Smallman John (johnsmallman.wordpress.com) Jeesus, Saul

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

15.3.2013 - AJATON ELÄMINEN ILAHDUTTAA TEITÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:47

AJATON ELÄMINEN ILAHDUTTAA TEITÄ

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
15.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Todellisuudessa elämä on hauskaa, todella hauskaa! Täällä henkiulottuvuuksissa on aina leikkisyyden henki, kun osallistumme käsillä olevaan työhön. Tietenkään työ ei muistuta täällä vähäisimmässäkään määrin työtä maan päällä, missä useimmat teistä kamppailevat hoitaakseen taloudelliset velvoitteensa ja saadakseen ruokaa ja suojaa rakkailleen, usein tehden työtä, mitä varmasti inhoavat.

Se mitä me kutsumme työksi, on elämäntehtävämme, kutsumuksemme, vastuualueemme sekä ammatti mihin sovimme täydellisesti ja mikä stimuloi meitä, innostaa meitä, kiehtoo meitä ja lumoaa meidät. Se on autuutemme seuraamista ja osallistumme siihen sen vuoksi jatkuvasti ja innostuneesti. Tarpeetonta kai sanoa, että se on loputtoman luovaa ja kohottavaa.

Silloin kun heräätte, otatte paikkanne rinnallamme - se on ollut varattuna teille luomishetkestänne saakka - ja osallistutte aktiivisesti ja harmonisesti kanssamme tähän, mikä on käytännössä jatkuvaa ja ylevää sinfoniaa - rakkautta, elämää, aistivuutta, tietoisuutta, ykseyttä, kaiken olevaisen Lähdettä, isäämme ja Jumalaa ylistäen.

Sanat ovat täysin riittämättömiä symboleja, millä kuvata tai edes yrittää maalata mielikuvaa ilmaisemaan, mitä todellisuudessa teemme täällä. Myös sana "tehdä" on tässä asiayhteydessä hyvin merkityksetön. Kun heräätte, ymmärrätte ne vaikeudet, joita meillä on kommunikoida kanssanne merkityksellisesti, ollessanne heräämättömiä ja luottaessanne täysin symboleihin informaation ja tiedon välittämisessä.

Ympäristö missä koette tällä hetkellä elämää, näyttää valtavalta ja monimutkaiselta teille, erityisesti kun otetaan huomioon universumi, mikä kietoo sisäänsä kotiplaneettanne ja sen sisältävän galaksin, sekä oman suuruutenne puute. Kuitenkaan se ei ole mitään verrattuna siihen Jumalan jumalaiseen todellisuuteen, missä kaikki on.

Heräämisenne on valtavan merkittävä ja hämmästyttävä tapahtuma. Se on tapahtuma, mitä kohti olette kulkeneet aioneita, kun leikitte lineaarisella aikakäsitteellä, mikä on nyt hajoamassa. Ajaton eläminen ilahduttaa teitä: ei aikatauluja, ei ahdistavia odotusjaksoja, ei hukattuja tilaisuuksia, elämä levittäytyy teille kerralla ja kannustaa teitä aktiivisesti osallistumaan nyt ja ikuisesti. Tämä on koettava ymmärtääkseen sen ja tuon kokemuksen ilo odottaa teitä.

Maanäkymänne monet, monet aikajanat sulautuvat nyt yhteen tavalla, mikä on tällä hetkellä teille täysin käsittämätön. Tavallaan teillä jokaisella ihmisyksilöllä on oma henkilökohtainen aikajananne, mikä taittuu ja rypistyy, kääntyy ja mutkittelee, kun teette päätöksiä ja valintoja, mitkä muuttavat sitä suuntaa, mihin elämänpolkunne vie teitä hetkestä toiseen.

Koska näytätte kukin lukkiutuneen omalle yksilöpolullenne - lääkäri, tiedemies, taitelija, opiskelija, sotilas, äiti, isä jne. - teidän on erittäin vaikea todella tajuta toisen polkua. Se on vähän kuin jäätelön syömistä tai uimista: näette toisen tekevän sitä, ja tiedätte, miltä se teistä tuntuu, mutta henkilökohtaiset kokemuksenne ovat juuri sitä - teidän, henkilökohtaisia, erillisiä ja erilaisia. Kun nämä aikajanat sulautuvat yhteen, tämä kaikki muuttuu ja alatte kokea ykseyden merkityksen.

Tämä aikajanojen yhteensulautuminen jatkuu, kunnes on vain yksi, ja sitten sekin häviää ja hajoaa jättäen vain ykseyden, luomisen, Jumalan. Mutta ketään ei kadoteta, koska kaikki aistiva elämä on ikuista, kuolematonta ja täysin integroitunutta jumalaiseen kenttäänsä. Se minkä koette ja näette erillisenä ja henkilökohtaisena, on harhaa. Kaikki on pysyvästi yhteydessä keskenään. Hyvin rajoittunut havaintotapanne vain kätkee tämän teiltä.

Jokainen teistä tuntee jonkun, joka näyttää jäykältä, joustamattomalta ja kiinnittyneen johonkin epätodelliseen uskomuksen, minkä hän luulee määrittelevän itsensä, ja toisille on selvää, että hän elää omassa harhakuvamaailmassaan, tietämättömänä tai piittaamattomana uskomuksensa, tilanteensa ja sen epätodellisuudesta, miten hän esittäytyy maailmalle, ja vakuuttuneena siitä, että kaikki hänen ympärillään ovat outoja, väärässä ja menettäneet järkensä.

No, todellisuudessa olette kaikki enemmässä tai vähemmässä määrin sulkeutuneet rajoittuneisiin ja poissulkeviin ympäristöihin - kirkot, klubit, poliittiset yhteenliittymät, työpaikat, etnisyys, perhe. Kun heräätte, nuo itselle tuputetut rajat, rajoitukset, nuo joustamattomat ja "itsestään selvät" uskomukset putoavat pois ja näette uusin silmin, kuulette uusin korvin ja aistitte uusin aistein. Tunnistatte itsenne yhdeksi ja ilonne on ääretöntä.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

19.5.2013 - KAIKELLA TAPAHTUVALLA ON HENKINEN PUOLI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:48

KAIKELLA TAPAHTUVALLA ON HENKINEN PUOLI

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
19.5.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Odottaminen on aina kuluttavaa ja väsyttävää, kun ette tiedä, mihin aikaan tai minä päivänä odottamanne asia tapahtuu. Haluatte olla valmis, mutta ette tiedä, mitä odottaa, ja näin ette osaa valmistautua. No, sitten kun heräämisenne täyteen tietoisuuteen tapahtuu, olette täysin valmis. Teidän on aivan mahdotonta olla mitään muuta kuin valmis, koska olette olleet matkalla tuohon hetkeen koko nykyelämänne ajan, kun teille on tuotu oppitunti toisensa jälkeen opettamaan, miten päästetään irti esteistä, estoista ja kaikesta, mikä vähentää jollain tapaa kykyänne olla vain rakastava. Ja olette edistyneet valtavasti tällä rintamalla, koska tässä henkisen kehityksenne kohdassa heräämisestänne tulee vääjäämätöntä.

Päästäkää irti niistä huolista tai ahdistuksista, joita ehkä haudotte, koska heräämisenne on sovittu, kuten teille on kerrottu. Mikään ei voi estää sitä tapahtumasta täsmälleen niin, kuin Jumala tarkoittaa. Jumala ei kanna huolta, joten ei teidänkään pitäisi! Huolehtiminen käyttää energiaa, mikä voitaisiin käyttää paljon tehokkaammin muualla. Ja kuitenkin kun näette uutisraportteja onnettomuuksista, konflikteista, maanjäristyksistä, äärimmäisistä sääolosuhteista ja suunnattomasta kärsimyksestä, teidän on vaikea olla tulematta vedetyksi "huolikanavalle".

Kaikessa mitä tapahtuu maan päällä, on henkinen puoli, mikä antaa tilaisuuksia ilmaista myötätuntoa, jakaa välttämättömyystarvikkeita ja oppia oppitunteja, jotka auttavat teitä liittymään toisiinne harmonisesti ja yhteistyötä tehden. Huolehtiminen ja tuomitseminen heikentää noita tilaisuuksia tai kätkee ne retoriikan taakse, mikä lupaa paljon ja antaa hyvin vähän. Pieni henkilökohtainen anti jollekin vaikeuksissa olevalle - ystävällinen sana, puhdas kuuntelemisen hetki, sopiva lahja välittömään tarpeeseen - luo paljon suuremman energia-aallon, rakkausaallon, minkä voitte mitenkään kuvitella ja mikä väreilee kaikkiin suuntiin lähteestään ja vaikuttaa alueille, mitä te - antaja - ette voi mitenkään ajatella. Jokaisella rakastavalla sanalla tai ajatuksella on upeita ja arvaamattomia seuraamuksia kauas sen paikan yli, missä se tapahtuu.

Jos voisitte nähdä, miten voimakkaita vaikutuksia rakastavat ajatukset, sanat ja teot laittavat liikkeelle, päättäisitte tuottaa niitä paljon useammin. Itse asiassa ilmaisemalla aikomuksen tehdä sen useammin, laajennatte tietoisuuttanne niistä vaikutuksista, joita teillä on, ja avaatte itsenne jatkuvalle palautteelle, mikä saa olonne tuntumaan hyvältä ja inspiroi ja motivoi teitä tekemään vielä lisää.

Palveleminen on erottamaton rakkauden osa, kuten aivan hyvin tiedätte, mutta usein tunnette, että te ette ole palvelleet tarpeeksi. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että sen sijaan että keskitytte onnellisuuteen, mitä palvelunne antaa palveltaville, ja tyydytykseen, mitä se antaa teille, teillä on usein taipumusta keskittyä siihen, miten paljon olette tehneet, ja kenties myös siihen, miten paljon enemmän olette tehneet kuin joku muu ja miten se väsyttänyt teidät. Silloin kun mittaatte ponnistelujanne ja pidätte tarkkaa lukua, miten paljon olette antaneet, vastaanottajan palauttama ilon ja onnellisuuden energia karttelee teitä, kuten myös sen tarjoama energiavahvistus. Antakaa siis vapaasti, älkääkä laskeko kustannuksia. Teidän ei tarvitse, koska Isänne näkee jokaisen rakastavan tapahtuman, minkä luotte, ja tallentaa sen teitä varten paikkaan, missä sitä kunnioitetaan ikuisesti eikä koskaan unohdeta, ja sitten kun heräätte syvästä unitilasta, mihin harha ankkuroi teidät, luomuksenne paljastuvat teille todellisessa suurenmoisuudessaan.

Olette äärettömän luomiskykyisiä olentoja - kuten näkisitte sen, jos tiedostaisitte - koska niin teidät luotiin. Isänne loi teidät itsensä kaltaiseksi, jotta tekin voisitte osallistua luomisen iloon, toisten palvelemisen iloon, mikä on tietysti myös itsen palvelemista, koska ei ole mitään toista ja erillisyyttä, kun olette kaikki yhtä. Olette kätkeneet tämän totuuden, tämän todellisuuden tietoiselta tajunnaltanne olemalla innokkaasti mukana hyvin rajallisessa tietoisuusmuodossa, mistä olette sulkeneet luontaiset aistimiskykynne ja vaihtaneet ne hyvin rajoittuneisiin fyysisiin aisteihinne - näkö, kuulo, kosketus, maku ja haju - ja tämä vahvistaa yksilöllisyyden ja erillisyyden tunnettanne.

Nämä rajoittuneet aistit näyttävät toimivan hyvin tehokkaasti teillä - siinä määrin, että enimmäkseen kiellätte niiden toisten olemassaolomahdollisuuden, jotka jollain tavalla laajentaisivat tiedostamis- ja tietokenttäänne. Vaikka toista aistimistapaa havainnollistavat ne monet lahjakkaat yksilöt, jotka ovat auttavat kovasti heräämisprosessissanne, useimmat ihmiset päättävät olla tunnustamatta mitään, mitä ei aistita viidellä aistilla. Ihmiset pitävät parempana turvalliselta näyttävää rajoitettua ja rajattua ympäristöä, missä he luulevat olevansa turvassa. Teillä on ilmaisu "ojasta allikkoon", mikä kuvaa hyppyä tuntemattomaan, mutta tuntematon - tässä tapauksessa todellisuus - on tuntematon vain, koska olette päättäneet olla tuntematta sen. Eikä aivan varmasti "allikko".

Tuntemattoman pelko on harhan piirre, mutta Jumalan todellisuudessa mikään ei ole tuntematonta, kätkettyä tai naamioitua. Kaikki tieto, kaikki viisaus ja kaikki mahdollisuudet ovat ulottuvillanne, mikä antaa loputtomasti rakastavan energian kenttiä, missä lentää, leijua/kellua tai uida (tai käyttää mitä tahansa liikkumismuotoa, minkä päätätte luoda!), kun riemuitsette jumalaisen tilan ihmeissä. Heräätte noille riemullisille maailmoille, missä ääretön ilo odottaa teitä - muita mahdollisuuksia ei ole varattu.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

28.7.2013 - KEHO KÄY LÄPI ELÄVÖITYMIS- JA PIRISTYMISPROSESSI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:50

KEHO KÄY LÄPI ELÄVÖITYMIS- JA PIRISTYMISPROSESSIA

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
28.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

John: Hyvää iltapäivää, rakas Jeesus. Kiitos viimeisestä. Tänään tunnen olevani erittäin veltto, motivoitumaton ja periaatteessa unessa jaloillani. Voitko antaa minulle informaatiota tai opastusta siitä, mitä tapahtuu. Onko kyse vain minusta, egostani joka kiukuttelee olemalla laiska vai mistä? Ja olisi mukava, jos voisin avautua kuulemaan, mitä sinulla on kerrottavana minulle, joten auta minua siinä, kiitos. Olen myös epätavallisen ärtynyt tai vihainen. Onko sisälläni estettyjä tai kiellettyjä tunteita ja nyt ne tulevat esiin vapautettavaksi vai eikö minun tarvitse oikeasti kokea sitä?

Jeesus: Kyllä, John, olet väsynyt. Kehosi - kuten monien, monien muidenkin keho - käy läpi elävöitymis- ja piristymisprosessia. Parhaiten voin selittää sitä sanomalla, että energiakentissänne tapahtuu valtavaa taajuuden lisääntymistä ja tämä energisoi kaikkea maan päällä, sitten kun prosessi on valmis. Sitten tunnette kaikki olevanne todella elossa - monet teistä ensimmäistä kertaa inkarnoiduttuanne tähän elämään. Ja tuon elävyyden tunteen myötä koette suurta lisääntymistä innostuksessanne elämää kohtaan, kun luovat kykynne tulevat käyttöön hyvin laajasti ja runsaammin. Voitte varmasti odottaa sitä innostuneena.

Kun olet väsynyt, nuku äläkä tuomitse itseäsi laiskaksi tai riittämättömäksi tuon tarpeen vuoksi. Kunnioita sitä sallimalla se. Ja tietysti väsymys johtaa usein ärtyneisyyteen, kun on asioita, jotka mielestäsi pitäisi hoitaa, eikä sinulla ei ole energiaa edes ajatella sitä, ja kuitenkin haluat tai tunnet, että sinun pitäisi tai on pakko. Keho kertoo sinulle, mitä se tarvitsee, joten ole sille lempeä, äläkä tuomitse sitä, koska se on palvellut sinua hyvin ja palvelee jatkossakin. Työskentele sen kanssa, älä taistele sitä vastaan ja nauti siitä rauhasta, minkä sallii sinun kokea. Mitä tahansa kehokokemuksesi ovatkin, niillä on tarkoitus sinulle, vaikket tällä hetkellä ymmärtäisikään sitä.

Muista, että ympäristö missä koette tällä hetkellä elämää, antaa teille suuria rajoituksia. Se on rajoittunut ympäristö ja näin se mitä ehkä haluaisit kokea, ylittää usein kehokapasiteettisi. Se on motivaatio kaikkien niiden taustalla, jotka ajavat itseään joko täydellisen kunnon etsintään tai tekevät uusia ennätyksiä urheilussa. He tietävät, että heidän pitäisi pystyä paljon, paljon parempaan, ja niinpä he työntävät fyysisiä rajojaan niin pitkälle, kuin pystyvät. Jotkut heidän saavuttamansa tulokset ovat hyvin vakuuttavia, vaikka he ehkä käyttävätkin laittomiksi määriteltyjä doping-aineita. He näyttävät myös, että rajat voidaan voittaa, ja näin avaavat mielen mahdollisuudelle rajojen poistamisesta kokonaan ja tämä on melkoista tietoisuutenne laajentamista. Kun heräätte, huomaatte, ettei todellisuudessa ole mitään rajoja - kaikki minkä voitte ajatella, on aina mahdollista.

John: Kiitos paljon tästä, rakas Jeesus. Se on hyvin kohottava ajatus ja korostaa taas tarvetta hyväksyä se, mitä on, kunnes ajetaan työntymään yli rajojen, kuten jotkut ajetaan.

Jeesus: Kyllä, se on heidän polkunsa. Muistakaa, että jokainen seuraa polkua, minkä hän on valinnut huolellisesti ja viisaasti ennen inkarnoitumista, ja se tuo heidän elämäänsä oppitunteja, jotka he ovat päättäneet oppia. Älkää koskaan arvostelko toisen polkua, koska teillä ei voi olla aavistustakaan, miksi hän on valinnut sen tai mihin se voi johtaa hänet. Tuomitseminen tulee egosta ja sitä pitäisi välttää. Kun erottelukykyä käytetään varovasti ja viisaasti, sitä tarvitaan toisinaan. Hyväksykää oma polkunne, minne tahansa se viekin teidät, ja tietäkää sydämenne keskuksessa, että se on täysin räätälöity teidän vaatimuksiinne, ja antakaa toisille heidän ansaitsemansa kunnioitus ja arvostus, kun he seuraavat omaa polkuansa.

Oman polkunne seuraaminen parhaan kykynne mukaan on optimitapa seurata sitä, mutta tämä ei merkitse toisten tunteiden tai huolien jyräämistä. Varokaa uskomasta joskus tai aina, että te olette oikeassa ja toiset väärässä, koska tämä on hyvin vaarallinen ja mahdollisesti haitallinen uskomus, mitä on hyvin havainnollistettu aioneita ihmiskunnan keskuudessa maan päällä. Jos teille vihjataan, että olette kenties erehtyneet jossain mielipiteessä, sanassa tai teossa, niin on aina järkevää tutkia lähtökohtianne mieli mahdollisimman avoimena. Ja jos huomaatte erehtyneenne, antakaa sitten tunnustusta kiitollisena korjauksesta ja henkilölle, joka antoi sen, ja olkaa iloinen, että tietopohjanne on laajentunut.

Kuten tiedätte, kaikki tällä hetkellä maan päällä ovat henkisessä kehittymis- ja oppimisprosessissa. Kukaan maan päällä elämää kokeva ihminen ei ole oikeutettu tuomitsemaan toista, koska kenelläkään ei rajoitusten aiheuttaman harhan vuoksi ole pääsyä siihen jumalaisen viisauden äärettömään kenttään, mikä on herätessä. Osa polkuanne heräämiseen on tulla tietoiseksi siitä, että maatasolla käytössänne oleva viisaus ja tieto on kovasti rajoittunutta. Tämän tiedostaminen tekee teille paljon helpommaksi lakata tuomitsemasta ja avata sydämenne rakastaen ja hyväksyen sille, mitä tapahtuu, ja kaikille muille rodusta, uskonnosta, väristä tai kulttuurista riippumatta. Kun teette tämän, niin huomaatte päästävänne irti sisällänne siitä, mikä ei ole harmoniassa jumalaisen tahdon kanssa ja nauttivanne siitä rauhantunteesta, minkä tuomitsemattomuus aina tuo, koska se on todellisuudessa tietoisuutta siitä, että kaikki on yhtä ja toisen tuomitseminen on itsensä tuomitsemista.

Tuomitsemisessa ei ole ehdottomasti mitään tolkkua, koska Jumala loi teidät kaikki ja hänen kaikki luomuksensa ovat täydellisiä, viattomia ja tahrattomia, äärettömän kauniita ja puhtaita olentoja. Se minkä tuomitsette tuomitessanne, ovat olemattomia harhakuvia, kuvitteellisia aspekteja, joita esitätte kehomuodossa, kun pelaatte pelejä ja teeskentelette olevanne jotain, mitä ette ole ettekä koskaan voisi olla. Riemuitkaa siinä varmassa tiedossa, että teidän on määrä herätä ja löytää taas se "sinä", minkä isänne loi rakkaudessa ikuisuudeksi.

Rakastava veljenne, Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

31.7.2013 - AVOIMUUS ON KASVUN AVAIN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:50

AVOIMUUS ON KASVUN AVAIN

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
31.7.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ihmiskunnan työläs matka kotiin todellisuuteen on melkein loppu, kun teitä auttavien energioiden intensiivisyys lähestyy huippuaan. Ne siirtävät teidät sitten energiaulottuvuuteen, mikä ylläpitää teitä täysin uudella ja innostavalla tavalla.

Olette valmistautuneet integroitumaan tähän (teille) uuteen ulottuvuuteen useita vuosikymmeniä ja osa tätä valmistautumista on ollut kannustaa valtavaan tietoisuuden lisääntymiseen keskinäisestä yhteydestä, itse asiassa kaiken olevaisen ykseydestä.

Moderni tieteellinen tutkimuksenne on vastuussa siitä valtavasta tiedon laajentumisesta, mikä on johtanut kovasti kaivattuun kollektiiviseen päätökseen kyseenalaistaa ja sitten arvioida uudelleen monia lähtökohtia, mille kaikki uskomusjärjestelmänne perustuvat - uskonnolliset, poliittiset, sosiologiset, psykologiset, koulutukselliset, lääketieteelliset ja myös tieteelliset - ja tehdä oleellisia muutoksia niihin ja siihen tapaan, millä niiden tarjoamaa tietoa tulkitaan.

Tieto on valtava informaatiokenttä, mihin teillä on ihmisinä ollut hyvin rajoitettu pääsy. Pääsyy tähän on ollut, että jumalaisesti luotuina kuolemattomina olentoina teille annettiin rajaton tieto, mutta jos nykyisessä tietoisuudeltaan hyvin rajoittuneen älykkyyden tilassa olisitte antaneet itsellenne täyden pääsyn tuohon tietoon, se olisi voinut johtaa toimintaan, mikä olisi voinut aiheuttaa ja luultavasti olisi aiheuttanut vielä enemmän tuhoa ja hirveää vahinkoa Gaialle, kuin olette onnistuneet saavuttamaan tähän mennessä. Eikä se olisi ollut kenkään parhaan edun mukaista!

Niinpä kehittyäksenne henkisesti - kuten on ihmiskunnan kollektiiviaikomus - ja tullaksenne taas kerran planeetan suojelijoiksi - syynne olla Gaialla tässä evoluutiokierron kohdassa - on oleellista, että päästätte irti egoistisesta ja ylimielisestä tarpeestanne kontrolloida energioita, jotka opastavat planeettaa ja omaa kehittymistänne, ja myös niistä tunteellisesti harhaanjohdetuista uskomuksista, että olette viisaimpia ja älykkäimpiä olentoja, joita on koskaan ollut tunnetussa universumissa. Eivät tietysti kaikki ihmiset usko näin - silti ylimielisyys on yleinen puolustautumisreaktio, mihin monet turvautuvat tuntiessaan, että ne uskomusjärjestelmät joihin he samaistuvat, ovat hyökkäyksen kohteena tai vaarassa syrjäytyä.

Ihmiskunta on kehittymässä henkisesti tilasta, missä kyselemättä hyväksytään kulttuurin kertoma totuus, tasolle missä ihmisnäyttämön ns. totuudet kyseenalaistetaan ja tutkitaan. Tämä on oleellinen askel heräämisprosessissanne.

Silloin kun käytetään erottelukykyä, kaikki arvokas voidaan säilyttää ja samalla sivuuttaa kaikki älyttömät opinkappaleet, joita on kiinnitetty näihin filosofioihin aikojen saatossa, mutta jotka silti vaativat ehdotonta oppien noudattamista, vaikka ne ovat selvästi turmeltuneet ja niitä on tulkittu väärin. Avoimuus on avain kasvuun ja evoluutioon, koska se kannustaa ihmisiä tutkimaan lähtökohtia, jotka on otettu itsestäänselvyytenä, ja arvioimaan niitä uuden tiedon valossa.

Olette avaamassa sydämenne teitä ympäröivälle jumalaiselle rakkauskentälle ja näin tuo rakkaus yhdistyy teihin ja auttaa teitä näkemään selvemmin ne juurtuneet uskomukset ja pelot, jotka ovat hallinneet teitä hyvin kauan. Tämä kasvava tietoisuus rajoistanne on suuri askel eteenpäin, koska se sallii teidän katsoa niiden ulkopuolelle, ja nähdä, ovatko ne oikeasti rajoja vai ovatko ne vain mukavia puolustusmekanismeja, joita olette muodostaneet välttääksenne kohtaamasta omat pelkonne uskaltautumalla tuntemattomaan.

Nyky-ympäristönne rajat ovat kauan sitten kasvaneet hyödyllisyytensä yli ja teidän on aika siirtyä niiden ulkopuolelle. Rakkaus mikä kietoo teidät sisäänsä ja kannustaa teitä jakamaan ja laajentamaan sitä, auttaa teitä tässä. Joka kerta kun sallitte rakkauden opastaa ajatuksianne, sanojanne tai tekojanne, saatte kohottavan palautteen rauhan ja tyytyväisyyden tunteena, koska rakkaus tietää itsensä yhdeksi ja tunnistaa siksi itsensä kaikissa, joiden kanssa olette tekemisissä, ja se jakaa tuon tiedon kanssanne tunteena yhdistymisenne tarkoituksenmukaisuudesta.

Rakastava läsnäolo tuo rauhaa ja hedelmällisen yhteyden mahdollisuuden joka tilanteeseen, kuten monet teistä havaitsevat. Tietoisuus tästä leviää nopeasti, koska hyvin monet päättävät päivittäin yhdistyä rakastavasti pelokkuuden sijasta ja sitten rohkaistuvat mahtavasti kokemistaan tuloksista.

Kaikki suuret opettajat, mentorit ja mystikot jotka valitsivat maaelämän ihmisenä kulkeakseen keskuudessanne ja jakaakseen tietoaan ja viisauttaan, ovat kertoneet teille, että rakkaus on avain. Rakkaus on iloista, hyväksyvää, innostavaa, lohduttavaa ja innostavaa, kuten on jumalaisesti tarkoitettu.

Silloin kun teette rakkaudesta jatkuvan seuralaisenne, pystytte käsittelemään jokaisen tilanteen, mistä löydätte itsenne. Kun kärsitte tai teillä on tuskaa, rakkauden vastaanottaminen ja jakaminen keventää teidän ja niiden taakkaa, joiden kanssa olette kontaktissa tai konfliktissa! Se on puolustautumisen ja vetäytymisen vastakohta, jotka keskittyvät erillisyyden epätodellisuuteen ja joita käytetään tekosyynä jäädä sivuun tai pidätellä myötätuntoa, ja näin korostetaan lisää sitä erillisyyden tunnetta, mikä on jakanut ihmiskuntaa aioneita.

Rakkautta tulvii siihen ympäristöön, missä ihmiskunta parhaillaan kokee elämää. Osallistukaa siihen koko sydämestänne ja korjatkaa palkkioita, joita se tarjoaa teille joka hetki. Älkää odottako huomiseen, kunnes teistä tuntuu paremmalta, kunnes joku teitä loukannut pyytää anteeksi, koska jos teette näin, jatkatte vain odottamista ja ilo karttelee teitä. Olkaa rakastava nyt. Se on erittäin helppoa, koska se on luontonne. Päättäkää osallistua vain rakastavasti, koska se on ilon valitsemista.

Rakastava veljenne, Jeesus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

11.8.2013 - ELÄMÄ ON NYT, JOTEN UNOHTAKAA ODOTTAMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:51

ELÄMÄ ON NYT, JOTEN UNOHTAKAA ODOTTAMINEN

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
11.8.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jumalan suunnitelma on nerokas, kaunis ja täydellinen. Täällä henkiulottuvuuksissa olemme ilahtuneen hämmästyneitä, kun se jatkuvasti kehittyy juuri niin, kuin hän aikoo. Teille maatasolla jotka olette uppoutuneet harhatodellisuuteenne, tämä ylittää täysin ymmärryksen - itse asiassa valtava enemmistö teistä on tietämätön, että Jumalan suunnitelmaa ylipäätään on. Älkää kysykö "mikä suunnitelma?" hämmästyneellä äänellä, koska on vain yksi suunnitelma: Jumalan suunnitelma, mikä on se luomisenergiakenttä, missä kaikki hänen aikomansa tapahtuu. Ja kaikki mitä hän aikoo, tapahtuu aina täsmälleen tuon suunnitelman mukaisesti. Ihmiskunnan herääminen on osa tuota suunnitelmaa ja se tapahtuu siksi täsmälleen jumalaisen tahdon ja aikomuksen mukaisesti. Oppaanne, mentorinne ja kanavat henkiulottuvuuksissa ovat pitäneet teidät ajan tasalla niistä osista, jotka vaikuttavat suoraan teihin. Siis kiinnittäkää huomiota, kuunnelkaa niiden neuvoja ja opastusta, ottakaa se sydämeenne ja toimikaa sen mukaan.

Kun ihmiskunnan aioneita odottama herääminen lähestyy, voi olla hyvin kohottavaa pohtia sitä hämmästyttävää edistymistä, minkä henkinen kehityksenne on tehnyt viimeisten kolmen tai neljän vuosikymmenen aikana. Jos vertaatte sitä henkisen informaation määrää, mikä on ulottuvillanne nyt monien lähteiden kautta, siihen mitä oli käytettävissä 1960-luvulla, kasvu on ilmiömäistä. Ja tästä seuraa valtava lisääntyminen niiden ihmisten määrässä, jotka pyrkivät elämään rakastavammin, tietoisemmin ja myötätuntoisemmin.

Ihmiskunta on kärsimätön heräämään, hyvin kärsimätön, mikä on ok, koska mitä pikemmin heräätte sitä parempi. Mutta kun ajatellaan niitä aioneita, jolloin harhaa on ollut, verrattuna ihmisen elinaikaan, kärsimättömyytenne näyttää vähän liioitellulta, kun muistetaan myös, että nämä aionit ovat todellisuudessa kestäneet vain hetken. Niinpä sen sijaan, että keskitytte odottamaan toiveikkaasti jotain tulevaisuuden tapahtumaa, eläkää nykyhetkessä ja nauttikaa jokaisesta hetkestä, koska silloin elämä tapahtuu.

Voitte katsoa taaksepäin elämäänne ja muistaa jotain, mitä odotitte innokkaasti tuolloin tai mitä pelkäsitte. Ja kenties muistatte yhtä hyvin jonkin tilaisuuden tai tapauksen, mikä tapahtui odottamisenne aikana, ja annoitte sen livahtaa ohi suuremmin arvostamatta ja kaduitte ehkä sitä kovasti myöhemmin. Elämä on nyt, joten unohtakaa odottaminen, mikä voi aiheuttaa vakavan häiriötekijän, esteen, mikä vangitsee teidät, pysäyttää teidät raiteillanne, silloin kun voisitte nauttia elämästä!

Huolestuminen on pelon piirre ja ilo on rakkauden piirre, mutta vain rakkaus on todellista! Keskittykää rakkauteen, muuttakaa itsenne ja näin muuttakaa maailmaa. Itsenne ja näin maailman muuttaminen on juuri sitä, mitä te teette, muttei koskaan haittaa, että lisäätte keskittymistänne rakkauteen tuomalla huomionne takaisin rakkauteen aina, kun se tulee mieleenne. Kuten kaikessa säännöllisessä harjoittelussa, mitä enemmän harjoittelette, sitä helpommaksi se tulee ja sitä enemmän haluatte tehdä sitä, kun taitonne ja nautintonne lisääntyy. Silloin kun sallitte rakkauden opastaa teitä, elämä virtaa paljon tasaisemmin ja kaikki kokemanne järkytykset tai pettymykset on helpompi käsitellä. Ne näyttävät jotenkin paljon vähemmän tärkeitä, kuten ne tietysti ovatkin! Muistakaa, että teidät on rajattu harhaan, missä mikään tapahtuva ei ole oikeasti totta, ja se kupla mikä harha on, puhkeaa kohta.

Todellisuus, todellinen kotinne, paljastuu pian oltuaan valintanne mukaisesti piilossa katseeltanne, tietoisuudeltanne ja tiedoltanne, väijyen harhassa kaiken tuon pelon ja pimeyden joukossa. Pilvet väistyvät ja valo kirkastuu, kun muutatte fokustanne epätodellisesta rakkauteen, tuohon jumalaisen energian kaikenkattavaan kenttään, missä teillä on ikuinen olemassaolo. Kun valo voimistuu, teidän on mahdotonta pitää silmiänne suljettuna, puhumattakaan pysyä unessa. Luontainen tilanne on olla täysin hereillä, täysin tietoinen ja siksi Jumalan tunteva.

Rakastava veljenne Jeesus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

7.12.2013 - HYVIN MONET TEISTÄ OVAT OLLEET ÄÄRIMMÄISEN TYYTY

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2013 13:52

HYVIN MONET TEISTÄ OVAT OLLEET ÄÄRIMMÄISEN TYYTYMÄTTÖMIÄ MAAELÄMIINSÄ

Jeesusta kanavoinut John Smallman ( johnsmallman2.wordpress.com)
7.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elämä on ikuista, te olette elossa ja siksi tekin olette ikuisia olentoja. Ei ole mitään kuolemaa. Kyllä, jätätte tietysti kuvitteellisen kehonne, kun lähdette uniympäristöstänne ja palaatte Kotiin "matkoiltanne", mutta se on upeaa heräämistä loistavaan todellisuuteen.

Lähestyvä ihmisten herääminen tai ylösnousemus on erilaista, koska se on massaherääminen, missä säilytätte kehonne ja se palautetaan täyteen elinvoimaan ja täydellisyyteen, kera sen iän tai fyysisen ulkonäön ja kykyjen, jotka ovat tarkoituksenmukaisia ja sopivat toiveisiinne.

"Ihmeiden oppikurssissa" puhuin siirtymisestä painajaisesta onnelliseen uneen ja tämä on tapahtumassa. Hyvin moni teistä on ollut äärimmäisen tyytymätön maallisiin elämiinsä ja siirtyminen onnelliseen uneen on seuraava vaihe matkallanne takaisin todellisuuteen. Ette voi siirtyä täysin todellisuuteen pitäessänne kiinni mistään energioista, asenteista tai uskomuksista, jotka eivät ole täysin harmoniassa Lähteemme, Jumalan, taivaallisen isämme ja rakkauden kanssa.

Onnellinen uni on tila, missä teillä on kaikki, mitä voitte haluta. Ei ole mitään tarvetta tai mahdollisuutta kilpailla tai taistella saadakseen "oikeutta" - kaikki tarpeenne ja halunne tyydytetään vähääkään vaivaamatta tai kohtelematta epäoikeudenmukaisesti ketään toista. Se on ympäristö, missä voitte oppia rentoutumaan, päästämään irti peloistanne ja ahdistuksestanne ja oivaltamaan, ettei teillä ole mitään tarvetta noihin negatiivisiin puoliinne. Elätte siellä ilossa ja kehitätte onnellisena äärettömiä luomiskykyjänne, antaen näin nautintoa kaikille.

Teidän on erittäin vaikea kuvitella maailma, missä ei ole konfliktia, epäluottamusta ja pettymystä ja on vain harmonista yhteistyötä kaikkien hyväksi - "hyvä" minkä jokainen voi tunnistaa rodustaan, väristään, kulttuuristaan tai uskostaan riippumatta. Sitten kun tunnette olevanne valmis, voitte siirtyä tuosta tilasta Kotiin saakka ja liittyä seuraamme henkimaailmoissa.

Mutta oleminen tässä onnellisessa unessa on hyvin rauhoittavaa, rentouttavaa ja ihastuttavaa ja monilla teistä ei ole kiirettä siirtyä eteenpäin. Ja se on ok. Jumala haluaa vain täydellistä onneanne ja teidän näkeminen onnellisessa unessa nauttimassa olostanne tuo myös hänelle valtavaa iloa.

Tämä voi kuulostaa joillekin teistä suunnitelman muutokselta, mutta vakuutan, ettei se ole. Sitä uutta ympäristöä mihin teidät ollaan ohjaamassa, on mahdotonta kuvata sanoin. Onnellisen unen ja todellisuuden välillä on erittäin suuri ero, mutta ihmisperspektiivistä teidän on melkein mahdotonta erottaa niitä, puhtaasti ihmisyytenne aiheuttamien perspektiivirajoitusten vuoksi. Onnellinen uni on teille kaikille taivaallinen kokemus.

Teillä ei ole huolia, pelkoja ja puutetta - itse asiassa kaikki mitä voisitte kuvitella tarvitsevanne tekemään teistä onnellisen, on välittömästi käytössänne. Mutta tietysti koska teillä on erilaisia kovia kokemuksia harhasta, teiltä vie vähän aikaa sopeutua luottaaksenne täysin turvallisuuteen ja varmuuteen.

Olette kaikki kokeneet jossain määrin hylkäämistä ja sen aiheuttamaa voimakasta tuskaa, joten teiltä menee aikaa päästää irti kaikista pinttyneistä epäilyksistä, jotka vihjaavat, että niin voisi tapahtua taas. Vakuutan teille, ettei tapahdu - itse asiassa ei voi tapahtua - mutta tarvitsette aikaa hyväksyä, että tämä on totta eikä hylkäämistä, kärsimystä tai pettämistä voi enää koskaan tapahtua teille.

Monissa harhan maaelämissä olette kokeneet hylkäämistä ja pettämistä, pelastumista hylkäämisestä ja pettämisestä ja sitten lisää hylkäämistä ja pettämistä ja näin teidän on vaikea päästää irti kaikesta juurtuneesta tuskasta ja epäilyksestä, mitä nuo kokemukset ovat aiheuttaneet teille.

Monet teistä ovat auttaneet hylättyjä lapsia - kyllä, heitä on aivan liikaa edelleen maan päällä tällä hetkellä, huolimatta kollektiivinne valtavasta edistymisestä siirtymisessä rakkauteen - tai lemmikkejä ja näin tiedätte, miten kauan luottamuksen rakentaminen heidän kanssaan voi viedä ja miten helposti sen voi taas tuhota.

No, tuossa tilassa mikä on onnellinen uni, tuon uudelleenrakennetun luottamuksen ja uskon hajoaminen ei voi toistua. Luottamus ja usko siihen, että olette viimeinkin todella turvassa, voi vain vahvistua - se ei voi koskaan heikentyä tai tuhoutua. Kuitenkin jokainen teistä kehittää kestävän luottamuksen tahdilla, mikä sopii teille parhaiten. Kukaan ei yritä kiirehtiä teitä - valitsemaanne kehitystahtia kunnioitetaan aina täysin.

Teitä kaikkia kunnioitetaan kovasti siitä, mitä olette tehneet monien erilaisten maaelämienne aikana, ja siitä henkisestä kehittymisestä, mitä olette saavuttaneet kaikista niistä esteistä, harhautuksista ja yleisistä häiriötekijöistä huolimatta, jotka ovat usein vieneet huomionne pois käsissä olevasta tehtävästä - heräämisestä! Rakkaus mikä ympäröi teitä kaikkia, raivaa nyt vääjäämättä ja vastustamatta tiensä jokaisen ihmisen sydämeen ja sen vaikutuksia on aina vain vaikeampaa sivuuttaa tai kieltää. On ollut pitkä ja vaikea tie, mutta loppu on näkyvissä.

Rakastava veljenne Jeesus

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

14.12.2013 PAKAHDUTTE SIITÄ YKSEYDENTUNTEESTA, MIKÄ KIETOO T

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 16.12.2014 10:23

PAKAHDUTTE SIITÄ YKSEYDENTUNTEESTA, MIKÄ KIETOO TEIDÄT SYLIINSÄ



Jeesusta kanavoinut John Smallman (johnsmallman2.wordpress.com)

14.12.2013

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Täällä, poissa harhasta – niin kuin me olemme – voimme nähdä, että ihmiskunta liikkuu aivan ehdottomasti kohti heräämistä eikä tuota liikettä pysäytetä. Liian monia järjettömiä asioita ja paljastukisia tapahtuu nyt, mikä sallii painajaisen pysyä näennäisen totena.



Kun unesta tulee liian intensiivistä tai se näyttää liian todelta, nukkuja herää unesta, kun hän hieroo silmiään ja palaa todellisuuteen. Tätä tapahtuu tällä hetkellä. Jatkakaa vain sen aikomuksen pitämistä, että heräätte harhasta, olette rakastava koko ajan ja ylläpidätte jatkuvasti sen valon, mitä kannatte korkealla.



Ihmiskunnan kollektiiviaikomus tukee harhaa ja säilyttää sen tai saa sen romahtamaan ja murenemaan. Jälkimmäinen aikomus on valittu, se vahvistuu ja voimistuu ja sen vaikutuksista on nyt tulossa selviä.



Merkkejä harhan hajoamisesta on kaikkialla ja niiden pönkittämisyritykset jotka säilyttäisivät vallitsevan tilan, osoittautuvat äärimmäisen tehottomiksi. Sen perusta murenee korjauskelvottomaksi ja tiedätte sen, joten älkää antako vetää itseänne takaisin harhan tuho- ja hävitysskenaarioon niillä häiritsevillä uutisilla, joita valtavirtamedia raportoi ja joiden tarkoituksena on pitää teidät pelossa. Keskittykää sen sijaan rakkauteen.



Rakkaus ympäröi teitä joka hetki ja odottaa mitä kärsivällisimmin teidän avaavan sydämenne sille. Siis avaavan sydämenne ehdottomasti. Ei hyödytä ajatella itsekseen, kuten monet tekevät, että kun toisista – rakkaista, ystävistä, sukulaisista, kirkon johtajista, poliitikoista jne. – tulee kunnioittavampia, luotettavampia, avoimempia ja rakastavampia, sitten teistäkin tulee. Ei se niin mene! Ainoa ihminen joka voi avata sydämesi, olet sinä, ja sen odottaminen, että joku muu avaa omansa ensin, viivyttää vain koko prosessia.



Avaamalla sydämenne hyvin tietoisesti ja vahvistamalla pitkin päivää aikomuksenne tehdä niin, saatte sen tapahtumaan. Teidän täytyy muistuttaa itseänne olemaan rakastava riippumatta siitä, mitä ympärillänne tapahtuu. Silloin kun teette näin, se rakkausenergiakenttä mistä teidät luotiin ja minkä syleilyssä teitä aina tiukasti pidetään, kirkastuu ja voimistuu, ja kun unohdatte sen, se himmenee.



Unohtaminen ja elämänne jatkaminen "normaalisti", puolustusmekanismi valmiina jokaiseen ivalliseen huomautukseen, loukkaukseen tai hyökkäykseen, mikä ehkä ilmaantuu, laittaa tumman ja raskaan verhon sen kirkkaan jumalaisen valon päälle, mikä palaa jatkuvasti sisällänne, kätkee sen yleisesti näkyvistä ja kannustaa toisia pitämään oman puolustuksensa valmiina ja näin verhoamaan oman sammumattoman rakkauskenttänsä valon.



Toisaalta, silloin kun puratte nuo puolustukset ja tarjoatte rakkautta koko ajan toisille, joiden kanssa olette tekemisissä, heitä kannustetaan voimakkaasti purkamaan oma suojansa. Ensin se näyttää hyvin loogiselta – rakastavat ihmiset kokoontuvat, laskevat puolustuksena ja luovat turvallisen ja rakkaudellisen sataman, missä tapahtuu harmonista vuorovaikutusta spontaanisti.



Sitten johdonmukaisuuden ja sinnikkyyden kautta jakamasi rohkeus kasvaa ja sinusta olet valmis poistamaan henkilökohtaisen puolustuksesi aina vain vieraammissa olosuhteissa ja tilanteissa. Hyvin nopeasti tiedostat, ettei sinulla ole tarvetta puolustukseen, ja sitten hajotat sen ja näin sinä ja te kaikki, muutatte maailmaa!



On todella hämmästyttävää, miten monet maan päällä ovat tällä hetkellä valmiita purkamaan tuon puolustuksen, mikä näyttää palvelleen teitä erittäin hyvin aioneita. Mutta todellisuudessa se on pelkästään mahdollistanut, että tunteenne erillisyydestä, yksinäisyydestä ja hylkäämisestä jatkuu, ja näin vahvistanut pelkojanne ja uskoanne, että tarvitsette puolustusta suojaksenne vaaroilta, jotka näyttävät uhkaavan teitä jatkuvasti.



Tällä puolustuksen purkamisella, tällä valmiudella tulla nähdyksi ja merkitykselliseksi, mitä havainnollistavat ilmiantajat ja ne, jotka ovat valmiita julkaisemaan heitä, on ennenkuulumaton vaikutus ympäri maailmaa. Niitä likaisia salaisuuksia jotka teitä kontrolloineet ovat kätkenet teiltä hyvin kauan, ei voi enää pitää – heidän petoksensa ja epärehellisyytensä pettävät ne eikä niillä ole enää mitään piilopaikkaa. Totuus haluaa ulos!



Tiedätte varmasti tämän, koska totuus ei voi jäädä pysyvästi piiloon – se voidaan vain kieltää, kunnes paljastuminen tapahtuu. Tiedätte, että tie eteenpäin, tie kotiin todellisuuteen, on polku, mitä se kirkas valo mitä jokainen kantaa ja mikä on tiukasti ja ikuisesti olemuksenne keskuksessa, säteilee eteenne ja valaisee tietänne erehtymättä. Ette voi eksyä, vaikka voitte päättää vitkutella, löntystellä tai näyttää kadottavan tienne päästämällä irti aikomuksestanne olla rakastava joka hetki.



Rakastavuus pitää pimennysverhon poissa sammumattomasta valostanne, jotta voitte nähdä polkunne. Silloin kun otatte tauon rakastavan aikomuksen ylläpitämisestä, verho putoaa valonne päälle ja polusta eteenpäin tulee pimeä ja epämääräinen ja se voi näyttää jopa vaaralliselta.



Kun koette tämän tilanteen, se merkitsee, että olette unohtaneet olla rakastava jollain tapaa – kenties jokin tuomitseminen, paheksunta, kateellisuus tai viha on vallannut mielenne ja verho on pudonnut valonne ylle ja himmentänyt sen tilapäisesti. Päästäkää vain irti siitä, mikä estää rakkausaikomuksenne, ja tiestä tulee taas selkeä.



Todellisuudessa tienne kotiin on aina kirkkaasti valaistu. Silloin kun näyttää olevan toisin, katsokaa sisäänne ja nähkää, mistä sellaisesta pidätte kiinni, mikä ei ole harmoniassa rakkauden kanssa. Silloin kun olette harmoniassa, tunnette rauhaa, ahdistus häviää ja käsittelette hyvin tyydyttävästi kaikki ongelmat, joita syntyy.



Olette tehneet sen aiemmin, joten tarvittaessa kutsukaa mieleen ongelmia, jotka olette käsitelleet tyydyttävästi ja menestyksekkäästi, ja muistakaa se mielentila, mikä teillä oli niiden ratkaisemisessa. Huomaatte, että hyväksyntä oli yksi noista tiloista ja että se johti siihen tietoisuuteen, että tilanne voitaisiin ratkaista, mitä seurasi rauha ja ratkaisu.



Rakkaus ympäröi teitä joka hetki ja jos avaudutte sille täysin, tunnette sen syleilyn lämmittävän ja lohduttavan teitä. Tämä avautuminen on siitä irtipäästäistä, mikä sisällänne häiritsee ja vetää teitä takaisin harhaan – mikä tahansa mikä ei ole harmoniassa ja mitä ei voi harmonisoida sen kanssa. En usko, että minun täytyy selittää se jälleen!



Ajatelkaa siis jotain, mitä todella rakastatte – ihminen, paikka, kokemus – ja kutsukaa sitä mahdollisimman elävänä, kun istutte hiljaa pyhässä sisäisessä turvapaikassanne, ja sallikaa sen hajottaa kaikki, mikä häiritsee tai järkyttää teitä. Se on kaikki, mitä teidän täytyy tehdä saadaksenne taas sisäisen rauhan.



Istumalla hiljaa tuon aikomuksen kanssa, kutsutte myös meitä apuun ja vastaamme aina välittömästi, koska odotamme aina kutsuanne. Ei ole erillisyyttä, olemme kaikki yhtä ja niin tiedämme aina, kun kutsutte meitä. Ja kun heräätte, mikä on vääjäämätöntä, pakahdutte siitä ykseydentunteesta, mikä kietoo teidät syliinsä.



Rakastava veljenne Jeesus


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

9.8.2020 HERÄÄMISTÄNNE EI VIIVYTETÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 28.08.2020 08:28

HERÄÄMISTÄNNE EI VIIVYTETÄ

Saulia kanavoinut John Smallman (johnsmallman.wordpress.com)
9.8.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kaikki ovat tosiaankin yhtä. Useimmat ihmiset kuitenkin ovat sitä mieltä, että tämän hetken maailmanlaajuisista rajoituksista vapauksiinne on tulossa aina vain enemmän erimielisyyttä aiheuttavia ja äärimmäisen huolestuttavia. Niiden tehtävä jotka tietoisesti seuraavat henkistä polkua, on vahvistaa aikomustaan olla vain rakastava ja lähettää rakkautta ja parannusta kaikille ihmisille. Tämän tekeminen on äärimmäisen tehokasta ja auttaa kovasti lievittämään ja sitten ratkaisemaan ne ei-rakastavat ja ristiriitaiset energiat, joita pelko herättää monissa.

Samaan aikaan ihmiskunnan kollektiivinen herääminen etenee niin, kuin on jumalaisesti suunniteltu, joten vaikutelmista huolimatta ei ole mitään pelättävää. Heräämistänne ei viivytetä. Ilmaiskaa jatkuvasti aikomukseksenne olla rakastava, mitä ikinä ilmeneekin, älkääkä osallistuko konfliktiin. Osallistukaa sen sijaan rauhanomaiseen keskusteluun, joka kuuntelee tarkkaan ja tuomitsematta, kun jokainen ilmaisee itseään. On hyvä olla moderaattori, joka asettaa keskustelulle agendan, johon kaikki osallistujat voivat suostua. Sitten jokainen voi olla avoin kuulemaan toisten viisautta, tarvitsematta ajaa keskustelua jotain lopputulosta kohti, joka sopii tietylle yksilölle, koska se on usein melko erimielisyyttä aiheuttava taktiikka, joka voi johtaa vihamielisyyteen harmonian sijasta. Muistakaa, että tulee esiin paljon uutta informaatiota, joka voi johtaa tarkoituksenmukaisempiin ratkaisuihin monissa maailmanlaajuisissa kysymyksissä, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia – informaatiota joka ei ihan viime aikoihin saakka ole ollut käytettävissä tai joka on ollut piilotettuna. Siksi on oleellista kuunnella hyvin tarkkaan, koska uutta informaatiota voi hyvinkin ilmaantua arvaamattomista tai täysin odottamattomista paikoista.

Tietoa ja informaatiota jota tarvitaan keskeisten muutosten tekemiseen, on melko helposti saatavilla, jos voitte auliisti sallia itsenne avautua ideoille ja käsityksille, jotka voivat vaikuttaa ristiriitaisilta verrattuna aiempiin näkemyksiinne, miten ihmiskunnan täytyy mennä eteenpäin. Monet ovat niin tottuneet kilpailuhenkiseen kamppailuun ja haasteisiin keinona saavuttaa seuraavat tarkoituksenmukaiset, tarpeelliset ja edistysmieliset askeleet, että osallistuminen harmoniseen keskusteluun, vihamielisen provosoinnin sijasta, näyttää melko intuition vastaiselta.

Muistakaa, että on vain rakkaus – kaikki muu on epätodellista ja siksi epäluovaa. Uusia luovia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin on saatavilla, mutta niiden löytämiseen ja kehittämiseen uudeksi kokonaisperspektiiviksi vaaditaan rakastavaa perspektiiviä. Jakautuminen tiimeiksi nopeuttamaan aivoriihen positiivisia vaikutuksia voi olla erittäin hyödyllistä, kunhan tiimit kokoontuessaan uudelleen jakavat avoimesti tuloksensa, jotta niitä voidaan kehittää edelleen, eikä kilpailuhenkisesti yritetä hylätä toisten tiimien ideoita toimimattomina tai puutteellisina. Rakkaus tekee aina yhteistyötä, ja aito yhteistyö löytää aina todella luovia ratkaisuja.

Olette kaikki rakkausolentoja, ja siksi olette hyvin luovia. Kuitenkin ollessanne ahdistus- tai pelkotilassa, luomiskykynne tukahtuvat. Sen vuoksi ilmaistessanne päivittäisen aikomuksen olla vain rakastava, älkää unohtako itseänne! Jos ette kohtele itseänne rakkaudella ja kunnioituksella, ette kykene kohtelemaan toisia rakastavasti. Saatatte yrittää, mutta toinen (ja tietysti te) tietää, että te ette ilmaise todellisia tunteitanne, ja hän tuntee teidän epämukavuutenne tuolla hetkellä. Siksi se miten kohtelette itseänne, on elintärkeää. Useimmat ihmiset kasvavat varhaislapsuudesta aikuisuuteen – kansalaisuudesta, etnisyydestä, kulttuurista tai uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta – ympäristössä, joka säännöllisesti osoittaa heille, että he ovat riittämättömiä tai eivät ole tarpeeksi hyviä tai ovat arvottomia. Siksi heihin juurtuu syvälle hyvin negatiivinen itsensä tuomitseminen, joka ei ole mitenkään pätevää, ja he toimivat tämän täysin väärän kuvan kera itsestään.

Vapautuaksenne tästä negatiivisesta itsetunnosta muistuttakaa itsellenne, että olette täydellisiä olentoja, koska teidät loi Isä/Äiti/Jumala, Lähde, Ylin älykkyys – rakkaus – joka luo ainoastaan täydellistä!

Aivan, ihmisinä näin ei näytä olevan, mutta se johtuu suurelta osin siitä tuomitsevasta ympäristöstä, jossa kasvoitte varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Tuo kasvatus on ankkuroinut pelkoa, ahdistusta ja vihaa sisällenne, koska se oli selvästi äärimmäisen epäreilua ja epäoikeutettua. Nyt teistä on tulossa tietoinen noiden tunteiden pätemättömyydestä sisällänne, ja voitte tehdä työtä niistä vapautumiseksi muistuttamalla itsellenne hyvin tiukasti, kuka loi teidät, ja vahvistamalla näin, että teidän luonnollinen tilanne, se kuka todellisuudessa olette, ei voi olla mitään muuta kuin rakkautta. Tuon tietoisuuden voimistuessa sisällänne, pidätte tärkeänä kohdella itseänne rakkaudella ja kunnioituksella, mikä on suvereeni oikeutenne Jumalan lapsena.

Kun teette tämän, huomaatte rakastavanne, kunnioittavanne ja arvostavanne myös kaikkia muita, vaikkette ole välttämättä samaa mieltä heidän näkemystensä kanssa monista aiheista. Silloin tulee mahdolliseksi keskustella asioista ja tarkastella niitä monista näkökulmista. Se antaa laajemman tutkimusalueen tuoda esiin uusia, hyödyllisiä perspektiivejä, jotka johtavat teidät ymmärrykseen siitä, mikä on tärkeää toisille ja miksi. Tämä ymmärrys – kuten olette kaikki kokeneet – on oleellinen osa merkityksellistä keskustelua, jos sen on tarkoitus johtaa positiivisiin ja kaikenkattaviin ratkaisuihin niihin ongelmiin, jotka ovat kyseessä.

Tänään, joka päivä, nyt, on aika käsitellä asioita, jotka vaivaavat teitä jollain tavalla. Oikean hetken odottaminen on usein vain egon viivyttelytaktiikkaa. Tarttukaa nyt siihen, mikä vaivaa teitä! Jos sitten saatte intuitiivisen lisätunteen, että tämä ei todellakaan ole se hetki, ilmaiskaa aikomus saada uusi intuitiivinen tönäisy ennen pitkää. Usein tuo ensimmäinen tunne, että "tämä ei ole se hetki", syntyy tunnestressistä, jonka aiheuttaa tarpeenne tarttua tuohon ongelmaan. Pitäkää tauko, rentoutukaa, juokaa kuppi teetä tai kahvia, ja sitten kun olette rauhassa itsenne kanssa, uusi idea juolahtaa mieleenne opastamaan teitä eteenpäin.

Käsittelemättömät ongelmat tulevat tänä aikana monien ihmisten tietoiseen tajuntaan, koska ne tarvitsee käsitellä ja ratkaista, jotta rakkaus voi virrata sydämeenne ja hävittää kaiken syyllisyyden, häpeän, arvottomuuden, tuomitsemisen, katkeruuden, kaunan tai vihan. Mikään näistä ajatuksista, tuntemuksista tai emootioista ei ole yhteensopiva rakkauden kanssa, ja kun päätätte sallia rakkauden hävittää ne, se tekee sen. Rakkaus on Jumala, Lähde, Ylin viisaus, todellinen "sinä", ja kun voitte hyväksyä tuon jumalaisen totuuden sydämeenne, kaikki mikä ei ole harmoniassa sen kanssa, häviää tyhjyyteen, josta se syntyi – jakautunut ja hämmentynyt egomielenne – ja tämä tuo teidät syvän sisäisen rauhan tilaan.

Siis aloittakaa nyt, tässä hetkessä, ilmaisemalla aikomus päästää irti kaikesta, mikä ei enää palvele teitä, kaikesta mikä tekee olonne kurjaksi tai tyytymättömäksi, kaikista tarinoista koskien ihmisiä tai olosuhteita, jotka ovat kauan vaikuttaneet häirinneen teitä elämänilon saamisessa. Ja kun se tapahtuu, hämmästytte sitä muutosta, joka on tapahtunut sisällänne, mikä tuo huomionne moniin aspekteihin, joita haluatte juhlia, mukaan luettuna itse elämä.

Suuren rakkauden kera, Saul.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.8.2020 MIHIN TAHANSA TUNNETTE INTUITIIVISESTI VETOA ...

ViestiKirjoittaja hammer » 29.08.2020 23:05

MIHIN TAHANSA TUNNETTE INTUITIIVISESTI VETOA, SE ON OIKEA SUUNTA TEILLE

Saulia kanavoinut John Smallman (johnsmallman.wordpress.com)
25.8.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas John, olet tyytyväinen kuullessasi minun vahvistavan sinulle taas kerran, että jumalainen suunnitelma kehittyy prikulleen niin, kuin Jumala tahtoo. Se ei voisi kehittyä mitenkään muuten. Älä anna kovaäänisen melun valtavirtamediassa ja sosiaalisissa tapaamiskanavissa hukuttaa sisäistä tietämisestäsi, että kaikki on hyvin.

Epäileminen on ihmisen tarpeellinen aspekti. Sen tarkoitus on kannustaa teitä kääntymään sisäänpäin ja kuuntelemaan sisäistä opastustanne ja intuitiotanne. Varmistakaa, että reagoitte rakkaudella kaikkeen, mikä saa teidät epäilemään. Tekemällä sen voitte päästä rauhantilaan, josta voitte tarkastella sitä, mikä saa teidät epäilemään, viisauden kera ja ilman odotuksia. Epäily herää usein, silloin kun teidän täytyy tehdä jokin valinta, ja epäilyksenne tarttuu siihen vaikeuteen, joka on luonnostaan edessänne olevassa valinnassa. Esimerkiksi: "Olemmeko oikeasti heräämässä, vai käytänkö toivoani siitä, että olemme, hiljentämään pelkoni, ettemme ehkä olekaan?"

Tiedän, että monet teistä kohtaavat tämän luonteisia epäilyksiä, ja haluan vakuuttaa teille, että ne ovat todella täysin tarpeettomia. Kun menette sisäänne, pyhään sisäiseen turvapaikkaanne, ja sitten pyydätte opastusta joltain henkisessä tukitiimissänne, niin vaikka ette ehkä "kuulekaan" vastausta – ja se voi olla todella vaikeaa joillekin teistä –löydätte sisäisen paikan, jossa tuo ahdistusta aiheuttava epäily helpottaa, jos istutte hiljaa ilman odotuksia. Sitten tunnette kykenevänne elämään sen kanssa siinä tietämisessä, että vaikka se mitä näette tapahtuvan ulkoisessa maailmassa, saisi uskomaan muuta, ihmiskunnan heräämistä tapahtuu niin, kuin on jumalaisesti luvattu ja tarkoitettu.

Monet kokevat tällä hetkellä voimakasta tunnemyllerrystä, kun se maailmanlaajuinen epävarmuus joka on syntynyt covid-19-pandemian tuloksena, tekee ihmisille erittäin vaikeaksi tehdä mitään mielekkäitä suunnitelmia edes huomiselle, puhumattakaan pidemmästä ajasta, koska säännöt ja käytettävissä oleva data muuttuu jatkuvasti, kun uutta informaatiota julkaistaan päivittäin. Hämmennys vaikuttaa olevan yleistä, kun eri "auktoriteettihahmot" antavat ristiriitaisia neuvoja, ohjeita ja määräyksiä noudatettavaksi, joista toiset "auktoriteettihahmot" kehottavat teitä olemaan piittaamatta.

Siis mitä teidän pitäisi ajatella? No, on hyvin ilmeistä, että nämä "auktoriteettihahmot" ovat itse äärimmäisen hämillään, ja tämä johtuu siitä, että heidän "varmat" viestintäjärjestelmänsä ovat sekasorrossa ja he saavat ristiriitaisia ohjeita niiltä, jotka hallitsevat ja ohjaavat heitä. Vanha "johda, käske ja kontrolloi" -tyyli on rikkoutunut korjauskelvottomaksi. Nyt uusi ja paljon vähemmän keskittynyt järjestelmä, joka kunnioittaa ihmisiä eikä hallitse heitä, nousee korvaamaan sen, ja merkkejä tästä näkyy monissa paikoissa, kun ihmisryhmät alkavat perustaa monia nettiyhteisöjä jakamaan informaatiota, ideoita ja resursseja osana suurta heräämistä.

Valtavia muutoksia tapahtuu, koska hyvin monet ihmiset kaikkialla vaativat jumalaisen täysivaltaisuutensa ja osallistuvat rakastavasti elämään sydänkeskuksestaan. Kun teette sen, elämästä tulee paljon mielekkäämpää ja nautittavampaa. Kaikkia kutsutaan palvelemaan jossain muodossa, ja kun ryhdytte elämään sydänkeskuksesta, egon ohjaaman mielenne sijasta, huomaatte itseänne vedettävän auttamaan kollektiivisessa heräämisprosessissa tavoilla, jotka ovat täysin sopivia teille, sen sijaan että näette, mitä toiset tekevät, ja tunnette, että teidän pitäisi matkia heitä.

Jokaisella teillä on oma henkilökohtainen polkunne, johon voi hyvinkin liittyä yhteistyötä muutamien tai monien muiden kanssa, tai se voi johtaa teidät tekemään yksin jotain, minkä vain te voitte tehdä. Mihin tahansa huomaatte itseänne intuitiivisesti vedettävän, se on oikea suunta teille, vaikka toiset ehkä yrittävät suostutella teitä muuhun, joten oppikaa luottamaan itseenne. Joskus voi olla hyödyllistä muistella tilanteita, jolloin ette seuranneet omaa intuitiotanne, vaan sallitte toisten suostutella teidät tekemään jotain muuta, ja sitten kaduitte sitä oivaltaen, että intuitionne oli ollut oikeassa.

Päivittäin omana aikananne, kun rentoudutte hiljaa, toisten tai puhelimen ja sosiaalisen median häiritsemättä, ja kun toistatte aikomuksenne olla vain rakastava, mitä ikinä ilmeneekin, pyytäkää myös apua erottaa egonne aikomus ja jumalainen aikomuksenne. Egon aikomukset tai halut on usein maadoittuneet pelkoon tai ahdistukseen, kun taas jumalainen aikomus on rauhanomainen ja rakastava, samalla kun egonne yrittää vakuuttaa teille, ettei niin ole.

Kaikki jotka ovat parhaillaan inkarnoituneena ihmismuotoon, ovat maa päällä auttamassa kollektiivisessa heräämisessä, ja se tietysti sisältää oman heräämisenne! Oma herääminen voi tapahtua hyvin spontaanisti ja lempeästi hiljaisena aikana yksin, luonnossa, kuunnellessa jotakuta, jonka tarvitsee puhua teille hämmennyksestään tai ahdistuksestaan, tai äkillisenä selkeyden hetkenä, kun pohditte jotain asiaa, jonka ajattelette tarvitsevan tehdä, tai jotain suhdetta joka aiheuttaa teille huolta.

Jujuna on olla avoin koko ajan jollekin odottamattomalle oivallukselle, esimerkiksi jostain minkä myötä jokin ei-haluttu häiriötekijä esittäytyy teille. Toisin sanoen, ottakaa asiaksenne palata mindfulnessiin aina, kun mieleenne tulee se ajatus, että te ette ole tiedostamisen tilassa, tai kun tiedostatte mielenne vaeltelevan. Kuten hyvin tiedätte, mielenne vaeltelee usein, erityisesti kun teette jotain, mikä ei ole normaalisti kovin haastavaa, kuten ajaminen töihin tai astioiden peseminen – normaaleja rutiininomaisia tehtäviä. Ja ne ovat erinomaisia tilaisuuksia harjoitella mindfulnessia.

Mindfulness on hyvin avoin tiedostamisen tila, jossa olette täysin tietoinen siitä, miltä kehonne jokainen osa tuntuu, ja samaan aikaan olette täysin tietoinen ympäristöstänne tuolla hetkellä. Tuossa tilassa henkisten maailmojen tukitiiminne on hyvin helppoa kommunikoida kanssanne: huomionne vedetään yhtäkkiä ja ilman selvää syytä tiettyyn suuntaan, tai teille annetaan opastusta intuitiona tai sisäisenä tietämisenä, mihin voitte päästä käsiksi parhaiten, kun olette rentoutunut ja rauhassa.

Henkistä opastusta ja intuitiivisia oivalluksia virtaa tällä hetkellä ihmisten kollektiiviseen energiakenttään auttamaan heräämisessänne. Jokainen saa informaatiota omasta heräämisestään joka hetki, jos hän sallii itsensä avautua sille. Vanhoista, jäykistä uskomuksista ja mielipiteistä täytyy päästää irti ja tehdä tilaa tälle uuden tiedon sisäänvirtaukselle – tiedon joka on aina ollut käytettävissä, mutta johon ette ole voineet päästä käsiksi niiden häiriötekijöiden vuoksi, joita jokapäiväinen elämänne tuo teille ja jotka näyttävät vaativan välitöntä huomiotanne. Todellisuudessa jokapäiväisessä elämässänne on erittäin vähän sellaista, mikä tarvitsee ehdottomasti välitöntä huomiotanne, joten ottakaa asiaksenne hidastaa elämää mentaalisesti ja fyysisesti, jotta sisäinen tietämisenne voi antaa teille tehokkaampia tapoja käsitellä sen, mitä ilmaantuu, kun toimitte ajatuksella ja viisaasti välittömän reagoinnin sijasta, joka saattaa myöhemmin osoittautua olleen vähemmän sopivaa.

Nyt on aika olla enemmän ja tehdä vähemmän, kun sopeudutte paremmin niihin uusin kohottaviin ja inspiroiviin energioihin, jotka syrjäyttävät tai hajottavat egoistiset energiat, joihin olette tottuneet. Tämä uusi rauhantunne, että kaikki on hyvin, vaatii vähän totuttelua, ja näin hiljaiset aikanne päivittäin jolloin olette yksin ja häiritsemättä, ovat oleellisia yksilölliselle heräämisprosessillenne. Jokainen teistä tuntee ja kokee ne eri tavalla, koska olette kukin ykseyden erilaisia ilmaisumuotoja, kun se ilmaisee itseään myriadeilla tavoilla teidän kaikkien kautta, kaikkeuden ihmettä ja loistoa varten. Ottakaa aikaa rentoutua, tuntea ja nauttia prosessista, jota olette toivoneet ja rukoilleet aioneita. Teillä on heräämisen hetki käsillä, joten älkää pudotko takaisin siihen tietämättömyyteen, josta olette kaikki nousemassa, vaan olkaa valpas ja avoin kaikelle ilolle, jota tämä edistyminen tarjoaa teille, kun astutte rajoittuneisuusverhon läpi loistavaan todellisuuteen.

Suurella rakkaudella, Saul

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.8.2020 IHMISET KAIKKIALLA OTTAVAT TAKAISIN ...

ViestiKirjoittaja hammer » 14.09.2020 18:04

IHMISET KAIKKIALLA OTTAVAT TAKAISIN TÄYSIVALTAISUUTENSA YKSILÖINÄ

Saulia kanavoinut John Smallman (johnsmallman.wordpress.com)
31.8.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun heräämishetkenne tulee aina vain lähemmäksi, maailmanlaajuisesti voi aistia innostuneisuuden ilmapiirin, kaikista niistä huonoista uutisista huolimatta joihin valtavirtamedia keskittyy jatkuvasti ja kovaäänisesti. On todellakin paljon tuskaa ja kärsimystä, kun ikivanhat vihat ja katkeruudet nousevat ihmisten tajuntaan tunnustettavaksi, anteeksiannettavaksi ja vapautettavaksi. Tietoisuus monien vanhojen ihmiskäyttäytymismallien järjettömyydestä – kahdenkeskisten, perheiden, yhteiskunnallisten, poliittisten ja uskonnollisten organisaatioiden – leviää, ja ihmiset tekevät selväksi, että valtava maailmanlaajuinen muutos on välttämätön NYT!

Kaikille tulee ilmeiseksi, että rauhan ja harmonian vallitsemiseksi, kaikkien ykseyttä ja yhteyttä täytyy kunnioittaa hyväksymällä toisensa harmonisesti ja rakastavasti, kaikista niistä näennäisistä eroavuuksista huolimatta, joita näette toisissanne. Ihmiskunta on valtava perhe, jossa on monia erilaisia kiinnostuksia ja luomiskykyjä, ja nyt on aika tunnistaa tämä ja kunnioittaa kaikkia veljiänne ja sisarianne sen sijaan, että jakaudutte vastakkaisiin ryhmiin, jotka arvostelevat ja tuomitsevat toisten ryhmien ulkomuodon, uskomukset, luomispyrkimykset jne. Olette tienneet hyvin pitkään, ettei se toimi, ja silti epäkypsä ja egoistinen tarve olla oikeassa – jossa hyvin monet roikkuvat – on tehnyt teille käytännössä mahdottomaksi oikeasti kunnioittaa edes toisianne, koska ette hyväksy omaa itseänne.

Tuon hyväksymättömyyden tunne on tulosta eriasteisista traumoista, joita teille aiheutettiin lapsuuden aikana. Kukaan teistä ei ole kasvanut aikuisuuteen tämän lapsuuden hyväksymättömyystrauman vaikuttamatta – niin tuskallisen trauman, että teidän täytyi kieltää se tai haudata syvälle sisäänne, pois näkyvistä ja pois mielestä, kyetäksenne kohtaamaan ja saamaan yhteyden muihin, vaikka ne pysyivät edelleen tietoisessa tajunnassanne tunteena, ettei ole tarpeeksi hyvä.

Sitä minkä olitte kätkeneet syvälle sisäänne täysin epähyväksyttävänä, heijastivat teille jatkuvasti muut, jotka olivat samalla tavalla traumatisoituneita ja jotka te sitten tuomitsitte – aivan kuten teidät oli tuomittu pienenä. Kasvaminen ihmisvauvasta kypsäksi aikuiseksi ei ole helppoa, ja monet traumatisoituivat niin paljon, etteivät he ole koskaan onnistuneet kypsymään tunteiltaan tai psyykkisesti. Monet heistä käyttivät sitten fyysisiä tai älyllisiä kykyjään itsensä puolustamiseen sitä vastaan, mikä tuntui toisten melkein jatkuvalta ja aggressiiviselta hyökkäykseltä, ja etsivät usein valta- ja auktoriteettiasemia löytääkseen jonkinlaista itsensä hyväksyntää, mistä on usein koitunut katastrofaalisia seuraamuksia ihmisten niskaan.

Se minkä olette alkaneet hyväksyä normaaliksi käyttäytymiseksi, on ollut lapsuutenne traumakokemusten ehdollistamaa – trauman joka on nyt enimmäkseen piilotettuna tietoisen mielenne ulkopuolelle – ja periaatteessa puolustusmoodissa elämistä, jolloin vahditte jokaista merkkiä sellaisesta yhteenotosta, joka voisi uhata teitä tunteellisesti, psyykkisesti, älyllisesti tai fyysisesti. Eläminen tuollaisessa valppaustilassa on tietysti hyvin stressaavaa ja energeettisesti kuluttavaa. Mutta koska se on ollut hyvin pitkään ilmeisen keskeinen elämäntapa, siitä on tullut normaalia useimmille ihmisille, ja näin stressistä on tullut oletettu asia ja sitä käsitellään päivittäin, kunnes se heikentää teidät täysin, jolloin monet sitä kokevat etsivät lääketieteellistä apua.

Se ei ole tapa, jolla valitsisitte elää. Sen vuoksi katselette usein pienten lasten – ennen kuin heistä tulee liian traumatisoituneita – leikkivän ja yhdistyvän elämään iloisen spontaanisti ja ihmettelette, miksi te ette voi löytää samaa iloa elämässä, edes hetkellisesti. Tämä ihmetteleminen on kannustanut viimeisten vuosikymmenten aikana ihmiset etsimään palkitsevampia ja nautittavampia tapoja elää, ja se on tuonut siksi heidän tietoisuuteensa modernin pikatahtisen elämän järjettömyyden – siinä ei ole aikaa vain olla. Ja silloinkin kun ihmiset oivaltavat tämän ja yrittävät rentoutua vähän aikaa tekemättä mitään tai meditoiden, melkein jatkuva ja sinnikäs tarve tehdä jotain – mitä tahansa! – saa heidät etsimään jonkinlaista häiriötekijää. Ja modernissa elämässänne on lukemattomia tilaisuuksia häiriötekijöihin, jotka näyttävät teistä usein vaativan välitöntä huomiotanne, mutta jotka eivät selvästi vaadi – paitsi voimakkaalta tuntuvassa tarpeessanne saada jokin häiriötekijä.

Kuten on ilmiselvää, ihmiset ovat valmiita muutokseen ja vaativat muutosta, ja auktoriteettiasemassa olevat ihmiset jotka ovat yleensä melko egoistisesti motivoituneita, eivät voi nähdä tätä, kieltäytyvät näkemästä sen tai heillä on niin kova halu säilyttää vallantunteensa, että he yrittävät pitää otteensa siitä antamalla uusia ja epähyväksyttäviä sääntöjä ja määräyksiä säilyttääkseen vallitsevan tilan – autoritaarisen kontrollin – ja vaatimalla, että poliisi ja muut "turvavoimat" sitten tuputtavat niitä. Tämä lähestymistapa on aina näyttänyt toimivan menneisyydessä.

Mutta tuo menneisyys on ohi! Muutos, vääjäämätön ja ehdottomasti välttämätön muutos, tapahtuu, ja se jatkuu, kunnes vanha järjestys yksinkertaisesti hajoaa, koska siltä puuttuu täysin yleinen tuki. Uutta ympäristöä jossa rauha, rakkaus, hyväksyntä, ymmärrys ja yhteistyö yhdistävät kaikkia, muodostetaan, ja merkkejä tästä tulee näkyviin monissa paikoissa. Ihmiset kaikkialla ottavat takaisin yksilöllisen täysivaltaisuutensa – täysivaltaisuuden jonka kera heidät luotiin – elääkseen ilossa ja vapaudessa ja ollen, mitä heidän rakastava ja uskomattoman herkkä sydämensä opastaa heitä olemaan, edes pienenkään syyllisyyden, häpeän tai hyväksymättömyyden tunteen estämättä, koska tuollaiset tunteet tai negatiiviset itsen tuomitsemiset ovat ja ovat aina olleet täysin pätemättömiä!

Olette kaikki jumalaisia olentoja, joilla on väliaikainen kokemus muodossa ihmisenä. Ihmisenä tehtävänne oli kehittyä henkisesti. Olette tehneet sitä aioneita, ja tämän evoluutioprosessin hedelmät alkavat kypsyä kauniisti, kun niistä alkaa tulla mitä suurenmoisin sato kaikkien nautittavaksi. Sen vuoksi valmistautukaa juhlimaan.

Suurella rakkaudella, Saul

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron