertovan, minne se on menossa. Meistä se oli todella huvittavaa. Se on itse luomanne peli ja te sitä pelaatte. Sitä pystyisivät ennustamaan vain pelin luojat, mutta ette pärjää siinä oikein hyvin. Voitte pelata tuota peliä tietyllä värähtelytasolla, mutta kukaan muu ei voi. Puhutaanpa siis tästä, koska se on tärkeä osa.

Ei enää salaisuuksia

Koko talous perustuu näkemykseen/havaintotapaan ja olette kohta vetämässä pois osan verhosta ja näette asioita, joita ette ole koskaan ennen nähneet. Sitä tapahtuu monilla eri alueilla. Kuulette asioita tapahtumasta, mitä kutsutaan 911. Kuulette monista kätketyistä rakenteista, mitä tällä planeetalla on ollut. Verhoa ollaan vetämässä pois, joten maaplaneetalla ei ole enää salaisuuksia. Se on näin yksinkertaista.

Edes monet johtajanne eivät tiedä tätä vielä. He keksivät sen erittäin pian, koska ei ole mahdollista olla täysin epärehellinen telepaattisten olentojen edessä. Tämän monet hallituksenne havaitsevat. Juuri tänä päivänä se näkyy Iranissa. Johtajat havaitsevat, että kaikki silmät kohdistuvat heihin ja siksi muutosta on tapahduttava tai he tuhoutuvat. Se on näin yksinkertaista. Se saattaa viedä aikaa, mutta tämä prosessi on tapahtumassa. Se on osa sitä, että olette luoneet itsellenne kyvyn kommunikoida puhelimen, television, internetin ja kaiken muun vastaavan kautta. Yhdistätte sydämiä ja nyt pystytte tekemään sen myös käpylisäkkeen kautta. Kun tämä kehittyy, ette enää tarvitse teknologiaa. Harjoittelun avulla pystytte luopumaan ulkopuolisista laitteista ja tekemään sen sisäisesti.

Maaplaneetalla on tulossa laajamittainen tapahtuma. Koko totuuden on tultava esiin, joten se on eräänlainen paljastus. Näette ja tunnette totuuden, vaikkei kukaan myöntäisi sitä. Ihmiset alkavat kaikkialla nähdä totuuden itsessään. Seurauksena monista valheista ja energian väärästä ohjaamisesta on tapahtunut paljon, mikä ei ole ollut julkista tietoa. Nämä alueet tulevat nyt valoon. Alatte nähdä ja kaikki tietävät hyvin nopeasti, mitä on tapahtunut. Se miten maailma laajemmin näkee tämän, määrittelee taloutenne välittömän tulevaisuuden - alkaen ensin USA:sta ja leviten muuhun maailmaan. Eivät ainoastaan sydämenne ole pysyvästi neulottu yhteen, koska todellisuudessa olette yksi henkilö, vaan myös taloutenne on neulottu yhteen, ja se on erittäin tervettä.

Erillisyyden loppu

Alatte nähdä, ettei kukaan ole koskaan yksin. Kukaan ei voi eristää itseään täysin ja tämä erillisyyden harha on hiljaa heikentänyt ja tappanut ihmisiä. Nyt on aika painaa nollausnappulaa. Etsikää tapoja, joilla olette toistenne kaltaisia sen sijaan, että etsitte tapoja, joilla olette erilaisia. Voitte silloin nähdä toiset samalla polulla, jotta voitte kurkottaa kätenne ja sanoa: "Tule. Löydämme oven. Mennään tästä läpi yhdessä." Tätä tapahtuu maaplaneetalla juuri nyt.

Tämä aktivoituu pian, koska näemme sen, sillä kriittinen massa saavutetaan totuuden alueella. Ihmiset vaativat, että totuus kerrotaan. Lopputuloksella ei ole paljon merkitystä, koska näkemys tästä tapahtumasta määrää taloutenne tulevaisuuden seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Kun katsotte myöhemmin taaksepäin historiaanne, näette tällä hetkellä merkittäviä muutoksia jokaisessa teissä.

Teistä alkaa tulla myös moniulotteisempia, kun nämä kristallit aktivoituvat, koska ette ole ainoastaan yhdessä ulottuvuudessa. Ne ovat luonteeltaan moniulotteisia, kuten kaikki kristallit. Kun alatte käyttää niitä enemmän, tunnette sen mukavammaksi ja teistä tulee tehokkaampia siinä. Pystytte käyttämään niitä tietoisesti ja se antaa teille turvallisuuden tunteen - tunteen että te ette ole koskaan yksin tällä planeetalla. Se antaa teille entistä enemmän luottamusta henkeen, joka kuljeskelee teeskennellen olevansa ihminen.

Alatte nyt kantaa enemmän henkeänne fyysisessä kehossa, kuin mitä ajateltiin koskaan mahdolliseksi, silloin kun kehititte tämän fyysisen muodon. Se tapahtuu, olette sopeutumassa siihen. Tätä tapahtuu ja tämä on sopeutumisaikaa - aikaa sopeutua vaikeaan tilanteeseen. Tämä on aikaa löytää valoa myös pimeydestä. On aika kurkottaa etsimään sisäistä intohimoa ja valoa. Liikkuminen vähänkin siihen suuntaan muuttaa elämänne yhdessä yössä.

Katselemme kamppailemista. Tunnemme tuskanne, yksinäisyytenne. Tunnemme energianne joskus, kun ette pysty löytämään värähtelyä vahvistamaan omaanne. Tiedämme, että tunnette suurta yksinäisyyttä, mutta ette voisi olla yksin, vaikka yrittäisitte. Tulemme alas ja kutitamme nauruhermoanne muistuttaaksemme vain siitä, että olemme täällä, koska rakastamme teitä enemmän, kuin koskaan tiedätte.

Olette muuttamassa maailmankaikkeuden kurssia. Olette kehittyvä jumala ja katselemme hyvin ylpeinä maaplaneetan ihmisiä, kun heistä tulee jumalan kaltaisia. Energiakenttänne muuttuu. Useimmat teistä ovat parantajia tai opettajia jollain tavalla. Siksi löytäessänne jotain, mikä toimii teillä, kääntykää ympäri ja jakakaa se. Keksikää tapa näyttää se jollekin toiselle. Liikuttakaa tuota energiaa, koska avaatte ovia koko ihmiskunnan seurattavaksi.

Se riippuu teistä

Älkää kietoutuko draamoihin tai pelkoihin, koska niitä tulee olemaan paljon. Monia asioita on ollut kätkettynä maaplaneetalla. Monet salaliitot, joiden jotkut ihmiset ajattelivat olevan totta, saattavat osoittautua todeksi. Haasteena tässä on nähdä asiat niin, kun ne todellisuudessa ovat, sen sijaan että tulee kiedotuksi mukaan draamaan. On vaikeaa luottaa minkäänlaisiin johtajiin heti tapahtumien jälkeen. Kerromme teille, että se on täydellistä, koska johtajat eivät muuta teidän elämäänne. Te muutatte. Te olette ainoita, jotka voivat ottaa vastuun siitä, ja tämän te olette keksimässä. Jokaisella teistä on mahdollisuus määritellä oma kohtalonne, kun nämä energiat liikkuvat. Voitte olla, missä tahansa haluatte, ja voitte muuttaa sen, koska tahansa haluatte. Teidän on vain tiedettävä, että teillä itse asiassa on mahdollisuus valita ja se on tietoisella tasolla.

Rakkaat ystävät, energianne on kasvanut nopeasti. Olette uskomattoman upeita. Kannatte tuota valoa olemuksessanne ja kun annatte sen tulla läpi, laitatte Kodin valoon kauneimman ihmismausteen. Se on taianomaista ja ylistämme teitä koko ajan. Juhlimme teitä Kotona, kun päätätte palata kotiin. Monet valitsevat sen, koska edessä olevat ajat ovat erittäin stressaavia. Jotkut yksinkertaisesti sanovat: "Minun on mentävä Kotiin." Ei ole väärää tai oikeaa Kotiin menemisessä. Se on ehdottomasti kaunein ihmiskokemus, mitä teillä koskaan on. Kotiin palaaminen on suurinta rauhaa. Jokainen teistä voi tehdä sen nyt jättämättä fyysistä kehoaan, sillä se on suoraan edessänne. Nauttikaa tästä matkasta ja pysykää mukana, koska se tulee olemaan melkoista menoa.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja muistakaa, että tämä on peliä. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: uriqoajid ja 15 vierailijaa

cron