Smallman John (johnsmallman.wordpress.com) Jeesus, Saul

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

22.7.2012 - HERÄÄMINEN MÄÄRÄTTIIN JO SILLOIN, KUN TULITTE HA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:38

HERÄÄMINEN MÄÄRÄTTIIN JO SILLOIN, KUN TULITTE HARHAAN

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
22.7.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energiapaineita rakentuu voimakkaasti, kun te, valonkantajat ja -pitäjät, vahvistatte ponnistuksianne ja keskitytte päättäväisemmin jumalaiseen tehtäväänne auttaa ihmiskunnan tuomisessa siihen pisteeseen, missä se herää. Ja monet teistä pitävät tuota tehtävää äärimmäisen väsyttävänä, jos ei uuvuttavana. Tietäkää, että teitä kunnioitetaan suuresti siitä, mitä teette, että palkkionne tämän valtavan tehtävän loppuunsaattamisesta ovat ällistyttäviä ja olette hyvin hämmästyneitä, kun löydätte taas kerran sen ihmeen, kuka todellisuudessa olette.

Se rakkaus mitä Jumalalla on luomistaan kohtaan, ylittää täysin kykynne edes ajatella sitä, ja hänen tahtonsa teille on herätä ja kokea se suoraan, henkilökohtaisesi ja ikuisesti. Olette viettänet liian kauan piiloutuen harhaan ja jääden vaille sitä ääretöntä ihmettä ja iloa, mitä hän tarjoaa teille jatkuvasti. Teidän täytyy herätä! Ja te heräätte - tietääksenne ja kokeaksenne ylevän ja ikuisen autuuden paistattelusta isänne rakastavassa syleilyssä ikuisesti.

Tuo herääminen määrättiin jo ennalta, silloin kun tulitte harhaan ja aloitte nähdä sitä unta - vaikka monille se on kauheaa painajaista - minkä koette elämänä maan päällä, koska isänne ei voisi sallia eikä sallisi teidän eksyä pysyvästi tuohon onnettomaan tilaan. Muistakaa, että Jumalan poikana teillä on valtavat luomiskyvyt, kun toimitte hänen jumalaisen tahtonsa kanssa, koska hänen tahtonsa on myös teidän.

Kuitenkin harhan rakentaminen oli jotain, minkä teitte piiloutuaksenne Jumalalta - se ei ollut harmoniassa hänen tahtonsa kanssa - ja isänne, vaikka antoikin rakastavasti teille vapaan tahdon luodessaan teidät, ei silti suvaitsisi teidän tuhoavan itseänne, mikä olisi tapahtunut, ellei hän olisi puuttunut asiaan tuolla hetkellä. Siis harha syntyi, mutta se ei ollut eikä voinut olla jumalainen luomus, millä on ikuinen olemassaolo. Se oli puhtaasti hyvin väliaikainen tila, minkä kohtalona oli hävitä pian pois, muistamattomana ja suremattomana.

Harhassa olette tappaneet toisianne aioneita ja jotkut teistä ovat yrittäneet tuhota itsensä pysyvästi tekemällä itsemurhan. Syynä tähän on, että melkein kaikki teistä ovat täysin unohtaneet jumalaisen tilansa, yhtenä tuossa rakkaudessa, mikä on Jumala. Ilman rakkautta ei ole motiivia pysyä hengissä ja halusta tuhota ne joiden kanssa olette eri mieltä, tulee voimakas.

Kyllä, teillä on toki rakastavia suhteita - vanhemmat, lapset, puolisot, hyvät ystävät - mutta usein nuo rakastavat suhteet hajoavat, kun egon agendat ja erilaiset halut johtavat teidät uskomaan, että olette erillisiä ja yksittäisiä olentoja, jotka olisivat paljon onnellisempia, jos ette olisi sidottuja suhteeseen, mistä on tullut hapan ja vastenmielinen. Jos tämä tapahtuu jollekin riittävän monta kertaa, kyynisyyden tunne syntyy auttamaan häntä sen tuskan käsittelemisessä, minkä rakkauden menettäminen aiheuttaa, samalla kun kaikki mahdollisesti kehittynyt luottamus häviää.

Kun koette rakkautta harhassa, se on hyvin hauras asia, mikä vaatii jatkuvaa hoivaamista, jos sen on määrä selviytyä niistä tunteiden ja pettymysten myrskyistä, joita hyvin usein sattuu ja jotka horjuttavat suhteita. Monet ovat jääneet vuosiksi ansaan kurjiin ja palkitsemattomiin suhteisiin, kun katkeruus ja mielipaha ovat kasvaneet, ja toiset ovat murtautuneet ulos samanlaisista tilanteista ja yrittäneet tuhota kumppaninsa rankaisemalla häntä kokemastaan kurjuudesta.

Kuitenkin muutaman viime vuosikymmenen aikana lisääntyvä määrä teistä on alkanut käsittää tuollaisen käyttäytymisen mielettömyyden ja hitaasti lait ovat muuttuneet ja asenteet kypsyneet mahdollistamaan ihmisille sellaisten sopimusten purkamisen, joita on tehty kera sopimusvelvoitteiden, joita ei voitu poistaa tai muuttaa. Ihmisinä olette kehittyneet, koska se valo mikä istutettiin teihin luomishetkellänne, vaatii sitä, ja sen seuraamuksena ei ole mitään tapaa, millä voisitte määrättömästi jatkaa toistenne kohtelemista niin anteeksiantamattomasti. Ja kehittyneiden asenteidenne tuloksia tulee esiin ympäri maailmaa, kun ihmiset kommunikoivat ja yrittävät päästä sopimukseen viisauden, ymmärryksen ja konsensuksen kautta.

Planeetalla on tietysti monia alueita, missä väkivaltainen epäsopu ja siitä seuraavat konfliktit aiheuttavat valtavaa kärsimystä. Mutta vuorovesi on vaihtunut ja se valtava voima ja vaikutus mitä jumalaiset energiat antavat, varmistaa, että näille pimeyden ja kärsimyksen alueille tulvii valoa, mikä johtaa merkittäviin muutoksiin asenteissa ja käyttäytymisessä. Silloin ne jotka päättävät luopua väkivallasta ja konfliktista, voivat tehdä sen.

Monista se on vaikeaa, koska on kestetty paljon kärsimystä ja tunnehalu aiheutetun vahingon korvaamiseen on vielä erittäin voimakas. Silti sen jatkuvasti vahvistuvan jumalaisen rakkauskentän vuoksi, mikä kietoo planeetan sisäänsä, jokainen joka todella etsii rakkautta ja rauhaa vihassa ja sodassa mukana olemisen sijasta, kohtaa - usein hyvin odottamatta - täsmällisiä tilanteita, joita tarvitaan hänen pääsemisekseen noista konfliktitilanteista. Lopulta vain ne jotka pysyvät päättäväisesti taistelussa, ovat jäljellä - ja tuo polku on käytettävissä niin kauan, kuin he valitsevat sen. Mutta he eivät enää pysty tuputtamaan tuota epätoivon ja kärsimyksen polkua toisille.

Heräämisenne vihan, epäsovun ja sodan järjettömyydestä on vääjäämätöntä. Ja tuo hetki tulee aina lähemmäs. Keskittykää siihen rakkauteen ja valoon, jota hyvin monet pitävät korkealla; vapauttakaa veloistaan ne kaikki, joille olette koskaan yrittäneet tuputtaa syyllisyyden tunnetta - mistä tahansa syystä ja miten oikealta se näyttääkin ehkä teistä - ja antakaa anteeksi itsellenne ja kaikille ihmisille se tuska ja kärsimys, mitä kaikki ovat kestäneet. Niiden kärsimyksen, synnin, syyllisyyden, tuomitsemisen ja rankaisemisen ajat joita olette kestäneet hyvin pitkään, on määrä loppua - pysyvästi. Uusi aika odottaa teitä ja kun astutte siihen, ilonne on rajatonta.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

25.7.2012 - VARJOPUOLENNE ON ERITTÄIN TÄRKEÄ OSA IHMISLUONNE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:38

VARJOPUOLENNE ON ERITTÄIN TÄRKEÄ OSA IHMISLUONNETTA

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
25.7.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi pääkysymys mitä ihmiset käsittelevät tulevina kuukausina, on tarve tunnistaa varjopuolensa ja päästää siitä irti. Varjopuoli on se itsen osa, minkä yleensä tuomitsee ei-hyväksyttäväksi se perhe, uskonto tai kulttuuri, missä yksilö kasvaa. Itse asiassa se on erittäin tärkeä osa ihmisluontoa ja sitö tarvitaan tasapainona sille osalle, mikä on hyväksytty.

Kuvitteellinen maailmanne käsittelee vastakohtia - oikea ja väärä, rakkaus ja viha, nopea ja hidas jne. - ja harmonian virtaamiseksi näiden vastakohtien on oltava tasapainossa. Yleensä kuitenkin tapahtuu niin, että toinen puoli tuomitaan hyväksi ja toinen huonoksi ja huono puoli joko pidetään piilossa tai haudataan syvälle mielen alitajuiseen maailmaan. Tämän tekeminen aiheuttaa stressiä ja jännitettä ja rajoittaa vakavasti luomiskykyjänne.

Kun katsotte joidenkin luovimpien ihmistenne elämää ja työtä, voitte nähdä, että heidän varjopuolensa - ei-hyväksytty puolensa - on hyvin mukana heidän luomistyössään ja päivittäisessä elämässään ja käyttäytymisessään ja tämä joko sivuutetaan tai hyväksytään alentuvasti "hintana", mikä ihmisten on maksettava sen sallimisesta, että he (nuo uskomattoman luovat yksilöt) viihdyttävät teitä upeilla kyvyillään ja lahjoillaan. Mutta kaikkien muiden osalta pysyy ei-hyväksyttynä käyttäytyä heidän tapaansa.

Pimeän tai varjopuolen tunnistamattomuus johtaa monilla psykoosiin. Toiset yhdistyvät varjopuoleensa ja käyttävät sitä muiden hyödyntämiseen ja kontrolloimiseen. Uskonnolle omistautuneet usein sättivät itseään "pahoista" ajatuksista ja tunteista, koska heillä on tiettyjä uskomuksia niiden ei-hyväksyttävyydestä. Mutta nuo ajatukset ja tunteet ovat täysin normaaleja - ne ovat osa ihmisidentiteettiänne. Tarkkailkaa siis niitä toimimatta niiden perusteella ja tasapainottakaa niiden osien kanssa, joita pidätte hyvinä. Tukahdutusyritys saa niiden ponnistukset huomionne saamiseksi voimistumaan, mikä johtaa mahdollisesti pysyvään sotaan itsenne kanssa.

Kun sallitte itsenne pohdiskella sitä, mikä aiemmin tuomittiin itsessänne ei-hyväksytyksi, jopa pahaksi, siitä tulee vähemmän uhkaavaa ja huomaatte, että se voi itse asiassa auttaa teitä päätöksenteossa, koska se antaa teille paljon selkeämmän kuvan mukana olevista asioista ja siitä, mitä oikeasti tunnette niistä. Se mahdollistaa teille elämisen tasapainoisesti ja luovasti niiden joustamattomien polkujen seuraamisen sijasta, joita olette aina seuranneet uskoen ne ilmiselvästi ja kyseenalaistamatta oikeiksi. Monet teistä joutuvat tällaisiin tilanteisiin, jos teillä on lapsia, koska he kyseenalaistavat jatkuvasti kaiken, ja jos vaatimuksenne ovat järjettömiä, he kertovat teille sen. Sitten teidän joko täytyy käyttää lastenne panosta vaatimustenne uudelleen arvioimiseen tai voitte joustamattomasti inttää, että te olette pomo ja heidän on tehtävä käskynne mukaisesti "tai muuten!"

Muistelkaa omaa lapsuuttanne ja sitä, miten turhauttavia vanhempien vaatimukset ja määräykset voivat olla. Nyt taaksepäin katsoessanne voitte nähdä, että joissakin oli paljon järkeä, mutta oli myös niitä, joissa ei ollut. Siis arvioikaa uudelleen ja päästäkää irti kaikista joustamattomista asenteista, ajatus- tai käyttäytymismalleista, joihin huomaatte syyllistyvänne, ja nauttikaa sen antamasta valtavasta vapauden tunteesta. Jokainen "pitäisi" pitäisi kyseenalaistaa. Mutta useimmiten ihmiset näyttävät vain hyväksyvän ne ja toimivan niiden mukaan tai kieltävän ne ja päätyvän tuntemaan syyllisyyttä. Ja tuloksena on väsymystä ja masennusta, kun hyvin usein toimitte vastoin kiinnostustanne, intuitiotanne ja omia ehdottoman järkeviä toiveitanne.

Kurinalaisuus ja rutiinit ovat hyvin välttämätön osa elämäänne harhassa, muuten pyykkejä ei pestäisi, lapsia ei ruokittaisi ja pomonne saattaisi irtisanoa teidät. Älkää silti antako niiden hallita elämäänne. Ne ovat auttamassa teitä, eivät hallitsemassa - ja kuitenkin hyvin monet teistä näyttävät olevan hyvin hallittuja. Jos elämänne tuntuu tältä, niin teidän on tutkittava varjopuoltanne - oletteko täysin tukahduttanut sen selviytyäksenne epäystävällisessä ja vihamielisessä ympäristössä?

Avautukaa kaikille ajatuksillenne ja tunteillenne, tarkkailkaa niitä tuomitsematta ja hyvin luultavasti havaitsette, että olette hallinneet itseänne - ainakin osan aikaa - joustamattomalla rautanyrkillä. Näette myös, että voitte rentoutua, rikkoa itse tuputettuja sääntöjä ja havaita, ettei katastrofia tapahdu. Itse asiassa elämä - myös harhassa - voi olla vähemmän paineista ja paljon hauskempaa, jos vain sallitte itsenne olla oma itsenne!

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

26.8.2012 - PAINAJAISEN MUUTTAMINEN MIELLYTTÄVÄKSI JA HARMON

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:39

PAINAJAISEN MUUTTAMINEN MIELLYTTÄVÄKSI JA HARMONISEKSI UNEKSI

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
26.8.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sitten kun heräätte, kuten vääjäämättä tapahtuu, kaikki se paljastuu, mikä on koskaan askarruttanut teitä - ei se, kuka teki rikoksia, petti ja huijasi toisia tai mikä korvaa öljyn tai rahan, koska herätessänne tuollaiset arvoitukset eivät enää kiinnosta teitä, ne ovat epäoleellisia. Ja tunnistatte taas kerran todellisen luontonne valtavan kauniina, voimakkaana ja rakastavana olentona - joka ei ole minkään tarpeessa.

Todellinen luontonne ei ole koskaan muuttunut, se ei ole koskaan epäillyt. Olette vain olleet niin harhakuvien loiston harhauttama, että olette unohtaneet, kuka olette. Unohduksessanne vaivuitte pelkoon - aivan kuin pieni lapsi joka herää painajaisesta vakuuttuneena, että sängyn alla hirviöt odottavat hänen raatelemistaan - ja sen seurauksena johditte elämäänne, ikään kuin pelko olisi todellista, ja yrititte jatkuvasti suojautua kaikilta sairauksilta ja katastrofeilta, joita uskoitte voivan tapahtua hetkellä millä hyvänsä.

Kyllä, sairautta, kärsimystä ja katastrofeja tapahtuu usein harhassa, mikä aiheuttaa teille tuskaa. Ja tämä johtuu siitä, että olette kollektiivisesti päättäneet rakentaa harhan, ylläpitää sitä ja uskoa siihen. Tuo uskomus tulee teille vaikeammaksi ja vaikeammaksi ylläpitää ja monet ovat käsittäneet, että kokemanne ympäristö voi muuttua - jos päätätte paneutua siihen, kuten monet teistä nyt tekevät. Näette tuloksia maailmanlaajuisesti, kun kansalaiset kaikkialla käyttävät voimaansa ja vaativat rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä ja yhteistyötä hallituksiltaan ja ottavat tarvittavia laillisia askelia niiden poistamiseksi, jos ne kieltäytyvät toimimasta tarkoituksenmukaisesti.

Ihmiskunta on jumaluuden rakastava ilmaisumuoto, mikä hetkellisesti näytti jakautuneen ja on nyt käsittänyt tämän ja työskentelee kiivaasti ja päättäväisesti sillan rakentamiseksi tuohon järjettömään jakautumiseen - koska siinä ei ole mitään tolkkua! Ja se on epätodellista. Ja näin se palaa yhteen, todelliseen tilaansa, mikä tuo jumalaista harmoniaa kaikkiin suhteisiin.

"Hajota ja hallitse" on ollut aioneita niiden käytäntönä, jotka kontrolloisivat teitä, vaikka "hajota ja tuhoa" on täsmällisempi toteamus tuosta filosofiasta toiminnassa. Tämä on tietysti äärimmäisen järjetöntä, koska olette yhtä! Itsensä tuhoaminen on ollut polku, mitä hyvin monet ovat seuranneet niin pitkään, että se näyttää normaalilta, järkevältä ja ilman mitään mahdollista vaihtoehtoa: vihollinen on tuhottava! - kuitenkin tuo vihollinen on oma itse!

Muutaman viime vuosikymmenen aikana useammat ja useammat ihmiset ovat oivaltaneet tämän, kun tekniset kykynne ovat jatkuvasti kehittyneet paljon nopeammin kuin viisautenne ja tulokset näistä vanhoista tavoista ovat johtaneet eksponentiaaliseen lisääntymiseen tuskassa, kärsimyksessä ja siinä sivussa sen ympäristön tuhoamisessa, mikä tukee fyysistä olemassaoloanne. Tämän seuraamuksena tulee valtavia muutoksia tapaanne reagoida toisiinne ja kohdella toisianne ja ne korvaavat nopeasti nuo vanhat hävittävät ja syövyttävät tavat.

Valtavirtamedian raportoinnin seuraaminen antaa ehkä hyvinkin sen vaikutelman, ettei tilanne ole näin, mutta teidän täytyy muistaa, että median omistaa ja sitä kontrolloivat ne, jotka kontrolloisivat teitä, eikä tietenkään ole niiden intresseissä informoida teille, mitä todellisuudessa tapahtuu. Niillä ei kuitenkaan enää ole kuristusotetta informaation levittämisessä ja totuus tulee ulos huolimatta heidän parhaista pyrkimyksistään hillitä sitä.

Kun enemmän ja enemmän informaatiota tulee yleiseen tietoon siitä, miten teille ovat valehdelleet ja teitä pettäneet ne, jotka ovat väittäneet toimivansa teidän puolestanne, useammat teistä tuntevat tönäisyn herätä, muuttaa sitä järjetöntä todellisuutta, missä teidän ilmeisesti tarvitsee elää, ja liittyä kollektiivisesti yhteen muuttamaan kuvitteellisen todellisuutenne painajainen miellyttäväksi ja harmoniseksi uneksi, mistä herääminen on helppoa, houkuttelevaa ja lumoavaa.

Kaikki on paikoillaan, minkä tarvitsee olla paikoillaan heräämisenne merkittävää tapahtumista varten. Edistymisenne kohti tuota hetkeä on kurssissa ja aikataulussa. Jatkakaa keskittymistä totuuteen Jumalan äärettömästä rakkaudesta teitä, koko luomakuntaansa ja kaikkia aistivia olentoja kohtaan ja sallikaa hänen rakkautensa levitä ja tunkeutua teihin kokonaan ja täydellisesti. Hänen jumalainen energiakenttänsä ympäröi teitä joka hetki. Teidän täytyy vain rentoutua siihen kokeaksenne ja jakaaksenne hänen rakkautensa ihmeen, mikä syleilee ikuisesti kaikkea, mitä hän on luonut.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

28.9.2012 - KUN HERÄÄTTE, JUURI KOKEMANNE TIEDOSTAMINEN JÄRK

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:40

KUN HERÄÄTTE, JUURI KOKEMANNE TIEDOSTAMINEN JÄRKYTTÄÄ TEITÄ

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
28.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siirrytte kaikki vääjäämättä heräämishetkeä kohti. Se on käsittämättömän merkittävä tapahtuma, koska se merkitsee huomattavinta muutosta ihmiskunnan tietoisuudessa, kun pääsette paljon suurempaan ymmärrykseen rakkauden todellisesta merkityksestä. Ei sanan - mikä on tavallinen, ylikäytetty ja myös kammottavan väärinkäytetty - vaan voiman, sen kaikenkäsittävän todellisuuden, mikä on rakkaus. Se on astia, missä koko luominen on, ja tietysti se on rajatonta, ilman minkäänlaisia rajoituksia. Ja "astiaa" käytetään tässä vain, koska tarvitsette jonkinlaisen käsitteen tai ajatuksen, mihin laittaa tuon rajattoman, jotta voitte saada vähäisen mielen tajunnan, hämärän kajastuksen siitä, mitä se on. Mutta mitä se on, menee todellisuudessa täysin yli kyvystänne ymmärtää se millään merkityksellisellä tavalla. Tämä muuttuu.

Tiedostamispuutteenne, pikkuruinen havainto- tai näkökenttänne kun asutte harhassa, on todella tukahduttava ja monet ovat tietämättömiä tästä puutteesta itsessään, koska ego täyttää heidän mielensä häiriötekijöillä, mitkä näyttävät indikoivan, että suurta tiedostamista on läsnä. Ei ole, ja silloin kun heräätte, juuri kokemanne tiedostaminen järkyttää teitä. Tieto ja ymmärrys koko luomisesta on sisällänne. Jos sanotaan tätä enemmän, se rajaisi lisää rajatonta.

Rajat ovat harhaa. Ne ovat yritystä elää äärimmäisen kapea-alaisesti miniympäristössä, mikä rakennettiin yksinomaan tuohon tarkoitukseen. Se oli huvittavaa peliä, mutta sen alkuparametrien joustamattomuuden vuoksi on jäänyt erittäin vähän liikkuma- tai parantamisvaraa. Aioneiden kuluessa rajoituksista joita tuputettiin pelissä eläville, tuli aina vain sietämättömämpiä, mikä johti eskaloituneeseen ristiriitatilaan jatkuvasti kasvavan asukasmäärän keskuudessa. Koska noista ongelmista on tulossa hyvin intensiivisiä ja vaikeita, valaistuneempien sielujen kehotukset parempien rinnakkaiselotapojen etsimiseen aletaan ottaa vakavasti.

Ne jotka auttavat teitä toisista ulottuvuuksista, tekisivät itsensä innokkaasti tunnetuksi, jotta he voisivat liikkua keskuudessanne ja tarjota vapaasti viisauttaan ja kokemustaan, mitä tarvitsette epätoivoisesti, jos teidän on tarkoitus välttää tuhoutumisenne. Tietysti tuhoutuminen sinänsä on mahdotonta, kun olette kuolemattomia olentoja, mutta ihmishenkien massiivista lisäuhraamista - tuloksena järjettömistä päätöksistä ratkaista kansainvälisiä ongelmia ryhtymällä sotaan - täytyy välttää ja vältetään.

On tulossa hyvin selväksi, että uusia kommunikointitapoja jotka johtavat kansainvälisesti käyttäjäystävällisiin yhteistyömenetelmiin kaikkien hyödyksi tällä planeetalla, on löydettävä ja otettava käyttöön. Niitä on ulottuvilla. Tarvitaan vain merkittävä muutos niiden näkökulmassa, jotka johtavat niitä kansainvälisiä tapaamisia ja keskusteluja, joita käydään jatkuvasti ympäri maailmaa. Tämän näkökulman on tultava kansalta ja se on esiteltävä niille, jotka edustavat heitä maailman näyttämöllä - ja sitä on tapahtumassa.

Ensin edustajanne vastustavat ehdotuksianne, koska he ovat eläneet vieläkin kuvitteellisemmassa maailmassa, mitä harha yleensä antaa - enemmän kotelossa oikeastaan. He ovat ottaneet oikeuksia ja etuoikeuksia itselleen, joihin he eivät ole oikeutettuja, ja päättäneet tehdä harkintansa salassa, minkä jälkeen he kommunikoivat äänestäjilleen riittämättömän ja epätäydellisen raportin havainnoistaan ja päätöksistään.

Tämä kaikki on muuttumassa, koska uudet ja modernit kommunikointi- ja informaation jakamismenetelmänne eivät salli salaisuuksia pidettävän enää vähääkään aikaa. Totuus tulee esiin ympäri planeettaa ja leviää viruksen lailla hyvin nopeasti. Monet niistä jotka luulivat kontrolloivansa maailmaa, kokevat voimakkaan herätyksen, kun heidän salaisuutensa ja sopimuksensa tulevat julkiseen tietoon, kun taas toiset ovat kieltämisen tilassa eivätkä usko, mitä tapahtuu.

Teidän - valonpitäjät, valonkantajat ja tiennäyttäjät - on jatkuvasti keskityttävä olemaan rakkautta toiminnassa. Päästäkää irti kaikesta jäljellä olevasta tuomitsemisesta, vihasta, katkeruudesta tai halusta kostaa tai maksaa takaisin. Avatkaa sydämenne sille rakkaudelle, mikä pyyhkii planeetan yli, ja sallikaa sen näyttää teille, että kaikesta huolehditaan jumalaisesti. Ilmaisemalla rakkautta ja vain rakkautta muutatte maailmaa. Siksi olette maailmassa. Se tarvitsee teidän apuanne muuttuakseen - niiden avun lisäksi, jotka seisovat toisissa ulottuvuuksissa koko ajan rinnalla, valmiina auttamaan.

Rakkauden pitäminen sydämessänne ja aikomus jakaa sitä syrjimättä ja ehdottomasti jokaiselle ihmiselle on erittäin voimakasta, erityisesti kun tuota aikomusta kannustaa ja tukee se jumalainen rakkauskenttä, mikä kietoo planeetan sisäänsä. Teillä on vapaa tahto, joten teidän tehtävänne on avata sydämenne ja antaa rakkauden virrata lävitsenne. Näin muutatte kollektiivista tietoisuuskenttää, mikä on hyvin pitkään ollut pelon motivoima. Ja te teette sitä. Olette ikään kuin upputuneet syvään, mutaiseen ja myrkylliseen veteen ja rakkausvirta puhdistaa ja hajottaa myrkkyjä ja epäpuhtauksia. On jo monia alueita, jotka ovat kirkkaita ja sädehtiviä, ja prosessi jatkuu, kunnes täydellinen puhtaus on saavutettu ja se alkaa ylläpitää itsensä.

Tätä te teette: puhdistatte planeettaa ja kaikkia sen aistivia elämänmuotoja, joita se tukee hyvin tehokkaasti, kun aikomuksenne on jatkuvasti antaa vain rakkautta joka tilanteeseen. Kyllä, te lipsutte ja rakkaudettoman ajatuksen, sanan tai teon aikomus karkaa teistä, mutta koska olette tietoinen ja sitten muutatte tuon aikomuksen, tapahtuva vahinko on minimaalinen ja nopeasti korjattu. Tässä myrkyllisessä vedessä uitaessa on erittäin vaikeaa välttää toisinaan nielemästä "suullista" ja tuntemasta, että teistä itsestännekin tulee myrkyllinen. Teistä ei tule. Olette ilmaisseet aikomuksen olla rakkautta toiminnassa, puhdistajia ja pidätte tuon aikomuksen, joten jumalainen rakkauskenttä tukee teitä koko ajan ja antaa lohdutusta ja vakuuttelua, silloin kun teistä tuntuu, että te ette ole yhtään niin hyvä, kuin pitäisi olla. Älkää tuomitko itseänne. Rakastakaa itseänne ja jakakaa tuota rakkautta. Vain se teidän tarvitsee tehdä, jotta pääsette heräämiseenne.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

2.11.2012 - OLETTE KYYRISTYNEET FYYSISEEN KEHOON, MIKÄ RAJOI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:41

OLETTE KYYRISTYNEET FYYSISEEN KEHOON, MIKÄ RAJOITTAA TEITÄ

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
2.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olette valtavan voimakkaita ja luovia aistivia energiaolentoja, jotka ovat päättäneet rajoittaa vakavasti itseään lyhyeksi aikaa siihen kuvitteellisessa ympäristössä, missä parhaillaan koette elämää.

Teillä on kyky ilmentää olemuksenne minne tahansa ja olette siellä heti, kun teette tuon valinnan. Se missä olette nyt, on tulosta tekemästänne valinnastanne, mitä noudatatte edelleen. Teillä on aina vapaus muuttaa mieltänne ja pian päätätte herätä todellisuuteen ja jättää harhan ja kaikki psyykkinen ja tunnekuorma, mitä olette keränneet ollessanne siinä, haihtuu pois, unohtuen vaivihkaa.

Kun siirrytte tätä hyvin merkittävää ja hämmästyttää tapahtumaa kohti - merkittävää ja hämmästyttävää, koska sitä ei voi kerrassaan kuvitella nykyisessä, epämiellyttävien ja häiritsevien unien epätodellisessa maailmassa - päästätte irti siteistä, jotka pitävät teitä nykyisessä rajoittuneessa tietoisuudessa.

Nämä siteet ovat kaikkia asenteita ja uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa ehdottoman rakkauden kanssa. Olette niin tottuneet tuomitsemaan toisten olevan väärässä ja yrittämään todistaa itsenne olevan oikeassa, että teidän on erittäin vaikea sivuuttaa noita egoistisia häiriötekijöitä, puhumattakaan niiden hylkäämisestä. Mutta ne ovat siteitä, jotka on katkaistava ja jotka katkaistaan teidän vapauttamiseksenne kärsimyksestä ja rajoittuneisuudesta.

Koska olette jumalaisia olentoja, yhtä isänne kanssa, olette harmoniassa hänen tahtonsa kanssa, ja hänen tahtonsa on, että heräätte täysin tietoiseen ja luonnolliseen tilaanne. Siksi näin tapahtuu. Tällä hetkellä teidän on äärimmäisen vaikeaa ajatella todellisuutta ja sitä, mitä se merkitsee, koska olette kyyristyneet fyysiseen kehoon, mikä rajoittaa teitä kammottavasti myriadein tavoin.

Todellinen sinä, se itse joka on yhtä Jumalan kanssa, pysyy täysin yhdistyneenä Lähteeseen, mutta egoistinen ja ruumiillistunut sinä on aivan liian pieni sisältääkseen tietoisuuden tuosta jumalaisesta tilasta ja siksi se kokee vain harhaa ja kaikkia ongelmia, mitä teille esitellään joka hetki. Niin epätodellisia kuin ovatkin, ne tuovat teille kuitenkin hyvin vakuuttavia ja todelliselta näyttäviä kuvia, ja teidän on vaikea irrottautua niistä ja keskittyä täysin kuolemattomaan henkiolemukseenne - todelliseen sinuun.

Silloin kun meditoitte tai rukoilette, sallitte opastuksen todellisesta itsestänne tunkeutua ihmistajuntaanne - enemmän tai vähemmän riippuen siitä, miten hyvin onnistutte hiljentämään ihmismielenne. Sitä tulee intuitiivisina ehdotuksina, jotka osoittautuvat päteviksi, ja tunteina mielen kohoamisesta, itseluottamuksesta, uskosta, optimismista ja rakkaudesta kaikkea kohtaan.

Se voi olla kuin lämmin lohdun ja turvallisuuden tunne, mihin ei vaikuta mitenkään tapahtumat ympärillänne. Fyysisessä ruumiissanne ette kykene säilyttämään tuota tunnetta, koska sen sisältämä valo on liian voimakasta kehonne käsiteltäväksi hetkeäkään. Säilytätte muiston siitä ja se vahvistaa uskoanne ja auttaa teitä jatkamaan sen vähentyneen valoilmentymän kantamista ja jakamista, minkä isänne laittoi teihin luomishetkellänne.

Tuo ilmentymä on kanssanne pysyvästi, kun vaellatte epätietoisena harhan läpi etsien ulospääsyä, ja sen intuitiivisen opastuksen tai niiden ideoiden joita se esittelee teille, on tarkoitus auttaa teitä löytämään tienne kotiin - itseenne. Löytämällä oman polkunne (jokainen polku sopii täsmälleen sille, joka sitä seuraa, eikä kenellekään muulle) autatte niitä tekemään saman, joiden kanssa olette jonkinlaisessa kontaktissa. Tämä on tehtävänne ja jokainen rakastava ajatuksenne, sananne tai tekonne vie teitä pidemmälle polulla ja siksi lähemmäs heräämistänne.

Te ette voi palata, koska teitte kauan sitten lopullisen päätöksen palata todellisuuteen. Siitä seuraava apu, mitä saatte isältänne oppaiden ja enkelien kautta, varmistaa, ettei teille voi sattua mitään vahinkoa, mikä ohjaa teidät pois polultanne. Olkaa siis vakuuttuneita, että teitä suojellaan kaikelta, mikä voisi aiheuttaa teille haittaa.

"Haitta" olisi heräämisen epäonnistuminen ja sitä ei voi tapahtua.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

18.11.2012 - ELÄMÄSTÄ TULEE ILO

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:42

ELÄMÄSTÄ TULEE ILO

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
18.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valotyöntekijöiden ja tiennäyttäjien innostus ihmiskunnan lähestyvän heräämisen odotuksesta voimistuu. Teitä kannustetaan tähän, koska innostus ja jännitys "ajavat" aikomustanne ja kollektiiviaikomuksenne toteuttaa sen. Teillä on rajattomasti apua oppailtanne ja enkeleiltänne, mutta teidän päätöksenne, teidän aikomuksenne saa sen tapahtumaan. Vertauskuva. Haluatte nostaa autonne kulman maasta renkaan vaihtamiseksi. Teillä ei ole voimaa siihen, mutta teillä on tunkki. Laitatte tunkin nostamiskohdan alle ja pumppaatte kahvasta (aikomus nostaa rengas maasta) ja tunkki (henkinen apu oppailta ja enkeleiltä) nostaa autoa vaivattomasti ja näin aikomuksenne toteutuu. Ylläpitäkää sitä kollektiivista aikomustanne, että ihmiskunta herää (joukkomeditointi on erittäin tehokas tapa ylläpitää ja vahvistaa tuota aikomusta), ja toteuttakaa se.

Kuten tiedätte, väsymättömiä ponnistuksianne herättää itsenne ja ihmiskunta ja hävittää harha, kunnioitetaan suuresti täällä henkiulottuvuuksissa, missä voitte pian liittyä meihin - jos haluatte - ja kokea suoraan ja päivänselvästi ihmeellisen Jumalan rakkauden koko luomakuntaansa kohtaan. Tämä jumalainen rakkauskenttä missä koko luomakunta on pysyvästi, on myös teidän ikuinen Kotinne. Se odottaa kärsivällisesti paluutanne tietäen, että aiotte palata ja palaatte. Sitten kun teette sen, ette ole ikään kuin koskaan lähteneetkään - kuten ei tietysti ole tapahtunutkaan. Kaikki odottavat innolla siitä ihmetyksestä ja ilosta nauttimista, mikä valaisee kasvonne, kun heräätte ja jumalaisen todellisuuden valo kylvettää teitä kirkkaassa loistossaan.

Näyttää siltä, että olette odottaneet tätä hetkeä kohtuuttoman kauan, ja siinä harhassa, missä olette oleskelleet, on kulunut aioneita sen jälkeen, kun päätitte erottaa itsenne todellisuudesta. Ja tuossa harhassa mikä on hyvin hämmentävä ja usein väärinymmärretty, ikuisuuden lyhyt hetki kestää aioneita. Siinä ei itse asiassa ole lainkaan tolkkua, joten älkää edes yrittäkö järkeillä sitä. Sen sijaan keskittykää aikomukseenne suuresta heräämisestä - ja saakaa se tapahtumaan.

Ihmiskunnan kollektiivinen visio tulevaisuudesta muuttuu ja tuon havaintotapamuutoksen myötä mahtavia tilaisuuksia esittäytyy teille ja käytettynä ne hyödyttävät valtavasti teitä kaikin tavoin, joita ette voi mitenkään kuvitella. Uusi aika ei mahdollista ainoastaan ratkaisujen löytymistä kaikkiin ongelmiin, jotka vaivaavat ihmiskuntaa, vaan se antaa myös uusia hyvin kauniita näköaloja tutkittavaksi, kun uusia käsityksiä ja luovia ideoita juolahtelee mieleenne, mikä ehdottaa tutkimaan lisäteitä ilahduttamaan ja hämmästyttämään teitä.

Kamppailut ja huolet jotka ovat painaneet teitä ja saaneet teidät usein miettimään, onko elämässä ylipäätään mitään itua tai arvoa, ovat poissa - eivätkä koskaan palaa. Elämästä tulee ilo, täynnä tulevien tapahtumien kiehtovaa odotusta ja toimintaa, mikä lisää mittaamattomasti sitä onnellisuutta, mitä olette kokeneet nykyään. Se on elämää, millaisen isänne on aina kuvitellut teille, elämää mikä värähtelee harmonisesti loputtomilla tavoilla vastaamaan jokaista haluanne - rauhallinen rentoutuminen hiljaisen puron äärellä, mikä virtaa loivien niittyjen poikki puiden varjossa; elinvoimainen ja riemastuttava elämys pärskeessä myrskyävän meren rannalla; elämä täynnä orkesterien ja kuorojen yhteistyön täydellisen melodista harmoniaa; elämä mitä kohottavat kauniiden puutarhojen upeat tuoksut; elämä mitä inspiroivat uusien ja kiehtovien ruokien vangitsevat aromit; ja myriadit muut houkutukset, joita ette voi vielä ajatella. Kukaan ei jää kyvyttömäksi nauttimaan elämästä täysillä joka hetki, kun aikomuksenne luo välittömästi kaiken, mitä voitte ajatella.

Olette tosiaan valinneet suotuisimman hetken kokea elämää maan päällä, kun ihmiskunta herää tästä pitkästä ja uuvuttavasta matkasta, mikä on sisältänyt valtavasti ahdistusta, pelkoa ja kärsimystä teille kaikille. Tuollaisten kokemusten aika on ohi ja olette ilmaisseet aikomuksen siirtyä rakkauteen. Se on kenttä, missä kaikki Jumalan luoma on ikuisesti, ja syynä siihen, että te ette koe ettekä ole kokeneet sitä, on valintanne antautua siihen kuvitteelliseen ajatukseen, että olette erillään hänestä ja toisistanne.

Mutta vain todellisuus on olemassa ja Jumala loi sen rakkaudesta omaa ja rakkaiden lastensa ikuista iloa kohtaan. Ja tietysti hänen lapsiaan on paljon enemmän, kuin voitte kuvitella. Ihmiset ovat vain pieni ryhmä niiden valtavien ja moninaisten aistivien olentokuorojen joukossa, jotka kutsuvat häntä isäksi. Kun palaatte kuvitteellisesta erillisyystilastanne oikeutettuun paikkaanne taivaassa, teidän ilonne ja koko luomakunnan ilo on rajatonta.

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

23.11.2012 - ETTE TIETENKÄÄN VOI OLLA SAMAA MIELTÄ SIITÄ, MI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:43

ETTE TIETENKÄÄN VOI OLLA SAMAA MIELTÄ SIITÄ, MIKÄ ON OIKEIN!

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
23.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Herääminen on jokaisen tuntevan olennon oikeus ja kohtalo ja on Jumalan tahto, että kaikki heräävät.

Harha on tuonut paljon tuskaa ja kärsimystä sydämeenne niiden monien elämien aikana, joissa olette päättäneet käydä läpi kokemuksia. Teidän ei tarvitse jatkaa harhassa olemista, koska se on mielikollektiivinne keksintö ja mielet ylläpitävät ja tukevat sitä.

Esitellään jatkuvasti tilaisuuksia, joiden avulla voitte hylätä sen ja siirtyä täysin tietoiseen ja heränneeseen tilaanne.

Monet auttavat nyt muuttamaan sitä kollektiivihavaintoa, mikä ylläpitää harhaa kyseenalaistamatta. On tullut aika hävittää tiedostamattomuutenne sen epätodellisuudesta. "Luot oman todellisuutesi" -fraasia on levitetty viimeiset 30-40 vuotta, mikä on hyväksytty ja hylätty muotina ja kausimuutoksena, mutta niin te keksitte harhan ja niin te jatkatte sen ylläpitämistä.

Voitte nähdä sen vaikutuksia toiminnassa, kun poliittinen mieliala muuttuu reaktiona tapahtumiin ja epätoivon, vihan tai riemun aallot pyyhkivät ihmisten yli. Ja valitsemanne virkamiehet yrittävät aina käyttää näitä mielialavaihteluja omaksi henkilökohtaiseksi edukseen.

Kuitenkin monet teistä ovat tulleet tietoiseksi sen valitettavista vaikutuksista ja vastuuttomuudesta, kun reagoidaan mielialavaihdoksiin ja muutetaan aikomuksia vastaavasti. Olette havainneet niitä valtavia vahinkoja, jotka johtuvat tällaisesta tasapainottomasta ja ennustamattomasta käyttäytymisestä, ettekä ole enää valmis olemaan niiden egoististen vallanetsijöiden heilutettavana, vaikutettavana ja manipuloitavana, jotka ratsastavat näillä ns. julkisen mielipiteen aalloilla.

Täällä hetkellä maan päälle inkarnoituneiden valtaosan tietoisena aikomuksena on löytää ja seurata jatkuvaa henkisen kehityksen polkua, mikä tuo kaiken harmoniaan ja mahdollistaa rauhan, minkä saavuttamista te kaikki kaipaatte. Teillä on rajattomasti apua käytössänne niiltä, jotka ovat tällä hetkellä arvostamattomissa ja näkymättömissä ulottuvuuksissa ja joiden ainoa toive on auttaa teitä heräämään, ja olette lopultakin käyttämässä sen täysin hyödyksi.

Isänne rakastaa teitä sellaisella voimalla, mitä ette voi ajatella, kun keskitytte niihin synteihin, vääryyksiin, pettämisiin ja kärsimyksiin, jotka ovat laajalle levinneitä harhassa ja jotka jatkuvasti häiritsevät avautumistanne hänen rakkaudelleen teitä kohtaan. Keskittämällä huomionne niihin, jäätte kiinni pelkoon ja vihaan sekä tunnereaktioihinne siihen epäreiluuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen, mitä näette kaikkialla ympärillänne.

Keskittykää rakkauteen. Sen jumalainen kenttä ympäröi teitä joka hetki ja jäätte siitä tietämättömäksi vain päättäessänne sen sijaan keskittyä harhaan ja kaikkiin ongelmiin ja asioihin, mitä se keksii ja levittää saadakseen teidät ansaan herpaantumattomaan ja väistämättömältä näyttävään juonittelun ja valheiden verkkoon.

Niin kauan kun päätätte olla siinä mukana, niin kauan se saa teidät ansaan. Valtava määrä "pitäisi"-asioita täyttää mielenne, kun ihmettelette, miten oikaisette ne vääryydet ja lopetatte sen kärsimyksen, mistä järkenne kertoo, että voitte ja teidän pitäisi poistaa ne. Mutta ne ovat kaikki harhaa ja huomionne kiinnittäminen niihin lievittää niitä erittäin vähän, samalla kun se todella häiritsee teitä tehtävässänne pitää valoa - näyttäen tietä ja ollen rakastavasti läsnä joka tilanteessa.

Historianne on täynnä tarinoita sankarihahmoista, jotka pyrkivät voimakkaasti oikaisemaan vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia ja usein he kuolivat sen aatteen vuoksi, minkä puolesta he taistelivat hyvin rohkeasti. Ja vihjattu viesti on, että teidän pitäisi olla valmis samaan. Mutta aionien kuluessa nämä sankarit ovat itse asiassa saavuttaneet erittäin vähän, koska heidän lähdettyään vanha järjestys tuli takaisin, usein uudella puhdilla ja harhassa vain harha, epätodellinen, voi selviytyä.

Mutta harha kannustaa teitä "taistelemaan sen puolesta, mikä on oikein". Ettekä tietenkään voi olla samaa mieltä siitä, mikä on oikein! Jokaisella teistä harhaan ruumiillistuneesta on erilainen havaintotapa. Kuulutte ehkä uskonnolliseen järjestöön, poliittiseen puolueeseen, yritykseen tai vain omaan perheeseenne, mutta ne kaikki asettavat käyttäytymissääntöjä ja -koodeja, joita teidän on noudatettava pysyäksenne hyvissä väleissä niiden kanssa, ja tämän tuloksena on aikoja, jolloin teidän on sivuutettava omatuntonne, tinkimättömyytenne ja aito jumalainen itsenne, jos haluatte saada hyväksyntää niissä.

Muuttaaksenne - todella muuttaaksenne järjestelmän rauhan, harmonian ja kaikkien arvostamisen järjestelmäksi - teidän on elettävä se. Tämä merkitsee irtipäästämistä tuomitsemisesta ja kaikista lisäpalveluista ja -toiminnoista, joihin se vääjäämättä johtaa. Teidän on elettävä niin, että rakkaus virtaa sydämenne läpi, antaen myötätuntoa, hyväksyntää, anteeksiantoa ja parannusta kaikille - syrjimättä. Heti kun nostatte aseet - kuvaannollisesti tai fyysisesti - jostain syystä, seurauksena on konflikteja ja päädytte loputtomasti toistuvaan kiertoon. Ja sitä juuri yritätte kaihtaa.

Muutoksen eläminen on ainoa tapa toteuttaa se, mutta kulttuurit jotka olette muodostaneet ja säilyttäneet harhassa, väittävät, että todella eläminen rakastavasti, rauhanomaisesti ja myötätuntoisesti vain jättää teidät avoimeksi tietyille hyökkäyksille ja luultavasti tuholle. Sodan, konfliktin, erimielisyyden, epärehellisyyden ja itseä palvelevien agendojen täyttäessä ympäristönne, tämä vaikuttaa hyvin pätevältä näkökannalta ja sen näyttää vahvistavan historianne ja se, kun pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille.

Mutta niin kauan kun uskotte harhaan ja seuraatte sen opastusta, tuette ja ylläpidätte sitä energeettisesti.

Vastaus on rakkaus. Teille on kerrottu se kerta toisensa jälkeen ja vastauksenne on pitkän aikaa ollut: "Mutta se ei toimi!" Itse asiassa se toimii niillä, jotka toteuttavat sitä, ja kun tämän kalenterivuoden loppu lähestyy, useammat ja useammat teistä yhdistyvät jumalaiseen rakkauskenttään ympärillään ja muutatte itseänne ja maailmaa sekä todistatte sen toimivan.

Meidän näkökulmastamme se mitä saavutatte, muodostaa suurenmoisen spektaakkelin, kun Jumalan rakkauden valoa säteilee kirkkaasti jatkuvasti lisääntyvästä määrästä ihmisiä ja itse planeetasta. Vuorovesi on vaihtunut ja pimeys sulaa pois ja häviää valoon, kun sen rakkauskentän kirkkaus, mihin punoudutte tehden itsestänne sen olennaisen ja erottamattoman osan, voimistuu ja vahvistuu päivittäin.

Olette aivan ehdottomasti hyvin polulla heräämiseen eikä ole mitään mahdollisuutta, että käännytte pois siltä.

Iloitkaa siitä varmasta tiedosta, että heräämisenne hetki luonnolliseen tilaanne täysin tietoisena olentona lähestyy nopeasti ja vääjäämättä ja että se euforia, järkytys ja hämmästys mikä tulee herätessänne, täyttää teidät ilolla ja onnellisuudella, mikä ylittää paljon kykynne edes ajatella sitä tällä hetkellä.

Rakastava veljenne, Jeesus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

21.12.2012 - UUSI AIKA SYNTYY TÄNÄÄN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:44

UUSI AIKA SYNTYY TÄNÄÄN

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
21.12.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä päivä on erittäin merkittävä, koska te heräätte! Enää ette tunne olevanne kiitollisuudenvelassa niiden korruptoituneiden organisaatioiden vallalle ja auktoriteetille, jotka ovat hyvin kauan orjuuttaneet teitä epäoikeudenmukaisilla laeillaan ja määräyksillään. Energia mitä on virrannut muutaman viime vuoden voimakkaasti jumalaisesta rakkauskentästä auttamaan heräämisprosessianne, on voimistunut vuoden 2012 kuluessa ja saanut valtavan lisäpotkun 11.11.12 ja 12.12.12 ja vielä suuremman tänään. Tämä energia virtaa nyt vapaasti ja jatkuvasti ja yhdistyy hyvin positiivisesti omaan energiakenttäänne ja jokainen teistä lisää oman puumerkkinsä siihen, kun heräätte ja osallistutte siihen tietoisesti. Te ja maailmanne ette ole enää koskaan entisenne, koska uusi aika on saapunut. Siis riemuitkaa!

Joillakin teistä voi olla vielä ongelmia, jotka vaativat huomionne, mutta sen vaikutuksen valtavan lisääntymisen myötä, mikä jumalaisella rakkauskentällä on teihin kaikkiin, huomaatte oikeastaan hyvin helpoksi irrottautua kaikista jäljellä olevista rakkaudettomista kiinnikkeistä tai tuskallisesta tunnetaakasta, mistä ette ole vielä täysin päästäneet irti. Selkeällä aikomuksellanne sen tekemisestä ja enkelienne ja oppaidenne rakastavalla avustuksella, kaikki mikä ei henkilökohtaisessa kentässänne ole harmoniassa rakkauden kanssa, häviää nopeasti. Rentoutukaa ja tietäkää, että aito aikomus saavutetaan välittömästi.

Elämästä on tullut teille täysillä vaalittava ja nautittava kokemus, kun ne rajoitukset joihin harha oli kietonut teidät, putoavat pois ja paljastavat teille vapauden, mikä on aina ollut teidän, ja ne myriadit tilaisuudet ja mahdollisuudet, joita teillä on tutkittavana löydetyillä luomistaidoillanne ja lahjoillanne.

Vuorovaikutus ja yhdistyminen toisiin - perhe, ystävät tai täysin vieraat, jotka eivät enää ja oikeastaan koskaan ole olleet vieraita - ovat aina harmonisia ja kohottavia teille nyt, kun teitä ennen motivoineen ja erimielisyyttä aiheuttavan henkilökohtaisen kunnianhimon egoistinen kilpailuvietti on pudonnut pois. Kaikki kilpailut tai pelit joihin osallistutte, ovat kaikkien osallisten ystävällistä huvittelua ja ne johtavat suureen määrään spontaania naurua. Teette monia asioita vain tekemisen ilosta eikä taustalla ole mitään syyllisyyden tunnetta, mikä vihjaa, että teidän ei pitäisi tehdä sitä tai että teidän pitäisi tehdä jotain paljon tärkeämpää. Todellisuudessa mikään ei ole tärkeämpää kuin pitää hauskaa - riippumatta siitä, mitä teette!

Asioiden tekeminen puhtaasti hauskuuden vuoksi antaa teille iloisen ja uuden tavan keskittyä toimintoihinne, samalla kun ne lisäävät mittaamattomasti sitä taitoa, jolla osallistutte niihin. Raadanta- ja uupumuspäivänne ovat ohi, koska teillä on rajattomasti energiaa, millä osallistua elämään ja koska ne askareet, jotka aiheuttivat raadantaa ja uupumusta, eivät enää täytä päiviänne.

Uusi aika syntyy tänään ja kun totutte sen kipinöimään hyvinvoinnin ja innostuksen tunteeseen, avaudutte täydemmin ja täydemmin elämän iloille, koska ei ole enää sitä levotonta mutta melkein tiedostamatonta tunnetta, että jotain tapahtuu pian joko heikentämään tai tuhoamaan kokemanne leikkisät tunteet. Henkilökohtainen turvallisuus ei ole ongelma, koska mikään ei voi mitenkään uhata teitä.

Olette saapuneet uuteen aikaan, missä kaikki mitä edessänne on, syventää yhteenkuuluvuuden ja ilon tunnetta. Koti on siellä, missä sydän on, ja nyt kun Koti ja sydän ovat täysin yhtä, rauha ja äärimmäinen tyytyväisyys ovat ikuisesti teidän. Tervetuloa takaisin Kotiin, mitä olette kaivanneet ja missä tunnistatte itsenne taas kerran niiksi jumalaisiksi olennoiksi, jotka Isänne loi ikuisessa rakkaudessa kokemaan keskeytymätöntä onnellisuutta.

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

18.1.2013 - PÄÄSTÄKÄÄ SISÄLLÄNNE IRTI KAIKESTA, MIKÄ EI OLE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:45

PÄÄSTÄKÄÄ SISÄLLÄNNE IRTI KAIKESTA, MIKÄ EI OLE RAKASTAVAA - PIENIMMÄSTÄKIN

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
18.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olette kaikki hyvin tiukasti vakiintuneet henkilökohtaisille poluillenne heräämiseen. Näistä kunkin on osa sitä supervaltatietä, mitä johtaa ihmiskunnan pois harhasta ja kotiin todellisuuteen. Olette kaikki päättäneet kulkea sillä vauhdilla, mikä sopii teille parhaiten tällä hetkellä, ja koska tahansa voitte muuttaa tuota vauhtia päättämällä lisätä tai vähentää sitä. Se uusien ja rakastavien energioiden virtaus, mitä on alkanut tulla voimallisesti ja hellittämättä koko planeetalle, kannustaa teitä kaikkia lisäämään sitä vauhtia, millä olette mukana kotimatkallanne, ja siinä on täysin tolkkua. Miksi haluaisitte viettää enemmän aikaa harhassa, missä koette hyvin paljon hämmennystä, epävarmuutta ja kaaosta, kun voisitte palata nopeasti kotiin Isänne jumalaisen ulottuvuuden ikuiseen iloon?

Kuten tiedätte syvällä sisällänne, olette jumalaisia henkiolentoja, joilla on fyysinen kokemus. Kuitenkin osa kokemustanne on ollut unohtaa se, kuka oikeasti olette. Teitte sen valinnan varmistamaan, että fyysinen kokemuksenne näyttäisi täysin todelliselta teille, jotta voisitte käydä läpi oppitunteja, jotka halusitte oppia alusta saakka. Jos olisitte voineet muistaa, kuka todellisuudessa olette, oppitunneista olisi ollut vain vähän käytännön hyötyä teille, koska tuntisitte aiheen korkeimmalla mahdollisella ymmärrystasolla - eikä teillä olisi käytännössä mitään opittavaa. Ja tietysti tämä kuulostaa hölynpölyltä, sillä miksi kätkisitte itseltänne tiedon, jotta voisitte ruumiillistua ihmiseksi oppimaan sen uudestaan? Se on tosiaankin paradoksi, mikä johtaa suureen hämmennykseen.

Rakkaus mistä Isämme loi kaikki aistivat olennot, on äärettömän yltäkylläistä, viisasta, tietävää, luovaa ja voimakasta energiaa. Siihen voidaan päästä käsiksi ja sitä voidaan käyttää myriadein tavoin - tavoin joita ette voi mitenkään kuvitella rajoittuneessa ruumiillistuneessa muodossanne. Henkiolentojen on mahdollista työskennellä vain tuon energian yhden piirteen kanssa tai äärettömän määrän. Esimerkiksi, pelkän voiman kanssa työskenteleminen voi johtaa valtavaan epätasapainoon ymmärryksessä ja havainnoissa, jos tarkoitusperät mihin sitä käytetään ja kehitetään, eivät ole linjassa tarpeeseen viisaudesta, harmoniasta, yhteistyöstä ja yhteisestä huolesta, kun toimitaan vain tuon yhden piirteen kautta.

Ruumiillistumalla fyysiseen kokemukseen maan päälle, aistivia olento voi käyttää jumalaisen energiakentän eri puolia yksilöllisesti oppiakseen ja ymmärtääkseen vastuut, mitkä kulkevat sen kanssa ja mitkä on hyväksyttävä käytön aikana, ja samaan aikaan varmistaakseen, ettei merkittävää vahinkoa voi aiheutua virheistä tai puutteista, jos vastuut unohdetaan tai laiminlyödään. Periaatteessa pelit keksitään ja niitä pelataan ja ne seuraamukset joita syntyy, esittävät oppitunteja. Opittuna nämä johtavat paljon suurempaan ymmärrykseen ja viisauteen, mitä olisi voinut tulla ilman niitä rajoituksia, joita ihmiseksi ruumiillistuminen sisältää.

Tulemalla ihmiseksi olette päättäneet kokea kovasti rajoitetun tietoisuustilan niiden haasteiden ja oppituntien vuoksi, mitkä se mahdollistaa teille. Se on osa sitä epätodellista erillisyystilaa, mikä alkoi keksiessänne ja rakentaessanne harhan, ja teidän on ns. rakennettava uudestaan jumalaiset puolenne, jotka eivät ole teille välittömästi selviä ihmisenä, mutta joihin voitte päästä rukouksen ja meditoinnin avulla, kun ilmaisette aikomuksen henkisen opastuksen saamisesta voidaksenne palata kotiin. "Uudelleenrakentaminen" ei ole todellisuudessa oikea sana, koska mitään osaanne ei ole tuhottu tai hajotettu eikä koskaan voitaisi, koska jokainen aspektinne luotiin kuolemattomaksi, ikuiseksi ja jumalaiseksi - mutta se on hyödyllinen analogiana.

Ihmisenä olemisen kokemus on niin kaukana todellisesta luonteestanne, että paluu tuohon tilaan ilman riittävää valmistelua olisi järkyttävän häiritsevää, koska teillä olisi edelleen muistoja asenteistanne ja käyttäytymisestänne, mitkä olisivat täysin vieraita sille rakastavalle tilalle, missä teidät luotiin. Aluksi ei olisi selvää, että muistonne olivat vain epätodellinen tila, mitä ei koskaan tapahtunut, ja näin niiden ei-rakastavien puolien näkeminen itsestänne, jotka vaikuttavat todelliselta, olisi kamalan huolestuttavaa ja häiritsevää.

Olette jumalaisia olentoja, rakkausolentoja, ja olisi täysin käsittämätöntä ja moitittavaa nähdä itsenne paljon vähäisempänä, olentona joka voisi auliisti ja ilmeisen tyytyväisenä aiheuttaa kärsimystä toisille aistiville olennoille. Ja todellisuudessa se on mahdotonta, mutta selvät muistot asioista, tapahtumista, käyttäytymisestä ja teoista jotka eivät ole rakastavia ja joihin näytätte osallistuneen, olisivat murskaavia teille - vaikkei niitä "koskaan tapahtunut". Sellaisten tilanteiden kuvitteleminen ylittää kaltaistenne jumalisten olentojen mahdollisuudet. Niinpä sellaisten muistojen havaitseminen olisi todella järkyttävää, vaikka ne ovatkin epätodellisia.

Palaatte täysin tietoiseen ja luonnolliseen tilaanne - heräätte todellisuuteen - kun kamppailette harhan hämmennyksen ja kärsimyksen kanssa. Tätä polkua seurataan päästämällä irti sisällänne kaikesta, mikä ei ole rakastavaa tai täysin harmoniassa rakkauden kanssa - pienimmästäkin. Ja kun päästätte irti noista epätodellisista piirteistänne, mitkä eivät koskaan olleet osa sitä jumalaista olentoa, jonka Isänne loi, niihin kiinnittyneet muistot häviävät, niin että voitte herätä täysin siihen loistoon, kauneuteen, rauhaan, harmoniaan ja rakkauteen, mikä on teidän luonnollinen ja ikuinen tilanne.

Tie kotiin - ikuisesti rakastavan Isänne takaamana ja jumalaisesta varmistamana - kulkee kaiken sen irtipäästämisen, täydellisen irtipäästämisen kautta, mikä ei ole Jumalasta. Tämä on tehtävä, missä olette tällä hetkellä täysin mukana, eikä epäonnistuminen ole vaihtoehto eikä mahdollisuus. Olette rakkausolentoja, jotka palaavat tietoisuuteen tuosta jumalaisesta ja ihmeellisestä tilasta.

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

27.1.2013 - TÄYDELLINEN TIETOISUUS MERKITSEE, ETTEI TOIMI KO

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:46

TÄYDELLINEN TIETOISUUS MERKITSEE, ETTEI TOIMI KOSKAAN TIEDOSTAMATTA

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
27.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Se merkittävä energiamuutos mikä tapahtui joulukuussa, vaatii jokaista teitä tekemään säätöjä omassa energiakentässään, jotta se voi täysin yhdistyä siihen jumalaiseen energiakenttään, mikä kiertää ja syleilee teitä ja planeettaa, ja ellette ole ilmaissut äärimmäisen tietoista aikomusta olla sallimatta sen tapahtua, se tapahtuu automaattisesti. Kun energiakenttänne sopeutuu, voitte odottaa kokevanne kummallisia aistimuksia ja mielialavaihteluja. Tämä on normaalia. Käytte läpi asteittaista värähtelyn nostamista tasolle, missä se voi harmonisoitua ja integroitua jumalaisen energiakentän kanssa, ja tunnette tämän sopeutumisen. Nämä aistimukset ovat erittäin hyvä merkki. Ne indikoivat, että edistytte valmisteluissanne, jotta voitte siirtyä täysin tietoiseen ja täysin heränneeseen tilaan.

Monet teistä ovat kommentoineet aistimuksia, joita käytte läpi - osa niistä ei ole kovin miellyttäviä. Kyse on periaatteessa kaikkien niiden ei-rakastavien aspektienne kohtaamisesta ja irtipäästämisestä, jotka ovat asuneet sisällänne, paljon tietoisen tajuntatasonne alapuolella. On todennäköistä, että ajoittain ne ovat ottaneet kontrollin, kun reagoitte johonkin tilanteeseen sellaisten voimakkaiden tunteiden ajamana kontrolloimattomasti, joita vain nousi epätavallisella, odottamattomalla ja mahdollisesti sopimattomalla raivokkuudella. Ja jälkikäteen olette ehkä hyvinkin miettineet, mitä ihmettä oikein tapahtui. Olitte hyvin tietoinen, että olitte pois tolaltanne, mutta reaktionne ylitti paljon normaalin tai järkevän - ikään kuin jokin demoni olisi siirtänyt teidät sivuun ja ottanut kontrollin.

Täysin tietoisessa tilassa tätä ei voi tapahtua, koska täysin tietoisena oleminen merkitsee, ettei voi koskaan toimia tai käyttäytyä tiedostamatta. Ja aiemmin lähes tiedostamattomassa tilassanne ette ehkä olisi edes huomanneet, että jotain arvaamatonta tapahtui, koska se olisi vaikuttanut normaalilta. Nyt "normaali" ei ole enää hyväksyttävä teille ja se on merkki valtavasta edistymisestä. Onneksi olkoon!

Kaikkien näiden kätkettyjen "demonien" vapauttaminen on vähän kuin uuden käyttöjärjestelmän asentamista tietokoneeseen. Se vaatii aikaa ja keskittymistä ja siihen liittyy paljon uuden oppimista, jotta kykenette palauttaan pätevyytenne ja tehokkuutenne. Tai sitä voitaisiin verrata lakanan tai pöytäliinan silittämiseen, kun näitä ei voi pyykin jälkeen käyttää, ennen kuin rypyt on silitetty pois. Poistatte tehokkaasti kaikki tukoksenne ja kieltämisenne korvaamalla tai päivittämällä käyttöjärjestelmänne tai silittämällä pois kaikki epäjohdonmukaisuudet asenteistanne ja käyttäytymisestänne.

Kun tämä prosessi jatkuu, tiedostatte paljon selvemmin egonne yritykset kontrolloida teitä ja pyörittää elämäänne. Reagoitte vähemmän todennäköisesti nopeasti ja ajattelematta ja tämän seurauksena katuminen vie vähemmän aikaanne. Olkaa iloinen, että kaikki tämä kama nousee tietoisuuteenne, koska tiedostamisen myötä teillä on kaikki tarvitsemanne työkalut käsitellä mikä tahansa tilanne, mikä tulee.

Tietysti ette enää voi siirtää syytä mistään ei-rakastavasta käyttäytymisestä, koska tuolla hetkellä olette täysin tietoinen siitä, mitä tapahtuu, ettekä "menetä tietoisuutta" hetkeksi, kun tunteet syttyvät ja ottavat teidät tilapäisesti valtaansa. Teillä on nyt voima pysäyttää itsenne ennen reagoimista ja se voi olla pelottavaa, koska voitte nähdä seuraamukset, ennen kuin toimitte tai reagoitte. Tiedätte, että olette vastuussa sanoistanne ja teoistanne - kun mitkään demonit eivät aja teitä - ja teette tietoisesti päätöksen, osallistutteko tilanteeseen mukaan vai ette. Kun osallistuminen houkuttelee, teillä on aikaa tehdä päätös, siinä missä ennen osallistuminen vain tapahtui. Teidän on oltava tietoinen tunteaksenne tuon houkutuksen. Ja näin tietoisena voitte päättää vastustaa tehokkaasti ja voimakkaasti tai voitte päättää antaa periksi. Jos annatte periksi, saatte ehkä hetkellisen vapauden tai riemun tunteen, mutta sen korvaa nopeasti voimakas epäonnistumisen tunne.

Kun uusia energioita virtaa niin runsaasti, oppimisjakso egoitsenne ei-haluttujen puolien irtipäästämiseksi on erittäin lyhyt. Ympäristön palaute ajatuksista, sanoista tai teoista on erittäin nopea, kuten jotkut teistä ovat luultavasti jo huomanneet. Hyvä puoli on, että te ette huomaa toistavanne loputtomasti oppitunteja - oppitunteja jotka olivat kenties käsittämättömiä, ennen kuin tietoisuutenne alkoi herätä - koska ne opitaan nopeasti tässä uudessa energiaympäristössä ja siksi teitä eivät enää ahdistele ne epämiellyttävät ja kutsumattomat kokemukset, jotka pilaavat päivänne.

Aiemmin, ennen kuin uusia energioita alkoi virrata niin vapaasti ja runsaasti, monet vain ajelehtivat elämän läpi ihmetellen, miksi se kohteli heitä niin huonosti. Nyt teille tulee nopeasti selväksi, miksi teillä on huono päivä, ja voitte tehdä vaadittavia muutoksia ajatusmalleihinne ja käyttäytymiseenne, mikä sallii teidän välttää tilanteita, jotka toistuvasti päätyvät pilaamaan sen. Olette oma mestarinne, minkä olitte unohtaneet. Tällaiseksi teidät luotiin ja nyt löydätte sen taas ja käytätte sen antaman voiman. Tieto on valtaa/voimaa ja teidän tietotonne kasvaa tietoisuutenne avautuessa ja näin myös valtanne/voimanne. Käyttäkää sitä yltäkylläisesti, rakastavasti ja viisaasti ja kokekaa se uusi aika, mihin olette siirtyneet.

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron