Hoffman Jennifer (enlighteninglife.com) AE Uriel

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

19.10.2017 YLÖSNOUSEMUSNOUTORUOKA- JA VALMISATERIA

ViestiKirjoittaja hammer » 21.10.2017 21:01

YLÖSNOUSEMUSNOUTORUOKA- JA VALMISATERIA

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
19.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olisi niin mukavaa, jos ylösnousemus olisi "valmisprosessi", jotta voisi vain ottaa mukavan asennon ja rentoutua ja se kaikki tapahtuisi. Mutta homma ei toimi niin, ja myös parhaimpien, vahvimpien, harmonisimpien ja voimallisimpien aikomusten kera me ajamme kuitenkin autoa. Mitään ei tapahdu, jos emme laita avainta virtalukkoon, siirrä vaihdetta ajoasentoon ja suuntaa autoa sinnepäin, minne haluamme mennä. Termi "ylösnousemusnoutoruoka" tuli mieleeni erään asiakassession aikana, kun asiakas sanoi, että prosessi etenee hyvin hitaasti. Kyse on harmonisoitumis-, integrointi- ja ilmentämisprosessista ja jokainen askel tapahtuu itsestään ja jumalaisen aikataulun mukaan.

Siihen on tärkeä syy, miksi ylösnousemuspolku voi vaikuttaa kestävän hyvin pitkään ja tuntuu siltä, että askeleeseen eteenpäin liittyy valtava askel taaksepäin. Joka kerta kun ilmaiset jonkun aikomuksen, käynnistät myös samanaikaiseesti prosessin, joka hälyttää sinulle kaikesta, mikä estää tuohon aikomukseen liittyvän laajentumisen, koska muita asioita on sen vaatimassa energiatilassa.

Niinpä aikomus iloon paljastaa kaiken, mikä ei ole iloista elämässäsi. Aikomus harmoniaan paljastaa kaiken, mikä on epäharmoniassa. Haluatko uuden työpaikan, lisää rahaa ja menestystä elämääsi? Valmistaudu siihen, että sinulle näytetään kaikki, mikä tällä hetkellä estää noita asioita, jotta voi selvittää ne.

Ylösnousemusnoutoruoka jota luulemme valmisateriaksi, on itse asiassa 12 ruokalajin juhla-ateria, joka meidän täytyy valmistaa, aloittaen menun suunnittelusta ja ruokaostoksista. Mutta se ei ole huono asia, koska haluamme aitoa yhdenmukaisuutta, emme peiteltyä valheellista yhdenmukaisuutta. Haluamme pitkäaikaisen tuloksen, emme lyhytaikaista ratkaisua, koska tämä on toimintatapamuutos itsellemme ja planeetalle. Saadaksemme aikaan kestäviä tuloksia jotka voimaannuttavat meidät seuraavaan äärettömyyteen, meidän täytyy siivota ne menneisyyden rajoitukset, jotka estävät täysin ilomme nykyhetkessä.

Liian usein olemme sodassa menneisyyden kanssa – vihana, katumuksena, katkeruutena, uhritietoisuutena ja rajoituksina kokemuksista, jotka ovat saaneet meidät tuntemaan, että olemme voimaton eikä meillä ole kontrollia henkilökohtaiseen todellisuuteemme. Ja tämä on itse asiassa totta, koska uskomme sen, kunnes selvitämme kaiken energian, minkä nuo uskomukset varaavat energiakentässämme.

Jokainen tunne on energiaa, jolla on oma energiataajuutensa ja -puumerkkinsä, ja kaikki energia pitää tilaa energiakentässämme. Kun nämä energiat ovat epäjohdonmukaisia ja epäharmoniassa korkeampien aikomustemme kanssa, meidän täytyy päättää, jäävätkö ne vai lähtevät. Ja joskus siihen liittyy ihmisiä, jotka ovat myös osa näitä energioita.

Jokainen ihminen elämässämme on osa energiakenttäämme ja osallistuu tiettyyn taajuuteen ja energiapuumerkkiin kanssamme, joten silloin kun uudet aikomuksemme rauhaan, iloon, rakkauteen ja hyvinvointiin törmäävät yhteen heidän draama-, kurjuus-, onnettomuus-, pelko- ja rajoittuneisuusenergiansa kanssa, joko heidän täytyy muuttua tai meidän täytyy muuttaa suhdettamme heidän kanssaan ja joskus se merkitsee, että heidän täytyy lähteä energiakentästämme ja elämästämme.

Niin paljon kun keskitymmekin ylösnousemukseen, meidän täytyy myös ottaa huomioon, että energiataajuutemme liikettä ylöspäin (ylösnousemus) seuraa myös energiakenttämme laajentuminen ulospäin. Emme voi saada toista ilman toista, ja kun energiatukokset estävät laajentumisen ulospäin, laajentuminen ylöspäin pysähtyy myös. Silloin tunnemme olevamme jumissa, rajoittunut ja estetty ja alamme tarkastella muutosten tekemistä.

Tämä on osa heräämisprosessia, ja se tapahtuu nyt eksponentiaalisen voimakkaan taajuuden kera. Haluamme mennä ylöspäin ja nauttia siunauksista, mutta meidän täytyy myös laajentua ja selvittää vanhat energiat ja taajuudet, jotka estävät meitä harmonisoitumasta täysin uusien 5D-energioiden kanssa ja integroimasta niitä.

Onko ylösnousemusprosessi kaiken tämän ponnistelun arvoista? Ehdottomasti, mutta sitä ei tehdä sinulle valmiiksi eikä se ole nopea noutoruoka-ateria, jonka voit tilata ja käydä hakemassa, kun et halua laittaa ruokaa. Vaikka se on luonnollinen osa energiaevoluutiotamme, tarvitaan ponnistelua sen vaatiman integrointityön tekemiseen. Jokainen tulee kohtaan, jossa hänen täytyy tehdä energiavalintoja – pitää rajoitukset ja esteet paikoillaan tai siirtää ne pois tieltä. Ja silloin kun olemme valmis tekemään noita valintoja, jotta voimme olla harmoniassa sen energian kanssa, jota haluamme tällä hetkellä, haluamatta elää entisestä energiasta käsin, voimme kokea voiman ja potentiaalin, jotka ovat mahdollisia, kun olemme täysin harmoniassa korkeimpien taajuuksien kanssa ja pystymme integroimaan ne elämäämme.

Ei, tämä ei ole "ylösnousemusnoutoruokaa" tai "-valmisateria", mutta se voi olla upea ja nautinnollinen juhla-ateria ja pidot, joista voimme nauttia ja muistuttaa itsellemme, että koko ateria on joka tapauksessa terveellisempi ja joskus itsellemme kokkaaminen on hauskaa ja tapa ottaa hitaammin, elää tarkoituksellisesti ja löytää iloa yksinkertaisesta ja itsetietoisesta elämästä, jota eletään aikomuksen kera.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.10.2017 PELKO ON UUSIEN MAHDOLLISUUKSIEN VÄRÄHTELYPISTE

ViestiKirjoittaja hammer » 30.10.2017 17:38

PELKO ON UUSIEN MAHDOLLISUUKSIEN VÄRÄHTELYPISTE

AE Urielia kanavoinut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
25.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä on jännittävää aikaa ihmiskunnalle ja ylösnousemuspolulle, kun kollektiivienergiat laajentuvat pelkoon perustuvasta 3D-ajattelutavasta 5D-tietoisuuteen. Pelko on tämän siirtymän katalyytti, kun ylösnousemuspolusta tulee nyt kollektiivin mahdollisuus. Voitte juhlia tätä voittoa – teillä on ollut pitkä matka. Mutta teidän täytyy myös ylläpitää liike eteenpäin ja jatkaa laajentumista, kun olette myös avoin integroimaan enemmän 5D-energiaa itseenne. Juhlikaa voittoanne, kun jatkatte omaa integroitumis- ja laajentumisylösnousemusmatkaanne uusiin iloisiin ja ilontäyteisiin mahdollisuuksiin.

Pelkoa ei enää suvaita, kun se ei ole enää mukavaa tai rajoittuneisuuden hyväksyttävä syy. Laajentumishalunne on se värähtelypiste, jossa pelko yhdistyy uuden elämänpotentiaalin valintaan. Vaihtoehtona on jäädä pelkoon tai tutkia muita teitä, ja noita teitä täytyy olla olemassa. Se on valomajakoiden tehtävä – luoda energiaa, joka laajentaa noita uusia mahdollisuuksia. Se on aina ollut heidän tehtävänsä, silloinkin kun kukaan ei ollut halukas harkitsemaan noita vaihtoehtoisia polkuja.

Pelkovärähtely on hyväksyttävä niille, jotka näkevät pelon ainoana vaihtoehtonaan. Uusi värähtelypotentiaali tulee silloin, kun pelosta tulee sietämätöntä, ei-hyväksyttävää eikä se ole enää vaihtoehto. Ne jotka edistävät pelkoa, menestyvät silloin, kun se on hyväksyttävä ja haluttu vaihtoehto. He eivät menesty silloin, kun heidän seuraajansa eivät enää resonoi pelkoon. Silloin energiaresonanssi pelkoon katkeaa iäksi eikä se ole enää vaihtoehto.

Uuden 5D-valoajan energiavärähtely on rakkaus, rauha, ilo, hyvinvointi, tieto ja tiedostaminen. Siirtyminen näihin uusiin taajuuksiin on ylösnousemuspolku, ja se saa monia muotoja. Älkää tuomitko, miten tuota polkua pitäisi seurata – sallikaa jokaisen valita, miten hän ilmaisee tuota polkua omassa todellisuudessaan. Kollektiivitodellisuus valitsee valoajan 5D-energian integroimisen 3D-todellisuuteen, mikä nostaa kummankin toimintamallin taajuutta. Kun 3D:hen integroidaan korkeampia taajuuksia, korkeampien taajuuksien potentiaali laajenee myös.

Pelko on laajentumispiste, johon uusi energiavärähtely voi tulla. Sitä ei pidä välttää tai pelätä – se on pelkästään energiataajuuspiste. Kun sitä ei enää haluta tai tarvita, se voi olla uuden värähtelytason hyväksymispiste. Kun pelko tunnustetaan, polku uuteen potentiaaliin avautuu. Valitkaa, haluatteko pelkorajoituksen vai valoajan uuden potentiaalin tuoman vapauden. Vastaanottakaa sitten energiaa laajentumisenne tapahtumiseksi. Tämä on ylösnousemuspolku.

Ja te jotka vastaanotatte uusia energioita sallimaan ylösnousemuksen tapahtua, muistakaa laajentaa myös oma energiapolkunne ilmaisemaan uusien taajuuksien transformaatiota. Näytätte tietä uuden Maan valoaikaan. Juhlikaa vapautumistanne valotyöstä, vapauteen olla valomajakka. Valaisette tietä niille, jotka vapauttavat itsensä pelosta ja tarvitsevat esimerkin uusista mahdollisuuksista. Loistakaa kirkkaasti ja loistakaa ilolla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.11.2017 MARRASKUUN 2017 ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 03.11.2017 18:28

MARRASKUUN 2017 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
1.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lokakuu muistetaan kuukautena, jolloin vallankumous alkoi, koska silloin ihmiset heräsivät siihen vakavoittavaan todellisuuteen, mitä 3D-valta, -hallinta ja kontrollointi sisältää. Ensimmäisen päivän Vegasin ampumisesta suureen määrään raportteja seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä, johon Hollywoodin mogulit ovat syyllistyneet, se oli heräämistä synkkään todellisuuteen, että olemme kollektiivisesti antaneet voimamme/valtamme pois ja meidän täytyy ottaa se takaisin. Siitä aloitamme tämän kuukauden, ja tapahtuu melkoisesti asioita tukemaan meitä tässä uudessa suunnassa. Mutta emme voi vain vaatia voimaamme takaisin tekemättä niitä välttämättömiä sisäisiä muutoksia, joita tarvitaan tilan tekemiseksi sille, sekä syvempiä energiamuutoksia, jotta saamme uutta voimaa käytettäväksi integroidussa 3D/5D-tilassa – ei vanhaa 3D-voimaa, joka ei ole enää pätevää tai arvokasta meille. Se on muutoskuukausi kaikille, kaikin tavoin.

Aloitetaanpa marraskuun avainsanoilla "omanarvontunto" ja "itsetietoisuus" sekä sillä, mitä ne merkitsevät meille nyt. Arvo/arvostus on sen rakkauden, kunnioituksen ja arvostuksen mitta, mitä annamme jollekin tai jollekulle. Omanarvontunto on sen mitta, miten rakastamme, kunnioitamme ja arvostamme itseämme. Vaikka haluamme sitä toisilta, emme aina käsitä, että se mitä he antavat meille, on pelkästään peili noiden ominaisuuksien tasosta sisällämme. Pidämme toisia suuressa arvossa ja olemme samaan aikaan itsemme negatiivisin kriitikko ja myrkyllisin tuomari.

Esimerkki tästä on, mitä olemme nähneet Hollywood-skandaaleissa – julkkiskultin ja niiden, joita olemme pitäneet suuressa arvossa, näytetään nyt syyllistyneen vuosikymmeniä pahimpiin perversioihin, samalla kun olemme ylistäneet heidän kuuluisuuttaan. Mutta kyse ei ole vain Hollywoodista, sitä on myös hallituksessa, politiikassa ja yrityksissä. Läksymme tässä on, ettemme saa antaa voimaamme toisille tai pitää heitä suuremmassa arvossa, minkä arvoisia he ovat tai minkä he ansaitsevat. Mikä tärkeintä, emme saa arvostaa ketään korkeammalle kuin itsemme. Se kenet tai minkä laitamme jalustalle, putoaa lopulta siltä.

Se on myös yksi marraskuun oppitunneista – vaihtaa perspektiivimme arvoisuudesta ja ansaitsemisesta. Hyvin usein syytämme itseämme, kun toiset eivät rakasta, kunnioita ja arvosta meitä, mutta näin ei ole, koska ihmiset eivät voi arvostaa sellaista, jonka he uskovat säteilevän kirkkaammin kuin he. Auts – sanoinko juuri noin? Se on totta. Kukaan ei voi arvostaa sellaista, mikä ei ole arvokasta hänelle. Aivan kuten minä en pidä telttaretkiä tai tomaatteja suuressa arvossa, koska en pidä niistä, sinun valosi, energiasi ja voimasi eivät ole arvokkaita henkilölle, joka haluaa pysyä pimeydessä, tiheydessä ja oman uhritietoisuutensa heikentämänä.

Marraskuun yksi aspekti joka inspiroi energiavalintojamme, on jatkuva Saturnuksen ja Kheironin neliö, joka edustaa marttyyriparantajan ja voimaantuneen mestarin välistä taistelua. Meillä on ollut tämä koko vuoden. Marraskuussa on viimeinen neliö, ennen kuin Saturnus siirtyy Kauriiseen joulukuussa. Tämä aspekti edustaa valintaa valon ja pimeyden, 3D:n ja 5D:n sekä uhrin ja voittajan välillä. Mitä valitsemme yksilöinä ja kollektiivina? Hollywoodin seksuaalisen hyväksikäytön uhrit kertovat meille huonon kohtelun raskaan hinnan, ja se kohtaa kansan paheksumismetelin – vain muutama kuukausi aiemmin oltiin vielä "tähtien" ja heidän tekokimalluksensa sokaisemia. Luulen, että valinta tehdään, mutta jos satumme tarvitsemaan viimeistä muistutusta, meillä on vielä yksi Saturnuksen ja Kheironin neliö tässä kuussa.

Marraskuu on 11. kuukausi ja 2017 on 1-vuosi, joten meillä on koko kuukauden 111-energia ja vielä viisi päivää, jolloin tuo energia voimistuu – 1.,10.,11.,19. ja 29.11. On voimavuoden voimakuukausi, jossa on paljon voimapäiviä. Millainen tapa se onkaan pitää 3D-tiheydelle lopulliset läksiäiset, koska joulukuussa Saturnus siirtyy Kauriiseen, jossa se liittyy Pluton seuraan. Siitä tulee mielenkiintoista.

Pluto oli Kauriissa 1762–1778, jolloin oli suuria kansannousuja kuninkaallista ja hallinnollista sortamista ja kontrollointia vastaan. Se on nyt samoissa asteluvuissa, ja siihen liittyy Saturnus voimaannuttavassa yhtymässä – ei neliössä kuten 1760-luvun alussa. Tämä on uusi toimintamalli, joka laittaa uutta kierrettä vanhan "valta toisiin" -3D-järjestelmän kaatumiseen. Vaikka kuninkaalliset pakotettiin myöntymään kansan vaatimuksiin itsenäisyydestä 1760-luvulla, he eivät oikeasti menneet pois – he vain keksivät itsensä uudelleen ja heistä tuli osa hallitusta. Tällä kertaa asiat ovat kuitenkin eri tavalla. Plutolla on "poltetun maan taktiikka" transformaation vastustamiseen liittyen, ja ihmiskollektiivi, yhdessä uuden korkeamman taajuuden energiapakon kanssa, muuttaa dramaattisesti tuota maisemaa. Näemme tätä omassa elämässämme ja myös kollektiivissa.

Ja kiinnostuksen lisäämiseksi tarinaan, meillä on joulukuussa Merkuriuksen perääntyminen, jonka varjojakso alkaa 8.11. Tämä perääntyminen on Jousimiehessä, asteen sisällä tammikuun 2017 perääntymisestä – tilaisuus viimeistellä keskeneräisiä asioita, ennen kuin siirrymme uuteen vuoteen ja aivan uuteen taajuuteen.

Myös Saturnus osuu tuohon perääntymisasteeseen joulukuussa ennen siirtymistään Kauriiseen. Tämä on uutta henkisyyttä, mutta ei niin kuin "new agessa" – tämä on valoaikaa, siirtyminen pimeydestä valoon. Olemme oppineet, ettei yritys saada pimeys olemaan rinnakkain valon kanssa toimi, koska se voi tapahtua vain himmentämällä valoamme. Meidän kaikkien on aika säteillä kirkkaasti ja antaa pimeyden liittyä valoon. Jos se ei halua liittyä, se on ok, koska ei ole vaihtoehtoa – valo valaisee aina pimeyden. Ja valon läsnäollessa pimeydestä tulee irrelevanttia.

Se mitä marraskuussa tapahtuu, panee vastakkain vallanpitäjät ja kansan, globalistien "uusi maailmanjärjestys" -valta-, hallinta- ja kontrollointiagendan ja vapauden energeettiseen täysivaltaisuuteen, itsetietoisuuteen ja omanarvontuntoon. 5D on yhteys-, yhteistyö- ja yhteisömalli, eikä se voi olla ympäristössä, joka vaatii täydellistä kontrollia, hallintaa, alamaisuutta ja valtaa. Halukkuudellamme säteillä olemme tehneet omia valintojamme, ja nyt meillä on äänikuoro ja valokenttä siinä, missä ennen oli pieniä ääniä ja muutama valo ripoteltuna laajalle ulottuvaan pimeyteen.

Suunnitelmat ovat muuttuneet – astumme valoaikaan valomajakoina ja on meidän aikamme loistaa. Tämä voi olla mahtava transformaatiokuukausi – on tilaisuuksia – mutta se ei ole helppo tai vailla vastustusta. Olemme aina tienneet, että tiheät energiat alkaisivat taistella, ja nyt ne heittelevät meitä kaikella, mitä niillä on, mikä toisaalta näyttää epätoivoiselta, koska se on sitä, ja toisaalta se tuo meitä lähemmäs yhteen, mikä meidän täytyy tehdä saattaaksemme kollektiivisesti tämän ylösnousemusvaiheen loppuun, jotta voimme alkaa maadoittaa lisää 5D-energiaa 3D-todellisuuteen ja olla alkuna valoajan rauhalle, ilolle, rakkaudelle ja hyvinvoinnille. Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.11.2017 TUOMITSEMINEN, TUOMIO JA ENERGIAVIRRAT

ViestiKirjoittaja hammer » 12.11.2017 09:50

TUOMITSEMINEN, TUOMIO JA ENERGIAVIRRAT

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
8.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Se pimeyden, tiheyden, korruption ja rikollisuuden määrä joka paljastuu hallituksen ja elokuva- ja musiikkialan käytäviltä USA:ssa ja kansainvälisesti, on yksinkertaisesti ällistyttävä. Vaikka sitä on jatkunut pitkän aikaa, koko korttitalo on romahtanut. Katso, miten nopeasti Hollywood putosi norsunluutornissa juhlitusta, kun nyt sitä haukutaan ympäri maailmaa ja norsunluutorni hajotetaan säpäleiksi. Yksi paljastus riitti lopettamaan julkkiskultin, kuten kirjoitin marraskuun energiaraportissa.

Miten paljon totuutta ja paljastuksia pystymme käsittelemään? Onko helpompaa repiä side hitaasti vai nopeasti? Kipua on kummallakin tavalla, muttei se kestä yhtä pitkään, kun se poistetaan nopeasti. Sitten meidän täytyy käsitellä tuo tuska ja selvittää, mitä tehdä seuraavaksi – lisäämmekö uuden siteen vai annammeko haavan parantua ilman sitä? Se vaatii rohkeutta, tietämistä että parannumme, uskoa että pystymme ja motivaatiota pitää energia virtaamassa tuota lopputulosta kohti.

Saatat sanoa: "Kyllä, sitä tapahtuu maailmassa, mutta entä, mitä minun elämässäni tapahtuu?" Tässä ei ole kyse asioiden tapahtumisesta ulkopuolellamme – tätä tapahtuu myös omassa elämässämme. Se minkä kanssa emme enää voi harmonisoitua energeettisesti, siirtyy pois tieltä (tai poistetaan tieltä). Sitten kun valitsemme integroidumman ja laajemman 5D-todellisuuden, energiatukea ei ole millekään, mikä ei ole harmoniassa tuon taajuuden kanssa.

Kiinnitä huomiota siihen, mikä kävelee tai juoksee pois elämästäsi, ja muista, ettei se ole henkilökohtaista. Energiaharmoniaa jota tarvittiin pitämään se siinä, ei ole enää – johtuu se sitten siitä, ettet enää anna energiaasi ja voimaasi tukemaan sitä, tai se tunnistaa, ettei se enää sovi energiamalliisi. Vaikka se tapahtuu henkilökohtaisessa elämässäsi, siinä ei ole kyse henkilökohtaisesta arvokkuudestasi tai arvostasi.

Mitä teemme nyt? Keneen voimme luottaa ja voimmeko luottaa kehenkään? Yhdistymmekö koskaan samanhenkisten ihmisten kanssa? Kyllä, mutta kaikessa tässä on prosessi. Viha on ensimmäinen reaktio, ja sitten niiden tuomitseminen, jotka ovat mukana näissä tilanteissa. Eivätkö he voi vain tehdä "oikein"? Eivätkö he voi vain hyväksyä valoasi, rakkauttasi ja totuuttasi? On osa ylösnousemuksen hintaa joka meidän täytyy olla valmis maksamaan, että hyväksymme jokaisen energeettisen täysivaltaisuuden, mihin sisältyy sen tunnustaminen, että he ehkä haluavat olla pimeässä tai eivät ole kiitollinen valostamme tai arvosta sitä.

Toinen asia joka meidän täytyy hyväksyä – ja tämä on vaikeaa – on välttää sallimasta vihamme muuttua tuomitsemiseksi ja paheksunnaksi. Se ei auta siirtämään tätä energiaa uuteen 3D/5D-integrointiin. Meidän täytyy käyttää tiheyden ja pimeyden paljastuksia astinkivinä tehdäksemme voimaantuneita valintoja siitä, mitä haluamme henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen todellisuuteemme.

Niin houkuttelevaa kuin ehkä onkin haluta kostaa, se ei ole energiamme parasta käyttöä. Niinpä sen ajattelemisen sijasta, miltä tuntuisi taluttaa julkiset rikoksentekijämme vankiselliin ja lukita ovi, tehtävämme on ns. jättää heidät oikeustalon portaille ja antaa niiden käsitellä heidät, jotka ovat vastuussa siitä.

Yksilötasolla toisten salliminen siirtyä eteenpäin ja tuon liikkeen näkeminen tilan luomisena elämäämme uudelle korkealle värähtelylle ja korkean värähtelyn suhteille, on paljon tuottoisampaa kuin olla vihainen ja tuntea tulleensa hyväksikäytetyksi.

Universumi laajentaa sitä, mitä ajattelemme ja aiomme, emmekä halua vihamme ja epäoikeudenmukaisuuden- ja voimattomuudentunteemme ulottua uuteen todellisuuteemme. Energiamestareina olemme aina energiataajuutemme, -värähtelymme ja -virtojemme kontrollissa. Älä siis virrata energiaasi mahdotonta-alueelle, eli mihinkään minkä tulos ei laajenna rauhaa, iloa, rakkautta ja hyvinvointia elämässäsi.

Roolimme valoajassa on laajentaa valoa ja tuoda se kaikkien ulottuville, ei olla huolissaan pimeydestä. Pimeys antautuu aina valolle – se ei ainoastaan luonnon fakta, vaan myös energeettinen totuus. Mitä kirkkaammin säteilet, sitä enemmän valoa on sinulle ja kaikille ja sitä enemmän nostat taajuuttasi ja tulet suuremmaksi ja laajemmaksi energia-astiaksi ja valaiset tuota polkua toisille. Elämme hämmästyttävää aikaa ja olemme toivoneet tätä hetkeä aioneita. Tässä olemme, joten otetaan siitä paras irti porukalla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.12.2017 JOULUKUUN 2017 ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 05.12.2017 17:45

JOULUKUUN 2017 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
4.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On vuoden 2017 viimeinen kuukausi, ja jos katsomme taaksepäin kuluneita 11 kuukautta, meillä on paljon juhlittavaa – on ollut varsin hurjaa kyytiä ja edistystä on tapahtunut paljon. Kun kuulen tuhansien ihmisten sanovan "massaherääminen" kuvatessaan, mitä he näkevät tapahtuvan maailmassa, tiedän, että olemme menestyneet upeasti. Nyt voimme käyttää joulukuun energiaa valmistautuaksemme vuoteen 2018, joka edustaa yhtä mestaritasoa, kun se on 11-vuosi. Ei siis ole yllättävää, että joulukuun energiateemoja ovat maadoittuminen, joka on yläpuolelle nousemista, harmonia, integrointi ja seesteisyys, joka on selkeä ja hillitty olotila.

Katsotaanpa, miten joulukuu alkaa – Merkuriuksen perääntymisellä ja supertäysikuulla. Täysikuut tuovat esiin paljon tunne-energiaa ja myös valaisevat taivaan ja Maan. Auringon loistaessa täysikuun aikana kuuhun, ne heijastavat toisiaan. Ja tämä täysikuu on vielä erityisempi, kun katsomme yhteyttä täysikuun, Merkuriuksen perääntymisen ja Neptunuksen välillä. Täysikuu lähettää matkaan Neptunuksen (neliöaspekti) Kaksosten ja Jousimiehen välillä. Lyhyt versio tästä pidemmästä astrotarinasta on, että Kaksoset on mieli, Jousimies on korkeampi ajattelu ja kummankin räjäyttää Neptunus, harhakuvien, henkisyyden ja henkimaailman planeetta. Ajattele sitä erona alemman ja korkeamman ajattelun, tietämisen ja viisauden, kaoottisen ja pirstoutuneen mielen ja seesteisen ja tietoisen mielen välillä.

Tämä täysikuu 3.12. on liikettä kieltämisestä (joka on sekä kyvyttömyyttä että haluttomuutta nähdä muita mahdollisuuksia) tiedostamiseen, laajentuneeseen tietämisen tilaan – päästämiseksi irti pelon, epäilyn ja hämmennyksen rajoituksista ja räjähtämiseksi hyväksyntään, itsetietoisuuteen, viisauteen ja jumaluuteen. Tämä on ihmisen ja hengen välinen risteyskohta. Tämä on ollut sielumissiomme aioneita, integroida jumaluus ihmisyyteen saavuttaaksemme yhdenmukaisen eheyden – ei pyhyyttä, kuten kirkko saisi uskomaan.

Ja jos tämä ei riitä, meillä on lisää toimintaa tässä kuussa (joulukuu on valtava käännekohta valmistautumiseksi vuoteen 2018). Venus joka edustaa arvoa, arvokkuutta, rakkautta, itserakkautta ja tasapainoa, osuu kolmeen merkkiin tässä kuussa – Skorpioni, Jousimies ja Kauris. Näissä merkeissä Venus ei ole parhaimmillaan, joten ne haastavat sen kyvyn säilyttää itsearvostuksensa ja seesteisyytensä (yksi joulukuun energiateema) vaikeissa tilanteissa. Nämä merkit käsittelevät myös maailmassa olemista, erityisesti Kauris.

Miten turvalliselta sinusta tuntuu maailmassa? Oletko nukkunut talviunta ja pelännyt säteillä valoasi? Tuntuuko maailma kylmältä, armottomalta ja vaaralliselta sinulle? Tämä alkaa muuttua joulukuussa, avautuen paljon suurempaan muutokseen 2018. Emme voi avata sydäntämme, ennen kuin tunnemme, että henkiolemuksemme on turvassa ja vapaa hyökkäykseltä. Yksi tapa suojella itseämme on nukkua talviunta, toinen on olla seesteinen ja itseluottavainen.

Luulen, että tämä heijastaa sitä, mitä näemme maailmassa – taistelu kansan ja "syvän valtion" välillä, kaataen hallitusten ja virastojen itseä palvelevan politiikan ihmisten hyväksi. Jos et jo tiedä sitä, niin osallistumme tällä hetkellä taisteluun, ja vaikka etenemme, taistelua ei ole vielä voitettu, mutta monia ihmisiä enemmän levittää nyt valoa, joten valotyön joka kerran oli yksinomaan valotyöntekijöiden tehtävä, jakaa nyt suurempi kollektiivi. Se on helpotus.

Mars menee Skorpioniin 10.12., ja se on haastava paikka, koska tuosta sotaplaneetasta voi tulla vähän liian hävyttömän itsevarma tässä transformaatiomerkissä. Mutta sitä tasapainottaa Jupiter, joka on myös Skorpionissa. Saturnus tekee 23.12. pitkään odotetun siirtymisensä Kauriiseen, jossa se kohtaa Pluton vuoden 2020 alkuvaiheessa.

Saturnuksen ja Pluton yhtymät ovat harvinaisia, ja tämä yhtymä tulee ratkaisevaan aikaan kollektiivisessa evoluutiossamme ja ylösnousemuksessamme. Mitä tapahtuu, kun planeetan orjapiiskuri kohtaa syvän transformaation planeetan? Meidän ei tarvitse odottaa vuoteen 2020, koska se alkaa nyt. Pitäkää valot loistamassa – ne ovat hyvin tarpeellisia ylösnousemuksemme ja 5D-integrointimme säilyttämiseksi muutaman seuraavan vuoden.

Tärkeintä energiatoimintaa tässä kuussa on Pluton ja pohjoissolmun aspekti – 150 astetta. Se on erittäin epämukava kulma, joka on tarkka 25.11.–5.12. Katso, mitä tapahtuu poliittisella areenalla, massaheräämisessä jota näemme maailmassa, seksuaalisissa ahdisteluskandaaleissa, hallitusskandaaleissa – se on tulosta tästä aspektista. Se asettaa myös näyttämön sille, mitä purkautuu joulukuussa, joten pidä silmällä lisäraportteja, joita tulee julkiseen tietoisuuteen likaisista teoista.

Uusi kuu valaisee 18.12. Saturnuksen sen viimeisenä Jousimies-päivänä, kun se valmistautuu siirtymään Kauriiseen. Tämä on viimeinen hurraa-huuto, ennen kuin pääsemme töihin. Tässä tulisessa uudessa kuussa ovat mukana myös Venus, Eris ja Uranus – yksi muistutus siitä, että transformaatiovoima puksuttaa eteenpäin. Joulukuu tuo lupauksen transformaatiosta, mutta meidän täytyy itse "yrittää menestyä solmimalla suhteita menestyjiin" ja pitää energia liikkumassa siihen suuntaan, johon haluamme mennä.

Joulukuun ensimmäinen teema on maadoittuminen, mutta tässä on vähemmän kyse oman energiansa nykytasapainon säilyttämisestä, kuin oppimisesta, miten säilytetään vakaus, kun laajentuu, integroi, harmonisoituu ja ankkuroi sitä energiaa, jota haluaa nähdä elämässään. Jos haluat rauhaa, rakkautta, iloa ja hyvinvointia, sinun täytyy luoda nuo energiataajuudet. Ne eivät ole mikään sattumanvarainen lahja, joka ilmestyy taianomaisesti elämääsi. Ne ovat potentiaali, ja potentiaali ilman aikomusta on "höttöä". Potentiaali täytyy maadoittaa todellisuuteemme aikomuksella, ja maailmaa muutetaan kollektiiviaikomuksellamme luoda se maailma, jossa haluamme elää.

Joulukuun toinen teema on seesteisyys, joka merkitsee enemmän kuin rauha, tyyneys ja hiljaisuus. Se merkitsee selkeyttä ja "pilvettömyyttä". Jos haluamme seesteisyyttä, meidän täytyy poistaa ne asiat, jotka varjostavat energiaamme, eli oma pelkomme, itsemme epäileminen ja tuomitseminen. Energeettisesti täysivaltaisina olentoina olemme henkilökohtaisen ja kollektiivisen todellisuutemme kontrollissa. Saamme ns. määrätä tahdin, mutta emme silloin kun olemme hämmentynyt ja epälojaali omalle voimallemme. Kukaan ei vie meiltä voimaamme – annamme sen pois oivaltamatta sitä ja näin ryöstämme itseltämme sen ilon, rakkauden, rauhan ja hyvinvoinnin, jota toivomme saavamme.

Seesteisyys merkitsee myös irtipäästämistä sielutraumastamme – tuskallisista energeettisistä traumaelämämuistoistamme, jotka aikaansaavat vain sieluhaavoja muistuttamaan meitä karman parantamisesta, joka on elämämme tarkoitus, mutta jossain kohtaa se vain vetää meitä alaspäin energeettisesti. Ja voidaksemme siirtyä eteenpäin 5D-integrointi- ja ylösnousemuspolullamme, meidän täytyy tehdä tietoinen ja tarkoituksellinen päätös vapauttaa itsemme ja kaikki, jotka osallistuvat tähän karmaan. Tuo aika on tullut. Vapauta itsesi kuvittelemalla ne energiatulokset, joita haluat elämääsi, ja anna niiden toteutua.

Joulukuussa on monia tilaisuuksia karmasta vapautumiseen ja eteenpäin siirtymiseen. Tämä tulee haasteiden kera, koska karmasiteistä vapautuminen muuttaa myös kaikkia suhteitamme. Joissain tapauksessa siirrymme uusille tasoille yhdessä, toisissa tapauksissa eroamme. Älä pelkää lopputulosta – anna energian virrata sinne, minne sen täytyy ilosi toteutumiseksi. Jokin muu korvaa sen, mikä lähtee elämästäsi. Käytä joulukuun energiapotentiaali pimeiden nurkkien ja pelottavien paikkojen puhdistamiseen, valmistautumiseksi mestarilliseen aikaan vuonna 2018 ja uuteen 5D-integrointi- ja ylösnousemustasoon kaikilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.12.2017 OIKEA, VÄÄRÄ JA TOTUUS

ViestiKirjoittaja hammer » 19.12.2017 06:53

OIKEA, VÄÄRÄ JA TOTUUS

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
17.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minulla oli hiljattain kiivas keskustelu erään ystävän kanssa, joka yritti vakuuttaa minulle, että olin väärässä jossain asiassa. Hän oli hyvin ärsyyntynyt siitä, etten ollut samaa mieltä hänen kanssaan, koska mitä minuun tulee, en ollut väärässä – minulla oli vain erilainen perspektiivi kuin hänellä, ja se oli minun totuuteni ja ristiriidassa hänen totuutensa kanssa.

Huomasin myös, etten yrittänyt yhtä kovasti vakuuttaa häntä omasta "oikeudestani", kuin hän intti minun olevan väärässä. Tässä ei ollut kuitenkaan kyse oikeasta tai väärästä, siinä oli kyse totuudesta. Joka kerta kun jossain tilanteessa on oikea ja väärä, todellinen käsillä oleva asia on totuus, ja kenen totuus on totta.

Jotkut ihmiset menevät hyvin pitkälle vakuuttaakseen, että he tietävät parhaiten, ovat oikeassa ja tietävät totuuden. Mutta totuus on hassu asia, koska niin paljon kun haluammekin tietää totuuden, voimme oikeasti tietää varmasti vain sen, mikä on totta meille. Jonkun toisen totuus on yksin hänen. Voimme olla samaa mieltä tai jakaa mielipiteen siitä, mutta totuus on kauneuden tapaan katsojan silmässä. Ja kun hän pyytää meitä vahvistamaan totuutensa, oikeasti hän pyytää vahvistusta siihen, että hän on vahvistuksemme, hyväksyntämme ja pohjimmiltaan rakkautemme arvoinen.

Kun ystäväni vaati minua olemaan samaa mieltä kanssaan, tiesin, että se oli henkilökohtaista ja ulottui kauas minun ja tämän pienen tapauksen yli. Hänelle se oli taas yksi kerta, kun hänen täytyi todistaa itsensä ja totuutensa, ja minä olin taas yksi ihminen, joka ei ollut samaa mieltä hänen kanssaan. Vaikka olin samaa mieltä hänen kanssaan periaatteessa, en ollut samaa mieltä hänen totuutensa kanssa.

Koska hän teki tästä niin henkilökohtaista, minun täytyi ihmetellä, kuka oli tehnyt hänestä elämässään niin väärässä olevan, että hänen tarvitsi saada totuutensa vahvistettua kuulemalla minun toistavan sen hänelle. Miksei hänelle riittänyt tietää oma totuutensa ja olla rento sen osalta? Koska kyse ei ollut hänen totuudestaan, vaan minun saamisestani olemaan samaa mieltä, että se oli totta.

Muuttuvina ja epävarmoina aikoina, jolloin totuudet jotka ovat ylläpitäneet meitä pitkän aikaa, eivät ole yhtäkkiä enää totta, meidän täytyy muodostaa uudelleen perusta, jolla tunnemme turvaa ja saamme vahvistusta. Muuttuva totuus voi olla, että joku jota rakastamme, ei rakasta meitä enää, tai työpaikka joka on elättänyt meidät, ei tarvitse meitä enää, tai ystävä päättää, ettei hän halua enää ystävyyttämme, tai meidän täytyy tunnustaa eläneemme elämää, joka ei tee meistä onnellista.

Voimme löytää uuden totuuden, mutta emme oikeasti halua sitä. Haluamme jonkun kertovan meille, että olemme oikeassa, totuudenmukainen, arvokas ja ansaitseva. Niinpä menemme etsimään totuutta, kun oikeasti haluamme vain vahvistusta, hyväksyntää ja rakkautta. Koska se on suurin tarpeemme – olla arvostettu ja arvokas ja saada toisilta vahvistusta – jotta tiedämme, että olemme olemassa ja kuultu, rakastettu, arvostettu ja että joku, kuka tahansa, on samaa mieltä totuudestamme. Ja pelkomme on, että totuus paljastaa sen, mitä olemme aina pelänneet saavamme selville: emme ole arvokas, rakastettava tai ansaitseva.

Onko mahdollista olla rento oman totuutemme osalta, vaikkei kukaan muu pidä sitä totena? Se riippuu siitä, mikä se on, mutta koska totuus on henkilökohtainen, niin kauan kun se on totta meille, olemme harmoniassa sen kanssa, se on aito ja se tekee meidät onnelliseksi, se on ainoa totuus, joka meidän tarvitsee tietää.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.12.2017 ENNUSTEITA 2018 – VAPAUDEN JA YHTYMISEN POLKU

ViestiKirjoittaja hammer » 02.01.2018 18:33

ENNUSTEITA 2018 – VAPAUDEN JA YHTYMISEN POLKU

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
31.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Joka vuosi vuodesta 2005 saakka olen kirjoittanut vuosiennusteen ja joka vuosi sanon saman asian: "Kirjoitan ennusteita, vaikken pidä niiden kirjoittamisesta." Epäröin tehdä ennustuksia, erityisesti maailmantapahtumista, koska en halua vaikuttaa kenenkään ajatteluun tai kääntää energiaa tiettyyn suuntaan. Ilmentämisvoimamme on nyt voimakas, luomme ajatuksillamme ja voimme käyttää energiaa haluamallamme tavalla, joten on tärkeää keskittyä korkean taajuuden laajentamiseen ja siihen maailmaan, jossa haluamme elää, siitä lannistumisen sijasta, mitä näemme hulluksi tullessa maailmassa.

Nyt enemmän kuin koskaan, yhteisessä kollektiivitietoisuudessamme on valtava voima, koska ihmisperhekollektiivi on paljon tietoisempi itsestään, voimastaan ja paikastaan universumissa kuin koskaan ennen. Tämä tekee meistä tehokkaampia ja vahvempia ilmentäjiä. Jos ajatukset olivat voimakkaita jo aiemmin, ne ovat sitä eksponentiaalisesti nyt. Koska ennusteitani lukevat miljoonat ihmiset kymmenissä maissa ja he voivat tulkita lukemansa monin eri tavoin, näiden ennusteiden jakaminen on tehtävä, jonka otan hyvin vakavasti, ja kirjoitan ne hyvin huolellisesti. Ja olen havainnut niiden olevan hyvin täsmällisiä, kun tarkastelen niitä vuoden kuluessa, kuten kannustan myös teitä tekemään.

Yksityiskohdat siitä, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu, eivät aina ole osa informaatiota, jota jaan kanssanne, koska keskityn enemmän siihen, mitä on mahdollista tapahtua tai mikä on energeettisesti harmoniassa sallimaan tiettyjen tapahtumien kehittyä tietyllä tavalla. Koska olemme kehittyneet kovasti tämän vuosisadan alusta, eri mahdollisuuksien tietäminen palvelee päätöksenteko-oppaana, ei niinkään vakavana varoituksena tulevan vuoden tapahtumista.

Kun luet näitä ennusteita, vältä etsimästä vahvistusta tulevista asioista. Älä myöskään etsi "synkkä tuho" –skenaarioita, koska kieltäydyn harkitsemasta sitä mahdollisuutena. Käytä tätä informaatiota sen sijaan työkaluna oman elämäsi ja energiasi johtamisessa, kun lähdet uuteen vuoteen, joka on täynnä potentiaalia, voimaa ja mahdollisuuksia. Vältän tarkoituksella "synkkä tuho" tai "kuu taivaalta" –ennustuksia, joita toiset tekevät, osittain siksi etten usko palvelevan mitään hyödyllistä tarkoitusta ennustaa pahoja tapahtumia, koska tiedän meillä olevan kontrolli henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen todellisuuteemme.

Ja uskon, että suloisuuden ja valon suitsuttaminen ja se uskomus, että universumi tekee kaiken paremmaksi ja huolehtii meistä (ilman aktiivista osallistumistamme), on epärealistista. Se ei ole johdonmukainen roolissamme universumin kanssaluojina ja on siksi myös väärää informaatiota, joka on suunniteltu vaalimaan uskoa, että elämämme kehittyy ennalta määrätyllä tavalla ja olemme voimaton estämään, muuttamaan tai kontrolloimaan sitä.

Oletko valmis säteilemään valoasi taas uuden vuoden? Tämä vuosi on erilainen, koska säteilemme paljon korkeampaa energiataajuutta ja seurassamme on paljon enemmän ihmisiä. Tiedän, että matka on ollut äärimmäisen pitkä ja toisinaan haastava – olemme olleet tässä useita vuosikymmeniä. Mutta ylösnousemuksen kehitysspiraalia ei saavuteta päivässä, emmekä voi mitata monien elämien aikana tehdyn matkan menestystä sen mukaan, mitä yhdessä elämässä tapahtuu.

Tänä vuonna voimme odottaa innolla suurta vahvistusta (joka ei ehkä ole, mitä luulet), voimakkaampia yhteyksiä paljon useampien ihmisten kanssa, suurta lisääntymistä heränneiden ja heräävien ihmisten määrässä ja haastetta meille (niille jotka ovat pitäneet valoa pitkän aikaa) tutkia uusia polkuja.

2018 on vuosi ottaa käyttöön siipesi, kohota niiden rajoitusten yläpuolelle, joilla olet ehkä rasittanut itseäsi, asettaa tähtäimesi korkealle ja pitää hauskaa. Tämä vuosi vaatii hyväksymään itsesi valomajakaksi, tunnustamaan mestaruutesi ja olemaan energeettisesti luova ja täysivaltainen elämässäsi. Kestävät rajat auttavat, kuten myös suuret ja voimalliset aikomukset. Valmis uuteen alkuun? Olemme nyt yhden hyvin merkittävän matkan "lopussa" ja aloittamassa seuraavan. Muista, ettei oikeasti ole loppua – on risteyksiä ja aseman vaihtamisia, ja olemme nyt yhdessä sellaisessa.

Mihin menemme tästä? On uusi seikkailu, ja voimme mennä, minne haluamme, joten tutkitaanpa vuoden 2018 voimaa ja potentiaalia.

2018 – mestarivuosi

Numerologiassa vuodella 2018 (2+0+1+8) on värähtely 11, joka on mestariluku. Edellinen mestarivuotemme oli 2009, ja olemme edistyneet paljon ylösnousemuspolullamme sen jälkeen ja tehneet valtavia harppauksia 3D/5D-integroinnissa ja ylösnousemusmatkalla, joten vaikka 2009 ei ehkä ollut mahtava vuosi sinulle, 2018 on portaali täysin uudelle mestaruustasolle.

Tässä vuodessa on myös 2-energia, koska 11 on myös 1+1, ja se on tasavertaisten energioiden liittymistä yhteen – voimme yhdistyä samanhenkisten ihmisten kanssa nyt – ja se on kumppanuuden ja yhteisön luku. Mutta 1+1:n myötä painotus on tasavertaisuudessa, samankaltaisuudessa ja tasapainossa. Ei enää toispuoleisia ja eriarvoisia suhteita, joissa toinen antaa kaiken energian eikä saa vastineeksi mitään. Se saattaa olla muutos joillekin ja vaatia vähän sopeutumista.

Mestaruudessa ei ole kyse olemisesta paras tai parempi kuin muut. Tämä on itsemestaruutta, oman energiasi, sielutehtäväsi ja elämäntarkoituksesi hallitsemista – oppien, miten integroidaan jumaluus ihmisyyteen, siirtyen parantumisesta eheyteen ja luoden yhdenmukainen todellisuus, joka heijastaa suurinta potentiaaliasi ja täyttä energiataajuuttasi ja -värähtelyäsi. Olet ainoa, joka voi tehdä tämän sinulle – potentiaali on olemassa ja odottaa komentoasi.

Avainteemat

Jokaisella vuodella on avainteemoja, hallitsevia energioita, jotka ovat kokemustemme fokus tuona vuotena. Vuoden 2017 avainteema oli jumalainen yhdenmukaisuus, ja näimme sitä ilmaistavan monin tavoin yksilöinä ja kollektiivisesti. Yksilöinä meidän täytyi ilmaista aikomuksia ja sitten päästää irti kaikesta ja kaikista, jotka eivät olleet harmoniassa aikomustemme kanssa. Kollektiivitasolla, erityisesti vuoden kolme viimeistä kuukautta, näimme valtavaa heräämistä ja monien ihmisten liittymistä yhteen yhteisen aikomuksen, tavoitteen ja tarkoituksen kera. Näemme sitä lisää 2018.

Vuoden 2018 ensimmäinen teema on vapaus, ja ennen kuin sanot: "Mahtavaa, saan kaiken, mikä sallii minun olla vapaa", jatka lukemista, koska tämä ei merkitse aivan sitä. Vapaus on vapaana olemisen tila, joka on energeettinen olotila – sinun on tarvinnut määritellä henkilökohtainen vapausenergiasi ja tiedät, mitä se merkitsee sinulle, ennen kuin voit olla vapaa. Ja se merkitsee myös, että elät vapauden tilassa, olet vapaa omassa elämässäsi – vapaa rajoituksista, häiriötekijöistä, pelosta, katumuksesta, vihasta ja kaikesta energiasta tai kaikista tunteista, jotka rajoittavat kykyäsi saada energia virtaamaan vapaasti omassa elämässäsi. Vapauden vastakohta on sitominen, jota on silloin, kun tukimme energiavirran laittamalla rajoituksia ja häiriötekijöitä polullemme.

Vuoden 2018 toinen teema on yhtyminen, ja tämä edustaa sitä "yhteentulemista" tai yhteenliittymistä, jota näemme koko vuoden. Tämä alkoi 2017 ja siitä tulee tärkeämpää 2018. Mutta tämä ei merkitse, että kaikki tulevat yhteen saman fokuksen kera ja samanaikaisesti. Yhtymistä tapahtuu ihmisten välillä, joilla on samanlaiset energiat ja aikomukset, ja näemme 3D:n ja 5D:n välisen kulun tulevan paljon vahvemmaksi ja näkyvämmäksi. Tämä merkitsee, että eroat tai sinut erotetaan ihmisistä, jotka eivät ole energeettisesti yhteensopivia, ja liityt myös yhteen ja yhdistyt ihmisten kanssa, jotka ovat energeettisesti yhteensopivia.

Yhtymisen vastakohta on hylkiminen, kun asiat jotka eivät voi yhtyä tai tulla yhteen, hylkivät toisiaan. Tämä ei ole huono asia – on erittäin selkeyttävää tietää, minkä kanssa voit liittyä yhteen ja minkä kanssa et. Sen tietämisessä on paljon arvoa, mikä ei ole harmoniassa energiasi kanssa, ja tämä sisältää ihmisiä ja tilanteita.

Voimajaksot

Siirrytäänpä vuoden 2018 voimajaksoihin. Nämä ovat korkeamman taajuuden ja energian jaksoja, joissa on enemmän energiatukea muutoksille, siirtymille ja transformaatiolle.

Koko vuosi on voimajakso 11-mestarienergian vuoksi. Niinpä kaikki tapahtuu 2018 vähän suuremmalla leimahduksella, vähän nopeammin, vähän voimakkaammin ja paljon tehokkaammin. Huiput ovat korkeampia ja kenties vähän pidempiä ja laaksot matalampia ja kenties vähän lyhyempiä kestoltaan. Energiakuilu 3D:n ja 5D:n välillä on selvempi, ja on suuri ero ihmisissä, jotka ovat hereillä ja tietoisia ja jotka eivät ole.

2018 alkaa 1-1-11-värähtelyllä, aivan kuten 2017, ja toipumisella Merkuriuksen perääntymisestä, joten kehitymme uuden vuoden alkamistavassa. Kuluneet kaksi vuotta uusi vuosi on alkanut samanlaisilla planeetta-asetelmilla ja energioilla kuin edellisvuosi, mikä on laittanut meidät kuukausiksi toistojaksoon. Meillä on myös 2.1. supertäysikuu kahden seuraavan vuoden (vuodesta 2018 vuoden 2020 alkuosaan) puumerkkiakselilla Rapu-Kauris.

Tammi-maaliskuu on voimajakso, joka sisältää kaksi tuplatäysikuun kuukautta, kaksi pimennystä, ja se mikä vaikuttaa uusilta aluilta, on oikeasti vuoden 2017 jäämien loppuunsaattamista. Tällä jaksolla on paljon nopeasti liikkuvaa energiaa, joten älä kiirehdi tuomitsemaan sitä, mikä näyttää katastrofilta – monet niistä ovat siunauksia valepuvussa.

Sitten siirrymme touko-kesäkuuhun, joka on toinen voimajakso. Tunnen, että on paljon yhteiskunnallista ja poliittista levottomuutta, kun maisemat ovat muuttuneet. Ihmiset eivät halua enää hallinnan ja kontrolloinnin 3D-toimintamallia – he haluavat vapautta (tämä sana ja energia on tärkeä koko vuoden) ja olla täysivaltainen, mikä on heijastusta tarpeesta olla luovempi, itsetietoisempi ja täysvaltaisempi (5D-energiat) ja paljon vähemmän kontrolloitu ja hallittu (3D-energiat).

Kesäkuukaudet (heinä-elokuu) ovat rennompia, vaikka onkin kolme pimennystä, ja tässä vuodessa on suurempi potentiaali hauskuuteen, kun alamme tuntea enemmän integroidun 3D/5D-energian ja tuoda sen elämäämme. Tämä saattaa merkitä myös muutosta perherakenteessa, siirtymistä biologisista siteistä energeettisiin. Olet valmis tähän – sitä on tapahtunut jonkin aikaa. Päästä irti asioista, jotka eivät palvele energia-aikomustasi tai jotka eivät ole harmoniassa energiataajuutesi kanssa.

Syys-lokakuussa alamme todella integroida vuoden 2018 lupausta, kun emme näe ainoastaan suuremman ihmismäärän heräävän – mitä on tapahtunut vuoden 2017 puolivälistä saakka – vaan tulevan myös tietoisemmaksi, esittävän kysymyksiä, etsivän uusia mahdollisuuksia elämässään, kyseenalaistavan oikeasti 3D-rajat ja haluavan elämää, joka on henkisesti integroidumpaa. Siksi kehotan aina säteilemään, koska säteilet valomajakkana sitä valoa, jota he etsivät.

Marraskuussa kuunsolmut siirtyvät Rapuun ja Kauriiseen, mikä vahvistaa tammikuun 1. päivän supertäysikuuta Ravu-Kauriissa ja asettaa näyttämön vuoden 2020 Kauris-stelliumille. Kuunsolmut seuraavat 19 vuoden kiertoa, joten ajattele huhtikuuta 2000, jolloin pohjoissolmu oli edellisen kerran Ravussa. Mitä teit silloin sellaista, mikä tulee taas käymään täytettäväksi uudella energialla? Missä maailma oli silloin ja mikä on erilailla tänä päivänä? Näyttämö on asetettu itsemme oivaltamiselle ihmiserheeksi, ja energia rakentuu uutta toimintamallia varten, jonka hyväksyy suurempi ihmismäärä.

Joulukuusta 2018 maaliskuun alkupuoleen 2019 Uranus-planeetta perääntyy Oinaaseen Härästä ja sitten palaa takaisin Härkään pysyvästi. Tämä on merkittävää, koska Oinaassa – sijaintipaikassaan maaliskuusta 2011 saakka – Uranus on ollut vastuussa suuresta osasta sitä maailman myllerrystä, jota olemme nähneet kuluneina seitsemänä vuotena. Sen fokus on ollut oikaista monia niitä vääryyksiä, joita pieni eliittiryhmä on tehnyt maailman ihmisille, vahvistaa yhteyttämme sekä herättää maailma uusille mahdollisuuksille, joihin ei liity 3D-valtaa, -hallintaa ja -kontrollointia.

Nyt se siirtyy tulisesta Oinaasta maanläheiseen Härkään, jossa se pysyy vuoteen 2025 saakka. Se oli edellisen kerran Härässä 1934 (Uranukselta vie 84 vuotta kulkea eläinradan ympäri), joka oli suuren levottomuuden aikaa maailmassa, talouslaman, fasismin nousun ja maailmasodan myötä. Mutta maailma on erilainen paikka tänä päivänä, ja uskon, että näemme edelleen kasvua heräämisessä ja yhteydessä sekä Uranus-Oinaassa-transformaation tasoittumista maadoittuneempaan energiavirtaan Härässä. Lisäksi Oinasta hallitsee tulinen Mars, joka voi tehdä Uranuksesta varsinaisen häirikön. Härkää hallitse Venus, joka saattaa kesyttää osan Uranuksen energiasta jalostuneemmaksi ja arvokkaammaksi ilmaisuksi.

Ennustuksia maailmasta

Tässä on ennustuksiani maailmasta tälle vuodelle.

Sää ja maanmuutokset

Näemme lisää kummallisia säätiloja tänä vuonna, mutta ei yhtä ankaria kuin olemme nähneet, vaikka suuri huolenaihe ovat kemikaalivanat ja se, miten niitä käytetään säätilan muuttamiseen. Uskon, että meillä on planeetan sisästä ja ulkopuolista apua tällä alueella ja siitä tulee huomattavampaa 2018. On niiden vakavaa käyttöä ilmakehän ionisointiin, kuten näimme Kalifornian ohjattu-energia-ase -tulipaloissa, joissa käytettiin aluminoitua maaperää ja kemikaalivanojen nanotermiittiä, yhdessä älymittareiden kanssa, talojen polttamiseen tomuksi. Olen tehnyt tutkimusta tästä ja voin vakuuttaa, että talot eivät pala sisältä ulospäin eikä "luonnollinen" tuli ole tarpeeksi kuumaa hajottaakseen talon koko kaluston. Tätä tutkitaan, ja lisäinformaatiota tulee käyttöön tänä vuonna. Luulen, että näemme tukea meidän suojelemiseksi näiltä teknologioilta, jotka ovat maan ulkopuolisista lähteistä ja joita käytetään ihmisiä vastaan.

Tekoilmastomuutosagendan kieltäminen jatkuu, ja lopulta se menettää myös energiaa tänä vuonna. USA:ssa presidentti Trump on viisaasti jäänyt pois Pariisin ilmastosopimuksesta, ja uskon, että muutkin maat tekevät sen, kun ne kuulevat, miten paljon ne pakotetaan antamaan kansallisvarallisuudestaan, ja kansalaiset toruvat muut ehdot näissä sopimuksissa, jotka ovat vain yksi suunnitelma tuhota kansallinen itsemääräämisoikeus ja yksityinen maanomistus.

Meillä on myös lisää maanjäristyksiä, erityisesti huhti-toukokuun paikkeilla, ja muutama kummallinen maanjäristys, jotka näyttävät käynnistetyn HAARP-teknologialla. Media ei raportoi joistain näistä, mutta informaatiota on tarjolla vaihtoehtoisista uutislähteistä. Kiinnitä myös huomiota suuriin vajoamiin, jotka liittyvät vesisärötykseen ja joita massamedia ei taaskaan käsittele. Uskon, että niitä tapahtuu nyt, mutta meille ei kerrota.

Meidän täytyy kiinnittää huomiota maailman meriin ja suuriin vesialueisiin tänä vuonna – niillä on taas yksi suuri stressivuosi – mutta voimme kääntää tämän kierron suuntaa aikomuksellamme puhtaista ja terveistä meristä, joista, järvistä ja virroista. Vesi on puhdistava elementti, ja se on ottanut itseensä sitä korruptioenergiaa, joka on kiusannut Maata ja ihmiskuntaa kuluneen vuosisadan. Keskity päivittäin puhtaaseen ja terveeseen veteen, jotta voimme tukea tätä Maan energiakehon tärkeää osaa.

Talous ja politiikka

Pitkin vuotta 2018 politiikka ja talous ovat huomion kohteena, ja ne ovat suuren heräämisen syy, kun korruptio, likaiset kaupat, itsensä rikastuttaminen ja vehkeily, jotka ovat olleet osa politiikkaa vuosisatoja, kokevat pitkään odotetun muodonmuutoksen.

Kaikki silmät kohdistuvat USA:han ja presidentti Trumpiin, joka on – piti hänestä tai ei – vaikutusvaltaisin voima vanhan kaartin mullistuksessa ja edustuksellisen hallinnon uudelleenkäyttöönotossa, jossa hallitukset toteuttavat valitsijoidensa toiveita eivätkä suuryritysten, jotka lahjovat politiikkoja tekemään oman tahtonsa mukaisesti.

Meidät on alistettu aivan liian kauan ja tuo heiluri heilahti niin pitkälle, että se melkein putosi, mutta nyt se on heilahtamassa takaisin kestävämpään keskikohtaan. Poliittista korruptiota on kaikkialla, joten älä ylläty mistään, mitä kuulet likaisesta politiikasta. On välttämätöntä näyttää tämä, jotta ihmiset voivat herätä totuuteen ja yhdistyä vaatimaan totuutta, läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisia menettelytapoja.

Yhteiskunta ja henkisyys

Jos olet ihmetellyt, milloin ihmiset heräävät, ole valmiina, koska tämä alkoi 2017 ja jatkuu koko tämän vuoden. Se jatkuu vuoteen 2020 ja sen jälkeenkin, koska sitten kun ihmiset ovat heränneet todellisuuteensa, he eivät palaa takaisin uneen. Jotkut ihmiset ehkä kauhistuvat niitä yksityiskohtia, joita ilmestyy esiin tänä vuonna eliitin rituaaleista, seremonioista ja teoista, mutta sitä on jatkunut pitkään. Uskon, että kun ihmisten herääminen on lisääntynyt, niiden käytössä oleva energiamäärä on vähentynyt eksponentiaalisesti. Niinpä epätoivossaan ne käyttävät hyväkseen nuorempia uhreja tarpeessaan saada energiaa ruuakseen. Tämä on vaikea totuus käsitellä, koska siihen liittyy erittäin nuoria, puolustuskyvyttömiä ja viattomia lapsia, ja se on viimeinen oljenkorsi monien heräämiselle. On vaikeaa kuulla näitä asioita, joten ole valmistautunut.

Olemme siirtymässä Kristus-tietoisuudesta "kristustiedostamiseen" (suom. huom. suomen kielessä ei ole vastaavaa sanaa). Olen kirjoittanut tästä vuodesta 2013 saakka. Kristus-tietoisuus on marttyyri-parantaja, Kristus ristillä, tarina joka on pitänyt meidät energiakahleissa vuosisatoja. Jeesus sanoi omista ihmeistään: "Voitte tehdä kaikki nämä asiat ja enemmän". Meidän täytyy hyväksyä "ja enemmän" -osa ja astua omaan kristustiedostamiseemme ja voimaantumiseen, joka tulee sen mukana.

Meistä on tulossa jumalaisia ihmisiä, ja integroimme täysin ihmisyytemme jumaluutemme kanssa. Olemme tehneet tätä muutaman vuoden. Nyt saamme kokea sen käytännössä, ja olemme integroidussa 3D/5D-todellisuudessa, joka sallii laajentua täysin ihme-energiaan ja sen välittömään ilmentymiseen elämässämme.

Näemme paljon tätä vuoden 2018 voimajaksoilla sekä pitkin vuotta. Säteile valoasi kirkkaasti, jotta niillä jotka heräävät, on valo, jonka nähdä ja ottaa vastaan. Olet esimerkki heille, et heidän parantajansa tai tukensa. Kaikki ovat energeettisesti täysivaltaisia ja tekevät omat valintansa.

Näemme myös enemmän yhteisöaktivismia, ja jos olet odottanut muuttoa samanhenkisten yhteisöön nykypaikastasi, se voi tapahtua 2018. Itse asiassa jos sitä ei ole vielä tapahtunut, 2018 on luultavasti sinun vuotesi. Meidän täytyi odottaa, että yhteisöt ovat siinä energiassa, jota tarvitsimme, ja myös viimeistellä se, missä asuimme. Teimme tärkeää energiatyötä vuodesta 2009 saakka ja myös sitä ennen. Nyt se on tehty, emmekä tee tätä enää yksin – meillä on massiivinen määrä ihmisiä, jotka kantavat tuota valoa kanssamme.

Jos et ole varma, minne menet, keskity siihen, mitä haluat – energiaan jota haluat kokea, sellaisiin ihmisiin joita haluat elämääsi ja elämäntyyliin jota haluat. Aloita miettimällä vaihtoehtojasi energiana, ei fyysisinä ominaisuuksina – se auttaa luomaan täydellisen yhteensopivuuden.

Suuri herääminen

Oletko huomannut, että ihmiset puhuvat "suuresta heräämisestä" ja kuvaavat itseään "hereillä olevaksi" tai "havahtuneeksi"? Olemme siirtymässä new agesta, tämän ylösnousemussyklin ja valtavan energiatransformaation alusta valoaikaan, jossa valo on tiukasti ankkuroitu 3D-todellisuuteen, joka hajoaa tehdäkseen tilaa 5D-energialle.

Samanhenkiset ihmiset jatkavat yhdistymistä, kuten tapahtui viime vuonna. Tämä tekee myös energiakuiluista selvempiä, ja nähdään ero heränneiden ja nukkuvien välillä. Muista, että siirrymme pois 3D-tiheydestä ja heräämme 4D-siltaan, jolloin asioista tulee tarpeeksi vakavia miettiäksemme uudelleen, missä olemme olleet ja minne haluamme laittaa energiamme. Joillakin tämä vie pitkän aikaa, toisilla se tapahtuu erittäin nopeasti. Mutta se kriittinen ihmismassa joka on heräämässä, työntää toisia tuota 4D-siltaa kohti, ja ne jotka ovat jo tuon sillan yli – kuten sinä – muistuttavat heille, että heitä odottaa jokin, kun he pääsevät toiselle puolelle.

Avaruusolennot/muukalaiset keskuudessamme

Kuten ennustin 2017 ennusteissa, aloimme kuulla avaruusolennoista elokuussa 2017. Ja lokakuusta saakka olemme kuulleet paljon avaruusmatkailusta, Marsista, uusista planeetoista, galaksimme ja universumimme muista potentiaalisista asukkaista ja asuttavista planeetoista. Mitä sellaista tapahtuu vuosien kieltämisen jälkeen, että tästä puhutaan monissa piireissä? Uskon, että avaruusolennoista on tiedetty ja niiden kanssa on työskennelty vuosikymmeniä, eikä meiltä voi enää kätkeä tätä tosiasiaa.

Riippuu se sitten siitä, että meillä on nyt enemmän tietoisuutta ja erottelukykyä tai että tullaan pisteeseen, jossa on paljastettava nämä yhteydet (luulen, että kyse on kummankin yhdistelmästä), ole valmis suuriin paljastuksiin avaruusolennoista, muukalaisteknologiasta ja erilaisista planeetan sisä- ja ulkopuolisista olennoista, energiamuodoista ja muista energeettisen ja ei-fyysisen elämän aspekteista. Olemme "pehmeän (maan ulkopuolisen elämän) paljastuksen" kohteena, jotta suuren paljastuksen tapahtuessa ihmiset eivät sekoa yhtä paljon (vaikka he sekoavatkin).

Olen tuntenut monta vuotta, että emme näe muita elämänmuotoja ja niitä elämänmuotoja, joita elää rinnallamme tällä planeetalla – ja niitä on monia – koska yritämme nähdä niitä 3D-näöllämme ja meidän täytyy muuttaa sitä kyetäksemme käyttämään 5D-näköämme niiden läsnäolon erottamiseen. Vuonna 2017 meillä on ollut ja tulee olemaan vuoteen 2020 mennessä paljon lisää ufo-havaintoja ja pystymme yhdistymään ja olemaan vuorovaikutuksessa näiden elämänmuotojen kanssa. Tämä prosessi alkaa hitaasti, mutta heti kun osaamme sen, noita yhteyksiä muodostetaan helposti. Tämä ei merkitse, että meidät pelastetaan, koska kaikki nämä elämänmuodot eivät ole hyväntahtoisia, mutta meillä on voimakkaampaa ja tiheämpää vuorovaikutusta niiden kanssa.

Pimeydestä irtipäästäminen valon laajentamiseksi

Mitä voimme tehdä rentoutuaksemme tähän prosessiin ja tehdäksemme vuodesta 2018 upean? Olen tehnyt tämän videon (https://player.vimeo.com/video/249270526?wmode=opaque) teille, kun siinä puhutaan elämämme yhdestä tärkeimmästä aspektista: Lähdesopimuksista joita olemme tehneet tiheän energian pitämiseksi kurissa, jotta ylösnousemus voisi tapahtua. Meidän täytyi tehdä niitä prosessin aloittamiseksi, mutta nyt kun olemme ylittäneet kriittisen massan ja olemme pitkällä kriittisen liikevoiman yli, meidän täytyy päästää irti tästä energiasta, jotta voimme siirtyä oman valomme ja energiapotentiaalimme suurempaan laajentamiseen. Tehdään vuodesta 2018 upea!

Pimeys vs. valo, paha vs. hyvä

Käymme aikakausien eeppistä taistelua pimeyden ja valon, pahan ja hyvän välillä, ja vaikka olemme voittamassa mahtavasti, sota ei ole vielä ohi. Jokainen meistä esittää tärkeää osaa tässä taistelussa, joka on vastakkaisten energioiden välistä taistelua 3D-polariteetissa. Joka kerta kun säteilemme kirkkaasti, ilmaisemme voimallisia aikomuksia, luomme korkeavärähteiset energiarajamme, voimaannutamme visiomme sekä vaadimme energeettisen täysivaltaisuutemme, otamme uuden 5D-alueen jatkuvassa 3D/5D-integroinnisa ja hivuttaudumme lähemmäs moniulotteista kaksinaisuutta. Tämä on taistelu taivaan tuomiseksi maan päälle, ja osallistumme yksilöinä ja kollektiivina – se on taistelu, jota olemme käyneet aioneita, mutta nyt olemme valmiita viemään ylösnousemuksen uudelle tasolle.

Jokainen valo on tärkeä ja jokainen valo säteilee kirkkaasti kokonaisuuden puolesta. Kyllä, tämä taistelu on tärkeä, ja olemme käyneet sitä aiemmin ja hävinneet. Mutta emme häviä tällä kertaa, ja nyt meihin liittyy kollektiivissa monia, jotka ovat hereillä, tietoisia, harmoniassa uuden totuuden kanssa ja haluavat tämän itselleen. Juhli voittoamme, kun jatkat energiasi laajentamista, taajuutesi nostamista ja 5D:n iloenergian syleilemistä. Olemme luoneet valoyhteisön, joten sinulla on paljon tukea matkallasi. Pyydä ja vastaanota, ole omassa energiatäysivaltaisuudessasi ja muista, että olet jumalainen valonkipinä, Lähdevalon koko voima kanssasi.

Loppuajatuksia

Teen näitä ennusteita huolellisesti, koska mitään ei ole kirjoitettu kiveen ja meillä on luomisvoima kaikissa henkilökohtaisissa ja kollektiivitodellisuuksissamme. Vaikka sekä valo että pimeys ovat mahdollisuuksia, halumme rauhaan, rakkauteen, iloon ja hyvinvointiin kaikille sallii näiden olla hallitsevia energioita planeetalla.

Jos haluamme erilaisen maailman, meidän täytyy ilmaista aikomus tuon maailman olemassaolosta. Se voi olla, jos teemme sen ja teemme sen ihmisten kollektiiviperheenä. Oman edun aika on loppu – kollektiivisen yhteiskuntaedun aika on tullut.

Olemme siirtyneet new agesta valoaikaan. Olemme torjuneet vallan, ahneuden, hallinnan, kilpailun ja kontrolloinnin 3D-toimintamallin, hyväksyäksemme yhteyden, yhteistyön, yhteisön ja luovuuden 5D-toimintamallin. Olemme nyt täydessä integrointimoodissa – eteenpäin ja ylöspäin.

Säteilkää, valomajakat, olkaa rohkeita, ilmaiskaa voimallisia aikomuksia, pitäkää vahvat energiarajat, ja tehdään tästä mahtava vuosi meille ja kaikille ihmisille. Suurella rakkaudella jatkuvaa läsnäoloanne ja tukeanne kohtaan tällä ylösnousemuspolulla, toivotan teille suurimpia, parhaimpia ja kirkkaimpia siunauksia uudelle vuodelle. Minulle on kunnia olla oppaanne, ja luottamuksenne, uskonne ja rakkautenne tekee minut nöyräksi.

Monia siunauksia,
Jennifer Hoffman

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.1.2018 TAMMIKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 05.01.2018 18:43

TAMMIKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
1.1.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vaikka olen iloinen, että vuosi 2017 on ohi, ja hyvin innostunut tästä uudesta vuodesta ja sen 11-värähtelystä, olen yhtä innoissani siitä, miten monien ihmisten näin heräävän vuoden 2017 neljän viimeisen kuukauden aikana. Tammikuussa meillä on voimakasta tukea isoon lähtöön tämän mestarivuoden toteuttamisessa – kaksi täysikuuta, pimennys, Merkuriuksen perääntymisvarjon loppuminen eikä yhtään perääntyvää planeettaa. Kyyti on edelleen hurjaa, mutta tiedämme, mitä tehdä, ja olemme energiavirtojen ohjaksissa rajojemme ja aikomustemme avulla.

Tammikuu alkaa supertäysikuulla ja Uranuksen lähtemisellä eteenpäin. Tammikuun 11. päivän jälkeen, kun Merkurius on toipunut täysin perääntymisvarjostaan, meillä ei ole perääntyviä planeettoja ennen maaliskuun alkupuolta. Niinpä koko aurinkokuntamme energia kulkee eteenpäin kanssamme. Se on hyvä uutinen, koska meillä on paljon työtä tehtävänä, tästä kuusta alkaen, työskennelläksemme vuoden 2018 energiapotentiaalin kanssa ja laajentaaksemme sitä.

Mutta tämä ei ole kovaa nenä-kiinni-sorvissa-tyyppistä työtä, jota olemme tehneet viimeiset 10–20 vuotta. Tämä ei ole valotyötä, vaan valomajakkana olemista tutkien, miten kauas ja miten kirkkaasti pystymme säteilemään omaa valoamme esimerkkinä toisille siitä, miten koetaan ylösnousemuspolun palkkiot. Ja muista, että kaiken energiatyön jota teemme omassa elämässämme, teemme myös maaverkkoon, ja tuo energia on myös muiden ihmisten käytössä. Säteile ja ole tässä kuussa niin kirkas, rohkea ja kaunis, kuin pystyt, nauttien samalla matkasta.

Tammikuussa on upeita energia-aspekteja koko kuukauden, mm. erinomaiset yhteydet Jupiteriin, Marsiin, Venukseen ja Neptunukseen. Saturnus siirtyi juuri joulukuun puolivälissä Kauriiseen, kotimerkkiinsä, ja aloittaa jakson, joka meillä oli aiemmin marraskuussa 1988. Ja Uranus alkaa kulkea eteenpäin viiden kuukauden perääntymisen jälkeen. Sekin vaihtaa merkkiä toukokuussa, mitä tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Rapu-Kauris-akselin täysikuusta 1./2.1. aloitamme syklin, joka huipentuu Saturnuksen ja Pluton yhtymään Kauriissa tammikuussa 2020. Tätä ei ole tapahtunut sitten vuoden 1511, joten sen pitäisi olla hyvin jännittävää. Vuonna 1511 (?) Martti Luther naulasi 95 teesiään kirkon oveen ja aloitti protestanttisen reformaatioliikkeen katolilaista kirkkoa vastaan, joka oli hallitseva maailmanvalta tuolloin, ja vähensi suuresti sen voimaa ja vaikutusvaltaa.

Tammikuun toinen täysikuu on myös pimennys Leijonassa, ja se koskettaa pohjoissolmua, minkä pitäisi saada aikaan mielenkiintoisia järkytyksiä ja paljastuksia maailmassa. Luulen, että kaiken sen työn myötä mitä tehdään hankkiutumiseksi eroon vaikeista valtioeliiteistä (Leijona on kuninkaiden ja hallitsijoiden merkki), saatamme nähdä korkean tason pidätyksiä ja syytteitä, mitä voimme kaikki juhlia. Olemme nyt valon ja pimeyden, hyvän ja pahan, välisen taistelun kourissa, kuten sanoin vuoden 2018 ennusteissa. Tämä on 3D/5D-integrointia – hallinnan, vallan ja kontrolloinnin 3D-toimintamallin hajoamista ja yhteyden, yhteistyön, yhteisön ja luovuuden 5D-energioiden integroimista. Tuo luova energia on voimakasta tässä kuussa. Käytä sitä voimaannuttamaan aikomuksiasi ja ilmentämään uusia todellisuuksiasi.

Tiedämme, että nämä ovat haastavia aikoja, ja otamme vastuumme hyvin vakavasti. Kuitenkin toisinaan meidän täytyy tunnistaa, että olemme ylösnousemussyklin kanssaluojia ja tukijoita. Meidän ei tarvitse kestää kaiken tämän painoa yksin. Ota tässä kuussa aikaa nauttia energian laajentumisesta ja käytä tuo energia omaan elämääsi. Miten haluat kokea elämäsi tänä vuonna? Onko sinun aika muuttaa uuteen paikkaan, kutsua uusi suhde, muodostaa uusia ystävyyssuhteita ja löytää uusi energiayhteisö? Olemme muutamana vuotena päästäneet paljon irti ihmisistä ja tilanteista, jotka eivät enää palvele meitä. Nyt on aika täyttää nuo aukot.

Energiaa voidaan käyttää eri tavoin – varmista, että käytät osan siitä itseesi. Olemme paljon parempia valomajakoita, kun paristot on täysin ladattu, ja tämä on yksi kuukausi, kun voit tehdä sen. Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.2.2018 HELMIKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 08.02.2018 20:54

HELMIKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
5.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jos etsit rauhaa tammikuun ikuisuuksia kestäneen kaaoksen jälkeen, sitä ei luultavasti tule helmikuussa. Itse asiassa, saatamme nähdä lisää kaaosta ja järkytyksiä pitkin kuukautta, kun pimeyden ja valon taistelu jatkuu – ja kyse on taistelusta, siitä voit olla varma. Edistymme lisävalon tuomisessa Maahan, mutta emme voi kontrolloida, miten ihmiset reagoivat siihen, ja se saattaa olla suurin haasteemme, kun näemme hyvin selvästi, ketkä ovat valmiita astumaan valoon ja ketkä eivät. Helmikuun teema on tasapainoinen harmonia, eikä ole ehkä tasapainoista tai harmonista, kun ylösnousemussykli kuumenee, mutta se johtaa yhdenmukaisuuteen, joka on ylösnousemuspolun siunaus ja lupaus.

Katsotaanpa ensin helmikuun 22-värähtelyä, joka tulee toisesta (2) kuukaudesta 11-vuodessa (2). Meillä on koko vuoden mestarivärähtely (2+0+1+8=11), joka on mestaruuden ensimmäinen tai noviisitaso. Tämä on oppimisjakso, joka sisältää toimintaa, mutta se inspiroi meitä toimimaan luottavaisesti, vaikkei meistä tuntuisikaan, että meillä on kaikki informaatio tai kaikki palapelinpalat, joita tarvitsemme. Muita mahdollisuustasoja avautuu jokaisen askeleen myötä – emme vain voi pelätä ottaa tuota askelta.

Helmikuun 22-värähtely kannustaa meitä ryhtymään valaistuneeseen toimintaan, joten jos odotamme, kunnes ajattelemme olevamme valmis tai omistavamme kaiken informaation, jota luulemme tarvitsevamme, saatamme löytää itsemme ajelehtimasta hämmennyksen mereltä. "Toimi, arvioi, korjaa kurssia ja toimi uudestaan" on hyvä tapa käsitellä helmikuun 22-energiaävärähtelyä.

Helmikuun 22-värähtelyä lisää, kun Pluto siirtyy Kauriin 20. asteeseen (2). Pluto etenee niin hitaasti, että se siirtyy noin asteen kuukaudessa. Niinpä jokainen aste aktivoi suuren määrän transformaatiota. Pluton ollessa 20. asteessa, meillä on lisää 2-energiaa lisättäväksi tasapainoiseen harmoniasekoitukseen.

Numero 2 viittaa tasapainoon, pareihin, yhteenkuuluvuuteen, yhteisöön ja voimaantumiseen yhteisen aikomuksen kautta. Jeesus sanoi: "Kun kaksi tai kolme yhdistyy minun nimissäni, olen paikalla." Vuonna 2009 Lynn McTaggert teki Lontoossa ensimmäisen "aikomuskokeilun" pienen 16 hengen ryhmän kanssa, jota pyydettiin lähettämään aikomuksena saada (puun)lehti Arizonan laboratoriossa hehkumaan. Tulokset olivat ällistyttäviä, ja voit katsoa videon tästä linkistä (https://www.youtube.com/watch?v=kis5yMn1Azc).

Samalla kun meillä on 2-energiaa luomassa tasapainoa, sen täytyy olla harmonista, mikä merkitsee, että se on jaettua, oikeudenmukaista ja keskinäistä. Jos on suhteita, joissa annat kaiken energian etkä saa mitään vastineeksi tai teet kaiken työn, ne ovat tasapainottomia, epäharmonisia, ei-jaettuja, ei-oikeudenmukaisia ja ei-keskinäisiä. Tämä 2-energia + 22-mestarivärähtely auttavat sinua näkemään tämän totuuden ja tekemään korjauksia siinä, miten jaat energiaasi.

Mutta on muutakin. Auringonpimennys 15.2. Vesimiehen 27. asteessa tuo esiin pimennysenergian 21.8.2017. Tuon pimennyksen reitti kulki USA:n halki, ja näemme nyt sen vaikutuksia paljastuksina korruptiosta ja rikollisesta toiminnasta valtion eri virastoissa. Pimennykset ovat energiavillikortteja – ne voivat muuttaa paljon energiaa ja aiheuttaa voimakasta ja odottamatonta muutosta meille yksilöinä ja kollektiivina. Tämä pimennys on voimakas USA:lle myös toisella tavalla, jota selitän hetken kuluttua.

Erittäin voimallinen tapahtuma tässä kuussa ja joulukuuhun saakka – jotain mitä tapahtuu kerran joka 248. vuosi – on USA:n Pluton paluu, jolloin Pluto on ensimmäistä kertaa samassa kohtaa kuin 4.7.1776 USA:n kartalla (Kauris 19'57''). Pluton paluuta ei tapahdu koskaan yksilöillä, koska Plutolta vie 248 vuotta kiertää eläinrata ympäri, mutta sitä tapahtuu maille, joten olisi mielenkiintoista nähdä, mitä on tapahtunut paljon vanhemmille maille Pluton paluun myötä.

USA:lla tämä asteluku toistuu vielä kaksi kertaa, kun Pluto perääntyy tänä vuonna 15.7.–12.12. Oma kokemukseni perääntymisistä on, että ensimmäinen ohitus on rankka – perääntyminen tuo esiin lisää juttuja – ja kolmannessa ohituksessa tilanteet asettuvat. Jos katsotaan USA:n syntymäkarttaa, kuu on samassa asteluvussa pimennyksen kanssa 15.2. - siinä on paljon transformaatioenergiaa toiminnassa. Ei mikään ihme, että USA:ssa on niin paljon kaaosta tällä hetkellä. Ja lisää on tulossa, kun Pluto saa aikaan syvää transformoitumista ja kaivaa syvältä päästääkseen niiden ongelmien ytimeen, jotka aiheuttavat epätasapainoa, epäharmoniaa ja sen ennakkoluuloisen ja itseä palvelevan pelikentän, joka on vienyt valtavan määrän maailman varallisuudesta ja eduista hyvin pienen ihmisryhmän käsiin.

Pluton transiitit ovat hyvin vaikeita, koska ne vaativat herpaantumatta transformoitumista kaikin tavoin, kunnes se on tehty. Tämä on transformoitumista syvällisillä tasoilla – Pluto ei toimi pinnalla, vaan menee syvimpiin juuriin ja tuo ne valoon. Valmistautukaa suuren heräämisen jatkumiseen ja useampien ihmisten saapumiseen totuuteen. He etsivät valoa, rauhaa, iloa ja ymmärrystä, joten jatkakaa valonne säteilemistä, jotta he näkevät, että tuon tunnelin päässä on valoa.

Helmikuun teemaa, tasapainoista harmoniaa, tuetaan voimakkaasti koko kuukauden. Mutta se ei tapahdu niin, että tasapaino luodaan meille tai meidän puolestamme. Sen sijaan meillä on hyvin selkeä näkemys siitä, mikä on poissa tasapainosta eikä ole harmoniassa aikomuksemme ja energiamme kanssa, ja meillä on tilaisuus tehdä muutoksia ja kurssikorjauksia. Joskus tasapaino saavutetaan muuttamalla energiaamme, aikomustamme ja harmonioitamme. Toisilla kerroilla se saavutetaan poistamalla tasapainon lähde energiakentästämme. Tämä voi olla joku, joka päättää jättää sinut, tai työpaikka josta et pitänyt tai jossa et ollut tyytyväinen, loppuu lomautukseen tai irtisanomiseen.

Pysy askeleen edellä tätä prosessia käyttämällä voimakkaita aikomuksia siitä, mitä haluat elämääsi. Jos aikomuksesi ei toteudu elämässäsi nyt, nämä voimakkaat energiamuutokset ja -lataukset luovat uudelle energialle aukon elämääsi. Mitään ei tapahdu sattumalta.

Ja helmikuussa ei ole täysikuuta – täysikuut tuovat loppuunsaattamista – kun tammikuussa oli kaksi täysikuuta (1. ja 31. päivä), joten meille tulee paljon uutta energiaa auttamaan muutoksissa, mutta lopullisia tuloksia ei ehkä tule ennen maaliskuuta. Katsele, miten tapahtumat kehittyvät tässä kuussa, omassa elämässäsi ja maailmassa.

Näe, miten tasapainoista harmoniaa luodaan – ensin paljastamalla tasapainon ja harmonian puute ja sitten luomalla tilaisuuksia tehdä erilaisia valintoja. Ja jos et ole varma, mitä valita, ota askel taaksepäin ja muista aikomuksesi, jotka luovat energia-astian ja energiataajuuden, jota voit vastaanottaa. Tämä siirtää energiaa niiden suuntaan. Muista ryhtyä toimeen – pienillä askelilla saavutetaan parhaita tuloksia ja usein ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeinta. Luota itseesi, olet energeettisesti täysivaltainen – mitä haluat elämääsi?

Tämä on valaistuneen toiminnan kuukausi, mikä ei merkitse toimeen ryhtymistä vain siksi, että sinusta tuntuu, että täytyy tehdä jotain viikkojen tai kuukausien jumissaolemistunteen jälkeen. Ota askel eteenpäin sen perusteella, mitä tiedät tässä hetkessä. Tee sitten kurssikorjaus tarvittaessa, pysyäksesi harmoniassa aikomuksesi kanssa, ja ota seuraava askel.

Pidä helmikuun teema – tasapainoinen harmonia – mielessä, kun pohdit vaihtoehtojasi, ja katso, miten energialiikkeet ja -muutokset asettuvat linjaan halusi kanssa luoda tasapainoista harmoniaa elämäsi joka aspektiin. Toimi lyhyellä tähtäyksellä, suunnittele pidemmällä tähtäyksellä ja ryhdy valaisevaan toimintaan – jokainen askel on tärkeä. Upeaa kuukautta!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.3.2018 MAALISKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 10.03.2018 09:29

MAALISKUUN 2018 ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
5.3.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Uusi kuukausi on käsillä, kun jatkamme kiitämistä ylösnousemuksen valtatiellä. On ollut melko hurjaa kyytiä tähän mennessä ja kuukaudessa, jonka nimi kuvaa eteenpäin liikkumista (suom. huom. "maaliskuu" = "marssia"), näemme toimintaa, vaikka Merkurius alkaakin perääntyä 22.3. Meillä on päiväntasaus, astrologinen uusivuosi, paljon Kalojen ja Kheironin toimintaa (sieluhaavoja tulee esiin parannettavaksi), uusia alkuja astrologisen uuden vuoden myötä Oinaassa ja kaksi täysikuuta. Mutta kaiken tämän liikefokuksen myötä maaliskuun teema on toiminta, johon ryhdytään parantuneesta, ehjästä ja yhtenevästä perspektiivistä, saattaen loppuun keskeneräiset asiat, ennen kuin etenemme uusin suuntiin. Huh, pitäkää hatustanne kiinni – saatamme kääntyä muutamasta kulmasta kahdella pyörällä tässä kuussa.

Maaliskuu avautuu suurella täysikuulla, jota olemme kaikki odottaneet innolla helmikuun jatkuvien muutosten jälkeen, koska helmikuussa ei ollut täysikuuta lainkaan. Tämä merkitsee, että loppumiset (täysikuut ovat loppumis- ja alkamisjaksoja) ovat saattaneet viivästyä, jotta voisimme saada täyden selkeyden siitä, mikä täytyi lopettaa, mistä päästää irti ja mikä saada valmiiksi – kaikki selvittämään tilaa uusille aluille, joita voimme saada tässä kuussa. Katso artikkelini "Completion and Closure" tästä linkistä (http://enlighteninglife.com/completion-and-closure/).

Mutta ennen kuin saamme päätöksen, maaliskuulla on muutamia lahjoja meille, mm. Venuksen ja Merkuriuksen siirtyminen Oinaaseen, mikä innostaa meitä ryhtymään toimeen, tasapainotettuna Kheironin runsaalla toiminnalla kuukauden ensimmäisessä osassa ja uudella kuulla, joka on tarkassa yhtymässä Kheironin kanssa 17.3. Kheiron edustaa haavoja, jotka eivät koskaan parannu, niitä energia-aspekteja jotka aiheuttavat voimakkaita keskittymiä energiakenttäämme, tunteiden mustia aukkoja, jotka ovat laukaisupisteitä ja voimakkaita energiaviemäreitä. Jos sinulle ei ole tuttua työni tunteiden mustien aukkojen kanssa, voit lukea lisää artikkelista "Tunnepuolen mustien aukkojen parantaminen" (heinäkuu 2016).

Näen niitä tulevan esiin myös tässä kuussa, ja huomasin, että uusi kuu 17.3., joka osuu Kheironiin, on Pyhän Patrickin päivänä. Pyhää Patrickia juhlitaan siitä, että hän ajoi kaikki noidat pois Irlannista – synkkää aikaa jolloin miljoonia ihmisiä jotka harjoittivat muinaisia pakanaperinteitä, murhattiin tai karkotettiin Irlannista ja monista osista Eurooppaa. Arvioidaan, että katolinen kirkko tappoi yli 12 miljoonaa ihmistä, enimmäkseen naisia, noina "polttamisaikoina".

Onko tämä parantumismahdollisuus kaikille niille, jotka kantavat edelleen sielutraumaa vainoamisesta ja vielä pahemmasta sen vuoksi, että olivat näkijöitä, parantajia ja viisaita naisia muinaisaikoina? Tämä on yksi pääesteistä intuitiomme ja henkisten taitojemme hyväksymiselle – pelko tulla tuomituksi ja vainotuksi niiden vuoksi. Vapauttaako uusikuu 17.3. yhtymässä Kheironin kanssa meidät tästä traumasta ja pelosta, jotta voimme luottavaisesti jatkaa 3D/5D-ylösnousemusmallin henkistä ja aineellista integrointia? Luulen niin, ja toivon, että tapahtuu paljon parantumista ja puhdistumista tällä alueella.

Maaliskuu on uuden astrologisen vuoden alku auringon siirtyessä Oinaaseen 21.3., juuri ennen kun Merkurius alkaa perääntyä Oinaassa 22.3. Merkitseekö tämä, että menemme taaksepäin? Ei, vaan se merkitsee, yhdessä uuden kuun kanssa 17.3., että portista syöksymisen sijasta, eteenpäin liikkumisemme saattaa olla harkitumpaa, tarkoituksellisempaa ja suunnitellumpaa. Merkurius Oinaassa voi olla vähän jäykkä, ja tämän perääntymisen alkaminen astrologisena uutena vuotena, yhdessä toimintaan suuntautuneen maaliskuun kanssa, on pelkästään muistutus, että kilpa-autossamme on jarrut hidastamassa meitä vähän, ja siihen on syynsä.

Uskon, että kaikki maaliskuun liike kannustaa meitä liikkumaan monisuuntaisesti – ei eteenpäin ja taaksepäin, vaan eteenpäin ja ulospäin – jotta siirrymme eteenpäin ja laajennumme moniulotteisesti sen sijaan, että siirrymme vain eteenpäin suoraa viivaa laajentamatta energiaamme uusiin mahdollisuuksiin. Liikkeemme ei voi olla nyt lineaarista. Sen täytyy olla 360 astetta ja sen yli – valomme, energiamme ja totuutemme jatkuvasti laajentuva kaari monille elämämme alueille. Joskus tuntiessamme, että voimme liikkua, teemme sen hyvin lineaarisella tavalla – ryntäämme eteenpäin ja yritämme kattaa mahdollisimman suuren alan hyvittääksemme "menetetyn ajan" ja "menetetyt tilaisuudet".

On houkuttelevaa päästä ulos rajoituksistamme heti, kun tunnemme kahleiden olevan poissa, mutta liikettämme eteenpäin kanavoidaan uusille väylille tästä kuukaudesta alkaen. Sen lisäksi, että olemme harmoniassa henkilökohtaisten aikomustemme kanssa, liikkeemme täytyy olla harmoniassa kollektiivisen energialaajentumisen kanssa. Emme menetä alaa tai tilaisuuksia, vaan meitä kannustetaan levittämään energiaa ympärille, tutkimaan uusia mahdollisuusväyliä ja harkitsemaan muita vaihtoehtoja, joita emme ole aiemmin harkinneet.

Tässä kuussa voimme liikkua eteenpäin, mutta meidän täytyy muistaa kaksi asiaa:

1. Me valitsemme, milloin lakkaamme parantamasta ja alamme toimia, ja me päätämme, milloin emme enää jatka siinä loputtomassa parantumiskierrossa, joka pitää meidät jumissa vanhassa draamassa, traumassa, tuskassa ja kärsimyksessä. Hyvin usein katsomme toisten edistymistä määritellessämme, milloin parantumisemme on tehty, mutta meillä ei ole kontrollia siihen, mitä toiset tekevät. Paras kysymys nyt on: "Mihin uusiin asioihin olen valmis?", ei "Ovatko he parantuneet jo ja olenko valmis tuon prosessin osalta?"

2. Meillä on tuplatehtävä: olla omassa valossamme ja energiassamme ja säteillä tuota valoa ja energiaa toisten nähtäväksi ja inspiroimaan heitä. Olemme valmistuneet valotyöntekijöistä valomajakoiksi ja siirrymme uudesta ajasta valoaikaan. Valonnopeus on noin 300.000 km/s – olemmeko valmis liikkumaan eteenpäin tuolla vauhdilla? Meillä on tieto, työkalut ja tietoisuus ottaa vastaan valokeho ja integroida se ihmiskehoomme. Siis vastaus on "kyllä", mutta meidän täytyy tehdä se tarkoituksella ja täysin tiedostaen se määränpää tai lopputulos, jonka haluamme saavuttaa.

Tämän kuukauden fokusoituessa voimakkaasti siirtymiseen pois karmallisista parantumiskierroistamme ja traumapohjaisista sieluhaavoistamme, valmistaudumme siirtämään fokuksemme energiaa kuluttavien, tunnepuolen mustien aukkojen voimannuttamisesta energiamme laajentamiseen moniulotteisesti. Jumittaminen sieluhaavatraumamme synkässä tiheydessä sulkee tietoisuudeltamme muut polut, jotka ovat mahdollisia.

Avaa näkökykysi tässä kuussa ja kysy itseltäsi, mikä muu on mahdollista – mikä on se polku, joka sallii sinun kokea suurinta iloa, rauhaa, rakkautta, yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia? Luo sitten marssijärjestyksesi ja ala ottaa askelia tuohon suuntaan. Fantastista kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron