Leckie-Clark Lynette (kuthumischool.com) Kuthumi - AE Uriel

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

11.12.2011 - RUPATTELUA JUMALAN KANSSA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:25

RUPATTELUA JUMALAN KANSSA

Jumalaa kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
11.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jotkut teistä luulevat, etten voi puhua "astian" kautta, että olen liian voimakas tunnettavaksi, kuultavaksi. Tässä kuitenkin esittäydyn teille. Olen se, jota kutsutte Jumalaksi, Luojaksi. Olen tullut tämän sielun luo puhuakseni teille kanssani yhteenliittymisen tärkeydestä. Sillä olen sinussa, aivan kuin sinä olet osa minua. Meidät yhdistää valovoima sydänkeskuksessasi. Sinun ja minun välillä ei ole mitään erillisyyttä. Rakkauteni, kärsivällisyyteni on aina ollut kanssasi ja jakanut elämänkokemuksesi - ilosi ja myös surusi.

Kautta aikain teille on opetettu, että olen toisessa paikassa, kaukana teistä. Kun kuljitte menneisyytenne synkkiä kohtia, ette päästäneet minua lähellenne. Kokeminanne synkkinä aikoina kehititte suojatakin, mihin kietouduitte. Tunsitte suurta tarvetta jonkinlaiseen suojaan. Olin edelleen osa teitä - sisällä sydämessänne. Koin kanssanne, se on totta. Mutta rakkauteni ja rauhani, ydinolemukseni ei voinut saavuttaa teitä, koska olitte kaukana minusta olemuksessanne. Sen valitsitte. Tietäkää kuitenkin, että olin kanssanne myös silloin. Ajatus minun olemisestani taivaassa on kasvanut syväksi uskoksi monille. Näin ei ole, sillä sanon sinulle taas: sinä olet minussa ja minä olen sinussa. Olet osa minua.

On monia valon lähettiläitä, jotka ovat tulleet maan päälle kylvämään muutossiemeniä. He ovat nyt "upotettuina" historiankirjoihinne ja raamattuun - vaikka sanoja ja tapahtumia on muutettu monta kertaa. Tänään tuon muistiinne yhden. Sen jota kutsutaan Jeesukseksi. Kun hän astui maailmaanne, toiset joilla oli tietoa, tiesivät hänen tehtävästään, hänen kaikkien palvelemisestaan. Hän syntyi nöyräksi syystä. Näyttämään kaikille, että jokaisessa on osa minua. Näyttämään, ettei teidän tarvitse olla suuri, rikas omaisuudeltanne. Nämä asiat sopeuttavat vain kasvuanne. Jeesuksen elämää opastettiin tarkasti, kuten kaikkia suuren palveluksen tekeviä sieluja. Hänen tarkoituksensa oli avata suljetut mielet uudelle ymmärtämisen, myötätunnon ja elämisen tavalle. Rauhan, rakkauden ja valon tavalle, mikä on osa minua. Se on ydinolemukseni. Siksi aina kun olette hiljaa, kun ammennatte valoa, ydinolemukseni täyttää teidät sisäisellä hiljaisuudella ja suurella rauhalla. Jeesus opetti tapojani.

Tämä aika on maan päällä taas. Aika avautua uudelle tavalle eteenpäin.

Valoni on kaikkialla. Ydinolemukseni on kaikkialla. Kaikkialla jokaisen teidän ympärillä. Olen teissä. En ole ulkopuolellanne, enkä jossain yläpuolellanne. Olen osa teitä. Ei ole mitään erillisyyttä. Tämä on viestini.

Puhukaa minulle usein. Puhukaa Jeesukselle, Buddhalle tai kenelle tahansa valolähettiläälle usein. Tänä maan aikana he kulkevat keskuudessanne hengessä. He puhuvat monille teistä. Voitte tuntea heidän läsnäolonsa. Siis nouskaa. Kun lähestytte vuotenne loppua, nouskaa. Nouskaa todelliseen ydinolemukseenne - minun olemukseeni. Rauhassa, rakkaudessa, yhteishengessä ja ykseydessä yhtenä.

Tämä on viestini teille.

Jumala

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

25.1.2012 - 2012 - SYDÄNYKSEYS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:26

2012 - SYDÄNYKSEYS

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
25.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä, Kuthumi, tulen puhumaan teille tänä aikana. Suuren muistamisen aikana. Solumuistamisen, mikä tuodaan esiin eetterin muuttuvien energiavärähtelyjen kautta, eetterikehonne kautta, suodatettavaksi sydämenne korkeampiin kammioihin. Nämä energiat sekoittuvat solurakenteenne kanssa, kulkevat fyysisen kehonne läpi ja yhdistyvät lopulta samojen korkeammalla värähtelevien taajuuksien kanssa, jotka tulevat sielutähtichakran kautta kruunuchakraan ja yhdistyvät käpylisäkkeeseen. Tässä on siis sydänchakranne ykseys, ystäväni, tässä suuressa esiinilmestymisvuodessa 2012.

Puhdas energian sisäänotto

Siksi edistymisellenne on tärkeää, että syleilette "puhdasta". Puhdasta ilmaa hengitettäväksi sisään, jotta elämän antavat keuhkonne voivat toimia optimivoimalla. Korkeampien taajuuksien suodattuessa keuhkojen seinämien läpi aktivoimaan kateenkorvan, mikä saa aikaan myötätuntoisen viisauden positiivista puhetta. Viisauden virratessa Kristuksen/Luojan sydänykseydestä, aktivoituna sielutähden valosoluista käpylisäkkeen kautta - yhdistyen, kun puhutte, kun tunnette, kun rakastatte.

Puhdasta vettä otettavaksi fyysiseen kehoon kunnostamaan ja generoimaan jokaista solua, mikä auttaa kehonne hyvinvoinnissa. Vahvistaen elämänvoimaanne, tuoden teille fyysisen energian puhtautta. Tämä elämänvoima - hyvin elintärkeää teille - on olemuksenne pyhä ydin. Sitä on ravittava oikein, jos teidän on tarkoitus syleillä tätä muuttuvien taajuuksien vuotta. Tämän pyhän ytimen kautta, mikä syöttää myös chakrajärjestelmäänne, virtaa suurta valoa - ihmeellisiä soluja Luojalta ankkuroitavaksi koko kehoonne. Olette tosiaan pyhä astia, kun olette tällä maaplaneetalla.

Tarvitaan myös puhdasta ruokaa - ilman kemikaaleja. Olemme puhuneet tästä aiemmin, mutta muistutan teitä taas tämän kysymyksen tärkeyden vuoksi. Olkaa tietoinen "puhtaasta". Puhdasta vettä, puhdasta ruokaa. Ravitkaa pyhää astiaanne, myös fyysistä, tunne- ja mentaalikehoanne.

Kysyt ehkä, miksi puhun tästä. Se johtuu siitä, että olet nousemassa, ystäväni. Prosessi on jo alkanut, noin 15 vuotta sitten. Kyllä, tämä vuosi 2012 on merkittävä, mutta älä odota transformoitumista taianomaisesti korkeampaan valotaajuuteen päivässä tai edes yössä, ei. Se on prosessi. Olet nyt kohdassa, missä vaaditaan voimakasta valokehoa. Voisit verrata tätä nykykehityksessäsi löyhään valokuoreen, mikä suojaa alempaa ja korkeampaa fyysistä, tunne- ja mentaalikehoasi, kun sielurakenteesi nousee ankkuroimaan ja sisältämään enemmän valoa. Tullen lopulta valoksi.

Kun nouset, solumuutos on asteittaista. Eetterikeho suodattaa fyysiseen kehoosi puhtaita valotaajuuksia. Valokehon on oltava vahva, kun uudet energiat tulevat paljon vahvemmiksi, erityisesti tulevana vuonna.

Fyysisiä oireita

Jotkut teistä kokevat jo nousemisoireita. Huonovointisuus ilman selkeitä oireita, säännöllinen soiminen ja kipu korvissa, velttouden tunne, kiihtymys ilman syytä, päänsärky, "paksuuden" ja raskauden tunne päässä, luurangon särky. Nämä ovat joitain yleisimpiä oireita. Kaikki ilman mitään syytä, pelkästään tunnetta tai selittämätöntä kipua. Alemmat kehot sopeutuvat nimittäin. Kaikkea tätä tapahtuu, samalla kun koette elämää maan päällä. Kysytte ehkä "miksi". "Miksi en voi vain inkarnoitua, kun taajuusmuutos on valmis? Silloin minun ei tarvitse huolehtia."

Ystäväni, ääntänne tarvitaan rakentamaan uudelleen sitä tapaa, millä asioita tehdään parhaillaan liike-elämässä, pankeissa, hallituksissa. Nämäkin asiat ovat muuttumassa, kun niiden on pakko. Näette siis, että transformaatiota tapahtuu joka tasolla. Solujen "nousemisen" avulla muutatte ajatuksianne, sanojanne ja tärkeysjärjestystänne.

Tällä erää yllytän jokaista teitä ravitsemaan ja vahvistamaan valokehoanne. Tämä pitää kolme alempaa kehoanne vahvana, kuten niiden täytyy olla noustaksenne korkeampiin kehoihin ja enemmän valoon.

Sydänykseys

Voitte toisiaan tuntea sen ihmeellisen sydänykseyden, mikä on teidän kaikkien ulottuvilla. Yhteensulautumisen Luojan/Jumalan sydämen kanssa korkeamman sydämen kautta. Sydänykseyden. Yhteensulautumisen. Todellisen autuuden ja suurenmoisuuden. Me luomme. Me palvelemme Luojaa/Jumalaa. Alatte ymmärtää tämän nyt. Tunnette sen.

Tässä palvelemme tosiaankin toisiamme ja Jumalaa.

Rauhaa ja puhtautta teille.

Kuhtumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.8.2012 - AVAUTUMINEN VUOTEEN 2013

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:26

AVAUTUMINEN VUOTEEN 2013

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
12.8.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä, Kuthumi, astun taas kerran puhumaan kanssanne tänään ja vakuuttamaan teitä. Olemme täällä tarkkailleet, miten monet teistä tuntevat olevansa yksin, vaikka teillä olisikin ns. kiihkeä elämäntyyli, joka on tulvillaan työtovereita, tuttuja ja päivittäistä työtä. Huomaamme, että keskittymällä liikaa näihin asioihin, tunnette usein yksinäisyyttä niinä harvoina hetkinä, kun sallitte itsenne vain olla, kun sanotte "riittää".

Odotamme teitä. Odottaessamme näemme monien jääneen kiinni itse luotuihin uniin: ei riittävästi rahaa, ei riittävästi aikaa, ei riittävästi tunnustusta ponnisteluistanne. Kaikki tarpeetonta ja haaskattua energiaa, ystäväni. Niinpä tänään tulen vakuutellen.

Nimittäin tietoinen mielenne pitää parempana toistamista, tapoja. Tämä voi olla esimerkiksi aikanne allokointia. Nousette ylös aamulla, käytte suihkussa ja syötte kiireessä - yleensä oikeastaan ajattelematta tai todella nauttimatta siitä, mitä syötte. Se on vain tapa, minkä teette elämänne päivittäisenä rutiinina. Ryntäätte mieltä turhauttavaan virtaan toisten kanssa, jotka myös yrittävät saada vähenevän kulkuvirran teillenne.

Lopulta saavutte perille ja seuraavat kahdeksan tuntia puskette saavuttaaksenne enemmän kuin viime kuussa. Ystäväni, voisin jatkaa ja jatkaa toimia, joiden kanssa näemme liian monien teistä taistelevan päivittäin. Luomismaailmanne tukahduttaa sielun. Monet kamppailevat pysyäkseen mukana ja uupuvat aina vain enemmän fyysisellä ja mielen tasolla. Kyllä, olemme puhuneet tästä aiemmin. Vaikka ymmärrämme, että teillä on monia kodin velvollisuuksia ja taloudellisia sitoumuksia, on aika tarkastella lähemmin, mitä olette luoneet. Ymmärtäkää, että kohtaatte suuria valintoja tänä vuonna. Tämä on ihmiskunnalle käänteentekevä vuosi maailmanne joka alueella. Kyllä, kerron teille totuuden, ystäväni. Vakuutteluni on, että olemme kanssanne ja odotamme epätoivoisesti heräämistänne täysin sielulle.

Ihmiskunta kohtaa valintatilanteita jokaisen maan ympäristössä maan päällä. Maan tuhoamisen on loputtava! Maa on elinehtonne veden ja ilman rinnalla. Kolme avainaluetta, jotka on säilytettävä.

Selviytymisen tiedostaminen

Kerron teille, että selviytymisresurssinne ovat kyseessä monissa maissa. Olkaa vakuuttuneita, että vahvuutenne on yhteishengessä. On aika liittyä yhteen säilyttääksenne luonnon resurssit. Ruokanne peukaloimisen on loputtava! Näemme monien tulevan kotiin elimet vääristyneenä syöpäkasvaimista, joita ihminen on aiheuttanut ruokaketjun lisäaineilla.

Tämä vuosi on käänteentekevä. Yllytämme teitä pysähtymään ja katsomaan ympärillenne. Pyrkikää elämän yksinkertaistamiseen kaikilla alueilla. Kasvattakaa oma ruokanne. Ostakaa halvempi koti tai liittykää tosiin samanmielisten sielujen yhteisössä. Ei niiden, jotka pyrkivät kontrolloimaan, vaan niiden jotka ovat tyytyväisiä elämiseen yhteishengessä. Ystäväni, voisin kertoa teille paljon tästä.

Kuitenkin kehotan tai pyydän teitä sen sijaan pysähtymään elämässänne. Istumaan hiljaa, vaikka sisäisen hiljaisuuden saavuttaminen voi olla vaikeaa monille, jotka ovat hyvin keskittyneitä kiireiseen ja kilpailevaan elämäntyyliin. Kuitenkin pyydän erityisesti näitä yrittämään mielensä ja kehonsa hiljentämistä. Kysykää itseltänne, millaista haluaisitte elämänne olevan, jos voisitte valita. Mistä sellaisesta nauttisitte, minkä voi kohtuullisesti saavuttaa? Toivoisitteko kenties terveyttä fyysiselle ja mentaalikehollenne? Ottakaa oma aikanne. Uneksikaa. Visioikaa.

Luotte uutta tulevaisuutta

Nähkää luomisunelmistanne, mitä loisitte nyt elämäänne. Päätätte ehkä haluta lisää "luppoaikaa". Aikaa rentoutua, nauttia vain elämisestä. Joidenkin teidän tarvitsee aloittaa pikkuaskelin, toiset valitsevat täydellisen muutoksen. Tässä ei ole oikeaa tai väärää, sillä jokainen teistä alkaa luoda uutta tietä, uutta elämäntyyliä. Te valitsette.

Moninkertaistuminen

Valinnat ovat energiaa. Monet muut moninkertaistavat energian. Samankaltaiset vetävät puoleen toisiaan. Siksi energia etsii samanlaista ajatusenergiaa. Näettekö? Ymmärrättekö, ettei muutoksen tarvitse olla vaikea? Kuitenkin teidän on pakko aloittaa nyt. 2012 on transformaatiovuosi. Paljon on kirjoitettu ja puhuttu siirtymisestä sielutietoisuuteen. Monet lukevat. Monet ymmärtävät eivätkä kuitenkaan tee mitään! Transformaatio vaatii toimintaa - teiltä. Ette voi odottaa laajaa transformoitumista sieluvaloon, jos kamppailette edelleen työ- ja taloustraumojen kanssa. Ei. Nämä ongelmat ovat kuin hiekkapaperia sielulle. Sielunne vetäytyy ja huomaatte olevanne yksin huoliajatustenne kanssa. Fyysinen keho perääntyy sitten stressitilaan.

Taivaan säestys

Yritämme tulla lähellenne. Yritämme herättää teidät tästä itse luomastanne sängystä. Kuitenkin teidän, ystäväni, on avattava ovi päästäksemme sisään. Olemme ympärillänne korkeammassa ulottuvuudessa, paikallamme odottamassa. Odotamme teidän parantamistanne, odotamme teidän auttamistanne, odotamme teidän opastamistanne eteenpäin.

Teille on autuutta. Kuitenkin energiavärähtelynne on usein niin ulkona sieluvirrasta, että teidän on vaikeaa yhdistyä korkeampaan itsenne, sieluunne. Siksi näissä tilanteissa teidän on astuttava prosessiin, minkä annan tälle sielulle teidän saattamiseksenne takaisin sieluvirtaan. Tässä voitte päästää irti kireistä bisnes-, trauma-, tuska- ja huolienergioista. Sieluenergia voi antaa teille mitä ihmeellisintä parannusta tunne-, mentaali- ja fyysiseen kehoon. Nimittäin tuo energia saattaa teidät takaisin sielurauhan tasolle. Tämä on hyvin tarpeellista tänä vuonna. Teidän täytyy ehkä saattaa itsenne takaisin tähän tilaan usein, kun rikotte vanhaa elämäntyyliänne.

Avautuminen vuoteen 2013

Uusi vuotenne pitää sisällään suuren lupauksen, kuin auringonvaloa myrskyn jälkeen, kun järjestys palaa ja elämä tasapainottuu taas kerran. Tämä on edessänne. Kuitenkin teidän jokaisen on luotava tuo tulevaisuus. Nyt on aika sanoa "riittää". Nostaa kätenne ja sanoa "ei enää". On aika palata peruselämäntyyliin ja kunnioittaa sieluanne. Lisäksi ymmärtäkää, etteivät kaikki liity mukaan uuden elämäntyylin ja uuden maan luomiseen. Ymmärtäkää myös, että se on heidän valintansa ja he korjaavat sitä satoa, mitä he päättävät kylvää vuoden 2012 viime kuukausina.

Kehotan teitä olemaan haaskaamatta energiaa yritykseen muuttaa niitä, joiden ajattelutapa ja aikomus on olla tekemättä mitään. Se on heidän valintansa ja heidän oppimistaan. Ymmärtäkää, että te ette voi pakottaa toisia "näkemään". Tämän on tapahduttava, silloin kun he valitsevat, silloin kun he tuntevat olevansa valmis. Olkaa myötätuntoinen, ymmärtäkää. Mutta älkää viipykö niissä, jotka kääntyvät pois. Käyttäkää sen sijaan voimakkaita energioitanne viisaasti.

Viisaus

Yhdistykää sielunne viisauteen. Se opastaa teitä aina - jos kuuntelette. Vuosi 2012 on osoittautunut haasteelliseksi monilla tasoilla. Vaikeudet määrittelee se, miten paljon sieluvaloa olette päästäneet jokapäiväiseen tajuntaanne. Kaikkien on nimittäin tultava tietoiseksi sielusta, sieluvalosta ja sieluvirrasta. Kaikki polut johtavat Luojaan. Sillä ei ole merkitystä, miksi kutsutte sitä. Kaikki tiet johtavat samaan pisteeseen. Tarinat monilla kielillänne ja monissa historian kirjoissanne luomisesta ja korkealle kehittyneistä sieluista, jotka pyrkivät herättämään massoja, johtavat kaikki samaan Luojajumalaan.

Kysyn siis teiltä: miksi väitätte oman uskomuksenne olevan parempi kuin toisten? Miksi? Kerron teille, että kun lineaarinen aika lyhenee ja astutte uuteen vuoteen, jokainen teistä kohtaa uusia maan haasteita. Mitä valitsette? Miten olette valmistautuneet? Kuunteletteko?

Niin ylhäällä kuin alhaalla

Näin tämä kanava nimitti tätä vuotta 2012. Me valoneuvostosta, Suuresta valkoisesta veljeskunnasta, olemme samaa mieltä. On aika harmonisoitua sielunne korkeamman värähtelyn ja sen sisältämän tiedon kanssa. Sielu on puhdas, kuitenkin se sisältää myös kaiken. Kaiken tiedon, kaikki kokemukset. Sielunne nimittäin muistaa kaikki menneiden elämienne kokemukset.

Ystäväni, kerron teille totuuden, kun kerron, että olette kokeneet egoitsen monissa muodoissa. Nyt on aika avata silmänne täysin. Eetterisilmänne. On aika voittaa egoitsenne - ymmärtää sitä, nähdä se. Näemme egoitsenne ilmentyvän hyvin monilla elämänne tasoille. Kenties puhun tästä toisella kertaa, jotta voitte saada lisäymmärrystä voittaaksenne ja noustaksenne täydelliseen loistoonne.

Olemme kanssanne aina.

Olen Kuthumi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

23.9.2012 - LOPULLINEN YLÖSNOUSEMUSPROSESSI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:28

LOPULLINEN YLÖSNOUSEMUSPROSESSI

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
23.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas mestari Kuthumi, miten voisimme vankkumatta pyrkiä rakastamaan ehdottomasti, ilman että toisinaan jäämme kiinni johonkin tilanteeseen, missä tunnemme, että meitä käytetään hyväksi tai meidät kulutetaan loppuun? Tuntuu toisinaan tarpeelliselta asettaa rajoja, mutta sopiiko tämä yhteen ehdottomasti rakastamisen kanssa? Se tuntuu melkoiselta kompakysymykseltä! Gerry, USA

Kuthumin vastaus …

Minä, Kuthumi, astun esiin vastaamaan tähän kysymykseen - en vain tälle yhdelle, vaan monille. Tämä on kysymys, minkä kanssa monet kamppailevat. Ihmismallinne muuttuu, mikä tuo erilaisia kipuja ja raskauden tunteita fyysiseen kehoon. Vaikkei ole varsinaista sairautta, ette voi kieltää sitä, miltä kehossanne tuntuu. Jotkut tuntevat kevyttä huimausta pään alueella, toiset kärsivät unohtelukausista.

Paljon tapahtuu teille kaikille, erityisesti tänä vuonna. Päätöksiin jotka on sivuutettu elämässänne, on tartuttava ja on lopulta tehtävä niitä. Kaikenlaisesta karmasta, erityisesti aiemmista elämistä tulevasta, mukaan luettuna perheenjäseneenne, vaaditaan nyt vapautumaan. Tämä kehittää usein tunneprosessin. Tietäkää, että se on oleellinen osa alemman tunnekehon tasapainottamista ja voittamista. Tätä prosessia ei voi välttää. Ihmistä valmistellaan astumaan korkeammille tasoille. Siksi mitkään alemmat tunneongelmat eivät voi jäädä pidättelemään teitä.

Olen sanonut monta kertaa, että tunnekehon puhdistaminen on ihmisen suurin oppitunti. Monet kulkevat nyt tätä polkua. Tietäkää, että te ette ole yksin tässä prosessissa. Jos olette hiljaa paikallanne, tunnette, mikä teidän on oikein tehdä ja mistä teidän on päästettävä irti siirtyäksenne eteenpäin. Tietäkää siis, että universaalit energiat ovat kanssanne.

Olette astumassa korkeammalle ymmärryksessänne ja myös tiedostamisessanne. Sallikaa minun yrittää tehdä askelistanne vähän helpompia, kun puhun tästä ehdottoman rakkauden kysymyksestä. Rakkaus - se on ydinolemus, kaiken avain. Kuitenkin on monia rakkausmuotoja. Kun siirrytte korkeampaan värähtelyyn, tunteenne rakkaudesta muuttuu ja kasvaa. Kyllä. Nimittäin jonkun puhuessa rakkaudesta melko vähän aikaa sitten, se oli hyvin paljon kolmannen ulottuvuuden rakkautta. Ajateltiin rakkaussuhdetta - mies, vaimo, tytär, poika ja äiti. Tuo rakkausmuoto oli tavallisesti sidottu yhteen ihmiseen ja se ymmärrettiin helposti. Se oli kuuliainen rakkausmuoto. Se oli osa roolianne ja tuntui mukavalta.

Kun kehitystä tapahtui ja ihminen astui neljänteen ulottuvuuteen, tuota rakkautta vaadittiin laajentumaan toisiin. Jonkin aikaa oli hämmennystä. Jotkut teistä tuntevat tätä hämmennystä edelleen. Nimittäin rakkaushavaintonne laajentamisessa teidät vietiin pois mukavuusalueelta, ymmärrystasolta mistä kovasti nautitte. Jotkut eivät halunneet astua siitä ulos, tarkastella tuota laajentunutta näkemystä, mihin heidän oma sielunsa ja henkioppaansa kannustivat. Sanon teille, että ne ovat aikoja, jolloin laajaa kasvua on teidän kaikkien ulottuvilla. Älkää pelätkö kasvutilaisuuksia.

Rakkaus on ääretöntä. Rakkautenne kykenee hyvinkin laajentumaan kaikkiin olentoihin maan päällä. Pystyisitte silti antamaan enemmän rakkautta. Tämä ei ole itsekästä rakkautta, ei. Se on ehdotonta rakkautta. Tunnette surua tulvan tai maanjäristyksen uhrien vuoksi. Tunnette myötätuntoa heitä kohtaan. Ette tunne heitä. Ette ole koskaan tavanneet noita ihmisiä, kuitenkin kykenette tuntemaan myötätuntoa ja huolta - ehdotonta rakkautta.

Kerron teille, että planeetan alueilla missä koetaan ekologista katastrofia, ilmakehässä on suurta rakkausenergiaa. Tämän muodostavat toiset sielut planeetalla, jotka lähettävät ajatusmuotona ehdotonta rakkautta. Tämä antaa alkuparantumisen planeetalle ja mukana oleville sieluille. Puhun kaikista elävistä olennoista - en ainoastaan ihmisestä, vaan vesielämästä, kasvielämästä, elementaali- ja mineraalikunnasta. Kumuloitunut parantava energia on mahtavaa. Monet teistä kokevat tätä ja liittyvät tähän parannusprosessiin edes ajattelematta vaikutuksia, joita saatte aikaan. Se on upeaa.

Kun kehitytte, tunnette ja ilmaisette ehdotonta rakkautta toisia kohtaan vielä lisää. Ei ehkä ole myöskään mitään, mitä voitte tehdä fyysisesti tai sanoa toisille. Sitä ei aina vaadita. Tarkoitus on tärkeä. Ja tuo tarkoitus syntyy ajatuksistanne ja myötätuntoisesta energiastanne. Nämä luovat suuren rakastavan tarkoituksen ja syvempää rakkausenergiaa, mikä auttaa ilmentämään uuden maapallon, sielun elintavan.

Kutsun sitä syvemmäksi rakkaudeksi, koska sitä ehdoton rakkaus yksinkertaisesti on. Se ulottuu paljon syvemmälle tasolle kuin muut rakkausmuodot. Joitakin teistä hämmentää tämän syvemmän rakkauden merkitys. Mietitte, miten voitte tehdä sen. Mitä tapahtuu? Kerron teille, että ainoa asia mikä tapahtuu, kun useammat ja useammat teistä virtaavat korkeammissa ehdottoman rakkauden energioissa, on, että elätte rauhassa. Haluatte rauhaa. Olette huomaavaisempia toisille olennoille, kaikille olennoille, ajatuksissanne, sanoissanne ja teoissanne. Tässä kohtaa koette armossa elämisen. Korkeammassa ja hienojakoisemmassa energiavärähtelyssä elämisen.

Mutta teillä on edelleen siirtymäaikoja. Tämä tuo minut takaisin Gerryn upeaan kysymykseen. Ystäväni, voit jäädä kiinni tilanteisiin, joissa tunnet itseäsi käytettävän hyväksi, ainoastaan jos sallit sen. On monia tilanteita, missä sinua vaaditaan asettamaan rajat toiselle. Ehdottomasti rakastaminen ei tarkoita sen sallimista, että sinua kohdellaan huonosti tai kuin ovimattoa, kuten tämä kanava sanoisi - ei. Sellaisessa tilanteessa toteaisit tyynesti mutta tiukasti, että tilanne on epäreilu, se ei ole mukava, haluttu, vaadittu - mitä tahansa mitä sinun täytyy sanoa sanoaksesi "ei, se ei ole hyväksyttävää" tai tarvittaessa lähde pois. Sinun on kunnioitettava itseäsi kaikkina aikoina ja ylläpidettävä henkinen arvokkuutesi.

Hämmennystä tässä syntyy, koska ei ymmärretä ehdottoman rakkauden todellista merkitystä. Kunnioitat itseäsi ensin. Tämä tehdään toteamalla hyvin tyynesti, mikä sinulle on hyväksyttävää ja mikä ei. Kunnioitat toista ihmistä kuuntelemalla häntä ilman vihaa. Jos lopputulos vaatii sinua olemaan eri mieltä tai lähtemään pois, niin sitten yksinkertaisesti on. Sopimusta asenteesta tai toiminnasta ei voi saavuttaa. Näe tämä, äläkä tunne syyllisyyttä. Kyse on vain siitä, että kummallakin on erilainen halu, mitä toinen ei hyväksy.

Sanon siis sinulle, että on hyväksyttävää puhua hiljaa totuuttasi ja kunnioittaa itseäsi ja omaa totuuttasi. Ilmaiset ehdotonta rakkautta tällä tavalla. Olematta vihainen, vihamielinen ja katkera. Tunnustat, että toinen sielu on siinä kohtaa omalla elämänpolullaan. Ehdoton rakkaus ei merkitse, että sinun on oltava samaa mieltä toisen kanssa kaikesta. Jos toinen sielu on riittävän kehittynyt, hän hyväksyy näkemyksesi ja kenties ajattelee omaa asennettaan ja sinun sanojasi. Näin hän ilmaisisi ehdotonta rakkautta sinulle. Tuo kokemus antaisi sielun kasvua ja uutta ymmärrystä hänelle - jos hän sallii sen, jos hän on valmis tuohon kasvuun, mihin voisi sisältyä käyttäytymismuutoksia. Jos hän ei salli, niin lähde vain pois. Tiedä ja hyväksy, että hän on siinä kohtaa omalla oppimispolullaan.

Koette näitä tilanteita monta kertaa sielun kasvun vuoksi tällä planeetalla. Jotkut teistä ovat kehittyneempiä kuin toiset. Älkää kuitenkaan sanoko, että olette suurempi tai parempi, ei. Tunnistakaa vain itsenne ja jatkakaa matkaanne. Tämä on myös ehdottomasti rakastamista. Sitä on nimittäin sallimisessa. Toisen sallimisessa vain olla, ymmärtäen, että te kaikki kasvatte ja opitte eri askelia ja ulottuvuuksia tällä kertaa.

Tämän vuoden loppu antaa suuria haasteita ja suurta kasvua. Viisaat kunnioittavat sieluaan ja kuuntelevat sieluviisauttaan. Sisäinen viisautenne antaa teille valomajakan joka haasteessa. Tämä vie teidät uusiin tiedostamiskorkeuksiin, kun valmistaudutte uuteen vuoteen. Kyllä, uusi vuotenne tulee varmasti.

Valosiunauksiani teille kaikille.

Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.1.2013 - KOSMISEN RAJAN YLITTÄMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:29

KOSMISEN RAJAN YLITTÄMINEN

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
6.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä, Kuthumi, tervehdin teitä, kera taivaallisin siunauksin uudelle aikajaksollenne. Suurenmoiselle aikajaksolle, mitä me täällä toivomme teidän olevan valmiita syleilemään. Juhlimaan tätä upeaa avautumisaikaa korkeaan mieleenne.

Monet ymmärtävät ja alkavat nyt kokea alemman tietoisen mielen rajoitukset, jotka ovat pitäneet ihmisiä panttivankinaan hyvin pitkään.

Vapaaksi murtautuminen

Pysähdytäänpä ja katsotaan tätä lähemmin. Vaikka tietoista mieltä on pidetty egon syvyyksissä yltäkyllin elämien ajan, käyttäytymispiirteet ovat hyvin tuttuja. Tämän tuttuuden vuoksi monista oli hyvin vaikeaa siirtyä eteenpäin niistä ja he hyväksyivät ne rajat, joita nämä heikentävät mallit ovat luoneet sisällenne. Ystäväni, tämä on sallinut egon kukoistaa ja hallita teitä kontrolloivilla ajatuksilla ja teoilla. Kontrolli saa monia muotoja hienovaraisista - mitkä johdonmukaisesti käytettynä toiseen saavat hänet täyteen kontrolliin - aggressiivisempiin kontrollointimenetelmiin. Olen varma, että teille ovat tuttuja nämä egon piirteet. Tarve olla edellä kaikkia, olla aina ensimmäinen, saada parasta ja suurinta aineellista hyvää, saada kontrolli kaikkeen ja kaikkiin ja tulla nähdyksi tuon kontrollin pitäjänä. Jotkut sanovat: "Mutta muut kunnioittavat minua sen vuoksi."

Sanon teille: "Ei, eivät kunnioita. Todellista kunnioitusta ei saada luomalla pelkoa. Todellinen kunnioitus saadaan auttamalla toisia ja osoittamalla oma kunnioituksenne toisia kohtaan omilla teoillanne."

Nyt on siis aika murtautua vapaaksi näistä vanhoista käsityksistä. Aika avata tietoisuutenne korkeammalle tasolle. Tämän myötä värähtelynne myös nousee ja elämäntyylinne siirtyy valittuun rauhaan ja tyyneyteen. Voitte sitten kokea sen uuden kosmisen rajan, mistä puhun. Yllytän teitä pohtimaan tätä.

Uusi vuosi

Kun astutte uuteen vuoteen, ymmärtäkää sen olevan syvän transformaation vuosi. Koette kaikki tätä - jotkut syvällisesti, toiset eivät vielä yhtä syvällisesti, kuitenkin se on joka tapauksessa hyvin oleellista yksiölle ja kokonaisuudelle.

On aika tehdä tarpeelliset muutokset elämässänne nyt. Ei viikon kuluttua tai ensi kuussa tai seuraavana vuodenaikana - ei, vaan nyt! Ymmärtäkää, että egonne pyrkii edelleen pidättelemään teitä kannustamalla lykkäämään tiukkaa sitoutumistanne korkeammalle kehittymiseen. Kuten kaikkina suuren transformaation aikoina, on tunnistettava vahvuus ja luottamus ja pidettävä niitä varalla.

Maapallo on myös siirtymäajassa ja se on totta - säätilat ovat arvaamattomia ja äärimmäisiä. On vielä kaksi vuotta, ennen kuin nämä arvaamattomat säätilat alkavat asettua.

Nimittäin aivan kuten te vaaditte aikaa ja koette takaistuja vanhan käyttäytymisen vuoksi, mikä luo kuoppaisen tien, näin on maapallollakin. Yksinkertaisesti valmistautukaa. Tämä auttaa teitä kestämään maapallon säätä. Teidän kannattaa myös ehkä valmistautua itse. Meditoikaa, pysykää tyynenä. Pysähtykää jokaisessa konfliktissa - pienessä tai haastavassa - ja kysykää itseltänne: "Onko tämä hänen juttujaan vai minun?" Tämän pikkukysymyksen esittäminen itsellenne on arvokasta tämän kosmisen muutoksen aikana.

Ulkoinen

Olen puhunut tästä aiemmin opetuksissani. Siitä kannattaa muistuttaa teitä taas auttamaan valmistutumisessa, siirtymän tekemisessä tänä vuonna. Hallitus luokitellaan ulkoiseksi - mikä on päätöstenne ja henkilökohtaisen vastuunne ulkopuolella.

Hallituksia vaaditaan tekemään vaikeita päätöksiä tänä vuonna ylikulutuksen vuoksi. Ihmisten monet etuoikeudet, mm. maksetut edut, vähenevät dramaattisesti, joten yllytän teitä kaikki valmistautumaan. Säästäkää, missä voitte. Palatkaa perusasioihin, kasvattakaa omat vihanneksenne.

Kaikki tämä on ulkopuolista, kuitenkin se vaikuttaa kaikkiin. Sanon "kaikkiin", koska aiheutuu paljon turhautumista ja vihaa ja se viipyilee eetterissä. Saanen siksi ehdottaa, että jokainen teistä joka meditoi, visualisoi maapallon ympärille jumalaisen valon taivaansinisen Kristus-säteen. Tämä auttaa kovasti maapallon eetterin negatiivisten energioiden hajottamisessa ja vähentämisessä. Veljeni Jeesus on tullut ohjaamaan teitä Kristus-säteellä täällä tarjotussa meditaatiossa.

Ilo

Ilo - voi kyllä, ilo. Valmisteluista selittäminen transformaatioaikoja varten ei ole aina miellyttävää, kuitenkin hyvin tarpeellista. Katsotaanpa nyt sisään. Teidän jokaisen sisään. Tietenkin te olette itsenne komentava upseeri! Olette yksin vastuussa kaikesta, mitä teette, sanotte, ja omasta hyvinvoinnistanne.

No niin, levätkää. Olkaa hiljaa paikallanne, kun luette tätä. Ajatelkaa jotain itsellenne rakasta. Luokaa tuo kuva mieleenne. Mikä saa teidät hymyilemään, kun ajattelette sitä tai näette sen? Se on siinä. Haluaisin teidän nyt kirjoittavan tämän paperille hyvin suurin kirjaimin muistutukseksi. Kirjoittakaa sama myös pienemmälle paperille laukkuanne tai lompakkoanne varten. Pyydän teitä laittamaan suuremman version jääkaapin oveen. Pienemmän tietysti lompakkoonne.

Silloin kun teillä on ollut rankka päivä, kun on tarvetta venyttää penniä vielä enemmän, kuin piditte mahdollisena, kun jonkun kanssa töissä on mahdotonta tulla toimeen tai paras ystävänne tiuskii teille, yllytän teitä lukemaan tämän muistilapun, sanat jotka muistuttavat teitä suosikkikuvastanne. Sitten pysähtykää, pitäkää tauko ja nähkää erityismuistonne sielun silmin. Tuntekaa rauhan tulevan henkilökohtaiseen tilaanne. Ylläpitäkää tuo rauhantunne. Hymyilkää. Sitten oivaltakaa, etteivät ulkoiset asiat ole teidän. Miksi siis sallitte niiden kietoa teidät sisäänsä?

Voin vakuuttaa, että tämä yksinkertainen harjoitus auttaa teitä kovasti tarvittaessa. Tämä sallii teidän tuntea sisäistä iloa missä tahansa ja koska tahansa.

Perustan laajentaminen

Tämä on viestimme teille 2013. Siirtykää eteenpäin ajattelussanne, tunteissanne, teoissanne ja valinnoissanne.

Vuoden 2012 aikana avautui monia kosmisia portteja, jotka auttoivat uusia energioita tulemaan ilmakehäänne. Nyt ne on ankkuroitu. Hengitätte niiden energiaa joka päivä. Kyllä, todellakin. Nämä uudet energiat auttavat teitä perustanne laajentamisessa. Monia, monia valo-olentoja seisoo rinnalla auttaakseen. Ystäväni, olen yksi heistä, kuten ovat myös sisareni ja veljeni Suuressa valkoisessa veljeskunnassa ja Valoneuvostossa. Avaa sylisi, avaa sydämesi, avaa mielesi ja siirry eteenpäin.

Se ei ole uskonto, vaan uskomus, tieto, että siirrytte eteenpäin ihmiskunnan evoluutioprosessin polulla.

DNA laajenee käpylisäkkeenne avautuessa lisää ja siksi myös kykynne sisältää enemmän valoenergiaa. Tämä myös laajentaa korkeampaa sydäntä, jumalaista timanttivalokeskusta sisällänne. Tämä ei ole sattumaa, ei. Se on osa teitä. Osa koko suurenmoisuuttasi.

Kehotan siis sinua valmistautumaan, ymmärtämään ja siirtymään eteenpäin iloa sydämessäsi.

Rakkaani - rauhaa sinulle.

Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

1.10.2013 - ULOTTUVUUKSIEN INTEGROIMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:30

ULOTTUVUUKSIEN INTEGROIMINEN

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
1.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä, Kuthumi, tulen ottamaan teitä kädestä ja johdattamaan teidät eteenpäin polullanne. Tämä on tarpeellista, koska kaikista opetuksistamme huolimatta pelkäätte edelleen astua eteenpäin.

Monet pelkästään puuhastelevat korkeamman itsensä kanssa. Tämän vuoksi mielessänne on hämmennystä. Korkeampi itsenne yrittää työntää teitä eteenpäin ja vaikuttaa enemmän päätöksiinne ja jokapäiväiseen elämäänne. Te kuitenkin vastustatte ja kerrotte itsellenne: "Kyllä, meditoin enemmän. Kyllä, luen jonkin henkisen kirjan tai opettelen lisää korkeammista maailmoista."

Kuitenkin uudestaan ja uudestaan väistytte näistä korkeammista opeistanne ja palaatte hektiseen jokapäiväiseen elämäänne. Tunnekeho on venynyt nollapisteeseen ja takaisin, mentaalikeho on pakahtunut ja näin korkeammat opit hyllytetään selviytyäksenne päivittäisen työnne monista tapahtumista ja siihen liittyvästä elämästä. Olette väsynyt, hyvin väsynyt monella tasolla.

Alatte siis nähdä, miksi otan teitä kädestä. Kädessäni on lohdutusta ja voimaa. Lohdutusta tietääksenne, että on ok astua esiin. On ok, päästää irti voimalla/vallalla kontrolloiduista ulkoisista tilanteista. Se on ok. Teidän ei enää tarvitse sietää tätä, ei. Tämä on vanha tapa eikä se voi tulla uudelle polulle edessänne. Vanhojen tapojen on jäätävä ovelle, ne eivät voi astua sisään. Miksi? Energiavärähtelyn vuoksi, ystäväni. Nimittäin uusi polku edessänne on korkeampaa värähtelyä. Korkeampi "sinä" käy läpi kerroksia tai ulottuvuuksia, nopeampia ja hienompia energiavärähtelyjä. Tämä johtaa teidät sielutasolle. Negatiivisuuden tai voiman raskasta vanhan maan värähtelyä ei voi olla olemassa. Ajatelkaa öljyä ja vettä. Nämä kaksi ei voi sekoittua yhteen.

Kuitenkin kerron teille, että korkeammalla värähtelevät energiasäteet voivat transformoida raskaamman matalamman energian. Valo on sellaista energiavärähtelyä. Näette siis, etteivät vanhat tavat voi tulla uudelle polulle. Kuitenkin varoitan teitä ymmärtämään täysin niiden vaikutuksen, jotka kokevat matalampia energiavärähtelytasoja ja jojoilevat kehollaan - fyysinen, mentaali ja tunne. Tällä on kuluttava tietoisuusvaikutus. Teistä ehkä tuntuu hämmentyneeltä, alas painetulta, väsyneeltä ja ärsyyntyneeltä. Ymmärtäkää, että nyt on aika ja teidän on opittava integroimaan enemmän korkeampia ulottuvuuksia jokapäiväiseen elämäänne.

Tämä ei ole niin vaikeaa, kuin ehkä luulette. Ihminen ei voi selviytyä pitkään kahdessa energiamaailmassa. Miten teette tämän? Ilmaiskaa ensin sopiva aikomus integroida korkeammat ulottuvuudet olemukseenne. Tämä on oleellista. Tulkaa positiivisemmaksi ajattelussanne ja reagoinnissanne toisiin. Kääntykää tietoisesti poispäin kaikesta negatiivisuudesta ulkopuolella (toisista). Älkää salliko itsenne ottaa negatiivisuutta tietoiseen mieleen. Kääntykää pois.

Toiseksi yhdistykää korkeampiin maailmoihin päivittäin. Meditoikaa tai istukaa vain rauhallisessa paikassa ja kutsukaa oppaanne ja enkelinne mukaan. Tuntekaa niiden tuoma levollisuus. Ei ole sattumaa, että tunnette rauhaa.

Kolmanneksi muistakaa. Muistakaa se rauha, mitä tunsitte tuossa levollisessa hetkessä. Muistakaa tämä tunne kaikessa vuorovaikutuksessanne toisten kanssa ja päätöksissänne. Jonkin ajan kuluttua teidän ei tarvitse ajatella tai muistaa. Korkeamman tason reaktionne tulevat hyvin luonnostaan. Olette silloin edistyneet uudella polullanne hyvin.

Sanoin myös, että käteni antaa teille voimaa. Aluksi teistä ehkä tuntuu, että tarvitsette sisäistä voimaa kääntyäksenne parempaan suuntaan elämässänne. Reagoidaksenne paremmin tai kääntyäksenne poispäin. Ystäväni, silloin on aika muistaa käteni ja teille antamani voima. Ottakaa siis kädestäni ja aloittakaa uusi matkanne.

Monet sanovat kokevansa kamppailua elämässään. Katsokaa. Katsokaa tarkasti. Se on ulkona, teidän ulkopuolellanne. Te sallitte pelon, hämmennyksen ja paniikin hallita teitä. Kontrolloida teitä. Käsken teitä lopettamaan. Ottakaa kädestäni. Yhdistykää korkeampien maailmojen rauhaan ja rakkauteen. Sallikaa energian muuntaa pelkonne. Ammentakaa energiaa syvältä sisältänne.

Ilmaiskaa nyt uusi aikomuksenne ja aloittakaa uusi polkunne. Se aika on nyt.

Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

3.12.2013 - VUODEN 2014 YLEISKATSAUS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.12.2013 15:31

VUODEN 2014 YLEISKATSAUS

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
3.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ystäväni, 2014 on kaikille valotyöntekijöille vuosi astua eteen ja olla vastuussa. Ei enää piiloutumista varjoihin sallien toisten ottaa harteilleen se suuri tunne-epävakaus, mikä ympäröi planeettaa. Kaikkien on nyt osallistuttava sieluitsen kunnioittamiseen. Tänä vuonna yhtenäisyyden on vallittava - yhtenäisyyden samanmielisten ja -tapaisten valotyöntekijöiden ja massan kanssa.

Yhtenäisyyden avulla voidaan saavuttaa suuri siirtymäaskel vuonna 2014. Korkeampi sydän on myös tunnistettava, mikä laajentaa lisää DNA-säikeitänne ja mahdollistaa teille pääsemisen lähemmäs valoa, laajentuneena ja hehkuen sisäistä rauhaa ja ehdotonta rakkautta. Olen sanonut tämän toistuvasti. Se on kuitenkin oleellista koko tulevan vuoden. Tämä mahdollistaa suurten harppausten tapahtumisen matkallanne ylöspäin.

Myös maapallo käy läpi suurta siirtymämuutosta. Kun mannerlaatat muuttuvat ja voihkivat, uusia maa-alueita muodostuu ja toisilla tulvii vesi. Monet maa-alueet käyvät läpi muutoksia - jotkut suuria, toiset pieniä. Kunnioittakaa maata. Arvostakaa sitä. Maata on suojeltava suurilta organisaatioilta, jotka etsivät vain rahallista hyötyä. Jos tämän asenteen annetaan jatkua, Äiti Maa sanoo pian: "Nyt riittää! Älkää kohdelko minua näin."

Te jotka olette inkarnoituneet tätä suurta aikaa varten, olette suojelijoita - maapallon, lastenne ja kaikkien elävien olentojen. Muistakaa tämä. Maa-alueista taistellaan tulevana vuonna.

Monet löytävät äänen puhtaustaistelussa - puhdas ruoka, puhdas vesi ja ennen kaikkea puhdas aikomus kaikissa hankkeissa. Tämän vaikutukset ulottuvat ympäri maapalloa ja se on tukipilari ahneiden bisnesmogulien hidastamisessa.

Luottamus syvenee. Monet löytävät syvemmän rauhan ja tuntevat sisäistä turvaa yhteydestä sisäiseen ääneensä. Joillekin tämä on muistamista, paluuta kuuntelemaan sisältä. Luottamus on suuri etu teille seuraavien kolmen vuoden aikana. Tämän ajan kuluessa suurin transformaatio tapahtuu. Se mitä tapahtui 2013, oli pelkästään valmistautumista.

Lääketieteellisiä läpimurtoja julkaistaan lopultakin kansalle. Tällä alueella on edistytty kovasti, vaikka jotkut suuret läpimurrot on pidetty salassa. Vuonna 2014 julkaistaan paljon tuota lääketieteellistä informaatiota.

Jokaisen suuren siirtymän myötä seuraa suuria muutoksia ja suurta transformaatiota. Vuoden 2012 loppu oli suuri siirtymä sykleissä, energiassa ja tiedostamisessa. Koska monet ovat haluttomia päästämään irti entisistä reaktioista, 2013 toi monia vaikeita haasteita. Miten reagoitte vuonna 2014? Mikä on reaktionne moniin erilaisiin tilanteisiin, joista jotkut haastavat teidät sisätasoilla? Nimittäin se, miten reagoitte, määrää, onko polkunne tasaista vai ylämäkeä. Tämähän on se salaisuus - miten reagoitte?

Kun edistytte suurten siirtymien ja syklien läpi, opitte päivittäisten kokemustenne kautta toimimaan korkeammalta tasolta. Kerron, että tätä on ennen kaikkea tulevana vuonna. Kun pohditte tätä, olisi viisasta miettiä, miten haluaisitte toimia, reagoida. Se on vuosi, jolloin ne jotka pystyvät toimimaan ulottuvuuksien välillä, saavuttavat eniten sielukasvua. Niin ylhäällä kuin alhaalla. Tuokaa korkeammat energiat, korkeampi tieto jokapäiväiseen olemiseenne, jokapäiväisiin valintoihinne ja toimiinne.

Tarkkailija

Voitaisiin sanoa, että 2014 on "tarkkailijan vuosi". Pelkästään tarkkaillen sitä, missä toinen on polullaan, ja astuen tarvittaessa sivuun juuttumatta raskauteen toisen tunteiden tai reaktioiden vuoksi. Ymmärrättekö?

Kuten olen sanonut, 2013 toi tarpeen päästää irti monista vanhentuneista käyttäytymistavoista ja ihmishaluista. Vuodessa 2014 on kyse värähtelynne nostamisesta korkeammalle tasolle ja mikä tärkeintä, elämisestä korkeammassa värähtelyssä. On myös tärkeää puhdistaa aurakenttänne päivittäin ja ylläpitää oma korkeamman energianne virtaus.

Nauttikaa matkastanne. Sen ei ole tarkoitus olla haaste ja työlästä. Nyt on aika liittyä yhteen, luoda iloa elämäänne ja jättää se, mikä aiheuttaa onnettomuutta ja taakkaa elämässänne.

Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

1.11.2015 AIDON "SINUN" HYVÄKSYMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 05.11.2015 20:59

AIDON "SINUN" HYVÄKSYMINEN

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
1.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdin teitä ilolla, kun tulemme taas kerran yhteen. Edessänne on uusi elämän sivu, uusi luku kokemuksissanne.

Tulevina kuukausina monia vaaditaan hyväksymään se, mitä on ollut ja mitä kokemuksia jokainen teistä on valinnut. Pyydän teitä antamaan aikaa hyväksymisen sallimiselle. Menneisyys voi painaa teitä alas kuin kivi vedessä. Jotta vapautuminen voidaan oivaltaa, ensin täytyy olla hyväksyminen. Ainoastaan tästä voi tulla ymmärtäminen ja itsenne salliminen siirtyä eteenpäin. Se ei merkitse minkään väärintekemisen ja epäoikeudenmukaisuuden hyväksymistä – ei. Teille on näytetty monia kätkettyjä totuuksia itsessänne ja muissa tämän avausvuoden kautta. Nyt teidän täytyy päättää, miten käsittelette nuo kätketyt totuudet. Miten reagoitte niihin? Olette nähneet elämän, ihmiskunnan ja oman kätketyn itsenne pimeämmän puolen. Nyt on aika hyväksyä nuo pimeämmät puolet, jotka muodostavat kokonaisuutenne. Hyväksyä koko itsenne aidosti. Ottaa avosylin vastaan monet aspektinne.

Ensimmäinen osa tästä sisältää suuren sisäisen parantumisen ja tämän myötä tulee sisäinen voima ja sielun kehittyminen. Monet näkevät uusia polkuja avautuvan edessään, mutta on oma valintanne, kuljetteko uutta polkua vai jäättekö jumiin vanhoihin pelkomalleihin. Pelko on oma harhakuvanne.

Ihmiskunta on edelleen suuressa transformaatioprosessissa. Edellisellä vierailullani puhuin kaiken sen irtipäästämisestä, mikä ei enää palvele teitä – kaiken mikä ei istu teille hyvin. Olen tietoinen siitä, että tämä prosessi on helpompi toisille kuin toisille. Kuitenkin muistutan teille, että mitä enemmän valoa päästätte sisäänne, sitä helpompi tästä irtipäästämisajasta tulee. Ei ole mitään syytä pitää kiinni tuskasta ja kokemuksista, joissa toiset tekivät väärin.

Näette siis, että teitä kunnioitetaan tärkeillä valinnoilla. Valinnoilla jotka voivat estää tai rikastaa sieluanne. Tämä on uudelleenrakennusaikaa – itseluottamuksen, sisäisen vahvuuden, luottamuksen ja ennen kaikkea itseenne uskomisen ja itsenne hyväksymisen aikaa. On aikaa seistä selkä suorassa, tunnistaa sieluvalonne ja sen myötä todellinen tieto sielussanne. Eteneminen voi olla nopeaa niillä, jotka sallivat sen. Lineaarinen aikanne rientää kohtaamaan omamme, jota kutsuaan ajattomuudeksi.

Aitous merkitsee uskollisuutta itsellenne ja tänä vuonna teitä pyydetään tekemään niin, teille esitettävien tapahtumien ja kokemusten kautta. Jotkut eivät näe niitä tilaisuuksina. He pysyvät ihmismielisenä matalammassa energiavärähtelyssä. He valitsevat tämän ja hyväksymme sen. He eivät tunne valmiutta nähdä, tietää, avautua ja kasvaa henkisesti. Maailmassa on vielä suuria muutoksia talousmarkkinoiden ja myös sotien vuoksi, joita aiheuttavat ne, jotka haluavat saada aikaan pelkoa ja kontrolloida massoja.

Tämä on valintavuosi. Aika seistä selkä suorassa ja pitää puolensa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Monet tekevät sen – voin kertoa. Ja uusi Maa tulee askeleen lähemmäs niiden vuoksi, joilla on rohkeutta ja uskoa sanoa: "Ei, en hyväksy julmuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Puolustan totuutta ja valoa."

Muistutan teille, että Jumala on tosiaan teidän jokaisen sisällä. Valonkipinä korkeammassa sydämessänne. Muistutan teille myös siitä, että Jumala hyväksyy teidät ja kaikki aspektinne, myös pimeimmät osanne. Jumala hyväksyy teidät nimittäin kokonaisuudessaan. Teidän on aika hyväksyä itsenne kokonaisuudessaan. Sitten kun kätketty puolenne ymmärretään ja hyväksytään, teistä tulee tietoinen tuosta osastanne. Hyväksykää se. Olkaa aito itsellenne.

Hyväksyntä on vapautta. Kyllä. Tuntekaa itsenne ja olkaa uskollinen itsellenne. Silloin alatte kulkea uutta valopolkua. Ei ole muuta tietä, ystäväni. Tuossa hyväksynnässä alatte tuntea sisäistä rauhaa. Se ei ole ulkopuolellanne, se on sisällänne. Valinta on yksin teidän.

Olette uuden elämänvaiheen edessä. Uuden olemistavan rakentamisajan edessä. Se on jännittävää, eikö vain?

Olen Kuthumi ja lähetän valoa teille Luojajumalan – teidän osanne – nimeen!

Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.11.2015 TAIVAAN PORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 16.11.2015 21:45

TAIVAAN PORTTI

Kwan Yiniä kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
7.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen Kwan Yin. Olen tullut tänään kertomaan suuret siunauksemme teille kaikille.

On aika nousta menneisyyden kokemustenne yli, erityisesti ajankohtaisen vuotenne. Muistakaa, että silloin kun teillä on vaikeuksia ja koettelemuksia, pystytte saamaan myös suurta kasvua.

Etsikää yltäkylläisyyden sateenkaarta kasvunne kautta. Sateenkaari tuo uutta voimaa ja ymmärrystä ja säteilee kuin rauhan ja parantumisen värinauha. Monet ovat nostaneet energiavärähtelyään uuden ymmärryksen kautta, myös tuskan ja menetyksen jälkeen. Annan teille nyt myötätuntoa, kun luette sanojani. Sallikaa myös itse myötätunto. Rakastakaa ja kunnioittakaa omia elämänponnistelujanne. Näin valmistaudutte suuren siunauksen avautumiseen teille 11. kuukauden 11. päivä vuotena, jolloin ääretön rakkaus ja viisaus avautuu kaikille.

Pyysin otsikoimaan nämä sanat "taivaan portti", sillä siunauksemme teille on portti rakastavimpaan ja laajimpaan valoenergiaan, mitä voitte koskaan kuvitella. Se on niin puhdasta ja kirkasta, että ihmisyytenne voi tuskin uskoa sitä, mutta sielunne riemuitsee ja laajenee, kun astutte tästä portista. Se kesää jonkin aikaa ja säteilee kuin suuri majakka – kutsuen. Kutsuen niitä kauniita sieluja, jotka haluavat astua uuteen rauhan todellisuuteen ja jokapäiväisen elämän uuteen rakenteeseen. Tilaisuuteen parantua, ei vain tässä elämässä, vaan myös kaikissa aiemmissa kokemuselämissämme. Voi tapahtua suuri vapautuminen sen rakkauden ja myötätunnon kautta, joka on ulottuvillanne tässä portissa.

Hahmotatte taivaan suureksi rakkaudeksi, suureksi rauhaksi ja suureksi kauneudeksi. Tulen kertomaan sinulle, kaunis sielu, että vaikka tämä portti antaa näyn tästä ja puhdistaa ja parantaa koko menneisyyden, sinä haluat ilmentää taivaan omaan elämääsi omilla valinnoillasi omassa tulevaisuudessasi. Se olet sinä, rakas.

Monet kokevat rakkautemme ja energiamme tämän portin kautta. Hämmästelette rauhaamme ja valoamme. Tämä on myös teidän ulottuvillanne. Ottakaa pieniä askelia, kun vapaudutte. Jotkut saattavat tuntea suurta väsymystä kehossaan, joillain on ehkä päänsärkyä lyhyen aikaa. Tietäkää, että kyse on korkeamman energian voimasta ja kehonne täytyy sopeutua. Ei ole mitään vakiomallia. Jokainen on yksilöllinen, kuitenkin osa suurta valosielumerta.

Tulen siis käsivarteni ja energiani levitettynä kaikille, kuten monet meistä täällä. Opetan tälle kanavalle meditaation opastamaan teitä taivaan portin läpi. Kyse on monien elämien suuresta irtipäästämisestä. On käyttäytymispiirteitä, jotka olette tuoneet tähän elämään, ettekä tarvitse niitä enää. Jos päätätte astua korkeampaan värähtelyyn ja korkeampaan ymmärrykseen, tässä teillä on tilaisuus tehdä se.

Tämä on teille suuri siunauksemme, jonka tuon teille kaikille.

Olen Kwan Yin.

Rauhaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.6.2018 PUHDISTAKAA, AVAUTUKAA JA HENGITTÄKÄÄ MUUTOKSEN LÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 21.07.2018 22:57

PUHDISTAKAA, AVAUTUKAA JA HENGITTÄKÄÄ MUUTOKSEN LÄPI

Kuthumia kanavoinut Lynette Leckie-Clark (www.kuthumischool.com)
16.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdin teitä, kun valmistelette kehonne integroimaan täysin sanani. Puhdistakaa mielenne, avatkaa sydämenne ja hengittäkää syvään. Nyt pystytte täysin fokusoitumaan.

Kahdeksantoista vuotta sitten uusi energia tuli ihmiskunnan ulottuville eetterin kautta. Se oli voimakkaampaa aikaansaadakseen heräämisen, hienojakoisempaa suodattuakseen energiakeskustenne läpi. Monet alkoivat kokea sisäistä muutosta – ihmiskunnan ennustettu herääminen alkoi. Ensin tuli ajatus – nykyelämänne miettiminen ja kyseenalaistaminen. Sitten tuli tunne – uuden sisäisen tyyneyden ja ilon tunne. Lopulta tuli toiminta. Monet vanhat sielut avautuivat elämäntarkoitukselleen – avautua ja johtaa tietä toisten seurattavaksi. Tämä prosessi sai aikaan reaktion valoenergialle, jota säteili Maan ympärillä. Valohiukkaset moninkertaistuivat uudestaan ja uudestaan, ja monet ihmiset vastasivat sielunsa lempeään tökkimiseen.

Tämä jatkuva prosessi tapahtuu jälleen tänä vuonna ihmiskunnalle. Enemmän valohiukkasia, enemmän voimaantumista on käytettävissä monien tämän kaltaisten kanavien kautta, jotka ovat jo edistyneet ja avautuneet sielunsa tämän elämän tarkoitukselle. Korkeampi tieto ja ymmärrys monista aspekteistanne, kokonaisuudestanne ja sielustanne on tullut massojen käyttöön. Nyt sen korkeamman tiedon myötä jota puhutaan ja kuunnellaan eetterissä, ja kun monia sieluja herää, rikastuneempia valohiukkasia vedetään taas Maahan ja ihmiskuntaan. Monet teistä ovat reagoineet siihen ja avautuneet muinaisille totuuksille uuden aikomuksen kera. Tietoisuusmuutos on taas käsillä. Kahdeksan vuotta sitten aloin pyytää teitä yksinkertaistamaan elämäänne, auttamaan teidän valmistelussanne. Tämä puhdistaa lisää tietä etenemisellenne ja sielunne laajentumiselle.

Alatko nähdä elämän äärettömän spiraalin, ystäväni? Olemassaolon äärettömän spiraalin? Ihmiset heräävät korkeamman sydämen kautta tutkimaan korkeampaa itseä, joka on jokaisessa teissä, mikä laajentaa DNA-säikeitänne ja luo lisää valohiukkasia pidettäväksi sisällänne. Tässä prosessissa alatte kokea kaiken olevaisen kokemalla oman moniulotteisen itsenne. Miten ihanaa se onkaan.

Koko ihmiskunta kokee pian pimennyskolmikon. Olemme yrittäneet valmistella teitä tähän tapahtumaan. Ne jotka päättivät kuunnella ja päättivät yhdistyä, ovat valmiita ja jo täysin tietoisia tämän tapahtuman tarkoituksesta. He ovat jo päästäneet irti paljosta, mikä ei enää palvellut heitä ja mistä he olivat kasvaneet yli jatkuvassa laajentumisprosessissaan. Tätä tapahtuu fyysisellä tasolla omaisuuden, työpaikan, suhteiden, ruokavalion ja kaiken sellaisen kautta, mikä ei enää sovi yhteen heidän korkeammalla värähtelevän olemuksensa kanssa. Se ei ollut vaikeaa näille, sillä he yksinkertaisesti tiesivät. Oli sisäistä tietämistä. Toiset päästivät irti tunnetasolla lähtemällä pois niiden luota, jotka jatkoivat itsensä pidättelemistä asenteilla, tuomitsemisella sekä kontrolloimalla sanoilla ja teoilla. Jälleen kerran heräävät tiesivät. Ei ole menettämisentunnetta, kiistoja ja tuomitsemista – nämä sielut pelkästään lähtivät pois jatkaakseen spiraaliaan, joka tunnetaan valaistumisena, vaikka pidämme enemmän termistä "sielulaajentuminen".

Nyt kun ihmiskunta kokee pimennyskolmikon, ne jotka etsivät rauhaa ja suurempaa tiedostamista, päästävät lisää irti, jos on tarvetta. Kerron teille, että mitään ei pakoteta teille. Teillä on vapaa tahto, voitte valita – tiedätte tämän. Jos jostakin tai jostakusta on tarkoitus päästää irti, teillä on sisäinen tietämys. Ette halua enää tuota energiaa lähellenne. Ne jotka eivät halua tehdä mitään tai haluavat olla piittaamatta siitä, ovat vapaita tekemään niin. Ymmärrämme, että ette ole valmis kuuntelemaan sisältä tai päästämään irti. Sitä ei tuomita, ei. Emme koskaan tuomitse, sillä ymmärrämme, että te – ja vain te – voitte ohjata polkuanne tässä elämässä, tässä kokemuksessa ja näin ollen sielunne laajentumisessa.

Sanon kaikille, että olkaa rauhassa ja päästäkää irti stressaavista tilanteista. Pysykää keskittyneenä sydänkeskukseenne ja tuntekaa tietänne. Jos kuuntelette – oikeasti kuuntelette – "sisäistä tutkaanne", te vain tiedätte. Muistakaa, että te valitsette joka tilanteessa, jonka koette joka päivä. Peräännyttekö haastamisesta, kontrolloinnista, negatiivisuudesta ja turhautumisesta? Päätättekö pitää oman keskuksenne, olla siinä? Jatkatteko ääretöntä tiedostamisspiraalianne?

Olemme aina kanssanne. Me, Suuri valkoinen veljeskunta, ymmärrämme, sillä jokainen meistä on ollut inkarnoituneena maan päälle. Jatkamme teidän opastamistanne ymmärryksellä ja rakkaudella.

Olen Kuthumi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Edellinen

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron